Ukrainan konflikti/sota

Olin todella hämmästynyt kun luin uutisia 2 pv helmikuuta. Putin oli mennyt möläyttämään julkisesti syyn Ukrainan sodalle. Poissa olivat uho "suvereenista valtiosta" ja "vahvasta venäjästä".

Venäjän presidentti Vladimir Putin ehdotti, mitä Venäjästä olisi tullut, jos se ei olisi tullut Krimin ja Donbassin avuksi.
Presidentin mukaan siitä tulisi rappeutunut maa, jota kukaan ei tarvitse.

"Mitä maastamme tulisi? Rappeutut, ei omavarainen, hyödytön maa, jota kaikki ulkopuolelta taputtaisivat holhoavasti päähän, he antaisivat meille mätäperunoita humanitaarisena apuna ja miettisivät, mitä ja miten se katkaistaan".

Putin ajaa tilanteen siihen pisteeseen että kukaan ei taputtele päähän eikä niitä mätiä perunoitakaan anneta.
Tämä ei todellakaan ole minun keksintöä, linkki tässä

Näinhän se on. Paitsi sillä erotuksella, että kaikki aiemmin annettu apu joka oli tarkoitettu venäläisille on mennyt/kupattu Moskovaan.
 
Olin todella hämmästynyt kun luin uutisia 2 pv helmikuuta. Putin oli mennyt möläyttämään julkisesti syyn Ukrainan sodalle. Poissa olivat uho "suvereenista valtiosta" ja "vahvasta venäjästä".

Venäjän presidentti Vladimir Putin ehdotti, mitä Venäjästä olisi tullut, jos se ei olisi tullut Krimin ja Donbassin avuksi.
Presidentin mukaan siitä tulisi rappeutunut maa, jota kukaan ei tarvitse.

"Mitä maastamme tulisi? Rappeutut, ei omavarainen, hyödytön maa, jota kaikki ulkopuolelta taputtaisivat holhoavasti päähän, he antaisivat meille mätäperunoita humanitaarisena apuna ja miettisivät, mitä ja miten se katkaistaan".

Putin ajaa tilanteen siihen pisteeseen että kukaan ei taputtele päähän eikä niitä mätiä perunoitakaan anneta.
Tämä ei todellakaan ole minun keksintöä, linkki tässä

Tämä on sitä samaa tuubaa mitä putinin propagandakoneisto tuuttaa. Yritetään vaivihkaa ujuttaa ajatusta, että putinia jotenkin kiinnostaisi venäjän ja venäläisten hyvinvointi ja vauraus, ja että sodalla olisi jokin legitiimi syy.

On selvää, että putinia ei motivoi mikään muu kuin oma ja kremlin roistojoukon rikastuminen. Omaa maata ja kansalaisia on ryöstetty jo vuosikymmenet. Vaurastuva ja vapaa Ukraina olisi putinin roistojoukolle uhka, koska venäläiset ihmettelisivät elintasoeroa ja ehkä tajuaisivat, että jotain on vialla. Hyökkäyssodan tavoite on estää Ukrainaa vaurastumasta. Vaikka kolmen päivän erikoinen ei mennyt niinkuin piti, niin jatkuva sota on myös passeli koska se estää tilanteen normalisoitumisen ja Ukrainan integroitumisen länteen.
 
Ryssän videota iskusta Ukrainan helikoptereita vastaan.

The Russian Ministry of Defense shows the moment of the destruction of two Mi-8 helicopters of the Ukrainian Armed Forces during their refueling at a hidden site. One was able to fly away after the first cluster munition attack. A very significant loss. They don't look like mockups
edit geolokaatio

Venäjä on saanut käyttöönsä uuden tiedusteludronen, mikä kykenee toimimaan 50-80 km etäisyydellä rintamasta, missä Ukraina on tähän mennessä saanut toimia suhteellisen vapaasti arvokkaiden laitteiden kanssa.

Viimeviikkojen aikana on menetetty Himars, S300/Patriot ja nyt kopterit, mitkä kaikki olivat n. 50 km päässä rintamalta.

Onko näissä saatu datalinkki toimimaan satelliitin kautta, jolloin paikantaminen / havaitseminen vaikeutuu huomattavasti.
 
Viimeksi muokattu:
Tuosta paikasta on noin 30km kontaktilinjalle, olettaen että tämä on tuore video. Eli joo, melkein etulinjan päälle olisivat joutuneet lentämään. Toisaalta minusta tuo jälkimmäinen voisi olla lansettikin. Siinä näyttäisi erottuvan pari peräkkäistä tynkää rungon sivussa, vaikka twitterin ankara pakkaus helposti hävittää ohuempia yksityiskohtia kuten dronen siipiä. Muitakin vaihtoehtoja on, esimerkiksi Kh-59/69 parinsadan kilometrin kantamalla ja TV-ohjauksella toimisi. Ukrainakin aina silloin tällöin raportoi ampuneensa alas tuollaisen, joten selvästi niitä on käytettävissä. Taitavat olla melko arvokkaita venäjän arsenaalissa, mutta tämänkaltaiseen maaliin...
Hyvää arvelua.
Itse en tuota Lancetiksi vieläkään tunnusta. Mutta nyt kun sanoit, ja tuossa on alempana tuo paremmin julkaisu versio, niin näyttää kuin koptereihin osuvilla aseilla olisi _rungon yläpuolinen_ moottori? Voi olla siipikin, tai sen siipikitin runko-osaa. Joissain Kh-69 kuvissa oli näkyvissä rungon ulkopuolinen moottori, mutta se oli kuvissa alapuolella. En tunne asetta niin hyvin.

Mielestäni TV-ohjattuun täsmäisi se, että nuo ohjukset tulevat hyvin suoraan koptereita kohden, ja osuvat myös. Eli ei ole sellaista ryzzän-GPS hajontaa että olisi jossain 5-50m säteellä, vaan tulevat suoraan sikana limppuun.

Ikävää. :(
 
Venäjä on saanut käyttöönsä uuden tiedusteludronen, mikä kykenee toimimaan 50-80 km etäisyydellä rintamasta, missä Ukraina on tähän mennessä saanut toimia suhteellisen vapaasti arvokkaiden laitteiden kanssa.

Yksi Venäjän paljon käyttämä tiedusteludrone on ollut Orlan-10. Oli Ukrainassa käytössä jo 2014.

Wikin mukaan tuon pitäisi pystyä toimimaan 110 km etäisyydelle. Joten onkohan tiedusteludrone ollut tässä se Venäjän iskuja rajoittava tekijä vai joku muu?
 
Hyvää arvelua.
Itse en tuota Lancetiksi vieläkään tunnusta. Mutta nyt kun sanoit, ja tuossa on alempana tuo paremmin julkaisu versio, niin näyttää kuin koptereihin osuvilla aseilla olisi _rungon yläpuolinen_ moottori? Voi olla siipikin, tai sen siipikitin runko-osaa. Joissain Kh-69 kuvissa oli näkyvissä rungon ulkopuolinen moottori, mutta se oli kuvissa alapuolella. En tunne asetta niin hyvin.

Mielestäni TV-ohjattuun täsmäisi se, että nuo ohjukset tulevat hyvin suoraan koptereita kohden, ja osuvat myös. Eli ei ole sellaista ryzzän-GPS hajontaa että olisi jossain 5-50m säteellä, vaan tulevat suoraan sikana limppuun.

Ikävää. :(
Tuo näyttää koko pätkä AI-tuotteelta. Muutama juttu erityisesti haiskahtaa mutta en laita tänne.
 
Yksi Venäjän paljon käyttämä tiedusteludrone on ollut Orlan-10. Oli Ukrainassa käytössä jo 2014.

Wikin mukaan tuon pitäisi pystyä toimimaan 110 km etäisyydelle. Joten onkohan tiedusteludrone ollut tässä se Venäjän iskuja rajoittava tekijä vai joku muu?

Koska orlan on 10v vanhaa tekniikka on Ukrainan elsolla kyky estää sen toimiminen ja havaita sen liikkuminen alueella. Nyt käytössä on laite, mikä pääsee lävitse ja kykenee lähettämään videokuvaa operaattorille.

Videolla oleva dronen tähtäinkuvio on vihreä neliö, missä V ilmaisee tod näk lukittua pistettä, pohjoista tai signaalilähdettä kohti:

1710347883079.png

Vanhasta Orlanin esittelyvideosta nähdään ko. laitteen tähtäinkuvio, mikä on harmaa.

1710347965450.png
 
Viimeksi muokattu:
Ryssän videota iskusta Ukrainan helikoptereita vastaan.

The Russian Ministry of Defense shows the moment of the destruction of two Mi-8 helicopters of the Ukrainian Armed Forces during their refueling at a hidden site. One was able to fly away after the first cluster munition attack. A very significant loss. They don't look like mockups
edit geolokaatio
Yhtä lukuun ottamatta nuo rypäleet räjähtää ilmassa, mikä ase on kysymyksessä?
 
Koska orlan on 10v vanhaa tekniikka on Ukrainan elsolla kyky estää sen toimiminen ja havaita sen liikkuminen alueella. Nyt käytössä on laite, mikä pääsee lävitse ja kykenee lähettämään videokuvaa operaattorille.

Tuossa wiki-jutussa mainittiin myös uudempi Orlan-30 missä on laser designator (mikä lie suomeksi), olisko se sitten tämä parempi laite minkä mainitsit?
 
Tässä listaa ryssän jalostamoista. Ei ole kattava, mutta varmaan suurimmat ovat ehkä tässä. Mitta-asteikot eroavat eri listoissa, eli osassa jalostus on vuodessa ja osassa päivässä. En jaksanut muuntaa, kun tuskin ovat vertailukelpoisia kuitenkaan. Jos jollain on muistissa vanhemmat iskut, niin täydentäkää ihmeessä.

Rosneft
  • Ufa Group of Refineries* 15,5 (miljoonaa tonnia)
  • Ryazan Refinery 13,1 <- isku 13.3.2024
    • 7. suurin venäjällä, 4.6% Venäjän jalostuksesta
    • 6.4% bensiinistä, 4.1% dieselistä, 7.7% öljypolttoaineista ja 8.0% lentopetrolista
  • Angarsk Petrochemical Company 9,3 (194,000 bpd)
  • Tuapse Refinery 9,0 <- isku 24.1.2024
  • Slavneft-Yanos (50%) 7,3
  • Achinsk Refinery 7,1 (129,000 bpd)
  • Novokuibyshevsk Refinery 6,7
  • Syzran Refinery 6,5
  • Saratov Refinery 6,3
  • Komsomolsk Refinery 5,9 (143,000 bpd)
  • Kuibyshev Refinery 4,5
  • Small refining facilities** 1,9
Gazprom Neft
  • Astrakhan Refinery, 66,000 bpd
  • Moscow Refinery, (Gazprom Neft/Central Fuel Company), 213,000 bpd <- isku 13.2.2024
    • 40% Moskovan bensiinistä ja 50% dieselistä, suurin osa Moskovan lentopetrolista
  • Omsk Refinery, 380,000 bpd
  • Ryazan Refinery, (TNK-BP), 253,000 bpd
  • Nizhnevartovsk Refinery, (TNK-BP), 25,100 bpd
  • Saratov Refinery, (TNK-BP), 108,000 bpd

Lukoil
  • Volgograd, 287,000 bpd <- isku 3.2.2024
  • Perm, 259,500 bpd
  • Nizhny Novgorod, 340,000 bpd <- isku 12.3.2024
  • Ukhta, 71,500 bpd

Sibur
  • Tobolsk Petrochemical Refinery (Sibur), 138,000 bbl/d (21,900 m3/d)

Muut
  • Antipinsky Refinery (JSC Antipinsky Refinery), 114,000 bbl/d (18,100 m3/d)
  • Khabarovsk Refinery (АО "ННК-Хабаровский НПЗ"::Главная), 86,000 bbl/d (13,700 m3/d)
  • Yaya Refinery (NefteKhimService), 57,000 bbl/d (9,100 m3/d)
  • Ilsky Refinery (KNGK Group), 6.6 miljoonaa tonnia vuodessa (132,000 bpd) <- isku 9.2.2024
  • Novoshakhtinsk Refinery (Peton Invest/Yug), 7,5 miljoonaa tonnia vuodessa <- isku 13.3.2024
  • Afipsky Refinary (Safmar), 6 miljoonaa tonnia vuodessa <- isku 9.2.2024
 
Viimeksi muokattu:
Rypäle ei omaan silmään näyttäisi osuvan mihinkään. Ja sitten kun tulee leikkauksen jälkeen ensimmäinen osuma, niin kolmas kopteri ja autot on kaikki jo poistuneet paikalta. Paikka sinänsä vaikuttaa videossa olevan leikkauksen jälkeen samalta, mutta miksi vain muka yksi kopteri olisi lennetty pois, kun kaikissa kuitenkin on ollut roottorien pyörimisen perusteella lentäjät paikalla. Joku taas vähän haiskahtaa tossa videossa. Hajosiko muut koneet rypäleestä - ilmeisesti niin - vai oliko tankit lennetty niin tyhjiksi että niitä ei voinut pelastaa. Kun ei ne toisaalta mockupeiltakaan vaikuta.

Luulen, että ensimmäinen on joko rypäle-Iskander tai Smerch(lyhyt lentoaika, paljon rypälettä mutta tarkkuus ei metrejä) ja seuraavat Kalibreja joille maali näytetään laserilla. Tai jotain sellaista. Himarsillahan tuhottiin juuri pari päivää sitten patteristollinen Smerchejä tuolla etelässä, vaikka niitä näkyi edellisen kerran ehkä vuosi sitten? Ryssällä on ihan varmasti kaksi tai useampi kaukotiedusteludrone-erikoisosastoa joille on alistettu noita ryssän harvoja toimivia pitkän kantaman täsmäaseita.
 
Tässä listaa ryssän jalostamoista. Ei ole kattava, mutta varmaan suurimmat ovat ehkä tässä. Mitta-asteikot eroavat eri listoissa, eli osassa jalostus on vuodessa ja osassa päivässä. En jaksanut muuntaa, kun tuskin ovat vertailukelpoisia kuitenkaan. Jos jollain on muistissa vanhemmat iskut, niin täydentäkää ihmeessä.

Rosneft
  • Ufa Group of Refineries* 15,5 (miljoonaa tonnia)
  • Ryazan Refinery 13,1 <- isku 13.3.2024
  • Angarsk Petrochemical Company 9,3
  • Tuapse Refinery 9,0
  • Slavneft-Yanos (50%) 7,3
  • Achinsk Refinery 7,1
  • Novokuibyshevsk Refinery 6,7
  • Syzran Refinery 6,5
  • Saratov Refinery 6,3
  • Komsomolsk Refinery 5,9
  • Kuibyshev Refinery 4,5
  • Small refining facilities** 1,9
Gazprom Neft
  • Astrakhan Refinery, 66,000 bpd
  • Moscow Refinery, (Gazprom Neft/Central Fuel Company), 213,000 bpd
  • Omsk Refinery, 380,000 bpd
  • Ryazan Refinery, (TNK-BP), 253,000 bpd
  • Nizhnevartovsk Refinery, (TNK-BP), 25,100 bpd
  • Saratov Refinery, (TNK-BP), 108,000 bpd

Lukoil
  • Volgograd
  • Perm
  • Nizhny Novgorod <- isku 12.3.2024
  • Ukhta

Sibur
  • Tobolsk Petrochemical Refinery (Sibur), 138,000 bbl/d (21,900 m3/d)

Muut
  • Antipinsky Refinery (JSC Antipinsky Refinery), 114,000 bbl/d (18,100 m3/d)
  • Khabarovsk Refinery (АО "ННК-Хабаровский НПЗ"::Главная), 86,000 bbl/d (13,700 m3/d)
  • Yaya Refinery (NefteKhimService), 57,000 bbl/d (9,100 m3/d)

Tuossa videossa ainakin jonkinlainen listaus
 
Aivan mahtavaa. Kiitän! Tätä listaa pitää alkaa työstämään.
 
Koska orlan on 10v vanhaa tekniikka on Ukrainan elsolla kyky estää sen toimiminen ja havaita sen liikkuminen alueella. Nyt käytössä on laite, mikä pääsee lävitse ja kykenee lähettämään videokuvaa operaattorille.

Videolla oleva dronen tähtäinkuvio on vihreä neliö, missä V ilmaisee tod näk lukittua pistettä, pohjoista tai signaalilähdettä kohti:

Katso liite: 95122

Vanhasta Orlanin esittelyvideosta nähdään ko. laitteen tähtäinkuvio, mikä on harmaa.

Katso liite: 95123

Orlania on niin montaa mallia ja eri kameratekniikoilla olevia joten melko turhaa verrata kyseiseen tähtäinkuvioon.

Venäjällä on ollut kyky lentää yli 100km päähän rintamalinjasta jo vuosikausia
 
Back
Top