Ukrainan konflikti/sota

Vähän yllätti että nuoret on eniten tuota vastaan. Mutta ilmeisesti sota on niin kaukana jonkun berliiniläisen hipsterin todellisuudesta, että sitä ei haluta edes ajatella. Muutenkin luvut on vähän sellaiset, ettei Scholtzilla ole mitään hätää kotimaassaan asemansa suhteen vaikka kieltäisi kaiken avun.
Entistä presidenttiämme siteeraten..valitettavasti..
 
Neuvottelut tässä vaiheessa ovat tosiaan yhtä tyhjän kanssa. Ukrainan päämääränä on vuoden 2013 rajoille palaaminen, ja se uskoo jonkin tuon suuntaisen olevan ihan realistinen tavoite. Venäjä puolestaan on anneksoinut neljä oblastia Ukrainasta, ja näyttää uskovan siihen, että pystyy pitämään itsellään melkoisen ison palan maata. Kumpikaan osapuoli ei ole osoittanut mitään halua johonkin kompromissiratkaisuun tavoitteiden puolivälistä. Tällä hetkellä neuvotteluiden ainoa seuraus olisi se, että jos niiden ajaksi saataisiin tulitauko, Venäjä saisi aikaa varustella ja kouluttaa mobikkinsa paremmin kevätoffensiivia varten. Ukrainakin toki hyötyisi, mutta todennäköisesti ei yhtä paljon, koska heidän mobilisaationsa alkoi reilusti aiemmin. Suurin osa neuvotteluita vaativista taitavat olla ihan vain hyödyllisiä idiootteja, joiden näkemys asioista rajoittuu "sotiminen=paha ja puhuminen=hyvä" tasolle, mutta eiköhän heistä löydy myös henkilöitä, jotka tietävät tasan tarkkaan mitä ovat tekemässä.

Saksan tasapainoilusta on tullut puolestaan lähinnä surkuhupaisaa. Tavallaan ymmärrän joskus viime kevään ajalta sellaista ajattelua, että jossain vaiheessa palataan normaaliin kaupankäyntiin Venäjän kanssa, ja siinä vaiheessa ne eurooppalaiset maat, jotka ovat nihkeilleet aseavun ja pakotteiden kanssa parhaansa mukaan, ovat etulyöntiasemassa. Näätämäistä toimintaa, mutta sellaista se isojen valtioiden amoraalinen valtapolitiikka usein on. Tässä vaiheessa pitäisi kuitenkin olla vähän hitaammallekin liittokanslerille selvää, että Venäjä on ns. all-in ja vakaasti päättänyt viedä tämän katkeraan loppuun saakka. Mitään siltoja ei enää ole jäljellä poltettaviksi, koska ne on räjäytetty itäisestä päästä. Ja tähän loppuun se pakollinen Räty-lainaus.
 
Alan kallistua siihen, että Saksa ei halua Ukrainan totaalista voittoa. Mutta ei myöskään Venäjän totaalista voittoa. Saksalle varmasti kaikkein mieluisin lopputulos olisi, että nykyiset rintamalinjat jäädytetään ja neuvotellaan rauhansopimus, jossa nykyiset rintamalinjat muodostavat viralliset rajat Ukrainan ja Venäjän välille. Näin Putin saa jatkaa ja kohta kaasu virtaa taas normaalisti Saksaan
 
Pekka Toveri arvioi koottua lännen aseavun kalustoluetteloa, sanoen sillä voitavan varustaa jo kaksi Ukrainan armeijan mekanisoitua prikaatia.
Prikaaati on nykyaikaisissa asevoimissa pienin perusyhtymä, joka kykenee itsenäiseen taisteluun eli suorittamaan sotatoimia. Käsittää Wikipedian mukaan 3000-7000 tuhatta miestä.

Lainaus:
"Tuossa on jo yhdentoista tykistöpatteriston verran kenttätykistöä a 18 tykkiä per pataljoona ja lähes 900 kuljetus-ja rynnäkkövaunua, kun pataljoona tarvitsee noin 30-40 vaunua, voidaan tuolla määrällä varustaa 22-30 moottoroitua/mekanisoitua pataljoonaa. Mekanisoituun prikaatiin kuuluu 3-4 moottoroitua tai mekanisoitua pataljoonaa. Toisin sanoen tuolla vaunumäärällä voidaan varustaa 7-8 moottoroitua tai mekanisoitua prikaatia, kun taas tykistöpatteristoja riittää vain riittää 6-8 prikaatin verran, sen mukaan onko prikaatissa yksi vai kaksi patteristoa."

Katso liite: 73036
Tuostahan puuttuu kokonaan Suomen salattu paketti, jossa nyt varmasti on ainakin tykistöä.
 
Paljon puhutaan Saksan vatuloinnista, mutta mielestäni pitäisi puhua enemmän sen merkityksellisyydestä tai oikeastaan merkityksettömyydestä.

Saksa on alasajanut oman sotakoneistonsa ja jäljellä on enää haurasta teknohärveliä sekä kourallinen alkuperäisestä totaalisen sodan iskukyvystä. Ne isot määrät toimivia Leopardeja löytyy Saksan ulkopuolelta maista, joita ei suoraan uhkaa mikään juuri nyt. Ainoa este on käytännössä byrokraattien pelko Saksan reaktiosta. Keskustelun suunta pitäisi (Puolan esimerkillä) kääntää jo lähetysten sekä huoltopumpun organisointiin ja antaa Saksan olla paska maa niin kauan kuin se haluaa.

Ei kokonaistilanne ole 2/2022 jälkeen ollut enää Saksasta kiinni.
 
Mielenkiintoista nähdä, millaiseksi sodan jälkeinen EU muodostuu. Vaikea nähdä, että Saksalla voisi olla minkäänlaista johtajan asemaa EU:n yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa näiden näyttöjen jälkeen. Puola ei tulisi sitä hyväksymään. Ja jos aletaan puhua EU:n turvatakuista tai yhteisestä puolustuksesta, niin siihen pitää vetovastuuseen laittaa Puola, ja tarvittaessa jättää Saksa kokonaan järjestelyn ulkopuolelle.
Tämä tietysti riippuu lopputuloksesta. Mutta jos tässä käy ns hyvin vaikka Saksa vain velttom*nailee, niin kyllähän se pitää kölin ali vetää.
 
Näin taas amatöörinä, mikä tekee Leopardista Ukrainan sotavoimissa niin lyömättömän ryssiä vastaan?

Tai siis että jos ja kun Ukraina saa niitä, mitä rintamalinjoilla konkreettisesti tulisi tapahtumaan?
 
On kyllä sellaista kraateripeltoa, että ei mikään ihme että määrä ammuksia tahdo riittää. Kuvankaappaus videosta alla.

Jo yhdessä ilmakuvassa tuo ammusten määrä on ihan käsittämätön. Ja rintama on satoja kilometria pitkä ja lisäksi liikkuu edestakaisin.

Katso liite: 73028
Tuo on mielenkiintoista, että edelleen mennään samalla konseptilla eteenpäin. Eihän tuollaisessa sodankäyntitavassa ole mitään järkeä, mutta ei näy ryssät muuta osaavan. Järkyttävä määrä käytetään ammuksia tuon tarkkuuden kustannuksella. Onkohan kellään arviota paljonko tuollaisen perus 120mm tai 155mm kranaatin tekeminen kustantaa ? Paljonko hinta-ero GPS:aan perustuvaan ammukseen mahtaa olla ? Voisiko jo lähitulevaisuudessa halvat itsemurhadroonit alkaa korvaamaan tuota tykistön käyttöä laajemmassa mitassa ainakin lyhyemmillä matkoilla :unsure:
 
Joku, oisko ollut Jake Broe tai Denys sanoi, että yksi tykinlaukaus maksaa ryssälle 1000$. Ei hajuakaan mihin perusti hinnan, mutta oli nimenomaan keskihinta, eli Pionin hinta on reilusti yli ja 122mm reilusti ali.

Edit Länsihinnat on tietty kalliimmat ja gps laukauksien hinta taisi jossain olla 50-75000$ per kappale. Tämä puhtaasti muistista, toivottavasti en muista mitä sattuu.
 
Näin taas amatöörinä, mikä tekee Leopardista Ukrainan sotavoimissa niin lyömättömän ryssiä vastaan?

Tai siis että jos ja kun Ukraina saa niitä, mitä rintamalinjoilla konkreettisesti tulisi tapahtumaan?
Kalusto on kalustoa. Ukraina tarvitsee tankkeja. Jos T-sarjaa ei ole antaa, annetaan sitä mitä on. Samalla saadaan synergiaetua huoltoon ja varaosiin, tai saataisiin jos Saksa ei olisi putlerin taskussa.

Ihan kuin ensiksi annettaisiin omia vanhoja AK:ta pois, ja kun ne lopuvat, G36 tai M-4.

Tärkeintä on että tavaraa virtaa.
 
Back
Top