Ukrainan konflikti/sota

Ilmeisesti tuoretta videota. Kommentin perusteella Lymanin-Torsken välistä.
Kiinnostavaa tässä on lähinnä sää. Kuiva pakkassää, ei lunta, hiekkatie pöllyää.
Routa etenee nopeasti näissä olosuhteissa, kun maa oli valmiiksi hyvin märkää.

Tässä välissä oli paikoin luntakin useampi sentti mutta ilmeisesti sulanut pois monin paikoin.
Esim. Harkovan web-kamerassa ei näy enää lunta.


Web-kameroita youtubessa

 
Ryssä toistaa aina samaa kaavaa. 1939 syksyllä Itä-Puolassa NKVD kiersi nimilistojen kanssa. Sama toistui heti 1940-1941 Baltian maissa. Ja epäilemättä Suomessa olisivat toimineet ihan samalla tavalla jos talvisota olisi totaalisesti hävitty. Eli kyllä tuo potentiaalisten vihollisten eliminointi on kuulunut jo pitkään rysyjen metodeihin ja uskallan veikata että kyllä ukrainalaiset tämän osasivat varmasti päätellä kun hyökkäys alkoi.
Boldaus minun. Eipä tarvinnut arvuutella, koska nimilistoista oli uutisointia jo invaasion alkuvaiheessa. Sisälsivät poliitikkoja, aktivisteja, UA-rus sodan veteraanit, aseen omistajat jne. Ihan kynnyksellä tuli vieläpä uudet massahautauksen ohjeet ja tieto liikkuvista krematorioista.
 
Eihän tuo persläpi ikinä muuta tapojaan.

Oli ukrainalaisilla ainakin Zelenskyin eliminointisuunnitelmista jotain varmaakin tiedustelutietoa ja sitä ilmeisesti yritettiin siinä alussa useitakin kertoja kun Kiovassa pyöri venäläisten iskuryhmiä siviileiksi naamioituina.

Venäjän alkukantaisuuden ja järjettömyyden ei pitäisi yllättää mutta kyllä se ainakin minut pääsee aina vähän yllättämään. Kun erehdyn luulemaan että tuon alemmaksi ne ei voi mitenkään vajota niin kyllä vain vajoavat ja paskaa tulee taas naamalle tuutin täydeltä :ROFLMAO:

Epäilemättä decapitation oli se mitä sodan ihan alussa nähtiin ja mitä ryssä yritti. Muistan niitä kuvia ja videoita, joissa poliisi tiesuluilla pysäytteli epäilyttäviä kulkijoita. Taisi valtaosa sabotööreistä ja salamurhaajista sekä viideskolonnalaisista jäädä kiinni. Kuuleman mukaan ukrainalaiset esittivät jotain kysymyksiä epäillyille joihin vain oikea ukrainalainen osasi vastata oikein. Ukrainan sisäisen turvallisuuden joukot (poliisi, raja) olivat hereillä.
 
Tässäpä mainio kolumni siitä miksi satanistijutut nostettiin esille joku aika sitten. Tuntuu meistä absurdilta mutta kohdeyleisö on muualla suurimmaksi osaksi. Toki muutamaan kotimaiseenkin varmasti uppoaa.
 
Viimeksi muokattu:
Siis mikä ton kuorkin pisti vielä liikkeelle??
Palo sulattaa sähkökaapeleiden eristeet, starttimoottori alkaa pyörimään omineen ja kun romussa on vielä vaihde päällä niin liikkeelle mars! Toivoin näkeväni jonkin randomin vajaalla käyvän ryssä jäävän idiotismissaan romun jyräämäksi, valitettavasti jouduin tältä osin pettymään.
 
Kun nyt varsinaisella uutisrintamalla tuntuu olevan jonkinlainen suvantovaihe ja palataan menneisiin, haluaisin itsekin nostaa esiin erään vanhan artikkelin, joka on kummitellut mielessäni toistuvasti pitkin vuotta. Se liittyy muun muassa ennustamiseen, jälkiviisauteen ja ahkerimmin raportoituihin tappiolukuihin.

Kuten hyvin tiedetään, noin vuosi sitten Venäjä kokosi ennennäkemättömät määrät joukkoja Ukrainan rajalle. Poliitikot, toimittajat, asiantuntijat ja maallikot ympäri maailman pohtivat, onko tällä kertaa kyseessä bluffi vai totinen tosi. Samalla monessa paikassa piirreltiin pää märkänä erilaisia nuolikuvioita Ukrainan kartalle ja media esitteli niitä päivästä toiseen. Lopulta kävi kuten kävi.

Vaikka moni nyt innolla julistaa että kaikki oli ilmiselvää, väitetään että jopa melko korkealla Venäjän johdossa yllätyttiin. On myös käytetty paljon aikaa ja intoa irvimiseen siitä, kuinka pahasti kenenkin ennusteet ja nuolikuviot olivat pielessä. Ikivanha viisaus kertoo, että menneen osaa kyllä tietää kuka tahansa, mutta tulevan tietäminen on pirullisen vaikeaa. Tapahtumien kulku oli ilmeisesti myös paikoin todella pienestä kiinni.

Se ennustus ja nuolikuvio jonka nostan esiin on Thomas C. Theinerin artikkeli, lyhyeltä nimeltään "Putin's plan". Theinerin taustoja en ole käynyt läpi tiheällä kammalla. Tämä on mahdollisesti entinen italialainen tykkimies, mutta ei kuitenkaan aivan tyhmä. 28. tammikuuta 2022 päivätty kirjoitus löytyy täältä: https://medium.com/@noclador/putins-plan-4652895de8ba

Hyvin nopeita poimintoja vapaasti käännettynä ja tiivistettynä:
  • Hyökkäys alkaa pian ja väistämättä jossain mittakaavassa. ("Viikon päästä valmista.")
  • Tavoitteena on Ukrainan täysi miehittäminen, alistaminen ja venäläistäminen.
  • Kalustoa on tuotu niin paljon, ettei kyseessä voi olla harjoitus - eikä myöskään bluffi.
  • Hyökkäys tapahtuu kolmesta pääsuunnasta.
  • Suunnitelmaan kuuluu kaupunkien piiritys ja nujertaminen kylmään ja nälkään.
Kartta selosteineen menee syvemmälle yksityiskohtiin, joita en nyt ala perata. Suosittelen lähinnä huomioimaan, että Theiner sanoo sen olevan "maximal Russian invasion plan" - ei varma ennuste tapahtumien kulusta vaan maksimaalinen tavoite.

Theiner oli monessa asiassa oikeassa, ja monia pointteja voisi tutkia tarkemminkin. Palstamillimetrien säästämiseksi hyppään kuitenkin tekstin loppuun, siihen osioon joka nimenomaan on jäänyt takaraivooni kummittelemaan jo lähes vuoden verran:

[Ukraine’s chance to successfully fight Russia to standstill rests on --] above all, as Finland showed in winter of 1940–41, on the Ukrainians ability to kill Russian soldiers: 10,000 is good; 50,000 is better; 100,000 dead Russian soldiers will bring peace.

"100 000 kaatunutta venäläistä tuo rauhan." Kun vielä keväällä sodankäynti oli liikkuvaa ja sekavaa, ja raportit kertoivat "vain" tuhansista kaatuneista, tuo luku tuntui etäiseltä ja utopistiselta. Nyt todellinen lihamylly on lähtenyt käyntiin ja samainen luku onkin jo aivan nurkan takana, ainakin suosituimman seurannan mukaan.

Todellista kaatuneiden määrää ei luultavasti tiedä kukaan - ei länsi, ei Ukraina, ei edes Venäjä. Jos joku todella tietää, ei ole mitään takeita, että tämä haluaisi kertoa tai puhua totta. Myös tämä sadantuhannen taitepiste on vain valistunut arvaus ja pyöreä luku, ei mikään profeetallinen tai tieteellinen tosiasia. Mielenkiintoinen ennuste se on silti, ja myöhemmin monet ovat arvelleet jotain saman suuntaista. Theiner esitti sen jo tammikuussa.

Putin olisi epäilemättä valmis tapattamaan paljon enemmänkin, mutta rutina on alkanut Venäjällä. Kansan syvät rivit alkavat ymmärtää, että ollaan hyvin kaukana helposta operaatiosta, jonka hoitaa "joku muu" ja sitten palataan Ikeaan. Yhä useampi tietää jonkun joka lähti eikä tullut takaisin ja alkaa nähdä itsensä saman näytelmän seuraavana esiintyjänä.

Jäämme seuraamaan tämän ennustuksen osuvuutta, siltä osin kuin sen seuraaminen on mahdollista.
 
Back
Top