Ukrainan konflikti/sota

WaPo: Zelenskyi arvosteli USA:n kehotusta lopettaa hyökkäykset Venäjän öljynjalostamoihin.

”Ilman USA:n apupakettia Ukraina joutuu vetäytymään askel askeleelta”

Tämä ei todellakaan ole hyvä uutinen. Antaa viitettä, että Ukrainaa olisi todellakin kielletty iskemästä jalostamoihin.
Kusinen paikka tapella kun säännöt koskee vain toista ottelijaa. 🤬
 
Viimeksi muokattu:
Lue vastaukseni uudestaan, sanoin ihan selvästi että kaikki Toverin mainitsemat asiat ovat totta.
Mutta, sekään että kaikki elementit olisivat olleet koordinoidusti mukana, tuskin olisi riittänyt. Ukraina ei päässyt kiinni edes varsinaisiin pääpuolustuslinjoihin vaan jumiuduttiin ensimmäisiin suoja-asemien miinoitteisiin. Osaavammalla tekemisellä ja aselajien yhteistyöllä oltaisiin ehkä päästy ainakin noista ensimmäisistä tasoista läpi, mutta julkisuuteen annettujen tietojen valossa varsinaisia pääpuolustustasoja oli vielä useita edessä.

Emme tietenkään tiedä läheskään kaikkia yksityiskohtia, mutta mitä kuvista/videoista voidaan olettaa, niin siellä kentällä kyllä on ollut mukana tst-vaunuja, rynnäkkövaunuja ja pioneerivaunuja (koska kaikkia löytyi sitten kentältä tuhottuna). Eli ainakaan paikoitellen ei ole yritetty millään puhtaalla psv.komp:lla. Itselleni suureksi yllätykseksi siellä oli kentällä paskana mm. meiltä tulleita raivausvaunuja vieri vieressä, josta päästäänkin siihen melkein tärkeimpään kohtaan, millä ne tuhottiin? Kuvista sai vahvasti sen käsityksen, että kun ensimmäinen vaunu oli saanut jonkun osuman, niin takaa tuleva yritti vierestä ja sai sekin heti osuman (omaan silmään näytti jotenkin esim. meidän Leo-2R tapauksessa siltä että vaunun alla olisi jotain paukkunut, mikä lie sitten totuus kun ura/maasto vaunu luona oli auran kääntämänä vähän vaikea tulkittava...:unsure:), miksi raivausvaunu ei kykene kyntämään miinoja altaan pehmeässä peltomaastossa? :oops: Joko ryssä on ollut niin ovela/työteliäs että ansoittanut sekaan terästetyt paukut ja/tai syvemmälle mitä aura kykenee kyntämään tai sitten vaunut jäivät pst-tuleen.

Eli, paremmalla osaamisella/yhteistyöllä olisi varmaan saatu enemmän aikaan, mutta epäilen vahvasti että tappiota olisi tullut jokaisen tasan läpäisyssä silti x-määrä, jolloin jokin kriittinen komponentti olisi kulunut loppuun hyvissä ajoin ennen läpimurtoa. Nythän ne auravaunut loppui heti kättelyssä ja homma oli käytännössä siinä. Normi vaunuilla ilman mitään raivauskykyä yrittäminen olikin jo sitten täysin tuhoon tuomittua. Olisin toivonut massamaista jyrien käyttöä niin monen tst-vaunun keulalla kuin mahdollista, tässä olisi voinut olla yksi avain:unsure: Jyrät kestää usemman perustelamiinan yliajon jolloin liikettä voidaan pitää yllä jos miinarivit kohtuu kapeita eikä mitään koko pellon kattavia.


Summasummarum, Toveri puhui ihan asiaa, mutta tuo jutun otsikko(tod.näk. toimittajan kynästä) on kyllä kokonaisuus huomioiden täyttä paskaa:

Pekka Toveri tietää, miksi Suomen sotilaat pystyisivät siihen, missä Ukrainan Leopardit ja Putinin tankit epäonnistuvat


Meillä on esim. pelkästään niin ohuet määrät erikoisvaunuja (pioneeri/IT), että tämän päivän droneympäristössä Ukrainassa niiden selviäminen 1-2 puolustustasaa pidemälle on täyttä utopiaa. Jo pelkästään se tekee tuosta otsikosta täysin epäuskottavan.
Tässä on hyvin tiivistetty mekanisoidun hyökkäämisen ongelmia. Ukrainan vastahyökkäyksen epäonnistuminen laukaisi valtavan kritiikkivyöryn. Dronevideoista alettiin tekemään todella laajoja johtopäätöksiä ja asenne kritisoijilla oli usein varsin negatiivinen. Videoista haettiin oikein hakemalla kritiikin aiheita.

Lähes legendaariseen asemaan nousivat näiden yksittäisten TST-vaunujen näkyminen videoissa. Tällöin kritisoijat kilpaa moittivat aselajien yhteistyön puutteesta, kun tankin ympärillä ei näkynyt jalkaväkeä. Oletuksena tietysti oli, että se drone oli kuvaamassa twitteriin videota, vaikka kyseessä oli tst-vaunujen tai vaunun yhteistyö dronejen ja mahdollisesti FPV-dronejen kanssa. Näihin "ajeluihin" liittyen olemme varmasti nyt jo kaikki lukeneet ihan oikeita kenttäkokemuksia, joiden perusteella FPV-dronejen uhka on niin suuri, ettei tehtäviin kannata lähettää tst-vaunuja massamaisittain.

Jos tankit etenivät jonossa, kyseessä oli possujuna. Olisiko pitänyt läpäistä miinakenttää rinta rinnan? Kaikesta kritiikistä unohtuu ne kokemukset, etteivät mekanisoidut hyökkäykset ole kummallakaan osapuolella toimineet. Yksinkertaisesti olosuhteet ovat sellaiset, ettei se mikä toimi 30 vuotta sittten, toimi enää nykyään.

Olen aistinut, että näkyvästi twitterissa ukrainan vastahyökkäyksestä kritisoineet ovat nyt joutuneet tilanteeseen, että käsi pitäisi nostaa virheen merkiksi ylös. Omien virheiden myöntäminen on vaikeaa ja tämän takia vieläkin selitetään, kuinka mekanisoitu hyökkäys edelleen toimii, kunhan sen tekee oikein eli kaikki taivaan merkit ovat suotuisasti ja mekanisoidun hyökkäyksen korttitalo ei romahda.

Tuo otsikko on typerä ja ylimielinen. Suomen sotilaat eivät todellakaan pysty siihen, missä ukrainan leopardit ja putinin tankit epäonnistuivat. Tuollainen ajatusmalli ajaa siihen, että meillä eletään taktiikassa onnellisesti jotain 90-luvun taistelukenttää unohtaen dronet ja FPV-dronet.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä ei todellakaan ole hyvä uutinen. Antaa viitettä, että Ukrainaa olisi todellakin kielletty iskemään jalostamoihin.
Kusinen paikka tapella kun säännöt koskee vain toista ottelijaa. 🤬
Tuon Kirbykin myöntäny lehdistötilaisuudessa viikko sitten
Screenshot_2024-03-30-09-00-11-72_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Vapautetaanko nyt ne vangitut, jotka on tuomitut sota-sanan käytöstä Ukrainan SMOssa?
Tai sitten vangitaan vielä lisäksi ne jotka ovat käyttäneet sodasta nimitystä erikoisoperaatio.
 
Tuon Kirbykin myöntäny lehdistötilaisuudessa viikko sitten
Katso liite: 95865
Tämä koko energiapoliittinen tilanne on jo muutenkin solmussa, eli suurimmalla osalla maapallon väestöstä ei oikein ole varaa polttoaineisiin. Länsimainen energiakylläisyys on ihan puhdasta haavetta valtaosalle. USA:n julmetut tuloerot on osa tätä ongelmaa eli öljynhinnan nousu ajaa nopeasti myös siellä merkittävän osan väestöstä ongelmiin liikkumisen ja työnteon kanssa.

Nykyinen tilanne on kuitenkin se että Ukrainalla ja ryssällä riittää aika tasapäisesti nyt resursseja repiä toisensa kappaleiksi. EU on kantansa paaluttanut ja täällä ei kiinnosta öljynhinta koska se ei enää muodosta kovinkaan merkittävää osaa EU kansalaisen energialaskusta. Maakaasu, ydinvoima ja uusiutuvat jyrää. Oman autoilun siaan julkiset toimii valtaosalla joten suora riippuvuus öljystä on pienin koko maailmassa. Lisäksi EU ei halua voitokasta ryssää naapuriin. Joten EU:n herääminen lopultakin ajaa jenkit pakkorakoon. EU tuen myötä nykyinen tasapäätilanne jatkuu ja kääntyy vain äärettömän hitaasti lievään Ukrainan ylivoimaan vuodessa-parissa. Tämä riittää siihen että Ukraina saa varmasti vedettyä ryssän sinne kivikauteen, tosin sama se käy Ukrainallekkin. Ainoa ero on siinä että Ukrainan asetuotanto on EU:ssa ja EU tulee jälleenrakentamaan Ukrainan. Vastaavasti ryssä saa jälleenrakentaa itsensä ihan itse. Saa ihan rauhassa miettiä sitä mitä kauhua tämä aiheuttaa ryssän hallinnossa, maa jonka piti tuoda seuraavan sukupolven varallisuus jääkin ottamatta. Lisäksi ryssän oma elintaso romahti ja Ukrainan talous kasvaa räjähdysmäisesti jälleenrakentamisen myötä. Tälläinen lopputulos on täysin mahdoton edes ajatella koko nykyiselle ryssän eliitille. Minkäänlaista Kiovan nykyhallinnon olemassaoloa ei voi jättää maanpäälle tai normi ryssän kateellisuus tuhoaa koko federaation.

Joten jenkeille on tulossa Ukrainasta ihan aito, iso päänsärky tämän parin vuoden jahkailun jälkeen. Eikä tuo päänsärky ole laantumaan päin EU maiden päättäjilläkään. Ainoa joka on pelannut korttinsa oikein on suurinpiirtein britit, siellä on vedetty huolella lilliputtelia kakkoseen kokoajan.

Jo aikaisemmin todettu paskastarakennetun supernovan eli ryssälän romahdus vähän joka aihealueella tulee kylvämään sitä itteään runsaasti. Nyt sitten saa päättäjät ihan rauhassa tuumata millä se paskaruisku käännetään omalta suunnalta pois. Ukraina ei jätä tilaisuuttaan käyttämättä jos muuta ratkaisua ei tule, ei siellä kaukovaikutusdronetuotantoa ole ajettu alas tai hukattu niiden operaatiokykyä. Kuukauden päästä tilanne lienee jo se että viikon operaatiolla ryssän öljynjalostusteollisuu lakkaa olemasta. Ja aika moni muukin modernin yhteiskunnan perustoiminto. Asia joka tuskin tuli kellekkään mieleen, varsinkaan jenkeille vuosi-pari sitten. Tilanne siis eskaloitui ihan itsekseen :uzi:
 
Viimeksi muokattu:
Shoigu vaatii päitä pölkylle Altailla jossa sotateollisuuden laajennukset eivät ole pysyneet aikataulussa. Hänen mukaansa viivästys ei ole ainakaan rahasta kiinni.

Shoigu demanded that those responsible for missing deadlines for facilities in Altai be held accountable​

MOSCOW, March 30. /TASS/. Russian Defense Minister Sergei Shoigu demanded that organizations responsible for delays in the construction of new facilities of the Russian military-industrial complex (DIC) in the Altai Territory be held accountable. This was reported by the military department.

“The Minister of Defense of the Russian Federation demanded that the issues related to the delay in the development of project documentation be resolved as soon as possible and that those organizations responsible for delaying the construction of new facilities be held accountable,” the statement said.

According to the minister, large-scale reconstruction is currently underway at defense industry enterprises. “The funds have been allocated in full, and no questions arise regarding financing. The enterprises have purchased equipment that is necessary for technical re-equipment. Construction materials have been purchased for all facilities,” he said, emphasizing that only questions hinder the implementation of the plan related to design.
https://tass.ru/armiya-i-opk/20398191
 
Sattumoisin Kiina on lopettanut tuon sopivan ruudin valmistuksessa käytettävän puuvillalaadun tuonnin Eurooppaan muutamia kuukausia sitten. Mutta tästä uutisoitiin vähän aikaa sitten, että korvaava prosessi/tuote on olemassa eurooppalaisittain.

Nitrocellulose, also known as guncotton, is a key ingredient in gunpowder manufacture.

"Would you know it, deliveries of this cotton from China stopped as if by chance a few months ago," Breton added.

Breton said that "Nordic countries have found a substitute for the Chinese cotton... innovation is at work, precisely to meet the need for powder, because... we have problems today with powder capacity".

https://www.france24.com/en/live-ne...-powder-shortage-to-supply-shells-for-ukraine
Tästä puuselluloosan käytöstä ruudin valmistuksessa oli juttua Aamulehdessä joskus vuosi-puolitoista sitten. Kyseessä oli Nammon tuotannon laajentamisesta jo tuolloin kun ruudin kysyntä kasvoi. Puuselluloosasta mainittiin että se käy tiettyjen ruutilajien tuotantoon mutta ei kaikkien. Lisäksi nykyaikainen ruutiprosessi mainittiin hitaaksi, eli raaka-aineista tulee ruutia vasta useamman kuukauden prosessoinnin jälkeen. Viive voi olla jopa 6kk tilauksesta siihen että kuormalavalla on ruudit pakattuna ihan tuotannon läpiajonajan takia. En nyt millään löydä tuota artikkelia kun vanhemmat jutut on maksumuurin takana ja google ei noita oiken osaa indeksoida sen takia.

Eli puuselluloosa ei ole 1:1 korvaava puuvillaselluloosalle eikä puuselluloosalla saa kaikkia ruutilajeja tehtyä. Lisäksi prosessi pitää sopeuttaa eri raaka-aineille ja kaikki ampuma-arvo taulukot menenee uusiksi.
 

WaPo: Zelenskyi arvosteli USA:n kehotusta lopettaa hyökkäykset Venäjän öljynjalostamoihin.

”Ilman USA:n apupakettia Ukraina joutuu vetäytymään askel askeleelta”

Mietin vaan, että voiko tässä olla taustalla myös sellainen ajatus, että jos Ukraina iskee kunnolla noita jalostamoja kohtaa, niin se voi ajaa koko venäjän kaaokseen ja mahdolliseen sisällissotaa? Ja tämän jälkeen iskee taas se kysymys, että miten venäjän ydinaseet? Ja tätä Yhdysvallat nyt pelkää.

Ja toisaalta, Yhdysvallat kyllä tietää tasan tarkkaan, mikä venäjä jalostamojen tilalle on. Joten voisiko olla niin, että siellä on laskettu se piste, jonka jälkeen venäjä ei pysty pitkässä juoksussa jatkamaan sotaa ja kapasiteetin pula alkaa näkymään normaalille kansalla? Joten, olisiko niin, että tämä piste olisi nyt saavutettu ja Yhdysvallat on ilmoittanut Ukrainalle, että nyt homma seis ja odotetaan. Eli, ns. venäjän hallittu romahtaminen on jo alkanut?

Venäjällä myös tiedetään tilanne ja koska Putin ei pysty edelleenkään myymään tätä nykytilannetta voittona, niin siellä yritetään nyt epätoivoisesti saavuttaa jotain merkittävää, kuten mahdollinen Harkovan valtaus ja nämä suojavyöhykkeet. Nythän on ollut paljon viestejä ilmassa, että venäjä hakee aika epätoivoisesti ulospääsy tilanteesta. Tätä käsitystä minun mielestäni vahvistaa tuo aika iskujen sarja, mitä venäjä on tehnyt. Ei pahemmin näy se, että voimia säästetään jotain myöhempää tarkoitusta varten.


Ja taas toisaalta, mehän emme tiedä, millaisia neuvotteluja kulisseissa käydään.
 
Viimeksi muokattu:
Shoigu vaatii päitä pölkylle Altailla jossa sotateollisuuden laajennukset eivät ole pysyneet aikataulussa. Hänen mukaansa viivästys ei ole ainakaan rahasta kiinni.

https://tass.ru/armiya-i-opk/20398191
Eiköhän tämän kolmepäiväisen erikoisuuden muuttuminen totaaliseksi sodaksi ryssille tuota pientä ajattelua. Käytännössähän nyt saa valita uppoaako lilliputtelin mukana suohon vai olisko ota rahat ja häivy parempi vaihtoehto. Aseteollisuuden laajentaminen vaatii käytännössä koneiden ostoa ulkoa ja valuuttaa se Kiinakin vaatii. Sopii arvata mitä tälläisen valuutan käsittely aiheuttaa osallisilla, eiköhän siellä huolehdita että taalatukuista päätyy omaan taskuun vähintään riittävä osuus. Varsinkin kun lilliputtelin kirstunpohja alkaa paistaa niin kaikki kyllä ymmärtää että nyt on viimeiset hetket ottaa ne taalat irti mitä lähtee, nykyruplan elinkaari on kohtaamassa loppunsa. Tässä historiaa toistaa itseään, rupla kun romahtaa aina ennemmin kuin myöhemmin. Eikä Ukraina annan sen perusinfran tai tehtaiden olla rauhassa, dronet tulee kylvämään tuhoaan koko läntisessä ryssälässä. Kun ei ole teollistapohjaa tuotannon muuntoon niin kokonaisvaltainen teollisuutuotannon kasvattaminen on käytännössä mahdotonta. Tuotanto kasvanee vielä tänävuonna mutta sitten tulee suunnan käännös väkisinkin kun muu talous ei kykene ruokkimaan aseteollisuuden kasvua mitenkään.
 
Mietin vaan, että voiko tässä olla taustalla myös sellainen ajatus, että jos Ukraina iskee kunnolla noita jalostamoja kohtaa, niin se voi ajaa koko venäjän kaaokseen ja mahdolliseen sisällissotaa? Ja tämän jälkeen iskee taas se kysymys, että miten venäjän ydinaseet? Ja tätä Yhdysvallat nyt pelkää.

Ja toisaalta, Yhdysvallat kyllä tietää tasan tarkkaan, mikä venäjä jalostamojen tilalle on. Joten voisiko olla niin, että siellä on laskettu se piste, jonka jälkeen venäjä ei pysty pitkässä juoksussa jatkamaan sotaa ja kapasiteetin pula alkaa näkymään normaalille kansalla? Joten, olisiko niin, että tämä piste olisi nyt saavutettu ja Yhdysvallat on ilmoittanut Ukrainalle, että nyt homma seis ja odotetaan. Eli, ns. venäjän hallittu romahtaminen on jo alkanut?

Venäjällä myös tiedetään tilanne ja koska Putin ei pysty edelleenkään myymään tätä nykytilannetta voittona, niin siellä yritetään nyt epätoivoisesti saavuttaa jotain merkittävää, kuten mahdollinen Harkovan valtaus ja nämä suojavyöhykkeet. Nythän on ollut paljon viestejä ilmassa, että venäjä hakee aika epätoivoisesti ulospääsy tilanteesta. Tätä käsitystä minun mielestäni vahvistaa tuo aika iskujen sarja, mitä venäjä on tehnyt. Ei pahemmin näy se, että voimia säästetään jotain myöhempää tarkoitusta varten.


Ja taas toisaalta, mehän emme tiedä, millaisia neuvotteluja kulisseissa käydään.
Toiveissa näin.

Tuo ryssän totaalinen hajoaminen on kyllä iso riski vaikka houkuttelisikin.
ryssän mentaliteetilla, meillä olisi äkkiä yhden hullun sijaan monta likaisella pommilla uhittelevaa wannabe tsaaria ja yksi jolla on se ainut nappi lentäviin.
 
Viimeksi muokattu:
Bidenin, Scholzin, Trumpin ja kumppaneiden tulisi lopultakin ymmärtää, että suuri sota säteilee aina ongelmia myös muualle maailmaan eivätkä heidän omat valtionsa ole tälle immuuneja.

Venäjän asevoimat olisi pitänyt tuhota jo sodan alussa, mutta seuraavaksi paras heti ryhtyä toimeen on nyt.

Mitä kauemmin sota kestää ja mitä suuremmat vahingot se aiheuttaa, sitä enemmän vahinkoa aiheutuu myös sivullisille maille. Eikä Suomi ole tästä poikkeus.
 
Tässä kuussa saavutettiin 700 ohuen vaunun ja 900 tykin tuholukemat!
1711789620296.png
02.03.2024 03.03.2024 04.03.2024 https://twitter.com/DefenceU/status/1764529029120467141
05.03.2024 https://twitter.com/DefenceU/status/1764896108017234342
06.03.2024 https://twitter.com/DefenceU/status/1765252206448513300
07.03.2024 https://twitter.com/DefenceU/status/1765617821524853054
08.03.2024 https://twitter.com/DefenceU/status/1765985679429808195
09.03.2024 https://twitter.com/DefenceU/status/1766351464039952672
10.03.2024 https://twitter.com/DefenceU/status/1766703393899254027
11.03.2024 https://twitter.com/DefenceU/status/1767070088530661464
12.03.2024 https://twitter.com/DefenceU/status/1767427646726545481
13.03.2024 https://twitter.com/DefenceU/status/1767795989002301548
14.03.2024 https://twitter.com/DefenceU/status/1768156774798942381
15.03.2024 https://twitter.com/DefenceU/status/1768519378234941783
16.03.2024 https://twitter.com/DefenceU/status/1768881507974656259
17.03.2024 https://twitter.com/DefenceU/status/1769239449047531886
18.03.2024 https://twitter.com/DefenceU/status/1769605039469764886
19.03.2024 https://twitter.com/DefenceU/status/1769970132732768511
20.03.2024 https://twitter.com/DefenceU/status/1770333270493872521
21.03.2024 https://twitter.com/DefenceU/status/1770694876952178885
22.03.2024 https://twitter.com/DefenceU/status/1771064256173048187
23.03.2024 https://twitter.com/DefenceU/status/1771425398263590928
24.03.2024 https://twitter.com/DefenceU/status/1771784494162346303
25.03.2024 https://twitter.com/DefenceU/status/1772145653449158736
26.03.2024 https://twitter.com/DefenceU/status/1772507761726705686
27.03.2024 https://twitter.com/DefenceU/status/1772869270503870740
28.03.2024 https://twitter.com/DefenceU/status/1773232799882805689
29.03.2024 https://twitter.com/DefenceU/status/1773595532893552652
30.03.2024 https://twitter.com/DefenceU/status/1773990581020000358
 
Back
Top