Ukrainan konflikti/sota

Jossain oli puhetta UKsta myös. Toki Zelenky ei oikein voi kun kiitellä, kerran on sen kabinetissa istunut koko tän ajan - itsehän oli sen nimittänyt ja antanut häärätä tähän asti. Tässä tietysti tullaan siihen dilimmaan, että jos varsinkin jos sotaponnistukselle voi jotain tarjota ja parempaa ei ole tilalle, niin joiltain asioilta voi ikäväkyllä kannattaa ummistaa silmät niin pitkään, kun ongelma ei ole liian laajasti julkisessa tiedossa/siitä raportoida.

Tosta Reznikovista omien havaintojen mukaan nimenomaan Ukrainalaiset valittaneet ja siellähän ne paikalliset ketkut parhaiten tiedetään. Korruptiosta tai ikävistä asioista puhumiset välttely tai hiljentäminen muutenkin kääntyy vaan itseään vastaan ja antaa niille oikeille Ryssän propagandisteille käyttövoimaa. Varmasti kaikkein eniten raivostuttaa ja kalvaa moraalia niiltä oikeilta etulinjan taistelijoita, joille hommien optimaalinen hoitaminen on elämän tai kuoleman kysymys.

Reznikov on ollut niin tärkeä ja näkyvä hahmo Ukrainan ja sen liittolaisten välissä että tuskin tuossa erottamisessa pelkästä korruptiosta on kyse. On siellä kulissien takana tapahtunut jotain muutakin mitä se sitten ikinä onkaan :unsure:

Sodan alkukuukausina Reznikov auttoi tehtävässään hillitsemään Venäjän etenemistä, minkä jälkeen hän vietti suuren osan ajastaan saadakseen tukea Ukrainan liittolaisilta.

Ajan myötä hänen onnistui suostutella liittolaiset toimittamaan Ukrainalle yhä enemmän länsimaissa valmistettuja aseita, mukaan lukien yhdysvaltalaisia Patriot-ilmapuolustusjärjestelmiä sekä uudenaikaisia taistelupanssarivaunuja.

Viimeksi hän johti pyrkimyksiä saada yhdysvaltalaisvalmisteisia hävittäjiä. Viime kuussa Yhdysvallat viimein antoi Tanskalle ja Hollannille luvan toimittaa F-16-hävittäjiään Ukrainaan.


Jo pelkästään se että hyökkäys ei ole edennyt toivotulla tavalla voi kärjistää tilannetta ja aiheuttaa kitkaa henkilösuhteisiin. Silloin jonkun on lähdettävä että ei seinät ala päälle kaatumaan.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä pitkä Rob Leen ja Michael Koffmanin artikkeli vastahyökkäyksen kulusta, odotuksista ja tulevasta. Sinänsä niitä asioita, joita täälläkin on sivuttu Ukrainan kulutustaktiikasta, varovaisesta etenemisestä ym. Lisäksi tietysti odotukset lännelle luoda jonkinlainen pitkän aikavälin suunnitelma Ukrainan tukemiseen. Samaa loppupäätelmää,eli vielä ei voi sanoa meneillään olevan hyökkäyksen tuloksista varmasti.

 
Tuiterolta melko mehukkaita huhuja Verboven suunnasta, ottaisin henk koht nämä kyllä melkosen suolavuoren kanssa. Tuiteron mukaan uket olis päässy kakkoslinjalle Novoprokopivkan ja Verboven välissä sijaittevalla kukkulalla. Yhdeltäkään ukrainalaiselta lähteeltä en oo vielä kuullu että uket olis edes saavuttanu vielä kakkoslinjaa, tosin täytyy sanoo että kaikki tieto tuolta suunnalta on tullu ryssälähteistä (voenkorit tai dronekuvaa) ja ukeilla taitaa olla OPSEC-suukapulat päällä omien lähteitten kanssa. Jostain syystä Tuitero on myös löytäny ittensä Twitterin varjobannilistalta, eli privacydev-instanssin screencäpit mukana.

"UKR deepening the Breach to the S through the highlands (Hill 166) East Novoprokopivka. Propagandalf WarGonzo: "They are trying to break through E from Novoprokopovka towards Pshenichny."


1693825210120.png

"Reports without visual confirmation: UKR secured Hill 166 on Friday Sept-1st Hill and Hill 161 on Saturday Sept-2nd, the heights in the second line of the Surovikin Line E flank Novoprokopivka-S Verbove, Ocheretuvate direction, T-0401 Tokmak-Polohy."


1693825241612.png
 
Tuo paljastaa myös sen, ettei ne koti-Igorit ole niin kauhean mielissään sodasta... Ei paljon lähtijöitä ole, vaikka kuin Putlerinstituutti mainostaa, kuin tässä pahaa natsia pitäs kurmoottaa... Ei niitä muuten kyseltäis naapureilta lainaks, luulis että tuo 144milj. torakkalauma pystyis edes omat torakkansa tuottamaan... Mitään hyvää en ryssästä tule koskaan sanomaan, mutta ei siellä kansan kokoon nähden kauheesti ole vapaaehtosia auringonkukan siemeniä.....
Ei kyse ole pelkästään siitä, ettei koti-Igorit ole innoissaan lähdössä sotaan, vaan myös siitä, että Putin itse maanittelee/pakottaa sotaan mieluummin muita kuin venäläisiä (etenkään venäjänvenäläisiä), ja tällä tavalla minimoi omia sisäpoliittisia ongelmia. Tätähän se on tehnyt tavallaan jo 9 vuotta kun on käyttänyt Donetskin ja Luhanskin alueiden miesväkeä Ukrainaa vastaan, ja yhä kiihtyvään tahtiin tietysti alkaen helmikuusta 2022.
 
Onko bankussa panssarointi? Nasuhan on lasikuitupulkka..
Edit onhan siinä 👋
sillon ku bankussa menin, ni klasikuituu se koppa oli...mitä lie sitte oli, suojaa kuulemma joiltakin aseilta.... no se Bankkujen tietoruudusta... mut tultiin Virolahelta heittimien kanssa Bankuilla... Siinä sitte isolla tiellä ajo pirusti ryssien rekkakuskia..... meillä "sivuläpät" takavaunusta auki.... tähtäiltiin vähän niitä rynkyillä.... Siitäki tuli sitte vähän sanomista, mut vidut siitä..... Se Bankku missä ite matkustin, oli se tärkein kohde.... Siellä oli leirin pyykkisäkit, oli pehmonen makailla... Mähän tän tiesin ja juur siks pitkällä matkalla halusin juur siihen Bnkkuun ;)
 
Python-työkalu jolla voi laskea räjähdyksen etäisyyden kuvauspaikkaan verrattuna. Geopaikannuksen aputyökalu siis.

GeoConfirmed Info.

How to use visible explosion - sound of the explosion difference in video's to estimate the location based on 1 POV.

(Written by @davidnewschool, a geoconfirmed volunteer/admin)

-

I made a simple Python tool for estimating the distance of an explosion in a video based on the sound delay between the flash and boom of the explosion. Link:

https://github.com/davidnewschool/sound-delay

 
sillon ku bankussa menin, ni klasikuituu se koppa oli...mitä lie sitte oli, suojaa kuulemma joiltakin aseilta.... no se Bankkujen tietoruudusta... mut tultiin Virolahelta heittimien kanssa Bankuilla... Siinä sitte isolla tiellä ajo pirusti ryssien rekkakuskia..... meillä "sivuläpät" takavaunusta auki.... tähtäiltiin vähän niitä rynkyillä.... Siitäki tuli sitte vähän sanomista, mut vidut siitä..... Se Bankku missä ite matkustin, oli se tärkein kohde.... Siellä oli leirin pyykkisäkit, oli pehmonen makailla... Mähän tän tiesin ja juur siks pitkällä matkalla halusin juur siihen Bnkkuun ;)
Tuo videon BvS10 on wiki mukaan level 2 eli hieman suojaa.
 
Venäläiset ovat ilmeisen ihastuneita selvännäkijöihin sillä heidän mielipiteistään Ukrainan sodasta uutisoidaan usein. Tämän päiväinen ennustaja-eukko latelee kohtalaisen ympäripyöreitä, drooneja, sabotaasia ja täydellinen voitto vuonna 2024.

The psychic “saw” when the NWO will end in Ukraine​

NWO in Ukraine has been going on for more than a year and a half. And there seems to be no end in sight. Western countries continue to actively pump money and weapons into the Kiev regime. The well-known psychic Adelina Panina spoke about how the situation will develop in the near future, and also called the deadlines for completing the SVO.

- Now from the side of Ukraine there are mainly actions of a vile character, - says Adelina. – The Kiev regime understands that it is impossible to succeed on the battlefield. Therefore, they arrange sabotage not only from the air, but also from the inside. They pay provocateurs money. This will continue for some time.

“This whole situation on the part of Western countries is like a delay,” the psychic continues. - The fighting in Ukraine is very beneficial for the United States financially, so for now, the NWO will continue.

“Russia will win a complete victory: there is no doubt about it,” Panina continues. “Our country is the winner in this conflict. But this year the fighting will continue. The year 2024 will dot the i's. After the 25th year, the situation will come to naught.

- In the near future, I see that special attention will be paid to the sea route, - says the psychic. - Water can bring some problems. But Russia will act very competently. The resolution of issues on the water will put Russia at the head of the whole world. Our country will become a monopoly in some matters.

- How will the situation in Crimea develop?

- As for the Crimea, sabotage is also possible here in the near future. But I see Crimea as a whole untouched. It will continue to develop actively: new companies will come there, new buildings will begin. I see that some benefits will be introduced for the population, taxes will be forgiven for some. It will be in September.
https://www.mk.ru/social/2023/09/04/ekstrasens-uvidela-kogda-konchitsya-svo-na-ukraine.html
 
Venäläiset ovat ilmeisen ihastuneita selvännäkijöihin sillä heidän mielipiteistään Ukrainan sodasta uutisoidaan usein. Tämän päiväinen ennustaja-eukko latelee kohtalaisen ympäripyöreitä, drooneja, sabotaasia ja täydellinen voitto vuonna 2024.

https://www.mk.ru/social/2023/09/04/ekstrasens-uvidela-kogda-konchitsya-svo-na-ukraine.html
Kaikki ryssät on todella taikauskoisia ja usein ne liittyy rahaan.
Ei tyhjää pulloa pöydälle-> ei tule rahaa taloon.
Kolikoita kynnykselle-> raha tulee taloon.
Jos kämmentä kutittaa, pitää viheltää ja työntää käsi taskuun, muuten ei tule rahaa.
Rahaa ei saa antaa kädestä käteen vaan pöydälle josta saaja sen ottaa. Muuten ei taaskaan tule rahaa...🙄
 
Kaikki ryssät on todella taikauskoisia ja usein ne liittyy rahaan.
Ei tyhjää pulloa pöydälle-> ei tule rahaa taloon.
Kolikoita kynnykselle-> raha tulee taloon.
Jos kämmentä kutittaa, pitää viheltää ja työntää käsi taskuun, muuten ei tule rahaa.
Rahaa ei saa antaa kädestä käteen vaan pöydälle josta saaja sen ottaa. Muuten ei taaskaan tule rahaa...🙄
... jos tunget käden perseeseen, eikä tullu, ku likaset kynnenaluset, kannatat putinia.....
 
Back
Top