Ukrainan konflikti/sota

kävin kusella ja samalla mietin Venäjä suhdetta. On hyvä että suhde on olemassa. On myös hyvä, että ihmiset tarkastelevat omaa lähestymistapaansa eri osapuoliin.
 
Paksua on tavara:

Russian Deputy FM Grushko: NATO should accept the role of Russia as a country guaranteeing peace in the Euro-Atlantic space if the alliance wants to cooperate.
Roolinaan voisi olla vain, että lupaa olla ryssimättä tätäkin, mutta kukapa siihen voisi uskoa.
 
Aiemmin puhe oli kuitenkin nimenomaan väestönsiirroista ja -murhista, ja niitä en usko olevan suunnitteilla.

Putinin vastustajia ja ex-ystäviä murhataan ihan koko ajan. Niitä tippuu parvekkeilta ja ikkunoista...kalsarit kutittavat omituisesti ja suusta pursuaa valkoista vaahtoa, mutta tottahan se on että massiiviset tappokoneistot ja väestönsiirrot loistavat poissaolollaan ja tuskin sellaisia on suunnitteillakaan, kun ei siihen ole tällä hetkellä minkäänlaista tarvetta. Homma toimii pienellä liekillä niin kauan kun se ihan oikea oppositio on pieni ja levällään kuin Jokisen eväät. Jos massat alkavat liikehtimään, niin silloin tilanne muuttuu oleellisesti.

Mutta oli miten oli niin tämäkään ei ole tätä päivää...

Stoltenbergin mukaan Nato on valmis uusiin ja yksityiskohtaisempiin keskusteluihin Venäjän kanssa. Yhteistä maaperää voitaisiin Stoltenbergin mukaan löytää esimerkiksi aseisiin liittyvästä sääntelystä, johon kumpikin osapuoli sitoutuu.

Uskon ihan helposti että Nato on valmis etsimään yhteistä maaperää esimerkiksi aseisiin liittyvästä sääntelystä, johon kumpikin osapuoli sitoutuu :ROFLMAO: Venäjän tavoitteet ovat kuitenkin ihan muualla ja liikkuvat ihan eri tasolla. Sitä Venäjä ei tässä vaiheessa edes yritä millään tavalla peitellä vaikka arvuutteluleikkejä leikkiikin.
 
Viimeksi muokattu:
kävin kusella ja samalla mietin Venäjä suhdetta. On hyvä että suhde on olemassa. On myös hyvä, että ihmiset tarkastelevat omaa lähestymistapaansa eri osapuoliin.
Kai muistit olla kusematta Venäjän suuntaan?
 
NATO Sec-Gen Stoltenberg: “Big differences remain. There is a real risk for a new armed conflict in Europe."
 
Nimenomaan täytyy vaan ymmärtää että mitä sissisota on.
Jos ajatellaan, että IRA kävi sissisotaa Brittejä vastaan Pohjois-Irlannissa, niin sellaiseen ei tarvita alavia metsiä tai korkeita vuoristoja, vaan operaattorit piiloutuvat siviiliväestön keskelle. Hiding in plain sight. Sitten kun pidättävät ja kiduttavat syyttömiä, kun eivät tiedä, ketkä ovat vastarintaliikkeen jäseniä, niin se vain nostaa vihaa miehittäjää kohtaan ja liikkeen kannatus kasvaa
 
Jos ajatellaan, että IRA kävi sissisotaa Brittejä vastaan Pohjois-Irlannissa, niin sellaiseen ei tarvita alavia metsiä tai korkeita vuoristoja, vaan operaattorit piiloutuvat siviiliväestön keskelle. Hiding in plain sight. Sitten kun pidättävät ja kiduttavat syyttömiä, kun eivät tiedä, ketkä ovat vastarintaliikkeen jäseniä, niin se vain nostaa vihaa miehittäjää kohtaan ja liikkeen kannatus kasvaa
Ei kyllä toiminut Pohjois-Irlannissa vaan väestö jakautui kahti ja rupesi tappamaan toisiaan.
 
Ei kyllä toiminut Pohjois-Irlannissa vaan väestö jakautui kahti ja rupesi tappamaan toisiaan.
Kyllä, mutta jakolinjat menivät katolisten (irlantilaiset) ja protestanttien (britit) kesken - analogia Ukrainaan olisi siten, että ukrainalaiset ja venäläiset alkaisivat tappamaan tosiaan miehitetyssä Ukrainassa. Iso riski olisi tässä eskaloituminen samaan tapaan kuin Irlannissa eli ensin sissien kohteena olisivat venäläiset sotilaat, mutta lopulta myös etnisesti venäläiset siviilit Ukrainan alueella. Ei siitä hyvää lopputulosta tule
 
Parempi kun neuvotellaan...sota on aina huono vaihtoehto ja kaikkein huonoin on hävitty sota. Äärimmäisen katkera pala koittaa sodan aloittaneelle hyökkääjälle ja häviäjälle.
- Venäjällä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia sodan voittamiseen...ja mahdollisen hyökkäyksen jälkeen Putinia sekä muitakin diktatuurin pahimpia murhamiehiä odottaa Ceaucescun kohtalo.

Mutta, Venäjä onkin ilmoittanut ryhtyvänsä sotateknisiin toimiin...todennäköisesti se tarkoittaa että romut kerätään pois Ukrainan vastaiselta rajalta ja varastoidaan jonnekin hieman kauemmaksi ruostumaan. Siinähän sitä on sotatekniikkaa ihan kerrakseen.
 
Ei tässä muu sapeta ihmisten tappaminen jonkun pikku kääpiön päätösten vuoksi. Ei kai tässä kukaan muu sotaa halua kuin itäinen naapuri? Minun pointti olisi se että lännen pitäisi lyödä sotilaalliset kortit pöytään etupainotteisesti. Sillä sota vältetään.
Ehkä ovat Venäjällä päättäneet sodasta Kremlissä. Ihan sama. Kyllähän Natsi-Saksassa vähänkin järkevät kenraalitkin tajusi joulukuussa 1941 ettei taida hyvä tulla kun Aatu julisti sodan Jenkeille suuruudenhulluudessaan.
Jos hyökkää laajemmin, niin sitten sotilaalliset pelimerkit esiin ja vahvasti. Ei ennen sitä. Ei pidä provosoitua, kun provosoidaan.
 
Olen sitä mieltä että Venäjän vaatimuksia ei tule hyväksyä. On kuitenkin tärkeätä että myös itänaapurin turvallisuusuhkat otetaan huomioon sellaisena, kuin ne ovat realistisia ja vakuuttavia. Tällä hetkellä ne eivät sitä ole.
 
Olen sitä mieltä että Venäjän vaatimuksia ei tule hyväksyä. On kuitenkin tärkeätä että myös itänaapurin turvallisuusuhkat otetaan huomioon sellaisena, kuin ne ovat realistisia ja vakuuttavia. Tällä hetkellä ne eivät sitä ole.
Oikeastaan Venäjällä on realistisia uhkia lännen suunnalta:

Sama täysin pitelemätön yhdysvaltalainen kulttuurihegemonia joka tavallaan runnoo meitäkin, on Venäjälle (tai sen valtiomuodolle) vielä monin verroin vaarallisempaa. Paitsi että massamainen viihdekulttuuri tekee lännen demonisoinnin kansalaisille yhä vaikeammaksi, Venäjän köyhyys ja jälkeenjääneisyys on muuttunut alastomaksi tosiasiaksi. Nämä tekevät Venäjästä yhteistyökumppanin jonka kanssa kukaan selväjärkinen ei halua olla missään tekemisissä. Siispä mitään Russosfääriä ei voi vapaaehtoisuuteen perustuen rakentaa. Traagista on että Venäjän nostaminen tästä alhostaan veisi vuosikymmeniä.

Kuten jo aiemmin tässä ketjussa puhisin: NATO ei ole uhka sotilaallisessa mielessä, vaan koska valtiot (ne Venäjän naapurimaatkin) oikeasti haluavat vapaasta tahdostaan liittyä siihen. Tämä on selvästi tiedostettu Wienissä, ja Stoltenberg & kumppanit alleviivaavat jäsenmaiden omaa päätösvaltaa ja suvereniteettia hengästyttävällä tarmolla.

Eräs herkullisimmista rölleistä onkin ehdottaa järjestelyä jossa Venäjä muodostaa oman Varsovan liitto 2.0:n, johon sitten Baltian maat ja muut voivat liittyä jos haluavat. Tätä seuraa poikkeuksetta Moskoviittien tuskastunut uhmaikä-raivari länsi-manipulaatiosta.

Vaikka lännen talouspakotteita usein parjataan, ne kyllä varsin tehokkaasti kärjistävät juurikin tätä Venäjän siviilimaailman ankeutta, joka avoimen tiedonkulun maailmassa tekee maasta niin naurettavan.

Näiden huolenaiheiden esittäminen avoimesti turvallisuuspoliittisissa tapaamisissa olisi mahdottoman nöyryyttävää.
 
Traagista on että Venäjän nostaminen tästä alhostaan veisi vuosikymmeniä

Alhosta nouseminen vie aikaa ja paljon. Mutta jo sen Matkan aito aloittaminen tekisi ihmisille hyvää. Se tekisi hyvää venäläisille ja kaikille muillekin.

Sama täysin pitelemätön yhdysvaltalainen kulttuurihegemonia joka tavallaan runnoo meitäkin

Tästä on puhuttu koko minun ikäni. Silti meillä on sauna, viina ja terva, kalevala, jokamiehenoikeus ja huonoja kotimaisia tv-ohjelmia.
 
Nämä tekevät Venäjästä yhteistyökumppanin jonka kanssa kukaan selväjärkinen ei halua olla missään tekemisissä. Siispä mitään Russosfääriä ei voi vapaaehtoisuuteen perustuen rakentaa. Traagista on että Venäjän nostaminen
Kaikkein traagisinta on se, että Venäjän itsevaltias on vienyt Venäjää tästä juuri päinvastaiseen suuntaan. Mitään luottamusta, arvostusta ja ihannointia ei pysty uhkailemalla muodostamaan. Kuulee useasti "ei Putin tyhmä ole"... On se, jos tavoitteet on nämä mitkä on nyt sanottu, olisi ollut niiden saavuttaminen mahdollista ja jopa helvetisti helpompaa, kun uhkailun politiikasta oltaisiin lähdetty ja alettu rakentaa yhteistyön politiikkaa.
 
Saksan puolustusministeri kertoo, että Ukrainan konfliktiin ei saa vetää mukaan Nord Stream 2-putkea, koska se ei liity asiaan millään tavalla.


Jos nyt jotain positiivista tilanteeseen, niin tästä ei kauaa ole, kun väitettiin että kaasuputki on positiivinen juttu Euroopalle, koska Saksa voi aina vääntää venttiiliä pienemmälle, kun Venäjä ryttyilee.

Onneksi ei ehtinyt tuo mätä kypsyä kauempaa.
 
Saksan puolustusministeri kertoo, että Ukrainan konfliktiin ei saa vetää mukaan Nord Stream 2-putkea, koska se ei liity asiaan millään tavalla.


Jos nyt jotain positiivista tilanteeseen, niin tästä ei kauaa ole, kun väitettiin että kaasuputki on positiivinen juttu Euroopalle, koska Saksa voi aina vääntää venttiiliä pienemmälle, kun Venäjä ryttyilee.

Onneksi ei ehtinyt tuo mätä kypsyä kauempaa.
Taas kerran
 
Back
Top