Ukrainan konflikti/sota

Mietin tätä ydinpelotetta mikä aika säännöllisesti pompsahtaa esiin. Ydinaseiden ylläpito ja huolto vaatii sen verran rahaa, osaamisesta puhumattakaan että mahtaakohan Venäjällä oikeasti edes olla toimintakuntoisia kärkiä? Noi kärjet kehitelleet insinööritkin on maannu haudassa jo pitkän aikaa. Eivät ole edes demottaneet missään Novaja Zemljassakaan noilla. Kyllä ne rahat selkeesti on mennyt jossain datsoilla irstaillessa. En jotenkaan näin ollen osaa pelätä koko asiaa.
 
Suomi on toimittanut Ukrainaan aseita sekä sotakalustoa miltei sodan ensipäivistä asti.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) kertoi keskiviikkona, että Ukraina tarvitsee apua vielä pitkään, ja että Suomi tulee jatkamaan maan aseistamista.

Palautetaanko Suomen toimittamat aseet takaisin, mikäli sota aikanaan päättyy?

Puolustusministeriöstä kerrotaan, että näin ei tule käymään.

– Tuotteet luovutetaan Ukrainalle pysyvästi, puolustusministeriön erityisasiantuntija Riikka Pitkänen kertoo Iltalehdelle.


Palautuuko pieru takaisin peräsuoleen, kun sen on kerran pois lahjoittanut?
Kyllä on taas Iltiksellä jutut.
 
Onko osunut silmään, minkälaisen määrän Ukraina on saanut tankkeja, siis panssarivaunuja, haltuunsa ehjinä tai korjauskelpoisina tämän sodan aikana?

Useita kymmeniä, vai noinkohan puhutaan kolminumeroisesta lukemasta?

Oryx listaa 1188 panssarivaunua menetetyiksi joista 391 olisi kaapattu. Vaikka luku olisi puolet tuosta, on siinä silti lähelle parisataa vaunua saatu saaliiksi


a316408def8a1b65af6b276797840364.png
 
Onko osunut silmään, minkälaisen määrän Ukraina on saanut tankkeja, siis panssarivaunuja, haltuunsa ehjinä tai korjauskelpoisina tämän sodan aikana?

Useita kymmeniä, vai noinkohan puhutaan kolminumeroisesta lukemasta?
Pelkästään Harkovan alueella raskaita ainakin yli 50. Tieto on aika varhaisesta vaiheesta operaation jälkeen, sen jälkeen on varmasti bongattu pusikoista lisää.
 
Onko osunut silmään, minkälaisen määrän Ukraina on saanut tankkeja, siis panssarivaunuja, haltuunsa ehjinä tai korjauskelpoisina tämän sodan aikana?

Useita kymmeniä, vai noinkohan puhutaan kolminumeroisesta lukemasta?
Iso osa vaunuista tulee varmaankin myös menemään varaosiksi. Sotiessa sitä osaa kuluu, ja mikään tehdas ei noita varaosia uusina enää tee.
Tiiä sit mikä % kaapatusta tavarasta oikeasti tuo lisävoimaa kentälle, ja mikä % käytetään vaan nykyisen voiman ylläpitämiseen.
 
Tän filmin perusteella, tuli taas Musti mieleen. Onkohan Musti ja A-tarvikkeet Stenattu?
Käsittääkseni muutama vuosi sitten niitä oli vielä varastossa. 2000-luvun alussa olin kertausharjoituksissa, joissa Mustit kuuluivat vielä torjuntakomppanian kalustoon. Niihin oli kohtuullisen uutta ja läpäisykykyistä a-tarvikettakin. Ois ihan OK kampetta keveämpiä vaunuja vastaan ja kyljestä läpäisee varmasti T-sarjalaisetkin
 
Onko osunut silmään, minkälaisen määrän Ukraina on saanut tankkeja, siis panssarivaunuja, haltuunsa ehjinä tai korjauskelpoisina tämän sodan aikana?

Useita kymmeniä, vai noinkohan puhutaan kolminumeroisesta lukemasta?
Lähdevaraus, mutta tuossa nyt jotain lukua

Oryx tietysti erottelee näin:
Russia - 6391, of which: destroyed: 3926, damaged: 146, abandoned: 305, captured: 2014
 
Back
Top