Ukrainan konflikti/sota

Venäjä on selvästi päättänyt sotia media- ja somepimennossa. Koska ei halua että kuvat kuolleista omista JA ukrainalaisista leviävät. Tämä siksi että halutaan esiintyä vapauttajina. Samasta syystä ei mennä.shock and awe-tyylisesti kaikki paskaksi collateralista välittämättä. Ukraina piti ottaa siististi haltuun, ehjänä. Kuulemma (ei lähdettä paitsi yksi telegrammeri) etelässä olisi oikein pyydetty että paikallishallinto jatkaisi business as usual ja väestön annetaan olla rauhassa. Tankeilla ei jyrätä niiden eteen käveleviä siviilejä, edes polttopulloihin ei reagoida. Heartsit ja mindsit halutaan pitää, Kiovassakin on vielä vettä ja sähköä, joten tuhoamistaisteluista ei voi puhua. Jos saavat Kiovan mottiin ja katkaisevat veden ja sähkön, massakuolemat alkavat alle viikossa. Silloin nukkahallinnolle ei jää mitään hallittavaa.

Joko Putler laittaa balls to the wall ja käynnistää todellisen tulimyrskyn, tai (toivottavasti) armollisesti vetäytyy Kiovasta ja julistaa siihen asti saavutettujen aluevaltausten olleen tavoitteenakin ja kaikki muu oli vaan pränkkiä, brat.

Lähinnä Putler kaivannee nyt perääntymistietä. Se pitäisi tarjota, vaikka haluaisinkin nähdä Kremlin palavan.
 
Tässä oli myös paljon sitä, että Venäjälle annettiin mahdollisuus tehdä oikein. Niin kauan kuin Venäjä pelasi likaista proxybulvaanipeliään, sillä oli ässät käsissä. Kieltää vaan kaiken ja turvallisuusneuvosto ei tuomitse. Täydellä invaasiolla se menetti ihan kaiken, ja siksi muuttui myös EU:n ja lännen peli aivan täysin. EU yritti pitää sopimusjärjestelmästä kiinni, vaikka kaikki näki vastapelurin huijaavan. Mutta ei haluttu kaataa pöytää, koska pöydän kaataminen näyttää vastapelurin ilman suojaa ja silloin sitä tulee se nurkassa oleva rotta, jolla on ydinaseet viime turvanaan.

Lisäksi Putinin "me ydinpommitetaan kaikki jotka haittaa meidän hyökkäyssotaa" ei ainakaan auttanut Venäjää.
 
Saksa väitti korjaavansa puolustuksen jo Ukr I kriisin jälkeen. Lupausten lunastaminen on sitten ollut korkeintaan ranskalaista ja enemmänkin ryssäläistä tasoa. Ongelmat eivät taida olla rahassa, vaan kulttuurissa ja miehissä.

Nyt Saksa on löytänyt munansa. Scholtz on tänään ilmoittanut 100 miljardin euron asehankinnoista Bundeswehrille ja Luftwaffelle pelkästään 2022 aikana. Summalla on tarkoitus parantaa merkittävästi Saksan ilma-, panssari- ja tykistövoimia. Summa vastaa edellisen 11 vuoden materiaalihankintoja, joten se on merkittävä. Ensisijaisesti ostavat Eurooppalaista kalustoa. Lisäksi Saksa korottaa Bundeswehrin määrärahoja tälle ja tulevalle vuodelle. Täältä lisää tietoa: https://www.bloomberg.com/news/arti...rompts-radical-rethink-for-scholz-and-germany
 
Tämä on aina ollut aivan normaali menetelmä kaikissa operaatioissa joita on haluttu edes jotenkuten pitää salassa. Ei perusmosurit kuule mihin ollaan menossa kuin aivan vasta tasalla.
Kyllä sen tiedän varsin hyvin.

Pointti oli että tapatetaan väkeä Putinin henkilökohtaisten intressien ja valheiden takia on perseestä.
 
Joko Putler laittaa balls to the wall ja käynnistää todellisen tulimyrskyn, tai (toivottavasti) armollisesti vetäytyy Kiovasta ja julistaa siihen asti saavutettujen aluevaltausten olleen tavoitteenakin ja kaikki muu oli vaan pränkkiä, brat.
Itse pitäisin todennäköisimpänä loppua, että paine kotirintamalla sanktioiden, ruplan romahduksen ja väkisin sisään valuvien tietojen kaatuneista nousee niin sietämättömäksi, että koko Putin syöstään vallasta hänen omien oligarkejensa toimesta ja hänen seuraajat sitten sysää kaikki epäonnistumiset Putinin syyksi. Sota sitten loppuu tuohon.
 
Muistetaanpa että jopa kostosodassa 1941 monelle suomalaiselle oli kova kynnys astua vanhan rajan yli.

Viipurin takaisinvaltauksesta -41 tulikin mieleeni että jos kelkka kääntyy, krimille on melko lyhyt matka ukrainan suunnalta.
 
Kuka johtaa Ukrainan puolustusta? Kansaa johtaa Zelensky. Mutta armeijan johdosta ei ole puhuttu mitään? Olisiko joku kenraalikunta ja läntisiä neuvonantajia joilla reaaliaikainen tilannekuva avaruudesta ja koneista?

Ei jenkkien opit ole mennyt hukkaan Ukrainassa kun tilannetta tutkii. Strategia ja taktiikka pyörii ylivoimaista vihollista vastaan. Isketään heikkouksiin.
 
Reutersin mukaan Venäjän keskuspankki on määrännyt välittäjät blokkaamaan ulkomaalaisten tekemät arvopapereiden myyntitoimeksiannot 0400 GMT lähtien.

Käytännössä tarkoittaen, että jos sieltä jotain omistit, niin sinne jäi. Ja myös sitä, että ei sieltä kukaan länsimaalainen halua mitään enää koskaan ostaakaan.

Lähde: https://www.reuters.com/business/ru...-sell-russian-securities-document-2022-02-27/
 
Kuka johtaa Ukrainan puolustusta? Kansaa johtaa Zelensky. Mutta armeijan johdosta ei ole puhuttu mitään? Olisiko joku kenraalikunta ja läntisiä neuvonantajia joilla reaaliaikainen tilannekuva avaruudesta ja koneista?

Ei jenkkien opit ole mennyt hukkaan Ukrainassa kun tilannetta tutkii. Strategia ja taktiikka pyörii ylivoimaista vihollista vastaan. Isketään heikkouksiin.
Ei kai tuonne tarvita ulkomaista jengiä kuin avuksi vaan. Lähtökohtaisesti ukrainalaiset kenraalit siellä nyt kovaa palkkaansa ansaitsevat.
 
Lähinnä Putler kaivannee nyt perääntymistietä. Se pitäisi tarjota, vaikka haluaisinkin nähdä Kremlin palavan.

Näin on. Putlerin taru lienee lopussa tuleepa se huomenna tai vuoden päästä. Perääntymistiellä voidaan estää kuitenkin bunkkeripapan pahimmillaan tuhoisat päähänpistot ja veikkailut punanapeista sekä isot siviilikuolemat. Eikä kukaan tiedä sodassa miten Ukrainan puolustus pärjää pidemmällä aikavälillä. Venäjä voi saada koneensa rullaamaan vaikka tällä hetkellä ei siltä näytä.

Kyse on siitä mikä valtio tai instituutio sellaisen voisi tarjota. Oma veikkaukseni voisi olla Intia. Intialla on hyvät välit länteen ja Venäjälle, se janoaa suurvaltastatusta ja on ottanut neutraalin asenteen kriisissä.
 
YLE:n tuorein.

Ukraina armeija: Sunnuntai oli vaikea meille

Ukrainan armeija sanoo, että sunnuntai oli vaikea sen joukoille. Armeijan mukaan ”Venäjän joukot ovat jatkaneet tykistötulitusta lähes jokaisesta suunnasta.”

Ukrainan yleisesikunta kertoi tilanteesta englanninkielisessä Facebook-viestissään.

Yleisesikunta sanoo, että armeija jatkaa puolustusta Vasylkivin sotilastukikohdassa Venäjän hyökkäyksiä vastaan.

Sotilastukikohta sijaitsee sijaitsee noin 40 kilometriä Kiovasta etelään.
 
On kyllä ihanaa huomata, että kaikki Putinin vuosien valmistelut ja uurastus meni täysin reisille ku housuihin tullut kusi.
Hävettää myöntää että kulttuurisodan tiimoilta seuraamani nettipersoonat ovat sangen usein paljastuneet venäjämielisiksi tai, rapakontakaosten ollessa kyseessä, totaalisen pihalla oleviksi Euroopan turvallisuuspolitiikasta. Valtavia sokeita pisteitä. Tilauksesta on poistunut lukuisia hyödyllisiksi idiooteiksi paljastuneita jotka lienevät sitten olleet muissakin asioissa jotain mieltä vain vastustaakseen EU:ta ja USAn demokraatteja. Joissa toki riittää vastustettavaa. Mutta Venäjä-shillaus vie uskottavuuden lopullisesti.
 
Missäs Venäjän kuulemma aivan ylivoimaiset ilmatorjuntakyvyt?
Onhan noista S300 ja S400 järjestelmistä vaahdottu, että putsaisi NATO:a vastaan sodassa koko Itä-Euroopasta yhden ison No-Fly-Zonen, mutta ei Venäjä oikein onnistu edes Ukrainan vaatimattomia ilmavoimia ja Turkkidroneja pitää poissa taivaalta.

Ryssän omilla foorumeilla on tästä(kin) keskusteltu tavattomasti. Erityisesti TB2:n tekemistä kolttosista kolonnia vastaan (joista on hienoa videota täälläkin).
Kuulemma Ukrainassa tulessa vasta 1/3 käytettävistä joukoista ja loput Valko-Venäjällä Naton varalta.
Kaikki parhaat IT-osastot kalustonaan mm. s400 tulppaavat Puolaa ym vastaan ja ovat vasta nyt tulossa tukemaan turpiinsa saanutta 1. porrasta...
 
YLE:n tuorein.

Ukraina armeija: Sunnuntai oli vaikea meille

Ukrainan armeija sanoo, että sunnuntai oli vaikea sen joukoille. Armeijan mukaan ”Venäjän joukot ovat jatkaneet tykistötulitusta lähes jokaisesta suunnasta.”

Ukrainan yleisesikunta kertoi tilanteesta englanninkielisessä Facebook-viestissään.

Yleisesikunta sanoo, että armeija jatkaa puolustusta Vasylkivin sotilastukikohdassa Venäjän hyökkäyksiä vastaan.

Sotilastukikohta sijaitsee sijaitsee noin 40 kilometriä Kiovasta etelään.
Konekäännös englanniksi koko tiedotteesta:
Information as of 21.00 27.02.2022 #stoprussia
Today has been a difficult time for the Defense Forces of Ukraine. The occupiers continue shelling in almost all directions. The Air Force opposes the aggressor both in heaven and on earth. The aviation garrison in Vasylkiv is heroically defending itself, withstanding massive shelling and enemy attacks. Air Force soldiers bravely repel the aggressor in other cities and military garrisons. During the current day, bombers and assault aircraft fired missiles at six columns of military equipment of the occupiers. Su-25 attack aircraft in pairs and units attacked and destroyed columns of enemy vehicles in the Kherson and Chernihiv regions. Bomber aircraft continued the combat work of attack aircraft on ground targets. Su-24M destroyed columns of enemy vehicles in Kyiv, Zhytomyr, Chernihiv and Zaporizhia. Enemy Ka-52 helicopter and Orlan-10 drone were shot down by anti-aircraft missile units. Once again, the crew of the unmanned aerial vehicle complex "Bayraktar TB2" worked brilliantly, striking the column of the Buk-M1 SAM with an adjusted aviation bomb.


Vasylkivin lentotukikohta on Kiovan kaakkoispuolella.
 
Back
Top