Ukrainan konflikti/sota

Mitä helvettiä nyt taas. Täyden öljytankkerin upottaminen pienehköllä sisämerellä olisi ympäristökatastrofi eikä varmasti ole Ukrainan edun mukaista.

On kyllä rasittavia nämä @Jokkiskuski tyyppiset kommentaattorit jotka syöttävät täysin keksittyä paskaa kanssakeskustelijoiden suuhun tunnekuohuissaan.

Kukaan ei ole väittänyt että venäläiset eivät olisi terroristeja ja fasisteja. Tietenkin venäjä on paska roistovaltio ja putte pitäisi saada telkien taakse lopuksi ikäänsä, mutta siitä huolimatta Ukrainan aiheuttama öljykatastrofi ei ole kenenkään etu.
No, Ukrainahan ei ole upottanut täydessä öljylastissa olevaa tankkeria. Miksi tästä pitää vääntää?

Ei Ukraina ole myöskään pommittanut siviilialuksia tai siviilisiltaa. Jokainen alus, rakenne, mikä tahansa muu Ukrainan tähän asti valitsemista kohteista, palvelee ryssän sotatoimia tai on siihen käyttöön fasistihallintonsa pakotetusti valjastama, ja on siten täysin oikeutettu hyökkäyksen kohde.

Ukraina taatusti osaa valita kohteensa siten, että niistä aiheutuu sivullisille mahdollisimman vähän vahinkoa. Siellä on kuitenkin sota menossa, joten varmuutta tästä ei voi olla, eivätkä Ukrainan tukijat sitä edellytäkään. Silti täällä tästä jaksetaan muistutella. En viitsi miettiä syitä, miksi.

Mitä sitten tulee potentiaalisiin luonnonkatastrofeihin? Sota tuhoaa luontoa ja eläimistöä ennennäkemättömällä tavalla, aivan öljytuhoihin verrattavalla tavalla. Kun jossakin aiemmassa kommentissa oli puhetta linnuista, odotellaanpa vain tuloksia, paljonko meillä on muuttolintuja jäänyt palaamatta Ukrainan tuhoista. Niistä ryssän aloittamista ja siitä asti jatkamista. Jokainen alus, jota ryssähallinto käyttää sodan jatkamisen tukena, varusteiden siirrossa tai kaupankäynnissään, mahdollistaa inhimillisen ja ekologisen katastrofin jatkumisen.

Yksittäinen vahinko voi vielä taatusti tapahtua. Muistetaan silloin iso kuva: RYSSÄ ON PYSÄYTETTÄVÄ. Pysäyttämättä jättäminen on pahempi vaihtoehto kuin mitkään yksittäiset harhalaukaukset.
 
Mielenkiintoinen the Timesin artikkeli Ukrainan ilmapuolustuksesta, haastattelussa Kiovan ilmatorjunnassa palveleva evl.

Pääkohdat noin ulkomuistista:

-evl mukaan Kiovan ilmatorjunta nyt maailman tehokkain
-ryssä siirtänyt terroripommituksia muihin kaupunkeihin
-povaa tulevasta talvesta vaikeampaa kuin edellisestä, mikäli ohjuksia ei saada lisää
-kritisoi miksei vanhempia patriot- järjestelmiä voida toimittaa vaan varastoidaan, isoäidit jo maksaneet nuo
-kiittää aseavusta etenkin Baltian maita, myös Puola, Pohjoismaat ja uk Ok, Ranska saa kritiikkiä
-storm shadow yltää jopa 500km, saa isot kehut, samalla miksei atamcs?

https://www.thetimes.co.uk/article/...iot-surface-to-air-missiles-ukraine-dh6x8vcgn

 
Rahat vähissä, täytyy vaihtaa bunkkeriin ledilamput ja pienentää lämmitystä

Suuryritysten on maksettava kertaluontoinen kymmenen prosentin vero, joka lasketaan vuosien 2018–2019 ja vuosien 2021–2022 keskimääräisten voittojen erotuksesta. Tammikuussa voimaan tuleva laki koskee yrityksiä, joiden voitot vuodessa ovat yli miljardi ruplaa eli noin 9,5 miljoonaa euroa. Yritykset, jotka suostuvat maksamaan veron ennen marraskuun loppua, pääsevät vähemmällä. Ne joutuvat maksamaan uutta veroa vain viisi prosenttia.


Mätämuna on mätämuna aina ja ikuisesti.

Fortune listasi kesäkuussa 400 monikansallista yhtiötä, jotka tuottavat satojen miljardien dollarien edestä rahaa Venäjän sotakassaan. Listalla ovat muun muassa Alibaba, Benetton, Guess, Nestle ja Shell.

Muista en tiedä mutta Shell ja Nestle eivät nyt varsinaisesti yllätä :ROFLMAO:
 
Viimeksi muokattu:
Ukrainan viimeaikaiset iskut Venäjän merialuksia vastaan ovat todennäköisesti osa suuremman vastahyökkäysoperaation valmistelua, arvioi yhdysvaltalainen Institute for the Study of War –(ISW) ajatushautomo.

Ukrainan tarkoituksena on ISW:n mukaan muun muassa heikentää iskuillaan venäläisten logistiikka- ja puolustuskykyjä. Vastaavia toimia nähtiin esimerkiksi viime vuonna, ennen kuin Ukraina aloitti Harkovan ja Hersonin alueilla nähdyt vastahyökkäysoperaatiot.

Erikseen Ukraina pyrkii ISW:n mukaan vetämään ja sitomaan venäläisjoukkoja Bahmutin alueelle. Moskova on lähettänyt alueen taisteluihin huipputason yksiköitään, mukaan lukien maahanlaskujoukkoja.
 
Ukrainalaiset ovat ampuneet laivoja, venäläiset eivät.
Valkopesua ilmassa vai vain lyhyt muisti?
 
Aijee on sen näköistä multaa että se oikein huutaa auraa, äestä ja kylvökonetta. Kyllä MG42 ja sen evoluutioversiot on sävelkorvaa lähellä näin nojatuolista katsoen.
No,kyllä ne sotakoneet vielä jonakin päivänä taotaan auroiksi. Eikös isokirjakin näin lupaa.
 

Lainatun twiitin mukaan pommikoneita oli ilmassa 11 kpl ja näissä voisi olla yhteensä 88 kpl Kh-55/101/555 risteilyohjuksia - tosin en muista, onko kertaakaan nähty "täyttä lastia". Nytkin twiitissä kirjoitetaan, että pommikoneet tuskin ovat täydessä lastissa, mutta mahdollisesti risteilyohjuksia voisi olla yli 50 kpl.

Nyt kun pöly on laskeutunut, voidaan tarkastella arviota ja todellisuutta.

Mitä Ukraina kertoo tapahtuneesta? LÄHDE

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=682846677216617&set=pb.100064738717463.-2207520000.&type=3

Air Force Command of the UA Armed Forces

3h ·

30 cruise missiles and 27 strike drones destroyed

From the evening of August 5 to the morning of August 6, 2023, the Russian invaders launched a massive missile attack on the territory of Ukraine with air and sea-based missiles, as well as Iranian attack drones "Shahed-136/131".

In the first wave of the attack on the evening of August 5, the enemy used 14 Kalibr sea-based cruise missiles and three X-47 Dagger aeroballistic missiles. 12 out of 14 Calibers were destroyed by anti-aircraft defense. We do not disclose information about "Daggers".

On the night of August 6, the enemy continued to attack with Shahed-136/131 UAVs from the southeast, Kalibr cruise missiles from the Black Sea, and Kh-101/Kh-555 cruise missiles from Tu-95MS strategic aircraft from the Caspian region.

All 27 Shahed-136/131 strike UAVs, 5 out of 6 Kalibr missiles (second wave) and 13 out of 20 Kh-101 air-based cruise missiles were destroyed by the forces and means of the Air Force in cooperation with the air defense of other components of the Defense Forces of Ukraine /X555.

So, in total, in several waves of attacks from the evening of August 5 to the morning of August 6, 2023, the enemy used 70 means of air attack.

Anti-aircraft defense destroyed:
17 Kalibr cruise missiles;
13 Kh-101/Kh-555 cruise missiles;
27 strike BpLA «Shahed-136/131».

Sanovat että Kh-101/Kh-555 risteilyohjuksia laukaistiin 20 kpl, joista torjuttiin 13 kpl.

Näin siis Ukrainan kertoman mukaan, toki on mahdollista että kaikki laukaistut risteilyohjukset eivät yltäneet Ukrainan ilmatilaan asti TAI että Ukraina ei tunnistanut jokaista laukaistua ohjusta. Kaikesta huolimatta, näiden numeroiden perusteella Kh-101/Kh-555 risteilyohjuksia laukaistiin keskiarvoisesti 2 kpl per Tu-95MS pommikone.

Minun arvio on, että risteilyohjuksia ei ole merkittävän suuria määriä laukaistavaksi. Jos niitä olisi runsaasti, niitä myös käytettäisiin enemmän, koska saturaatiohyökkäyksellä olisi suurempi todennäköisyys että useampi ohjus pääsee torjunnan läpi.

Kiinnittäisin myös huomiota siihen että tässä hyökkäyksessä käytettiin tavallista selvästi suurempi määrä merivoimien aluksista ja sukellusveneistä laukaistavia Kalibr-risteilyohjuksia. Tosin nämä laukaistiin kahdessa erässä: 5.8.2023 illan aikana laukaistiin 14 kpl (joista 12 kpl torjuttiin) ja 6.8.2023 yön aikana 6 kpl (joista 5 kpl torjuttiin). Jos silti lasketaan nämä yhdeksi hyökkäykseksi, vaikka laukaisut tapahtuivatkin kahden päivän aikana, niin 20 kpl Kalibr on selvästi suurempi määrä kuin tavallisesti. 19.7.2023 laukaisivat 16 kpl (joista 13 kpl torjuttiin) ja 6.7.2023 laukaisivat 10 kpl (joista 7 kpl torjuttiin), mutta näiden lisäksi on tyypillisempää että laukaistaan 2 kpl tai 3 kpl tai 4 kpl tai 6 kpl per hyökkäys - ja nämäkin tapahtuvat satunnaisesti.

Oletan että viime yön osalta kyse oli osaksi propagandasta: laivastoa vastaan on hyökätty, joten peilistrategia vaatii että laivasto vastaa hyökkäykseen. Hyvä seurata lähiviikkoja, kuinka monta Kalibr-laukaisua raportoidaan: pidän mahdollisena että tässä ammuttiin pois suuri määrä varastoiduista Kalibr-risteilyohjuksista (ylpeyden takia). Jos näin oli, ei todennäköisesti tultaisi näkemään suuri Kalibr-laukaisumääriä eikä kovin tiuhaan. Kh-101/Kh-555 sekä Shahed-136/131 käyttö jatkunee entisissä määrissään.

Huomattava myös Ukrainan raportista: sanovat että laukaistiin 3 kpl Kh-47M2 Kinzhal risteilyohjuksia MUTTA eivät kerro, mikä määrä torjuttiin (jos yhtäkään). Eivät tietysti halua kertoa, koska siitä voisi päätellä, onko esim. näiden torjuntaan kykeneviä Patriot-pattereita siirretty tietyille alueille tiettyjä kohteita suojaamaan. Järkevää puolustajan kannalta olla jakamatta tietoa hyökkääjälle, mutta numeroiden seuraajien kannalta turhauttavaa, koska tästä on pakko kirjoittaa että 3 kpl laukaisuja ja 0 kpl torjuntoja, vaikka todellisuus voi olla jotain muuta. Vääristää seurantaa, mikä on toki pieni murhe, koska tässä on kyse oikeasta sodasta.
 
Viimeksi muokattu:
Kun on niin kovasti huolta siitä, etteivätkö Ukrainalaiset osaisi erottaa lastattua ja lastaamatonta tankkeria toisistaan niin joku huolestunut voisi vaikka meilata nämä mallikuvat niille dronekuskeille opaskuviksi. Luulisi, että jopa dronen suttuisella videonlaadulla nämä jotenkuten erottaisi toisistaan, jos haluaa pelata varman päälle. ;)

Lastattu:
2eca91d2de50874fad61c8d7e3a9280b.jpg

Ja lastaamaton:
empty-tanker-sea-27419100.jpg
 
Eipä tuossa kuvassa ole kuin yleisesitys tiettyjen T-72 ja T-90 perheiden vaunujen teknisistä eroista, mutta ei siitä ole juurikaan apuja vaunujen tunnistamiseen. Se on selvää että kyseessä eivät ole T-90 obr 1992, T-90A tai T-90M mallin vaunut.

Todennäköisimmin videolla on T-72B3 tai T-72B3 obr 2016 mallin vaunuja (tai näiden budjettiversio T-72B3 obr 2022), tosin voivat myös olla T-80BVM tai sen budjettiversio T-80BV obr 2022.

Kuten sanottua, minulla on aina vaikeuksia tunnistaa tiettyjä vaunumalleja etusektorista. Usein erot ovat pienehköjä, kuten erilainen ampujan tähtäin (mikä näkyy sen erilaisessa panssarikotelossa) tai puuttuva / löytyvä tuulianturi.

MUOKKAUS: jotenkin kun tihrustaa, niin nuo näyttävät minusta enemmän T-80BVM tai T-80BV obr 2022 vaunuilta. Olisi tosin aika suuri määrä näitä yhdellä kertaa, koska Omskilla on ollut jo vuosikausia vaikeuksia modernisoida suurempia määriä T-80B vaunuja. Kenties tämä vuosi on vihdoin poikkeus tähän kaavaan?
T-80BVM, T-72B3 ja T-80BV on helpohko erottaa toisistaan ERA-palikoiden määrästä ja layoutista.

T-72B3 on 5kpl ERA-moduuleita putken molemmin puolin. Putken oikealla puolella on ensimmäisen ja toisen moduulin välillä ilmarako, putken vasemmalla puolella ensimmäisestä moduulista puuttuu ylempi ERA-palikka. Moduulit on edestä katsoen tasasivuisen kolmion muotoisia.

T-80BVM:ssä moduuleita on 6kpl isompia moduuleita putken oikealla puolella, 5kpl vasemmalla ja ne on tasaisesti aseteltu (= ei rakoja). Moduulissa olevista ERA-palikoista ylempi on lähes vaakatasossa, jolloin alempi on T-72B3 verrattuna paljon jyrkemmässä kulmassa (= suorakulmainen kolmio).

Vaikka onkin kolmikon vanhin, T-80BV taas on näiden välistä. 9kpl pienempiä moduuleita molemmin puolin, ei ilmarakoja.
 
Viimeksi muokattu:
No, Ukrainahan ei ole upottanut täydessä öljylastissa olevaa tankkeria. Miksi tästä pitää vääntää?

Ei Ukraina ole myöskään pommittanut siviilialuksia tai siviilisiltaa. Jokainen alus, rakenne, mikä tahansa muu Ukrainan tähän asti valitsemista kohteista, palvelee ryssän sotatoimia tai on siihen käyttöön fasistihallintonsa pakotetusti valjastama, ja on siten täysin oikeutettu hyökkäyksen kohde.

Ukraina taatusti osaa valita kohteensa siten, että niistä aiheutuu sivullisille mahdollisimman vähän vahinkoa. Siellä on kuitenkin sota menossa, joten varmuutta tästä ei voi olla, eivätkä Ukrainan tukijat sitä edellytäkään. Silti täällä tästä jaksetaan muistutella. En viitsi miettiä syitä, miksi.

Mitä sitten tulee potentiaalisiin luonnonkatastrofeihin? Sota tuhoaa luontoa ja eläimistöä ennennäkemättömällä tavalla, aivan öljytuhoihin verrattavalla tavalla. Kun jossakin aiemmassa kommentissa oli puhetta linnuista, odotellaanpa vain tuloksia, paljonko meillä on muuttolintuja jäänyt palaamatta Ukrainan tuhoista. Niistä ryssän aloittamista ja siitä asti jatkamista. Jokainen alus, jota ryssähallinto käyttää sodan jatkamisen tukena, varusteiden siirrossa tai kaupankäynnissään, mahdollistaa inhimillisen ja ekologisen katastrofin jatkumisen.

Yksittäinen vahinko voi vielä taatusti tapahtua. Muistetaan silloin iso kuva: RYSSÄ ON PYSÄYTETTÄVÄ. Pysäyttämättä jättäminen on pahempi vaihtoehto kuin mitkään yksittäiset harhalaukaukset.
Juuri näin. Missä on upotettu tankkeri täynnä öljyä? Ei sellaista tilannetta ole ollut edes lähellä. Mutta Pietarin pojat ovat liekeissä suomessakin tämän suhteen.
Vesidronen kunniakierros ennen osumaa taisi olla tähtäys suoraan keskilaivaan. Parempi se on kuin suoraan edestä keulaan..
 
venäjällähän on sellainen käytäntö, että niinsanotut siviilialukset rahtaavat noinsanotusti "siviilikäyttöön " tarkoitettuja aseita ja ammuksia. ---> ei venäjällä ole nykytilanteessa mitään mikä olisi "siviili" , paitsi toki kun tehdään uutisia, silloin mobikkikin on vahingossa juoksuhaudan ohi kävellyt "siviili" .

Tämä on hyvä pitää mielessä. Lisäksi: Venäjän vienti, erityisesti öljyn vienti on se joka ylläpitää sotakassaa. Jos siihen saa iskettyä loven, se näkyy valtion tuloissa ja siten tulee näkymään ennemmin tai myöhemmin kykynä jatkaa sotaa. Valtion sisäisissä puuhasteluissa ei välttämättä niin nopeasti, mutta kaikki maan ulkopuolelta ostettu vaatii kovaa käteistä millä maksaa.

Mielestäni Ukraina on ollut hyvin kärsivällinen, kun ei ole pyrkinyt puuttumaan Mustanmeren laivaliikenteeseen jo aikaisemmin. "Viljadiili" oli tietysti selitys, miksi ei. Toinen selitys on rajallinen kyky puuttua, tosin ehkä tähän on tullut muutos jos ovat saaneet itsemurhavesiskootterien ja muiden laitteiden tuotannon rullaamaan.

Mitä tulee ympäristötuhoista, nekin voi pyrkiä minimoimaan: iskee tankkeria vastaan kun alus palaa hakemaan uutta lastia Venäjältä. Se on tällöin käytännössä tyhjä (säiliöt toki likaiset, mutta se on pientä). Lisäksi, kuten on nähty, veden pinnan tasolla tapahtuva hyökkäys tekee reiän aluksen kylkeen mutta ei todennäköisesti johda aluksen uppoamiseen. Jos isku osuu esim. konehuoneeseen, silloin ei läpäistä säiliöitä mutta alus voi olla käyttökelvoton pidemmän aikaa (riippuu miten nopeasti konehuoneen vauriot saadaan korjattua).

Erilaiset irtotavaran rahtilaivat jotka vievät varastettua mennessään varastettu viljaa ja todennäköisesti tuovat paluukuormana aseita (Syyria, Iran, muut maat) ovat mielestäni vapaata riistää. Sellainen jos uppoaa, toki tulee öljyvuotoa jokin määrä mutta ei mitään verrattuna täydessä lastissa olevaan öljytankkeriin.

Turkki on osoittanut haluttomuutta puuttua Bosporinsalmen kautta kulkevaan laivaliikenteeseen. Toisaalta, kuten on nähty, kreikkalaiset alukset ovat merkittävä toimija "markkinoilla" mutta Kreikka, EU tai kukaan muukaan ei ole halunnut puuttua tähän. Väitetysti Yhdysvallatkin on haluton, koska ei halua että venäläisen öljyn pääsy markkinoille rajoittuisi liiaksi - se johtaisi hintojen nousuun (tästä voi olla montaa mieltä, onko kyseessä Yhdysvaltain virallinen linja vai lobbaus).

Ukraina on selvästi päättänyt, että nyt pyritään puuttumaan tähän itse, koska kukaan muu ei sitä tee. Sotaa jatkunut reilusti yli 500 päivää, joten voinee varmuudella sanoa näin - jos muilla olisi ollut tahtoa puuttua, se olisi jo tapahtunut. Jatkuuko Ukrainan touhu tämän enempää, sen aika näyttää.

Lisään vielä tämän: Ukraina ei ole toistaiseksi osoittanut suurta tarmoa iskeä Venäjän alueella rautateitä, sähköverkkoa ja erilaisia öljy- ja kaasuputkia vastaan. Lähiseudun logistiikkaa vastaan on isketty ja Venäjän rautateillä on nähty partisaanien iskuja, mutta mitään vakavampaa, suurempaa tuhoa ei ole toistaiseksi nähty (esim. rautatiesillan tuhoaminen). Tämä voi johtua siitä, ettei ole ollut kykyä tehdä tällaisia iskuja TAI olemassaolevat kyvyt on haluttu käyttää kohteisiin jotka koetaan tärkeämmiksi (ammusvarastot, johtokeskukset jne). JOS Ukraina iskisi öljy- ja kaasuputkia vastaan, se olisi suora isku ryssän lompakkoon ja siten kykyyn rahoittaa sotaa. Johtaisi jonkinlaiseen ympäristövahinkoon, ehkä vakavaankin, mutta samalla olisi vakava häiriö rahavirtoihin. Samoin sähköverkko ja rautatiet: se voisi lamaannuttaa junaliikenteen pidemmäksi aikaa, mikä olisi suora isku ryssän kykyyn huoltaa joukkojaan Ukrainassa. Samalla "siviilit" voisivat kärsiä, koska mm. ruuan jakeluun tulisi häiriö, mutta pidän tätäkin "pienenä murheena" suuremman kokonaisuuden kannalta.

JOS Ukraina päättäisi aloittaa tällaiset iskut, en pitäisi sitä huonona asiana - kaikista seurannaisvaikutuksista huolimatta.
 
On tää kyllä huikeeta toimintaa mitä parranpärinää on herättänyt yksi tankkeri-isku. Se olisi valtava luonnonkatastrofi, jos öljytankkeri upotettaisiin. Silti kannattaa pitää suu supussa vaikka niin kävisi.
1.Venäjä on padonräjäytyksellä aiheuttanut yhden historian suurimmista ekokatastrofeista
2. Venäjä on tuhonnut Ukrainan kaupunkeja ja infraa siihen tyyliin, että Japani kärsi pienemmät tuhot pääsaarillaan vaikka sinne pudotettiin kaksi ydinpommia
3. Venäjä kohdistanut kostoiskut ja puhdistukset siviiliväestöön laajuudella, jolla pääsee toisenmaailmansodan puhdistusten kanssa samalle listalle(joskin häntäpäähän)

Eli kun tekee mieli ruveta hurskastelemaan ekokatastrofeista Ukrainan kustannuksella voi kohdistaa mietinnän mitä minä olen tehnyt tuomitakseen Venäjän ympäristö ja humanistisen terrorin. En ainakaan itse ole huomannut, että liikenne manskulla olisi sen johdosta pysähtynyt. Muiden agendojen takia useasti.
 
Back
Top