Ukrainan konflikti/sota

Ei syyllistäminen ja negatiivisuus auta yhtään mitään. Jos Ukrainalla on noin miljoona miestä taisteluissa niin niistä 800000 on reserveistä otettuja tai hyvin lyhyellä aikavälillä koulutettuja, niin se on ollut pakko tehdä. Samaa se olisi meilläkin, ei kannata tuudittautua siihen että osaaminen missään reserviläisarmeijassa olisi aivan päätähuimaavaa eikä sekään aina auta kun vastassa on vastustaja jolla on kalustollinen ja määrällinen ylivoima lähes kaikilla sektoreilla. Raskaita tappioita tulee ajoittain, mutta ei nuo muutamat videot ole se kokonaiskuva. Aivan tarkoituksella täällä muutamat niitä jatkuvasti puivat läpi ja haluavat möyhiä sitä asiaa, ei se siitä mihinkään muutu, katse pitäisi vain olla edessäpäin ja miettiä mitä voidaan tehdä paremmin esimerkiksi koulutuksen tehostamisessa. Kaluston menetykset eivät ole siltikään mitenkään hälyttävällä tasolla joten turha niitä on paisutella. Faktat faktoina.
Parisen kuukautta vastahyökkäys ollut käynnissä, alle 50 Bradleytä ja alle 20 länsimaista MBT:ä on todennetusti tuhottu tai vaurioitettu. Eli alle 1 Bradley päivässä ja Leopard tai muu länsitankki joka kolmas päivä. Sekö on liikaa, meillä menisi varmasti omista vähintään yhtä nopeasti kalustoa ryssää vastaan niin laske montako olisi jäljellä kun sotaa on yli 500 päivää takana. Olisitko silloin haukkumassa kaikki yksikköjen johtajat? Arvostelu on helppoa, auttaminen siinä että tulos paranee vaikeaa, aina on mukava valita se helppo tie.

Samassa ajassa (n 60 vrk) ryssiltä on mennyt satoja panssareita kummastakin kategoriasta.
Ei Ukrainan tarvitse olla maailman paras armeija, riittää että se on parempi sotaan osallistuvista mitä se aivan varmasti tällä hetkellä on.

Vaikka kaikki kalusto olisi tuhoutunut siinä vaiheessa kun viimeinen ryssä ajetaan ulos Ukrainasta niin kaikki on ollut sen arvoista, ei niitä ole sinne paraatiin viety vaan käyttöön ja käytössä niitä vain menee.

Edelleen suurin osa on miinojen vaurioittamia, jotka tulevat lähes kaikki korjausten jälkeen takaisin käyttöön.

Lopulta tulos mitataan siinä saadaanko ryssät ulos Ukrainasta vai ei, käyttämättä sitä kalustoa ei varmasti saada.

No eikö se virheiden juurtajaksaen möyhiminen ja läpi käyminen ole juuri sitä että mietitään miten asiat voisi tehdä paremmin?
Sitä suuremmalla syyllä asioita kannattaa möyhiä täällä koska olemme isoksi osaksi reserviläis armeija ja joukko ei pääsääntöisesti ole valmis kotiutuessaan vaan oppimisen olisi tarkoitus jatkua myös reservissä, pääsääntöisesti PV:n toimesta, mutta kaikki ymmärtävät ettei kertausten määrät riitä alkuunkaan koko reservin laveudella. Joo, ani harva reserviläinen tuskin joutuu johtamaan minkään sortin ps-hyökkäystä, mutta asiat kannattaakin suurempaa massaa ajatellen pääsääntöisesti kääntää siten päin että näemme mikä toimii jv-painotteisessa puolustuksessa, erityisesti jos vaunuja käytetään väärin/maasto on niille epäedullista. Ja sitä porukkaa joka joutuu johtamaan omalla tasallaan puolustuksen valmistelua on reservissä sitten silleen että riittää, oli kyseessä sitten komp.päällikkö tai omatoimisesti poteronsa tarkempaa kaivuu paikkaa pähkäilevä miehistön jäsen🫡

Ja kerrotko tähän väliin, miten me täältä foorumilta käsin (keskittymällä vain positiivisiin asioihin) ja valitsemalla sen "vaikean tien", kykenemme auttamaan Ukrainaa tuloksen parantamisessa?

KO. videoiden ehkä suurinta antia on nähdä ettei modernitkaan panssarit ole todellakaan mitään kaiken näkeviä tuhokoneita, edes Ukrainan maastossa, puhumattakaan meillä. Kun miinoitteet on järkevästi rakennettu, niiden pysäyttävään/kanavoimaan/hidastavaan vaikutukseen voi ihan oikeasti luottaa aika paljon*. Miinoitteeseen sopivalla etäisyydellä jäänyt hyökkääjä on tosiasiassa aivan totaalisen kusessa jos puolustajan paletti on kasassa. Vaunut tykkäävät pureutua syystä tai toisesta tiestöön vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi, edes ryssän tykistö ei lanaa kaikkea alleen ja maahan kaivautuminen auttaa siihenkin sitä paremmin, mitä enemmän vaivaa sen eteen on nähty, tst-hekot ei metsästä/putsaa sissejä metsistä yhtään mihinkään (niillä on aivan helevetisti tärkeämpääkin tekemistä), jne. jne. lista on pitkä... Molemmat puolet tekevät virheitä, erityisesti hyökätessään, Ukrainalla niihin olisi vähemmän varaa.

Ja jotta pysytään paremmin itse aiheessa, eli Ukrainassa, niin pelkonahan tässä "arvostelussa" on lähinnä se että Ukrainan eteneminen on niin hidasta, että rospuutto kerkeää väliin ennen jonkun sortin ratkaisua ja rintamat jämähtävät taas paikoilleen koko talveksi, sitä tuskin täällä kukaan haluaa! Ryssä voi pahimmillaan olla aivan tolkuttoman sitkeä kaikenlaisen paskan sietämisessä, varmasti häviää tämän sodan lopulta mutta Ukraina maksaa hintaa sitä enemmän, mitä pidemmäksi tämä venyy:mad:

Ja kyllä, ryssän puolustus voi romahtaa hyvinkin äkisti jos valtaosa miehityksestä on jo nyt kiinni taisteluissa ja sitä ei saada riittävän ehjänä siirrettyä taaemmille puolustuslinjoille. Tämän takia olen joka välissä jauhanut sitä että pitäisi valita se painopiste missä mm. puolustajan tykistö lamautetaan paikallisesti ja jos siellä päästäisiin kunnolla läpi (isommalla porukalla maximaalisella pioneerien tuella jne.) , niin koko korttitalo voisi romahtaa nopeastikkin.

*yksi suurimmista virheistä mitä Ukrainan puolustuksessa tehtiin oli ennen hyökkäystä tekemättä jääneet puolustuksen valmistelevat toimenpiteet = miinoitukset (erityisesti etelässä). Juuri siitä nyt maksetaan kovaa hintaa, koska juurikin kuten todettua, hyökkääminen on moninkertaisesti vaikeampaa kuin puolustaminen ja tappioita tulee.

Eli voidaanko tästä kaikesta nyt sitten päätellä että foorumilla sotii keskenään kaksi eri koulukuntaa?
-se joka haluaisi nopeamman ratkaisun selkeän painopisteen luomisella ja läpimurron kautta rintaman romauttamisella
-ja se joka haluaa painostaa tasaisesti mahdollisemman lavealla rintamalla mahdollisemman paljon tappioita tuottaen ja sitä kautta romauttaa rintaman

Faktaahan meillä kellään ei ole siitä riittääkö Ukrainalla kyvyt toteuttaa ensimmäinen vaihtoehto siten että siitä seuraisi joku ratkaisu tai kuinka lähellä ryssän selkärangan katkeaminen on yleisen tappiokertymän kautta:unsure: Emme myöskään tiedä mikä on nyt oikea kokonaiskuva, nyt ihan viimeaikoina aikaan saatu eteneminenhän voi olla peräisin paikallisen puolustuksen huonoudesta tai hyökkääjän hyvyydestä, tai niiden sekotuksesta:rolleyes: Aika näyttää, toivottavasti joku isompi liike saadaan tavalla tai toisella aikaiseksi ennen syksyä!

Pidemmälle vietynä optimistit täällä luottaa ryssän romahdukseen tasaisella paineella ja pessimistit eivät siihen oikein usko vaan haluaisivat kokeilla nopeampaa vaihtoehtoa länsimaisin sodankäynnin metodein.

ps. aijon jatkossakin yrittää analysoida vajavaisiakin videoita (erityisesti jos virheet/outoudet tuppaavat toistumaan kerta toisensa jälkeen), se on mielestäni koko foorumin suola! Jos joku vetää siitä perhosmiinan hanuriinsa, niin siinähän vetää:poop:
 
Sodassa asiat harvoin menee suunnitelmien mukaan ja joskus siihen suunnitelmaankin voi kuulua omia tappioita. Ukrainan ilmoittamat ryssän tappiot kertovat epäsuorasti myös Ukrainan omista tappioista. Jos otetaan kuvitelluksi suhdeluvuksi 1:5 niin silloin suuresti juhlittuina "kiloörkkipäivinä" olisi 200 ukrainalaista kaatunutta. Tuolle luvulle voisi yrittää antaa konkretiaa vaikka kuvittelemalla, että kaikki SM-liigan pelaajat olisivat kuolleet kahden päivän taisteluiden jälkeen. Samalla analogialla voisi todeta ettei valmentajaakaan yleensä vaihdeta yhden päästetyn maalin jälkeen.

Hengennostatuksen nimissä on ryssän sotilaasta muodostettu mielikuva juoppona idioottina, jota johtaa korruptoitunut sadisti. Tällainen ajattelu mitätöi mielestäni ukrainalaisten uhrausta. Gloryhunter fanipojille voi ottaa maailmankuvan päälle, kun länsiaseiden puute ei olekaan ainoa asia Ukrainan menestyksen tiellä.

Joskus täällä naureskeltiin russiandefencen foorumin harhaisille yrityksille kääntää musta valkoiseksi. Valitettavan paljon on täällä tullut luettua vastaavantasoista mentaaliakrobatiaa kuinka ryssän läpimurto onkin Ukrainan ovelaakin ovelampi minimaalisin tappioin toteutettu taktinen manooveri.

Viime syksyn rynnistys Harkovasta sai odotukset korkealle tästä vastahyökkäyksestä mutta tästä taitaakin tulla samanlaista hivuttamista kuin Hersonissa. Mutta kyllähän sielläkin rintama romahti nopeasti, kun logistiikka meni liian vaikeaksi. Sitä samaa taktiikkaa nytkin varmaan yritetään.
 
-rintama ei Ukrainan vastahyökkäyksessä kyllä etenisi metriäkään, jos kaikki hyökkäykset tehtäisiin ihan päin helvettiä
-Ukrainan opsec-whatever sanelee, että kovin paljastavia videoita onnistuneista höökeistä ei kannata julkaista, siinähän sitä opettaisi vihulle koko pelikirjansa tai muuta hyödyllistä tietoa äkkiä
-Ukrainan ei kannata julkaista lannistavaa materiaalia epäonnistumisistaan
-Venäjän ei kannata julkaista lannistavaa materiaalia Ukrainan onnistumisista
-Venäjän kannattaa ehdottomasti julkaista materiaalia ukrainan epäonnistumisista (mielellään monesta kulmasta yhdestä tapahtumasta päiviä rummuttaen)

Nämä ynnäten on selvää, että interwebsiin päätyvissä videoissa Ukrainan epäonnistumiset ovat varmasti yliedustettuja. Ja kuten sanoit, toiset nielevät koukun.

Yhtä kaikki - vaikka epäonnistumisia kuvaavan materiaalin takana usein lieneekin venäläisten pyrkimykset tappiomielialan aikaansaamiseksi - on tietenkin viisautta sekin materiaali pureskella sotataidollisessa oppimistarkoituksessa sekä muistuttamaan siitä, että sota ei ole mukavaa vaan hyviksiä kuolee.
Tämä! Lyhyistä videoklipeista ei voi päätellä tapahtuman kokonaisuutta ja klippeissä ukrainan epäonnistumiset ovat yliedustettuina.

Hieman ajatuksia Ukrainan strategiasta, etenemisestä ja tappiosta näin aloittelevan foorumistin näkökulmasta. Itsellänihän ei ole mitään parempaa tietoa panssaritaisteluista kuin harrastuneisuus sotahistoriaan.

Jotenkin osa porukasta ilmeisesti odotti Ukrainan lähtevän jonkinlaiseen salamasotaan tämän kesän aikana. Elättelin siitä toiveita itsekin.

Kuitenkin jo aikanaan Guderian ja Rommelkin menettivät kuuluisissa ja menestyksekkäissä operaatioissaan satoja aikansa huippuvaunuja, vaikka Luftwaffe tarjosi aikanaan merkittävän ilmatuen panssarijoukoille. Operaatioiden jatkuminen vaati jatkuvaa kalustotäydennystä ja tämän epäonnistumiseen Saksa sitten lopulta kaatuikin Stalingradin ja Kurskin jälkeen.

Ukrainahan muistaakseni itse toivoi 600 modernia taistelupanssarivaunua, jotta saisi alueensa vallattua takaisin. Nyt toimitetut vaunut lasketaan kuitenkin kymmenissä. Erinäistä kevyempää kalustoa on toimitettu sadoissa, mutta niistäkin suurin osa jotain MRAP autoja. Ilmaherruudesta ei voi nähdä edes unia.

Eli oma mielipiteeni on, ettei mopolla mahdottomia, tällä rahalla sai tämmöstä operaatiota. Blitzkrieg vaatisi eri suuruusluokan panostuksia.

Tämä! Varsinkin miinanraivauskalustoa on aivan liian vähän. Ja hävittäjiä. Ja ATACMSeja. Ja risteilyohjuksia.

Taistelukentän olosuhteiden haasteet Ukrainan vastahyökkäykselle etelässä vol 72.

  • Kaikki eteneminen vaatii erikoisajoneuvot ja välineet kärkeen miinauhan vuoksi. Jyrät, miina-aurat, pioneerit ja räjähderaivainajoneuvot. Kaikella etenemisellä tarkoitan myös sivustojen suojaamista hyökkäyksen edetessä. Ukrainan joukkojen pyrkiessä tänään ja tulevina päivinä ja viikkoina murtautumaan porrastetun puolustuksen lävitse, kärjen eteneminen ja sivustojen suojaaminen kulkevat käsikädessä. Ilman sivustojen suojausta kärki ei tässä vaiheessa ja noissa olosuhteissa juurikaan etene.

  • Erikoisajoneuvoja ja välineitä ei ole riittävästi. Tämä rajoittaa suuresti hyökkäykseen käytettävien joukkojen määrää, nopeutta ja hyökkäyksen kärjen leveyttä ja tulivoimaa. Pakottaa etenevät osastot nauhamaisiin jonoihin ja tappiot kärjessä johtavat nopeasti etenemisen puuroutumiseen. Kapea etenemisväylä luo erityisen haasteensa sivustojen suojaamiseksi. Sivustojen suojaamiseen osoitettujen joukkojen tehtäväksi tulee käytännössä leventää kapea etenemisväylä, tässä vaiheessa tämäkin vaatii raskaita taisteluita miinoitteita raivaten.

  • Vihollinen näkee Ukrainan joukkojen liikkeet, samoin kuin Ukrainalaiset näkevät venäläisten liikkumisen. Vaikka sivustat olisi saatu suojattua ja työnnettyä kilometrien päähän, drone tähystykselle tällä ei ole merkitystä. Tämän seurauksena Ukrainan joukot ovat tähystetyn tykistö- ja raketinheitin tulen kohteena kaiken aikaa. Ei ilmasuojaa, eikä suojaa vihollisen tähystykseltä.

  • Voisiko Ukraina ottaa operatiivisen tauon, huoltaa ja vaikka odottaa uusia ihmeaseita lännestä, kouluttaa omia joukkojaan lisää? Voisi, mutta vihollinen tekisi täsmälleen samat asiat.

Minkään maan maavoimat eivät ole maailmahistorian aikana hyökänneet näissä olosuhteissa tuon kaltaista puolustusta vastaan, ja tuon kaltaista vihollista vastaan. Millään Ukrainan toiminnalla ei ole ollut vielä tänä keväänä ja kesänä sotaa lyhentävää vaikutusta, he hakevat tuohon suurta muutosta pyrkimällä katkaisemaan rintaman Azovan meren suuntaan. Jokainen ymmärtää kuinka suurista asioista nyt taistellaan. Valitettavasti myös vihollinen on tämän sisäistänyt perinpohjin. Kovettakaa siis sydämenne, ne päivät ennen kuin Ukrainan sotilas polvistuu Azovan meren rantaan pesemään kasvojaan tulevat olemaan hetkittäin hyvinkin synkkiä.
Tämä! Ukraina kaikesta huolimatta painaa eteenpäin vaikka moni asiaa on heitä vastaan: maasto on tasaista ja jatkuvan dronevalvonnan alla. Ryssän asemien edessä on valtavat miinakentät. Ryssällä on ilma- ja tykistöylivoima.

Tuollaisissa olosuhteissa tappioita tulee pakosti. Ukrainalaiset ovat varmasti tehneet virheitä ja tulevaisuudessa varmasti tekevät lisää virheitä. Olen varma, että ukrainalaiset ottavat opikseen taistelukentän tapahtumista, ja rintama ei etenisi jos eivät ottaisi opikseen. Toimivia taktiikkoja toistetaan ja toimimattomista luovutaan. Neuvostoreliikit, jotka eivät halua oppia, siirretään sivuun.

Vaikka länsimainen panssarikalusto onkin kallista, sen tärkein ominaisuus on pitää miehistö hengissä, jotta virheistä voidaan oppia. Kokemus on ukrainalaisten kasvava etu. Ryssä kaataa kouluttamatonta mobikkia etulinjaan ja ukraina metsästää upseereista, joten ryssän sotakokemus laskee vääjäämättä.

Mielestäni ukrainalaiset toimivat aivan oikein. Kuluttavat ryssän tykistöä, ilmatorjuntaa ja reservejä. Aikanaan kun reservit loppuvat ja tykistöä on harvennettu tarpeeksi, alkaa todellinen rynnistys. Toivottavasti tänä kesänä, viimeistään seuraavana.
 
Mielstäni näitä videoita on todellakin ylianalysoitu ja tehty omia johtopäätöksiä aivan liian suppean kokonaiskuvan perusteella. Kumpikaan puoli ei ole onnistunut massamaisella mekanisoidulla hyökkäyksella saavuttamaan mitään merkittävää läpimurtoa. Usein siihen haetaan perusteluina, että jotain on tehty väärin. Näiden arvostelijoiden selostukset miten hyökkäys pitäisi tehdä on usein varsinainen korttitalo, joka ei kestä juuri mitään yllättävää tekijää. Osa kritiikistä on toki täysin aiheellista, mutta usein tuntuu unohtuvan, ettei sielä toisella puolella ole mikään arabiarmeija vaan kaikesta naureskelusta huolimatta varsin kova vihollinen, jonka sotilaat sitkeästi kuolevat poteroihinsa.

Keväällä täälä naureskeltiin ryssien lohikäärmeen hampaille. Missä naureskelu on nyt? Sitkeää taistelua Bakhmutista pidettiin typeränä. Gepardeja vaadittiin vastavoimaksi KA-52 helikoptereille, joiden ampumaetäisyys on kaksinkertainen verrattuna gepardeihin. Tätä listaa voisi jatkaa vielä pidemmälle.

Eli voidaanko tästä kaikesta nyt sitten päätellä että foorumilla sotii keskenään kaksi eri koulukuntaa?
-se joka haluaisi nopeamman ratkaisun selkeän painopisteen luomisella ja läpimurron kautta rintaman romauttamisella
-ja se joka haluaa painostaa tasaisesti mahdollisemman lavealla rintamalla mahdollisemman paljon tappioita tuottaen ja sitä kautta romauttaa rintaman
Itse katsoisin, että tämä sota on luonteeltaan kulutussota, jota kumpikaan osapuoli ei pysty ratkaisemaan millään näyttävällä läpimurrolla. Uskoisin ryssien korttitalon lopulta romahtavan sodan kustannusten noustessa yhteiskunnan kannalta sietämättömiksi. Eli valitsisin noista kahdesta semisti vaihtoehtojen ulkopuolelta tuota jälkimmäistä hipoen sitkeän ja pitkäaikaisen vastustajan kuluttamisen. Ryssää pitäisi mielestäni painostaa hyvin laajalla rintamalla etsien heikkoja kohtia ja rauhassa koota ja kouluttaa omia joukkoja siten, että länsiraudasta saadaan parashyöty mitattua ulos. Uusien mek. prikaatien perustamisen sijaan pyrkisin varustamaan ja täydentämään suorituskykyisimmät joukot parhaalla kalustolla uhraten tämän sesongin hyökkäyspotentiaalia.

En ole missään tapauksessa kuoppaamassa panssariasetta, mutta EW ja drone ovat mielestäni ne merkittävimmät aselajit, joilla tämä sota ratkaistaan. Tällä osa-alueella uskoakseni ukrainan on mahdollista saavuttaa se etu, joka mahdollistaa mekanisoidun sodankäynnin onnistumisen. Combined arms elementti ei ole enää sama, mitä se oli 20 vuotta sitten, vaikka muut palaset ovat suhteellisen samoja. Tähän on tullut merkittävänä uutena aselajina mukaan EW ja dronet. Oikeastaa seuraava merkittävä askel drone-sodankäynnissä on vastaava, kuin ensimmäisessä maailman sodassa lentokoneilla. Missä vaiheessa mukaan tulevat anti drone dronet?
 
No eikö se virheiden juurtajaksaen möyhiminen ja läpi käyminen ole juuri sitä että mietitään miten asiat voisi tehdä paremmin?
Sitä suuremmalla syyllä asioita kannattaa möyhiä täällä koska olemme isoksi osaksi reserviläis armeija ja joukko ei pääsääntöisesti ole valmis kotiutuessaan vaan oppimisen olisi tarkoitus jatkua myös reservissä, pääsääntöisesti PV:n toimesta, mutta kaikki ymmärtävät ettei kertausten määrät riitä alkuunkaan koko reservin laveudella. Joo, ani harva reserviläinen tuskin joutuu johtamaan minkään sortin ps-hyökkäystä, mutta asiat kannattaakin suurempaa massaa ajatellen pääsääntöisesti kääntää siten päin että näemme mikä toimii jv-painotteisessa puolustuksessa, erityisesti jos vaunuja käytetään väärin/maasto on niille epäedullista. Ja sitä porukkaa joka joutuu johtamaan omalla tasallaan puolustuksen valmistelua on reservissä sitten silleen että riittää, oli kyseessä sitten komp.päällikkö tai omatoimisesti poteronsa tarkempaa kaivuu paikkaa pähkäilevä miehistön jäsen🫡
Samaa mieltä, oppia pitää ottaa kaikesta mitä on saatavilla. Mutta samalla on pidettävä mielessä, että lyhyistä videoklipeistä ei saa tapahtuman kokonaiskuvaa.

Ja kerrotko tähän väliin, miten me täältä foorumilta käsin (keskittymällä vain positiivisiin asioihin) ja valitsemalla sen "vaikean tien", kykenemme auttamaan Ukrainaa tuloksen parantamisessa?
Liiallinen pessimismi voi vaikuttaa Ukrainan aseapuun.

KO. videoiden ehkä suurinta antia on nähdä ettei modernitkaan panssarit ole todellakaan mitään kaiken näkeviä tuhokoneita, edes Ukrainan maastossa, puhumattakaan meillä. Kun miinoitteet on järkevästi rakennettu, niiden pysäyttävään/kanavoimaan/hidastavaan vaikutukseen voi ihan oikeasti luottaa aika paljon*. Miinoitteeseen sopivalla etäisyydellä jäänyt hyökkääjä on tosiasiassa aivan totaalisen kusessa jos puolustajan paletti on kasassa.
:solthum: vahvasti samaa mieltä

Ja jotta pysytään paremmin itse aiheessa, eli Ukrainassa, niin pelkonahan tässä "arvostelussa" on lähinnä se että Ukrainan eteneminen on niin hidasta, että rospuutto kerkeää väliin ennen jonkun sortin ratkaisua ja rintamat jämähtävät taas paikoilleen koko talveksi, sitä tuskin täällä kukaan haluaa! Ryssä voi pahimmillaan olla aivan tolkuttoman sitkeä kaikenlaisen paskan sietämisessä, varmasti häviää tämän sodan lopulta mutta Ukraina maksaa hintaa sitä enemmän, mitä pidemmäksi tämä venyy:mad:
Entä sitten jos venyy? Ukraina maksaa maansa vapauttamisesta hirvittävää inhimillistä hintaa. Eikö heillä ole oikeutta toimia tavalla, jonka he katsovat minimoivan omat tappionsa. Vaikka lännessä vaalit lähestyvät, samalla ryssän talous hoippuu lähemmäs romahtamistaan.

Ja kyllä, ryssän puolustus voi romahtaa hyvinkin äkisti jos valtaosa miehityksestä on jo nyt kiinni taisteluissa ja sitä ei saada riittävän ehjänä siirrettyä taaemmille puolustuslinjoille. Tämän takia olen joka välissä jauhanut sitä että pitäisi valita se painopiste missä mm. puolustajan tykistö lamautetaan paikallisesti ja jos siellä päästäisiin kunnolla läpi (isommalla porukalla maximaalisella pioneerien tuella jne.) , niin koko korttitalo voisi romahtaa nopeastikkin.
Kuinka helppoa massiivinen tykistön ja voiman keskittäminen jatkuvan dronevalvonnan alla on?

*yksi suurimmista virheistä mitä Ukrainan puolustuksessa tehtiin oli ennen hyökkäystä tekemättä jääneet puolustuksen valmistelevat toimenpiteet = miinoitukset (erityisesti etelässä). Juuri siitä nyt maksetaan kovaa hintaa, koska juurikin kuten todettua, hyökkääminen on moninkertaisesti vaikeampaa kuin puolustaminen ja tappioita tulee.
Minusta mediassa oli juttua, että ryssä lahjoi/sai ryssämieliset komentajat jättämään miinoitukset asentamatta. Tämä sota vaikuttaa monella tasolla: taistelukentällä, ryssäsympatisoijien asemaan yhteiskunnassa ja korruption kitkemiseen.

Eli voidaanko tästä kaikesta nyt sitten päätellä että foorumilla sotii keskenään kaksi eri koulukuntaa?
-se joka haluaisi nopeamman ratkaisun selkeän painopisteen luomisella ja läpimurron kautta rintaman romauttamisella
-ja se joka haluaa painostaa tasaisesti mahdollisemman lavealla rintamalla mahdollisemman paljon tappioita tuottaen ja sitä kautta romauttaa rintaman

Faktaahan meillä kellään ei ole siitä riittääkö Ukrainalla kyvyt toteuttaa ensimmäinen vaihtoehto siten että siitä seuraisi joku ratkaisu tai kuinka lähellä ryssän selkärangan katkeaminen on yleisen tappiokertymän kautta:unsure: Emme myöskään tiedä mikä on nyt oikea kokonaiskuva, nyt ihan viimeaikoina aikaan saatu eteneminenhän voi olla peräisin paikallisen puolustuksen huonoudesta tai hyökkääjän hyvyydestä, tai niiden sekotuksesta:rolleyes: Aika näyttää, toivottavasti joku isompi liike saadaan tavalla tai toisella aikaiseksi ennen syksyä!
Eiköhän ryssää vastaan taistelevat ukrainalaiset ole tilanteesta parhaiten perillä ja osaavat valita parhaan vaihtoehdon.

Pidemmälle vietynä optimistit täällä luottaa ryssän romahdukseen tasaisella paineella ja pessimistit eivät siihen oikein usko vaan haluaisivat kokeilla nopeampaa vaihtoehtoa länsimaisin sodankäynnin metodein.
Ilmaylivoimalla ilman vastapuolen miinakenttiä ja dronejavalvontaa.

ps. aijon jatkossakin yrittää analysoida vajavaisiakin videoita (erityisesti jos virheet/outoudet tuppaavat toistumaan kerta toisensa jälkeen), se on mielestäni koko foorumin suola! Jos joku vetää siitä perhosmiinan hanuriinsa, niin siinähän vetää:poop:
Pidä hauskaa, mutta yritä välttää liian pitkälle meneviä päätelmiä vajavaisesta aineistosta.
 
Sodassa asiat harvoin menee suunnitelmien mukaan ja joskus siihen suunnitelmaankin voi kuulua omia tappioita. Ukrainan ilmoittamat ryssän tappiot kertovat epäsuorasti myös Ukrainan omista tappioista. Jos otetaan kuvitelluksi suhdeluvuksi 1:5 niin silloin suuresti juhlittuina "kiloörkkipäivinä" olisi 200 ukrainalaista kaatunutta. Tuolle luvulle voisi yrittää antaa konkretiaa vaikka kuvittelemalla, että kaikki SM-liigan pelaajat olisivat kuolleet kahden päivän taisteluiden jälkeen. Samalla analogialla voisi todeta ettei valmentajaakaan yleensä vaihdeta yhden päästetyn maalin jälkeen.
Hyvä havainto. :salut: kalleimpansa antaneille sankareille.

Hengennostatuksen nimissä on ryssän sotilaasta muodostettu mielikuva juoppona idioottina, jota johtaa korruptoitunut sadisti. Tällainen ajattelu mitätöi mielestäni ukrainalaisten uhrausta. Gloryhunter fanipojille voi ottaa maailmankuvan päälle, kun länsiaseiden puute ei olekaan ainoa asia Ukrainan menestyksen tiellä.
Ryssäläinen mobikki tuntuu olevan huonosti koulutettu, aseistettu ja demotivoitunut. Se ei vain ole koko kuva, on ryssällä jäljellä ammattisotilaita ja palkkasotureita. Suurimmat esteet Ukrainan voitolle ovat ilma-alivoima, tykistoalivoima, valtavat miinakentät ja dronevalvonta.
Viime syksyn rynnistys Harkovasta sai odotukset korkealle tästä vastahyökkäyksestä mutta tästä taitaakin tulla samanlaista hivuttamista kuin Hersonissa. Mutta kyllähän sielläkin rintama romahti nopeasti, kun logistiikka meni liian vaikeaksi. Sitä samaa taktiikkaa nytkin varmaan yritetään.
Mielestäni kyllä.
 
Taistelukentän olosuhteiden haasteet Ukrainan vastahyökkäykselle etelässä vol 72.

  • Kaikki eteneminen vaatii erikoisajoneuvot ja välineet kärkeen miinauhan vuoksi. Jyrät, miina-aurat, pioneerit ja räjähderaivainajoneuvot. Kaikella etenemisellä tarkoitan myös sivustojen suojaamista hyökkäyksen edetessä. Ukrainan joukkojen pyrkiessä tänään ja tulevina päivinä ja viikkoina murtautumaan porrastetun puolustuksen lävitse, kärjen eteneminen ja sivustojen suojaaminen kulkevat käsikädessä. Ilman sivustojen suojausta kärki ei tässä vaiheessa ja noissa olosuhteissa juurikaan etene.

  • Erikoisajoneuvoja ja välineitä ei ole riittävästi. Tämä rajoittaa suuresti hyökkäykseen käytettävien joukkojen määrää, nopeutta ja hyökkäyksen kärjen leveyttä ja tulivoimaa. Pakottaa etenevät osastot nauhamaisiin jonoihin ja tappiot kärjessä johtavat nopeasti etenemisen puuroutumiseen. Kapea etenemisväylä luo erityisen haasteensa sivustojen suojaamiseksi. Sivustojen suojaamiseen osoitettujen joukkojen tehtäväksi tulee käytännössä leventää kapea etenemisväylä, tässä vaiheessa tämäkin vaatii raskaita taisteluita miinoitteita raivaten.

  • Vihollinen näkee Ukrainan joukkojen liikkeet, samoin kuin Ukrainalaiset näkevät venäläisten liikkumisen. Vaikka sivustat olisi saatu suojattua ja työnnettyä kilometrien päähän, drone tähystykselle tällä ei ole merkitystä. Tämän seurauksena Ukrainan joukot ovat tähystetyn tykistö- ja raketinheitin tulen kohteena kaiken aikaa. Ei ilmasuojaa, eikä suojaa vihollisen tähystykseltä.

Olen pohtinut tätä sivusta uhka/huollon suojausta.
Todella paljon materiaalissa toistuu ryssän olemattomiin metsäsoiroihin puhtaasta jv:llä miehitetyksi jätetyt potero viritelmät. Jos yksi tai kaksikin tuollasta suorakaiden peltotilkkua soiroineen saadaan puhdistettua etenemisreitiltä, niin eikö se periaatteessa riittäisi? Ei tuollainen soiroonsa sidottu porukka vähääkään sivummalla pysty uhkaamaan juuri käsiaseidensa kantamaa (ehkä krkk) pidemmälle sieltä yhtään ketään/mitään. Eihän ne edes näe sieltä kuin oman peltotilkkunsa aukean ja seuraava on jo vastapuolen puusoiron takana. Niitä kaitsemaan pitäisi ajattaa kärjen perässä paikallisjoukkoja jotka voisi aikansa kuluksi myöhentää niitä dronepommituksilla ja kehottaa antautumaan, kärki meni jo, jäitte jumiin soiroonne! Eli ihan samaa peruskauraa mitä tehtiin asemissa ennen hyökkäyksen alkua.

Jos/kun kärki pääsee tarpeeksi pitkälle niin puolustajan epäsuoraa, huoltoa ym. alkaa jäädä sen jalkoihin ja se on game over.
Toki sitä epäsuoraa voi olla sijoitettuna ns. sivustoillekkin, mutta maasto rajannee niidenkin tuliasemien paikkoja kohtuu vähiin ja niihin sitä tuhoamiskapasiteetia sitten pitäisikin keskittää kun vaan ensin valitaan missä tosissaan halutaan eteenpäin. Sama koskee raivauskalustoa.
Noita karttoja/ilmakuvia kun katsoo, niin ainakin paikoitellen näyttää että maasto on aivan loputonta suorakaideruudukkoa, ei siellä raskaampaa kalustoa paljon piilotella. :oops:
 
Onkohan Ukrainaan toimitettu lainkaan mitään ambulanssipasin kaltaista kalustoa. Tässä sentään tehtiin haavoittuneiden evakuointi panssaroidulla ajoneuvolla, mutta turhan usein näkyy evakuointi tapahtuvan jollain lava-autolla, pahimmillaan vielä tulen alla.

Sen tiedän notta E-P:ltä on lähetetty useita täysin varusteltuja ambulansseja, oli aikaisemmin mainittu myös tässä ketjussa... Myös muuta sairaanhoitoon liittyvää tarviketta on lähtenyt yhden terveyskeskuksen verran. - Eli vastauksena... ON.
 
On sitä täältä meidänkin seudulta laitettu (sekä lansseja että tarvikkeita) vaikkei ole julkisuudessa mitään mainintaa.
 
Bahmutissa taistelleita ja kuluneena pois vaihdettuja joukkoja on palannut rintamalle.

24. mekanisoitu prikaati oli syksyllä Bahmutissa aikalailla kovimmassa kiirastulessa ja otettiin pois marraskuussa/joulukuun alussa, on nyt Donetskissa Niu Yorkin alueella, ilmeisesti uudelleen toimintavalmiina

24. jälkeen jonkin aikaa ison vastuun Bahmutin puolustuksessa kantoi jo aiemmin Harkovan ja Iziumin hyökkäyksissä käytetty 93. mekanisoitu prikaati, joka myös kului verisissä taisteluissa pahasti, vedettiin ilmeisesti Uudenvuoden tienoilla pois Bahmutin kovimmista paikoista ja on kevään aikana ollut vähemmän taisteluissa mukana sekä täydennyksessä, nyt se on Velyka Novosilkan pohjoispuolella Ukrainan 3. panssariprikaatin kanssa väijymässä jotakin.

Kolmas hyvin tunnettu yksikkö oli 77. Ilmarynnäkköprikaati, joka taisteli sitkeästi Wagnereita vastaan ensin Soledarissa ja myöhemmin Bahmutissa.

Tämän twiitin mukaan 77. on edelleen tuolla Bahmutissa ja nyt häätämässä ryssiä takaisin itään päin.

Samoin 57. moottoroitu prikaati on taistellut pitkään Bahmutissa ja on siellä edelleen.

Jokatapauksessa näyttää vahvasti siltä, että nuo Ukrainan pahimpiinkin paikkoihin joutuneet prikaatit ovat joko edelleen käyttökelpoisessa iskussa tai kyetty huoltamaan ja täydentämään uusia tehtäviä vastaavalle tasolle. Eli Ukraina, kuten se on monesti sanonut, taistelee säästäen ihmisiä mikäli vain mahdollista ja nämäkin 4 helvetin läpi revittyä prikaatia on elävä todiste siitä. Kun siirrytään hyökkäykseen niin moni asia vaikeutuu, mutta edelleen siellä on tavoitteena toteuttaa annetut tehtävät mahdollisimman pienin tappioin.

Vastapuolella oli Wagner (+50000 eli kymmenen - viisitoista prikaatia miesmäärällisesti) ja tätä massaa ei ole enään edes olemassa, 144. Mekanisoitu divisioona jossa väitetysti ollut alkuvaiheessa 12000 miestä, joka on käytännössä lähes kokonaan tuhottu ja paljon paljon muita yksiköitä.

On 26th September 2022, the 144th Guards Motor Rifle Division, which had a prewar strength of over 12,000 troops, had been reported to have been largely destroyed and rendered combat ineffective as a result of heavy casualties sustained during the battle of Bakhmut

Asioita ei kyllä pidä katsoa siten, että pienen mittakaavan virheet olisivat tärkeämpiä kuin suuren mittakaavan saavutukset. Niihin voi ja pitää kiinnittää huomiota oikealla tasolla, mutta ne eivät ole ratkaisevassa asemassa.
 
Itse katsoisin, että tämä sota on luonteeltaan kulutussota, jota kumpikaan osapuoli ei pysty ratkaisemaan millään näyttävällä läpimurrolla. Uskoisin ryssien korttitalon lopulta romahtavan sodan kustannusten noustessa yhteiskunnan kannalta sietämättömiksi. Eli valitsisin noista kahdesta semisti vaihtoehtojen ulkopuolelta tuota jälkimmäistä hipoen sitkeän ja pitkäaikaisen vastustajan kuluttamisen.
Näin sen itsekin näen ja onhan ne hyökkäykseen varatut prikaatit käyttövalmiina milloin tahansa kunhan sää antaa myöten vaikka ensi keväänä jos sinne asti suunnittelee eli se on kortti jota ei kannata pelata epävarmaan paikkaan. Samalla ryssien tietoisuus, että siellä ne jossain ovat valmiina iskemään sitoo heidän käsiään tekemään omia isompia operaatioita eli minimissään nykyisellä hitaammalla strategialla pelaa varman päälle ensi vuoteen paremmat asemat kuin nyt on ja säilyttää korkean iskukyvyn jos vihollinen osoittaa heikkouksia jossain. Mikäli tekee väärän liikkeen ja keskittää voimaa ennenaikaisesti väärään paikkaan niin siitä voi seurata Stalingradin tai Bahmutin* kaltainen tappio.

*hyvää vauhtia kehittymässä samanlaiseksi
 
Samaa mieltä, oppia pitää ottaa kaikesta mitä on saatavilla. Mutta samalla on pidettävä mielessä, että lyhyistä videoklipeistä ei saa tapahtuman kokonaiskuvaa.

Lyhyistä videoklipeistä saa kyllä esim. aika selkeästi sen irti että jos vaunut eivät näe mitä toiselle tapahtuu tms. niin välit eivät ole kunnossa. Tai ajetaan miinoitetulla pellolla ilman jyriä, keskellä kirkasta päivää ilman savutuksia vaikka omassa kalustossa vimpan päälle lämpökamerointi jne.

Liiallinen pessimismi voi vaikuttaa Ukrainan aseapuun.

Siis maanpuolustusnetin välillä päätään nostava pessimismi vaikuttaa Ukrainan aseapuun?:sneaky:

Entä sitten jos venyy? Ukraina maksaa maansa vapauttamisesta hirvittävää inhimillistä hintaa. Eikö heillä ole oikeutta toimia tavalla, jonka he katsovat minimoivan omat tappionsa. Vaikka lännessä vaalit lähestyvät, samalla ryssän talous hoippuu lähemmäs romahtamistaan.

Sodan pitkittyminen vaan lisää tappioita, kauempana horisontissa sitten tuota epävarmuutta tukijoiden suhteen yms.

Kuinka helppoa massiivinen tykistön ja voiman keskittäminen jatkuvan dronevalvonnan alla on?

Ukraina on ollut mestari pistemäisessä tykistön tuhoamisessa, siihen ei tarvita massiivista tykistövoiman keskittämistä vaan määrällisesti dronea ja älyammusta osaaviin käsiin. Tämän jälkeen voisi alkaa tuoda varsinaista hyökkäysvoimaa ns. kantamalle.
Vastapuolen kamikaze lennokkeihin pitäisi purra esim. Gepard vaunut. Sinne missä yritetään, pitää kasata kyvykkyyttä.

Minusta mediassa oli juttua, että ryssä lahjoi/sai ryssämieliset komentajat jättämään miinoitukset asentamatta. Tämä sota vaikuttaa monella tasolla: taistelukentällä, ryssäsympatisoijien asemaan yhteiskunnassa ja korruption kitkemiseen.

Kyllä vain, mutta ei siellä mitään LKP:kaan julistettu Zelenskin toimesta vaan rauhoiteltiin lähinnä kansaa. Virhe se oli vaikka kuinka ymmärrettävää tavallaan.
Suurin pelkoni on liittynyt meidänkin kohdallamme tähän politikkojen kykyyn tehdä iso päätös joka aiheutta kuohuntaa monella tasolla + sotkee siviilitalouden kohtuu totaalisesti.

Eiköhän ryssää vastaan taistelevat ukrainalaiset ole tilanteesta parhaiten perillä ja osaavat valita parhaan vaihtoehdon.

Jaa-a, tuskimpa kukaan osaa ennustaa ryssän selkärangan katkeamispistettä oikeastaan millään sektorilla. Ihan oma rotunsa:poop: Lopulta kyse vaikeasti ennustettavasta psykologiasta.
Tiedä kuinka kartalla kaluston riittävyyden suhteenkaan lopulta ollaan.
 
Viimeksi muokattu:
Mielstäni näitä videoita on todellakin ylianalysoitu ja tehty omia johtopäätöksiä aivan liian suppean kokonaiskuvan perusteella. Kumpikaan puoli ei ole onnistunut massamaisella mekanisoidulla hyökkäyksella saavuttamaan mitään merkittävää läpimurtoa.

Kyllä se kritiikki on kohdistunut videoiden tapauksessa lähinnä siihen että turhan usein luokkaa kokonaiset 2kpl vaunuja painaa keskenään jonnekkin useamman mutkan taakse peltosoiron reunaan missä tulee sitte osumaa ja se oli käytännössä sitten siinä. Edelleen pitäisin naamani tyytyväisenä ummessa jos siellä olisi edes se minimi kokoonpano eli joukkueellinen vaunuja ja tukielementit matkassa -> tuossa ympäristössä tst-vaunu jyrällä ja epäsuora vähintään savutuksen muodossa mukana.

Harvemmin videosta voi tietenkään tietää onko koko pataljoona iskemässä, mutta kyllä ruutuun pienimmän mahdollisen kokoonpanon vaunut yleensä mahtuu koska välit pitäisi olla sellaiset että kyetään tukemaan toisiaan. Jos ei mahdu, niin välit niin pielessä että on melkein sama ajoiko edelliset siitä samasta kohtaa jo eilen vai 5min sitten. Tai sitten se todennäköisempi vaihtoehto, eli vaunuja käytetään aivan liian tipoittain keskenään.

Usein siihen haetaan perusteluina, että jotain on tehty väärin. Näiden arvostelijoiden selostukset miten hyökkäys pitäisi tehdä on usein varsinainen korttitalo, joka ei kestä juuri mitään yllättävää tekijää. Osa kritiikistä on toki täysin aiheellista, mutta usein tuntuu unohtuvan, ettei sielä toisella puolella ole mikään arabiarmeija vaan kaikesta naureskelusta huolimatta varsin kova vihollinen, jonka sotilaat sitkeästi kuolevat poteroihinsa.

No täysin keskenään ns. parin vaunun varassa oleva linjan kokeilu ilman mitään tukevia elementtejä ei nimenomaan kestä yhtään mitään yllätystä. Ne tukevat elementit ja edes jonkunlainen määrä antaa nimenomaan selkänojaa yllätysten varalle.

Keväällä täälä naureskeltiin ryssien lohikäärmeen hampaille. Missä naureskelu on nyt? Sitkeää taistelua Bakhmutista pidettiin typeränä. Gepardeja vaadittiin vastavoimaksi KA-52 helikoptereille, joiden ampumaetäisyys on kaksinkertainen verrattuna gepardeihin. Tätä listaa voisi jatkaa vielä pidemmälle.

Ihan hampaille asti ei liene vielä materiaalin perusteella päästy, lähin taisi olla se oletetusti miehittämätön BMP-1 mikä ajatettiin hampaita edeltävään kaivantoon.
Olisi todella herkullista nähdä miten puolustettua hammasriviä vastaan ihan kunnolla yritetään iskeä!

Itse hampaiden kyvykkyydestä ei siis ole mitään näyttöä vielä, ryssän ps-miinoitteet kyllä näyttäneet kyntensä.
 
Lyhyistä videoklipeistä saa kyllä esim. aika selkeästi sen irti että jos vaunut eivät näe mitä toiselle tapahtuu tms. niin välit eivät ole kunnossa. Tai ajetaan miinoitetulla pellolla ilman jyriä, keskellä kirkasta päivää ilman savutuksia vaikka omassa kalustossa vimpan päälle lämpökamerointi jne.
Kyllä, mutta kertooko se miksi se possujuna syntyi? Savutuksen puutetta itsekkin ihmettelen, tosin kuinka paljon savukranaatteja heillä onkaan?
Siis maanpuolustusnetin välillä päätään nostava pessimismi vaikuttaa Ukrainan aseapuun?:sneaky:
Pelkästään mp.netin? Ei. Mutta tätä lankaa luetaan laajasti ja kotimaiset vaikuttaja-agentit ja ryssäntrollit saavat kivaa sivustatukea kun täälläkin lukee, ettei Ukraina osaa mitään eikä sinne kannata antaa mitään.
Sodan pitkittyminen vaan lisää tappioita, kauempana horisontissa sitten tuota epävarmuutta tukijoiden suhteen yms.
Kumpi lisää tappioita enemmän, hidas hivutus kunnes rintama romahtaa vai reisille mennyt iso hyökkäys? Kovasti täällä itkettiin kun yhdellä iskulla meni useampi leopardi ja Bradley.
Ukraina on ollut mestari pistemäisessä tykistön tuhoamisessa, siihen ei tarvita massiivista tykistövoiman keskittämistä vaan määrällisesti dronea ja älyammusta osaaviin käsiin. Tämän jälkeen voisi alkaa tuoda varsinaista hyökkäysvoimaa ns. kantamalle.
Vastapuolen kamikaze lennokkeihin pitäisi purra esim. Gepard vaunut. Sinne missä yritetään, pitää kasata kyvykkyyttä.
Samaa mieltä, Ukraina on todella panostanut vastatykistötoimintaan hyvällä menestyksellä. Minä en vain tiedä kuinka monta tykkiä saa alueelle jäädä etteivät ne enää tuhoa keskitettyjä joukkoja. Gepardit ovat hyviä, mutta rintama on tuhannen kilometriä pitkä ja myös selustaa pitää suojata eli niitä ei riitä joka paikkaan. Varma konsti tulla miljardööriksi on keksiä tepsivä konsti vastustajan dronejen tuhoamiseksi.
Kyllä vain, mutta ei siellä mitään LKP:kaan julistettu Zelenskin toimesta vaan rauhoiteltiin lähinnä kansaa. Virhe se oli vaikka kuinka ymmärrettävää tavallaan.
Suurin pelkoni on liittynyt meidänkin kohdallamme tähän politikkojen kykyyn tehdä iso päätös joka aiheutta kuohuntaa monella tasolla + sotkee siviilitalouden kohtuu totaalisesti.
Suo sillä, vetälä täällä. Liian aikainen LKP sotkee siviilitalouden, liian myöhäinen päästää vihollisen omaan syvyyteen. Parhaalla tiedolla Zelensky päätöksensä on tehnyt ja on muuten ollut hyvä sota-ajan presidentti. Meidänkin olisi syytä pitää mielessä, että kollaboraattorit voivat sotkea puolustussuunnitelmat pahan kerran.
Jaa-a, tuskimpa kukaan osaa ennustaa ryssän selkärangan katkeamispistettä oikeastaan millään sektorilla. Ihan oma rotunsa:poop: Lopulta kyse vaikeasti ennustettavasta psykologiasta.
Tiedä kuinka kartalla kaluston riittävyyden suhteenkaan lopulta ollaan.
Tuosta olen kanssasi samaa mieltä. Se mitä Ukraina parhaiten tietää on, miten jatkaa sotaa minimoidakseen omat tappionsa. Sodan loppua nopeuttaa parhaiten jatkamalla ja kasvattamalla kalustoapua.
 
Onko kukaan löytänyt lisätietoja Ukrainan vastahyökkäyksen etenemisestä.

Pari päivää sitten mentiin robotynen luona kilometrikaupalla eteenpäin ja pullistuma näkyy myös https://liveuamap.com/ kartassa.

Onnistuiko Ukraina pitämään etenemisvaihteen päällä vai loppuiko pusku jostain syystä?

Tämä eilen illalla. Siihen on nyt tyytyminen sillä Ukrainan opsec on tiukkaa.
9:47 PM · Jul 29, 2023

"Today, we are gradually but surely advancing in the Berdyansk and Melitopol directions. Fighting continues in all areas of the offensive.
Our defenders are doing their job around several settlements. But all the details will be revealed when the security of operations allows."

Back
Top