Ukrainan konflikti/sota

Tietysti ukrainalaiset ovat erikoisen operaation totaalinen pahis, kuten on nähty tässä laivanupotuspelissä. Ukrainalaiset ovat ampuneet laivoja, venäläiset eivät. Venäläiset sivistyneesti ovat tuhonneet vain viljaa, satamia, päiväkoteja, kouluja ja muita tärkeitä sotilaskohteita. Pitäisikö mielestäsi Puttea ehdottaa jalosta sodankäynnistä ihan Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi?

Yhden Ukrainalta kaapatun korvetin upottivat tässä kesän aikana ihan testatakseen että meritorjuntaohjuksensa toimivat.
 
Alkanut mennä lopullisesti usko talouspakotteisiin. Joko ne tehdään niin, että tuntuu, tai sitten muita ihan oikeasti toimivia kineettisiä toimia. Nyt on kohta kaksi vuotta lisätty neljättäkymmenettä kierrosta, "kaikkien aikojen kovimpia pakotteita", ja vaikutus on tämä. Alkaa riittää tämä pelleily.
Rupla valuuttana lakkasi olemasta jo viimekesänä, yritäppä vaihtaa isompaa kasaa ruplia johonkin oikeaan valuuttaan niin huomaat tässä pienen ongelman. Pelkästään tämä aiheuttaa puttelille pahoja peppukipuja.

Teknologian vientiin liittyvät pakotteet sahaa mukavasti ohjustuotantoa ja muutakin asetuotantoa. Pakotteiden ansiosta ryssä-örkit kävelee tai kulkee pulla-uazilla ja varustus on mitä sattuu.

Pakotteilla vietiin myös puolet puttelin sotakassasta joka alkaa ajaa nyt ryssän sisäistä taloutta siihen että on pakko siirtyä sotatalouteen. Eli valtion kirstu on tyhjä vaikka setelipainoakin on jo vähän pyöritelty.

Lopuksi sitten huomio että N-liitto kaatui talouspakotteisiin, se vain vei sen 40 vuotta. Kun ryssälässä valtaenemmistö kasvattaa ruokansa itse ja saa lisäextraa valtion avustuksilla niin ei tuollainen talous "romahda". Se vain kutistuu ja muuttuu valtion pyörittämäksi yhteiskunnaksi lopuiltakin osiltaan.

Se vain kestää vähän aikaa että tuollainen 100milj päättäväisen ryssän hulluus saadaan aisoihin. Pakotteet rajaa puttelin vaihtoehtoja mukavasti mutta ei ne voittoa sinällään tuo. Aseapu tuo sen voiton.
 
"KIINAN osallistuminen Saudi-Arabiassa viikonloppuna järjestettyyn kansainväliseen Ukraina-kokoukseen saattaa olla merkki kiinalaisten asennemuutoksesta Ukrainan sotaan. Kyse ei ole kuitenkaan mistään u-käännöksestä, uutistoimisto Reuters kirjoittaa haastattelemiensa asiantuntijoiden näkemysten perusteella."
 
Rupla valuuttana lakkasi olemasta jo viimekesänä, yritäppä vaihtaa isompaa kasaa ruplia johonkin oikeaan valuuttaan niin huomaat tässä pienen ongelman. Pelkästään tämä aiheuttaa puttelille pahoja peppukipuja.
Olisihan se minulle ongelma. Olisi oikein kiva, kun ryssien öljykauppa ja siitä tulevat miljardit ottaisi myös kunnolla osumaa.

Valtion kirstu voi olla tyhjä ja toivottavasti on, mutta milloin tämä alkaa näkyä ryssien sotatoimissa, sisäisessä tilanteessa tai halussa neuvotella?

Toki rysylä taantuu koko ajan lisää ja muuttuu entistä enemmän Kiinan vasalliksi, mikä on todella iloinen asia, mutta nämä nykyiset talouspakotteet ei riitä. Ellei sotilaallisesti ja poliittisesti haluta saada ratkaisua aikaan joskus 2050 jälkeen. Tässä myös näkyy talouspakotteiden yleinen toimimattomuus. Ase ja muu materiaaliapu on se, minkä avulla tilanne on näinkin hyvä. Pelkkien talouspakotteiden kanssa ryssä olisi todennäköisesti vallannut Ukrainan ja sitä myöten jäisi taloudellisestikin melko hyvään tilanteeseen ryövättyään Ukrainan resurssit ja pakottamalla nukkehallitsijan osaksi talousliittoa V-V:n kanssa.
 
Samaa olen miettinyt. Jos haluttaisiin olla oikein vittumaisia ryssää kohtaan, lopetettaisiin turha matkustelu ja lentokoneilla lentely, siirryttäisiin liikenteessä sähköautojen käyttöön laajalla rintamalla. Jos ei voida lopettaa ryssän öljykauppaa, voidaan vähentää öljyn käyttöä ainakin länsimaissa. Kun öljyn kysyntä laskee voimakkaasti, niin hinta laskee myös, vaikka tuotantoa leikattaisiin. Seurauksena olisi vähemmän rahaa öljystä sotakassaan.
 
Juu, tulee vain tavan kansalaiselle äkkiä kalliiksi, muutenkin inflaatio kurittaa jo keskituloista.
 
Tietysti ukrainalaiset ovat erikoisen operaation totaalinen pahis, kuten on nähty tässä laivanupotuspelissä. Ukrainalaiset ovat ampuneet laivoja, venäläiset eivät. Venäläiset sivistyneesti ovat tuhonneet vain viljaa, satamia, päiväkoteja, kouluja ja muita tärkeitä sotilaskohteita. Pitäisikö mielestäsi Puttea ehdottaa jalosta sodankäynnistä ihan Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi?
Hopöhöpö tuo väite ettei ryssä ole ampunut laivoja
 
Back
Top