Ukrainan konflikti/sota

Katsoin pätkän Bäckmanin uusinta liveä. Toi Janus on vissiin ruvennut tinttaamaan ihan huolella votkaa? Äijä on rupsahtanut vuodessa todella paljon ja esim. hiustyyli on mennyt aiemman huolitellusta malliin "pultsari".

Äijä on ollut ikänsä pelle ja nykyinen ryssän marionetti, mutta aiemmin perusolemus on ollut uskottava. Kai se stressaa, kun tietää että sota menee päin helvettiä ja on häviäjän puolella, Venäjälle ei Luhanskin passilla pääse ja Ukrainassa -jonka alueella asuu- on etsintäkuulutettu rikollinen. Samaan aikaan pitää muutaman ruplan takia tuutata paskaa nettiin koko valveillaoloaika. Vähemmästäkin sitä alkoholisoituu.
Kyllä siinä alkaa vapisuttamaan kun taaksepäin ei pääse ja rintama lähestyy, vaihtoehtoja vain 2,huono ja hyvin huono😆
 
Huolestuttavaa, että USA:n täytyy lähettää näin julkinen, suorasanainen ja näkyvä varoitus Putinille. Kertoo mielestäni siitä, että Putin oikeasti harkitsee ydinaseen käyttöä ja USA:lla on tästä harkinnasta tiedustelutietoa.
Henk. koht. en pidä tätä yhtään pahana: mitä lujemmalla äänellä ja kovemmilla sanoilla venäläisille ja muille väännetään seuraukset rautalangasta, sen parempi!

Petraeuskin on evp, samoin se kenu, joka puheli Mustanmeren laivaston tuhoamisesta. Sanoisi nyt rumasti Austin ja näyttäis pahaa naamaa päälle!

03378031-E3FA-4995-8F7E-F4CFA81A005A.jpeg
 
Huolestuttavaa, että USA:n täytyy lähettää näin julkinen, suorasanainen ja näkyvä varoitus Putinille. Kertoo mielestäni siitä, että Putin oikeasti harkitsee ydinaseen käyttöä ja USA:lla on tästä harkinnasta tiedustelutietoa.
Tämähän on silti eläköityneen omaa spekulointia eikä virallista varoittelua. Voihan tietysti olla että hallinto on vähän vihjannut mitä voisi sanoa.
 
Jossain heitettiin juttua, kuin Ukrainalaiset on päästäny ryssät veke Lymanin motista... Tää herätti mun mielessä seuraavaa... Ajatellaampa jotain Iziumista kotoisin olevaa Ukrainan sotilasta... Hän kotoa lähti helmikuussa koulutukseen, aluksi puhelinyhteys kotiin toimi, mutta nyt ei ole kuulut vaimosta ja lapsista moneen kuukauteen... Sitte vallattiin Izium, mutta kyseinen sotilas ei edelleenkään ole perheestään mitään kuullut, on kuulut vain juttuja kuinka paljon siellä siviilejä tapettiin.... No nyt hän on Lymanin mottia tekemässä ja ryssien pakotien varrella asemissa... Olen aivan varma että siltä tulisektorilta ei katella, kuin ryssä itään menee... Tällähetkellä hän on paljon idemmässä, mutta ei edelleenkään ryssiä suopeasti kato .... Miten ite kattoisitte vihua tämän laatuisessa sodassa? kyl mun luonteella ainaki viha olis melko korkeella...

Ryssiä lahdattiin vissiin vaikka kuinka paljon niitten poistuessa Lymanista. Motin pitäminen ja tuhoaminen ei ilmeisesti ole ihan niin helppo kuin luullaan vaan se vaatii paljon joukkoja, jotka ovat pois muusta toiminnasta.

Antti Parosen twiittailuja motista.
 
Paljonkohan sitä romua pitäis olla että uskovatkin näkis 🤔

Have you noticed one tiny little thing?
Now, the Ukrs are advancing and gaining the territory, yup?
So where are the trophies?
Where are piles of captured stocks, long lines of full boxes?
Where are hundreds of damaged&left tanks, APCs, and other means of transport?
Where are the wreckages of Russkie airforce, that should not last for long now as we know the latest stats fresh from the bakery of Ukro propaganda dep? And we could not see those now only because of all of those fall behind the lines?
Where are the bodies?
Asking seriously. For months now, we could watch the Ukro corpses rotting everywhere. In the fields, in forests, tranches, basements, cars, trucks, burned inside the rusty APCs. Leks, heads and mutilated bodies everywhere.
Mariopol rubbles is full of remains of Ukro defenders.
So, where are the pics of a triumph?
Oh, yes, I remember - they have found one T-90M, so the whole bunch of the true sons of Goebbels had a week long fiesta, scratching each other balls to show a joy&triumph.
One.
Fine for me, so gimm'ie more!
Where are they? Where are to pillages of Russkie soldiers corpses? Columns of POWs? Some encouraging materials where they are cutting off the ears, or heads, or whatever?
I witness a serious shortage here.
So how the mighty offensive is really going, comrades? 😄😄
 
Tuo linkittämäni Ian Matveevin ketju sisältää käytännössä kaksi skenaariota. Ukraina etenee tällä hetkellä väkevästi ja valtaa uusia alueita, mutta moni tekijä voi hidastaa tahtia. Hän tarjoaa neljä syytä jotka voivat hidastaa tulevaisuudessa:

1. Maasto ja maastonmuodot (geography)
2. Sää
3. Hidas eteneminen (tarkoituksella, turhia riskejä ottamatta)
4. Venäjän mobilisaatio

Hän pureksii ketjussa näistä jokaista, en ala kääntämään koska jokainen varmasti ymmärtää että yksikään näistä ei tule suoraan pysäyttämään tai hidastamaan etenemistä - monen tekijän summa.

Hän arvioi myös että Lymanin itäpuolella Kreminnan, Rubizhnen ja Severodonetskin alueella on niin paljon vihollisen joukkoja, että eteneminen tulee hidastumaan siellä merkittävästi. Tästä syystä kirjoittaa pääasiassa tämän alueen pohjoispuolesta eli Luhanskin oblastin pohjoisosista.

Joka tapauksessa hänen ketjusta on nähtävissä kaksi ääripäätä mitä voisi tapahtua seuraavaksi:

1) Yhdestä tai useammasta syystä Ukrainan eteneminen hidastuu ja Venäjä saa muodostettua puolustuslinjan Krasna-joen tasalle. Hän kirjoittaa että kyseinen joki itsessään ei tarjoa kovin kummoista estettä, mutta sen varrella on useita isohkoja kaupunkeja ja pienempiä kyliä, joita on mahdollista käyttää puolustamiseen. Tähän vaikuttaa tietysti se, saavatko venäläiset tällaista linjaa aikaan SEKÄ Ukrainan halu hyökätä voimalla ja riskejä ottaen. Muistetaan Lymanin valtaus: se tehtiin minun mielestä harkiten, käytettiin aikaa sen sijaan että uhrattaisiin miehiä turhaan (vaikka toki tappioita tuli, niitä tulee aina). JOS tämä ennuste toteutuisi, on mahdollista että Ukraina valtaisi Kharkovan oblastin alueen kokonaan ja rajalinja muodostuisi Krasna-joen tasalle. Ukrainalaiset painostaisivat seuraavaksi Kreminnaa, Rubizhnea, Svatovea ja etelämpänä Lysichanskia sekä Severodonetskia.

IanMaleev 5.jpg

2) Selvästi optimistisempi arvio on, että Venäjän joukot eivät kykene vahvaan vastarintaan vaan Ukraina pakottaa ne perääntymään enemmän tai vähemmän hallitusta. Eteneminen voi hidastua paikallisesti kunnes taas voima kasvaa liian suureksi ja puolustus murtuu, mistä on nähty useita esimerkkejä. Tässä tapauksessa hän näkee, että Svatove voitaisiin vallata hyvinkin nopeasti ja hyökkäys jatkaisi siitä Starobilskin suuntaan. Mikäli näin kävisi, hän olettaa että Ukraina ajaisi alueella olevat joukot rajan yli (kuten tapahtui Kiovan pohjoispuolella sekä Kharkovan oblastin pohjoisosissa). Edelleen jos oletetaan että Kreminna + Rubizhne + Severodonetsk alueella on paljon vihollisen joukkoja ja ne asettuvat tiiviiseen puolustukseen näiden kaupunkien alueelle, on mahdollista että sillä suunnalla ei nähdä merkittäviä nopeita muutoksia. Luhanskin oblastin pohjoisosien valtaaminen antaisi tilaisuuden jatkaa etelään junaradan suunnassa, seuraava kohde on Novoaidar. Kuten nuolet kartalla osoittavat, halutessaan voi iskeä Severodonetskin "linnoituksen" selustaan - minun mielipide: tässä tilanteessa kannattaisi jatkaa vain etenemistä etelän suuntaan, toki sivustat suojaten. Antaa kaupungin puolustajien kärvistellä siellä. Oletan edelleen että kaupungin huolto tulee kumipyörillä Novoaidarista, joten sen kaupungin valtaaminen tai saaminen tykistön kantamalla veisi pohjan pois huollolta. Seuraava reitti on Luhanskista Donets-joen rantaa kulkevat tiet, mutta nekin ovat Severodonetskin suunnalla tykistön kantamalla. Mitä syvemmälle etelään tämä kärki työntyy, sitä suuremmaksi kaupungissa kasvaa paine vetäytyä. Kaupunki on myös hyvin huonossa kunnossa, joten talven tullessa sen puolustajien elämä menee entistä vaikeammaksi.

IanMaleev 3.jpg

Hänellä on myös kolmas vaihtoehto, tosin näen sen eräänlaisena näiden kahden välimallina: siinä tämän 2-version työ on vielä kesken eli Svatove ja Starobilsk on vallattu, minkä jälkeen Ukraina katkaiseen tämän miehitetyn alueen kahtia, painaa yhdellä kärjellä vihollisen itärajasta yli ja toinen kärki jatkaa etelään kohti Novoaidaria:

IanMaleev 6.jpg

Tämä on minulle mieleen: vallataan yksi kerrallaan viholliselle tärkeitä logistisia pisteitä. Ne joukot mitä tässä jää tuonne pohjoisemmaksi ovat hyvin vaikeassa tilassa koska huoltoyhteydet on katkaistu (paitsi jos Troitsken kautta saadaan tuotua materiaalia junalla TAI Venäjän alueelta kumipyörillä). Näkisin että jos Ukrainan vahva eteneminen jatkuu niin parasta olisi iskeä tuohon tyyliin niin pitkälle kuin kyetään. Arvaan että viimeistään Starobilskissa pitäisi olla vahvempi puolustus koska se on ollut tärkeä logistiikan keskus ja sinne on voitu tuoda materiaalia hyvin rauhassa. Jos Ukraina saisi sen vallattua ja sen jälkeen työnnyttyä etelää kohti, niin asetelmat olisivat hyvät tulevan talven osalta. Talvella on aika metsästää tämän kärjen ulkopuolelta ne vihollisjoukot mitä sinne on jäänyt, ei ole kiirettä ja voi käyttää parempaa pimeänäköä, varustusta sekä parempia huoltoyhteyksiä hyväksi.

Katsotaan miten käy, Ian Matveevin mukaan Luhanskin oblastin pohjoisosien tieverkko on huono joten tässä ei ole montaa viikkoa aikaa. Syyssateet kastelevat mutta painavat ajoneuvot rikkovat tiet ja tämä yksin voi pysäyttää etenemisen (vihollinen toki tekee parhaansa myös). Svatove-Starobilsk -väli on minulla erityisesti mielessä.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top