Olette varmaan oikeassa - jollakin tasolla. Mutta jos olen ryssän kusista systeemiä ymmärtänyt oikein, tämä voi olla vain yksi monista valmisteltavissa poluista, joka voidaan käyttää, jos asiat sinne asti menevät, mutta se voi myös jäädä käyttämättä.
Muuttuva tekijä on myös aika. Jos he nyt alkavat vuodattamaan tämän suuntaisia ääniä, voi hyökkäys silti jatkua vielä vaikka mitem pitkään.
Lisäksi: jos oletamme, että ryssä alkaa hakea tietä ulos sodasta, vaikka sitten ilman voittoa ja pajaristoa uhraten, mikä on perimmäinen syy? Tuskin ainakaan tarve säästellä musikoita, koska niitähän riittää. Eikä välttämättä säästellä kalustokaan, koska parempi sellainen on jo uhrattu. Ja jäljellä olevalla 60-luvun kalustolla ei viiden vuoden päästä tekisi enää sitäkään vähää kuin nyt. Joten miksi säästellä?
Jos itse pitäisi veikata, voi Kremlissä olla vihdoin syttynyt lamppu, että kiina perkele voi milloin tahansa kohta liittää itseensä palasia Siperiasta ilman, että siihen voisi konventionaalisilla puuttua.
Kuvaan sopisi myös kiinalaisen ministerin muka vahingossa möläyttämä lausunto, että kiina haluaa varmistaa Putinin hallinnon jatkon. Eiköhän se pidä oikeasti lukea niin kuin se olisi ryssäläisen sanoma. Eli että kiina haluaa putlerin hallinnon ja koko ryssälän kaatuvan ja hajoavan osiin. (Ja tarjoavan luonnonvarat Kiinalle