Vonka
Supreme Leader
Voisiko taktiikkana olla se, että "kapinallisten" tehtävä on loppujen lopuksi vain vetää Venäjä avoimesti mukaan konfliktiin?
Voisiko taktiikkana olla se, että "kapinallisten" tehtävä on loppujen lopuksi vain vetää Venäjä avoimesti mukaan konfliktiin?
Ei suomella ole niitä ohjuksia niin paljon, eikä niiden räjähdeteho ole riittävä että ryssä pysähtyisi. Jenkkien varastoilla tuo onkin hyvä käyttötarkoitus, mutta meille ei.
Pari ohjusta jokaiseen kantamalla olevaan ydinlaitokseen, niin bang for the buck on paljon isompi.
Hyväksyn korjauksen, puhuin liian yleistävästi. Tietysti T72 ja T34 on kaksi eri petoa. Mutta parempi että on mukana T34 kuin että ei ole panssaria ollenkaan. Konekivääripesäke ei ole enää mikään este.
Vonka
Supreme Leader
Me olemme sellainen porukka, että löydämme sivuraiteelle ilman trollejakin...
Potero
Kapteeni
Joo, eiköhän vielä valmisteta kemiallisia aseita ja myrkytetä koko Venäjä...
Nyt hei oikeesti, joku taso.
Ei pysähdy kun on liikkeessä, mutta jos ne saataisiin yllätettyä vaikka varuskunnistaan yöunilta, niin sitten jälki voisi olla sellaista, että ainakin osa operaatioista jouduttaisiin miettimään uudelleen. Ei sillä, että meillä olisi poliittista uskallusta siihen, että ammuttaisiin ensin.
Mitä taas tulee ydinlaitosten ampumiseen, niin se on tietääkseni kiellettyä.
Entäs, jos Ukraina pyytäisi länsimailta Ukrainan miehittämistä. Venäjän toteuttaman Krimin miehityksen tapahduttua länsi olisi Pentagonissa tehdyillä pikaneuvotteluilla miehittänyt Ukrainan. Uskon, että kaikilla länsimailla on korkeilla valtuuksilla varustettu edustusto Pentagonissa, että tälläisen neuvottelun toteuttaminen olisi varmaankin mahdollista.
Euroopalle ja Yhdysvalloille Ukrainan miehittäminen olisi helppoa ja nopeata koska se perustuisi Kiovan uudelta hallinnolta tulleeseen pyyntöön. Nyt joku sanoo, että tämähän on perinteinen Venäjän tapa toimia. Perustellaan toimet miehitettävän maan vallankumouksellisilta tulleeseen pyyntöön. Uskon, että Venäjä on tämänkin ottanut huomioon ja päätynyt siihen, että sellaiseen toimeen Venäjä ei pystyisi vastaamaan Ukrainassa eli Venäjän pitäisi miehittää ne muut jäljellä olevat entisen Neuvostoliiton maat eli, jos länsi lähtisi toteuttamaan Ukrainan pyyntöä miehittää Ukraina niin se joutuisi hankkimaan muiltakin entisen Neuvostoliiton mailta pyynnön miehittää ne kaikki Venäjän vastatoimien ehkäisemiseksi. Se onkin sitten kysymys, että onko lännellä kykyä ja resursseja miehittää ne kaikki tähän asti integroitumisen etsikkoaikansa hukanneet entisen Neuvostoliiton maat.
Luulen, että ainoa länsimaa joka pystyisi välittömästikin toteuttamaan entisen Neuvostoliiton mailta tulleen niiden miehittämispyynnön on Yhdysvallat, eli Yhdysvallat yksinään olisi se kärkijoukko ja muut länsimaat tulisivat mukaan sitten sitä mukaa, kun ne saavat toimintaa käyntiin. Olettaisin, että Afganistanin miehitys on luonut tälle hyvän pohjan ja suuren määrän joukkoja jolla on kokemus toteuttaa toimintaa, jos tai kun pyyntö näiltä entisen Neuvostoliiton mailta tulee.
Itse, jos saisin päättää niin toivoisin, että Venäjältä tulisi länsimaille pyyntö miehittää Venäjä, että Venäjä pyytäisi länsimaita miehittämään Venäjän. Miten sellainen Venäjän miehittämispyyntö Venäjältä sitten tulisi. Venäjällä voisi tapahtua vaikka vallankumous ja uudet vallanpitäjät lähettäisivät välittömästi länsimaille pyynnön miehittää Venäjä. Tosin tietysti länsimaita varmaan hirvittäisi lähteä miehittämään niin isoa maata kuin Venäjä, jossa asuu suurvaltakunniaansa tarkasti vartioiva kansa.
Jos mietitään kuitenkin nyt Ukrainassa vallitsevan tilanteen hoitamista lääkäreinä. Venäjän miehittäminen olisi nimittäin se sairauden lähteeseen pureva sairauden hoito.
Entisen Neuvostoliiton maiden miehittäminen olisi vain sairauden seurausten hoitoa, ettei siis itse sairauden hoitoa. Natsienkin murskaamiseen tarvittiin Saksan miehitys ja sen tarkka valvonta. Jos länsimaat miehittäisivät Venäjän Venäjältä tulleella pyynnöllä länsimaat voisivat poistaa Venäjältä kleptokratian ja korruption ja varmistaa, että Venäjän rahat menevät Venäjän infran korjaamiseen ja venäläisten hyvinvoinnin perustamiseen eli Venäjästä tulisi eurooppalaismallinen sosialidemokratia.
Joo!! Nyt ne suunnittelee Venäjän miehittämistäkin!!! Putlerin trollit varmaan riemastuu. Mistä vetoa, että tämä on Venäjän propagandan uusi teema. Ne miehittää meidät.
Euroopalle ja Yhdysvalloille Ukrainan miehittäminen olisi helppoa ja nopeata koska se perustuisi Kiovan uudelta hallinnolta tulleeseen pyyntöön. Nyt joku sanoo, että tämähän on perinteinen Venäjän tapa toimia. Perustellaan toimet miehitettävän maan vallankumouksellisilta tulleeseen pyyntöön. Uskon, että Venäjä on tämänkin ottanut huomioon ja päätynyt siihen, että sellaiseen toimeen Venäjä ei pystyisi vastaamaan Ukrainassa eli Venäjän pitäisi miehittää ne muut jäljellä olevat entisen Neuvostoliiton maat eli, jos länsi lähtisi toteuttamaan Ukrainan pyyntöä miehittää Ukraina niin se joutuisi hankkimaan muiltakin entisen Neuvostoliiton mailta pyynnön miehittää ne kaikki Venäjän vastatoimien ehkäisemiseksi. Se onkin sitten kysymys, että onko lännellä kykyä ja resursseja miehittää ne kaikki tähän asti integroitumisen etsikkoaikansa hukanneet entisen Neuvostoliiton maat.
Luulen, että ainoa länsimaa joka pystyisi välittömästikin toteuttamaan entisen Neuvostoliiton mailta tulleen niiden miehittämispyynnön on Yhdysvallat, eli Yhdysvallat yksinään olisi se kärkijoukko ja muut länsimaat tulisivat mukaan sitten sitä mukaa, kun ne saavat toimintaa käyntiin. Olettaisin, että Afganistanin miehitys on luonut tälle hyvän pohjan ja suuren määrän joukkoja jolla on kokemus toteuttaa toimintaa, jos tai kun pyyntö näiltä entisen Neuvostoliiton mailta tulee.
Itse, jos saisin päättää niin toivoisin, että Venäjältä tulisi länsimaille pyyntö miehittää Venäjä, että Venäjä pyytäisi länsimaita miehittämään Venäjän. Miten sellainen Venäjän miehittämispyyntö Venäjältä sitten tulisi. Venäjällä voisi tapahtua vaikka vallankumous ja uudet vallanpitäjät lähettäisivät välittömästi länsimaille pyynnön miehittää Venäjä. Tosin tietysti länsimaita varmaan hirvittäisi lähteä miehittämään niin isoa maata kuin Venäjä, jossa asuu suurvaltakunniaansa tarkasti vartioiva kansa.
Jos mietitään kuitenkin nyt Ukrainassa vallitsevan tilanteen hoitamista lääkäreinä. Venäjän miehittäminen olisi nimittäin se sairauden lähteeseen pureva sairauden hoito.
Entisen Neuvostoliiton maiden miehittäminen olisi vain sairauden seurausten hoitoa, ettei siis itse sairauden hoitoa. Natsienkin murskaamiseen tarvittiin Saksan miehitys ja sen tarkka valvonta. Jos länsimaat miehittäisivät Venäjän Venäjältä tulleella pyynnöllä länsimaat voisivat poistaa Venäjältä kleptokratian ja korruption ja varmistaa, että Venäjän rahat menevät Venäjän infran korjaamiseen ja venäläisten hyvinvoinnin perustamiseen eli Venäjästä tulisi eurooppalaismallinen sosialidemokratia.
Joo!! Nyt ne suunnittelee Venäjän miehittämistäkin!!! Putlerin trollit varmaan riemastuu. Mistä vetoa, että tämä on Venäjän propagandan uusi teema. Ne miehittää meidät.
Viimeksi muokattu:
JHartikka
Luutnantti
Hyvinkin mahdollisesti Kremlin sotateatteri toimii noin. Sotaväsymys saapuu varmasti aikanaan. Moskova tulee silloin mieluiten näkyvästi kuvioihin 'rauhan' tuojana.
Mutta on separatisteillekin sodan aikanaan päättyessä varattu näytelmään osansa. Sotarikollisia tarvitaan aina.
Ja arvatkaas, ketkä keräävät kunnian koston toteuttamisesta itse luomiensa 'separatistien' joukosta valituille sotasyyllisille..?
Sodan varsinaisille alkuunpanijoille puolestaan tietenkin hurrataan!
http://maanpuolustus.net/posts/184375/
Viimeksi muokattu:
vlad
Respected Leader
Suurin osa berkuteista ilmeisesti hyppäsi separatistien tai suoraan Venäjän kelkkaan - Venäjä muistaakseni lupasi kansalaisuuden niille berkuteille, jotka hakivat turvapaikkaa Venäjältä Maidanin jälkeen. (Olen antanut ymmärtää virallisemmista lähteistä, että esim. Pietarin alueelle sisäministeriön joukkoihin sijoitettiin jokunen berkut).
Mutta yllä ei kuitenkaan ole koko totuus. Keväällä ja kesällä 2014 luin joitain artikkeleja joissa haastateltiin vapaaehtoispataljoonien miehiä ja nämä kertoivat taistelleensa joidenkin berkuttien kanssa separatisteja vastaan idässä esim. Kramatorskissa ja Slovjanskissa. Alkuun berkutteihin suhtauduttiin hyvinkin epäillen ja oli olemassa ilmeinen luottamuspula heitä kohtaan - mutta yhtä kaikki, kaikki berkutit eivät automaattisesti siirtyneet separatistien tai muiden Janukovitshin tukijoiden puolelle vallan vaihduttua.
Lisäksi on huomioitava, että osa berkuteista kieltäytyi jo EuroMajdanin aikana ampumasta mielenosoittajia (osa pidätettiin virasta ja osa loikkasi mielenosoittajien puolelle). Tästä johtuen Kiovaan tuotiin etenkin tammikuun lopulla ja helmikuun puolella (v. 2014) berkutteja Ukrainan itäosista Janukovitshin tukialueilta - näiden uskottiin olevan uskollisimpia silloiselle presidentille.
***
Hetki sitten kotiuduttuani sain tietoa Donetskin suunnalta, ul. Kirovan varrella olleista asuitaloista ainakin yksi on ottanut osumaa kranaatista iltapäivällä/illalla. Tarkempaa tietoa ei vielä ole, L:n alueella asuvat ystävät ovat pysytelleet sisätiloissa iltapäivän ja illan, koska alueelta on kantautunut muitakin räjähdyksiä. Samoin alueelta on lähes koko päivän tulitettu ATO:n asemia lännessä/luoteessa.
vlad.
Kirjoitetaan JASSM liitopommiin Mainila.
D
Deleted member 1079
Guest
En usko että se on taktiikka, mutta käytännössä niin on jo käynyt.
STI_Tactical9mm
Kenraali
Sihen seuraavaan jassmiin voisi kirjoittaa: "Karjalan "vuokrasopimus" päättyi juurikin, Sallan "sopimus" käsittelyssä"
Sellainen pointti, että aika moni sota nykyaikana on päättynyt siihen, että sotivan valtion talous ei sitä enää kestä.
Mikähän se on tuollaisten tyyppien motivaatio sotia? Jos tuo nyt on totta ja noita on enemmänkin, niin aika hyvää jälkeä tekevät. Uskoisinko.
Johannes
vlad
Respected Leader
Aloitetaan ensin taistelijoiden määrästä.
Alkuun on huomioitava se, että EuroMajdanin jälkeen keväällä 2014 paljastui karulla tavalla se kuinka huonossa ja korruptoituneessa kunnossa Ukrainan asevoimat olivat. Asevoimien suorituskyky oli heikko, tästä syystä osaltaan johtui se, miksi separatisminaalto pääsi niinkin helposti laajenemaan idässä ja kun tähän lisätään se, että hyvin monilla alueilla (pääasiassa idässä) paikallispoliitikot, poliisivoimat ja turvallisuuselinten edustajat vaihtoivat puolta ja hyppäsivät separatistien kelkkaan - samaa tapahtui myös asevoimien piirissä runsaasti, lukuisat nimitykset epäonnistuivat nimitetyn henkilön paljastuttua joko myyräksi tai vaihdettua välittömästi nimittämisen jälkeen puolta. Tästä johtui osaltaan se, että asevoimissa oikea käsi ei tiennyt mitä vasen käsi tekee - ei ollut olemassa selkeää suunnitelmaa kuinka operoida ja kuinka separatisteja kohdella. Kävi hyvinkin ikäviä tapahtumia, joissa itään lähetetyt asevoimien yksiköt yksinkertaisesti riisuttiin aseista - jopa siviilit riisuivat heitä aseista, koska ei ollut selkeää toimintaohjetta kuinka operoida, ei ollut kunnollisia komentoketjuja käytössä ja osassa tapauksista joukot eivät edes tienneet mihin heidät lähetettiin ja miksi - eräässä tapauksessa Dnepropetrovskista lähetettiin laskuvarjojoukkoja moottorimarssille harjoituksiin, kohde oli kuitenkin Slovjansk/Kramatorsk, jonne joukot eivät koskaan päässeet. Sotilaat eivätkä edes kaikki upseerit tienneet mikä tämä "harjoitus" oli - siitä tuli katastrofi.
Seuraava ongelma oli osaltaan se, että ATO-operaatio määriteltiin "anti-terrorist operation'iksi", joka pyrittiin toteuttamaan siten, että käytettiin minimaalista voimaa vihollista vastaan. Pyrittiin välttämään parhaansa mukaan siviiliuhreja. Samalla operaatioon osallistuvien joukkojen määrää ei alkuvaiheessa nostettu riittävän suureksi vaan maltillisin voimin pyrittiin riisumaan separatistit aseista - joukkiot joita Venäjä tuki aseellisesti jo keväästä lähtien ja hyvin voimakkaasti kesäkuun alkupuolelta lähtien, jolloin rajan ylitti ensimmäistä kertaa separatistien haltuun luovutetut panssarivaunut. (Olin tuolloin Kiovassa ja pääsin seuraamaan paikallisia uutisia liki aitiopaikalta Poroshenkon ilmoittaessa Ukrainaan tulleen taistelupanssarivaunuja Venäjän puolelta. Ensimmäisessä aallossa tuli vain 5 kpl panssarivaunuja, mutta tämän jälkeen vaunuja alkoi tulla säännöllisesti ja hiljanneen enemmän ja enemmän). Ukrainalaiset ammattilaiset kritisoivat usein ATO:n operaation luonnetta ja sitä, että luotiin harhakuva taistelusta separatisteja vastaan vaikka jo aiemmin olisi pitänyt operaation luonne muuttaa enemmän sodankäynnin suuntaan.
Kuitenkin maltillisesti etenevä ATO:n operaatio saavutti mainittavia tuloksia aikaan heinäkuussa ja elokuussa, separatistit oli ajettu likimain nurkkaan ja monin paikoin spekuloitiin ratkaisun olevan käsillä - sitä ei kuitenkaan tullut, sen sijaan alkoi venäläisjoukkojen offensiivit kahdelta/kolmelta suunnalta Itä-Ukrainaan ja sen myötä ATO:n joukot työnnettiin hyvin nopeaa tahtia takaisin länteen ja lopulta tilanne vakiintui "tulitauoksi" - mikä on oikeastaan ollut kaiken aikaa hyvin "harhainen" nimitys, koska tulitauko on ollut kovin nimellinen. Esim. syyskuussa Donetskin kaupunkialueella oli vain yksi päivä jolloin ei taisteltu. Tulitauon aikana Ukrainan asevoimat ei suorittanut offensiivisia toimia vaan pyrki pitämään asemansa ja korkeintaan suorittamaan torjuvia toimenpiteitä - tästä huolimatta separatistit valloittivat ja liittivät itseensä maa-alaa satoja neliökilometrejä tulitauon aikana. Minusta tulitauko olisi tullut irtisanoa Ukrainan toimesta huomattavasti aiemmin, hetimmiten kun huomattiin, että sen aikana separatistit ja Venäjä pyrkivät saavuttamaan heille edullisia asemia ja tekivät alueliitoksia. (En tiedä missä määrin Ukrainaa on painostettu lännen taholta pysyttäytymään tulitauossa, mutta en pitäisi tätä ihmeenä. Länsi on voinut pyrkiä hillitsemään sodan laajenemisen pelossa Ukrainan toimia ja näin saanut aikaan tilanteen, jossa sopimuksia rikkonut osapuoli saavuttaa olennaista hyötyä).
Ja tietenkin taistelijoiden määrää on rajoittanut käytössä olevien riittävän hyvin koulutettujen sotilaiden puute, ja tähän kun yhdistää yllä mainitun ATO:n operaation alkuperäisen luonteen niin päästään tilanteeseen, jossa miesvoimaa ei ole ollut riittävästi käytössä. Ukraina on (minusta) mobilisoinut reserviään liian hitaasti ja maltilla.
Ilmavoimien kohdalla Ukrainan tilanne on numeroita olennaisesti huonompi. Numeroiden valossa ilmavoimat ovat suuret mutta niitä on vaivannut jo vuosien (reilun vuosikymmenen) ajan se, että ne ovat hiljalleen rapistuneet ja menettäneet huollon ja modernisaatioiden puuttumisen tähden huomattavan paljon vahvuudestaan. Kalustosta operointikuntoista taisi olla keväällä 2014 noin kolmannes ja tästä kolmannestakin huomattavan paljon oli vanhentunutta kalustoa. Tähän kun lisätään sitten se, että Ukrainan ilmavoimat menetti Krimille noin 30 MiG-29 torjuntahävittäjää ja jonkin verran muuta kalustoa (jotka olivat operointikunnossa), niin ilmavoimien iskukyvystä suli Krimin miehityksen myötä pois olennainen osa. (Tiedä vaikka näistä Ukrainan ilmavoimien entisistä MiG-29 torjuntahävittäjistä luotaisi jollain aikavälillä "Novorossian" ilmavoimien runko.)
Lisäksi on huomioitava, että lentäjien osaaminen ei ollut välttämättä parasta mahdollista tasoa - lentäjät pääsivät lentämään aivan liian vähän per vuosi, jopa olennaisesti vähemmän mitä Venäjän ilmavoimien lentäjät (joiden lentotuntien määrä on noussut selkeästi vrt. vuosituhannen alku). Ja kun tähän yhdistää sen, että kaluston operointikyvyssä ja kunnossa oli puutteita (osasta kalustoa puuttui toimivat omasuojajärjestelmät, hekoja lensi idässä ilman omasuojajärjestelmiä tms.) on tuloksena se, että jo ATO:n operaation alkuvaiheissa Ukrainan ilmavoimat menettivät kohtalaisen paljon kalustoa lähinnä separatistien pudotettua niitä manpadseilla ja helikoptereita myös tykein/raskain konekiväärein. Ja kalustomenetysten riskiä lisäsi se, että puutteellisesti koulutetut lentäjät joutuivat lentämään hyvin usein kohdealueella lähi-ilmatorjunnan kantaman sisäpuolelle, koska ilmasta-maahan-ohjuksia ja muita pidemmän kantaman täsmäaseita oli huomattavan vähän - käytössä oli pääasiassa perinteisiä pommeja ja raketteja. En nyt enää muista, että kuinka paljon Ukrainan ilmavoimat ehtivät menettää kalustoaan elokuun alkupuolelle saakka (eräässä vaiheessa pidin tarkkaa kirjaa kalustomenetyksistä), mutta kaikkiaan puhutaan kuitenkin kymmenistä lentokoneista ja helikoptereista + tähän päälle sitten menetykset Krimillä. Eli käytännössä sotatoimien ja Krimin miehityksen myötä Ukrainan ilmavoimat ovat menettäneet huomattavan suuren osan operointikuntoisesta ensilinjan kalustosta.
Kesän lopulla, varsinkin elokuussa, Ukrainan ilmavoimat joutuivat operoimaan Donbassin itäisimmillä alueilla hyvin varoen, johtune osaltaan MH17:sta kohtalosta eli tiedettiin separatistien ja venäläisten kykenevän pudottamaan koneita manpadsien kantaman ulkopuolelta. Toinen syy varovaisuuden lisääntymiseen oli Venäjän lisääntynyt lentotoiminta rajan toisella puolella, Ukraina esitti syytökset kaksi kertaa Venäjälle siitä, että Venäjän ilmavoimien hävittäjä olisi ampunut alas Ukrainan ilmavoimien koneita Ukrainan ilmatilassa. Kummallakin kerralla alas ammuttu ukrainalaiskone lensi niin korkealla ettei sitä ole voinut pudottaa manpadseilla - en ota kantaa nyt siihen ammuttiinko koneet todellakin alas venäläisten toimesta. Todisteita puoleen ja toiseen on esitetty runsaasti.
Mutta kaikki tämä on saanut aikaan sen, että Ukrainan ilmavoimien operointikyky ja varmuus on entisestään laskenut. Sitten kun huomioidaan tulitauko ja sen asettamat ehdot, päästään tilanteeseen jossa Ukraina ei oikein ole voinut edes käyttää ilmavoimiaan (kuin korkeintaan hyvin rajallisesti). Ja nyt tilanne lienee se etteivät ukrainalaiset kovinkaan laajassa mitassa edes voi operoida Donbassin alueella (ainakaan selustassa), koska alueella on venäläisiä it-yksiköitä, jotka tuskin epäröivät tulittaa alueelle lentäviä Ukrainan ilmavoimien koneita/helikoptereita.
Ukrainan kriisi on oivallisella tapaa osoittanut sen, että asevoimista pitää pitää huolta, niihin on panostettava, niiden ei pidä antaa rapistua ja niillä on oltava kyky operoida usean aselajin kesken (jollainen kyky Ukrainan asevoimilla on suhteellisen rajallinen - mikä osaltaan on tuonut ongelmia sodankäyntiin). Ja tärkeää on myös se, että miehistö on hyvin koulutettua, hyvin motivoitunutta ja tietää miksi sotii ja kenen puolesta. Jollei ole motivaatiota tai tietoa tai kumpaakaan, olennaisesti pienempi ja materiaaliltaan heikompi voima voi tuottaa huomattavan suuria ongelmia. Ukrainalaisten onneksi motivoituneitakin joukko-osastoja löytyy mutta aivan liian monessa tapauksessa ne on jouduttu luomaan lähes tyhjästä - mikä näkyy sitten rintamalla siten ettei niitä motivoituneita miehiä/naisia ole riittävästi.
Tässä nyt hyvin suppea näkemykseni aiheesta.
vlad.
En usko, että nykyaikainen sodankäynti on enää alueiden ja linnojen valtaamista. Mitä taloudellista etua Venäjälle on noista Ukrainan maakunnista? Ei tule kuin kuluja jälleenrakentamisesta. Mitä hyötyä on pitää Ukraina sekasortoisena? Ei pitkällä aikavälillä ole hyötyä, että naapurimaa on hajalla. Putin on myös elänyt sen Neuvostoliiton ajan, missä valtio meni konkurssiin jäätyään maailmassa yksin ja kun tehtaat eivät tuottaneet muuta kuin aseita. Joku tuossa Venäjän strategiassa Ukrainan suhteen kusi ja pahasti. Jonkinmoista nopeaa voittoa tai suurempaa kansantukea sieltä ehkä odotettiin. En vaan voi ymmärtää.
Venäjän nykyjohto on ajanut itsensä nurkkaan siinä mielessä, että kukaan uraansa ajatteleva länsimainen poliitikko ei Venäjän nykyjohdon kanssa ala neuvottelemaan mistään muusta kuin tulitauosta. Ei paljon ole luottoa jäljellä. Meneekö tilanne Venäjällä sitten vaan huonompaan suuntaan, jos valta vaihtuu. En osaa sanoa, kun en tunne heidän sisäpolitiikkaansa.
Johannes
Xwell
Kersantti
Tämä viime vuoden artikkeli on saattanut olla täällä jo aikoinaan. Itse törmäsin tähän vasta nyt ja täytyy todeta että tässä on paras yhteenveto Ukrainan tilanteesta koskaan missään.
Eiköhän se kohta Valko-Venäjälläkin ala suunnitelma B:n toteuttaminen, jos Lukashenkon meinaa livetä Euraasian unionista.
http://anton-shekhovtsov.blogspot.fi/2014/08/the-ukraine-crisis-is-long-planned.html
The "Ukraine crisis" is a long-planned operation
This article has first appeared in Norwegian newspaper Verdens Gang.
What is now known as the "Ukraine crisis” in the international media is hardly a properly Ukrainian phenomenon. The first uses of this phrase go back to the pro-European protests that started in November 2013 and ended with a revolution that ousted former president Viktor Yanukovych in February 2014. Yet even if the initial pro-European protests could be considered an internal Ukrainian development, their trigger lay beyond the country’s borders.
It was Russian foreign policy that has always been directed at preventing Ukraine from leaving Russia’s sphere of influence. Since the annexation of Crimea in March, “the Ukraine crisis” seems an increasingly misleading concept. Especially because the plans to annex Crimea and support separatists in Eastern Ukraine were designed by the Russian authorities several years ago and have little to do with the defence of ethnic Russians allegedly threatened by the new Ukrainian authorities.
Russian university textbooks on geopolitics published since the late 1990s routinely questioned the territorial integrity of Ukraine and, especially, the status of the Autonomous Republic of Crimea. Since the 1990s, Russian top officials regularly visited Crimea and spoke about the republic’s integration with Russia in future. In 2008, then Mayor of Moscow Yuriy Luzhkov was denied entry in Ukraine for his earlier speech about the “return” of Sevastopol, the major port in Crimea, to Russia.
For the Russian authorities, the “colour revolutions” in Georgia and Ukraine that brought to power pro-Western governments in 2003-2004 was a sign that these countries were willing to leave the Russian sphere of influence choosing liberal democracy over semi-authoritarian kleptocracy. President Vladimir Putin perceived these revolutions as a direct threat to his rule: if Russian citizens see that post-Soviet countries such as Georgia and Ukraine can successfully modernize and democratize, then they may want the same for Russia – and this would dramatically undermine the authoritarian regime that Putin and his elites have built. Hence, Putin’s task was to subvert democratic governments in the neighbouring countries to prevent them from successful modernization.
Most importantly for him was to prevent former Soviet countries from joining NATO. Despite the fear of NATO that Putin and his colleagues from security services (or siloviki) inherited from the Soviet times, the expansion of NATO in the 1990s and 2000s posed a very different threat to what was claimed by the Kremlin. It had nothing to do with Moscow’s official line that NATO expansion near Russian borders was a danger to Russia’s national security. Rather, the organization’s system of collective defence secured member states’ sovereignty and territorial integrity, and this made it impossible or, at least, very dangerous for Russia to pursue its expansionist agenda.
(left to right) Vladimir Yakunin and Igor Sechin, two of the most influential representatives of the silovikigroup
Russian expansionism has always been veiled by the rhetoric of concern about “Russian compatriots” in neighbouring countries. A year after the Ukrainian “Orange revolution” in 2004, Putin lamented about “tens of millions of our co-citizens and compatriots” who had “found themselves outside Russian territory”, and claimed that “the collapse of the Soviet Union had been a major geopolitical disaster of the century”.
It was in 2005, when the Kremlin’s siloviki revitalized their support for pro-Russian separatists in Crimea and Eastern Ukraine. That year, the organization “Donetsk Republic” – a Russian proxy in the ongoing war in Eastern Ukraine – was created. Its leaders went to Russia in 2006 to participate in the summer camp of the Eurasian Youth Union that was established in 2005 with the money from the Presidential Administration of Russia on the initiative of Aleksandr Dugin, major ideologue of the Russia-led Eurasian Empire, and Vladislav Surkov, then deputy head of the Presidential Administration. This summer camp was aimed at further indoctrination of the activists and training for fighting against democratic movements in the neighbouring states. Instructors from security services taught methods of espionage, sabotage and guerrilla tactics. Among the participants of the summer camp was Andrey Purgin, who is now “First Prime Minister” of the “Donetsk People’s Republic”.
(from left to right) Oleg Frolov, currently a member of the "parliament of the Donetsk People's Republic", and Pavel Zarifullin, former leader of the Eurasian Youth Union, in the summer camp in 2006
A political discussion of possible NATO membership for Ukraine and Georgia in 2008 prompted Putin to lift the veil on Russian plans concerning Ukraine. It was at the Bucharest NATO meeting when Putin told then President George Bush: “You don’t understand, George, that Ukraine is not even a state. What is Ukraine? Part of its territories is Eastern Europe, but the greater part is a gift from us”. In his official speech at the same meeting, Putin even suggested that rapprochement with the West might result in Ukraine’s loss of statehood.
For the Kremlin, the ideal “solution of the Ukrainian question” (Plan A) was to integrate Ukraine into the Customs Union of Belarus, Kazakhstan and Russia that would be transformed into the Eurasian Union in 2015, and, consequently, prevent the country from signing an Association Agreement with the EU. If Ukraine did not cooperate in this regard, then the Russian invasion of Ukraine would be Plan B. In September 2013, when the Ukrainian authorities still discussed the prospects of signing the Association Agreement with the EU, Putin’s aide Sergey Glazyev explicitly stated that if Ukraine signed the Agreement, Russia could no longer guarantee Ukraine’s status as a state and could intervene “if pro-Russian regions of the country appealed directly to Moscow”. The Ukrainian revolution that set the country on the pro-European course was a signal for Moscow to launch that Plan B.
The Kremlin and its propaganda machine depict the annexation of Crimea as an act of defending ethnic Russians, and the current conflict in Eastern Ukraine – as a Ukrainian civil war. This narrative cannot be any further from the truth. What has been going on in Ukraine since February 2014 is an operation that Russia developed several years ago for the event of Ukraine willing to become a part of the family of European free, democratic nations.
Eiköhän se kohta Valko-Venäjälläkin ala suunnitelma B:n toteuttaminen, jos Lukashenkon meinaa livetä Euraasian unionista.
http://anton-shekhovtsov.blogspot.fi/2014/08/the-ukraine-crisis-is-long-planned.html
The "Ukraine crisis" is a long-planned operation
This article has first appeared in Norwegian newspaper Verdens Gang.
What is now known as the "Ukraine crisis” in the international media is hardly a properly Ukrainian phenomenon. The first uses of this phrase go back to the pro-European protests that started in November 2013 and ended with a revolution that ousted former president Viktor Yanukovych in February 2014. Yet even if the initial pro-European protests could be considered an internal Ukrainian development, their trigger lay beyond the country’s borders.
It was Russian foreign policy that has always been directed at preventing Ukraine from leaving Russia’s sphere of influence. Since the annexation of Crimea in March, “the Ukraine crisis” seems an increasingly misleading concept. Especially because the plans to annex Crimea and support separatists in Eastern Ukraine were designed by the Russian authorities several years ago and have little to do with the defence of ethnic Russians allegedly threatened by the new Ukrainian authorities.
Russian university textbooks on geopolitics published since the late 1990s routinely questioned the territorial integrity of Ukraine and, especially, the status of the Autonomous Republic of Crimea. Since the 1990s, Russian top officials regularly visited Crimea and spoke about the republic’s integration with Russia in future. In 2008, then Mayor of Moscow Yuriy Luzhkov was denied entry in Ukraine for his earlier speech about the “return” of Sevastopol, the major port in Crimea, to Russia.
For the Russian authorities, the “colour revolutions” in Georgia and Ukraine that brought to power pro-Western governments in 2003-2004 was a sign that these countries were willing to leave the Russian sphere of influence choosing liberal democracy over semi-authoritarian kleptocracy. President Vladimir Putin perceived these revolutions as a direct threat to his rule: if Russian citizens see that post-Soviet countries such as Georgia and Ukraine can successfully modernize and democratize, then they may want the same for Russia – and this would dramatically undermine the authoritarian regime that Putin and his elites have built. Hence, Putin’s task was to subvert democratic governments in the neighbouring countries to prevent them from successful modernization.
Most importantly for him was to prevent former Soviet countries from joining NATO. Despite the fear of NATO that Putin and his colleagues from security services (or siloviki) inherited from the Soviet times, the expansion of NATO in the 1990s and 2000s posed a very different threat to what was claimed by the Kremlin. It had nothing to do with Moscow’s official line that NATO expansion near Russian borders was a danger to Russia’s national security. Rather, the organization’s system of collective defence secured member states’ sovereignty and territorial integrity, and this made it impossible or, at least, very dangerous for Russia to pursue its expansionist agenda.
(left to right) Vladimir Yakunin and Igor Sechin, two of the most influential representatives of the silovikigroup
Russian expansionism has always been veiled by the rhetoric of concern about “Russian compatriots” in neighbouring countries. A year after the Ukrainian “Orange revolution” in 2004, Putin lamented about “tens of millions of our co-citizens and compatriots” who had “found themselves outside Russian territory”, and claimed that “the collapse of the Soviet Union had been a major geopolitical disaster of the century”.
It was in 2005, when the Kremlin’s siloviki revitalized their support for pro-Russian separatists in Crimea and Eastern Ukraine. That year, the organization “Donetsk Republic” – a Russian proxy in the ongoing war in Eastern Ukraine – was created. Its leaders went to Russia in 2006 to participate in the summer camp of the Eurasian Youth Union that was established in 2005 with the money from the Presidential Administration of Russia on the initiative of Aleksandr Dugin, major ideologue of the Russia-led Eurasian Empire, and Vladislav Surkov, then deputy head of the Presidential Administration. This summer camp was aimed at further indoctrination of the activists and training for fighting against democratic movements in the neighbouring states. Instructors from security services taught methods of espionage, sabotage and guerrilla tactics. Among the participants of the summer camp was Andrey Purgin, who is now “First Prime Minister” of the “Donetsk People’s Republic”.
(from left to right) Oleg Frolov, currently a member of the "parliament of the Donetsk People's Republic", and Pavel Zarifullin, former leader of the Eurasian Youth Union, in the summer camp in 2006
A political discussion of possible NATO membership for Ukraine and Georgia in 2008 prompted Putin to lift the veil on Russian plans concerning Ukraine. It was at the Bucharest NATO meeting when Putin told then President George Bush: “You don’t understand, George, that Ukraine is not even a state. What is Ukraine? Part of its territories is Eastern Europe, but the greater part is a gift from us”. In his official speech at the same meeting, Putin even suggested that rapprochement with the West might result in Ukraine’s loss of statehood.
For the Kremlin, the ideal “solution of the Ukrainian question” (Plan A) was to integrate Ukraine into the Customs Union of Belarus, Kazakhstan and Russia that would be transformed into the Eurasian Union in 2015, and, consequently, prevent the country from signing an Association Agreement with the EU. If Ukraine did not cooperate in this regard, then the Russian invasion of Ukraine would be Plan B. In September 2013, when the Ukrainian authorities still discussed the prospects of signing the Association Agreement with the EU, Putin’s aide Sergey Glazyev explicitly stated that if Ukraine signed the Agreement, Russia could no longer guarantee Ukraine’s status as a state and could intervene “if pro-Russian regions of the country appealed directly to Moscow”. The Ukrainian revolution that set the country on the pro-European course was a signal for Moscow to launch that Plan B.
The Kremlin and its propaganda machine depict the annexation of Crimea as an act of defending ethnic Russians, and the current conflict in Eastern Ukraine – as a Ukrainian civil war. This narrative cannot be any further from the truth. What has been going on in Ukraine since February 2014 is an operation that Russia developed several years ago for the event of Ukraine willing to become a part of the family of European free, democratic nations.
Jep, noinhan se on.
Valkovenäjä on isolta osin entistä Puolaa muuten. Puola siirrettiin 2 MS yhteydessä n. yhden Puolan verran länteen. Ja osa Puolasta tosiaan nykyisin Ukrainassa.
Valkovenäjä on isolta osin entistä Puolaa muuten. Puola siirrettiin 2 MS yhteydessä n. yhden Puolan verran länteen. Ja osa Puolasta tosiaan nykyisin Ukrainassa.
Puola on yllättävän rauhallinen ja kehittyvä valtio, kun ottaa huomioon miten rajat ovat vaihdelleet ja naapurit ovat körmyyttäneet. Siinä riittäisi jollekin tutkimista, miksi näin on.Jep, noinhan se on.
Valkovenäjä on isolta osin entistä Puolaa muuten. Puola siirrettiin 2 MS yhteydessä n. yhden Puolan verran länteen. Ja osa Puolasta tosiaan nykyisin Ukrainassa.
Johannes
Eräässä analyysissä otettiin nimenomaa tämä seikka tarkasteluun ja todettiin, ettei Putin ikinä kokenut NL:n umpikujaa, luhistumista ja uuden Venäjän syntyä, Putin kun oli Saksassa eikä Venäjällä.
Pyritään estämään Ukrainan Nato-jäsenyys ja kehittyminen valtiona.
Saksa, Ranska ja Britannia ovat riisuneet itsensä aseista tai rahapulassa tai kiinni muissa operaatioissa ympäri maailmaa. He eivät halua eivätkä kykene sotimaan Venäjää vastaan. USA:ssa taas Obama on ilmoittanut niin Syyrian sodan kuin Ukrainan sodan suhteen, ettei asiaan ole sotilaallista ratkaisu, kummassakin maassa käydään juurikin aseellista ratkaisua. Varmaan jos Alaskaan ilmestyisi Venäjän joukkoja niin siihenkään ei olisi aseellista ratkaisua. Putin hyödyntää Obaman heikkouden, joka paljastui kun Syyrian punainen viiva osoittautui vitsiksi ja on sitä yhä.
Eli kukaan ei ole tulossa Ukrainan avuksi. Itseasiassa Nato on enemmän huolestunut Balttian maista ja näiden puolustuksen rakentaminen on prioriteettilistalla ennen Ukrainaa.
Viimeksi muokattu:
Rauhantekijä
Greatest Leader
Kiitos vlad varsin informoivasta kirjoituksesta. Kyllähän tuo pistää miettimään ja varmaan täytyy lukaista toisenkin kerran........