Ukrainan konflikti/sota

Ukraina: Lastensairaala tuhoutunut Mariupolissa​

klo 16:58: Ukrainalaisviranomaisten mukaan lastensairaala Mariupolin kaupungissa on tuhoutunut Venäjän ilmaiskujen seurauksena. Asiasta kertoo Reuters.

-Venäjän miehitysjoukot ovat pudottaneet useita pommeja lastensairaalan päälle. Tuho on kolossaalinen, Mariupolin kaupungin viranomaiset sanoivat.

Viranomaisten mukaan vielä ei ole tietoja mahdollisista henkilövahingoista.

Reuters ei ole pystynyt riippumattomasti varmentamaan tietoja.

Toimittaja Hanna Liubakova on jakanut videon sairaalasta Twitterissä.
 
Kun noita venäläisten sotilasajoneuvojen letkoja katselee, niin tekisi mieli kysyä missä ne panssarintorjunta-aseet oikein ovat.
Varmaan yksi syy on se, että miljoonat siviilit elävät sodan keskellä. Herkullisia maaleja ei voi alkaa tuhoamaan lähellekään kaikissa tilanteissa ilman, että aiheuttaa uhkan siiviiliväestön joutumisesta tulen alle.

Sissikoulutuksen saaneena on toki pitkin matkaa "syyhyttänyt" sulutteiden vähäinen näkyminen ja käyttö. Kun oman päänsisäisen pelikirjan mukaan etenevää vihollista tulisi tökkiä hajautetulla toiminnalla jatkuvasti etenemisurilla ja vallatuilla reiteillä. Pitäisi saada sellainen uhkavaikutelma, että kokoajan tulee kulkea niskakyyryssä. Eteneminen hidastuu, huolto hidastuu, joukkoja joudutaan sitomaan pienten häiritsevien ryhmien torjumiseen.
 
No ei todellakaan nyt ole "ihan samaa luokkaa kuin alle 300 leopardia": ne kiinalaisrynkyt ostettiin aikoinaan silloin kun sodanajanvahvuus oli isompi - siinä vuosikymmenien välissä tätä on PV pienentänyt.
On. Ja sitten on kasvattanut. Ja voi olla tarve kasvattaa uudestaan. Ukrainassa ei ole pula rynkyistä. Ei ole mitään mieltä meidän asemassa olevan maan viedä niitä tuollaista määrää Ukrainaan.

Ja ota huomioon, että Vanja voi yrittää tuhota meidän asevarastoja. Aina vara parempi, että on edes kiinalaisia rynkkyjä tarjolla ylimäärä.

Isoisä joutui pikakoulutettuna talvisotaan. Joutuivat harjoittelemaan berdaneilla, joilla ei osunut ladon oveen. Viipurinlahdella saivat aseet omilta kaatuneilta, jotka oli pinottu jäätyneinä kuin halkopinoihin.

Samaa tilannetta ei saa syntyä uudestaan.
 
Onko joku seurannut minkälaisia valmisteluja Länsi-Ukrainassa on tehty ja kuinka paljon Ukrainalla on siellä reservejä? Kyseessä on kuitenkin kymmenen miljoonan asukkaan teollistunut tukialue josta on rajat auki naapurimaihin ja periaatteessa mahdollisuus valmistella Ukrainan vastahyökkäystä.
 
Syyria on tainnut opettaa sulle vääriä odotuksia. Kenen kuvittelet noi kolonnavideot kuvanneen? Ne joilla on jotain singontynkää osoittelee kuormureita tietenkin niillä, ei kännykameroilla. Aseettomat siviilit näitä videoita nettiin lataa. Eikä niistäkään kukaan järkevä jää kuvaamaan jos joku sitä kolonnaa alkaa ampumaan. Eli loogisesti, näemme kolonnavideoita vain paikoista missä Ukrainan sotilaat eivät ole ehtineet niitä väijyttää.

Ukrainan asevoimien somekuri on muutenkin ollut aivan hämmästyttävän hyvä. Tulee mieleen että olisiko sen opettamiseen saatu kunnon apua. Mikään tuskin opettaa asiaa niin hyvin kuin näyttää jantterille, miten Rivet Joint tietää minkä kuusen juurella se kävi juuri paskalla. Siellähän nuo pörräsivät koko ajan ennen kovapanosammuntoja, niin olisivat hyvin voineet naapurin signaalien lisäksi haistella näitäkin.
Yritin lukea vielä uudestaan kirjoitukseni, missä kohtaa kuvittelisin jonkun tietyn ryhmän kuvaavan noita, en löytänyt. Mitä kirjoituksessa yritän sanoa, ja toivon ymmärrettävän, että vanjat pyörii kuin Ellun kanat vailla huolen häivää missä sattuu - voi kunpa kameran sijasta olisi pst-aseistusta, niin loppuisi pyöriminen. Viittasin myös siihen, kuinka paljon pst-aseita on toimitettu Ukrainalle, niille olisi selvästi ruokaa eikä mitään hirveän vaikeasti havaittavaa
 
Älkää itkekö 50000 rynnäkkökivääristä, niitä on yli oman tarpeen ja tuo määrä ei estä perustamasta 280000 henkilön sodan ajan joukkoja.

Nammo-lapua voi laittaa koneet käyntiin jos annetaan patruunoita aseiden mukana.
Voi olla, että 280 000 ei riitä. Esim. millä varustetaan ulkomaalaiset vapaaehtoiset? Voi tulla tarvetta perustaa uusia paikallisyksiköitä, jos sota pitkittyy.
 
Isoisä joutui pikakoulutettuna talvisotaan. Joutuivat harjoittelemaan berdaneilla, joilla ei osunut ladon oveen. Viipurinlahdella saivat aseet omilta kaatuneilta, jotka oli pinottu jäätyneinä kuin halkopinoihin.

Samaa tilannetta ei saa syntyä uudestaan.
Menee kyllä aika paksuksi sotkea jotain talvisotaa tähän (voisin minäkin kertoa vaikka mitä omalta papalta, vaan sepä nyt ei tähän liity). PV ei ajautuisi mihinkään talvisodan tilanteeseen siitä jos näitä kiinalaisrynkkyjä lähetettäisiin Ukrainaan. :unsure:
 
No onneksi kaikki ei ajattele noin😁. Väitän että esimerkiksi panssarin torjunta ohjuksilla on merkittävää apua Ukrainalaisille kun ne rupeaa olemaan täysi määräisesti käytossä.

Eikös muuten joku Venäjän yksikkö kotiutettu kun rupesi oleen tappiot niin suuret ja oli muistaakseni koto sijoitus meitä lähellä.
No milläs me puhkotaan niitä ryssän vaunuja, jos kaikki meidän PST-ohjukset on Ukrainassa? Ja vielä ilmaiseksi lahjoitettuna? Polttopullojako heitellään? Mehän lähetimme sinne jo kessejä 1 500 kpl. Niitä PST-aseita nyt on muutenkin lahjoitettu sinne niin paljon, että liekö kerkeävät edes ampua kaikkia.

The US and NATO have reportedly shipped 17,000 anti-tank weapons to Ukraine​

Jos Ukrainassa on niin merkittävä käsiasepula, että Suomen puolustusvoimien pitää luovuttaa sinne iso osa reservin aseista, niin varmaan kaikki suomalaiset aseharrastajatkin voisivat avata kaappinsa ja lahjoittaa ne Ukrainaan. Sehän vain varmistaisi Ukrainan voiton. Eikö niin?

Auttamisenhalusi on ihailtavaa, mutta pitää miettiä tarkkaan miten, millä ja milloin autetaan. Yrittäessäsi auttaa jäihin pudonnutta saatat itsekin pudota sinne. Pitää siis miettiä ja suunnitella jokainen askel tarkoin, miten toimia niin, ettei siitä koidu itselle negatiivisia seuraamuksia tulevaisuuteen. Isänmaan puolustusta meillä ei ole varaa vaarantaa muiden takia.
Älkööt kukaan ottako tätä viimeistä kappaletta pois kontekstista tai viittauksena ryssän propagandan uhkailuihin Ukrainan auttamisesta ja auttajien kohtalosta seuraavana "rauhanturvaoperaation" kohteena, vaan maalaisjärkenä kaiken tämän hulluuden, mitä maailma on, keskellä ja ainaisena varautumisena ryssän hyökkäykseen, mikä historian valossa ja nykyisten maantieteellisten ja poliittisten faktojen pohjalta on todettava mahdolliseksi.
 
Yritin lukea vielä uudestaan kirjoitukseni, missä kohtaa kuvittelisin jonkun tietyn ryhmän kuvaavan noita, en löytänyt. Mitä kirjoituksessa yritän sanoa, ja toivon ymmärrettävän, että vanjat pyörii kuin Ellun kanat vailla huolen häivää missä sattuu - voi kunpa kameran sijasta olisi pst-aseistusta, niin loppuisi pyöriminen. Viittasin myös siihen, kuinka paljon pst-aseita on toimitettu Ukrainalle, niille olisi selvästi ruokaa eikä mitään hirveän vaikeasti havaittavaa
Ok, anteeksipyyntöni turhan kärkevästä vastauksesta. Tuossa on taustalla se, että Ukraina on oikeasti iso maa ja joukkoja on molemmilla osapuolilla vanhaan aikaan verraten todella vähän. Niistäkin joukoista isot osat ovat sitoutuneet taisteluihin kaupunkien ympärille ja pääurien varrelle. Joten siellä on tilaa eksyneillä tankeilla, huoltokolonnilla, sissipartioilla yms. jne. pyöriä ympäri maaseutua osuen vain harvakseltaan niin lähelle toisiaan että taistelu saadaan aikaan. Siviileitä on kuitenkin jäänyt paikoilleen suurempia määriä, joten varmaan jokaisen pienemmänkin talorykelmän läpi ajava kolonna joutuu jonkun kuvaamaksi. Somejättien algoritmeista sitten riippuu montako videota tietystä osastosta sattuu kenenkin syötteeseen nousemaan...
 
Back
Top