Ukrainan konflikti/sota

Suomea vastaan 2. Maailmansodassa taistelleet kommunistit eivät olleet Venäläisiä, tämän porukan johtoporras oli 80% oli sitä sakkia ketä ei saa kritisoida julkisesti.
Ei ryssäviha syntynyt toisen maailmasodan aikana. Kannattaa perehtyä Suomen historiaan vähän pidemmältä ajalta. Suomen kielen sana "vaino" tulee Venäjän sotaa merkitsevästä sanasta война (voyna). Se vanha vainolainen.
Nykyinen Venäjä on aivan toinen maa, sitä mustamaalataan ja (((median))) avulla tekaistaan toinen toistaan hurjempia terroritekoja muka Venäjän tekemiksi.
Nykyinen Venäjä on Martti Karin määritelmän mukaan Venäjä 3. Ensimmäinen oli Venäjän keisarikunta, toinen oli Neuvostoliitto ja kolmas nykyinen Venäjä. Mikään ei pohjimmiltaan ole Venäjällä muuttunut. Hierarkia ylhäältä alas on jumalalta valtansa saanut tsaari, hänen nimittämänsä pajaristo ja tavallinen kansa, jolla ei koskaan ole mitään sananvaltaa mihinkään.
 
Sillä, mikä on meidän mielestä oikeudenmukaista, ei ole mitään väliä. Venäjä olisi menettänyt tärkeimmän tulonlähteensä ja sen oli pakko hyökätä. Ukraina on USA:n vasalli eikä itsenäinen valtio. Niin kuin Suomikin on nykyään.
Ok, eli maailmassa on mielestäsi vain pari merkittävää tekijää ja näiden vasalleja? Haluaisitko Suomen mieluummin Venäjän vasalliksi kuin USAn?
 
Sillä, mikä on meidän mielestä oikeudenmukaista, ei ole mitään väliä. Venäjä olisi menettänyt tärkeimmän tulonlähteensä ja sen oli pakko hyökätä. Ukraina on USA:n vasalli eikä itsenäinen valtio. Niin kuin Suomikin on nykyään.
Vähän sama ku huumehörhöltä on rahat loppu, ni on pakko ryöstää joku....
 
Ei varmasti tule kenellekkään yllätyksenä että sodassa haavoittuneiden valitukset maksamattomista korvauksista ovat lisääntyneet.

The GP recorded an increase in the number of complaints about delays in payments for injuries to SVO participants​

MOSCOW, March 31. /TASS/. The Russian Prosecutor General's Office records an increase in the number of complaints about delays in payments for injuries to participants in a special military operation, as well as in connection with the conferment of state awards to them. Prosecutor General Igor Krasnov announced this.

“Recently, there have been many complaints about delays in payments for injuries, in connection with the awarding of state awards. We react promptly to each case. Where there is a need, we react harshly. And we will continue this work,” he said in an interview journalist Pavel Zarubin, published in his Telegram channel .

Krasnov also noted that initially there were complaints about violations related to a lack of uniforms or non-payment of allowances to the participants of the SVO.
https://tass.ru/obschestvo/20402493
 
Hah, Schröder on oikea sakemannien ikioma Paavo Väyrynen.



Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schröder uskoo voivansa auttaa ratkaisemaan Ukrainan sodan.

Schröder loi liittokanslerina toimiessaan läheiset suhteet Venäjän presidentti Vladimir Putiniin. Lämpimät välit voisivat hänen mielestä johtaa neuvotteluiden kautta sodan päättymiseen.

Kremlissä ilahduttiin Schröderin lausunnoista, joiden mukaan hänen ystävälliset yhteydet Venäjän presidentti Vladimir Putiniin voivat edelleen olla hyödyllisiä ratkaisun löytämisessä Ukrainan sotaan.

Schröder vaikuttaa olevan varma vaikutusvallastaan ja siitä, että onnistuisi Putinin kanssa neuvottelemalla saavuttamaan sodan päättymisen.
 
Tämä koko tappelu Ukrainan, Israelin ja Taiwaninkin auttamisesta tiivistyy yhteen asiaan. Se koko apupaketti on ollut kuukausia jumissa USA:n sisäpolitiikan takia, kuten kaikki täällä tietääkin.

Tämä aiheuttaa hermojen kiristymistä vähän joka puolella.

Se hyvä asia kuitenkin on, että siinä paketissa on kaikki laitettu yhteen, niin sillä voi olla joku mahdollisuus joskus mennä äänestykseen ja siellä läpi. Jos se olisi pelkkä Ukraina-paketti, se ei koskaan menisi läpi. Se on se oikea tyly totuus.

Nyt tuolla kongressissa on reb enää yhden edustajan enemmistö (ainakin kaksi on jo eronnut, lähinnä protestiksi maga-edustajille) Eli jos vielä yksikin edustaja jää pois republikaaneilta, niillä ei ole enää enemmistöä. Tai jos yksikin republikaani edustaja vaatii äänestystä puheenjohtajasta, se on pakko toteuttaa ja siinä vaalissa Moscov Mike lähtee aikaistetulle kesälomalle hyvin hyvin suurella todennäköisyydella.

Näin minä tämän asian olen ymmärtänyt.
Korjatkaa jos olen väärässä.
Lakipaketit :poop:

 
Venäjä olisi menettänyt tärkeimmän tulonlähteensä ja sen oli pakko hyökätä.

Ensiksi, sen ei ollut pakko hyökätä. Se olisi voinut esimerkiksi olla hyökkäämättä. Ja nyt se varmaan harmittelee tehtyä päätöstä hyökätä. Tämä on venäjän tulevaisuuden kannalta katastrofaalisen tyhmä päätös. Sodan alussa joku olisi voinut perustella sillä, että se on hetkessä ohi ja voitettu, tietysti virheellisesti mutta siinä olisi ollut joku logiikka. Erikoista että joku tänä päivänä vielä perustelee kuinka se oli oikea, ainoa, vaihtoehto tietäen miten hyvin se venäjän sotiminen sujuu.

Toisekseen se ei ole hyvä eikä hyväksyttävä syy hyökätä. Suomi ei hyökännyt kenenkään kimppuun kun Nokia romahti. Eikä myöskään 90 luvun laman takia.

Jos sitten venäjän tulot on yhdesta asiasta kiinni, kannattaa miettiä miksi näin on päätetty tehdä. Oletan että tämä on ollut tietoinen päätös venäjän suurvallan suurilta johtajilta eikä oho. Tosin, en ole tästä täysin varma.

Venäjän ongelma on aina ollut huonot johtajat. Sitten kun sillä on ollut tehokkaita johtaia, on johtaja ollut omia kansalaisiin lahtaava hullu. Mutta tehokas. Resursseiltaan venäjä on ironisesti suurvalta, joka yltää hädin tuskin italian tasolle. Taino. Ei taida olla nyt enää edes sitä.
 
Venäläiset väittävät tuhonneensa kolme ukrainalaista Su-25:ttä lentokentälle.

The Russian Armed Forces destroyed three Ukrainian Su-25 aircraft at an airfield in the Nikolaev region​

The Russian Armed Forces destroyed three Su-25 aircraft of the Ukrainian Air Force at the Voznesensk airfield in the Nikolaev region. This was announced by the Russian Ministry of Defense on Sunday, March 31.

Also destroyed were an illumination and guidance radar, a combat control vehicle, a low-altitude detector and three launchers of the S-300 anti-aircraft missile system.

Russian forces hit two ammunition depots, a drone assembly and storage workshop, manpower and military equipment of the Ukrainian Armed Forces in 126 regions.

In addition, air defense systems shot down 178 Ukrainian drones during the day, as well as 23 rockets from the HIMARS and Uragan multiple launch rocket systems.
https://iz.ru/1674697/2024-03-31/vs...lasti-unichtozhili-tri-samoleta-su-25-ukrainy
 
Moi,

Tiedoksi. Venäjällä on nyt ilmeisesti todettu Suomen väestöön parhaiten toimivaksi vaikutuskeinoksi vyöryttää reaalipolitiikka-sanomaa. Tänne palstalle tulevat vyöryttäjät voivat olla joko Venäjän trolleja tai syötin koukkuineen nielleitä tavallisia suomalaisia. Tiedän tapauksia. Kuvaan kuuluu:

1. kehutaan Suomen sodanjälkeistä / kylmän sodan ajan politiikkaa ja ehdotetaan paluuta siihen.
2. esitetään että Suomen itsenäinen uskottava puolustus, siis mahdollisimman löyhällä yhteydellä Natoon ja Yhdysvaltoihin olisi vähiten provosoiva Venäjää kohtaan
3. ajattelussa Venäjän hyökkäykset lähimaihin otetaan väistämättömänä tosiasiana ja Suomen uskotaan tässä ajattelussa pystyvän tarvittaessa puolustautumaan, mutta "valtioviisaalla" eli kekkoslinjalla ei edes tarvitsisi
4. juntataan että Ukrainan asia ei ole Suomen, koska kaikki mitä Ukrainalle tapahtuu on Ukrainan oma vika syistä x, y ja z.

Keitos on tietenkin täyttä Väyrystä, mutta asian edistäminen pelkästään Väyrysen henkilön kautta lienee todettu mahdottomaksi. Väyrynen on ikään kuin "palanut", ainakin yhtään nuoremman väestön silmin.

Tärkein huomioitava asia on, että ajatussuunta palvelee Venäjän käsikirjassa olevaa tavoitetta eristää niin Ukraina kuin Suomikin omista liittolaisistaan, sekä toisistaan että kolmansista maista. Ensimmäisen vaiheen tavoite on vähentää Suomen toimittamaa aseapua Ukrainalle.
 
Kun hesarin otsikointi näytti totuudenmukaisuutensa ase "lahjoituksista" Israeiliinkin, niin tässä lienee nyt kyse siitä että tuo rajan takainen paskasta koostuva vinhasti pyörivä supernova on alkanut vihdoin hajoamisprosessinsa ja ne roiskeet tuntuu aisteissa jo täälläkin asti :ROFLMAO:
Hyvää pääsiäistä vaan kaikille:poop:
 
Kun hesarin otsikointi näytti totuudenmukaisuutensa ase "lahjoituksista" Israeiliinkin, niin tässä lienee nyt kyse siitä että tuo rajan takainen paskasta koostuva vinhasti pyörivä supernova on alkanut vihdoin hajoamisprosessinsa ja ne roiskeet tuntuu aisteissa jo täälläkin asti :ROFLMAO:
Hyvää pääsiäistä vaan kaikille:poop:
Iltapaska kertoo tarkemmin:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/369efbad-eb3c-41e3-8f17-f61f57b2d3aa

Hajua kuvaillaan "palavaksi kumiksi". Ettei nyt vain olisi jälleen torjuttu onnistuneesti dronet jollain petrokemianlaitoksella, kuten öljynjalostamolla.
 
Pitkän juoksun toimintaa. Rommelin ensimmäinen ja ainoa postaus helmikuulta 2021, ja yhtäkkiä tänään reilut 10 ryssämyönteistä. Kaiken kukkuraksi tuttu väite Suomen olevan USA:n vasalli. Kauan on trolli jaksanut olla hiljaa, tai sitten päässyt vapaaksi kaltereiden takaa ja kolmeen vuoteen ekaa kertaa nettiin juuri pääsiäisenä.
 
Back
Top