Ukrainan konflikti/sota

Ovat varmasti vain vetäytymässä takaisin kotivaruskuntiinsa niin kuin Vladimir ja Sergei ovat tässä antaneet maailman ymmärtää. :rolleyes:
Ilmiselvää. Läntinen propagandakoneisto vain kääntää videot väärinpäin, jolloin peruuttamalla kotiin palaavat joukot näyttävät siirtyvän etuperin hyökkäysasemiin. Rauhaa rakastavan oikeusvaltion tahallista ahdistelua. 😤🙄
 
Viimeksi muokattu:
Näin se asia todennäköisesti myös menee; lännellä tai ainakaan EU:lla ei ole mitään todellista pakotekeinoa, joka aidosti voisi taivuttaa Venäjää toiseen suuntaan. Päinvastoin; me typerät eurooppalaiset olemme tehneet etenkin keskieuroopassa itsemme riippuvaiseksi Venäjästä, tai paremminkin Venäjän energiasta.
Ei pointti ole eurooppa, vaan Kiina.
 
En usko että suoraan harjoituksista lähtevät etenemään. Joukot tarvitsevat lepotauon ja kalusto huoltoa ennen offensiivin aloittamista eli arvelisin ensi viikonloppua ajankohdaksi...
Eihän siellä kaikki joukot harjoittele, iso osa lepäilee jo lähtökuopissa. Porrastetusti vaan ja harjoituksista ensin reserviin levähtämään.
 
Nyt on pakko myöntää että Kiina pääsi yllättämään myönteisesti ja vieläpä isosti. Tämä pistää kyllä Putinin rosvokoplalle uudenlaista painetta eikä varmasti ollut toivottu ulostulo! Putinilla on tänään paska päivä kun ensiksi tuli tukkaan Leijonilta ja nyt Lohikäärmekin vielä pyytämättä kävi kairaamassa kuivana karhua kakkoseen

"Kiinan ulkoministeri Wang Yin mukaan maa antaa tukensa Ukrainalle, kertoo South China Morning Post.

– Kaikkien maiden suvereniteetti, itsenäisyys ja alueellinen koskemattomuus on turvattava, sillä nämä ovat kansainvälisten suhteiden perusperiaatteet jotka on määritetty Yhdistyneiden kansakuntien perustamiskirjassa, Wang sanoi Münchenin turvallisuuskonferenssissa lauantaina.

Hänen mukaansa Kiina on pitäytynyt periaatteessa, eikä Ukraina ole tästä poikkeus.

– Jos jotkut vielä kysyvät mihin Kiina asemoituu tässä kysymyksessä, se on vain tarkoituksellinen julkisuustemppu tai vääristelyä.
"

Tuo nyt on pelkkää huulien heiluntaa, mitenkäs Tiibet?
 
Onko Taiwan nyt turvassa?
 
Eihän ne ole, mutta mikäli tuo osoittautuu ihan konkreettiseksi kannanotoksi eikä vain maskirovkan kiinalaiskopioksi, se iskee kiilaa Kiinan ja Venäjän väliin.

Jos Xi antaa todella Putinin näpeille, tuskin Puttekaan tukee Kiinan painostusta Taiwanin tai Tiibetin suuntaan…
 
Ovat varmasti vain vetäytymässä takaisin kotivaruskuntiinsa niin kuin Vladimir ja Sergei ovat tässä antaneet maailman ymmärtää. :rolleyes:
Koskahan tuokin on otettu? Kiovassa aurinko laskee tänään 17.24.
 
Tuo nyt on pelkkää huulien heiluntaa, mitenkäs Tiibet?

Onko Taiwan nyt turvassa?

molemmat ovat valideja pointteja ja ovat olemassa olevia vääryyksiä.

jos nyt keskustellaan Ukrainan lirpakkeessa kuitenkin siitä mikä vaikutus tällä Kiinan ulostulolla voi olla Venäjän suunnittelemiin touhuihin, niin arvaisin että Kiinan lausunnon jälkeen Putin ei enää voi laskea mitään Kiinan tuen varaan kansainvälisissä pöydissä.

Mikä on saanut Kiinan ylipäätään antamaan tällaisen ulostulon? Voisiko tuossa Kiinan ulostulossa olla jotain kulisseissa suhmuroitua tyyliin "jos ette nyt tuomitse Venäjän kekkulointia, niin me länsimaat kehitetään ilmastopsykoosin vallassa teiltä ostettaville tuotteille hiilivero" (huom! Heitto ei perustu mihinkään tietoon vaan ihmettelyyn että mikä sai Kiinan antamaan tuollaisen lausunnon)
 
Back
Top