Ukrainan konflikti/sota

Saakohan tämä ryssien padon räjäyttäminen viimein lännen aseavun hidastelun tulvaportit aukeamaan? Kuinkahan monta siviiliä ryssä meinaa hukuttaa silmät kiiluen. Nyt jumalauta ne kaikki ohjukset ja pommit Ukrainalle niin lähetetään koko ryssäsakki vittuun Ukrainasta ennen vuodenvaihdetta!
 
Tuskin isompaa vaikutusta mereen. Pulssi makeaa vettä ja huuhtoo jonkin verran maa-ainesta, mutta patoallas on kuitenkin merkittävästi pienempi määrä kuutioita. Makeaa vettä ja ravinteita virtaa muutenkin melko suuria määriä mereen. Odessan rannikolla voisi jonkin verran näkyä.
Tulee kerralla aika läjä orgaanista ja ravinteita. Meri on Odessan edustalla pitkälle etelään matala. Voi tuottaa melkoisen leväkukinnan alueelle.
 
Saakohan tämä ryssien padon räjäyttäminen viimein lännen aseavun hidastelun tulvaportit aukeamaan? Kuinkahan monta siviiliä ryssä meinaa hukuttaa silmät kiiluen. Nyt jumalauta ne kaikki ohjukset ja pommit Ukrainalle niin lähetetään koko ryssäsakki vittuun Ukrainasta ennen vuodenvaihdetta!
Tästä tuli mieleen se, että muistan kun joskus 26-28.2.2022 tms uutisoitiin, että Ukraina oli onnistunut torjumaan ohjuksen mikä oli kohdistettu siihen Kiovan pohjoispuolella olevaan patoon. Onneksi eivät ilmeisesti sen jälkeen oo siihen yrittäneet kajota.
 
Viimeksi muokattu:
Saakohan tämä ryssien padon räjäyttäminen viimein lännen aseavun hidastelun tulvaportit aukeamaan? Kuinkahan monta siviiliä ryssä meinaa hukuttaa silmät kiiluen. Nyt jumalauta ne kaikki ohjukset ja pommit Ukrainalle niin lähetetään koko ryssäsakki vittuun Ukrainasta ennen vuodenvaihdetta!

Ei mitään vaikutusta. Muutaman viikon kuluttua unohdettu koko asia. Muutama afrikan maa ja Kiina voi älähtää, että Ukrainan pitää lopettaa sota ja luovuttaa alueita, koska sota vaaraksi ympäristölle. Muutama Trump-kellokas USA:ssa yhtyy samaan valitukseen.

Venäjä laittaa taas liikkeelle salaliittotarinan, että Ukraina oikeasti räjäytti sen. New York Times uutisoi tarinan, Suomen lehdistö referöi, faktantarkastajat leimaa hyväksytyksi ja tällä palstalla vielä 6 kk kuluttuakin joku kyselee, miksi Ukraina räjäytti oman patonsa.
 
Viimeksi muokattu:
Arvelisin että padon räjäytys ei ole yksinään vielä taktinen liike vaan siihen liittyy seuraavaksi jotain likaista ryssimistä ydinvoimalan suhteen. Kuinkas lähelle voimalaa voisi vastahyökkäys olla keskitetty? Mistä tuulee?
Ydinvoimala on mielestäni vaikea räjäyttää niin, että sillä saataisiin laajamittainen saastevaikutus aikaiseksi. Zapon ydinvoimalan suojakuoren vahvuudesta en tiedä, onko samaa tasoa kuin länsimaissa on rakennusaikana vaadittu, mutta jotain muuta siinä on ympärillä kuin peltiä. Oletan suojakuoren olevan vähintään niin vahva teräsbetonirakenteinen rakennelma, että pelkkä reaktorin räjäyttäminen aiheuttaisi jättimäisen ongelman, mikä sekin voisi olla ryssälle tavoite itsessään, mutta ei laajaa saastevaikutusta. Mahdollisen lähialueiden paikallisen saasteongelman voi aiheuttaa silti, jos radioaktiivista materiaalia pääsee leviämään ympäristöön.

Tshernobylin ydinvoimalan onnettomuuden saastevaikutus perustui ensin reaktorin räjähdyksen aiheuttamaan radioaktiivisen materiaalin leviämiseen lähialueille ja reaktorin tulipalon aiheuttamaan radioaktiivisen materiaalin leviämiseen ilmavirtojen mukana. Niitä pahensivat se, että reaktorilla ei ollut suojakuorta, jolloin kaikki saasteet pääsivät ilmaan. Muuten pahimmatkin ydinvoimalaonnettomuudet ovat olleet lopulta hyvinkin paikallisia ja jopa hyvin lieviä vaikutuksiltaan, esim. Fukushima, jossa päästöt olivat radioaktiivista vettä mereen, mikä oli harmitonta, ja sulaneista reaktoreista paineen kasvun vuoksi suojakuoresta huolimatta ilmaan vuotanutta radioaktiivista materiaalia sisältänyttä kuumaa ilmaa.
 
Ei mitään vaikutusta. Muutaman viikon kuluttua unohdettu koko asia. Muutama afrikan maa ja Kiina voi älähtää, että Ukrainan pitää lopettaa sota ja luovuttaa alueita, koska sota vaaraksi ympäristölle. Muutama Trump-kellokas USA:ssa yhtyy samaan valitukseen.
Jos tuosta osattais ottaa hyöty irti, eli sen atomimiilun höystetysti mahdollinen vaarantuminen, ynnä selkeääkin selkeämpi yritys hukuttaa siviiliväki, niin pitäisi alkaa olemaan vaikutusta. Sodallakin on sääntönsä, ja jossain vaiheessa aletaan ymmärtämään että ryssällekin näitä sääntöjä on syytä ruveta opettamaan. Vähän lammasmaistahan tä touhu on ollut, mutta suuttuu se lammaskin joskus.

Trump-kellokkaat ovat olleet hiljaa, sen sijaan jotkut republikaanithan olivat antaneet ihan jees lausuntoja, joku jotenkin näin "Ukraina tietää parhaiten, miten aluettansa puolustaa". Kommentteja siis siihen että onko ok Ukrainan mennä aseiden kanssa rajan yli.
 
Ei mitään vaikutusta. Muutaman viikon kuluttua unohdettu koko asia. Muutama afrikan maa ja Kiina voi älähtää, että Ukrainan pitää lopettaa sota ja luovuttaa alueita, koska sota vaaraksi ympäristölle. Muutama Trump-kellokas USA:ssa yhtyy samaan valitukseen.

Venäjä laittaa taas liikkeelle salaliittotarinan, että Ukraina oikeasti räjäytti sen. New York Times uutisoi tarinan, Suomen lehdistö referöi, faktantarkastajat leimaa hyväksytyksi ja tällä palstalla vielä 6 kk kuluttuakin joku kyselee, miksi Ukraina räjäytti oman patonsa.
Tämä prosessi on jo käynnissä. Kastehelmi selitti Radio Suomessa että ei ole selvyyttä siitä, räjäyttikö padon Venäjä vai Ukraina. Ukrainahan on perinteisesti sotinut niin että se mm. haluaa hukuttaa omia kansalaisiaan.
 
Sodallakin on sääntönsä, ja jossain vaiheessa aletaan ymmärtämään että ryssällekin näitä sääntöjä on syytä ruveta opettamaan. Vähän lammasmaistahan tä touhu on ollut, mutta suuttuu se lammaskin joskus.

Tämähän onkin venäjän "rope escape". Keksitään ja tehdään ihan mitä tahansa, että saataisiin pakotie, ettei saa tasaisella turpaansa. Mitä ne tulevat saamaan. Mitään ihme ulkopuolisia puuttujia ja taivastelijoita tähän ei nyt enää kaivata. Vain aseavun huomattavaa kasvattamista ja aikaa Ukrainalla vallata kaikki maansa takaisin
 
Tämäkö on YK:n vastaus ryssien padon räjäyttämiseen? Vakavia puutteita on kyllä tuossa korruptoituneessa järjestössä.

Melko tarkasti tasatunnin aikaan twiitattu. Monesti noita twiittejä ajastetaan jonkun suunnitelman mukaan ja joskus viikkoja etukäteenkin - siltä vähän tuntuisi tässäkin tapauksessa.

Ei sillä etteikö joku voisi vähän katsella päivän tilannetta, ettei mene aivan tahdittomaksi. Enkä ymmärrä miksi mitään ryssänsopotuspäivää nykytilanteessa vietetään.
 
Tämä prosessi on jo käynnissä. Kastehelmi selitti Radio Suomessa että ei ole selvyyttä siitä, räjäyttikö padon Venäjä vai Ukraina. Ukrainahan on perinteisesti sotinut niin että se mm. haluaa hukuttaa omia kansalaisiaan.

Voi helvetti että osaakin vituttaa tuo Kastehelmen nostaminen asiantuntijan rooliin. Aikamme kuva, internetissä itseoppineet tötteröt ovat yhtä valideja lähteitä kuin kuka tahansa oikea ammattilainen. Toivon tämän sodan nopeaa päättymistä jo siksikin että saadaan tuokin turhake pois mediakentältä.

Sitten asiaan. Osaako joku sanoa miten tämä tulva nyt vaikuttaa mahdolliseen vastahyökkäykseen? Luulisi että padon eteläpuolelta ei enää mennä yli? Entäs pohjoinen, joki varmaan kaventuu mutta paljastuva penger on mutaa joka ei varmaan kuiva yhden kesän aikana. Onko ainoa vaihtoehto nyt tarpeeksi pohjoisesta yli ja koko lautta yhtä ennalta-arvattavaa suuntaa, eli etelää, kohti?
 
Ydinvoimala on mielestäni vaikea räjäyttää niin, että sillä saataisiin laajamittainen saastevaikutus aikaiseksi. Z
Voimalat eivät ilmeisesti ole käynnissä, eli suojakuori suojaa reaktorissa olevaa polttoainetta. Entäs käytetyt varastoidut polttoainesauvat, onko ne vastaavasti suojattu? En osaa kyllä sanoa saadaanko konventionaalisilla pommeilla säteilyä leviämään laajemmalle nopeasti.
 
Kastehelmi selitti Radio Suomessa että ei ole selvyyttä siitä, räjäyttikö padon Venäjä vai Ukraina. Ukrainahan on perinteisesti sotinut niin että se mm. haluaa hukuttaa omia kansalaisiaan.
Aamulla autossa radiota kuunnellessani odotin Ykkösaamusta mielenkiintoista raporttia Ukrainasta, mutta kun toimittelija esitteli studion vieraiksi Kastehelmen ja Kangaspuron niin vähän lässähti tunnelmat. o_O
 
Voi helvetti että osaakin vituttaa tuo Kastehelmen nostaminen asiantuntijan rooliin. Aikamme kuva, internetissä itseoppineet tötteröt ovat yhtä valideja lähteitä kuin kuka tahansa oikea ammattilainen. Toivon tämän sodan nopeaa päättymistä jo siksikin että saadaan tuokin turhake pois mediakentältä.

Sitten asiaan. Osaako joku sanoa miten tämä tulva nyt vaikuttaa mahdolliseen vastahyökkäykseen? Luulisi että padon eteläpuolelta ei enää mennä yli? Entäs pohjoinen, joki varmaan kaventuu mutta paljastuva penger on mutaa joka ei varmaan kuiva yhden kesän aikana. Onko ainoa vaihtoehto nyt tarpeeksi pohjoisesta yli ja koko lautta yhtä ennalta-arvattavaa suuntaa, eli etelää, kohti?
Jos ajattelee, että päähyökkäys olisi suunnattu epätodennäköisimpään suuntaan, niin siitä tuli nyt mahdotonta. Joki ei aiemminkaan ollut mikään puro, joten sen ylittäminen raskailla yksiköillä riittävässä laajuudessa olisi ollut erittäin haastava operaatio. Siksi tämä ei ehkä vaikuta isosti kokonaisuuteen.
 
Luulisi että tästä olisi lukuisia kertomuksia alueelta. Toki viestiliikenne alueella voi olla mitä on.

Venäläiset emäryssälässä taatusti hymyilevät tämän päivän. Nauttivat. Mutta kyllä se lasku vielä maksettavaksi tulee.

Minä en henk.kohtaisesti usko, että tuo vaikuttaa vastahyökkäykseen yhtään. Ensinnäkin tuo on taatusti otettu huomioon ja en usko että mitään oikeita suunnitelmia oli tulla joen yli.

Niitä ATACMseja voisi kyllä vihdoin ja viimein alkaa luovuttamaan. Alkaa menemään humoristiseksi nuo perustelut miksei niitä toimiteta.
 
Back
Top