Ukrainan konflikti/sota

Venäjä yrittää saada Natoa mukaan. Olen samaa mieltä. Se tehdään kuitenkin ovelasti, siten että yhteyttä Venäjään on vaikea todistaa, mutta helppo päätellä. Valtioterrorismia pahimmillaan tai parhaimmillaan.

Vahvasti samaa mieltä. Koko "operaatio" siihen liittyvine viestityksineen/mielipidevaikuttamisineen on alkanut mun silmään haiskahtaa aina vain enemmän ja molemmilta puolilta. Juttuja tulee siviilien pommituksista, mummojen ja lasten vangitsemisista ym. (kaikki hiukan poseeratun oloisilla kuvamateriaaleilla, jotka "antavat näyttää mutta eivät ihan annakaan") molemmilta osapuolilta siihen malliin, että lännen suunnasta yritetään heruttaa jonkinlaista harkitsematonta aktiivista toimintaa. Ukrainan osalta se olisi ymmärrettävää, venäläisten suunnalta ei niinkään. Olen alkanut suhtautua noihin Visegradinkin raportteihin hyvin varauksellisesti, niistä alkoi jossain vaiheessa välittyä sellaisten ihmetekojen maku että aloin miettiä, että toivottavasti joku taho meilläkin laskee noita eri puolilla maata kiinni otettuja, aina sopivasti hylättyjä kalustoja - paljonko noista kuvista voi tunnistaa samaa kalustoa ja henkilöitä? Twitteriä seuratessa tulee ihmeellinen lentävä hollantilais-fiilis, ympäri Ukrainan maaseutua pitäisi vaellella nyt suuri määrä eksyneitä venäläisvarusmiehiä, mutta poseerauskuvien mukaan paikalta löytyy aina vain muutama sopivasti teenjuontikaveriksi ja äidille soitettavaksi.

Enkä sano tätä pahalla, ymmärrän propagandatarpeen ja miten se pitää tehdä, mutta tämän sodan someviestintä on ihan omaa luokkaansa. Räjähtäviä laivoja, ikuisesti matkalla olevia saattueita, kymmeniä luvattuja hävittäjiä, antautuvia joukko-osastoja, kiovan haamuja, Putinin hermoromahduksia...
Venäjän puolen viestinnästäkin on täälläkin muutamassa yhteydessä kommentoijat maininneet termejä "yllättävän avoimesti kerrottu" tms. Ei sieltäkään varmaan vahingossa mitään lipsahda. Mulla on ikävä kaiherrus, että venäläisten "totaalisesti ryssitty" operaatio ei ole ihan niinkuin miltä sen halutaan näyttävän. Jos Ukrainassa nyt oikeasti on mukamas se raportoitu about 80% venäjän kalustosta, niin ostan hatun ja syön. Me emme täällä (foorumilla siis) tiedä oikeasti juuri mitään.

Tässä vaiheessa en luottaisi mihinkään muuhun kuin ajantasaisten, koko Venäjän alueen kattavien satelliittikuvien lisäksi paikan päällä olevan puolueettoman ja tunnetun länsimaalaisen raportoijan juttuihin. Onko niitä siellä ja miten paljon?

Ja jäitä hattuun nettipalstoilla... eilenkin juuri lueskelin erään sopivasti ylilaudalle ilmestyneen (hyvin aidon tuntuisen ja todisteitakin esitelleen , ei sillä) ukrainaistaistelijanuorukaisen juttuja siitä, miten aikovat palauttaa vuoden 1918 rajat ja kertoi venäläisten olevan nyt niin heikossa hapessa, että suomalaisten ei kannata nyt ollenkaan jäädä odottelemaan vuoroaan vaan ottaa aloite omiin käsiinsä :D
EDIT: ja ettei jää väärää käsitystä, niin hymiö ei tarkoita sitten iloa siitä että päästään tekemään pre-emptiivinen ensi-isku Venäjälle, vaan sitä että koko kaverin postaus innokkaine lentokieltoaluevaatimuksineen sun muineen pakkasi hymyilyttämään
 
Viimeksi muokattu:

Yrittääkö Putin luoda uutta maailmanjärjestystä?
Yhdysvaltalaislehden mukaan Putin ja Kiinan presidentti Xi Jinping tapasivat toisensa kasvokkain juuri ennen olympialaisten avajaisia. He julkaisivat tuolloin pitkän lausunnon, jossa he korostivat maidensa välistä kumppanuutta.


Samalla presidentit vakuuttivat luovansa maailmaan uuden järjestelmän, joka edustaisi ”todellista” demokratiaa.

 

Eli ei suomikaan. Mä nyt luotan että suomella ja ruotsilla ON PALJON sellasta tietoa joka ei ole julkista.​

Kaikkonen: Ruotsi ei ole liittymässä Natoon​

Suomi ja Ruotsi järjestivät yhteiset sotaharjoitukset Gotlannin Visbyssä.
Suomen puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) tapasi Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvistin keskiviikkona Visbyssä.


Suomen puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) tapasi Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvistin keskiviikkona Visbyssä. MIIKKA PYNNÖNEN
Tekijän kuva
Marko-Oskari Lehtonen
[email protected]
Tänään klo 20:41
Puolustusvoimien tiedotteen mukaan yhteistoimintaharjoitus oli osa Suomen ja Ruotsin normaalia harjoitustoimintaa.
– Harjoituksen tavoitteena on testata ja kehittää Suomen ja Ruotsin yhteistä tilannekuvaa sekä meri- ja ilmavoimien yhteistoimintakykyä, puolustusvoimien tiedotteessa todettiin.

Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk) mukaan sotaharjoitusta oli valmisteltu ”joitakin viikkoja”.
– Meillä on Suomen ja Ruotsin välillä tällainen harjoituskehikko koko vuodelle, joka sisältää useita useita harjoituksia. Sitä vuoden mittaan säädetään tilanteen mukaan, Kaikkonen sanoo Iltalehdelle.
Voiko siis sanoa, että tämä harjoitus nähtiin tarpeelliseksi järjestää nimenomaan nyt tässä muuttuneessa turvallisuustilanteessa?
– Turvallisuusympäristö huomioidaan aina, kun harjoituksia suunnitellaan, ja niin on tässäkin tapauksessa tehty.
Kaikkonen oli keskiviikkona Visbyssä seuraamassa sotaharjoitusta ja tapasi ruotsalaiskollegansa Peter Hultqvistin.
Minkälaista keskustelua kävitte Ukrainan tilanteesta sotaharjoituksen yhteydessä?
– Totta kai keskustelimme päällä olevasta tilanteesta. Olemme pitäneet hyvin tiiviisti yhteyttä Hultqvistin kanssa. Venäjän hyökkäyksen alettua olemme käytännössä joka päivä olleet yhteyksissä. Se kuvaa Suomen ja Ruotsin puolustuspoliittisen yhteyden tiiviyttä näinä aikoina. Puolustusvoimamme ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa.
Kaikkosen mukaan Suomi ja Ruotsi tuomitsevat selkeästi ja vahvasti Venäjän toimet.
– Meillä on luonnollisesti huoli Ukrainan tilanteesta. Sotatoimet jatkuvat Ukrainassa ja siviiliuhreja tulee yhä enemmän. Tilanne on todella vakava ja vaarallinen.
Keskustelitteko Hultqvistin kanssa Suomessa parhaillaan käynnissä olevasta Nato-keskustelusta?

– Kyllä tästäkin muutama sana vaihdettiin. Kerroin Hultqvistille, että Venäjän sotatoimet Ukrainassa ovat vaikuttaneet suomalaisten mielialaan ja meillä Nato-jäsenyyden kannatus on noussut. Arvelin, että tämä keskustelu tulee Suomessa varmasti jatkumaan.
Kaikkosen mukaan Ruotsin hallitus ei kaavaile linjanmuutosta Nato-kysymyksessä.
– Ruotsilla ei ole ainakaan lähiaikoina aikomuksia jättää Nato-hakemusta.
Tuleeko Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyöhön muutoksia Ukrainan sodan takia?
– Tässä yhteydessä ei tällaista keskustelua käyty, mutta jännitteinen turvallisuustilanne huomioidaan varmasti tämän vuoden muissakin harjoituksissa. Meillä on tulossa tänä vuonna vielä useita harjoituksia Ruotsin kanssa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Suomi ja Ruotsi seuraavat Ukrainan sotaa huolestuneena. Tilanne on todella vakava ja vaarallinen, Kaikkonen sanoo.


Suomi ja Ruotsi seuraavat Ukrainan sotaa huolestuneena. Tilanne on todella vakava ja vaarallinen, Kaikkonen sanoo. MIIKKA PYNNÖNEN

Aselasti matkalla Ukrainaan​

Suomi päätti maanantaina lähettää aseita ja ammuksia Ukrainaan. Suomi toimittaa Ukrainan avuksi 2 500 rynnäkkökivääriä, 150 000 patruunaa ja 1 500 kertasinkoa.
– Ensimmäinen lasti, joka koostuu komposiittikypäristä ja luotiliiveistä, on tietojeni mukaan tullut jo perille Puolaan, ja matka jatkuu sieltä kohti Ukrainaa, Kaikkonen sanoo.

Tarkempia tietoja lastin etenemisestä ei Kaikkosen mukaan voi turvallisuussyistä antaa julkisuuteen.
– Ensimmäinen lasti on matkalla ja toista valmistellaan hyvää vauhtia eteenpäin.

Keskusta ja Nato-kysymys​

Keskusta on esittänyt, että Nato-kysymystä käsitellään keskustan puoluekokouksessa.
Puolustusministeri Antti Kaikkonen, onko Nato-kysymys keskustalle vaikea?
– Oletan, että keskusta käy oman prosessinsa läpi lähiaikoina. Millä aikataululla ja miten keskustan Nato-kantaa tarkastellaan. Mutta se on puoluejohdon asia miettiä sitä, Kaikkonen sanoo.
– Totta kai keskustassa tunnistetaan muuttunut turvallisuustilanne. Moni suomalainen miettii tätä asiaa ja varmasti myös keskustassa käydään kevättalvella keskustelua ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjasta.
Mikä on henkilökohtainen Nato-kantanne ja onko se muuttunut Ukrainan sodan myötä?
– Me, jotka olemme hallituksessa vastuussa meidän ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, edustamme yhteistä kantaa, joka on kirjattu hallitusohjelmaan, ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon ja puolustuspoliittiseen selontekoon. Ei ministerit voi lähteä irtautumaan siitä.
– Jos sitä jossain kohtaa muutetaan, niin ne linjanmuutokset tehdään sitten yhdessä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Kaikkosen mukaan Suomen lähialueilla on rauhallista.


Kaikkosen mukaan Suomen lähialueilla on rauhallista. MIIKKA PYNNÖNEN

Kriisistä kriisiin​

Kaikkonen kuvailee omaa ministerikauttaan ”melkoiseksi vahtivuoroksi”.
– Ministerikauteni alkupuoli oli koronakriisiä ja nyt on sota Euroopassa. Melkoinen vahtivuoro tässä kohdalle osui, mutta eipä tässä auta muu kuin hoitaa hommansa parhaansa mukaan, Kaikkonen sanoo.
Minkälaisia terveisiä lähettäisitte suomalaisille, joita turvallisuustilanne huolettaa?
– Meillä kaikilla on varmasti tällä hetkellä huoli turvallisuustilanteesta Ukrainassa ja Euroopassa laajemminkin. Se on selvä. Voin kuitenkin sanoa, että Suomen lähialueilla on rauhallista.
Ukrainan kriisi heikentää kuitenkin Suomen ja koko Euroopan turvallisuustilannetta.
– Tärkeää on, että meistä jokainen hoitaa oman tonttinsa. Käy töissä, vie lapset päiväkotiin tai kouluun ja pitää huolta läheisistään. Näinä aikoina voi olla hyvä kysyä kuulumisia vaikka siltä mummolta, jos ei ole tullut vähään aikaan soitettua.
Toivottavasti on tietoa. Mutta pahin mahdollinen virhe olisi se että Suomi odottaa Ruotsin NATO-ratkaisua! Sehän tulee joskus syksyllä. Nyt olisi aika näyttää mallia Ruotsille eikä aina apinoida sitä!
 
Jokaisessa sodassa totuus kuolee viimeistään siinä vaiheessa, kun ensimmäinen luoti ammutaan. En halua kuulostaa millään lailla tylyltä, mutta aika vihreä saa todella olla, odottaa sota-alueelta mitään tarkkaa tai todellista tietoa ilman mitään propagandaa.

Tuossa 80% kalustosta ukrainassa arviossa tarkoitetaan hyökkäykseen keskitetystä joukoista.
 
Enkä sano tätä pahalla, ymmärrän propagandatarpeen ja miten se pitää tehdä, mutta tämän sodan someviestintä on ihan omaa luokkaansa. Räjähtäviä laivoja, ikuisesti matkalla olevia saattueita, kymmeniä luvattuja hävittäjiä, antautuvia joukko-osastoja, kiovan haamuja, Putinin hermoromahduksia...
Venäjän puolen viestinnästäkin on täälläkin muutamassa yhteydessä kommentoijat maininneet termejä "yllättävän avoimesti kerrottu" tms. Ei sieltäkään varmaan vahingossa mitään lipsahda.
Mielialat täällä meilläkin tietysti vaihtelevat ja heilahtelevat ja varsinkin hyville uutisille ollaan persoja. Eilen iloitsin lapsen lailla kun kiertävällä videolla georgialaiset merimiehet haistattivat ryssän laivalle, kieltäytyivät toimittamasta polttoainetta ja kehottivat soutamaan, jos löpö loppuu. Kenen etua sen videon levitys ja reaktiot palvelivat? Tätä aloin miettiä vasta myöhemmin, ensin tietysti jaettuani hyvän mielen videota joka suuntaan..

Jos ajatellaan, että Venäjän vinkkelistä Ukrainan sota meneekin suunnilleen parametrien puitteissa kohti varmaa voittoa, niin tokihan NATOn särkeminen on heille aivan ensisijaisten päämäärien joukossa. Jos vaikka Puola saadaan sotkeutumaan tähän kriisiin ja sitä kautta ulotettua sota sinne, niin se olisi ainakin Venäjän voittaessa ainakin Itä-Euroopan NATOn loppu. En usko, että näin käy, mutta kyllä sen kuvitella voi.
 
Venäjä yrittää saada Natoa mukaan. Olen samaa mieltä. Se tehdään kuitenkin ovelasti, siten että yhteyttä Venäjään on vaikea todistaa, mutta helppo päätellä. Valtioterrorismia pahimmillaan tai parhaimmillaan.


Ihan turhan vaikeaksi asian teet. Venäjän tarvitsee vain iskeä vaikka Naton lentokentälle. "Ennaltaehtävä isku"

Todistaminen? Kenelle ja miksi?

Omia varten sitä ei tarvise vaivautua tekemään koska valtiontelevisiokanavat vaan jumputtamaan messagea, että "Naton kentältä suunniteltiin hirmuista hyökkäystä Venäjälle, mutta Venäjän tiedustelu varoitti ja Putin toimi jälleen päättäväisesti ja ennakoivasti. Hurraa Putin Suuri!" . 78% venälälisistä uskoo tuohon paskaan ja lopuista ei ole väliä koska Omon hakkaa ne sinisiksi joka päivä muutenkin.

Todistaminen meille muille? Turha vaiva. Emme usko kumminkaan. Aivan sama minkä ilmaveivin Putin asiaan kehittää, tiedämme, että Venäjä asiassa on aggressori ja provokaattori. Venäjä tämän kaiken on aloittanut eikä se millään lavatuksilla ja paskanjauhannalla miksikään muutu. Jokainen järkeä päässä oleva länsimainen ihminen tietää sen. Pieni marginaali bätmännien ryhmä kuvittelee jotain muuta, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Muistetaan vaan kerätä talteen työleirille silmälläpidon alle ennenkuin rytinä alkaa niin eivät vahingossakaan jotain kolttosia pääse tekemään. Koska viidettä kolonnaahan nuo edustaa, oikein kivaa, että ovat liputtaneet siitä etukäteen.
 
Teoria. Ukrainan sotaa ei voi mielestäni verrata mihin tahansa sotaan jonka Venäjä aloittaa. Putleria rajoittaa tässä sodassa se mitä hän propagandoi kansalleen, projektin on pysyttävät "erikoisoperaationa" jossa vapautetaan kahlittu kansa natseista. Mielestäni tämä näkyy siinä, että lentokoneet ovat lähes puuttuneet, alussa uhrattiin kenties turhaan väkeä nopeaan etenemiseen pyrkiville helikopterioperaatioilla ja raskas kalusto tuntuu puuttuvan. Videoilla pyörii kuinka kaupungeissa kurvaillaan "Jeepeillä" tai kevyillä sotilaskulkuneuvoilla, ei tankeilla. Putler joutuu myös välttelemään siviilikohteiden pommituksia, mutta ainahan niitä tulee kaupunkitaisteluissa. Jos Venäjä käyttäisi kaikkea voimaa säästelemättä kansaa, jos Venäjällä olisi tällainen legitiimi oikeutus niin sotilaiden kuin kansan silmissä, niin tilanne olisi toinen.

Toisaalta näemme käytännössä vain ukrainan videoiman todellisuuden sodasta, joka vinouttaa kaikkea ajattelua.
 
Nuo paikallispuolustuksen tuulipukujoukot pääsee kyllä hengestään tuolla tyylillä, aseet heitellään maahan ja kiivetään vaunut päälle koko porukalla hämmästelemään. Nehän saattaa oottaa viereisessä puskassa juuri sitä.
 
Teoria. Ukrainan sotaa ei voi mielestäni verrata mihin tahansa sotaan jonka Venäjä aloittaa. Putleria rajoittaa tässä sodassa se mitä hän propagandoi kansalleen, projektin on pysyttävät "erikoisoperaationa" jossa vapautetaan kahlittu kansa natseista. Mielestäni tämä näkyy siinä, että lentokoneet ovat lähes puuttuneet, alussa uhrattiin kenties turhaan väkeä nopeaan etenemiseen pyrkiville helikopterioperaatioilla ja raskas kalusto tuntuu puuttuvan. Videoilla pyörii kuinka kaupungeissa kurvaillaan "Jeepeillä" tai kevyillä sotilaskulkuneuvoilla, ei tankeilla. Putler joutuu myös välttelemään siviilikohteiden pommituksia, mutta ainahan niitä tulee kaupunkitaisteluissa. Jos Venäjä käyttäisi kaikkea voimaa säästelemättä kansaa, jos Venäjällä olisi tällainen legitiimi oikeutus niin sotilaiden kuin kansan silmissä, niin tilanne olisi toinen.

Toisaalta näemme käytännössä vain ukrainan videoiman todellisuuden sodasta, joka vinouttaa kaikkea ajattelua.
Ilmavoimilta puuttuu täsmäaseet ja osaaminen. Vaunujahan tuolla on nähty ihan kärkikalustostakin, että ei niitäkään varsinaisesti ole säästelty.
 
"Päinvastoin, musta Venäjä on alusta asti hamunnut Natoa mukaan. Sehän se putlerin narratiivin sopisi, "iso paha Nato, vuosia olen tästä puhunut. Olin oikeassa.""

En nyt kyllä todellakaan näe että Venäjä haluaa tästä laajempaa sotaa: Putin on mätisäkki tyyppi, mutta tämäkin tietää oikeasti mitä sota NATO:a vastaan tarkoittaa (tuo ydinaseilla paasaaminen on vain retoriikkaa joka ei ole ennnekuulumatonta ja sitä on ennenkin harrastettu, eikä vain Venäjän toimesta). Ukrainan sotaretken piti olla helppo keikka millä Venäjä voi osoittaa olevansa "tonteillaan" voimakas, mutta se nyt ei mennyt ihan nappiin.
Juurikin näin. Ei tässä jotain laajempaa sotaa olla pukkaamassa, vaikka täällä jotkut jo tuomiopäiviä ovat foliosta vääntäneet. Ukraina on asia erikseen sodastasta NATO:a vastaan. (y)
 
Ilmavoimilta puuttuu täsmäaseet ja osaaminen. Vaunujahan tuolla on nähty ihan kärkikalustostakin, että ei niitäkään varsinaisesti ole säästelty.
Silloin kun ISIS pudotti venäläisen charter koneen alas, niin ryssä teki propaganda tyyliin kostoiskuja. Uutiskuvissa näkyi TU22 pommikoneita pudottamassa älypommeja esimerkiksi. Nyt nämä strategiset pommikoneet ovat kokonaan olleet näytelmän ulkopuolella.
 
Back
Top