Ukrainan konflikti/sota

Pitkän pöydän ritarit​

Keitä ovat Venäjän presidentin uskotut miehet?


Juri Vuortama
9:00

VLADIMIR PUTININ sisäpiiri koostuu "silovikkiringistä" sekä muutamasta poliitikosta, joista maailmalla tunnetuin on ulkoministeri Sergei Lavrov.


Silovikit nousivat valtaan Putinin mukana. Monet heistä ovat messiaansa mukaisesti entisiä KGB:n upseereja, joiden ajattelu ei juuri ole muuttunut alkuperäisen kylmän sodan päivistä. He uskovat Venäjän yhä taistelevan olemassaolostaan länttä vastaan.

Ukraina nähdään Yhdysvaltain satelliittina ja sen miehitys ainoana keinona estää Yhdysvaltoja tuhoamasta Venäjää.


Vladimir Putin palveli KGB:n vakoojana Itä-Saksassa, kun Neuvostoliitto hajosi. Yritykset palauttaa imperiumi näyttävät reilut 30 vuotta myöhemmin ilmeisiltä. KUVA: SPUTNIK

Nikolai Patrushev​

Silovikkien voimahahmo Nikolai Platonovitsh Patrushev on Venäjän federaation turvallisuusneuvoston sihteeri.


Entinen KGB-mies nousi Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n päälliköksi Putinin valtaannousun yhteydessä 1999 ja palveli toukokuuhun 2008 saakka.


Patrushev puhui kovia venäläiselle Kommersant-lehdelle vuonna 2015.


– Yhdysvallat haluaisi, että Venäjä valtiona lakkaisi olemasta, hänen siteerattiin sanoneen.

Nikolai Patrushevista tuli turvallisuuspalvelu FSB:n päällikkö samana vuonna, kun Vladimir Putin nousi presidentiksi.

Nikolai Patrushevista tuli turvallisuuspalvelu FSB:n päällikkö samana vuonna, kun Vladimir Putin nousi presidentiksi. KUVA: MAXIM SHEMETOV / REUTERS
Patrushevin on epäilty junailleen vallankaappausyritystä Montenegrossa 2016. Venäjän katsottiin tuolloin yrittäneen kaataa hallituksen estääkseen maata liittymästä sotilasliitto Natoon.


Vallankumoussyytös oli toki Venäjän mukaan "järjetön", mutta Montenegro tuomitsi kolme vuotta myöhemmin 13 ihmistä vankeusrangaistuksiin osallisuudesta vallankumousyritykseen.


Yhdysvallat asetti Patrushevin, 70, pakotelistalle, kun Putin määräsi joukkonsa hyökkäämään Ukrainaan.

FSB:n nykyinen johtaja Alexander Bortnikovin kengässä on kivi nimeltä Alexei Navalnyi.

FSB:n nykyinen johtaja Alexander Bortnikovin kengässä on kivi nimeltä Alexei Navalnyi. KUVA: PAVEL GOLOVKIN / REUTERS

Alexander Bortnikov​

Aleksander Vasiljevitsh Bortnikov on Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n johtaja.


FSB syntyi, kun Neuvostoliiton salainen poliisi KGB hajotettiin marraskuussa 1991 vallankaappausyrityksen jälkeen. Pietarin KGB:ssä kannuksensa hankkinut Bortnikov on johtanut turvallisuuspalvelua toukokuusta 2008 lähtien.


Brittiläinen Sky News kertoo, että Bortnikov on vastuussa kymmenistätuhansista pidätyksistä sekä rajoitusten nopeasta kiristymisestä oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin vangitsemisen jälkeen.


Tutkivaa journalismia tekevän Bellingcat-järjestön sekä usean muun tahon mukaan juuri FSB:n agentit yrittivät surmata Navalnyin novitshok-hermomyrkyllä elokuussa 2020.


Tutkija Tatjana Stanovajan mukaan Bortnikov syöttää pomolleen raportteja länsimaiden vihamielisistä aikeista.


– Voimme kuvitella kuinka hän raportoi Putinille jopa päivittäin tietoja Yhdysvaltain tai lännen vihamielisestä vaikuttamisesta Venäjän sisällä, tai siitä, kuinka läntiset tiedustelupalvelut yrittävät horjuttaa poliittista tasapainoa, Stanovaja sanoo.


– Ja Putin uskoo sen.

Stanovaja johtaa Venäjän sisä- ja ulkopolitiikan analyysiin keskittynyttä R.Politik-ajatushautomoa.


Bortnikov, 70, päätyi USA:n pakotelistalle jo Navalnyin myrkytyksen jälkeen.

Vladimir Putinin pitkät neuvottelupöydät ovat keränneet huomiota uutiskuvissa. Presidentin kerrotaan välttelevän koronavirusta liki hysteerisesti.

Vladimir Putinin pitkät neuvottelupöydät ovat keränneet huomiota uutiskuvissa. Presidentin kerrotaan välttelevän koronavirusta liki hysteerisesti. KUVA: ALEKSEY NIKOLSKYI/SPUTNIK/REUTERS

Sergei Naryshkin​

Sergei Jevgenjevitsh Naryshkinilla on tiettävästi erittäin läheinen suhde diktaattori Putiniin.


Miesten on kerrottu tavanneen toisensa jo KGB:n korkeakoulussa Moskovassa, jossa molempia koulittiin neuvostoagenteiksi.


Naryshkin suoritti kaksivuotisen kurssin 1978–1980. Hänet siirrettiin Brysseliin diplomaatiksi samaan aikaan, kun Vladimir Putin lähetettiin Itä-Saksan Dresdeniin KGB:n tehtäviin.


Nykyään 67-vuotias Naryshkin johtaa Venäjän ulkomaantiedustelupalvelua SVR:tä. Ennen nykyistä asemaansa, hän oli presidentinhallinnon päällikkö 2008–2011 ja sen jälkeen duuman puhemies vuoteen 2016 asti.

Sergei Naryshkin tutustui Vladimir Putiniin jo KGB:n korkeakoulussa 1970- ja 1980.lukujen taitteessa.

Sergei Naryshkin tutustui Vladimir Putiniin jo KGB:n korkeakoulussa 1970- ja 1980.lukujen taitteessa. KUVA: EVGENIA NOVOZHENINA / REUTERS
– Venäjä ei voi antaa Ukrainan muodostua tikariksi, joka Washingtonin käsissä nousee uhkaamaan meitä, Naryshkin sanoi videolla Putinin käynnistettyä hyökkäyksensä.


Sodan alla Naryshkinin ja Putinin yhteisymmärryksessä nähtiin repeämä. Putin komensi Naryshkinia "puhumaan suoraan", kun tältä kysyttiin pitääkö Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavallat” tunnustaa.


Naryshkin vastasi tukevansa alueiden liittämistä osaksi Venäjää.


– Me emme puhu siitä. Me puhumme siitä, tunnustammeko niiden itsenäisyyden vaiko emme, Putin vastasi.


Ääni Naryshkinin kellossa muuttui nopeasti, ja Putin antoi entiselle taistelutoverilleen luvan istua.

Vladimir Putin ja puolustusministeri Sergei Shoigu lomailemassa Siperiassa maaliskuussa 2021.

Vladimir Putin ja puolustusministeri Sergei Shoigu lomailemassa Siperiassa maaliskuussa 2021. KUVA: ALEXEI DRUZHININ / SPUTNIK / REUTERS

Sergei Shoigu​

PUOLUSTUSMINISTERI Sergei Kuzhugetovitsh Shoigu on sotilasarvoltaan armeijakenraali ja kantaa maansa suurinta mahdollista arvonimeä: hän on Venäjän federaation sankari.

Arvonimen myöntämisestä päättää presidentti Putin, jonka kanssa Shoigulla on läheiset välit.


Puolustusministeri Sergei Shoigu on Putinin läheinen liittolainen ja päässyt poseeraamaan pomonsa kanssa Kremlin virallisiin äijäotoksiin. KUVA: RAMIL SITDIKOV / SPUTNIK / REUTERS
Kun Kreml julkisti hieman vajaa vuosi sitten uusia macho-kuvia Putinista, vierellä istui juuri Shoigu. Yhdessä kuvassa Putin ja Shoigu nauttivat välipalaa keskelle metsää kasatun pöydän ääressä.


Puolustusministeri Shoigusta tuli vuonna 2012. Hänen vahtivuorollaan Venäjä hyökkäsi Krimille ja sekaantui Syyrian sotaan.


– Hän on vahva kansallisten intressien puolustaja, mutta hänessä ei ole samanlaista sisäänrakennettua länsivastaisuutta kuin muissa, Venäjään keskittyvän koulutus- ja konsulttifirman Mayak Intelligence Ltd:in johtaja, professori Mark Galeotti sanoo.


Shoigun mukaan Venäjä jatkaa hyökkäystä Ukrainassa, kunnes "asetetut tavoitteet on saavutettu".

Venäjän asevoimia komentaa neuvostoajan kenraali Valeri Gerasimov.

Venäjän asevoimia komentaa neuvostoajan kenraali Valeri Gerasimov. KUVA: MAXIM SHEMETOV / REUTERS

Valeri Gerasimov​

VENÄJÄN asevoimien komentaja Valeri Gerasimov on vanhan liiton neuvostokenraali, joka kantanee käytännön vastuun sotaretkestä Ukrainaan.

66-vuotias Gerasimov on palvellut nykyisessä tehtävässään marraskuusta 2021 lähtien.


Lännessä häntä pidetään eräänlaisena Venäjän hybridisodankäynnin isänä. Professori Galeotti käytti jo 2013 termiä ”Gerasimovin doktriini", jolla hän viittasi Venäjän päivitettyyn sodankäyntitapaan ja -oppiin.


Gerasimov esitteli Putinille Venäjän armeijan uusimpia asejärjestelmiä, kun Venäjä ja Valko-Venäjä järjestivät yhteisen Zapad 2021 -sota¬harjoituksen.

Anton Vaino on sisäpiirin harvoja alle 60-vuotiaita. Hän on palvellut Putinia sekä pääministeri- että presidenttikausilla.

Anton Vaino on sisäpiirin harvoja alle 60-vuotiaita. Hän on palvellut Putinia sekä pääministeri- että presidenttikausilla. KUVA: MAXIM SHEMETOV / REUTERS

Anton Vaino​

Anton Eduardovitsh Vaino on Venäjän presidentinhallinnon päällikkö. Tosin kuin suurella osalla silovikkirenkaasta, Vainolla ei ole "juuria" Pietarissa, josta Putinin poliittinen ura aikanaan alkoi.


Hän on syntynyt Neuvostoliiton miehittämässä Virossa 1972, ja edustaa Venäjän valtaeliitin tuoreempaa sukupolvea. Sukunimi saattaa olla enne; länsimaissa Vainoa pidetään kovaotteisena lännen vastustajana.


Vaino on ollut Putinin läheisimpiä miehiä koronapandemian alkuun saakka. Kun Putin toimi neljä vuotta Venäjän pääministerinä, Vaino seurasi häntä hallituksen kansliaan. Vuonna 2012 Putin palasi Kremliin – Vaino mukanaan.


Sky Newsin mukaan pitkä koronaeristys on vaikuttanut Putiniin niin, että hän on alkanut vältellä jopa hallintonsa avainhenkilöitä –  mukaan lukien Vainoa.


Vaino on puolustusministeri Shoigun ohella sanktioveteraani; hän päätyi EU:n mustalle listalle jo Krimin valtauksen jälkeen.


Riippumaton Meduza-sivusto kertoi syyskuussa 2019, että Vainon perheellä on kiinteistöomistuksia Moskovassa 1,6 miljardin ruplan edestä. Tuolloinen 25 miljoonan euron arvo on nyt laskenut reiluun 12 miljoonaan euroon.


Ulkoministeri Sergei Lavrov on Venäjän tunnetuimpia poliitikkoja maailmalla. Hänen arvellaan välittävän maailmalle sen mitä Putin haluaa kertoa. KUVA: AFP / LEHTIKUVA

Sergei Lavrov​

Sergei Lavrovista on 18 vuodessa tullut synonyymi termille Venäjän ulkoministeri.


Kokenut kehäkettu on ollut Venäjän diplomaattisten ponnistelujen kasvot vuosikausien ajan. Lavrov tunnetaan myös ovelana ja kovana pelurina, mutta viime kädessä hänen arvellaan olevan enemmän Putinin sanansaattaja kuin sisäpiirin vaikuttaja.


Vahvistamattomat huhut kertovat, että vuodesta 2004 ulkoministerinä toiminut Lavrov on halunnut eläköityä jo pidemmän aikaa.


Eläkeputki saattoi katketa Putinin hyökkäyssodan takia, ja Lavrovkin seisoo tiiviisti Kremlin "mafian" riveissä. Keskiviikkona hän väitti Reutersin mukaan, että Ukraina olisi hankkimassa ydinasetta.


Hän myös totesi ilmeisen sanomalla, että mikäli kolmas maailmansota syttyisi, se olisi kaikkien kannalta tuhoisaa.

Juri Kovalchukin johtama sijoittajaryhmä osti Rossija-pankin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Kovalchukin rahasäilöstä puhutaan Putinin pankkina.

Juri Kovalchukin johtama sijoittajaryhmä osti Rossija-pankin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Kovalchukin rahasäilöstä puhutaan "Putinin pankkina". KUVA: ALEXANDER ZEMLIANICHENKO / REUTERS

Juri Kovaltshuk​

Sotaisa hallinto tarvitsee myös kirstunvartijan. Rooli sopii Juri Valentinovitsh Kovaltshukille, joka tunnetaan lempinimellä "Putinin pankkiiri".


Hän on Rossija-pankin suurin omistaja. Kyseistä rahalaitosta on pitkään pidetty Putinin sisäpiirin "henkilökohtaisena" pankkina.


Kovaltshuk ja Putin tapasivat Pietarissa 1990-luvulla, jolloin apulaiskaupunginjohtaja Putin loi kaupunginhallinnossa suhteita liike-elämään.


Marionettien kruununjalokiveksi hioutui Kovaltshuk, joka oli Neuvostoliiton romahduksen jälkeen ymmärtänyt ostaa Rossija-pankin sijoitusryhmineen. Talouslehti Forbes arvioi vuonna 2014 miehen omaisuuden arvoksi yli miljardi euroa.


– Hän ei ole koskaan ollut yhdessäkään hallituksen virassa, mutta on selkeästi yksi kaikkein vaikutusvaltaisimpia henkilöitä Venäjällä ja ideologisesti hyvin lähellä Putinia.


Näin kertoo Mikhail Zygar, jonka teos All the Kremlin's Men: Inside the Court of Vladimir Putin ilmestyi vuonna 2016.


– Hän (Kovaltshuk) on yksi heistä, jotka auttoivat Putinia luomaan kuvitteellisen imperiumin universumin, jota vastaan Venäjän on hyökättävä.

Dmitri Medvedev on Putinin luottomies.

Dmitri Medvedev on Putinin luottomies. KUVA: EKATERINA SHTUKINA / SPUTNIK / REUTERS

Dmitri Medvedev​

Venäjän turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja Dmitri Anatoljevitsh Medvedev muistetaan parhaiten Putinin sijaispresidenttinä ja pääministerinä.


Medvedevistä tuli Putinin luottomies Pietarissa, kun hän työskenteli pormestarin toimistossa Putinin alaisuudessa 1990-luvun puolivälissä.


Medvedev valittiin presidentiksi vuoden 2008 vaaleissa. Hänen suurin tukijansa oli edeltäjä ja seuraaja Vladimir Putin.


Vuonna 2012 miehet vaihtoivat virat päittäin, ja Medvedev jatkoi pääministerinä vuoteen 2020 asti.

Dmitri Medvedev kävi presidenttikautensa aikana kahdesti Suomessa. Sen jälkeen hän lahjoitti presidentti Tarja Haloselle kissan.

Dmitri Medvedev kävi presidenttikautensa aikana kahdesti Suomessa. Sen jälkeen hän lahjoitti presidentti Tarja Haloselle kissan. KUVA: YULIA ZYRYANOVA / SPUTNIK / REUTERS
Lännessä Medvedeviä on pidetty hieman liberaalimpana verrattuna Putinin silovikkirinkiin. Medvedev on kertonut olevansa klassisen heavy rockin ystävä. Hänen suosikkiyhtyeitään ovat Deep Purple, Black Sabbath ja Led Zeppelin.


Medvedev lahjoitti presidentti Tarja Haloselle kissan vuonna 2013. Neva masquerade -siperiankissan saapuminen Tolstoi-junalla Moskovasta Helsinkiin oli iso uutistapahtuma.


Venäjän aloitettua sodan ei ole enää puhuttu kissoista tai heavysta.


– Diplomaattisia suhteita ei periaatteessa tarvita lainkaan. On aika laittaa lähetystöt salpalukkoon ja jatkaa toistemme tarkkailua kiikareiden ja tähtäimien läpi, Medvedev kirjoitti VKontakte-viestipalvelussa viikko sitten.

Lähteet: Sky News, Business Insider South Africa, New York Times, The Guardian, BBC
 
Kyllä aina joku "Zapustit' pereopredelenye / Launch override" on välineissä. Mieti, jos tiedustelutieto saisi IFF:n kräkättyä ja rupeaisi käyttämään sitä koneissaan!
Ukraina on se toimija joka viritti Georgian BUKit ennen Venäjän hyökkäystä Georgiaan. Mikä joidenkin tietojen mukaan yllätti ryssän kun BUK onkin tehokas omia koneita vastaan.

Joten Ukrainalla on kyllä tietämys ja osaaminen et mistä on ainakin löytynyt ryssän piilopatentit ilmatorjuntavehkeissä.
 
ainakin neljätoista lentokoneellista uutta aseistusta (pelloille jätettyjen lisäksi) on saatu kelkottua eilisen aikana Ukrainaan!

Mikä parasta että ilmeisimmin nyt alkaa löytymään Stingereitäkin vähitellen joka puolelta eli alkaa tippumaan noita helikoptereitakin tämän tästä - unohtamatta toki sitä terävistä terävintä keihäänkärkeä eli ne kaksitasoiset lentsikat joita Venäjä tuonne lähetti harjoituskohteiksi.

 
Lauri Nurmi on aiemminkin tiennyt asioita (F-35 valintapäätös). Tämä kuulostaa hyvältä, koska USA:n liittolaiseksi on helpompi ja nopeampi tulla kuin Naton täysjäseneksi.
Minäkin olisin uskaltanut kirjoittaa nimelläni lehteen että F-35 valitaan. Niin ilmeinen valinta se oli. Tuosta ei voi vetää tehdä johtopäätöstä että ennakkotietoa oli olemassa.
 

Kastehelmi tietää kertoa, että UA:lla taas Hostomelin moneen kertaan vaihdettu lentokenttä. Ryssä yrittää nyt selkeästi idästä syömään Kiovan kanaa.

Epäselvää, mitä lännessä olevat yksiköt puuhaavat, etenevät etelään jonnekin, ympärillään karmaiseva selusta joka puolella..sekavaa.

Hostomelin tiellä pitäisi olla se Tuomiopäivän kolonna, jota meikäläinenkin media jokusen päivää jaksoi taivastella. Onkohan sillä suunnalla nyt makkaranpaistajat asialla?
 
Viimeksi muokattu:
Aseisiin upotetun rahan perusteella resursseja olisi pitänyt olla ja isolla kädellä. Rahaa on kulutettu paljon, listauksen mukaan maailman 4. suurin sotabudjetti. Johtopäätös on helppo: Rahat on menneet korruption pohjattomaan kitaan.

Tälle ryssimiselle on olemassa satoja vuosia vanhat perinteet. Paraateissa Putte on katsellut pelkkää kulissia. Totuus armeijan suorituskyvyn surkeudesta näkyy nyt Ukrainan aroilla ja pelloilla.

 
Mistäs luulet niin uusien joukkojen tulevan. Pysty metsästä. 😋
Useampi päivä sitten oli tietoja liikkeellä, että reserviläisiä keräillään keski-Venäjällä ja Uralin takana. Mitä sitten jää verkkoon, on toinen asia.
 
Jos tosiaan nyt on 10000 kaatunutta tullut täyteen, niin ei tarvi odottaa enää kuin muutama päivä ja Afganistanissa kaatuneiden neukkusotilaiden luku ylitetään. Ei ihme että Putinilla on tuli perseen alla. Mikäli nämä tappiot vaan jatkuvat ja jatkuvat sekä miehistön että kaluston osalta, noista Venäjän joukoista tulee pelkästään tappioiden myötä kyvyttömiä suorittamaan tehtäviään.
 

Venäläisillä on ollut vastassa amerikkalaisten kouluttamia (ukranalaisia) erikoisjoukkoja. Erikoisjoukot ovat olleet ihmeissään venäläisten käytöksestä/toiminnasta, kun ovat seuranneet sitä joka yö etulinjassa. Erikoisjoukot ovat itse päässeet itse hyökkäämään tiellä liikkuvien joukkojen taakse ja tukijoukkoihin.
Tämän perusteella voisi sanoa että meikäläinen hajautettu ja nopeaan ja joustavaan päätöksentekoon pyrkivä malli ei ole lainkaan huono. Ei meillä ihan pöljiä ole näitä suunnittelemassa.
 
Kun katsoo kuvia tuolta Hostomelista, niin melkoinen maanpäällinen helvetti näyttäisi olevan osallisille. Armoa ei ole taidettu kysyä, eikä antaa enää hetkeen.
 
Back
Top