Ukrainan konflikti/sota


Politicossa näkemyksiä jo mahdollisesti käynnissä olevasta sisäisestä valtataistelusta. Tähän en jaksa enää uskoa, että painostavat Putinia eroamaan, jotta hänen luomansa järjestelmä elää kauemmin ja lupaavat hänelle koskemattomuuden ja varallisuuden säilyttämisen🤣🤣... Halua ja himoa olisi, mutta voimaa ja tahtoa tuskin löytyy ainakaan vielä.
 
Olen hieman oudoksunut langassa esiintyvää yltiönaureskelevaa hypeä ja optimismia, ettei ryssän (nyt ilmeisesti) 150k mobilisoiduista olisi mitään vastusta Ukrainalle, vaan heitä kaadetaan kuin maximilla avorivistä. Kyllä heistä on ikävästi vastusta ja se hidastaa Ukrainan etenemistä ja aiheuttaa UA-tappioita. Ukraina on hyökkäyskannalla liikkeessä vapauttaessaan miehitettyjä alueita. Ryssä enemmän tai vähemmän valmistelluissa puolustustuliasemissa. Viikonkin sotilaskoulutuksen jälkeen suurin osa ryssistä osaa ampua kohti tulevaa Ukrainalaista ja taistelukenttä opettaa loput.

Eivät ne ryssän mobilisoidut tietenkään mitään supersotilaita ole ja tappioita heille tulee, mutta määrässä on vahvuutta kuitenkin. En sano, että mobilisaatio ryssää pelastaisi, mutta kyllä Ukraina joutuu sen huomioon ottamaan ja eteneminen hidastuu - paikoin merkittävästikin. Semminkin kun Ukraina pyrkii välttämään omia tappioita eikä etene hinnalla millä hyvänsä.

Tuleva talvi ja kehnot kelit maastossa varmasti syövät paljon ryssän toimintakykyä, takkuilevan logistiikan lisäksi. Mutta kyllä se ryssäsotilaskin pyrkii elossa pysymään ja taistelemaan sen mitä pystyy.
Lisäksi lkp:lla saadaan vapautettua ihan koulutuksenkin saaneita suojaustehtävistä taisteluun kun niitä voidaan korvata näillä tulokkailla.

Hyökkäyksen torppaamiseen näillä pyritään. Hidastaako? Kyllä, ainakin jonkin verran. Pysäyttääkö? En usko!
 
Mielenkiintoinen tämä. Mobilizi-haastemiehet liikkeellä parempien ihmisten parissa. Jossain mielestäni näin että tämä video on Pietarista, vaikka tämä esittely ei sitä mainitsekaan.

Näitä kun alkaa tulla lisää niin välinpitämättömyys alkaa rapautumaan

 
Minulla oli aiemmin linkki jonkun ruotsalaisen ylläpitämään sivuun, josta saattoi ladata excel-yhteensopivan datasheetin näistä päivittäisistä luvuista, mutta kadotin sen. Googlaamalla sitä ei löydä. Jos tiedätte vastaavaa niin pistäkää tänne.

Veikkaan että tarkoitat tätä:


Minä haen tästä kerran kuukaudessa "uusimmat numerot" omaan taulukkoon, jotta jää omalle kovalevylle talteen tämä data.

Yleensä samaan aikaan tulee päivitettyä oma taulukko Oryxin tietojen osalta.
 
Olen hieman oudoksunut langassa esiintyvää yltiönaureskelevaa hypeä ja optimismia, ettei ryssän (nyt ilmeisesti) 150k mobilisoiduista olisi mitään vastusta Ukrainalle, vaan heitä kaadetaan kuin maximilla avorivistä. Kyllä heistä on ikävästi vastusta ja se hidastaa Ukrainan etenemistä ja aiheuttaa UA-tappioita. Ukraina on hyökkäyskannalla liikkeessä vapauttaessaan miehitettyjä alueita. Ryssä enemmän tai vähemmän valmistelluissa puolustustuliasemissa. Viikonkin sotilaskoulutuksen jälkeen suurin osa ryssistä osaa ampua kohti tulevaa Ukrainalaista ja taistelukenttä opettaa loput.

Eivät ne ryssän mobilisoidut tietenkään mitään supersotilaita ole ja tappioita heille tulee, mutta määrässä on vahvuutta kuitenkin. En sano, että mobilisaatio ryssää pelastaisi, mutta kyllä Ukraina joutuu sen huomioon ottamaan ja eteneminen hidastuu - paikoin merkittävästikin. Semminkin kun Ukraina pyrkii välttämään omia tappioita eikä etene hinnalla millä hyvänsä.

Tuleva talvi ja kehnot kelit maastossa varmasti syövät paljon ryssän toimintakykyä, takkuilevan logistiikan lisäksi. Mutta kyllä se ryssäsotilaskin pyrkii elossa pysymään ja taistelemaan sen mitä pystyy.

Ehkä osaltaan tähän on vaikuttanut se että mobilisoituja on vasta viimeisen parin viikon aikana saapunut Ukrainaan. Ei siis ole tiedossa millainen vaikutus näillä tulee olemaan, toki varmasti "nollaa parempi".

Silti epäilyttää koska Venäjä on joutunut usealla suunnalla perääntymään paremmista asemista huonompiin eikä ole ollut kauaa aikaa valmistella näitä "huonompia asemia". Sitten muistetaan Ukrainan tarkka ja tehokas tykistö, joten jalkaväellä ei tule olemaan helppoa.

Mutta kuten kirjoitat, määrässä on oma vahvuutensa, mistä syystä Ukrainan etenemisen voisi arvata hidastuvan ainakin jonkin verran sitä mukaa kun tätä mobilisoitua massaa saapuu rintamalle. Toisaalta asettavat Venäjän logistiikan entistä tiukemmalle: enemmän ruokittavia suita, unohtamatta ammuskulutusta yms.

Viisainta olisi tietysti vain sanoa että "aika näyttää".
 
Viimeksi muokattu:

Politicossa näkemyksiä jo mahdollisesti käynnissä olevasta sisäisestä valtataistelusta. Tähän en jaksa enää uskoa, että painostavat Putinia eroamaan, jotta hänen luomansa järjestelmä elää kauemmin ja lupaavat hänelle koskemattomuuden ja varallisuuden säilyttämisen🤣🤣... Halua ja himoa olisi, mutta voimaa ja tahtoa tuskin löytyy ainakaan vielä.

Näitä entistäkin rohkeampia arvauksia Putinin vallan romahtamisesta on alkanut kuulua viime aikoina, tässä yksi (toki vain "mies twitterissä"):



Tekisi mieli siteerata sitä kuuluisaa sanontaa, jonka mukaan "Venäjä ei ole koskaan niin heikko EIKÄ niin vahva kuin mitä kuvitellaan" mutta toisaalta tuntuu, että nyt tässä sodassa on kokoajan kasautunut tasaisesti enemmän ja enemmän merkittäviä ongelmia, mihin heillä ei ole ratkaisukeinoja.

Tuleva talvikausi on edelleen mysteeri: rintamalinja voi jäätyä paikalleen tai sitten huonosti huolletut Venäjän joukot voivat romahtaa usealla suunnalla. Voin helposti kuvitella molemmat tilanteet mahdollisiksi. Jos sodan tilanne Ukrainassa menee Venäjän kannalta entistä huonompaan suuntaan, johtaako se Putinin vallanmenetykseen? Vaikea nähdä, etteikö johtaisi ainakin syrjään siirtämiseen (jolloin valtaan nousisi hänen lähipiirinsä, josta ehkä joku nostettaisiin ainakin keulakuvaksi, jos ei johtajaksi). Jos häviää sodan, on heikko johtaja eikä sitä voi sallia, joten Putin sivuun. Tuota logiikkaa seuraten, en näe miten Putin voisi voittaa Ukrainassa. Josta seuraa tämä ajatus että pakko siirtää hänet sivuun, tosin tehtäneen samanlainen sopimus jonka Putin teki Yeltsinin kanssa eli loppuelämäksi suoja syytteiltä ja tarpeeksi rahaa sekä omaisuutta.
 
Viimeksi muokattu:
Loistava uutinen!


Ei haeta eskalaatiota vaan pelotellaan. Ja pelottelu toimii erinomaisesti päätellen jatkuvasta ydinasepelosta, jota länsimaissa nyt kaikilla tasoilla lietsotaan ja ylläpidetään. Myös tällä palstalla valitettavan hyvin. Ryssälle pelko on ase ja sen aseen edessä ei pidä alkaa horjua.

Jep; on ihan älytön (nyt somessa kuohuva) ajatus että Musk tai SpaceX olisi joutunut ryssän vaikutuksen alaisuuteen, mikään muu ei tue sitä kuin Muskin puhe siitä, että ydinsotaa olisi hyvä välttää, ja huonosti harkittu tviitti sellaisen keinon sisällöksi.

Tuo Ukrainassa toimivien Starlink-päätteiden määrä on ihan hirmuinen; miljardien investointi on nyt Ukrainan käytössä yksityiseltä yritykseltä, veikkaan että varmasti paljon enemmässä määrin kuin mitä kukaan on SpaceX:lle siitä maksanut. Tuntematta Starlinkin sisuksia luulen jopa, että siellä muun maailman kapasiteetti väistyy tuon tieltä jossain määrin. Ihan sama kuka sen lopulta maksaa, kunhan Starlink ei sen takia kaadu. Ja Ukrainan voisi olla myös kiitollinen siitä että tällaisen palvelun Musk uskalsi yrittää pystyyn, se tuli Ukrainalle aikamoisena pelastuksena. Jos ajatellaan muutamaa viikkoa pitemmälle taaksepäin.

Mitä Starlinkiin palveluna tulee, se todellakin on bisnses, jossa liikkuu aivan älyttömän suuret rahat; 2300 satelliitin laukaisu dataverkoksi ei ole ollut mikään pikkujuttu, ja $400M (johon SpaceX nyt kyselee maksukykyä Pentagonista) voi tuntua pikkurahalta yhdelle maailman rikkaimmista miehistä, mutta luultavasti SpaceX toimii tässä aika isolla riskillä ja pienillä katteilla. Nehän eivät ole Muskin rahoja vaan SpaceX:n. Hän on vastuussa SpaceX:n hallitukselle ja muille omistajille siitä, että bisnes pysyy pystyssä ja tuottaa voittoa.

Tää on hiukan samaa kuin Macronin kohtelu tässä joko-tai-meemien somemaailmassa. Macronia koskeva eestiläinen haastattelu tuolta parinkymmenen sivun takaa kannattaa lukea ajatuksella. Samaten Muskin ja SpaceX:n toiminta kannattaa katsoa toteutuman ja historian valossa. Tekninen käsitys Starlinkin toiminnasta ja rajoitteista kannattaa myös hankkia. Siis kaikkien kannattaa.
Ukraina ei pysty pakottamaan ketään tukemaan itseään. Jos vedetään kaikki mutkat todella suoriksi, niin kaikkien länsimaiseten arvojen kannattajien pitäisi olla kiitollisia Ukrainalle.

Se, että sinun avusta on ollut hyötyä, antaa myös sinua.
 
Katsaus Valko-Venäjän tämän päivän tapahtumiin, nämä on lainattu Belarusian Hajun Project -twitteristä (lainaan ketjuista tekstit tähän - järjestys vanhimmasta uusimpaan, mutta vanhinkin vain 5 tuntia vanha eli tältä iltapäivältä):

LÄHDE

Lukashenka said that the regional grouping of troops of Belarus and Russia will include 70,000 Belarusian troops. He said that it’s deployed in the western direction and repeated that nuclear weapons may allegedly appear in Poland.

“Of course, this is alarming for us. That’s why we introduced the counter-terrorist operation mode and started deploying a regional grouping of Belarus and Russia in the western direction,” Lukashenka said.

According to him, the number of troops of this grouping from Belarus will amount to about 70,000 people. The number of people from the Russian side is unknown. He only said, “I think that there is no need to demand 10-15 thousand from Russia right now.”

Moreover, he once again said that he doesn’t want to get involved in the war. And he accused the Americans, who allegedly declare “at meetings in Warsaw” that they will go somewhere straight through Belarus. Of course, he didn’t provide any proofs.

-

LÄHDE

Russian troops will begin arriving in Belarus in the coming days. This was stated by the Deputy Chief of the General Staff of the Armed Forces of Belarus Viktor Tumar. According to him, it will be the military from the regional group.

“They will conduct combat training activities aimed at increasing the level of performance of tasks to protect the Union State,” Tumar said.

-

LÄHDE

The Belarusian military were told this week that they are forbidden to leave the country, @nashaniva reports, citing its sources. Exception is traveling to Russia. This information is brought verbally to servicemen.

In addition, @nashaniva reports that reserve officers began to receive offers to return to service. This is done at the enlistment office, where they were summoned allegedly for “clarification of information.”

-

LÄHDE

The Lukashenka regime has handed over at least 22 more tanks to Russia. Today, another echelon with military equipment was detected in Mahiliou region, moving towards Orsha. Later the echelon was spotted there moving towards Russia.

At least 22 T-72A tanks were seen on the echelon. Observation points may indicate that the vehicles had most likely been removed out of storage from the 969th tank reserve base (Urechcha, Minsk region) and were being transported on the Asipovichy-Mahiliou-Orsha-Russia line.

It’s possible that this time the number of tanks taken to Russia could be higher. Thus, over the past week, the Lukashenka regime handed over at least 67 T-72A tanks and at least 28 Ural trucks to Russia.

Previous echelons were sent to the railway stations Uspenskaya and Millerovo (Rostov oblast, Russia) and further to Donbas.

 
Back
Top