Ukrainan konflikti/sota

Sanoo moni mitä sanoo, niin kyllä tuo Belarus Wagnerin tukemana hyökkää vielä Ukrainaan. Tai sanotaanko että Venäjän omistama Wagner iskee Valko-Venäjältä Ukrainaan. Lukasenko pystyy nyt osallistumaan kun Wagner suojelee häntä likvidoinnilta joka muutoin kansannousun myötä tulisi. Lienee skeptisimmillekkin jo selvää että Wagner on aina ollut Kremlin työkalu ja edelleen on. Nyt harjoittelevat Puolan rajalla mutta eiköhän rintamasuunta pian muutu. Tänään uutisoitu myös että Wagnerin tukikohta on kasvanut vauhdilla tuonne Lukashenkon maille. Putin nimennyt Wagnerille uuden johtajan ja Prigo edelleen hengissä. Ai eikö ollut bluffia. Ja bluffatun kapinan myötä saatiin porukkaa näyttämään rohkeasti värinsä ja puhdistukset käyntiin. Sellasta väkeä pois jotka painaisi jarrua seuraaville tuhoisille peliliikkeille.

Jos kapina oli pelkkää bluffia, miksi sen aikana ammuttiin alas 3 kpl Mi-8MTPR-1 EW-helikoptereita ja 1 kpl Il-22M lentäviä komentokeskuksia?

Siinä menetettiin vaikeasti korvattavien hyvin kalliiden koneiden lisäksi myös niiden erikoiskoulutettu miehistö. Vaikeasti korvattavissa nekin, ainakin jos pitäisi olla hyvä siinä työssä.

Jos "kapina" oli pelkkää bluffia, niin tämä on hyvin kallis hinta. Luulisi selviävän halvemmallakin.

Jos taas "kapinan" koko idea oli rohkaista ihmisiä "näyttämään väriä" jotta saadaan puhdistukset käyntiin, niin luulisi senkin onnistuvan helpommalla. Nyt kapinan takia Putin näyttäytyi hyvin heikkona ja "mies joka menee päätyyn asti" antoikin periksi ja teki sopimuksen maanpetturiksi julistamansa miehen kanssa. Samalla ulospäin näkyvä viesti on, että aseellinen kapina Venäjällä ei kohtaa suurta vastarintaa väkivaltakoneiston taholta. Todellinen "vahva johtaja" olisi käyttänyt tällaista kapinaa tilaisuutena osoittaa voimaansa: kapina olisi kukistettu nopeasti ja verisesti, armoa antamatta. Nyt tällaista ei tapahtunut, ei sinnepäinkään. Jos tämä oli kokonaan teatteria, kuten kirjoitat, niin teatterin hinta oli se että Putin näyttäytyy heikkona johtajana. Yksikään diktaattori ei halua koskaan näyttäytyä heikkona, ei mistään hinnasta.

Mitä tulee Wagneriin Valko-Venäjällä, en usko että tullaan näkemään heidän hyökkäys sieltä Ukrainaan. Wagnerin osalta tämä sota on sodittu. Valko-Venäjä puolestaan ei ole hyökännyt Ukrainaan sodan ensimmäisten 500 päivän aikana, enkä usko että tulee hyökkäämään seuraavan 500 päivän aikana myöskään.
 
Viimeksi muokattu:
Mikä lie aiheuttanut tämän, mutta hyvä nähdä (oletan silti, että vie aikaa ainakin vuoden 2023 loppuun - mistä ei ole pitkä matka siihen että Venäjän hyökkäyksestä olisi kaksi vuotta):

Ukraine Situation Report: U.S. Now Pushing To Deliver F-16s “As Fast As Possible”

Kunhan kalustaisivat tukikohdat yms. Tukisysteemit ASAP Ukrainan maaperälle ja sitten pilotit , ei tarvinne odottaa koulutuksen valmistumista, varmaan muutama kymmen löytyy värväytymään het kohta kun sanotaan hep.( huoltoporukkaakin löytynee..)
 
Päivän luvut:
358711863_627051906274558_8884830139095860667_n.jpg


edit. Päivän numerot suhteessa keskiarvoihin:

CategoryChange7d14d30dTotal
Personnel+640592.9563.6622.7469.5 (241330)
Tanks+75.44.74.28.1 (4140)
APVs+1611.010.210.415.8 (8096)
Artillery+1923.720.222.99.0 (4629)
MLRS+11.92.32.51.3 (693)
Anti-aircraft Systems+83.32.72.40.9 (448)
Aircraft----0.6 (315)
Helicopters--0.10.10.6 (310)
UAVs+1119.619.916.97.7 (3944)
Missiles-3.61.92.82.5 (1298)
Warships / Boats----0.04 (18)
Other Vehicles+1417.617.516.013.9 (7159)
Special Equipment+53.95.15.11.3 (691)

Eli miehistön, tankkien ja APV:iden lukemat viimeaikaisia (7d, 14d ja 30d) keskiarvoja suuremmat, tykistön kohdalla hieman pienemmät. Suurehko määrä ilmatorjuntaa on näemmä saatu tuhottua.
 
Viimeksi muokattu:
Ei tule yllätyksenä, että ryssä ainakin harkitsee tällaista:

"We're seeing some very troubling signs that the Russians are looking at types of false flag operations... Looking at ways they can attack shipping in the Black Sea and then try to blame it on the Ukrainians," said CIA Director William Burns.


-

Tämäkään ei tule yllätyksenä, kaikki keinot käytössä. Ei ole mitään uutta vakoilun alalla, ns. honeytrap taitaa olla yksi vanhimpia "temppuja". Toki tämä kuulostaa enemmän epäviralliselta toiminnalta, eikä miltään sotilasorganisaation johtamalta ja hallinnoimalta toiminnalta (toki joku GRU:n kaltainen organisaatio voisi pyörittää tällaista):

"Ukrainian women use dating software to spy on Russian soldiers for intelligence", - The Times

The girls reportedly use generated photos for their profiles, which they then use to flirt with young Russian military personnel.

In particular, rashists sometimes show their military ID, disclose their unit number, or give away their location by sending a video of the area where the soldier is riding or singing.

The girls use this information and pass it on to the relevant Ukrainian authorities!


 
Voi olla totta, voi olla maskirovkaa. Joka tapauksessa ei ole ensimmäinen kerta kun GUR vihjailee uusista kapinoista (tai niiden valmisteluista) Venäjällä:

Intelligence has information about the possible preparation of new rebellions in Russia, - said the representative of GUR Yusov.

"Yes. The data is there. But why would we share this data now? We understand that the FSB can watch us as well. And they are happy to record it. Let's not make their job easier," Yusov said.


 
Sanoo moni mitä sanoo, niin kyllä tuo Belarus Wagnerin tukemana hyökkää vielä Ukrainaan. Tai sanotaanko että Venäjän omistama Wagner iskee Valko-Venäjältä Ukrainaan. Lukasenko pystyy nyt osallistumaan kun Wagner suojelee häntä likvidoinnilta joka muutoin kansannousun myötä tulisi. Lienee skeptisimmillekkin jo selvää että Wagner on aina ollut Kremlin työkalu ja edelleen on. Nyt harjoittelevat Puolan rajalla mutta eiköhän rintamasuunta pian muutu. Tänään uutisoitu myös että Wagnerin tukikohta on kasvanut vauhdilla tuonne Lukashenkon maille. Putin nimennyt Wagnerille uuden johtajan ja Prigo edelleen hengissä. Ai eikö ollut bluffia. Ja bluffatun kapinan myötä saatiin porukkaa näyttämään rohkeasti värinsä ja puhdistukset käyntiin. Sellasta väkeä pois jotka painaisi jarrua seuraaville tuhoisille peliliikkeille.
En usko tähän alkuunkaan. Prigo saattaa toki joutua varomaan ikkunoita (telttaleiri?) ja ruuanmaistajille on käyttö. Uskottavin skenaario kuitenkin on että hän odottelee siellä "ryssän" kyvykkäimmän armeijan kanssa kuin haukka venäjän romahdusta päästäkseen apajille. Sitten sanotaan Lukalle heihei kiitos kaikesta.
 
Paha sanoa. Tuolta on tullut vastaan tasan yksi ryssän video viikon takaa, jossa muutama ukrainan Mrap/Humvee ajaa kylän luoteisnurkasta sisään ja niitä tulitetaan. Sen jälkeen ei mitään paitsi jotain epämääräisiä raportteja ryssän vastahyökkäyksestä ja sen torjunnasta.
Tässä on muuten toinen video Staromaiorsken aivan pohjoisosasta. Mrap/Mastiff ajaa miinaan.
 
Sanoo moni mitä sanoo, niin kyllä tuo Belarus Wagnerin tukemana hyökkää vielä Ukrainaan. Tai sanotaanko että Venäjän omistama Wagner iskee Valko-Venäjältä Ukrainaan. Lukasenko pystyy nyt osallistumaan kun Wagner suojelee häntä likvidoinnilta joka muutoin kansannousun myötä tulisi. Lienee skeptisimmillekkin jo selvää että Wagner on aina ollut Kremlin työkalu ja edelleen on. Nyt harjoittelevat Puolan rajalla mutta eiköhän rintamasuunta pian muutu. Tänään uutisoitu myös että Wagnerin tukikohta on kasvanut vauhdilla tuonne Lukashenkon maille. Putin nimennyt Wagnerille uuden johtajan ja Prigo edelleen hengissä. Ai eikö ollut bluffia. Ja bluffatun kapinan myötä saatiin porukkaa näyttämään rohkeasti värinsä ja puhdistukset käyntiin. Sellasta väkeä pois jotka painaisi jarrua seuraaville tuhoisille peliliikkeille.

Putinille kapina oli todella suuri arvovallan menetys maailmanlaajuisesti ja varsinkin sisäisesti. Koituu hänen kohtalokseen.

VV voi hyökätä tai ei. Itse veikkaan että ei hyökkää. Wagnereiden siirto valkovenäjälle ei olisi tarvinnut mitään kierrosta Moskovan kautta. Käsittämätön ajatuksellinen kuperkeikka, että Wagnereiden siirto valkovenäjälle muka tarvitsi jonkun teennäisen kapinan, jossa Putin raunioittaa oman arvovaltansa. Mitä pitää poltella, että tuon jotenkin saisi ajatuksissaan edulliseksi ratkaisuksi Kremlille ?
 
"Vastahyökkäys ei ole vielä täydessä vauhdissa", tämä on kuultu 1,5 kk:n ajan. Vaan miten on, uskotteko te Ukrainan vastahyökkäyksen "tuottavan tulosta" mutakauden alkuun mennessä, muutoin kuin vapautettujen alueiden muodossa?

Minä en, jos Saporitsian suunnan hyökkäyksen päätavoite on Venäjän rintaman halkiseminen ja Krimin maayhteyden katkaiseminen. Vastahyökkäyksen eteneminen on ollut liian hidasta, eikä Ukraina ole missään suunnalla päässyt edes kosketuksiin Venäjän ensimmäisen varsinaisen puolustuslinjan kanssa. Makarivkan suunnalla vastahyökkäys on pysähtynyt täysin, Robotynen alue on ainoa, jossa Ukraina etenee. Syyt lienee selvät: hyökkäysvoiman, esim. hävittäjien puute, venäläisten kaikessa rauhassa tekemät puolustuslinjat ja Ukrainan halu säästää miehiä.

Luulen, että 3-3,5 kk. on liian vähän tähän mennessä nähdyn perusteella.

Mihin 3-3,5 kk. aikaa riittää, Tokmakin porteille?
Palaan vielä tähän kolme viikkoa sitten kovaa polemiikkia herättäneeseen viestiini. Itse en pidä näkemystäni pessimistisenä, vaan realistisena; taas on 3 viikkoa kulunut ja edelleen tapellaan Robotynen edustalla.

Useasta Ukrainan sotilasjohdon lausumasta olen ollut huomaavinani, että tuo lyhyeen loppunut Ukrainan kiihkeä ja melkomoiset tappiot tuottanut läpimurtoyritys oli ihan todellinen hyökkäys, eikä kokeilu, niin kuin täällä ounasteltiin. Ja kun se meni vihkoon, kävi ilmi nopeasti, että äkilliselle ja nopealle rintaman halkaisevalle hyökkäykselle ei ole edellytyksiä.

Toveri ennusti viikko sitten Venäjän rintaman romahtavan kesän loppuun mennessä, eli n. kuukauden sisällä. En ymmärrä mihin tämä optimismi perustuu?

Toivottavasti olen väärässä, mutta väitän Syrskyin et al. sanomisten perusteella, että ei romahda, vaan tilanne pysyy nykyisenlaisena ja kuukauden päästä tapellaan edelleen nykyisillä rintamalinjoilla, mm. Robotynen edustalla: Venäjällä on edelleen karmea määrä miehiä ja kalustoa massiivisten miinakenttiensä takana. Ukrainalla taas ei ole varaa Verdunin kaltaiseen tykistön&jalkaväen "veren vuodattamisesta kuiviin", mitä Venäjä toivoo, sillä sen tykistö on edelleen voimissaan ja kranaatteja & lancetteja piisaa, niin kuin olemme saaneet lukea.

Ja näitä Venäjän tykistö- ja miehistöresursseja Ukraina nyt nakertaa pikkuhiljaa. Rypälepommit ja F-16 tulevat tarpeeseen. Sitten joskus kun on aika ja ryssä kypsä, alkaa alueitten vapautus. Aivan kuin uusinta Hersonin alueen vapautuksesta olisi menossa.
 
Jaoin aikaisemmassa viestissä tämän kuvan, johon on koottu Ukrainan ilmoitukset torjuttujen Shahed-136/131 dronejen määristä per päivä (joka on tietysti eri asia kuin samana aikana laukaistujen kokonaismäärä, koska torjuntaprosentti ei ole 100%):

1690009729506.png

Tässä toinen tapa katsoa samaa dataa: mikä on torjuntojen määrä per kuukausi (huom: syyskuu 2022 on vajaa, samoin heinäkuu 2023):

1690009786506.png

Toukokuu 2023 on ollut selvästi kiireisin kuukausi torjuntojen määrän osalta. Tammikuu 2023 osalta tällainen jaottelu hieman hämää, koska 1.1.2023 ja 2.1.2023 torjuttiin 45 + 39 = 84 kpl ja näiden jälkeen seuraavat torjunnat olivat 24 kpl 26.1.2023.

Jako kuukausiin antaa yhdenlaisen perspektiivin mutta kuten yllä olevasta kuvasta nähdään, olisi loogisempaa tarkastella näitä jaksoittain esim. tuo vuodenvaihteessa nähty 29.12.2022 - 2.1.2023 aikavälille osunut ryöppy, jonka aikana torjuttiin 111 kpl droneja. Ennen sitä oli 10 päivää taukoa ja sen jälkeen 24 päivän tauko.

Uskon että tammikuusta huhtikuuhun 2023 kestänyt hiljaisempi jakso on johtunut Iranin ja Venäjän välisistä neuvotteluista: Venäjä ei ole maksanut sovittua hintaa, minkä takia Iran on leikannut rajusti dronejen toimituksia (todennäköisesti toimittanut kuitenkin joitakin eriä). Oletan että "sopimusten mukainen" uustuotanto on jatkunut silti kokoajan, joten hinnasta on päästy sopimukseen, heillä on ollut suurempi määrä mitä toimittaa ja tästä syystä toukokuu 2023 on selvästi kiireisin kuukausi, kesä- ja heinäkuun jatkuessa kiireisinä.

Toisaalta toukokuussa nähty aktiivisuus voi johtua Ukrainan aloittamasta vastahyökkäyksestä. Se ei silti selitä alkuvuoden pidempää hiljaisuutta: ryssä yritti tosissaan lamaannuttaa Ukrainan sähkö- ja lämmönjakeluverkon. Siinä olisi kaivattu Shahed-136/131 droneja, joten miksei niitä käytetty tätä enempää JOS niitä olisi ollut käytettävissä?

Yksi vaihtoehto olisi toki tämä: Iran on toimittanut kokoajan 100% uustuotantonsa Venäjälle, kaikesta huolimatta. Jos uskoo tähän, silloin joutuu selittämään, miksi tuotanto vaihtelisi näin rajusti eri kuukausina. Mikä on rajoittava tekijä ja toisaalta mistä syystä tämä rajoitus poistuisi yhtäkkiä, ja tulisi heti seuraavassa kuukaudessa taas rajoittamaan kapasiteettia. Miksi Iran kykenisi toimittamaan ainoastaan 60 kpl huhtikuussa 2023 mutta 369 kpl toukokuussa 2023? HUOM: edelleen muistutan, todellisten laukaisujen määrä on suurempi kuin nämä Ukrainan ilmoittamat torjuntojen määrät, mutta meillä ei ole tiedossa todellisten laukaisujen määrää. Se voi olla eri arvioiden mukaan 1,15-1,30 kertaa suurempi kuin torjuntojen määrä, mutta tästä ei ole varmaa tietoa.
 
Ä
Venäjällä on edelleen karmea määrä miehiä ja kalustoa massiivisten miinakenttiensä takana. Ukrainalla taas ei ole varaa Verdunin kaltaiseen tykistön&jalkaväen "veren vuodattamisesta kuiviin", mitä Venäjä toivoo, sillä sen tykistö on edelleen voimissaan ja kranaatteja & lancetteja piisaa, niin kuin olemme saaneet lukea.

Näinhän se vähän on. Taitaa olla tekemätön paikka nyt tällä hetkellä AFU:lle. Riskiä ei voi liikaakaan ottaa. Toki pienikin venäjän armeijan sisäinen romahdus voisi antaa tilaisuuden. Sellainen kyllä voi tulla, vielä tämän kesän-syksyn aikana.

Lancetitkin taitaa pyöriä lännen osilla ja valmistus silti jatkuu täyttä päätä. Pakoitteet vuotavat, joka nyt tietysti odotettua, mutta silti perseestä.
 
Back
Top