Ukrainan konflikti/sota

Olet varmaan nähnyt sekundaariräjähdyksiä. Nyt vaan ei osunut ontelon suihku ammuksiin.
Ehkä. Katsoin wikistä että Javelinissa pitäisi olla HE:tä 600 grammaa - olikin selvästi vähemmän mitä muistelin). Mutta harvoin kyllä näkee että joku BMP:n tapainen ajelisi pidempiä matkoja Javelin-osuman jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:
Muita tärkeimpiä upseereita on ollut Kenraalieversti Oleksandr Syrskyi, maavoimien komentaja, joka johti Kiovan puolustusta ja Harkovan vastahyökkäystä. Lisäksi mainitaan Kyrylo Budanov, sotilastiedustelun päällikkö.

Näistä pienenä nippelitietona sellainen juttu, että Asevoimien komentaja Zalushnyi oli 24.2 alkaessa vielä Kenraaliluutnantti, eli siis muodollisesti alempiarvoinen esimerkiksi Oleksandr Syrskyi nähden. Ylennettiin Kenraaliksi 4. maaliskuuta ja on siitä lähtien ollut korkeimman sotilasarvon haltija Ukrainassa. Syrskyi taas ylennettiin Kenraalieverstiksi juuri ennen sotilasarvojen yhdenmukaistamista NATO :n kanssa, joten kyseistä arvoa ei enää voi kukaan muu saada, mutta se säilyy Syrskyillä, kunnes ylennetään Kenraaliksi. Budanov taas oli täyden invaasion alkaessa Prikaatikenraali, mutta ylennettiin Kenraalimajuriksi 3. huhtikuuta.

Nyt kun tiedustelun päällikkö Budanov mainittiin, niin piti ihan palata taaksepäin tarkistamaan, mitä hän jutteli sodan suunnasta alkukesästä: LINKKI alkuperäiseen viestiin

1) Miten näkee sodan etenevän: käännekohta tapahtuu elokuun toisella puoliskolla ja valtaosa aktiivisista taistelutoimista saadaan päätökseen tämän vuoden loppuun mennessä. Sodan seurauksena tulevat saamaan takaisin vanhat rajansa sekä aikaisemmin menettämänsä alueet, mukaanlukien Donbas ja Krim. Se ei tule olemaan helppoa, mutta hän näkee Ukrainan voiton varmana (victory for Ukraine will absolutely come).

2) Mitä tämä tarkoittaa Venäjän kannalta: Venäjällä valta tulee vaihtumaan ja hän sanoo, että tämä prosessi on jo käynnistynyt (this process has already been launched) ja voimat ovat liikkeellä tuohon suuntaan. Alkanutta kehitystä on mahdotonta pysäyttää. Hänen organisaatio voi vahvistaa että Putin on hyvin huonossa psykologisessa ja fyysisessä kunnossa. Hän on hyvin sairas. Hänellä on useita sairauksia yhtä aikaa ja yksi niistä on syöpä.

Hän antoi tuon haastattelun 13.5.2022 eli melkein viisi kuukautta sitten.

Ei liity Budanoviin, mutta samaan aikaan oli puhetta uudesta mobilisaatiokierroksesta, jonka myötä Ukrainan tarkoitus oli laajentaa joukkonsa miljoonan miehen tietämille. Muistaakseni ensimmäisen mobilisaation tavoite oli 700 000. Näin siis viisi kuukautta sitten, hyvä verrata Venäjään joka aloitti mobilisaation hetki sitten eli he ovat yli puoli vuotta Ukrainaa jäljessä.

Budanovista vielä: hän korjasi arviotaan pari kuukautta myöhemmin 4.7.2022 antamassaan haastattelussa, ja totesi silloin että "sota päättyy ensi vuonna"


On varmasti selvää että Ukraina laati suunnitelmiaan jo aikaa sitten ja varmasti osa avustuksesta koordinoitiin siten että saavat tarvitsemansa työkalut. Toki tehdään muutoksia tilanteen muuttuessa, mutta Budanov on varmasti ollut mukana näissä kokouksissa ja perustanut arvionsa sen hetkiseen suunnitelmaan.

Muistan miten puheet Putinin sairaudesta velloivat alkukesästä, viime aikoina ollut hiljaisempaa. Tuota on tietysti mahdoton todistaa ja tiedustelumiehenä Budanov varmasti valitsee sanansa tarkasti: vaikka Putin ei olisikaan sairas, hän on vanha mies. Ehkä näillä sanoilla saadaan kylvettyä epäluuloa Venäjän sisälle, hyvin harvalla on lopulta pääsy Putinin tykö ja tarkkaa, varmaa tietoa hänestä. Ehkä vanha mies on sairas, ehkä ei. Ehkä tämä on hänen viimeinen puristus ennen kuolemaa. Kuka nousee johtoon kuoleman jälkeen? Tällainen vallanvaihdon spekulointi ja pelaaminen vie aikaa muulta suunnittelulta. Ehkä tuo on osa taitavaa psykologista peliä?
 
Tass ei uutisoi mitään ryssän sotamenestykseen liittyvää (ylläripylläri)

Epäuskoa:
1664949314273.png

Pro-Rus joukoilla edelleen ongelmia jalkineiden kanssa:
1664949439516.png

Lisäksi samalla kanavalla mielenkiintoinen 10min pätkä Lymanin suunnalta perääntyneistä LPRläisistä, ja tämä video saa jostakin syystä kirjoittajan vihan partaalle. Pingasin WarTranslatedia ja ChrisWikiä tämähän liittyen, olisi kiva saada kunnon käännökset:
t.me/swodki/172243

Yön tapahtumien kertaus via ryssä:
1664949900410.png

Bulgariassa ryssä tehnyt taas operaation ammustehtaaseen?
1664950050509.png

Ja anti-putin kanavalta:
1664950421230.png
 
Venäläiset varmaan räjäyttävät Nova Kakhovan padon paetessaan lopullisesti tuolta Dnipron länsipuolelta ....
 
Venäläiset varmaan räjäyttävät Nova Kakhovan padon paetessaan lopullisesti tuolta Dnipron länsipuolelta ....
Siksipä padon molemmat rannat on syytä saada riittävän tulen alle. Eivät pääse luikkimaan karkuun joen yli, joten eivät voi patoakaan särkeä. Lisäksi loppuisi vesi Krimin kanavasta ja Enerhodarin voimaloiden vesipumput hörppäisi tyhjää.
 

Ei tuhoutunut ei, mutta täytyy kerrankin antaa tunnustusta, eikä aina vain nauraa.

Rohkeaa ja kerrankin älyllisen näköistä touhua ryssän vaunumiehistöltä. Hakevat avoimelta tuhoutuneen vaunun miehistön pois, taisi olla about ensimmäinen video siitä että ihan joka kaveria ei jätetäkkään. Toiseksi tulee paikalle vauhdilla ja ajaa (suoraan, ilman mitään hieromista/pyörimistä) tuhoutuneen vaunun taakse suojaan ja vielä siten, että ampuja pystyy vaikuttamaan viholliseen suojana olevan vaunun matalan keulaosan yli. Ampuja vielä ampuukin.
 
Ukraina vois ulkoistaa homman vaikka Intialaisille

"Ukrainian army surrender line. How may I help you Sir? You would be surrendering in Kherson? Definitely possible Sir. Just find your way to our nearest surrender office, located next to Kwik-E-Mart's carpet section at Balalaika Street. Our chai-wallahs will deal with you from then on. Have a pleasant day Sir."

apu.png
 
Viimeksi muokattu:
Palstalla on paljon puhuttu että Ukrainalla on nyt kuukausi aikaa hyökätä ennen talvea mutta katselin nojatuolinpohjalta karttoja ja tämänhetken painopistesuuntien ulkopuoleltakin mielestäni löytyy alueita, joissa Ukraina voi hyvin hyökätä urbaanien taajamien tieverkostojen tukemana nykyisiltä rintamalinjoilta:

Vasyluvka
- 10000 asukkaan taajama Dneprin itärannalla. Karttojen mukaan kaupunkiin nykyiseltä rintamalta 2-3 merkittävää tietä, ja Tokmakin suunnalta moottoritie, jolle murtautuminen ei poissuljettava skenaario.
- Lisäksi tämän hetken operatiivisten kyvykkyyksien valossa ei voi täysin poissulkea, että Ukraina voisi viedä ukkoa Dneprin yli selustaan tilanteen niin vaatiessa
- Tämän kaupungin murtuminen voisi olla aivan täysi katastrofi ryssälle, koska avaisi hyökkäyssuunnan Tokmakiin, uhkaisi Mykhailivka ja Melitopol suuntaa ja rintaman pilkkomista, ja minimissään mahdollistaisi Ukrainalle Dneprin rannan vyöryttämisen kaupunki kerrallaan Verkhii Rochakykin kaupunkiin asti, suunnassa jossa selustan valmisteltujen puolustuslinjojen tilanteen on oltava jopa venäjän mittapuulla heikko
- Velyka Bilozerka -joki toimisi Ukrainalle syvyytenä ja puolustuslinjana
- Ryssä on ollut Enrhodarin ydinvoimalasta niin kiinnostunut, ja Vasylivka-Melitopol on luontainen last stand linja Krimin maayhteyden kannalta, että tämä hyökkäyssuunta ei ehkä ole helpoin

Polohy
- Poluhyyn nykyiseltä rintamalinjalta luoteesta 20-30km Novokarlivka-Ivanka Franka taajamien ketju jossa kolme merkittävää rinnakkaista tietä ja lisäksi kaikki pikkutiet ja peltotiet
- Suoraan pohjoisesta vain yksi iso tie ja koillisesta ei merkittäviä teitä
- Toisaalta taajamassa kiinni olevalle kaivosalueelle 5-10km nykyiseltä linjalta, eli kaupunkialueelle voi hyötätä vaikka jalkamarssiltakin
- Polohy ei tällä hetkellä Kupjanskin tasoinen iso maali, mutta avaisi reittejä Bilmakiin, ja erityisesti Chernihivkaan ja Tokmakiin
- Pääosin urbaania tieverkkoa riittäisi kaupungin jälkeen ainakin Kinski Rozdoryyn asti, eli Bilmak-Chernihivka rautatie ja muut yhteydet voidaan saavuttaa epäsuoran alle

Velyka Novosilkan suunta
- Velyka Novosilkan eteläpuolelta lähtee taajamien ketju Mokri Yaly -jokea mukaillen
- Tämä suunta ei ehkä strategisesti merkittävä, mutta Ukraina haluaa vapauttaa kaiken alueen miehittäjiltä, joten kelirikko sotaa ajatellen voi olla yksi suunta jossa ryssä on heikko
- Lisäksi Rozivkan kautta rintama auki Mariupolin suuntaan (noin 60km) ja ratayhteys poikki

Volnovakha-Dokuchaevsk rintaman pussinpohja
- Volnovakha ja Dokuchaevsk (molemmat noin 20km nykyisestä rintamalinjasta)
- Katkaisee merkittävimmät Donetks-Mariupol yhteydet ja aukeaisi vähintään 20-30km varsin tiheää tieverkostoa etelään (Andriivka/Mariupol suunta) ja itään jokisuiston aluetta Komsomolsken suuntaan (josta enää alle 30km oikealle rajalle)

Tässä jätin huomioimatta Tokmakin (40km rintamalinjalta) suorana hyökkäyssuuntana koska tämänhetkiseltä rintamalta vähemmän isoja teitä
Lisäksi koko Severodonetsk-Donetsk väli on hyvin urbaania aluetta jolla tiheä ja risteävä tiestö

Kokonaisuutena en siis usko, että mikäli tämänhetkinen tiedustelu, materiaali, miehistön laadullinen ja motivaatio etu pysyvät Ukrainalla, miksi olisi syytä olettaa että rintamalinjat täysin pysähtyisivät loka-huhtikuu välillä, vaan Ukraina pystyy saavuttamaan merkittäviä voittoja valikoiden kokoajan heikkoja kohtia ryssän linjoista, lähtemättä edes varsinaiseen kaupunkisodankäyntiin mikä olisi verisempää.

Lisäksi nykyiset Hersonin ja pohjoisen rintaman offensiivit voivat avata uusia etenemismahdollisuuksia.

Oletan että Ukraina ei talven tai kelirikon aikana aio hyökätä possujunassa 300km kerrallaan vaan esimerkiksi kaikilla yllämainituilla sektoreilla 50km eteneminen olisi strategisesti merkittävää, sen lisäksi että vapautettaisiin valtavasti maata ja ihmisiä miehittäjältä. Taktiikka voi siis sopeutua olosuhteisiin ja tällä hetkellä näyttää että Ukrainan sodanjohto hallitsee sekä taktiikan että strategian

Teräviä havaintoja. Sanoisin että syksy ja talvi eivät tosiaan estä sodankäynnin jatkamista, ne ainoastaan tekevät siitä työläämpää. Toisaalta molemmilla on samat haasteet, joten kysytään resursseja sekä motivaatiota, joten Ukrainalla on selvästi valtit.

Parhaan tieverkon alueella liikkuminen pysyy varmasti helppona, mutta huonompi ja pienempi tieverkko voi mennä vaikeaksi. Tarkoitan sorateitä ja erilaisia metsäautoteitä. Jos niiden käyttö vaikeutuu tai jopa estyy kokonaan, se rajoittaa liikettä.

MUTTA Ukraina on suuri maa pinta-alaltaan ja etäisyydet ovat pitkiä. Selvästi heillä on käytössä ripeäliikkeinen sodankäynnin tyyli, paljon kevyitä pyöräajoneuvoja ja vahvemman vastarinnan kiertämistä ja saartamista. Tähän tarjoutunee tilaisuuksia vaikka osa tieverkosta olisikin huonommassa kunnossa talven aikana.

Muistamme sodan alun: Venäjän oli tarkoitus hoitaa maan valtaaminen muutamassa viikossa, ennen rospuuttokauden alkua. Hyökkäsivät viikko ennen helmikuun loppua, tosin viime talvi oli poikkeuksellisen lämmin ja rospuutto alkoi aikaisemmin. Maaliskuu oli joka tapauksessa lämmin ja pehmeä. Silloinkin Venäjän hyökkäyskärjet etenivät nopeasti, mutta olivat asfalttiteihin sidotut. Joka eksyi pois tieverkolta, jäi pohjastaan kiinni. Tuostakin näkee, että edes rospuuttokausi ei estä liikkuvaa sodankäyntiä, ainoastaan rajoittaa vaihtoehtoja.

Voi siis käydä niinkin, että syksyn ja talven aiheuttaman haasteet on yliarvioitu ja Ukraina jatkaa hyökkäämistä tarmokkaasti. Tieverkko asettaa omat rajansa, samoin erilaiset luonnonesteet. Suurempia kaupunkeja on helppo puolustaa, mutta Ukraina pyrkii kiertämään ja saartamaan ne, joten jos siinä onnistuu, kaupungin puolustajien vaihtoehdot käyvät vähiin. Venäjällä on suuria vaikeuksia jo nyt, mutta tilanne menee huomattavasti vaikeammaksi kun tulee aidosti kylmä. Kesällä voi sentään nukkua taivasalla huoletta, talvella se menee vaikeammaksi. Jos mietitään sodan suurta kuvaa niin vaikeimmat vapautettavat alueet ovat Krim sekä Donetskin ja Luhanskin kaupunkien alueet: näistä löytyvät laajimmat ja pisimpään valmistellut asemat. Niiden kiertäminen tai valtaaminen ei tule olemaan helppoa, muttei myöskään mahdotonta. Ukraina oli idässä hyvin lähellä voittoa elokuun lopussa 2014 ennen kuin Venäjä hyökkäsi rajan yli kaupunkeja saartavien joukkojen selkään.
 
Ei tuhoutunut ei, mutta täytyy kerrankin antaa tunnustusta, eikä aina vain nauraa.

Rohkeaa ja kerrankin älyllisen näköistä touhua ryssän vaunumiehistöltä. Hakevat avoimelta tuhoutuneen vaunun miehistön pois, taisi olla about ensimmäinen video siitä että ihan joka kaveria ei jätetäkkään. Toiseksi tulee paikalle vauhdilla ja ajaa (suoraan, ilman mitään hieromista/pyörimistä) tuhoutuneen vaunun taakse suojaan ja vielä siten, että ampuja pystyy vaikuttamaan viholliseen suojana olevan vaunun matalan keulaosan yli. Ampuja vielä ampuukin.
Javelin kaiketi pyrkii laukemaan allaan olevan metallimassan keskelle. Joten tuossa laukaus osuu vähän siihen vaunujen väliin ja menee siis osittain huti. Jatkossa ryssän kannattaa siis tehdä sellaisia donitsin mallisia vaunuja joissa on valmiiksi reikä keskellä, voi mainostaa sitten Javelin resistanttina wunderwaffena. :camo:
 
Ryssä olisi tosiaankin nöyryytettävä aivan totaalisesti, niin että tappio tulisi selväksi suurimmallekin siperialaisessa maakuopassa elävälle idiootille. Esimerkiksi saksalaisille ja japanilaisille oli vuonna 1945 harvinaisen selvää, että turpaan tuli ja kovaa. Ei jäänyt juuri sijaa jossittelulle.

No, ihan sellaiseen tilanteeseen ei tässä tietenkään päästä, että Ukraina valtaa Moskovan ja koko Venäjä miehitetään. Mutta ryssän asevoimien taistelukyky on pyrittävä täysin tuhoamaan ja joukkojen rippeet ajamaan pakosalle Ukrainasta. Sellaisen selittäminen parhain päin on jo haasteellista ryssän propagandisteille, vaikka Nato-kortilla se varmaan yritetäänkin hoitaa.

Jokohan sitä uskaltaa povata rökäleistä tappiota, ainakin Donetskissa ja Hersonissa Venäjälle.. Jos/kun niin käy, ja rauha voi tulla venäläiselle niin kipakkana iskuna, ettei isovenäläinen sielu sitä sulata, vaan kansa vaatii syntipukkeja niin kuin juutalaiset Versaillesin häpeärauhasta.

En tunne venäläistä mielenmaisemaa, jotta pystyisin arvioimaan miten maan rajojen ulkopuolella hävittyyn sotaan tulevat suhtautumaan, mutta sen vähän perusteella mitä nettivideoista on tullut tutuksi, niin de-ryssäyttäminen vaatii vuosikymmenien muutoksen..
 
200 eiliseltä. Tukee väitteitä siitä että ryssät vain miinottivat paikat ja pakenivat taisteluitta.
Tai tuetaan narratiivia että ryssä ei taistele, se antautuu tai pakenee. Muuhun somekohinaan verrattuna nuo tappioluvut menee melkoisen tasoitus ja laskentamyllyn läpi. Kokonaisuutena tiedot ei oikein korreloi keskenään, mutta tiedotusosastojen tavaraahan tässä nautitaan joka puolelta..
 
Snihurivka siis.

Kai se on uskottava kun tuo Romanov 92 on uskottava lähde ja vielä venäjäläinen, vaikka tämä Snihurivka taisi olla melkoisen tärkeä ja siksi suojattu kohde, rautatie- ja liikennesolmu tottakai:


Katso liite: 68659

Nova Kakhovkasta menee tosiaan junaraide luoteen suuntaan ja päättyy Snihurivkaan. Nova Kakhovkaan tämä raide tulee Melitopolista.

Snihurivkasta puolestaan lähtee raide viistosti etelään ja menee Khersonin kaupunkiin. Khersoniin puolestaan tulee raide Krimiltä.

Olen arvaillut että näille raiteilla ei olisi ollut suurta merkitystä enää pitkään aikaan, koska niitä vastaan on liian helppo iskeä tykistöllä. Dnieprin eteläpuolella junia on varmaan käytetty vapaammin, mutta HIMARS teki tähän muutoksen. Nähtiin ainakin yksi komea isku purettavana olevaan junaan ja se on selvästi Khersonin itäpuolella. Oletan että viimeistään sen jälkeen huolto siirtyi kumipyörille ja tavara joudutaan tuomaan HIMARS:in kantaman ulkopuolelta (85-100 km). Junilla varmasti pyritään tuomaan niin lähelle kuin mahdollista mutta purkamisen kannalta pitäisi olla edes välttävä lastauslaituri tai ratapiha, jotta nopeuttaisi työtä. Ehkä hädässä on kelvannut huonompikin paikka?

Ukrainan nopea eteneminen tuonee tähänkin kivasti lisähaastetta.
 
Back
Top