Ukrainan konflikti/sota

Kiduttamalla saatu puhumaan vaikka mitä paskaa Ryssän propagandalle. Lopuksi osa, tai kaikki vielä teloitetaan.
Antautuminen oli virhe!
Azovin ukot voisivat keskenään sopia, että vetävät suorat tunnustukset kuunatseista ja illuminaateista.
 
Nyt on tarjolla hieman laadukkaampi versio siitä eilisestä kopterinpudotuksesta. Ei se kuvanlaatu vieläkään hyvä ole, mutta paremmin saa selvää. Pudotus meni AFU:n 128. Vuoristoprikaatin nimiin, uhrina oli Ka-52 ja pudotus tehtiin jollain MANPAD:lla.

 
Ylikansoitusta ei olisi ja ruoantuotanto ei olisi ajettu äärirajoille. Teknologia myös kehittyy nopeiten sodassa. Jos hyvin raakasti asiaa ajatellaan toiselta kantilta.

Kun kansat keskittyisivät lähinnä rakentamaan eikä särkemään, niin maapallo syöttäisi hyvinkin 12 mrd ihmistä. Ihmiselle on sysätty iso aivokapasiteetti ja näyttää siltä, että olemme edelleen lajina todellinen alisuoriutuja.
 
Kun katsoo nyt koko tätä aikajanaa ja Venäjän sotaonnistumisia, niin yritän arvailla mitä tarkoittavat ne tasaisesti esiintyvät suomalaissotilaskommentoijat varoittamalla siitä, ettei pidä vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä Ukrainan sodasta. Kolme kommentoijaa on ainakin toistanut tämän asian kevään aikana, jokainen vähintään kahdesti.

Onko Ukrainan sodassa nyt asioita, joita emme havaitse ja tajua? Luomme kuvan tapahtumista lähinnä metian tuotannosta käsin. Ja osa kahlaa twittervirtaa ja videotulvaa. Yksityiskohtia ja massamaista esitystä, suoranainen pikkuinformaation kymi, josta pitäisi sitten oikeasti luoda joku iso käsitys. Ei helppoa, liekö edes mahdollistakaan.

Olen ihan varma, että ym. kommentoijilla on joku pointti, jota emme hoksaa. Tai jos joku hoksaa, pitää suunsa kiinni ja välttää näppäilemästä asioita esille? Jos näin on, niin parempikin varmaan.

Mitä jää huomaamatta ja hoksaamatta?
 
Olen ihan varma, että ym. kommentoijilla on joku pointti, jota emme hoksaa. Tai jos joku hoksaa, pitää suunsa kiinni ja välttää näppäilemästä asioita

No varmaan samaa kuin mitä tapahtui toisessa maailmansodassa.

Hitler teki johtopäätökset Neuvostoliiton sotakyvystä perustuen talvisotaan. Lisäksi Neuvostoliiton tappiot talvisodassa ylittävät selvästi Venäjän tappiot Ukrainassa.

Lopputuloksen johtopäätöksistä tietävät kaikki. Miehiä meni 8-numeroinen määrä, mutta voitto kairattiin silti.
 
Kun katsoo nyt koko tätä aikajanaa ja Venäjän sotaonnistumisia, niin yritän arvailla mitä tarkoittavat ne tasaisesti esiintyvät suomalaissotilaskommentoijat varoittamalla siitä, ettei pidä vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä Ukrainan sodasta. Kolme kommentoijaa on ainakin toistanut tämän asian kevään aikana, jokainen vähintään kahdesti.

Onko Ukrainan sodassa nyt asioita, joita emme havaitse ja tajua? Luomme kuvan tapahtumista lähinnä metian tuotannosta käsin. Ja osa kahlaa twittervirtaa ja videotulvaa. Yksityiskohtia ja massamaista esitystä, suoranainen pikkuinformaation kymi, josta pitäisi sitten oikeasti luoda joku iso käsitys. Ei helppoa, liekö edes mahdollistakaan.

Olen ihan varma, että ym. kommentoijilla on joku pointti, jota emme hoksaa. Tai jos joku hoksaa, pitää suunsa kiinni ja välttää näppäilemästä asioita esille? Jos näin on, niin parempikin varmaan.

Mitä jää huomaamatta ja hoksaamatta?
Hyvä kysymys, olen kiinnittänyt huomiota samaan asiaan ja yrittänyt miettiä mitä sillä halutaan viestiä. En keksi parempaa, kuin että yritetään pitää jalat maassa ja takinnapit kiinni. Ettei uhkaa lähdetä aliarvioimaan tämän silminnähden vaatimattoman suorituskyvyn kautta, vaan kehitetään omaa puolustusta edelleen ja panostetaan siihen. Kyllä ryssäkin jotain tästä konttauksesta tulee oppimaan.
 
Venäjällä saattaa olla edelleen kyky luoda täysin totalitaarinen järjestelmä ja laittaa miljoonia ihmisiä aseisiin. Se että Venäjän liikekannallepano ei ole vielä onnistunut ei kerro siitä etteikö liikekannallepano voi vielä tapahtua lähivuosina.

Useamman miljoonan sotilaan joukkoa on vaikea pysäyttää vaikka joukon kalusto olisikin vanhentunutta.
 
Jotenkin mennyt itseltä ohi tämä Brittien materiaalituki niihin aseisiin liittyen mitä Ukraina on pitkään pyytänyt: raskaampi IT, pitkän matkan vaikutus, tankit jne. minkä toimittamattomuudesta Saksaa ja Ranskaa on laajasti kritisoitu. Olen käsittänyt että hyvin marginaalista on Britannian tuki ollut näihin liittyen. Jotenkin tuntuu, että tuen taso on optimoitu niin, että taistelut jatkuvat suhteellisen tasaväkisinä ja Venäjä joutuu tuomaan ”uutta” kalustoa rintamalle ja samalla kuluttaa sitä mahdollisimman paljon.

Ainakin AS90 panssarihaupitseja on toimitettu (20 kpl ).

 
Eniten minua huolestuttaa lännen tuen jatkuvuus Ukrainalle. Tilanne olisi nimittäin aivan toinen, jos Ukraina ei saisi niin runsasta taloudellista, materiaalista ja poliittista tukea länneltä. Ilmeisesti myös tiedusteluavulla on suuri merkitys, tosin sen laajuudesta ja yksityiskohtaisuudesta ei julkisuudessa tietenkään ole tarkkaa tietoa.

Onhan ryssällä sodissaan yleensä ollut kohtalaisen hyvä turnauskestävyys, eli jotenkin on pärjätty vaikka olisi kovastikin saatu selkään. Joskus on toki tapahtunut täydellinen romahduskin, kuten vuonna 1917, jolloin kehnosti edennyt sota keskusvaltoja vastaan johti Venäjän keisarivallan kaatumiseen.

Tällä hetkellä ei näytä kovinkaan hyvältä ryssän kannalta. Toivottavasti jatkossa näyttää vielä huonommalta.
 
Back
Top