Ukrainan konflikti/sota

Mahtaa varusteet ja huolto löytyä tuollaiselle miesmäärälle kymmenessä päivässä isoisän jäämistöistä. Onko kukaan huomannut pakotteiden vaikuttavan negatiivisesti terroristien aseistamiseen millään tavalla? Aseistaminen ja huoltokuljetukset venäjältä vain kiihtyneet ja voidaan vain arvailla kuvien/videoiden perusteella mitä sotatarviketta sieltä kätköistä löytyy.

Tuossa oli justiinsa juttua lehdissä, että mitä kalustoa ryssät ovat kuskanneet Ukrainaan. Kalusto oli tosiaankin aika vanhaa, jopa niin vanhaa, että siellä oli maininta ZiS-3 tykeistä. Tuo on siis kolmen tuuman "divisional gun" joka astui palvelukseen 1941. Olettaisin tuon palvelevan jonkinlaisena suorasuuntausaseena, kun epäsuoraan se olisi aika kuppainen.
 
Ok, ovatko ne kuin edistyneitä ja uutta teknologiako, ovatko amerikkalaiset vastaavat parempia?

Aika vanhoja asetyyppejä sinällään, mutta ei se niistä huonoja tee. Ei näillä kyseisillä aseilla mitään etua amerikkalaisiin aseisiin saa ja amerikkalaisilla vastaavilla aseilla ei saa niihin etua. Tärkeämpää on, että käyttäjä on taitava ja huolto toimittaa riittävästi ammuksia. Yö- ja lämpötähtäimet on ehkäpä tärkeämpiä. Niissä venäläiset ainakin ennen ovat olleet paljon jäljessä. Pechengin ja Kordin edeltäjät on käytössä vieläkin Suomen puolustusvoimilla ja ihan ok kamppeita kummatkin.

Ukrainassa taidetaan valmistaa itsekin Pechengin luokassa olevaa läntistä konekivääriä. "Fort" valmistaa lisenssillä israelilaista Negeviä, joka vastaa painoltaan PKM:ää ja ampuu vastaavaa tavaraa (7,62x51 NATO vs 7,62x53). PKM ei ollut itselle mieluinen, kun sillä tuli ammuttua. Negevillä ei ole tullut ikinä ammuttua, mutta siinä näyttäisi olevan korjattu muutamat PKM:n puutteet (PKM on vanhempi versio Pechengistä).

http://fort.vn.ua/ua/produkciya/kulemeti.html
 
Siinä samassa puhutaan myös sitä että Debaltseve taistelut voi olla harhauttumista varten, ja isku valmistellaan toiselta suunnalta.
 
Punaisen ristin henkilöt eivät olleet tarkastamassa kuormia, yllätys yllätys.

http://www.ukrinform.ua/eng/news/pu...ucks_arrive_in_donetsk_90___in_luhansk_328687
Putin's 'humanitarian convoy': 80 trucks arrive in Donetsk, 90 - in Luhansk

KYIV, February 2 /Ukrinform/. Putin's "humanitarian convoy" has brought 1,500 tonnes of cargo to Donbas.

Deputy Head of Information and Analytical Center of the National Security and Defense Council Volodymyr Polevy said this at a press briefing on Sunday.

"The twelfth so-called 'humanitarian convoy' has arrived from the Russian Federation. According to the Russian Emergency Ministry, 1,500 tonnes of cargo arrived in Donbas. Thus, 85 trucks have driven in the direction of Donetsk, and 90 - in Luhansk," Polevy said.

According to him, by the time of the arrival of Kremlin's "humanitarian convoy" to the Donetsk checkpoint (Russian Federation) representatives of the Red Cross International Committee were absent. Representatives of Ukraine's border and fiscal services carried out a visual overview of the trucks.

Polevy said that the increase in militants' activity and the increasing number of firings at ATO forces has been repeatedly recorded immediately upon terrorists' receipt of the goods from the so-called Russian "humanitarian convoys".


http://www.ukrinform.ua/eng/news/regular_russian_army_fighting_near_debaltseve___shkiryak_328690
Regular Russian army fighting near Debaltseve - Shkiryak

KYIV, February 2 /Ukrinform/. Regular units of the Russian army participate in clashes near Debaltseve, and planning is performed by the senior officers of the General Staff of the Russian Armed Forces.

Adviser to the Interior Minister Zorian Shkiriak wrote this on his Facebook page.

"Concentration of Russian-terrorist forces continues on Debaltseve direction. After the enormous losses militants concentrate their reserve force here, transferring troops of mercenaries and heavy equipment from the rear and other directions of the front line. Regular units of the Russian army participate in the clashes near Debaltseve, and the planning is performed by the senior officers of the General Staff of the Russian Armed Forces," reads the post.

According to Shkiriak, terrorist attacks do not stop now. ATO forces retain their positions and withstand attacks of the aggressor. The enemy suffers considerable losses in manpower and equipment.
 
Tämän mukaan kyse ei ole "järkevästä" toiminnasta, sikäli kuin sota on koskaan järkevää toimintaa. Tosin sanoen kyse olisi yksinkertaisesti siitä, että järjestäytynyt rikollisuus varmistaa valta-asemiaan Moskovassa. Samalla se varmistelee tulonlähteitään. Periaatteessa valtiotoimintaa mutta diktatuurin omaleimaisuus syntyy siitä, että mafia on se valtio: poliitikot, FSB, media, armeija, tuomioistuimet - koko maa ajaa gangsterismin asiaa hyvin pienen porukan liikuttamana ja keulakuva alkaa olla aika oudossa hapessa.

Kun Ukrainasta (tai Venäjästä) puhutaan, niin Mafiaa ei todellakaan kannata unohtaa. Aivan varmasti sillä on oma roolinsa tässä(kin) sodassa.

In Crimea, “every level of government was criminalized,” according to Viktor Shemchuk, who served for many years as the chief public prosecutor in the region. “It was far from unusual that a parliamentary session in Crimea would start with a minute of silence honoring one of their murdered ‘brothers,’” Shemchuk recalled in a December interview with the Organized Crime and Corruption Reporting Project, a consortium of investigators and journalists tracking developments throughout Eastern Europe.


http://www.thedailybeast.com/articles/2014/03/23/the-mob-and-the-mobs-in-eastern-ukraine.html

Donetsk was no different. A March 2006 cable from the US embassy to the National Security Council – one of several on Ukraine released by WikiLeaks—noted that Yukanovych’s Party of Regions was a “haven for Donetsk-based mobsters and oligarchs” and had commenced an “extreme makeover” with the help and advice of U.S. political consultants, including “veteran K Street political tacticians” from Washington D.C. and a onetime Ronald Reagan operative, “hired to do the nipping and tucking.”

Ukrainan maakaasuvaroista jopa puolta hallinnoivan ruotsalaisyhtiön Misen Energyn taustalla on kaksi venäläismiestä, joista kummallakin on kytköksiä Venäjän mafiaan.


http://www.taloussanomat.fi/ulkomaa...-isoa-osaa-ukrainan-kaasuvaroista/20148999/12

Expressen ihmettelee, kuinka niin suuri osa Ukrainan kaasuvaroista siirtyi Misenin hallintaan, eikä asiasta kirjoitettu juuri mitään.


Tähän loppuun pieni kevennys :D Etuajo-oikeus venäläiseen tyyliin.


Lada-kuskille peukkuja!
 
Viimeksi muokattu:
Tätyy sanoa, että minulle on syntynyt sellainen kuva, että Ukrainan armeija on hätää kärsimässä. Oikeastaan molempien puolien mediat viittaavat siihen. Sinänsä mielenkiintoista. Ukrainallahan on melkoisen vaikuttava sodan ajan reservi sotilaineen ja sotaa käydään aika pitkälti maassa. Ei merellä, eikä kummallakaan puolella ole hävittäjiä tai taisteluhelikoptereita (Ukrainalta lienee ne ammuttu suurinpiirtein alas). Venäjän puolelta ammutaan vapaata tulta lennokkien ja tykistötutkienkin ohjeistamana. Niihin Ukraina ei voi vastata. Kapinallisia on paljon, he ovat oganisoituneet ja heillä on uudempia aseita ja heillä taitaa olla kenties jopa paremmin toimiva huolto Venäjältä käsin. Ilmeisesti myöskin Ukrainan sodanjohto saattaa olla osasyyllinen "ylimääräisiin" tappioihin? Ukrainan riveissä myöskin taistelee hyvin kirjavaa väkeä ja sodanjohdossa vaikuttaisi olevan ongelmia (mutu). Täytyy muistaa, että Ukrainassa asuu merkittävä venäjänkielinen vähemmistö, joita on pitkin poikin maata erilaisissa tehtävissä. Näyttäisi myöskin, että kotirintamalla moni on valmis myymään omiensa henkiä rahasta.

Jos Venäjä liittyisi täysimääräisesti mukaan sotaan, ei taitaisi Ukraina kyetä torjumaan sitä käytännössä juuri ollenkaan. Silloin tulisi voimakkaammin mukaan elektroninen häirintä, ilmavoimat, ohjukset, iskut strategisesti tärkeisiin kohteisiin selustassa, energian- ja tiedonjakelu häiriintyisi nopeasti ja vakavasti. Entä puhdas juomavesi ja ylipäätään logistiikka? Lisäksi Venäjällä lienee rajan tuntumassa varsin raskaasti aseistettua väkeä muutama kymmenen tuhatta lisää.

Siis pyrin tähän yhteenvetoon tällä pika-analyysillä, että Ukraina on vakavasti hädässä ja voi vain arvailla kestääkö pakitus edes "separatisteja" kuinka kauan? Ilmeisesti täysimääräinen liikekannallepanon on ongelmallista ja mitä aseita heille on tarjota. Ukraina on käytännössä kokolailla yksin.
 
Kun Ukrainasta (tai Venäjästä) puhutaan, niin Mafiaa ei todellakaan kannata unohtaa. Aivan varmasti sillä on oma roolinsa tässä(kin) sodassa.

In Crimea, “every level of government was criminalized,” according to Viktor Shemchuk, who served for many years as the chief public prosecutor in the region. “It was far from unusual that a parliamentary session in Crimea would start with a minute of silence honoring one of their murdered ‘brothers,’” Shemchuk recalled in a December interview with the Organized Crime and Corruption Reporting Project, a consortium of investigators and journalists tracking developments throughout Eastern Europe.


http://www.thedailybeast.com/articles/2014/03/23/the-mob-and-the-mobs-in-eastern-ukraine.html

Donetsk was no different. A March 2006 cable from the US embassy to the National Security Council – one of several on Ukraine released by WikiLeaks—noted that Yukanovych’s Party of Regions was a “haven for Donetsk-based mobsters and oligarchs” and had commenced an “extreme makeover” with the help and advice of U.S. political consultants, including “veteran K Street political tacticians” from Washington D.C. and a onetime Ronald Reagan operative, “hired to do the nipping and tucking.”

Ukrainan maakaasuvaroista jopa puolta hallinnoivan ruotsalaisyhtiön Misen Energyn taustalla on kaksi venäläismiestä, joista kummallakin on kytköksiä Venäjän mafiaan.


http://www.taloussanomat.fi/ulkomaa...-isoa-osaa-ukrainan-kaasuvaroista/20148999/12

Expressen ihmettelee, kuinka niin suuri osa Ukrainan kaasuvaroista siirtyi Misenin hallintaan, eikä asiasta kirjoitettu juuri mitään.


Tähän loppuun pieni kevennys :D

Tässä on lisää aiheesta: http://osp-ua.info/lastnews/30859.html
Ja Hungarin roolikin tulee raotetuksi, miten Hungarin ex-koulutusministerikin on siinä mafiatouhussa mukana.
 
Kertokaa minulle mikä ihmeen Rooman sopimuksen status? Ukraina ei kuulemma halua tässä tilanteessa allekirjoittaa sitä.
 
Mitäs UA tekee näille sotavangeille? Haagin tuomioistuimeen.. :)

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1422851631995.html?pos=ksk-trm-uuti-ospu

Hallituslähde IS:lle: 9 venäläistä laskuvarjosotilasta vangittu Itä-Ukrainassa
Ukrainan mukaan venäläissotilaat antautuivat perjantaina Tshernukhinon kylän edustalla, lähellä Debaltseven kaupunkia.

Vangitut venäläissotilaat kuuluvat 31. Kaartin laskuvarjojääkäridivisioonaan, joka on sijoitettu Uljanovskiin, 890 kilometriä Moskovasta itään. Tieto vahvistettiin IS:lle sekä Itä-Ukrainassa IS:n kanssa toimivalle venäläiselle Novaja Gazeta -lehdelle viikonloppuna kahdesta erillisestä ukrainalaislähteestä. Toinen on korkea virkamies lähellä Ukrainan hallitusta.

Ukrainalaislähteiden mukaan vangeista tiedotetaan virallisesti pian.
 
Siis pyrin tähän yhteenvetoon tällä pika-analyysillä, että Ukraina on vakavasti hädässä ja voi vain arvailla kestääkö pakitus edes "separatisteja" kuinka kauan? Ilmeisesti täysimääräinen liikekannallepanon on ongelmallista ja mitä aseita heille on tarjota. Ukraina on käytännössä kokolailla yksin.
Kyllä lännelle kelpasi mafiosojen rahat, ja korruptoituneet liikemiehet ja jotkut valtiomiehetkin voineet paksusti,mutta sitten jos yhden valtion kansa saa mafiosoista tarpeeksi, niin uhrataan koko kansa vai?!

Ei se menee näin!
 
Mitäs UA tekee näille sotavangeille? Haagin tuomioistuimeen.. :)

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1422851631995.html?pos=ksk-trm-uuti-ospu

Hallituslähde IS:lle: 9 venäläistä laskuvarjosotilasta vangittu Itä-Ukrainassa
Ukrainan mukaan venäläissotilaat antautuivat perjantaina Tshernukhinon kylän edustalla, lähellä Debaltseven kaupunkia.

Vangitut venäläissotilaat kuuluvat 31. Kaartin laskuvarjojääkäridivisioonaan, joka on sijoitettu Uljanovskiin, 890 kilometriä Moskovasta itään. Tieto vahvistettiin IS:lle sekä Itä-Ukrainassa IS:n kanssa toimivalle venäläiselle Novaja Gazeta -lehdelle viikonloppuna kahdesta erillisestä ukrainalaislähteestä. Toinen on korkea virkamies lähellä Ukrainan hallitusta.

Ukrainalaislähteiden mukaan vangeista tiedotetaan virallisesti pian.


Toivottavasti juttu pitää paikkansa ! Ei muuta kun vangitut iivanat telkkariuutisiin ja kuvamateriaali kansainväliseen levitykseen, aivan kuten tekivät silloin viime syksynä niiden "rajan vahingossa ylittäneiden" laskuvarjojääkäreiden kanssa. Nyt on Lavrovin hieman hankala yrittää selittää, kuinka tämmönen pääsi käymään.
 
1ebJt+


"Vanuaivojen pesu, huuhtelu ja linkous"
 
Kyllä lännelle kelpasi mafiosojen rahat, ja korruptoituneet liikemiehet ja jotkut valtiomiehetkin voineet paksusti,mutta sitten jos yhden valtion kansa saa mafiosoista tarpeeksi, niin uhrataan koko kansa vai?!

Ei se menee näin!
Valitettavasti tämä olisi suomalaistenkin syytä pitää mielessä, että läntisen ihannekapitalismin moottorina pyörii voimakkaasti markkinavoimien edut ja myöskin markkinavoimien lobbaajilla on valitettavan paljon valtaa länsimaisessa politiikan teossa. Kyllähän lännessä on ihan tapana ollut uhrata valtio tai kansa jos toinenkin ellei media ala liikaa elämöimään ja poliitikot saa sellaista käsitystä, että länsimaista kansaa/äänestäjää oikeasti kiinnostaa. Nythän tietysti Ukrainan tilanne on hyvin moniselitteinen ja vaikea, koska Venäjällä on ydinaseita eniten maailmassa. Varmasti täytyy toimia ja edetä erittäin harkiten. Ukraina on nyt hyökkäyksen kohteena ja se ei ole poliittisesti yksin, mutta se on vielä sotilasavun ulottumattomissa. Täytyy muistaa, että Venäjä voi itse liittyä suoraan sotaan ja sitä ei kukaan halua. Tilanne on siis todella hankala, eikä vähiten siksi, että Venäjää johtaa ihminen, joka on valmis uhraamaan kenet tahansa. Kelläpä olisi se kristallipallo, että miten Eurooppaan saisi kivuttomimmin rauhan. Sodan leviämisen pelko on aiheellinen ja ukrainalaisten viha venäläisiä kohtaan suuri.
 
Toivottavasti juttu pitää paikkansa ! Ei muuta kun vangitut iivanat telkkariuutisiin ja kuvamateriaali kansainväliseen levitykseen, aivan kuten tekivät silloin viime syksynä niiden "rajan vahingossa ylittäneiden" laskuvarjojääkäreiden kanssa. Nyt on Lavrovin hieman hankala yrittää selittää, kuinka tämmönen pääsi käymään.

Kyllähän näistä tietoa liikkuu, mutta olisiko saatu kiinni? Mielenkiintoista!



Russian Paratroopers Again in Ukraine
January 2, 2015
upload_2015-2-2_14-43-45.gif

11112.jpg


Sources, close to the leadership of the DPR (Donetsk People’s Republic), have informed us that the Ryazan paratroopers are again in Ukraine. Russian servicemen from the 137th Airborne Regiment of the 106th Airborne Division are now in a combat zone. Details of the location and the range of their combat tasks are not currently determined and require further elaboration. We want to remind you that on December 19, Irakli Komahidze, the OSINT Expert of the InformNapalm team, identified the servicemen of this unit in the Rostov Region of Russia.

As previously reported by Irakli, most of the unit personnel got combat experience during their first assignment to Ukraine last Summer. Also, there are a lot of newcomers there, who should consider whether they would be willing to share the fate of their predecessors left to rot on battlefields in the Ukrainian steppes. Or do the newly minted contract servicemen, influenced by Kremlin propaganda, sincerely believe in a “mass death” during “military exercises in the Rostov region”?…

Original article by Roman Burko, translated by Sveta Kemblowski
 
Mitäs UA tekee näille sotavangeille? Haagin tuomioistuimeen.. :)

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1422851631995.html?pos=ksk-trm-uuti-ospu

Hallituslähde IS:lle: 9 venäläistä laskuvarjosotilasta vangittu Itä-Ukrainassa
Ukrainan mukaan venäläissotilaat antautuivat perjantaina Tshernukhinon kylän edustalla, lähellä Debaltseven kaupunkia.

Vangitut venäläissotilaat kuuluvat 31. Kaartin laskuvarjojääkäridivisioonaan, joka on sijoitettu Uljanovskiin, 890 kilometriä Moskovasta itään. Tieto vahvistettiin IS:lle sekä Itä-Ukrainassa IS:n kanssa toimivalle venäläiselle Novaja Gazeta -lehdelle viikonloppuna kahdesta erillisestä ukrainalaislähteestä. Toinen on korkea virkamies lähellä Ukrainan hallitusta.

Ukrainalaislähteiden mukaan vangeista tiedotetaan virallisesti pian.


Ei äkkiseltään ollenkaan paha ehdotus tuo Haagi. Etenkin jos yksikin upseeri joukossa. Se olisi teatteri minkä soisi käytävän. Pelkästään näytösmielessä.
 
Toivottavasti juttu pitää paikkansa ! Ei muuta kun vangitut iivanat telkkariuutisiin ja kuvamateriaali kansainväliseen levitykseen, aivan kuten tekivät silloin viime syksynä niiden "rajan vahingossa ylittäneiden" laskuvarjojääkäreiden kanssa. Nyt on Lavrovin hieman hankala yrittää selittää, kuinka tämmönen pääsi käymään.

Venäjä todennäköisesti kiistää asian propagandana, jos nuo kertovat kameroiden edessä olevansa venäläisiä joukkoja ja käskystä Ukrainassa. Omiksi taisteluihin osallistuviksi joukoiksi Venäjä ei noita ukkoja myönnä.
 
Tämän voi arvata joko pelkäksi uhoksi tai sitten Venäjän ison vaihteen:

Ukraine rebel leader Zakharchenko 'to raise 100,000 men'
_80721374_025688420-1.jpg
Rebels have been gaining ground
Pro-Russian separatist leader Alexander Zakharchenko has announced plans to recruit 100,000 men, as fighting with Ukrainian forces intensifies.

The rebels want to push government forces out of the eastern regions of Donetsk and Luhansk and are trying to capture the key town of Debaltseve.

Dozens of people including civilians were killed in clashes and artillery fire at the weekend.

Attempts to agree a truce failed when rebel negotiators did not turn up.

A fragile ceasefire agreed in early September in the Belarusian capital, Minsk, collapsed last month when rebels stepped up their offensive on several Ukrainian positions and seized Donetsk airport.

Rebels were accused of carrying out an artillery attack on the south-eastern Ukrainian port city of Mariupol which left 30 civilians dead.

Ukrainian government forces have also been blamed for deadly attacks on Donetsk city and other rebel-held areas last month in which dozens of civilians were killed.

_80721415_025692773-1.jpg


http://www.bbc.com/news/world-europe-31089142

Edit: Tuon mottitaistelun mainitseminen samassa yhteydessä ei hyvä.- Siellä sitä Vanjaa on ollut jo ennestään
 
Tuskinpa paikallisista saa 100,000 taistelijaa kasaan, Luhanskin ja Donetskins alueiden kokonaisväestö oli n. 6.5 miljoonaa ennen sodan alkua, eikä Venäjämielisten hallussa ole edes puolta noista alueista.
 
Back
Top