Ukrainan konflikti/sota

Kyllä länsimaista on virrannut kalustoa todella paljon ja Venäjän kykyyn käydä sotaa on vaikutettu monella tavalla kuten esimerkiksi mittavilla pakotteilla. Länsimaat ovat auttaneet Ukrainaa huomattavasti enemmän kun Venäjä etukäteen laski mutta liian vähän on silti liian vähän. Mutta onhan toki niinkin että kun ei enempään kyetä niin sitten ei kyetä. Ei se siitä itkemällä ja ruikuttamalla muuksi muutu :ROFLMAO:

Näin se vaan on. Kun ei kyetä enempään. Paitsi USA, jolla tavaraa riittäisi, mutta kun...

Esim. Saksa on luovuttanut ammuksia, panssarivaunuja, ilmapuolustusjärjestelmiä ja muuta tärkeää kalustoa Ukrainalle kaikista maista toiseksi eniten USAn jälkeen
ja nyt on jakotavara loppu -myös itseltä.







27278.jpeg
 
Puheen tasolla paljon, käytännön tasolla vähän. Näin EU toimii kaikissa muissakin asioissa. Tässä ei ole valoa näkyvissä. ” As long as it takes” ihmiset yrittää nyt piiloutua tapetteihin ja unohtaa koko Ukrainan. Kuvat matkoista Kiovaan Zeleä tapaamassa, on jo muutenkin Instassa, mitä väliä tuon enää on.

USA on auttanut enemmän kuin koko Eurooppa yhteensä. Niitä on siis aika vaikea syyllistää. Avustustaminen muutenkaan ei enää edes ole Bidenin käsissä. USA:n tuesta on on nyt tehty sisäpoliittinen lyömäase ja kukaan ei enää tiedä miten sille tulee käymään. Itse olen pessimistinen tuon suhteen.

Ukrainan avustajat on joukossa pohjoismaat, balttia, Puola, UK, Hollanti, Saksa ja muutamat muut maat. Noiden tuella ei kuuhun lennetä, valitettavasti. Eihän Euroopassa ole noita aseita kenelläkään riittävästi ja tuotantokyky ilmeisen huono.

Mitä Ranska on antanut muutaman Scalpin ja Ceasarin lisäksi ? Tyhjensi ne vanhentuneet pyörävaunut sinne …
 
Elon Muskin ajatuksia Ukrainan sodasta. Pitäisköhän se käydä Ukrainassa ja tutustua hommaan paikan päällä sen sijaan, jotta saisi oikean kuvan asioista. Kovasti esittää humanistia, joka on huolissaan niin ukrainan kuin venäjänkin nuorten miesten kohtalosta.

Se on jännä homma, miksi näille tietyille sankareille se ei ole koskaan ratkaisu, että venäjä luovuttaisi ja vetäisi loput joukot pois Ukrainasta.
Kovasti ollaan huolissaan siitä, että nuoria(käytänössä vain venäläisiä) miehiä kuolee, mutta kaupunkien pommitukset ja siviilien surmat esim. Mauripolissa eivät ole ongelma.

Ja se myös tuntuu olevan iso ongelma, että länsi toimittaa moderneja ja toimivia aseita Ukrainalle? Kumma homma. Pitäisi ymmärtää, että noilla länsiaseilla nimenomaan pyritään vähentämään turhia kuolemia. Niillä Ukrainalaisten sotilaiden on turvallista ja ennenkaikkea kustannustehokasta teurastaa venäläsiä, hyvin vähillä tappioilla.

Jotenkin lännen pitäisi päästä eroon siitä ajatuksesta, että venäläisten tappaminen tässä sodassa on jonkin tason ongelma. Jos venäläisiä pitää kuolla miljoona, jotta Ukraina voittaa, se pitää vaan hyväksyä. Jos 10 miljoonaa, sama homma. Jos 100 miljoonaa... niin, se venäjän oma valinta, ei se ole lännen ongelma.
 
Viimeksi muokattu:
Nuo ja muutama muu lähipiiriläinen taitavat olla suurimmat takaajat ja takeet sille että Putinin selusta on jatkossakin turvattu.

Erityisesti Shoigu saa näköjään ryssiä ihan miten paljon vaan. Se suutariksi jäänyt kokin kapinakin oli kohdistettu juurikin Shoiguun mutta niin vaan kokki ammuttin alas taivaalta kuin tautinen lokki ja Shoigu jatkaa entiseen malliin :ROFLMAO:


Putin nimitti hänet puolustusministeriksi palattuaan itse presidentiksi vuonna 2012.
Nimityksen ympärillä kulki huhuja, jonka mukaan Putin halusi heikentää itseään lähellä olevien pietarilaisten ryhmää, ja sen vuoksi nimitti Shoigun täysin ulkopuolelta puolustusministeriksi.
Shoigu on taustaltaan kuitenkin pitkänlinjan poliitikko, joka on toiminut aiemmin muun muassa hätätilaministerinä ja yhtenä Moskovan kuvernööreistä.

Tärkeintä on kuitenkin hänen Tuvan kansallisuus. Tuva on Mongolian rajalla ja Venäjän johtoon ei ikinä pääse noiden siirtomaitten kansojen edustaja,
On siis Putlerin kannalta turvallinen valinta kun ei voi ikinä bunkkerirottaa syrjäyttää...
 

Pitää muistaa, että tämänkin taulukon luvut on kerätty julkaistuista luvuista. Ainakin Ranskan ja Italian osalta ja taitaa koskea myös montaa muutakin maata, että kaikkea apua ei julkaista, syystä tai toisesta. Artikkelissa alla avataan Ranskan antamaa aseellista apua /varoja aseapuun, joka on nyt n. 3,2 miljardia. Josta tosin 300 miljoonaa koulutukseen käytettyä rahaa. Pientä se on joka tapauksessa Ranskan kokoiselle taloudelle.

 
Herson, mahdollisesti uusi sillanpää haussa taas Dnipron etelärannalla lähellä Holy Pristania.
Tuolla Holy Pristania on kiinteä ranta ja varmaan satamakin. Siitä ryssä pitänee kovasti kiinni.


 
Olisi se hienoa, jos Saksa nyt tuosta heräisi viimein ja pistäisi Ison-Pyörän pyörimään. Ruhrin alueen pajat kun alkaa puskemaan isoja kissoja kolmessa vuorossa, niin jo alkaa kremlissä hiki nousemaan pintaan. Voi olla, että sen jälkeen ne siperian ruosteiset T-55 lautat ja p-korean D-30:set alkavat tuntumaan huonolta idealta.

Ja vakavasti ottaen. Pelkkä tieto siitä, että Eurooppa(eli Saksa&co) pistää viimein tohinaksi, voi olla se viimeinen niitti putinin sotaretkelle. Voi nimittäin olla, että putin on laskenut hyvin pitkälle sen varaan, että trump lopettaa tuen sekä Eurooppa ei tule tekemään enään mitään. Jos tällainen muutos tapahtuu, niin venäjän kulutussota jää hyvin lyhyeksi.
 
Ryazanin lähellä raiteilta suistuneen tavarajunan onnettomuutta tutkitaan terrrorismina, suistumisen epäillään tapahtuneen pommin takia. Ryazan sijaitsee n. 500km Harkovasta Moskovan suuntaan.

The Investigative Committee opened a criminal case regarding a terrorist attack after the derailment of carriages in the Ryazan region​

In the Ryazan region, after the derailment of the carriages, a criminal case was opened regarding a terrorist attack and the illegal acquisition of an explosive device. The Investigative Committee (IC) of Russia reported this on November 11.

“The investigative bodies of the Western Interregional Investigative Directorate for Transport of the Investigative Committee of the Russian Federation have opened a criminal case on the grounds of a crime provided for in paragraphs. “a”, “c” part 2 art. 205 of the Criminal Code of the Russian Federation (terrorist act), paragraph “a”, part 3 of Art. 222.1 of the Criminal Code of the Russian Federation (illegal acquisition, transfer, storage, transportation, forwarding or carrying of explosives or explosive devices),” the department said in a statement on its Telegram channel.

The investigation believes that at 7:12 Moscow time, an improvised explosive device exploded at 190 km of the third main route between the Rybnoye and Block Post 204 km stations.

As a result, 19 freight train cars derailed. It is clarified that the train was traveling from the Titan station of the Oktyabrskaya Railway to the Yulievka station of the Volga Railway.

The explosion damaged 15 carriages. The amount of damage caused is being established.

Investigators are examining the scene of the incident. Investigations are underway there. The circumstances of the incident and those involved in this crime are being clarified.
https://iz.ru/1603822/2023-11-11/sk...khoda-vagonov-v-riazanskoi-oblasti?main_click
 



Great Job Yes GIF by Hollywood Suite
 
Kehitystä on tullut paitsi droneissa niin myös taktiikoissa ja ihan yksittäisen dronekuskin taidoissa, onhan sillä eroa onko menossa ensimmäinen vain viidessadas lento.
Ja tietysti niitä droneja pitää olla, FPV dronekin kun on kertakäyttöinen ja kranaatteja tiputtelevakin voi eri syistä hajota, esim. akku loppuu ja jää matkalle.
Kohta varmaan kännykkä apilla maalataan ruudulla zone-alue mikä halutaan puhdistaa, jokaisella mahdollisesti samalla alueella olevalla omalla sotilaalla ja ajoneuvolla yms on joku tagi mistä droneparvi tietää että on oma, sitten droneparvi lähtee pellolta lentoon, appi piippaa, "zone cleaning ready, returning to dock".
Bendett on kääntänyt telegramista löytämänsä, ja venäläisen tekemäksi jokseenkin lohduttoman analyysin sodassa käytetystä kalustosta ym. Dronet nousee vahvasti esiin tässäkin.

 
Se on jännä homma, miksi näille tietyille sankareille se ei ole koskaan ratkaisu, että venäjä luovuttaisi ja vetäisi loput joukot pois Ukrainasta.
Kovasti ollaan huolissaan siitä, että nuoria(käytänössä vain venäläisiä) miehiä kuolee, mutta kaupunkien pommitukset ja siviilien surmat esim. Mauripolissa eivät ole ongelma.

Ja se myös tuntuu olevan iso ongelma, että länsi toimittaa moderneja ja toimivia aseita Ukrainalle? Kumma homma. Pitäisi ymmärtää, että noilla länsiaseilla nimenomaan pyritään vähentämään turhia kuolemia. Niillä Ukrainalaisten sotilaiden on turvallista ja ennenkaikkea kustannustehokasta teurastaa venäläsiä, hyvin vähillä tappioilla.

Jotenkin lännen pitäisi päästä eroon siitä ajatuksesta, että venäläisten tappaminen tässä sodassa on jonkin tason ongelma. Jos venäläisiä pitää kuolla miljoona, jotta Ukraina voittaa, se pitää vaan hyväksyä. Jos 10 miljoonaa, sama homma. Jos 100 miljoonaa... niin, se venäjän oma valinta, ei se ole lännen ongelma.
Viimekädessä tuo on lännelle ”annettu” valitettava fakta. Miten se kääritään korrektimpaan muotoon on sodan diplomatiaa. Siihen ei kuitenkaan ymmärrettävästi ja inhimillisesti katsoen haluta ajautua. Toistaiseksi menee erittäin hyvin. Miehittäjän armeija murenee kovaa tahtia ja moraali rintamilla laskee rajusti. Painaakseen päälle Ukraina tarvitsee välttämättä talveksi kaukovaikutteiset, jotta venäjän energiasektori saadaan alas ja ilma-ase lopullisesti pois käytöstä. Samalla kypsyvät miinakenttien suojaamat rintamatkin.
 
Back
Top