Ukrainan konflikti/sota

Saksan presidentin puhe oli hämmentävä selväjärkinen. Myötätuuli taloudessa on nyt ohi, ja Saksan on valmistauduttava vastaanpanemiseen oman puolustuksen kuntoonlaittamisen sekä Ukrainan tuen lisäämisen kautta. Hitaasti mutta ehkä sittenkin...
Saksan liittopresidentti on valtaa vailla oleva seremoniahahmo. Niin kauan kun Scholz pelkää ryssää kuollakseen ja mielistelee sitä ja nyt myös Kiinaa, on koko Eurooppa vaarassa.
 
Minnehän tankkien löpö menee jos/kun näille joskus raskas kalusto luovutetaan? Veikkaisin, että ensin lopettavat itse polttoaineen ostamisen telttojen lämmitykseen polttaen tankkien löpöä ja sitten myyvät viereisille mobikeille loput. Kun käsketään hyökätä niin ei pysty kun tankit ei käynnisty. Vastaanotetun polttoaineen kuittaukset on tietenkin joku hölmö mobilisoitu reservinupseeri tai vääpeli tehnyt ja siten pääsee selittelemään yllättävän kovaa haihtumista sekä vuotoja PA-linjoissa, joita on tietenkin helppo lavastaa muutama todisteeksi.
Näinhän tapahtui jo tammi-helmikuussa. Vaunuista oli löpöt myyty tai muuten lapottu parempiin suihin ja menovesihän loppui miltei koko armeijalta pitkälti ennen Kiovaa. Koita siinä sitten sotia, jos tarvitaan pataljoonan kaikki krapulaiset ukot työntämään ajoneuvoja ettepäin samalla, kun vastapuoli suolaa jokaista keulavaunua vuorollaan. :rolleyes: :love:
 
Semmoinen kommentti tästä, että jos se oli todellakin tuollaisen kauko-ohjattavan veneen tekemä isku, niin se vastaisi aika hyvin Al-Qaidan iskua USS Colea vastaan vuonna 2000. USA:n damage control on tietenkin täysin eri luokkaa kuin Venäjällä ja silti heilläkin kesti vuoden ennen kuin Cole oli takaisin palveluksessa. Eli jos tällainen isku on Makarovia vastaan tehty, niin vaikka se ei olisi uponnut, niin on todennäköisesti poissa pelistä sodan loppuun asti.
 
Artikkeli koskien venäjän syitä saada vilja kulkemaan, ja miksi se yrittää samalla tuhota ukrainan viljainfrastruktuuria.
Pääpointit mitä itse nappasin tuosta:
Palataan tähän yllä lainattuun lähes 4kk vanhaan viestiin ja sen sanomaan.
Nyt ilmeisesti ryssä päätti että on saanut tarpeeksi tuotua tavaraa lännestä niin, että viljadiilille voi antaa kintaalla.
Enää siis niitä pakotteita jotka poistettiin myönnytyksenä ei voi käyttää uudestaan.
 
Olisikohan niin, että Venäjä yrittää evakuoida niitä parhaimpia joukkoja turvaan ja nuo mobikit toimii lihamuurina sen aikaa ?

Jotenkin tuo kaupungin pitäminen loppuun asti viimeiseen mieheen tuntuisi oudolta. Jos arvioituja Venäjän joukkoja on se 30 k, niin tulisi valtava kaupunkitaistelu. Toisaalta haluavat varmasti tuhota kaupungin. Sehän näppärästi toteutuisi, taistelun tuoksinnassa. Kamala tragedia tulossa ...
Omien joukkojen säästö. Hersonille pitkä piiritys ja huoltoyhteydet poikki. Ruokapadat höyryämään antautujille ja siviileille.
 
Vapautetut ryssän sotavangit kertovat kauheista kokemuksistaan Banderistien kidutettavana /s
ps. No oli se koulun käynti joskus semmoista että tuntui kidutukselta. Varsinkin ruotsin tunnit...

Tää on kyllä kamalaa! Jälleen kerran, mitä tekee Amnesty. Eihän nyt rysyille voi historiaa opettaa, vähemmästäkin sitä menee polla sekaisin. Silkkaa psykologista kidutusta sanon minä!
 
Näinhän tapahtui jo tammi-helmikuussa. Vaunuista oli löpöt myyty tai muuten lapottu parempiin suihin ja menovesihän loppui miltei koko armeijalta pitkälti ennen Kiovaa. Koita siinä sitten sotia, jos tarvitaan pataljoonan kaikki krapulaiset ukot työntämään ajoneuvoja ettepäin samalla, kun vastapuoli suolaa jokaista keulavaunua vuorollaan. :rolleyes: :love:

Talvella tuli tosiaan esiin niitä videoita joissa panssarimiehet olivat itse laskeneet vaunujen löpön maahan. Ja sitten selittivät esimiehille etteivät voi edetä / hyökätä kun löpö loppui.
 
Meillä Suomessakin on Private Military Company, Leka nimittäin. Erittäin hyvää tekevät ja maine sen kun kasvaa (y) Piti jo lopettaa sotilas- ja ylijäämäkaman haaliminen kun oma kenttäkelpoisuus on jo historiaa, mutta varmasti tuen tuota firmaa parhaani mukaan jatkossakin.

Ehkä me ei enää etulinjaan "ryynäämään" olla kelpoisia, mutta varmasti meille vielä löytyy tärkeää tehtävää muista tehtävistä, nimim. rekkaa 16 v. ajaneena ja 14 vuotta sen jälkeen sitä asiaa kouluttaneena ajoneuvoyhdistelmä taipuu edelleen nöyrästi sinne minne haluan...
 
Hersoniin tuskin mennään panssaroidulla ajoneuvoilla teitä posottaen, vaan erikoisjoukoilla ja hotspotit saartaen, jottei kävisi niin kuin Venäjän armeijalle Groznyin keskustassa uutenavuotena 2994-1995; 105 120:stä tankista ja IVF:stä meni.


Ja kaupungin valtaaminen talo talolta..

Itse uskon, että Ukrainan taktiikka Hersonissa on kuin hyeenalauman: purraan härästä palanen sieltä ja toinen täältä ja kun saalis on kyllin väsynyt, käydään tilaisuuden tullen kurkkuun kiinni.

Mielestäni Hersoniin ei edes kannata mennä jos ryssä aikoo puolustaa sitä ns. tosissaan.
Joen yli jossain ihan toisaalla yllättävällä suunnalla, maximaalinen epäsuoran, it ja ilmavoimien tuki joen omalle puolelle tukemaan jolla taataan sillanpään jonkun asteinen koskemattomuus. Seuraavaksi sillanpään laajennus ja eteneminen lähimmälle korjauskelpoiselle ylimenoreitille tms. Vastarannalle ei tarvita aluksi järeää kalustoa, Ukraina on tähänkin mennessä tuhonnut valtaosan tst-vaunuista muilla kuin omilla tst-vaunuilla. Laadukkaimpien pst-ohjus ja tykistö kykyjen pitäisi riittää mekaanista uhkaa vastaan, ilmatorjunnan myös kun kyseessä on tärkein hetkellinen painopiste. Suurin kysymysmerkki lienee millä ja mitä joen yli saadaan vietyä (leveydestä/virtauksesta johtuen) ja missä mittakaavassa (uivaa panssaroitua ajoneuvoa kyllä pitäisi olla aika reilusti arsenaalissa, loput jollain ponttoonipäristimillä vaihtuvista sijainneista ajoneuvo kerrallaan) :unsure:Luonnollisesti nyt uhkaa pitää näyttää luotavan johonkin ihan muualle kuin mistä yli aijotaan tulla:salut: Luulisi että vastarannalla on todella "tyhjiäkin" alueita "turvassa" vesiesteen takana, voisin kuvitella että parasta aikaa kiihkeästi lasketaan/tiedustellaan ryssän vastahyökkäys kykyjä/sijainteja joen toisella puolen:unsure:

Herson putoaa aikanaan ilmaiseksi kun elämä siellä käy liian vaikeaksi (joko huollon nykyisen vaikeuden takia tai uhkaavan "oman puolen" rannan menetyksen seurauksena).
 
Suurin kysymysmerkki lienee millä ja mitä joen yli saadaan vietyä (leveydestä/virtauksesta johtuen) ja missä mittakaavassa (uivaa panssaroitua ajoneuvoa kyllä pitäisi olla aika reilusti arsenaalissa, loput jollain ponttoonipäristimillä vaihtuvista sijainneista ajoneuvo kerrallaan) :unsure:Luonnollisesti nyt uhkaa pitää näyttää luotavan johonkin ihan muualle kuin mistä yli aijotaan tulla:salut:
Itse uskon edelleen siihen, että Ukraina käyttää sitä kokonsodan ajan hallussa ollutta sillanpäätä, eli lyö kiilan Zaporizzijan suunnalta tai idempää.

Mikäli asia on niin, että Putin on määrännyt Hersonin pidettäväksi, ajattaa Ukraina maksimimäärän ryssiä sinne puolustelemaan ja itse tekee kevyitä hyökkäyksiä sen mitä paineen pitäminen vaatii.

Joukkojen keskitykset/valmistelut Dneprin/Zaporizzjan itäpuolelle menossa vaivihkaa, ja siksi hiljaisuus.
 
Semmoinen kommentti tästä, että jos se oli todellakin tuollaisen kauko-ohjattavan veneen tekemä isku, niin se vastaisi aika hyvin Al-Qaidan iskua USS Colea vastaan vuonna 2000. USA:n damage control on tietenkin täysin eri luokkaa kuin Venäjällä ja silti heilläkin kesti vuoden ennen kuin Cole oli takaisin palveluksessa. Eli jos tällainen isku on Makarovia vastaan tehty, niin vaikka se ei olisi uponnut, niin on todennäköisesti poissa pelistä sodan loppuun asti.
Colea vastaanhan tehtiin itsemurhaisku pikku jollalla, parempi vertailukohta lienee saudifregattiin osunut pikaliippari vuonna 2017:

https://news.usni.org/2017/02/20/navy-saudi-frigate-attacked-unmanned-bomb-boat-likely-iranian

Colen tapauksessahan pommi oli satoja kiloja, pikku droneen ei tietenkään mahdu samanlaista 'hyöty'kuormaa. Kohdekin on toki vähän pienempi.

Oma tulkintani dronevideosta: fregattia kohti ajava drone on todennäköisesti sama molemmissa videoissa. Toisessa videossa vain näkyy IP-kameran suurennettu kuva (huomaa ankara pomppiminen). Jos näin, niin drone ei ilmeisesti päässyt kovin lähelle fregattia (joka saattoi olla Makarov, tai sitten joku muu Mustanmeren laivaston kolmesta 11356-tyypin fregatista). Southfrontin uutisen mukaan Makarov olisi kärsinyt sirpalevaurioita mm. tutkaan. Voi olla, isohkosta paukustahan voi romua lentää vaurioittavasti kymmenien/satojen metrien päähän. Venäläisten mukaan droneja oli useampia joten tuo ei välttämättä ollut ainoa hyökkäys.
-Miksihän on tultu päivänvalossa?? Kun nuissa kuitenkin on näköjään lämpökamerat ja voi manööveroida pimeässä. Vai onko aikataulu mennyt vähän pieleen tai venynyt ja on jouduttu tulemaan aamun jo sarastaessa.
Toisessa pätkässä näkyy kun drone seikkailee ilmeisesti jo satamassa, etsien jotain sopivaa kohdetta? Sitten vielä pätkä missä ohitetaan joku satamavene, ei saa selvää yritettiinkö törmätä siihen vai vaan ohittaa se lihavamman maalin toivossa.
 
Back
Top