Ukrainan konflikti/sota

Voi pojat voi pojat.. toivottavasti saa aamulla herätä johonkin muuhun kuin valon välähdyksiin jos Iivana oikeasti on niin tyhmästi mennyt tekemään. Ne tietää missä menee raja siihen että setä Samuli tulee ja tekee pipiä. Eikai ne niiiiin tyhmiä ole, eihän?
 
Voi pojat voi pojat.. toivottavasti saa aamulla herätä johonkin muuhun kuin valon välähdyksiin jos Iivana oikeasti on niin tyhmästi mennyt tekemään. Ne tietää missä menee raja siihen että setä Samuli tulee ja tekee pipiä. Eikai ne niiiiin tyhmiä ole, eihän?
Veikkaan, että tarvittavien todisteiden saamisessa kestää vähän pidempään kuin aamuun. Eiköhän asiasta haluta olla aika varmoja ennen kuin käydään mihinkään dramaattisiin vastatoimiin.
 
Kai olet kertonut, että päätös on jo varma?

En tuohon kysymykseen osaa vastata, että onko Suomen päätös varma, mutta olen pyrkinyt vaikuttamaan Tukholman alueen sverigedemokraatteihin, että edelleen vievät eteenpäin Nato-asiaa Suomen näkökulmasta. Ruotsalaiset ajattelevat omalla tavallaan asiasta, Ruotsin näkökulmasta, ja itse olen pyrkinyt tuomaan esiin Suomen näkökulman. Suomen näkökulma on mielestäni myös Ruotsin etu.
 
Kolmansien maiden sota-alusten purjehtiminen Asovanmerelle ei taida täyttää viattoman kauttakulun määritelmää kovin helposti.. Tuo kiinalainen alue sen sijaan taitaa olla lähinnä aavaa merta, missä sitten käydään vääntöä taloudellisista oikeuksista ja sotilaallisesta vaikutusvallasta. Ei taida 12 meripeninkulman aluemerimääritelmä täyttyä ko. meren laidoilla, ellemn väärin muista.

Venäjän de facto merisaarto Mustanmeren pohjoisosissa taasen on sotatoimi, johon sillä on merioikeuden mukaan oikeus (ja itse toimi on sotatoimi, oli se julistettu taikka ei). Muut valtiot voivat sitten päättää, haluavatko ne osallistua Venäjän sotatoimeen vastapuolena. Kuka tahansa valtio voi mennä sinne sotimaan ja purkamaan saartoa, jos tahtoo (ja jos pääsee Turkin kanssa sotimatta Bosporista läpi).

Olet oikeassa, merisaartoon on oikeus millä tahansa valtiolla, jos se niin päättää. Onko Venäjä julistanut Ukrainan merisaartoon? Israel teki niin Gazalle vuonna 2009.

Edelleen, de facto siellä on merisaarto koska sotalaivat partioi merellä ja estävät muuta laivaliikennettä, mutta näissä kansainväliseen oikeuteen tai sopimuksiin liittyvissä jutuissa on pelaamisen varaa. En sano että näin kannattaa toimia, vaan sanon että voi toimia, jos tohtii.

Tarjosin myös omassa viestissä temppua, jolla sotalaiva voi kulkea Bosporinsalmen läpi vaikka se on suljettu: laiva vaihtaa lippua Romaniaan ja määrittelee sen rannikolta kotisataman. Kotisatamaan palaaminen on hyväksytty syy kulkea Bosporinsalmen läpi vaikka se olisi suljettu. Se olisi konnamainen temppu, josta tulisi meteliä, mutta jos mennään sopimusten kirjaimen mukaan niin olisi ok (näin minulle kerrottiin, en nyt ala puoliltaöin etsimään, pitäisi olla muutenkin jo nukkumassa).

Jos siis joku päättäisi toimia noin ja purjehtisi sotalaivoilla Mustallemerelle ja jos Venäjä kokisi että heidän julistamatonta merisaartoa ollaan uhkaamassa, niin heillä on mahdollisuus ampua näitä laivoja. Mistä tullaan siihen kysymykseen, ampuisivatko? Mahdoton sanoa, ei voi tietää ennen kuin kokeilee. Tohtiiko kokeilla? Epäilen, tosin siinä heitettäisiin pallo vastapuolen päähän, heidän käsissä olisi mitä tapahtuu seuraavaksi. Kova kovaa vastaan niin sanotusti.

Samahan se oli silloin Kuuban ohjuskriisin aikana, siinä oli myös merisaarto. Kuuba ei hyökännyt sitä vastaan ja Neuvostoliiton saattue kääntyi takaisin. Tiedäpä näistä, olisi voinut käydä toisinkin.

Kansainvälisesti on tosin vanhanaikaista tehdä mitään julistuksia, ei julisteta sotaa, ei merisaartoa, ei mitään. Mennään ja tehdään vaan, antaa muiden sitten arvailla mitä vastatoimia voivat tehdä.

MUOKKAUS: vielä pieni lisäys, historia on täynnä kaikenlaisia esimerkkejä missä vahvempi maa päättää toimia jonkin sopimuksen vastaisesti, koska oma etu saa että niin kannattaa toimia. Sopimukset ovat niin vahvoja kuin ne maat jotka päättävät niiden tukemisesta. Jos vahvempi maa päättää rikkoa jotain sopimusta, heikommat todennäköisesti nurisevat vastaan mutteivat tee mitään (koska eivät voi tai vaikka voisivatkin, niin eivät halua vahvemman vihaa niskaansa). Perinteisesti "might makes right" on asettanut ne rajat miten toimitaan.
 
Viimeksi muokattu:
Jos nyt on käytetty jo kemiallisiakin aseita. Aiemmin jo siviiliväestön surmat ja pakkosiirrot, siviilikohteiden ja sairaaloiden tuhoaminen, ihmiskilvet... Vieläkö löytyy jokin "sodan sääntö", jotta ryssät eivät ole Ukrainassa rikkoneet?

Saa*an elukat!
Vielä eivät ole heittäneet nukeja peliin. Kysymys taitaa olla vain siitä, milloin.
 
EDIT: linkki poistettu koska kuten jo tuolloin arvioin niin tuo oli pelkkää propagandaa..
Oma arvio että tämä on ryssien propagandaa koska niiden toimintakykyisestä kalustosta 80-99% on Ukrainassa koska ainoa tavoite on saada joku "voitto" jota esitellä voiton paraatissa n. 3 viikon päästä ja siksi ryssä-saasta on ilmeisesti käyttänyt tänään Mariupolia vastaan kemiallisia aseita.. en jatka tähän enempää ryssistä ja niiden olemattomasta moraalista..
 
Viimeksi muokattu:
Ok. Oli niin tai näin, tuokin jäbä painaa sitten kovan koulutuksen jälkeen etulinjassa kohti Kiovaa, hullun kiilto silmissä natseja lahtaamaan? Vai häipyy heti johtava kessun silmän välttäessä käpykaartiin ja tyttökaverin luo piiloon?

Minusta aika olennainen asia jos mietitään Venäjän menestymistä jatkossa tässä ”erityisoperaatiossa”…

Ilman motivaatiota tai henkeä isokin sotajoukko on vaan joukko, ei muuta.
Oikeassa olet. Minäkin ole samaa mieltä, että ei sotaan kannata vastentahtoisia riviin laittaa. Haittaa vain.
Mutta näin vain tehdään monessakin paikkaa. Ukrainassakin. Juurihan hekin ilmoittivat että ovat ottaneet yli 2000 karkuria kiinni.
Kokonaisuuteen tuo ei merkkaa toki mitään. Toki kaikki karkurit ei jää kiinni. Kansantasavaltojen miesten yleisesetä sotahaluista ei varmaan tietoa saa mistään. Voi olla että suurin osa ei halua sotia tai sitten ei. Mene ja tiedä.


KYIV, Ukraine — Ukraine’s border guard agency says that about 2,200 Ukrainian men of fighting age have been detained so far while trying to leave the country in violation of martial law.

The agency said Sunday that some of them have used forged documents and others tried to bribe border guards to get out of the country.

It said some have been found dead while trying to cross the Carpathian mountains in adverse weather, without specifying the number.

Under martial law, Ukrainian men between 18 and 60 are barred from leaving the country so that they can be called up to fight.


https://apnews.com/article/russia-u...iness-soccer-6f1e4d2e90951254a1dce6100bd09510

Tehtäisiinkö suomessa näin? Todennäköisesti.
200.00 miestä kun riviin kutsutaan, niin siihen porukkaan mahtuu jos jonkinlaista ihmiseläjää.

Joku ei tahdo ja joitain pitää toppuutella.
 
Säätiedotusten mukaan lähipäivät sateisia Kramatorsk-Dnipro. Uskoisin, että tämä on Ukrainan kannalta hyvä asia. Pitää pellot pehmeinä ja possut junassa.
 
Tuosta on muutama merivoimien tuttu sanonut, että jos kerran Etelä-Kiinanmerellä käydään seilaamassa ja puolustetaan sitä, mikä nyt olikaan "vapaa oikeus puhjehtia"? Freedom of navigation?

Kuitenkin ei hyväksytä siellä Kiinan ilmoitusta uusista rajoista. Miksi sitten hyväksyttäisiin Venäjän tekemä merisaarto Mustallamerellä? Siellä on kovasti sotavoimaa, miinoja, meritorjuntaohjuksia, hävittäjiä yms? Ne ydinaseet? Niin on Kiinallakin näitä kaikkia, eikä haittaa.

Turkki on sulkenut Bosporinsalmen? Se koskee ainoastaan vieraita laivoja, muttei kotisatamaan palaavia. Nyt voisi "lainata" muutaman sotalaivan miehistöineen esim. Natomaa Romanialle, jolla on rantaviivaa Mustallamerellä. Puskea niillä sitten sinne ja katsoa mitä vanja tuumaa kun ollaan ns. tykit vastakkain. Veikkaan ettei tekisi paljoa mitään - kun ei voi.

En sano että tuo olisi järkevää toimintaa ja isolla riskillä pelataan, toisaalta moniko muistaa miten Georgiassa 2008 pari viikkoa taistelujen päättymisen jälkeen NATO:n sotalaivat ajoivat Georgian satamiin ja pudottivat ankkurin (ilmoittivat tuovansa humanitaarista apua). Se oli myös Mustallamerellä, tosin siellä itälaidassa ja senkin pelättiin nostavan konfliktin riskiä - ei nostanut, tosin varsinaiset sotatoimet oli ohi jo silloin vaikka tilanne olikin kuuma. Varsinaisen sodan aikana presidentti Bush harkitsi vakavasti sotilaiden lähettämistä Georgiaan, mutta päätti lopulta lähettää humanitaarista apua sotilaslentokoneilla. Siitäkin sanottiin että saattoi mahdollisesti viilentää Venäjän menohaluja, vaikea sanoa.

Ei toimi. Aluksen kotisatama on se paikka, joka se oli ennen sotaa.
 
Ei toimi. Aluksen kotisatama on se paikka, joka se oli ennen sotaa.

Selvä, ehkä minua on johdettu harhaan (tai muistan väärin mitä näistä juteltiin) :)

Toivottavasti ei lipsuta pahasti offtopicciiin, mutta pitääkö maan olla sotaa käyvän valtion lipun alla? Mikä määrää, mistä päivästä sota alkoi? Venäjä ei ole julistanut sotaa, tosin ei ole kukaan muukaan toisen maailmansodan jälkeen (muistaakseni).

Ymmärtääkseni Venäjä ei ole myöskään julistanut merisaartoa, joten se ei toimi. Turkki sulki Bosporinsalmen, se voisi olla tuo tarjoamasi aikaraja? Jos näin niin sitten tuo minun nokkela-pokkela temppu ei tosiaan toimi ja tunnustan virheeni.

Aina oppii uutta.
 
Selvä, ehkä minua on johdettu harhaan (tai muistan väärin mitä näistä juteltiin) :)

Toivottavasti ei lipsuta pahasti offtopicciiin, mutta pitääkö maan olla sotaa käyvän valtion lipun alla? Mikä määrää, mistä päivästä sota alkoi? Venäjä ei ole julistanut sotaa, tosin ei ole kukaan muukaan toisen maailmansodan jälkeen (muistaakseni).

Ymmärtääkseni Venäjä ei ole myöskään julistanut merisaartoa, joten se ei toimi. Turkki sulki Bosporinsalmen, se voisi olla tuo tarjoamasi aikaraja? Jos näin niin sitten tuo minun nokkela-pokkela temppu ei tosiaan toimi ja tunnustan virheeni.

Aina oppii uutta.

Tässä oli joku päiväsääntö. Eli tyyliin viimeisen kolmen vuoden aikana ennen sodan alkamista useimmin vierailtu satama on Montreux’n sopimuksen mukainen kotisatama. Muutenhan kaikilla maailman valtioilla olisi kaikki alukset ”Mustanmeren laivastossa”. Näin Bosporinsalmesta pääsisi myös sota-aikaan rajoituksetta.
 
Tässä oli joku päiväsääntö. Eli tyyliin viimeisen kolmen vuoden aikana ennen sodan alkamista useimmin vierailtu satama on Montreux’n sopimuksen mukainen kotisatama. Muutenhan kaikilla maailman valtioilla olisi kaikki alukset ”Mustanmeren laivastossa”. Näin Bosporinsalmesta pääsisi myös sota-aikaan rajoituksetta.

Selvä, kiinnostavaa. Se on siis Montreux'n sopimuksessa määritelty. Pitääpä koittaa muistaa vilkaista.

Tuo on hyvä tieto että se on tällainen paikallisella sopimuksella rajoitettu asia eikä osa kansainvälistä merioikeutta. Juteltiin kaverin kanssa tilanteesta missä Venäjä päättäisi yrittää sulkea Itämeren kauppaliikennettä sodassa Suomea vastaan ja miten sitä voisi rikkoa.

En ole tosiaan matruusi, enkä pursimies, mutta kahden vuoden ajan hoidin konttihuolintaa, joten tiedän näistä vähäsen. Meillä tosin oli tärkeintä että konossementtien sisältö meni oikein ja että ne toimitettiin oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan jotta asiakas sai noudettua konttinsa. Ei jouduttu miettimään merisaartoa silloin, joten olen vaarallisilla vesillä kun näistä kirjoitan :)
 
Back
Top