Ukrainan konflikti/sota

ryssälässä, Tuva:ssa tapahtui voimakas räjähdys lämpövoimalaitoksessa.
- ainakin 18 ihmistä loukkaantui
- kuusi on sairaalassa vakavassa tilassa.
- kolmea muuta työntekijää, jotka olivat vapaalla sinä päivänä, etsitään edelleen.

matkaahan tuonne on sen verran (Mongolian yläpuolella), että ei taida olla drone Ukrainasta asti lentänyt, liekkö sattumaa tai paikallisverkoston töitä....

 
Mielenkiintoinen artikkeli Tsekkien (tulevasta) roolista ase- ja ammushankinnoista Ukrainaan. Isoa logistiikka-hubia rakennetaan Sternberkiin ja työllistää satoja. Tämänkaltaista ei ole käsittääkseni ollut olemassa tätä tarkoitusta varten. Tarvetta varmasti on jo nyt ja jatkossakin.

Ikävänä huomiona, että jopa kuukausia veikkaavat toimitusajaksi ensimmäiselle isommalle ulkoa ostetulle ammuserälle.

Laitan kanssa oman yhteenvedon kun kerkesin jo kirjoittamaan. Sama lähdeartikkeli.

Tsekkiläiset ja ukrainalaiset työskentelevät kellon ympäri Tsekin itäosassa rakentamassa infrastruktuuria sotatarvikkeiden toimittamiseksi Ukrainaan. Czechoslovak Group toimii välittäjänä ja kunnostaa maailmalta haalittua kalustoa Ukrainan käyttöön, kun Länsi-Euroopan maat ja muut liittolaiset maksavat sitä. Tsekkiläinen lähde sanoo että maailmalta on saatavilla jopa noin 2 miljoonaa suurikaliiperista kranaattia. EU:n odotetaan saavuttavan 1.4 miljoonan tykistökranaatin tuotantotason vuoden loppuun mennessä. Ukrainan ulkoministeri on sanonut Ukrainan tarpeen olevan 2.5 miljoonaa kranaattia tänä vuonna.
 
Kyselin aiemmin, onko foorumitovereilla käsitystä, paljonko ryssä pystyy sotavermeiden uusiotuotantoon ja re-aktivointiin. Olen pitänyt kuun alusta kirjaa ryssän tappioista ja tänään meni 200 tuhottua tykkiä rikki. Eli jos ryssä pystyy tuomaan rintamalle 200 tykkiä kuussa, loppukuu on tykkien osalta persnettoa.
Katso liite: 94667
Se, kykeneekö venäjä korvaamaan nuo tappiot uudistuotannolla, niin siihen on helppo vastata. Ei pysty. Venäjän menettää keskimäärin noin 500–1000 tykkiä kuukaudessa. Toki osa saadaan myös korjattua, mutta eiköhän suurin osa tuosta määrästä pääsen jää ihan puhtaasti romuraudaksi. Ja samaan aikaan valtava määrä putkia ammutaan loppuun aika kurittomalla tulenkäytöllä.

Joten, käytännössä ollaan tykkien suhteen täysin varastojen ja jo rintamalla olevan kaluston varassa. Ja tämä määrä hupenee vauhdilla.

Mutta, pitää myös muistaa, että venäjä ei pysty hyödyntämään kaikkia putkia ja ammuksia, vaikka ne olisivat kunnossa ja tähän on varsin yksinkertainen selitys. Venäjällä on kuitenkin varastoissa aika montaa eri tyypin ammusta ja tykkiä. Hyvin pian siellä joudutaan esittämään seuraavia kysymyksiä.
- Varastossa on 200 000 kappaletta kaliiperin X ammusta, mutta saman kaliiperein tykkejä on jäljellä enää muutama kymmenen. Mitä tehdään, kun putket loppuvat ja ammuksia on vielä jäljellä? Luultavasti ei kannata lähteä tekemään putkia, vaan resurssit on pakko keskittää suositumpaan kokoon. Joten, nuo ammukset jäävät käyttämättä.
- Varastossa on 300 kappaletta kaliiperin Y putkea, mutta ammukset ovat vastaavasti loppu. Kannattaako lähteä käynnistämään ammustuotantoa, vain keskitetäänkö taas resurssit taas suositumpiin kokoihin? Joten valinta lienee taas se suosituin ammustyyppi, joten taas jää sitten 300 putkea käyttämättä.
 
Nyt olis jo korkee aika lopettaa tää ryssien perseily. Jos kerran ryssät mielestään ovat jo NATOn kanssa sodassa,niin eihän se muuttais mitään jos NATO jyräis ryssänpaskat parissa päivässä ja saatais hommalle stoppi. Ydinsodasta ja maailmanlopusta iniseminen on heikkojen ja pelkureiden ininää. Nyt come on!
 
Kuulostaa lupaavalta:

Good news: Britain is prepared to loan #Ukraine all frozen Russian central bank assets in the UK on the basis that Russia will be forced to pay reparations to Ukraine - said the UK foreign secretary.

David Cameron is "aiming for the max amount of G7 and EU unity" on this proposal, "but if we cannot get it I think we will have to move ahead with allies that want to take this action."


https://theguardian.com/world/live/2024/mar/06/russia-ukraine-war-live-emmanuel-macron-urges-ukraines-allies-not-to-be-cowards?page=with:block-65e838338f08bec6f4ed6e07#block-65e838338f08bec6f4ed6e07

35m ago 10.51 CET (eli 6.3.2024 live-seurannasta)

Patrick Wintour

Britain is prepared to loan Ukraine all frozen Russian central bank assets in the UK on the basis that Russia will be forced to pay reparations to Ukraine at the end of the war, the UK foreign secretary David Cameron has said.

He said the assets would be used as surety for the payment of the reparations.

The plan is more radical than proposals discussed in the European Union for Ukraine to be given only the windfall profits from the Russian central bank assets being held by the West. The annual windfall profits are estimated at $4bn.

Cameron told peers on Tuesday night:

There is an opportunity to use something like a syndicated loan or a bond that effectively uses the frozen Russian assets as a surety to give that money to the Ukrianians knowing that we will recoup it when reparations are paid by Russia. That may be a better way of doing it. We are aiming for the maximum amount of G7 and EU unity on this but if we cannot get it I think we will have to move ahead with allies that want to take this action.

Cameron said he did not think the bond plan would undermine the reputation of the City of London in any way.

It is the first time Cameron has spoken about the proposal openly in such detail, and probably underscores the political support the plan has in the US, but not the EU.

The plan would be especially helpful to Ukraine if the US Congress continues to block an extension of aid to Ukraine since it would provide Ukraine with a new source of funds to buy armaments, and fund its budget deficit.

The G7 has been debating for over a year whether the Russian central bank assets frozen at the time of the Russian invasion of Ukraine could also be seized without undermining faith in the international financial system.

The EU estimates around €260bn in Central Bank of Russia assets have been immobilised in the form of securities and cash in the jurisdictions of the G7 partners, the EU and Australia, with more than two-thirds of those immobilised in the EU.

Belgium is thought to have control of as much as 190bn of the assets, housed in its Euro clear financial clearing house, and is the most reluctant to follow the kind of radical plan set out by Cameron. It says it is already facing a series of court cases mainly in Russia, and its stance has the backing of France and Germany.

The US Treasury, initially reluctant to seize Central Bank assets due to the assumed sanctity of sovereign state assets, has warmed to the idea of a bond. The US is estimated to have $40 to $60bn worth of Russian assets, and the UK closer to £25bn, but no official figure has been disclosed.

The strength of the proposal is that seized assets would be deemed to have been returned to Russia after the payment of reparations. The proposal’s weakness is that it assumes Ukraine will win a military victory and a defeated Moscow will be prepared to pay reparations for the damage it caused to Ukraine, something that now seems unimaginable.

Vladimir Putin has already retaliated by seizing the assets of some US companies operating in Russia.

It is estimated Ukraine needs 100 billion euros a year to fight off the Russian invasion, and another 50 billion euros a year for reconstruction.

Similar appropriations of state assets have happened before, most notably the United Nations-sanctioned U.S. seizure of billions of dollars of Iraqi funds that were earmarked for reparations for Kuwait in the wake of the 1990 invasion. Russia would veto any UN move to endorse seizure of its assets

The foreign secretary sasd he did not think the Russian President Vladimir Putin would stop at Ukraine, saying“ if we allowed Russian any form of win in Ukraine Moldova would be at risk and some of the Baltic states would be at risk.”


-

HUOM: muistan että Mark Galeotti pohti eräässä podcast-lähetyksessään, että tähän Venäjän varojen takavarikointiin ja Ukrainalle luovuttamiseen ei välttämättä ryhdyttäisi, koska Venäjällä on edelleen merkittävä määrä länsimaista omaisuutta / sijoituksia. ELI ryssä tietysti vastavuoroisesti "kansallistaisi" ne - ja hänen mukaansa nämä yritykset voisivat hakea länsimailta korvauksia kärsimilleen tappioille, jolloin nämä korvaukset otettaisiin mahdollisesti juuri samoista Venäjän "jäädytetyistä" varoista.

Täten, hänen arvionsa mukaan, koko kuvio voisi (näin toteutuessaan) olla huonompi vaihtoehto Ukrainan tuen kokonaismäärän näkökulmasta.

Tietysti voi pohtia, onko tässä perää että yritykset hakisivat korvaukset tappioilleen näistä jäädytetyistä varoista. JA jos hakisivat, saisivatko ne? Toisaalta jos hakisivat oikeusteitse, olisivatko nämä varat lukossa siihen asti kunnes päätökset on annettu?

Eikä toki voi unohtaa että Venäjältä lähteneiden yritysten omaisuutta on jo "ostettu" paikallisten yritysten nimiin ja tuotantotilat yms. ovat jonkinlaisessa käytössä, joten onhan tässä jo tappioita kärsitty eri yritysten toimesta.
 
Viimeksi muokattu:
High_marsed laski ryssän tykistöä varastotukikohdissa, tässä 2S7 Pion eli 203mm raskaat kranaatinheittimet (vai laskettiinko nämä tykistöksi, en muista): LÄHDE

Here is a quick count for the 2S7 in Russian storage. At least a third of the remaining vehicles had their barrel removed and some other units at the 94th could have parts removed but it is very hard to tell. The vehicles at the 120th were probably inside of garages pre war.

Katso liite: 94670

MB2022 lists 260 2S7 in storage and I definetly think 44 units could have been hidden inside garages at the 120th Arsenal before the war, additionally to the 216 vehicles visible at the 94th Arsenal in Omsk.

Here are two before and after pictures of the sites that have 2S7s at the 94th Arsenal ( 55.016156 , 73.399650). The vehicles with missing barrels are marked red. There are also some 2S3 in one of the pictures to highlight the length of the 2S7. (katso kuvat twitter-ketjusta)

-


Kuten hän kommentoikin, tässä ovat ne jotka ovat nähtävissä satelliittikuvissa - lisää voi olla varastoissa tai katoksissa, mutta niistä ei ole tietoa.

ELI näiden numeroiden perusteella näitä oli varastoissa ennen Ukrainaan hyökkäämistä 216 kpl, joista oli jäljellä 120 kpl keväällä / alkukesästä 2023, tosin jäljelläolevista 39 kpl oli otettu tuliputki irti eli voitaneen laskea "elintenluovuttajiksi" jolloin todellinen jäljelläolevien, aktivoitavissaolevien määrä on 120 - 39 = 81 kpl.

Tosin nyt eletään maaliskuun 2024 alkua eli pitäisi arvioida paljonko olisi poistunut kuvien ottamisen jälkeen.

ARVATAAN että varastojen tyhjentäminen alkoi tosissaan vasta 04.2022 tai 05.2022 - vaikka tappioita alkoi toki tulla heti hyökkäyksen alkamisen jälkeen. Perustelen arvauksen sillä että varastotukikohdista tuskin voitiin ottaa kalustoa ihan tuosta vain vaan piti vähintään arvioida, mitkä olivat paremmassa kunnossa, poistaa varastorasvat yms. Kenties arvioni on liian skeptinen eli että siihen menisi kaksi tai kolme kuukautta?

Kokeillaan silti, eli oletetaan että 05.2021 kuvien tilanne kertoisi samalla tilanteen 04.-05.2022 eli tällä aikavälillä ei olisi poistunut yhtäkään tykkiä.

Täten tukikohdista olisi poistunut yhdessä vuodessa keskiarvoisesti:

216 - (120 - 39) = 135 kpl

Mikä tarkoittaisi yhden kuukauden poistumaa:

135 / 12 = 11,25 kpl

Sanotaan, että tuoreimmista satelliittikuvista tähän päivään on 9 kuukautta. JOS sama poistumatahti olisi jatkunut, tässä ajassa tukikohdista olisi poistunut / muutettu elintenluovuttajiksi:

11,25 x 9 = 101,25 kpl

Tämä on suurempi määrä kuin aktivoitavissa olevien tykkien määrä 81 kpl.

HUOM: se että varastotukikohdissa ei olisi yhtäkään tällaista tykkiä jäljellä / aktivoitavissa, ei tietysti tarkoita, etteikö tällaisia olisi käytössä Ukrainassa. Toisaalta tykkien katoaminen tappiolistoilta voi kertoa siitä että ne on ammuttu väljiksi, tai on menetetty tappioina, tai niiden ammusvarastot ovat loppuneet, tai tykkejä pidetään "ylijohdon reservinä" eli odottavat jotain tiettyä hetkeä (tosin Avdiivkan valtaaminen jos mikä luulisi olevan yksi tällainen hetki).
2S7 Pion/2S7M Malka on tosiaan 203 mm telatykki, jossa on erittäin pitkä L/56 putki, jonka ansiosta kantama on 37,5 km perusampumatarvikkeella ja jopa 55 km rakettiavusteisella ampumatarvikkeella. Se on ilmeisesti enemmänkin operatiivisen tulenkäytön roolissa, tai ainakin siihen se on tarkoitettu aikanaan (erityisesti ydinkranaattien käyttöön, minkä takia siinä ei ole suuhidastinta, jotta kranaatin lennossa olisi mahdollisimman vähän teoreettisiakaan häiriötekijöitä).

2S4 Tjulpan on se kranaatinheitin, 240 mm. Tätä erityisesti on ajateltu käytetyn puolustusrakennelmien moukarointiin, koska 240 mm kranaatissa on todella paljon r-ainetta.
 
Se, kykeneekö venäjä korvaamaan nuo tappiot uudistuotannolla, niin siihen on helppo vastata. Ei pysty. Venäjän menettää keskimäärin noin 500–1000 tykkiä kuukaudessa. Toki osa saadaan myös korjattua, mutta eiköhän suurin osa tuosta määrästä pääsen jää ihan puhtaasti romuraudaksi. Ja samaan aikaan valtava määrä putkia ammutaan loppuun aika kurittomalla tulenkäytöllä.

Joten, käytännössä ollaan tykkien suhteen täysin varastojen ja jo rintamalla olevan kaluston varassa. Ja tämä määrä hupenee vauhdilla.

Mutta, pitää myös muistaa, että venäjä ei pysty hyödyntämään kaikkia putkia ja ammuksia, vaikka ne olisivat kunnossa ja tähän on varsin yksinkertainen selitys. Venäjällä on kuitenkin varastoissa aika montaa eri tyypin ammusta ja tykkiä. Hyvin pian siellä joudutaan esittämään seuraavia kysymyksiä.
- Varastossa on 200 000 kappaletta kaliiperin X ammusta, mutta saman kaliiperein tykkejä on jäljellä enää muutama kymmenen. Mitä tehdään, kun putket loppuvat ja ammuksia on vielä jäljellä? Luultavasti ei kannata lähteä tekemään putkia, vaan resurssit on pakko keskittää suositumpaan kokoon. Joten, nuo ammukset jäävät käyttämättä.
- Varastossa on 300 kappaletta kaliiperin Y putkea, mutta ammukset ovat vastaavasti loppu. Kannattaako lähteä käynnistämään ammustuotantoa, vain keskitetäänkö taas resurssit taas suositumpiin kokoihin? Joten valinta lienee taas se suosituin ammustyyppi, joten taas jää sitten 300 putkea käyttämättä.

Muistaakseni tätä ei ole ollut täällä aikaisemmin: Ben-niminen twitter-tili julkaisi pitkän ja pohdiskelevan twitter-ketjun 26.2.2024.

Siinä pyöriteltiin eri lähteiden numeroita (high_marsed ja Covert Cabal satelliittikuvien laskelmat, Andrew Perpetuan twitter-ketjut, Ukrainan päivän numerot, Oryx, Military Balance yms.) ja yritettiin päätellä loogisesti, millainen määrä tykistöä ryssällä voisi olla jäljellä varastotukikohdissaan.

Lainaan (pitkän) ketjun tekstit ja kuvat spoilerin taakse:

Lainasin ketjun tekstin, viittaukset sekä valtaosan kuvista tähän spoilerin taakse mutta tämä on selkeämmin luettavissa täällä (mm. viitatut twitter-viestit näkyvät suoraan, eikä tarvitse klikata linkistä auki):
https://threadreaderapp.com/thread/1762117582935687218.html

-

A few weeks ago @CovertCabal and @HighMarsed published the most detailed publicly available count of RU artillery units in storage. The count offers a very compelling low-end estimate of what's left in storage. Let's try and make some adjustments.

A long thread.

Image

The problem with arty is it's further away from the frontline, offering lower visibility on average. It is relatively easier to recover once hit, so a damaged/destroyed unit will stay at a visible spot for a shorter time. This makes it harder for losses to be visually confirmed.

Additionally, as recce operations further behind the frontline require a higher level of sophistication, preparation, and technological involvement, it is more likely on average that material confirming longer range hits may not be made publicly available.

Overall, this means that arty is likely the piece of equipment suffering from the lowest % visual confirmations. GSUA reported numbers for MBTs and armoured vehicles have up to 3 times higher visual confirmation rates than arty.
pbs.twimg.com/media/GCfs9RKa…

Oryx feature 678 SP systems and 346 towed systems on their list. Even if we make adjustments for the higher rate of confirmations of @AndrewPerpetua (33% higher than Oryx), the numbers are still far below the ones reported by GSUA.

With MBTs, making the necessary adjustments, we got 5,537 units destroyed/damaged visually confirmable, as compared to 5,983 units reported by the GSUA for the same period. This is a 92.5% theoretical visual coverage.
pbs.twimg.com/media/GFppxpWb…

With arty, even a liberal adjustment would only take us to 5,519 units visually confirmable out of 9,425 reported by the GSUA for the same period. A 58.5% theoretical visual coverage with liberal assumptions.Image

1709723523695.png

Thus, visually confirmed losses cannot serve as a good enough estimation base for total arty losses. This is where visual confirmations of units of storage must aid our estimation process.

CovertCabal and HighMarsed (CCHM) have managed to find and count 19,081 arty systems in storage pre-war. The same estimate in Military Balance (MB) 2022 is 21,765. Where in doubt, we will rely on the CCHM estimate for now.

The MB estimates appear to include plenty of rounding up + the numbers haven't been changed in years. In some cases CCHM have managed to confirm more units of certain arty types in storage than the corresponding MB estimate.Image

1709723497464.png

Most of the difference comes from MT-12 (MB has 602 more), D-30 (MB +628), and M-30 (MB +402).

There are also some SPs invisible: 2S1 (MB +311), 2S3 (MB +153), 2S5 (MB +250), as well as a visual surplus of 60 2S9. It's possible that at least some are in covered storage.

The CCHM numbers have also evolved over time. Back in July 2023, CC managed to confirm 17,438 arty units in storage pre-war. Some of these have been miscounts of non-howitzer equipment. This has now been adjusted with the help of HM + new storage bases have been added.Image

1709723473443.png

We will keep these differences in numbers as "in reserve" estimates for later as they will need to be adjusted additionally.

CCHM have managed to confirm the disappearance of 1,489 SP and 7,845 towed howitzers from storage. A 33.5% drop and a 53.6% drop respectively. However, some of these counts are based on imagery dating back months.

1709723450420.pngImage
While we cannot readily take the GSUA reported numbers at face value, one thing that has rarely been disputed is the consistency of the reports, which track visual confirmations in terms of relative amounts.

Thus, we could use GSUA's reports to determine the *relative* monthly RU arty losses. Due to the change in strategy, availability of superior counter-battery equipment and FPV drones, the reported losses increased dramatically after April 2023.Image

1709723425470.png

The 9 months between May 2023 and Jan 2024 account for 69% of all reported arty losses. In a number of visual counts based on older imagery, this makes for a substantial difference.

We assume a constant rate of distribution of storage draws.

After we account for this lack of recent visibility, we get an adjusted figure of 2,796 SP and 4,615 towed howitzers in storage.

However, of the towed units, 2,858 systems are a part of the D-20/D-1/M-30 set. More on why this matters:
Unroll available on Thread Reader

To my knowledge, not a single M-30 has been spotted near the frontline. Some D-1 have been reactivated, first mentioned in Sep 2022, but last seen in Oct 2023. No D-1's have been confirmed lost, and sightings have been rare, so few units have likely been reactivated.

One theory is that the stock of specific ammo used by D-1 has been depleted. Whatever the reason, we will have to discount any remaining D-1 units appropriately. The same, to an even greater extent, goes for any estimated remaining M-30 units.

It is plausible that most of the drawn systems from this set have, therefore, been D-20. Since a total of 2,075 units have been estimated drawn by the end of Jan 2024, it is possible that the entire visible stock of D-20 have been removed from storage.

If we assume 40% of removed units are D-20, then D-20 in storage = 130. A small amount of D-1 (say, 200) have been brought to the frontline. The rest of the removed D-1/M-30 (1,045 units) might be used as replacement for useful units removed from bases far from the frontline.

We will however assign some economic value (20%) to the remaining D-1 and M-30. For instance, in case some suitable ammo is found outside RU, or for further replacements in far away bases. That would be a total of 546 units.
LINKKI 1
LINKKI 2

After these adjustments, we are left with 2,432 economically viable towed howitzers in storage.

HM has previously suggested the 600 visually confirmed M-46 could be fully discounted. However, some have been reactivated, with ammo potentially coming from third-parties:

Thus, I won't be discounting these systems from the total count.

russians Deconserve Rare Stalin-era M-46 Guns to Use in War with Ukraine | Defense Express
The russian occupiers has began to use rare 130 mm M-46 towed field guns, which were manufactured back in the 1950s, in battles against the Defense Forces of Ukraine
https://en.defence-ua.com/analysis/..._46_guns_to_use_in_war_with_ukraine-9333.html

Important note here that the sum of economically valuable D-1, M-30, and M-46 would at this point make up 44% of the remaining stock of towed artillery systems in storage.

In terms of SPs, 2S1 makes up 49% of the remaining stock. The removal rate for 2S1 has been substantially lower than that for other SPs. @Waffentrager has suggested it might've been due to shortage of 122mm ammo, or due to its lesser capabilities.

(hän lainaa viestissä high_marsed twitter-ketjun taulukot, joissa on laskettu pre-war ja current määrät eri varastotukikohtien osalta sekä tehty jako eri SPG ja vedettävien tykkien tyyppien osalta - jaoin ne toisessa ketjussa, linkki viestiin: LINKKI)

It is possible that the labour required to reactivate any SP system is similar, so due to labour shortages, focus might have been placed on reactivating more capable systems first, leaving 2S1 systems as a "deep storage" alternative.

Further, cases of visible spare part cannibalization have been observed as early as May 2023. This appears to be especially prevalent with SPs. Since SPs are more sophisticated, it is plausible that a higher percentage require extensive repairs to reactivate.

Hence, instead of being reactivated, SPs in worst condition might be used as spare part donors only. Consider this area at 120th Arsenal with newly dragged in beaten-up 2S19's:
Unroll available on Thread Reader

At 80th Arsenal, multiple 2S19 units appear to have also been stripped of their barrels:
Unroll available on Thread Reader

At 94th Arsenal (the main hub for SPs), in some areas ~50% of remaining 2S5 and 2S7 units have had their barrels removed:
LINKKI 1
LINKKI 2
LINKKI 3
LINKKI 4

At 7020th Arsenal, out of 61 2S5 units, 36 remain. Of the 36 remaining, 18 (50%) have been cannibalized by May 2023:
Unroll available on Thread Reader

Important to note that when SPs are removed from storage, they are not always removed in order. This may signify serious problems with some of the remaining systems that are not immediately visible in satellite images:
LINKKI twitter-viestiin

While we don't yet have a full count of the good visible condition SPs in storage (and I know a few people are working on that), based on the above we could discount conservatively 30% as cannibalized for spare parts or damaged beyond economic repair.

After all of the aforementioned adjustments, there might be 1,957 viable self-propelled artillery systems in storage.

RUSI estimate RU have 4,780 barrel artillery pieces in theater, of which 20% self-propelled, so 956 SP, 3824 towed.


Russian Military Objectives and Capacity in Ukraine Through 2024
Russian forces are likely to peak in late 2024, with increasing material challenges over the course of 2025.
https://www.rusi.org/explore-our-re...-objectives-and-capacity-ukraine-through-2024

The MB estimated that pre-war, the RU army had 5,544 active artillery units. If the RUSI estimate and our assumptions are correct, this would mean that the RU army has been able to activate units alongside losses, at least numerically.

The ratio of SP to towed active howitzers has changed, from approximate 50:50 pre-war, to the RUSI estimated 20:80 at present. Thus, qualitatively the artillery composition appears to have been somewhat degraded.

We do not have a publicly available count of equipment stored in military bases further away from Ukraine, but based on visible emptying out of bases, we can assume 95% SP and 75% battle-ready towed units are in/near Ukraine.

This would make 1,006 SP and 5,098 towed active units total. Of the towed, as mentioned earlier 1,045 are D-1/M-30, so we will discount as not frontline-capable them to get 4,053 active towed howitzers.

Together with the estimated economically useful equipment in storage, we then get 2,963 SP and 6,485 towed units available to the RU army, or a total of 9,448 systems.

This is down from the pre-war estimate of 5,544 active duty systems, and (excluding the discounted D-1/M-30) 18,036 systems in storage, or a total of 23,580 systems.

Note that many of the lost units have not been lost due to battle-related damage, but likely due to the need for spare parts. This is particularly valid for towed artillery where the enormous amout of storage removals has not resulted in a corresponding jump in visibility.

For instance, since Aug 2023, Oryx have added 190 SP and 71 towed howitzers to their database. Perpetua has added 219 SP and 200 towed over the same period. At the same time the estimated SPs removed from storage are just 16% of the estimated towed removed from storage.

Expended ammo volume has decreased over time, lowering the level of wear on average. However, poor quality ammo (including from third-parties) has been used over time, correspondingly increasing the level of wear. We will thus assume the level of wear to have been constant.

As mentioned earlier, the level and speed of arty battle losses has increased substantially over time. We will assume that 50% of the lost 14,132 systems are due to battle and 50% due to wear/cannibalization, and we will calculate the projected rate of loss accordingly.

Lost per month to wear/cannibalization = 307 units.

Since May 2023, on average 7.5% of total monthly losses reported = 530 units.

A total of 837 lost per month. With 9,448 remaining units, that is a little over 11 months left, counting from end of Jan 2024.

Note that this is still substantially less than GSUA's actual monthly reports. Since May 2023, they have been reporting 700 hits on RU arty on average. This is 32% above our estimate.

If we assume even distribution throughout the period (not the case), and we assume the same rate of loss as the average for the war up to now (unlikely), the remaining stock will be sufficient for 15 months - until March 2024.

We then consider the 2,112 invisible viable stored units based on the difference between the MB estimate and the CCHM visual count. If these exist, they could add 2.5 months to the above estimate.

RU appear to produce very few brand-new units of artillery. Our estimate of new production is below 100 units/year. This would cover 3 days of losses. Read more here:
Unroll available on Thread Reader

All of the above estimates and assumptions can be altered with corresponding changes to the final outcome. Multiple adjustments and assumptions are made, so all results are low confidence. Additionally, some caveats need to be mentioned.

HM has confirmed he will be doing some recounts, which may change his previous estimates.

Visibility of cannibalized units is low. No full coherent counts exist at present, and existing partial counts are based on old imagery. The status quo may be worse than assumed here.

We assume a constant rate of loss equivalent to that post-April 2023. Ammo shortage for UA may result in a much slower pace of destruction. At a rate of loss similar to that pre-April, the existing RU arty stock can last 21-24 months.

Special thanks to @Waffentraeger for his very valuable input and to @HighMarsed and @CovertCabal for sharing with me not-yet-published data. These data will be shared by them in more detail at a later date.

As always full disclosure that I am not a specialist, and all of the above is meant for discussion purposes only. Any thoughts, comments, and suggestions would be greatly appreciated.

References:

pitkä lista lähdeviittauksia on helpointa katsoa twitter-ketjun lopusta:
LINKKI 1
LINKKI 2

-

Kannttaa myös vilkaista twitter-ketjun eri viesteihin tulleita kommentteja, lainaan niistä muutaman itseä kiinnostaneen tähän jatkoksi paremmalla ajalla.


-

Pitkä ketju, mutta yritän tiivistää lopputuleman niille joilla ei ole aikaa lukea koko ketjua selityksineen yms. täsmennyksineen - tämä on koostettu ketjun viimeisistä viesteistä:

Military Balance on arvioinut ryssän aktiivijoukkojen tykistön kokonaismääräksi 5 544 kpl.

RUSI:n tuoreen raportin mukaan ryssä on kyennyt aktivoimaan kalustoa siten että tappiot on kyetty korvaamaan (määrällisesti), mutta SPG vs towed suhde on muuttunut samaan aikaan. Ennen hyökkäystä se oli 50:50 mutta nyt se on 20:80, tämä on RUSI:n arvio.

Ben arvioi varastotukikohtien tyhjentymisen perusteella että 95% aktiivijoukkojen SPG ja 75% vedettävistä tykeistä olisi joko Ukrainassa tai kuljetettu Ukrainan rajaseudulle.

Tällöin määrät olisivat 1 006 kpl SPG ja 5 098 kpl vedettäviä.

Hän jättää pois laskuista 1 045 kpl D-1/M-30 koska ei pidä niitä sotaan kelpaavina, jolloin vedettävien tykkien määräksi tulee 4 053 kpl.

Varastotukikohtien osalta hän arvioi että käytettävissäolevaa kalustoa olisi 2 963 kpl SPG ja 6 485 kpl perässä vedettäviä eli yhteensä 9 448 kpl. (HUOM: ei ole ihan selvää, tarkoittaako hän että nämä määrät ovat aktiivijoukkojen tykistö + varastotukikohtien tykistö VAI pelkästään varastotukikohtien tykistö - ketjun lopun perusteella tarkoittanee aktiivijoukkojen tykistö + varastotukikohtien tykistö eli jäljellä oleva käytettävissä oleva ja aktivoitavissa oleva kaluston kokonaismäärä)

Tätä voi verrata arvioituun hyökkäystä edeltäneeseen tilanteeseen, jolloin aktiivijoukkojen käytössä oli 5 544 kpl erilaisia tykistön laitteita ja varastoissa 18 036 kpl (tästä numerosta vähennetty D-1/M-30 määrä) eli yhteensä 23 580 kpl.

Hän arvioi että ryssällä on paljon tykkejä, joita ei ole menetetty taisteluissa syntyvien vaurioiden takia vaan ne odottavat varaosia tai korjausta. Erityisesti tämä tilanne koskee perässä vedettäviä, koska niitä on poistunut varastotukikohdista hyvin suuri määrä mutta ei ole nähty vastaavaa määrän kasvua taistelukentällä.

Hän tarjoaa esimerkkinä tämän: elokuun 2023 jälkeen Oryx on lisännyt tappioihin 190 kpl SPG ja 71 kpl perässä vedettäviä. Andrew Perpetua puolestaan on lisännyt 219 kpl SPG ja 200 kpl perässä vedettäviä. Samaan aikaan varastoista poistuneiden SPG tykkien määrä on vain 16% perässävedettävien määrästä.

Tykistön laukausten käyttö on vähentynyt ajan myötä, jolloin myös tykkikaluston käytöstä johtuva kuluminen vähenee. Toisaalta, hän arvioi, että nyt käytetään huonompilaatuisia laukauksia, jolloin kuluminen on suurempaa. Joten hän olettaa että tykistön keskiarvoinen kuluminen olisi pysynyt vakiona.

Toisaalta tykkien tappiot ovat kasvaneet ajan myötä. Hän olettaa että 50% menetetyistä 14 132 kpl johtuu taisteluissa kärsityistä tappioista / vaurioista ja 50% tykkien kulumisesta / kannibalisoinnista.

Tälöin tykkien kulumisen / kannibalisoinnin takia menetetään 307 kpl per kuukausi.

Jos oletetaan että toukokuusta 2023 alkaen keskiarvoisesti 7,5% tykistön tappioista raportoidaan, tällöin tappioiden määrä on 530 kpl per kuukausi. (en ole ihan varma, onko tämä oikein tai onko tuossa tarkoitettu esim. 75% eikä 7,5% - käänsin hänen kirjoittamansa suomeksi sellaisena kuin se on kirjoitettu - pitää lukea paremmin ajatuksen kanssa koko ketju myöhemmin). Ehdin lukea ketjun tarkemmin, hän kirjoittaa että toukokuusta 2023 alkaen raportoidut tappiot ovat olleet 7,5% koko sodan tappioista.

Nämä kaksi yhdessä ovat 837 kpl per kuukausi.

Joten tällä kulutuksella jäljellä olevat 9 448 kpl riittävät hieman yli 11 kuukaudeksi, laskien tammikuun 2024 lopusta (eli suomeksi sanottuna takaraja tulee vastaan vuoden 2024 lopussa).

Hän korostaa että tekemiensä oletusten jälkeen, hänen numeronsa ovat selvästi alhaisempia kuin Ukrainan "päivän numerot" raportoivat. He ovat kertoneet että toukokuusta 2023 alkaen ryssän tykistön "tappiot" olisivat 700 kpl, mikä on 32% enemmän kuin Ben tuumailema arvio.

JOS oletetaan että tykistön tappiot jakautuvat tasaisesti koko sodan ajalle (oletus jota hän ei tee omassa arviossaan) ja jos oletetaan että sama keskiarvoinen tappioiden määrä per kuukausi tulee jatkumaan tästä eteenpäin (mikä on epätodennäköistä), silloin jäljellä olevien tykkien määrä riittää 15 kuukaudeksi eli maaliskuuhun 2025.

Hän huomauttaa että Military Balance 2022 arvion ja Covert Cabal + high_marsed satelliittikuvista laskemien numeroiden erotus on 2 112 kpl. JOS oletetaan että tämä määrä on oikeasti olemassa mutta "piilossa" vaikkapa halleissa tai katoksissa, silloin arvioidulla kulutuksella tämä määrä tuo 2,5 kuukautta lisäaikaa yllä oleviin arvioihin.

Venäjän tykistön uustuotannon määrä vaikuttaa olevan hyvin pientä, hänen arvionsa on alle 100 kpl per vuosi. Tämä vastaa kolmen päivän tappioita.

Toisaalta hän muistuttaa että jokaista oletusta ja arviota voidaan muuttaa, jolloin myös tulokset muuttuvat. Hän itsekin tekee useita oletuksia, mistä syystä pitää oman laskelmansa tuloksia luotettavuudelta alhaisena (all results are low confidence).

Tämän lisäksi hän haluaa korostaa muutamaa yksityiskohtaa:

High_marsed on vahvistanut hänelle että tulee tekemään tarkistuslaskelmia varastotukikohtien satelliittikuvien osalta, mikä voi tuoda muutoksia aikaisempiin, tässäkin laskelmassa käytettyihin arvioihin.

Kannibalisoitujen tykkien näkyvyys on huono.

Ei ole yhtä tarkkaa, samaan aikaan tehtyä laskelmaa ja olemassaolevat laskelmat perustuvat enemmän tai vähemmän vanhoihin satelliittikuviin. Täten todellinen nykytilanne voi olla huonompi kuin hän on arvioinut.

Hän arvioi tykistön tappioiden pysyvän vakiona, perustuen huhtikuun 2023 - tammikuu 2024 aikavälin tappioihin. Tämä ei välttämättä ole looginen olettamus, koska esimerkiksi Ukrainan tykistön selvästi huonompi laukaustilanne voi vaikuttaa suuresti ryssän tykistön tappioihin vuonna 2024. JOS oletetaan että ryssän tykistön tappiot olisivat vastaavan suuruiset kuin ennen huhtikuu 2023 seurannutta aikaa (pre-April), silloin ryssän tykistön jäljellä oleva määrä riittäisi 21-24 kuukautta (eli lasketaan tammikuun 2024 lopusta eteenpäin, karkeasti ottaen riittäisivät vuoden 2025 loppuun tai ihan vuoden 2026 alkuun).

-

MUOKKAUS: pitkään viestiin jatkoa, ehdin vihdoin lukemaan ketjun tarkemmin:

RUSI arvioi että ryssällä olisi Ukrainassa 4 780 kpl erilaisia tykkejä (SPG + vedettävät), josta määrästä 20% olisi SPG ja 80% vedettäviä.

Täten voidaan laskea SPG määräksi 956 kpl ja perässä vedettävien määräksi 3 824 kpl.

Ketjun kirjoittaja arvioi että aktiivijoukkojen tukikohtien poistuman perusteella 95% SPG ja 75% perässävedettävistä tykeistä olisi Ukrainassa tai sen lähistöllä.

Täten voidaan laskea Venäjän aktiivijoukkojen kalustoksi 1 006 kpl SPG ja 5 098 kpl perässä vedettäviä, tosin hän vähentää jälkimmäisestä numerosta 1 045 kpl D-1/M-30 koska ei pidä niitä sotakelpoisina - joten perässävedettävien määräksi tulee 4 053 kpl.

Hän arvioi varastotukikohtien jäljelläolevien, aktivoitavissa olevien tykkien määräksi 1 957 kpl SPG ja 2 432 kpl perässä vedettäviä eli yhteensä 4 389 kpl.

Täten ryssän tykistön kokonaismäärä olisi aktiivijoukkojen kalusto sekä varastotukikohdissa oleva, aktivoitavissa oleva kalusto yhteenlaskettuna 2 963 kpl SPG ja 6 485 kpl perässä vedettäviä eli nämä yhdessä 9 448 kpl tykistöä.

Hyökkäystä edeltänyt arvio oli 5 544 kpl aktiivijoukkojen käytössä ja varastotukikohdissa 18 036 kpl erilaisia tykkejä (tästä jälkimmäisestä vähennetty 1 045 kpl D-1/M-30) eli yhteensä 23 580 kpl tykistöä.

-

Selvennys siihen, miten hän arvioi tämänhetkiset tappiot per kuukausi:

Hän arvioi että ryssän aktiivijoukkojen käytössä sekä varastotukikohdista aktivoitavissa olisi yhteensä 9 448 kpl eli tämä olisi jäljelläolevien käyttökelpoisten tykkien kokonaismäärä (SPG + perässävedettävät yhteensä).

Ennen sotaa tämä kokonaismäärä oli 23 580 kpl.

Täten kokonaistappiot ovat 23 580 - 9 448 = 14 132 kpl.

Hän olettaa että tästä kokonaismäärästä 50% johtuu taisteluissa kärsityistä tappioista / vaurioista ja 50% tykkien kulumisesta / kannibalisoinnista eli kummankin kategorian kokonaismäärä on 14 132 / 2 = 7 066 kpl.

Sotaa on käyty tämän laskelman näkökulmasta 23 kuukautta.

Hän olettaa että kannibalisoinnin osuus olisi vakio eli yhtä paljon joka kuukauden aikana. Tällöin tykkien kulumisen / kannibalisoinnin takia menetetään 7 066 / 23 = 307 kpl per kuukausi.

Taisteluissa menetettyjen tykkien määrä EI ole vakio vaan kuukausien välillä on vaihtelua. Hän soveltaa tässä Ukrainan ilmoituksista laskettuja kuukausien prosenttiosuuksia, todeten että toukokuusta 2023 alkaen raportoidut tappiot ovat olleet 7,5% koko sodan tappioista. ELI tykistöä on menetetty enemmän kuin ennen tätä (katso hänen taulukkonsa Ukrainan numeroista per kuukausi).

Täten voidaan laskea: 0,075 x 7 066 = 529,95 joka pyöristetään numeroon 530 kpl per kuukausi

ELI kannibalisoinnin osuus ja tämänhetkiset tappiot yhteenlaskien saadaan tämän hetken kuukausitappioiksi: 307 + 530 = 837 kpl
 
Viimeksi muokattu:
ryssälässä, Tuva:ssa tapahtui voimakas räjähdys lämpövoimalaitoksessa.
- ainakin 18 ihmistä loukkaantui
- kuusi on sairaalassa vakavassa tilassa.
- kolmea muuta työntekijää, jotka olivat vapaalla sinä päivänä, etsitään edelleen.

matkaahan tuonne on sen verran (Mongolian yläpuolella), että ei taida olla drone Ukrainasta asti lentänyt, liekkö sattumaa tai paikallisverkoston töitä....

:unsure:
 
Back
Top