Ukrainan konflikti/sota

Mode poistakoon jos ei kuulu tänne enää mutta nyt tulee raakaa jossittelua.... Mitä palsta on mieltä miten olisi sota kääntynyt jos ryssä olis ensi päivinä iskenyt rajusti Kiovaan ohjuksin ja droonien kanssa? Kiovaahan suojeltiin kohtuu aikaa koska sen piti olla putini päänäyttämö ( vlad ratsastaa suurena vapauttajana valkoisella ratsulla maidanin läpi). Olisiko länsi pakottanut Ukrainan antautuu ja jäädyttänyt aseavun kokonaa? Uskon että Ukraina olisi taistellut vastaan vähintään yhtä kovaa kuin nykypäivänä.

Tätä nyt ei esikuvakaan uskaltanut tehdä, joten miksi pikku-Vovakaan... Ehkä Puten tavoite oli lentää kurkiauran keulilla Maidanin yli...?
 
Ei. Länsi, USA varsinkin, oli varautunut tukemaan Ukrainassa pitkää laajaa sissisodankäyntiä. Samanlaista kampanjaa siis kuin Afghanistanissa ´79-´89. He olivat kouluttaneet Ukrainalaisia tämäntyyppiseen sodankäyntiin, ja Ukraina kävikin alkuvaiheessa tuontyylistä sotaa tehokkaasti maahan tunkeutuneita venäjän kiiloja vastaan. Se, mikä yllätti kaikki, oli venäjän kyvyttömyys läpäistä Ukrainan tiiviimpiä puolustusasemia isompien kaupunkien ympärillä sekä tietysti tuhota Ukrainan ilmapuolustusta. Tämä mahdollisti Ukrainalle liikekannallepanon läpiviemisen, tiiviimpään puolustukseen siirtymisen ja venäläisten pakottamisen vetäytymään pohjoisilta alueilta, joilla nämä olivat venyttäneet huoltolinjansa pidemmiksi kuin kykenivät suojaamaan. Viimeistään huhtikuussa '22 kävi selväksi, että sota oli paljon tasaväkisempi kuin oli odotettu.

Jos venäjä olisi onnistunut salamaoperaatiossaan, Ukrainan saama tuki olisi hyvin erimuotoista, eikä saksa tai ranska todennäköisesti osallistuisi siihen. Mutta tukea tulisi silti.

Sodan ensimmäisten viikkojen aikana nähtiin merkkejä siitä, mitä olisi seurannut jos ryssä olisi päässyt esim. tunkeutumaan Kiovaan. Siellä jaettiin aseita melkein jokaiselle joka niitä pyysi. Samoin tehtiin polttopulloja valmiiksi.

Uskon että jos ryssä olisi päässyt tunkeutumaan kaupunkiin heti hyökkäyksen ensimmäisten päivien aikana, siitä olisi seurannut suurempi verilöyly kuin ensimmäisen Tsetsenian sodan alussa Groznyssä. Kiovaan hyökkäsi arvioiden mukaan kymmeniä tuhansia venäläisiä, mutta se on kolmen miljoonan asukkaan kaupunki. En usko että tuollainen määrä venäläisiä olisi riittänyt kaupungin valtaamiseen ja pitämiseen. Sama koskee Kharkovaa itäisessä Ukrainassa, tosin sielläkin hyökkäys torjuttiin kaupungin edustalle.

Kaupungin terroripommitus risteilyohjuksilla tuskin olisi johtanut tuloksiin. Shahed-136/131 dronet puolestaan nähtiin ensimmäisen kerran syyskuussa 2022 joten niitä on turha ottaa mukaan spekulointiin: ryssä uskoi että heidän omat varastonsa ja uustuotantonsa riittävät Ukrainan sotaan. Ulkopuolista apua jouduttiin hakemaan muutaman kuukauden sotimisen jälkeen ja sen saaminen vei oman aikansa myös.

Ryssä yritti myös saartaa Kiovan sen länsipuolelta, mutta resurssit eivät riittäneet siihen. Samoin yrittivät hyökätä etelästä Khersonin suunnalta kohti Kiovaa, mutta sekin torjuttiin.

Minun näkemykseni on että sodan ensimmäisen kuukauden aikana olivat ainekset paljon suurempaankin katastrofiin ryssän osalta. Välttyivät siltä kun vetivät joukkonsa pois pohjoisen Ukrainan alueelta.

-

Budanov saanut ylennyksen (oletan ettei silti johda tehtävien vaihtumiseen):

Ukrainian President Zelensky promoted the head of the the Main Directorate of Intelligence of the Ministry of Defence of Ukraine (ГУР МО), Major General Kyrilo Budanov, to the rank of lieutenant general.

https://www.president.gov.ua/documents/5642023-48021

1694080430080.png

Viimeksi muokattu:
Mode poistakoon jos ei kuulu tänne enää mutta nyt tulee raakaa jossittelua.... Mitä palsta on mieltä miten olisi sota kääntynyt jos ryssä olis ensi päivinä iskenyt rajusti Kiovaan ohjuksin ja droonien kanssa? Kiovaahan suojeltiin kohtuu aikaa koska sen piti olla putini päänäyttämö ( vlad ratsastaa suurena vapauttajana valkoisella ratsulla maidanin läpi). Olisiko länsi pakottanut Ukrainan antautuu ja jäädyttänyt aseavun kokonaa? Uskon että Ukraina olisi taistellut vastaan vähintään yhtä kovaa kuin nykypäivänä.
Kyllähän ne ampui ohjuksia suurinpiirtein koko kapasiteetilla sotilaskohteisiin ympäri Ukrainaa, ajatuksena ei niinkään ollut tuhota Ukrainan kykyä pitkäaikaiseen sotaan (koska sellaista ei pitänyt tulla) vaan saada aikaan välitön shokkivaikutus jonka turvin maavoimat pääsevät etenemään näennäisen ylivoiman turvin ilman suurta vastarintaa haltuunottamaan tärkeimmät hallintorakennukset ja sotilaskohteet sekä lentokentät.

Miksi näin? No Venäjän keskittämien joukkojen tarkoitus ei ollut suoraan kolahtaa päättäväiseen vastarintaan ryhtynyttä Ukrainan armeijaa vastaan. Tähän tarkoitukseen ei ollut likimainkaan tarpeeksi jalkaväkeä, ajatushan oli ajaa suurinpiirtein koko Ukrainan läpi juuri riittävällä miehistöllä haltuunottamaan niitä strategisia kohteita ja eristää Ukrainan asevoimia mm. pihtiliikkeellä Donbassin rintamalle etteivät ehtisi vetäytyä puolustamaan Kiovaa, sekä muutenkin momentumilla saada asevoimat antautumaan/olemaan aloittamatta taistelua alkuunsakaan.

Jos taas puhutaan, että ne ohjukset olisikin käytetty Kiovan siviilikohteiden ampumiseen niin nehän olisi ollut pois suoraan tuosta sotilaskohteiden tuhoamisesta, eli lopputulos olisi todennäköisesti ollut vielä kehnompi Venäjälle kuin se oli nyt. Eiköhän se lännenkin empimisaika aseavun kanssa olisi lyhentynyt merkittävästi kun tuhoamissodan todellinen luonne olisi nähty heti ensimmäisestä päivästä lähtien.

Jos taas Venäjä olisi valmistautunut täysimittaiseen sotaan heti alusta lähtien eikä olisi tehnyt perinteistä vastustajan aliarvioimista.. niin no. Kiova olisi ehkä saarrettu, en tiedä jatkosta. Ollaan onnekkaita että ryssä on niin helvetin tyhmä.
 
Ryssäläinen valittaa taas että heidän tykistönsä ei yllä iskemään Ukrainan tykistöä vastaan. Minkä voi tietysti ennakoida tarkoittavan helikopterien ja FPV-dronejen suurempaa käyttöä: milläpä muulla yrittäisi tehdä vastatykistötoimintaa?

Kuulostaa joka tapauksessa hyvältä, koska tykistö on se suurin tappaja ja ennemmin tai myöhemmin sillä jauhaminen johtaa tuloksiin (vaikka sitten hitaasti).

Enemy sources claim that Ukrainian forces are "advancing persistently" along Novodonetske - Novomaiorske LOC.

What's even more interesting is yet another claim that they can't match the range of Ukrainian artillery.

1694079764988.png

Niinistö vahvana mielipidevaikuttajana nyt mielestäni suotta pelottelee mummuja ydinaseiden käytöllä. Se on kuitenkin se Putinin kiristys-ja pelottelukeino, joka ilmeisesti nyt sitten jarruttaa laajamittaisempaa tukea, jos valtion päämiehet sen näin kokevat.

Sodan ensimmäisten viikkojen aikana nähtiin merkkejä siitä, mitä olisi seurannut jos ryssä olisi päässyt esim. tunkeutumaan Kiovaan. Siellä jaettiin aseita melkein jokaiselle joka niitä pyysi. Samoin tehtiin polttopulloja valmiiksi.

Uskon että jos ryssä olisi päässyt tunkeutumaan kaupunkiin heti hyökkäyksen ensimmäisten päivien aikana, siitä olisi seurannut suurempi verilöyly kuin ensimmäisen Tsetsenian sodan alussa Groznyssä. Kiovaan hyökkäsi arvioiden mukaan kymmeniä tuhansia venäläisiä, mutta se on kolmen miljoonan asukkaan kaupunki. En usko että tuollainen määrä venäläisiä olisi riittänyt kaupungin valtaamiseen ja pitämiseen. Sama koskee Kharkovaa itäisessä Ukrainassa, tosin sielläkin hyökkäys torjuttiin kaupungin edustalle.

Kaupungin terroripommitus risteilyohjuksilla tuskin olisi johtanut tuloksiin. Shahed-136/131 dronet puolestaan nähtiin ensimmäisen kerran syyskuussa 2022 joten niitä on turha ottaa mukaan spekulointiin: ryssä uskoi että heidän omat varastonsa ja uustuotantonsa riittävät Ukrainan sotaan. Ulkopuolista apua jouduttiin hakemaan muutaman kuukauden sotimisen jälkeen ja sen saaminen vei oman aikansa myös.

Ryssä yritti myös saartaa Kiovan sen länsipuolelta, mutta resurssit eivät riittäneet siihen. Samoin yrittivät hyökätä etelästä Khersonin suunnalta kohti Kiovaa, mutta sekin torjuttiin.

Minun näkemykseni on että sodan ensimmäisen kuukauden aikana olivat ainekset paljon suurempaankin katastrofiin ryssän osalta. Välttyivät siltä kun vetivät joukkonsa pois pohjoisen Ukrainan alueelta.

-

Budanov saanut ylennyksen:

Head of the military intelligence directorate of Ukraine, Kyrylo Budanov, was given the rank of lieutenant general.

Venäläisten suunnitelmana oli NY Timesin taannoisen ison jutun mukaan sama kuin Afganistanissa aikanaan, suoraan heidän valtiokaappaus-pelikirjasta: 1. erikoisjoukoilla pääkaupungin lentokenttä haltuun, 2. lentokentän avulla pääkaupunkiin lisää erikoisjoukkoja, joilla valtionhallinto, media, armeijan johto ym. keskeiset valtiolliset toimijat haltuun 3. ysimilliset kaikille mahdollisille maan johtohenkilöille takaraivoon 4. nukkehallinnon pystyttäminen, 5. muualla maassa olevan armeijan yksiköiden vastarinnan lamauttaminen 6. maan tilanteen vakauttaminen pelolla ja terrorilla.

Kuinkas sitten kävikään: Venäjällä ei (ymmärrettävää kyllä) ollut Kiovan suhteen Plan B:tä, kun tuo suunnitelma karahti kiville Hostomel-Antonov -lentokentän taistelussa, jossa Ukraina esti lisäjoukkojen pääsyn maahan tykistökeskityksellä, joka paskoi lentokentän. Venäjä joutui siis improvisoimaan lennosta uudet suunnitelmat Kiovan haltuunottoon; joukkojen hyökkäysryhmitykset, painopistealueet ja logistiikan.Tunnetuin seurauksin; Ukraina sai aikaa laittaa pääkaupungin puolustuksensa kuntoon ja loppu on historiaa.
 
Matkan on lyhyt grammoissa, mutta ylitsepääsemätön euroissa.

Venäläinen tm-62 maksaa muutaman kympin.

Stinger maksaa 125.000 usd per puikko ja laukaisulaite tuplat.

Lentävän stingerin hinnalla saa n. 400 lentävää telamiinaa jos drone maksaa pari tonnia

Tämän lisäksi stingerin hakupää pitää virittää argon kylmäkaasupatruunalla juuri ennen laukaisua. Yksi ratkaisu voisi olla (Air-to-Air Stinger) ATAS mikä löytyy esim reaper dronesta ja pudottanut Migin irakissa, mutta maalinosoitusjärjestelmän integrointi pieneen droneen lienee mahdotonta.

Niin, kevyempi ja jopa halvempikin tapa pultata "it-ohjus" droneen voisi olla laittaa kyytiin tuo nyt ajoneuvoasenteisena käytetty laserohjattu hydra-raketti ja laserosoitin. Voi sitten ampua laserosoitettuna maahan tai ilmaan.

Sinänsähän tämä droonien kehitys seuraa kovasti samaa rataa kuin WW1 lentokoneet. Ensin siellä oli lentäjillä pistoolit ja kiväärit että pystyi sohimaan kohti naapurikonetta. Sitten tuli käsikranaatit mitä heiteltiin laidan yli, sitten konekiväärit ja oikeat pommit, jne.
 
Ryssäläinen valittaa taas että heidän tykistönsä ei yllä iskemään Ukrainan tykistöä vastaan.
On varmaan ihan aiheellista valittamista, kun katsoo noita päivittäin tuhottujen tykistöaseiden määriä. Niissä on vieläpä se keskimääräinen tahti noususuunnassa.
Vastatykistötutkat voi vielä toimiakin, mutta milläs ammut takaisin, kun Ukrainan poika sivaltelee kolmen / neljän peninkulman päästä.
Se on oikein koiralle, että luu on kovaa.
 
Kenraalimajuri Konstantin Ogienko, Moskovaa ilmaiskuilta suojelevan Erikoiskäyttöisen ilma- ja ohjuspuolustusvoimien komentaja,
on pidätetty lahjonnasta ja maanpetoksesta. Tutkinnan mukaan Ogienko saattoi myydä ilmapuolustusarmeijalle kuuluvia tontteja gryndereille.

Hän oli toiminut virassa vuodesta 2021 ja vastasi Venäjän pääkaupungin suojaamisesta ilmahyökkäyksiltä.
Nyt häntä uhkaa jopa 15 vuoden vankeustuomio.

F4Mfug1aMAACSOE.png
 
Katso liite: 83503

Vähän vaikeaa kuvitella, että meillä joku Helsingin Ilmatorjuntarykmentin komentaja syyllistyisi korruptioon.
 
Ylipäätään tähän lisäkalustoasiaan nähden The Economistin "defence editor" ja Ukrainan tukijan,sekä vierailevan luennoitsijan Kings Collegen sotaopinnoissa twiitti. Ei siis ryssätili, joten jätetään jankkaaminen heti pois. Kyllä, ei kerro tarkemmin ketä ovat "Western officials", joten jälleen kerran,aika näyttää.

Yksikään länsimaa ei olisi käskenyt Suomea taistelemaan Neuvostoliittoa vastaan työntämällä halkoja telojen väliin ja koputtamalla tankinluukkua käsikranaatin kanssa. Saati keittämään viinaa ja heittämään sillä vihollista. Ei varmasti. Ukrainakin taistelee itselleen ominaisimmalla tavallaan, ja mitä, ei olekaan mennyt niin paljon kalustoa paskaksi kuin lännessä laskettiin? No lopetetaan sitten se nyyhkyttely ettei mitään tapahdu.
 
Pystyykö napalmin avulla polttamaan/tuhoamaan miinat? Kroatiassahan maastopalo räjäytti vanhoja miinoja.
Kulot tuhoaa miinoitteet. Tyrjän taistelussa 1941 Saviahon valtauksesta sanotaa."Hyökkäys jouduttiin suorittamaan kulon läpi, joka laukoi miinoja".
Myöhemmässä vaiheessa kerrotaan selustaan päästyä tulipalojen raivanneen miinoitteet hyökkäysuralta.
Kyllä tykistökin raivaa ja vahingoittaa miinoitteita mutta lopputulos on epäselvempi.
Kuloista kertomukset ovat aika vedenpitäviä, jossa kerrotaan miinoitteet raivautuneen ainakin niin hyvin, ettei niistä ollut haittaa jalan hyökkäävälle osastolle. Vois kuvitella näin käyneen myös panssarimiinoille, josta tosin en löytänyt erikseen mainintaa.
 
Back
Top