Ukrainan konflikti/sota

Tähän käy hyvin yhteen eilinen Putinin puhe jossa korosti keskiasteen ja ammattikoulujen tärkeyttä. Kuinka niihin täytyy panostaa ja helpottaa ammattitutkinnon saamista jotta voivat sitten nopeasti siirtyä eteenpäin opiskeluissaan jos haluavat. Tärkeintä on kuitenkin saada ammattikoulutus.
Se meinaa uhrata korkeakouluopiskelijat.
Kuuntelin myös ja mielikuva jäi että sanoi ajavansa ammattitutkinnon suorittamisen helpottamista ja nopeuttamista. Ensimmäinen ajatus oli, että koska koulussa olevat on suojassa kutsunnoilta ja mobilisaatiolta, niin nyt tyhjennetään koulut jotta saadaan nuorta miestä tapettavaksi. Tutkinto toiseen kouraan ja toiseen kouraan joku AK variantti. Eli hieman erilainen tulkinta samasta asiasta. Korkeakouluissa kuitenkin opiskelee ylempien luokkien jälkikasvua ja edelleen ryssälässä pelätään tuoda sota todelliseksi suurkaupunkien keskiluokalle.
 
Luulin että lähdössä oli M2A2 ODS, tuo on M2A3. Parempi tietysti noin, jos tiedät kuvan olevan Ukrainasta.
Erikoista tosiaan, jos on M2A3. Jenkit on kyllä aloittamassa siirtymisen A4 versioon, mutta siinä kestää vielä.
Noita M2A2 ODS versioita pitäisi olla varastot pullollaan. Ainoa mikä tulee mieleen on, että niitä ei oikeasti ole nopeasti annettavissa vaan tarvitsisivat teollisen kunnostuksen ja sen takia lähtee 3 versiota. Nelos versio tehdään uppaamalla kakkosversiota, olisikos nyt laskettu, että kolmosta on antaa kun nelonen on tulossa.
 
Uskaltaisin lyödä vaikka vetoa, että Ukraina tulee iskemään Kertsinsalmen siltaan vielä kevätpuoliskolla. Sillä saataisiin Krimin kautta tapahtuvat täydennykset vähenemään huomattavasti ja vasta tämän jälkeen tulisi se hyökkäys etelään Melitopoliin yms. Mutta silta tullaan ensin räjäyttämään, luultavasti maaliskuun loppuun mennessä, jotta venäjä joutuisi kuluttamaan resurssejaan kunnolla ennen etelän hyökkäystä.
Jos Ukraina saa kunnon täsmälelut niin tällä kertaa myös runtua niille lautoille jolla ryssä siltaa on joutunut korvaamaan, sekä kelluville nostureille joita korjaamiseen tarvitaan. Sitten maasilta katki ihan mistä vaan mistä helpoiten saa, jättäisin välittämättä Melitopoleistakaan. Helpompi sekin on napata kun vähän aikaa kypsyttelee huollon puutteessa. Ja tässä vaiheessa tsaarin palli on jo hyvin hutera että voi tulla yllättäviä käänteitä Moskovassa.
 
Jos Ukraina saa kunnon täsmälelut niin tällä kertaa myös runtua niille lautoille jolla ryssä siltaa on joutunut korvaamaan, sekä kelluville nostureille joita korjaamiseen tarvitaan. Sitten maasilta katki ihan mistä vaan mistä helpoiten saa, jättäisin välittämättä Melitopoleistakaan. Helpompi sekin on napata kun vähän aikaa kypsyttelee huollon puutteessa. Ja tässä vaiheessa tsaarin palli on jo hyvin hutera että voi tulla yllättäviä käänteitä Moskovassa.
Ryssän puolelta Tamanin niemimaan kärjestä kun särkee laiturirakenteet, niin hyvä tulee.
 
Viimeksi muokattu:
Uutta videoo Noidalta, kertoilee juttua viime syksyltä miten heidän porukka otti kolmeks päiväks haltuun Bakhmutin asfalttitehtaan ja miten joutu uhkaan erästä haavottunutta joukkuelaistaan putkaanheitolle kun ei suostunu vapaaehtosesti lähteen sidontapaikalle. Epäilisin että ainakin veli @tulikomento on jo odotellu uutta materiaalia joukkueenjohtajalta :unsure:

 
Uskaltaisin lyödä vaikka vetoa, että Ukraina tulee iskemään Kertsinsalmen siltaan vielä kevätpuoliskolla. Sillä saataisiin Krimin kautta tapahtuvat täydennykset vähenemään huomattavasti ja vasta tämän jälkeen tulisi se hyökkäys etelään Melitopoliin yms. Mutta silta tullaan ensin räjäyttämään, luultavasti maaliskuun loppuun mennessä, jotta venäjä joutuisi kuluttamaan resurssejaan kunnolla ennen etelän hyökkäystä.
Olisko tänään jo kevätpuoliskoa?
Olisko?🤗
 
Hyökkäys Moldovaan olisi periaatteessa hyvä peliliike Putinilta. Siinä nähtäisiin taas, että miten länsi reagoi ja kuka lähtee auttamaan Moldovaa ja miten. Vai lähteekö kukaan auttamaan.
Muistaakseni Ukraina tarjosi apua Transnistrian vapauttamiseen jo aikoja sitten...

Ehkä Ukrainaa voisi muutenkin kiinnostaa Moldovan jeesaaminen, jos tarve vaatii. Oletetusti vastus olisi kuitenkin melko kevyttä, koska ei Venäjä tuonne yht' äkkiä mitään hirveitä määriä porukkaa ja tarviketta pysty siirtämään mitenkään.

Samahan se Ukrainalle on, tapetaanko ryssää naapurimaassa vai kotimaassa. Melkein mieluummin naapurissa.
 
Laitoin Moldova ketjuun, mutta sivuhuomiona tännekin.
Putin meinaa oikeesti hyökätä Moldovaan (Edit: Villi veikkaus, että tapahtuu perjantaina)

Meinasin juuri kysellä että mitä mieltä porukka on tuosta vuodetusta suunnitelmasta ottaa Valko-Venäjä ja pari muuta valtiota haltuun. Aika suuria riskejä on, mutta ei putesta tiedä vaikka yrittäisi. Onkohan Moldovalla ja Romanialla jonkinlaista puolustussopimusta olemassa? Aikooko Ukraina katsella sivusta jos Transnistrian tilannetta aiotaan eskaloida..
 
Hyökkäys Moldovaan olisi periaatteessa hyvä peliliike Putinilta. Siinä nähtäisiin taas, että miten länsi reagoi ja kuka lähtee auttamaan Moldovaa ja miten. Vai lähteekö kukaan auttamaan.
Romania olisi loogisin vaihtoehto, mutta se on NATO-maa ja eiköhän ole hyvin selkeät ohjeet annettu eskaloinnin välttämiseksi. Ukraina hoitaa suoran auttamisen ja muut tarjoaa todennäköisesti materiaaliapua.
 

Niinpä... ja vanhimmat aseistakin alkavat olla jo sadan vuoden ikäisiä:ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO:

Otsikko hieman vedättää, tutkija ei varsinaisesti sanonut noin. Sopii verrata alkuperäiseen viitattuun Postimees-lehden julkaisemaan mielipidekirjoituksen otsikkoon ja alkusanoihin (loput valitettavasti maksumuurin takana): LÄHDE

VLADIMIR YUŠKIN ⟩ The strength of the Russian defense industry is just a miserable mask​

The Russian defense industry is not ready for the war in Ukraine at all, depending to a large extent on Western know-how, says Vladimir Yushkin, director of the Baltic Russian Research Center.

-

Tässä se mitä Verkkouutisten artikkelissa sanotaan: LINKKI

Tutkijan mukaan Kremlillä on ollut harhakuvitelmia maan aseteollisuuden tilasta.

Baltian Venäjän tutkimuskeskuksen johtaja Vladimir Juškinin mukaan Venäjän menneisyyteen jämähtänyt aseteollisuus ei ollut lainkaan valmis Ukrainan sotaan.

Venäjän armeijan varastot ovat pullollaan vanhoja aseita ja sotakalustoa, jonka takia Kremlin valtaapitäviä ei ole Juškinin mukaan kiinnostanut aseteollisuuden modernisointi.

Juškin viittaa Postimees -lehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Venäjän entisen varapääministeri Alfred Kochin muistelmiin. Hänestä tuli elokuussa 1993 aseteollisuuden yksityistämistoimikunnan varapuheenjohtaja. Koch kävi kolmen vuoden aikana sadoissa asetehtaissa. Hän havahtui siihen, että venäläinen aseteollisuus oli jämähtänyt pahasti paikalleen.

– Sitten eräs vanha johtaja selitti Kochille, mistä oli kyse. Neuvostoliiton puolustusteollisuus oli ollut tässä tilassa joulukuusta 1984 lähtien, jolloin puolustusministeri, marsalkka Dmitri Ustinov kuoli. Hän oli täydellinen asehullu ja tuotti valtavan määrän panssarivaunuja, tykkejä ja kaikkea muuta kestämään sadan vuoden sodan, Juškin kirjoittaa.

Tutkija toteaa, että venäläisen valtionyhtiö, asejätti Rostecin toimitusjohtaja Sergei Chemezov huvijahdin pituudesta ja puolustusministeri Sergei Shoigun palatsien koosta voi päätellä sen, että valtaapitävät eivät ole olleet kovin kiinnostuneita aseteollisuuden modernisoinnista. Rahat ovat valuneet mahdollisesti herrojen taskuihin.

– He elivät vanhassa paradigmassa: varastoissa riittää aseita sadan vuoden sotaan. Eihän kukaan tässä maailmassa aikonut ryhtyä sotaan – paitsi Vladimir Putin, joka alkoi korkeintaan viimeisen viiden vuoden aikana kuvitella olevansa sotilasjohtaja, Juškin toteaa.

– Toisin sanoen Venäjä aloitti sodan teollisuudella, joka ei ole kyennyt uudistumaan. Modernisointiin varatut rahat käytettiin tehottomasti. Lännen asettamat pakotteet lopettivat täysin mahdollisuuden siihen, että Venäjällä voisi tapahtua itsenäistä uutta kehitystä.


-

Väitetään siis että Neuvostoliiton aseteollisuus olisi ollut "paikoilleen jämähtänyt" marsalkka Ustinovin kuoleman jälkeen eli joulukuusta 1984 lähtien. Ennen sitä tuottivat valtavat määrät sotateknologiaa, koska Ustinov pyrki varautumaan "sadan vuoden sotaan". JOS uskotaan tämä väite, se tarkoittaisi että Ustinovin johdolla "valmistauduttiin sadan vuoden sotaan" mutta on eri asia, oliko varastoissa ikinä riittävästi sotakonetta sellaista varten. Minä näen tuon enemmän kielikuvana kuin minään määrän mittana.

Tutkija väittää myös että nykyinen Venäjän johto elää edelleen tässä harhaluulossa että sotatarvikkeita riittäisi "sadan vuoden sotaan". Ei ole koettu tarvetta uudistaa teollisuutta, koska varastot ovat täynnä tavaraa (heidän luulo).

En ole samaa mieltä siitä että Neuvostoliiton teollisuus olisi jämähtänyt Ustinovin kuoleman jälkeen: eri sotakoneiden parhaat versiot tulivat tuotantoon 80-luvun lopussa eli hyvin lähellä Neuvostoliiton romahtamista. Kehitystä tapahtui siis loppuun asti, tosin valmistusmäärät laskivat tasaisesti ennen lopullista romahdusta, mikä tapahtui vuosien 1989-1991 aikana. Oliko Ustinov sitten se ajava voima, joka pakotti valmistamaan sotakoneita varastoon ne määrät mitä tekivät, vaikea sanoa. Lisäksi pitää muistaa: tutkimus ja tuotekehitys vie vuosia, joten on mahdollista että 80-luvun lopussa valmistuneet projektit on aloitettu Ustinovin ollessa elossa ja siten ainakin osaksi hänen ajaminaan.

Olen myös hieman eri mieltä siitä, etteikö teollisuutta olisi yritetty modernisoida Venäjän aikana. Paino sanalla yritetty, tulokset jättävät paljon toivomisen varaa. Sanoisin että johtajien huvijahtien pituus ja palatsien koko kertoo siitä, missä heidän oikea intohimonsa on ollut ja minne suuret määrät rahaa on valunut. Eli modernisointia on tehty ainakin teorioissa, paperilla ja haavekuvissa, mutta todellisuudessa se on jäänyt puolitiehen. Ei totaalinen pannukakku, onhan modernihkoa tarviketta valmistettu koneesta riippuen kymmeniä tai satoja kappaleita per vuosi, mutta selvästi teollisuuden syviä ongelmia ei ole kyetty ratkaisemaan. Pelkkä rahan kaataminen harvoin ratkaisee "syviä ongelmia", sellainen vaatisi järjestelmän ja ehkä koko yhteiskunnan muutoksen, mutta sellaiseen ei ole Venäjällä halua saati kykyä.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top