Ukrainan konflikti/sota

Laukaansuusta tiedetään että siellä oli kaksi täysin erillistä linjaa LNG:lle ja kopmressoreita useammalle prosessinvaiheelle. Kuvien mukaan osa kompressoriasemasta meni, yksiköitä oli useita. Nopea korjaus on vain ohittaa rikkinäiset ja ajaa sitten pienemmällä kapasiteetilla.

Tähän mennessä ei ole tullut oikein selkeää useammasta lähteestä varmistettua tietoa noiden iskujen tuloksista. Mutta kyllähän tuo tilanne aiheuttaa varmasti toimenpiteitä mutta ei kaada vielä mitään kunnolla. Nykytahdilla pitäisi jatkaa vielä kuukausi-pari että ryssältä oikeasti loppuu polttoaineet niin että näkyy rintamalla. Nyt tuo vaikutus lienee että syrjäkylän igori joutuu hakemaan vodkapullon ja siirtymään myös sinne kalaan jalan. Tosin naapurin vladimirilla on varmaan jo kaasukonversiokitti syntymässä Lada 1200:seen.

Lopuksi sitten vielä näitten osumavaurioitten analyysistä, eli ryssä pyrkii taatusti salaamaan todellisen datan. Varsinkin jos jossain tuli kunnon tuhoa. Varsinkin puolitotuus "jalostamo on taas toiminnassa" on erittäin hyvä vale, se kun ei kerro että toimiiko 100% vai 20% saannolla.
Tuo muuten täsmää aika hyvin siihen, mitä kahdessa viikossa ehditään tehdä. Kartoitetaan vahingot, eristetään vialliset laitteet/linjat ja sitten taas tuotanto käyntiin. Ja sen jälkeen voidaan jopa valehtelematta sanoa, että kapasiteetistä on 100 % käytössä.

Kunhan kukaan ei tajua kysyä, onko kapasiteetti muuttunut….
 
Viimeksi muokattu:
Olen samaa mieltä Reutersista. Totuuden tietänee vain ryssä ja ehkä Ukrainan tiedustelu.

Perustan tuon T80/T72 olemassaolon tappiotilastoihin. Aika vähässä todennetuissa tappioissa lopulta nuo vanhemmat tankit vielä. T62 jotain 100kpl ja t55 yksittäisiä oryxin listoilla. Tietenkin se kertoo että jostain on pula. Mutta toistaiseksi siellä on esim:

Pointtini kuitenkin näissä viesteissäni oli että ryssä on sitkeä kuin torakka. Ei niitä mietitytä pätkääkään uhrata jollain suunnalla toiset 40k äijää mitä Avdiivkassa meni. Kun täällä on ennustettu jo 2v ryssän romahtamista. Tappio ei ole ryssän päättävissä elimissä vaihtoehto.
Tuon rintamalla olevan kalusto määrä on tässä nyt se, mikä itseänikin mietityttää. Paljonko sitä kaluostoa on? Missä kunnossa ne ovat? Ja mikä on venäjän kyky korjata niitä siellä rintamaolosuhteissa? Esim. voi olla, että siellä on tankkeja, jotka Ukraina on ”tuhonnut” useampaan kertaan, mutta aina ne on saatu evakuoitua ja korjattu.

Toinen kysymys on sitten se, että jos venäjällä on sitä kalustoa paljon, niin miksi sitä ei käytetä massana? Miksi esim. talven aikana, kun maa oli jäässä, ei yritetty kunnon läpimurtoa panssareilla? Oliko ongelma kaluston puute? Operatiivisen kyvyn puute? Vai mikä?

Ja miten tilanne voisi olla parempi kesällä, varsinkin kun venäjä menettää luultavasti satoja vanuja seuraavan kolmen-neljän kuukauden aikana?

Ja tuo ryssän pirullinen sitkeys, tai johdon haluttomuus antaa periksi, niin se iso ongelma. Mutta, voidaan taas esittää kysymys, että olemmeko me menneet jo sen pisteen ohi, missä putin ja venäjä olisi voinut perääntyä ns. ”kunniallisesti”?

Hankalia kysymyksiä.
 
Vieläkö toimii Suomen nyky taktiikka jossa päästetään hyökkääjä syvälle maahan ja luetetaan ryssän tappioiden hyydyttävän hyökääjän innon. Eppäilen.
 
Tällä propagandavideolla laukaistaan vuonna 2024 valmistettu kranaatti:

A Russian 152mm artillery shell produced in 2024, about to be fired by a Msta-B towed howitzer.

https://t.me/mod_russia/36800

1710961725062.png

-

Tätä vuotta on eletty nyt 31 + 29 + 20 = 80 päivää

Onko kyseessä aito uustuotanto vai varastosta kunnostettu kranaatti, sitä voi toki miettiä.

Silti samaa on kuultu aikaisemmin tiettyjen ohjusten osalta: on käytetty loppuvuonna 2023 valmistettuja ohjuksia, toisinaan jopa pari kuukautta aikaisemmin valmistettuja (nyt puhutaan ballistisista ja risteilyohjuksista).

Tämä ei tarkoita että "varastot on nyt ammuttu tyhjiksi" mutta vaikea välttyä vaikutelmalta että monen asejärjestelmän osalta eletään ns. kädestä suuhun eli "tuotanto" menee suoraan käyttöön. Järjestelmästä riippuen se voi kertoa siitä että ainakaan ei kyetä kasvattamaan niitä varastoja - todennäköisemmin ne tyhjenevät koska uustuotanto ei riitä täyttämään koko tarvetta.
 
Viimeksi muokattu:

Tsekkiläiset ovat hyviä löytämään tykin ammuksia!💪💪💪

Tšekki kerännyt markkinoilta 300 000 tykistöammusta lisää Ukrainan avuksi​

Tšekki on onnistunut keräämään saatavilleen 300 000 tykistöammusta lisää maailmanmarkkinoilta Ukrainaan vietäväksi, uutisoi The Guardian.

Tšekki teki vastikään aloitteen, jolla se kartoitti maailmanmarkkinoilla saatavilla olevien tykistöammusten määrää. Samalla se on keräsi rahaa EU-mailta niiden ostamiseksi. Tiettävästi yhteensä 800 000 tykistöammusta on jo matkalla Ukrainalle aloitteen myötä.

Tšekin ulkoministeri Jan Lipavskýn mukaan 300 000 lisäammusta voitaisiin lähettää Ukrainaan ennen kesäkuuta. Ne antaisivat rintamalle "muutaman kuukauden hengähdystauon", Lipavský kuvailee.

Ukraina on kärsinyt ammuspuolasta Venäjää vastaan, kun EU:lla ja Yhdysvalloilla on ollut hankaluuksia turvata toimitusten jatkuminen. EU on kertonut, että se arvioi onnistuvansa toimittamaan Ukrainaan vain 52 prosenttia lupaamastaan miljoonasta tykistöammuksesta maaliskuuhun mennessä.

Kunnia tsekeille.
Käsittämättöntä on kuitenkin miksi esim. Ramstein-formaatti ei ole näitä ammuksia kyennyt löytämään, mutta tsekin hallinto kykeni.
 
Jos tässä haluaa venkoilla venäläiseen tapaan niin tuossa puhutaan vain Ukrainalaisista piloteista, mitäs jos pilotti on esimerkiksi vapaaehtoinen jostain muusta maasta... Ja tietenkin Ukrainan rajojen sisällä, mutta laukaistuista ohjuksista ei puhuta mitään. Eihän ne F-16 muutenkaan tarvi Venäjälle lentää... :)
Näköjään twiitin kommenteissa sanotaan samaa.
 
Olettiko joku, että nyt ajetaan suoraan punaiselle torille f16?

Risteilevät pystytään ampumaan migeistä ja frogeista, ei f16 tule aselavetiksi vaan puhdistamaan Ukrainan ilmatilaa lentävistä örkeistä.

Ja taas annetaan katteettomia lupauksia ihan vaan vähäsen annetaan ja HIMARSseihinkin vain GLMRS jne jne.

Sammakko kiehuu jo ja mikä kamalinta, nyt se tietää jo tulevan, mutta silti ui ympyrää hitaasti lämpiävässä kattilassa..
 
Kunnia tsekeille.
Käsittämättöntä on kuitenkin miksi esim. Ramstein-formaatti ei ole näitä ammuksia kyennyt löytämään, mutta tsekin hallinto kykeni.

Kyvystä löytää ei ole ollut kyse. Etelä-Korean, Turkin, Etelä-Afrikan, Japanin ja monen, monen muun ammuksista on toki tiedetty, täällä palstallakin. Raha on edelleenkin se ongelma, eli sitä ei ole Ramsteinissa löydetty yhtään ylimääräistä. Tsekit nostivat juuri oikeaan aikaan ja oikealla tavalla asian tapetille jolloin dominoefektillä saatiin osallistujia mukaan. Ja oikein hyvä niin. Nopeamminkin voisivat vaan saapua koska ensimmäisten toimituserien ajankohdaksi on ilmoitettu touko-kesäkuuta. Toivottavasti bluffia ja aikataulu on nopeampi.

Suomen hallituksen tilanteen tiedämme parhaiten, mutta kun ei ne muut maat ei ole sen helpommassa tilanteessa; ehkä paria poikkeusta lukuun ottamatta. Rahaa ei kenelläkään ole ja nyt jo lapsilta, vanhuksilta ja koulutuksesta ym. otetaan, kuten meilläkin. Aika hankala on poliitikon sanoa ääneen, että Ukrainaan löysimme lisää miljardin tai kaksi.

Eli se sisäpoliittinen vastustus/raha on isoin ongelma kaikilla mailla Ukrainan avustamiselle, myös meillä. Talkoita pitäisi nyt harrastaa ja kaikkien vetää vyötä kireälle, mutta kun se ei vaan käy kenellekään. Mennään vaikka lakkoon mieluummin. Tämän naapuri tietää ja jatkaa syystä omaa vääntöään. Sorry lievä off-topic, mutta mielestäni syystä.
 
Viimeksi muokattu:
Aikaisemmassa viestissäni (LINKKI) jakamaani Stanimir Dobrevin viestiin oli tullut tällainen kommentti ja kuvaaja:

Interesting. Is the data in the text of the provided link?

The Russian prices may soon proof the lower production rate.

See below in the chart the price increase which is much faster than global crude increase.

1710963031050.png

-

Polttoaineen hinta pumpulla on tietysti yksi mittari kysynnän ja tarjonnan kohtaamisesta.

Tullaanko näkemään todellinen kapasiteetin menetys (ellei sellaista ole jo nähty)? Nähdäänkö markkinoilla panikointia eli ostetaan ns. kaiken varalta varastoon (jos on varasto mihin ostaa)?

Tämän kuvaajan mukaan bensiinin ja dieselin hinta "eurooppalaisen Venäjän alueella" on matkalla ylöspäin. Usein tuolla tarkoitetaan käytännössä "Uralin länsipuolta" eli se alue jolla on eniten merkitystä ja suurin kulutus, kenties jopa 70% - näin väitti yksi lähde vuodelta 2019.

Toisaalta jos hinta kasvaa liian suureksi, markkinat yleensä reagoivat siihenkin (ainakin se osa markkinoista, jolla on mahdollista reagoida - eli suomeksi sanottuna kuluttaa vähemmän polttoainetta esim. ajomatkoja karsimalla).
 
Viimeksi muokattu:
Tuon rintamalla olevan kalusto määrä on tässä nyt se, mikä itseänikin mietityttää. Paljonko sitä kaluostoa on? Missä kunnossa ne ovat? Ja mikä on venäjän kyky korjata niitä siellä rintamaolosuhteissa? Esim. voi olla, että siellä on tankkeja, jotka Ukraina on ”tuhonnut” useampaan kertaan, mutta aina ne on saatu evakuoitua ja korjattu.

Toinen kysymys on sitten se, että jos venäjällä on sitä kalustoa paljon, niin miksi sitä ei käytetä massana? Miksi esim. talven aikana, kun maa oli jäässä, ei yritetty kunnon läpimurtoa panssareilla? Oliko ongelma kaluston puute? Operatiivisen kyvyn puute? Vai mikä?

Ja miten tilanne voisi olla parempi kesällä, varsinkin kun venäjä menettää luultavasti satoja vanuja seuraavan kolmen-neljän kuukauden aikana?

Ja tuo ryssän pirullinen sitkeys, tai johdon haluttomuus antaa periksi, niin se iso ongelma. Mutta, voidaan taas esittää kysymys, että olemmeko me menneet jo sen pisteen ohi, missä putin ja venäjä olisi voinut perääntyä ns. ”kunniallisesti”?

Hankalia kysymyksiä.
Hankalia ovat kysymyksesi. Yksi mahdollinen selitys on, että ryssän panssariaseen jäljellä oleva aines sen verran kokematonta, ettei sitä saada pelaamaan joukkuetasoa monimutkaisemmissa operaatioissa?

Nykyiset vanjan vaunumiehet eivät välttämättä ole saaneet kummoistakaan koulutusta uuteen aselajiinsa, on vain kenties todettu kolmelle töpinän miehelle tai tykärille notta: "pjotr, toimitte nyt t-vaunun ajajana, andrej, te puolestanne näytätte varsin nohevalta vaununjohtajalta ja vadim, teidänhän on oltava mitä parhain ampuja, moniteholasit ja kaikki. Olette voimaistuneet, rodina uskoo teihin. Kolminkertainen Uraa!".
 
Linkin takana (+Reutersin referenssit) kirjoitetaan että "The company that runs the gas terminal in Ust-Luga, which was hit on January 21, 2024, only resumed fuel loading on January 24. Gas condensate processing didn’t resume until February 11."

Samassa artikkelissa kirjoitetaan siitä että tärkeintä ei ole saada tuotantoa poikki keinolla millä hyvänsä, vaan osua niihin toimitusketjun vaikeimmin järjestettäviin osiin: "damage key locations in an installation that contain pieces and components that the Russians can’t get because of Western sanctions. So this could slow down and even stop for a certain time, the reparation of these installations."

Laukaansuu oli alkupuolen harjoitusmaaleja ja toivottavasti oikeat osumakohdat alkaa löytyä. Kaikenlaiset muut osumat on vain paljon työtä ja varaosien siirtelyä vähemmän tärkeistä tuotantolaitoksista, mutta tehtävissä venäläisten omin voimin.
Iskuja pitää vaan jatkaa. Jos remppa kestää kuukauden niin kuukauden sisällä on iskettävä uudelleen. Parin kerran jälkeen ei enää osia lainaamalla saada laitosta käyntiin.

Liittoutuneet huomasivat saman kun pääsivät paikan päälle tutkimaan pommitusten tuhoja Saksassa. Vaikka kaupungit olivat raunioina, oli sotateollisuuden keskeiset kohteet onnistuttu saamaan ainakin osittain toimimaan.

Ja suurin ongelmahan silloinkin oli sitten lopulta polttoainepula...
 
Shoigu julistaa "uusia joukkoja perustetuksi / muodostetuksi" tosin jää epäselväksi, ovatko nämä olemassa vain paperilla (ainakin siihen asti, mikäli nähdään mobilisaatio?):

Here's Defense Minister Sergei Shoigu announcing the creation of 2 new ground armies, along with 16 new brigades and 14 new divisions. Very unclear where the new numbers will come from, though there are fears of a new, post-election mobilization.

http://t.me/WarDonbass

-

Oryxin Jakub Janovsky kommentoi näin:

Unless they mobilize hundreds of thousands of additional troops, this is useless nonsense - and I have serious doubts about the equipment availability to equip this number of new units (unless they are mostly or all supposed to be light infantry...).

-

Tässä pidemmästi samasta:

As was expected by many Western national security analysts, after the re-election the Russian leader Vladimir Putin ordered to increase the number of troops in the Russian military forces. His defense minister Shoigu announced this presidential decree before the generals today. (Watch the video fragment.)

In particular, Russia will create 2 new ground armies (more than 80,000 total) and 30 additional military formations, including 16 brigades (from 32,000 to 128,000 troops total) and 14 divisions (from 128,000 to 560,000 total). Simple calculations show that the proposed boost in "cannon fodder" is a minimum of 240,000 and a maximum of 768,000.

Last year, the Ukrainian military intelligence warned that the expected number of the post-election Russian mobilization would be about 500,000. That's why former Commander-in-Chief General Valeriy Zaluzhny alarmed Volodymyr Zelensky's government about the urgent need to conscript at least 400,000 new Ukrainian soldiers to get ready.

Unfortunately, General Zaluzhny was discharged. The Ukrainian Parliament is still struggling with 4,000+ amendments to the new mobilization law which is nowhere near being adopted. So, new battle-ready Ukrainian recruits might not come to the theater in time. Instead, Kyiv sends signals to Europe about the possible deployment of NATO troops to #Ukraine.

Tollaisia määriä ei tarvittane vain Ukrainan kurittamiseen. En usko, että saavat tuollaista määrää joukkoja perustettua. Viesti lännelle lieneekin jonkinlainen venäläinen avunpyyntö. Nyt ryssä on valmistautuvinaan suursotaan Euroopassa ja lännen rooliksi jää vastata riittävän uskottavasti, että ryssä voi sitten de-eskaloida.
 
Back
Top