Ukrainan konflikti/sota

Ryssällä on hieman liian kova luotto siihen, että kukaan ei hyökkää ryssän omalle maaperälle. Ihan aiheesta valitettavasti. Samalla lailla
kuin aziz kebab fightereilla oli usko siihen, että kun tapetaan, kidutetaan ja raiskataan ja kidnapataan muutama tuhat naapurimaan siviiliä, ja sitten luikitaan päiväkotien ja sairaaloiden alle tunneleihin takaisin piiloon niin hähähähää ette voi pommittaa meitä koska sitten kansainvälinen mielipide pakottaa teidät lopettamaan.

En sano että ryssänmaalle pitäisi hyökätä pommituksin, ohjuksin ja maavoimin ja mikä tavoite pitäisi olla, mutta en sano ettei pitäisi.
Ainakaan etukäteen ei ryssille ja kiinalle pitäisi sanoa mitä länsi tulee tekemään missäkin skenaariossa, vaan pitäisi olla yhtä arvaamaton kuin nekin ja länsimaista maskirovkaa ja taqiyaa pitäisi hyödyntää. Tämä on tietysti monella tavalla hankalaa koska ollaan totuttu siihen että ollaan avoimia ja toimintaympäristö niin poliittinen ja kaupallinenkin perustuu siihen että investointeja tehdään sillä perusteella että tiedetään millainen toimintaympäristö on, eli vakaa ja ennustettava.

Ryssä sanaa ei saa kuulemma sanoa ettei ryssälle tule paha mieli. Se on vaan niin että kun sanoo ryssä, neekeri tai ählämi, niin heti tietää mistä puhutaan. Jos ne on haukkumasanoja niin voi pohtia mistä se johtuu?
 
Eiköhän siellä maakuopassa ollut jotain vähän miestä väkevämpää örkin kanssa. Örkin viimeiset ajatukset lienee olleet tyyliin: menempä tonne pommilaatikoiden taakse suojaan niin ei satu mittää, vaikka osuis....eiku venaas...blyat! :ROFLMAO:
Tai sitten tuumannut, ettei halua jäädä tovereiden tavoin kitumaan ja odottamaan kuolemaansa, kuten kaikki ne haavoittuneet toverit, jotka tämä jamppa on jättänyt tiensivuun.
 
Jos ajatellaan, että Venäjän etupiiri on murenemassa ja esimerkiksi Armenia ja Kazakhstan ovat alkaneet ottaa etäisyyttä Moskovaan, niin onhan tässä tiettyjä yhtymäpintoja 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun tapahtumiin ennen Neuvostoliiton romahtamista...

Joskin pitää muistaa, että NL romahti melko kivuttomasti osaksi siksi, että Gorbatsov ei erityisemmin halunnut vuodattaa verta. Jos siellä olisi joku "Putin" ollut puikoissa, niin meininki olisi voinut olla vähän toisenlaista.

Kommentoin tähän sen mitä venäjäntutkija Mark Galeotti on sanonut: Gorbatsov halusi eroon Afganistanin sodasta mutta hänen ei ollut mahdollista irtaantua siitä heti valtaan noustuaan. Kenraalikunta oli sitä mieltä että sotaa ei oltu voitettu koska heille ei oltu annettu vapaita käsiä toimia, kuten näkivät parhaaksi. Tästä syystä, Gorbatsovin valtaannousun jälkeen Afganistanissa nähtiin ns. viimeinen rutistus eli kenraaleille annettiin lupa "yrittää parastaan". Kun sitten nämäkään yritykset eivät johtaneet haluttuun tulokseen, riittävän moni kääntyi Gorbatsovin kannalle eli ko. sota ei ollut voitettavissa sotilaallisin keinoin.

Galeottin mukaan tämä on hyvä pitää mielessä sellaisessakin tilanteessa, jos Putin kuolisi ja hänen tilalleen nostettaisiin jonkinlainen "liberaali tasapainottelija" joka pyrkisi edustamaan vallanpitäjien eri ryhmiä ns. tasavertaisesti. Eli JOS näin kävisi, mistä ei ole takeita, niin olisi mahdollista että sodassa nähtäisiin eskalaatio ennen kuin se hiipuisi.

Toki se että näin kävi Neuvostoliiton Afganistanin sodassa ei tarkoita että näin tulee käymään Venäjän Ukrainan sodassa. Tuo oli vain yksi esimerkki historiasta ja siitä, miten "rauhaa haluava mies" ei välttämättä voi julistaa sitä heti. Toisaalta kun Surovikin nostettiin operaation johtoon, moni näki siinä tilanteen jossa osaavalle miehelle annettiin vapaus toimia kuten halusi. Nähtiin risteilyohjusten ja ballististen ohjusten massiivista käyttöä, Ukrainan mukaan varastot ammuttiin miltei tyhjiksi. Tämä ei silti riittänyt. Oliko tuo viime talven tempaus sellainen, jossa "Venäjän paras kenraali" sai vapaat kädet "voittaa sodan" vaan se ei onnistunut? Sota ei silti loppunut siihen, vaan jatkuu edelleen.
 
Vähän teemaan liittyen, miksi Shoigu ja Gerasimov saavat jatkaa palleillaan ? Kumpikaan ei ole saanut aikaiseksi yhtikäs mitään. Ja molemmat ovat mitä suurimmassa määrin syypäitä rysyarmeijan tehottomuuteen ja kaikenläpäisevään korruptioon. Ovatko vaan Putikan lähipiirissä niin korkealla hierarkiassa, ettei näistä voi hankkiutua eroon ? Olisi Putikan kannalta liian iso arvovaltatappio ja epäsuora tunnustus siitä, että kaikki mahdollinen on mennyt päin persettä ?
 
😳 Että mikä dronepaukku heittää ukon 10 metriä ilmaan? Sattuis katsoa, ellei kyseessä olisi örkki

Dronemateriaalia tulee sen verran paljon, että iso osa kalustotappioista ei välttämättä ole edes suorasta rähinästä, vaan taaempaa.

Tämä on muuten erittäin hyvä kommentti tekijöistä, jotka vaikuttaa suuriin päivittäisiin kalustotappiovaihteluihin.

Dronet ei lennä huonolla säällä. Kun sää paranee niin "tulppa irtoaa", eli kaikki droneryhmät lähettää maksimimäärän kalustoa taivaalle, joita on vielä korjailtu ja varusteltu taukopäivien aikana.
 
Näyttelyn pitäisi olla pysyvä, ja sitä mukaa täydentyvä kun erikoisoperaatio jatkuu.

Eli sopivaan riittävän isoon paikkaan tuodaan vaikka yksi raato jotakin ryssän sotakalustoa joka kuukausi. Selvää on, ettei paikka voi olla ihan keskustassa koska tilaa pitää olla, mutta livekamera nettiin ja lisäksi iso näyttö johonkin stokkan kellon viereen.

Ja vielä tärkeämpänä, jatkuvat sotarikokset pitää tuoda jollakin konkeettisella tavalla esille.

Joku paskaksi ammuttu ryssävaunu pysyvästi näytille Panssarimuseoon Parolaan ?
 
Kommentoin tähän sen mitä venäjäntutkija Mark Galeotti on sanonut: Gorbatsov halusi eroon Afganistanin sodasta mutta hänen ei ollut mahdollista irtaantua siitä heti valtaan noustuaan. Kenraalikunta oli sitä mieltä että sotaa ei oltu voitettu koska heille ei oltu annettu vapaita käsiä toimia, kuten näkivät parhaaksi. Tästä syystä, Gorbatsovin valtaannousun jälkeen Afganistanissa nähtiin ns. viimeinen rutistus eli kenraaleille annettiin lupa "yrittää parastaan". Kun sitten nämäkään yritykset eivät johtaneet haluttuun tulokseen, riittävän moni kääntyi Gorbatsovin kannalle eli ko. sota ei ollut voitettavissa sotilaallisin keinoin.

Galeottin mukaan tämä on hyvä pitää mielessä sellaisessakin tilanteessa, jos Putin kuolisi ja hänen tilalleen nostettaisiin jonkinlainen "liberaali tasapainottelija" joka pyrkisi edustamaan vallanpitäjien eri ryhmiä ns. tasavertaisesti. Eli JOS näin kävisi, mistä ei ole takeita, niin olisi mahdollista että sodassa nähtäisiin eskalaatio ennen kuin se hiipuisi.

Toki se että näin kävi Neuvostoliiton Afganistanin sodassa ei tarkoita että näin tulee käymään Venäjän Ukrainan sodassa. Tuo oli vain yksi esimerkki historiasta ja siitä, miten "rauhaa haluava mies" ei välttämättä voi julistaa sitä heti. Toisaalta kun Surovikin nostettiin operaation johtoon, moni näki siinä tilanteen jossa osaavalle miehelle annettiin vapaus toimia kuten halusi. Nähtiin risteilyohjusten ja ballististen ohjusten massiivista käyttöä, Ukrainan mukaan varastot ammuttiin miltei tyhjiksi. Tämä ei silti riittänyt. Oliko tuo viime talven tempaus sellainen, jossa "Venäjän paras kenraali" sai vapaat kädet "voittaa sodan" vaan se ei onnistunut? Sota ei silti loppunut siihen, vaan jatkuu edelleen.
Tuskinpa kukaan täysissä järjissään oleva "kenraalikunnan edustaja" luulee, että Ukrainan sota on jotenkin "voitettavissa", ainakaan jos "voittamisella" tarkoitetaan sitä mitä sillä on alunperin tarkoitettu.
 
Vähän teemaan liittyen, miksi Shoigu ja Gerasimov saavat jatkaa palleillaan ? Kumpikaan ei ole saanut aikaiseksi yhtikäs mitään. Ja molemmat ovat mitä suurimmassa määrin syypäitä rysyarmeijan tehottomuuteen ja kaikenläpäisevään korruptioon. Ovatko vaan Putikan lähipiirissä niin korkealla hierarkiassa, ettei näistä voi hankkiutua eroon ? Olisi Putikan kannalta liian iso arvovaltatappio ja epäsuora tunnustus siitä, että kaikki mahdollinen on mennyt päin persettä ?

Nuo ja muutama muu lähipiiriläinen taitavat olla suurimmat takaajat ja takeet sille että Putinin selusta on jatkossakin turvattu.

Erityisesti Shoigu saa näköjään ryssiä ihan miten paljon vaan. Se suutariksi jäänyt kokin kapinakin oli kohdistettu juurikin Shoiguun mutta niin vaan kokki ammuttin alas taivaalta kuin tautinen lokki ja Shoigu jatkaa entiseen malliin :ROFLMAO:

221007-putin-shoigu-mb-1106-2015dc.jpg
 
Luvallasi lainaan tätä.
 
Vähän teemaan liittyen, miksi Shoigu ja Gerasimov saavat jatkaa palleillaan ? Kumpikaan ei ole saanut aikaiseksi yhtikäs mitään. Ja molemmat ovat mitä suurimmassa määrin syypäitä rysyarmeijan tehottomuuteen ja kaikenläpäisevään korruptioon. Ovatko vaan Putikan lähipiirissä niin korkealla hierarkiassa, ettei näistä voi hankkiutua eroon ? Olisi Putikan kannalta liian iso arvovaltatappio ja epäsuora tunnustus siitä, että kaikki mahdollinen on mennyt päin persettä ?

Putinin Venäjällä epäonnistumisesta palkitaan, ei tuomita (varsinkin jos on riittävän korkealla hierarkiassa). Ei voida tuomita, koska muuten muut alkaisivat epäillä, miten vahva heidän asemansa on, vaikka ovat tukeneet Putinia vuosikymmenien ajan. Se olisi omiaan aiheuttamaan hajaannusta, mitä ei tietysti haluta.

Putin ei halua ottaa vastuuta epäonnistumisista, joten hänelle sopii varmasti vallan hyvin että Shoigu ja Gerasimov ovat "sotaa johtavat" jotka samalla kantavat vastuun armeijan suoriutumisesta. Tästä on kenties voitu jopa sopia: "ottakaa vastuu tästä, niin teidät palkitaan myöhemmin". Tätä tuoreinta "Avdiivkan yritystä" on epäilty Gerasimovin aikaansaannokseksi eli hänen suunnitelmansa. Sitä ei tietysti voida todistaa, mutta useampi Venäjää tunteva (mm. Dara Massicot) arveli näin, kuulemma koko operaatio näyttää hyvin "Gerasimovin tyyliseltä".

Sodan eri aikoina sotilasjohtoa on laitettu uusiksi tai vähintään uusi mies vetovastuuseen vaan tulokset ovat olleet kokoajan samanlaisia. En usko että kukaan järkevä haluaisi ottaa tästä vastuuta, paitsi suuren palkkion toivossa. Usean arvion mukaan Putin on johtaja, joka lykkää vaikeita päätöksiä viimeiseen asti (joskus liian myöhäiseen asti) ja toisaalta hänen on sanottu panevan toivonsa siihen että Länsi väsyy Ukrainan tukemiseen ennen kuin Venäjän voimat / varastot loppuvat. Yksi unelmien takaraja on väitetysti Yhdysvaltain presidentin vaalit jotka ovat vuoden kuluttua. Eli niihin asti pitäisi sinnitellä, parhaansa mukaan ja arvatenkin kaikkia keinoja käyttäen.

Entä jos vaalien jälkeen ei nähdä muutosta vaan Ukrainan tuki jatkuu? Onko tällaista tilannetta varten varasuunnitelmaa? Mikä se edes olisi? Lisää ohjustuotantoa tasaisesti ja Shahed-136/131 dronejen tehdas toimintaan? Pommitetaan Ukrainaa näillä kaukaa vuodesta toiseen kunnes jossain vaiheessa "voitetaan"? Panssarivaunujen ja muun kaluston varastoissa riittää syötävää vielä ainakin kahdeksi vuodeksi vaan jos siinä menee realistinen takaraja, mitä sen jälkeen? Luotetaan siihen että Ukrainalta + Länneltä loppuu kalusto ennen sitä? Tai sota on "ohi" ennen kuin ryssän kalusto loppuu? Se tarkoittaisi että sota pitäisi "voittaa" seuraavan kahden vuoden sisällä TAI heidän uustuotannon pitäisi kasvaa sellaiseksi että kaluston menetykset kyettäisiin korvaamaan ongelmitta.

Minun arvio: Venäjällä ei ole muuta suunnitelmaa sodan voittamiseen kuin jatkaa nykyisellä linjalla ja toivoa parasta. Eli että Ukrainan tuki päättyisi ja sen jälkeen Venäjän sotavoima kyettäisiin kasvattamaan jonkin ajan kuluttua sellaiseksi että kykenevät kukistamaan Ukrainan (mikä voi tarkoittaa rauhaan pakottamista eli jonkinlaisen sopimuksen tekemistä). Eli tältä kantilta katsoen ei liene suuresti merkitystä sillä, kuka "sotaa johtaa" jos tarkoitus on jatkaa nykyisillä raiteilla. Toki kuten Avdiivkasta nähdään, jos heillä on materiaalia ja miehiä rintamalohkolla, he kokeilevat saarrostaa kaupunkeja ja siten vallata alueita pala kerrallaan. Täten on nähtävissä että Kherson, Zaporitzzja, Donestk ja Luhansk ovat edelleen ne alueet jotka ryssä haluaisi vallata (jos voimat riittäisivät). Nehän on jo virallisesti julistettu Venäjään liitetyiksi, joten näiden tavoitteiden saavuttamista ei ole unohdettu.
 
Yksi syy on, että Shoigu ja Gerasimov pidetään vastuunkantajina, jotta syyttävät sormet eivät osoita itse Putteen. Heidät voidaan potkia pihalle sitten, jos joudutaan homma kesken lopettamaan. Jos potkittaisiin pihalle jo nyt, eikä se auttaisi, niin sitten Putte olisi taas itse syyllinen, koska valitsi (taas) väärät henkilöt tehtävään.

Toisin sanoen potkuja säästellään siihen tilanteeseen, missä ne on pakko antaa.
 
Ehkä luvassa ei olekaan pelkästään potkut vaan oikeudenkäynti ja julkinen nöyryytys. Kantakoot vastuun sodan epäonnistumisesta?
 
Tässä pari tuoretta dokumenttia Hersonin vapauttamisesta

Edit: Ja kolmaskin
 
Back
Top