Ukrainan konflikti/sota

Väittävät, että vakinaiset Venäjän armeijan miehet pitävät valkoista käsivarsinauhaa, palkkasoturit ja paikalliset eivät.

ByzWdG7IcAA6D27.png


ByzWdMQIIAAE3Vi.png
ByzWbndIEAAfohI.png
 
Mielenkiintoinen kysymys yleisestikkin. Koskee monia muitakin valtioita erityisesti lähi-idän suunnalla jotka ovat öljyjen ja kaasujen varassa.

Edit: Oli tarkoitus lainata Arttia, mutta lainaukseni ei onnistunutkaan.
 
Mitähän Venäjä tekee, kun Venäjän hiilivedyt loppuvat.

Siihen menee vielä tooodella kauan. Me ollaan kaikki kuolleita ennen sitä.

Sen sijaan, tuotantomäärät erityisesti öljyn osalta saattavat jossain vaiheessa lähteä loivaan laskuun. Venäjä on silti Saudi-Arabian ja USA:n ohella maailman kolmen suurimman öljyn tuottajan joukossa, ja energian tuottajana (öljy, kaasu, hiili) maailman suurin USA:n kanssa (Saudeissa ei kivihiiltä). Ei ne varannot kovin nopeasti lopu.
 
Mustaruuti kirjoittaa asiaa. Samaa asiaa vähän toisin sanoin avattuna. Kun ei sen merkitys muuten aukene. Venäjä tuottaa 20%, siis viidesosan maailman tarvisemasta öljystä ja kaasusta. Varantojen määrähän on aina suuri salaisuus eikä niitä kerrota missään maassa kenellekkään. Mutta on luultavaa, että Venäjällä on hallussaan isompi siivu kuin viideosa maailman tunnetuista jäljellä olevista öljy&kaasu pohjaisista varannoista.

Meille suomalaisille käsite "vihreä kulta" on tuttu - ja ihan arvokkaaksi resurssiksi tunnustettu tosiasia. No, Venäjä pitää siinäkin viidesosaa maailman resursseista hallussaan. Siperian metsissä arvoidaan olevan noin 20% maailiman tunnetuista sahatavararesursseista.

Eikä maailman laajimman maan asiat ole huonosti muillakaan resurssisektoreilla. Tina, wolfram, alumiini (bauksiitti), elohopea, rauta, mangaani, kromi, nikkeli, platina, titaani, kupari, lyijy, timantit, fosfaatit ja kulta. Kaikki resursseja, joita venäläisillä on runsaasti vielä hyödyntämättä. Samaan aikaan kun muualla niiden tunnetut esiintymät ovat ehtymässä.

Pahalta näyttää näin länkkärin silmissä, että idän roskasakilla on noin valittevan paljon resursseja hallussaan. Joilla järjestää "kohtauksia" naapurimaiden rajoille. Oikeisiin töihin ei tarvinne venäläisen noin 100 vuoteen mennä.
 
Hyödyttömiä nuo ovat jos kukaan ei osta. Venäjä pitäisi laittaa boikottiin ja eristää täydellisesti kuten Pohjois-korealle on tehty (kohta niilltä ei ole eroa muutenkaan) ja saavat sitten ajan myötä taantua Kiinan vasallivaltioksi.
 
Viimeksi muokattu:
Eikö se asia ole jo kertaalleen loppuunkäsitelty, ettei Venäjän resurssien täysboikotointi niin vain onnistu? Minusta tuollaisten aivopieru-tason ideoiden heittely vailla alkeellistakaan taloudellisten realiteettien tajua on jos mikä ärsyttävää (jos olisin mode, niin pitäisin tuota jo keskustelun sabotoimisena...kun se toistuu jatkuvasti samojen nickien toimesta vailla minkäänlaista syvempää analyysiä mitä se tarkoittaisi boikotojille itselleen)

Aina niille Venäjän resoille näyttää sitäpaitsi ostajat löytyvän. Jos ei länkkärit osta, niin kinkit ym ostaa suut messingillä. Joten siinäkin mielessä länsimaiden yksipuolinen boikotti on vain hölmön tölväys. Haittaa lähinnä meitä itseämme.

Öljy ja kaasuriippuvuus voivat vielä olla olla se helpoin nakki taklattavaksi. Energiaa kun voi tuottaa muutenkin kuin vain noita fossiilisia polttelemalla. Mutta yritäppä Auringonvalosta saada metalleja yms. Eipä onnistu. Venäjän käsi tässä pokerissa on kieltämättä vahva - eikä sen tosiasian tunnustaminen ole mitään maanpetturuutta vaan realismia ja viisautta.

Jonnienjoutavien boikottien sijaan näkisin mieluummin esim Venäjällä orastavan kansalaisaktivismin tukihankkeita yms länsimaiden toimesta.
 
Viimeksi muokattu:
Mustaruuti kirjoittaa asiaa. Samaa asiaa vähän toisin sanoin avattuna. Kun ei sen merkitys muuten aukene. Venäjä tuottaa 20%, siis viidesosan maailman tarvisemasta öljystä ja kaasusta. Varantojen määrähän on aina suuri salaisuus eikä niitä kerrota missään maassa kenellekkään. Mutta on luultavaa, että Venäjällä on hallussaan isompi siivu kuin viideosa maailman tunnetuista jäljellä olevista öljy&kaasu pohjaisista varannoista.

Meille suomalaisille käsite "vihreä kulta" on tuttu - ja ihan arvokkaaksi resurssiksi tunnustettu tosiasia. No, Venäjä pitää siinäkin viidesosaa maailman resursseista hallussaan. Siperian metsissä arvoidaan olevan noin 20% maailiman tunnetuista sahatavararesursseista.

Eikä maailman laajimman maan asiat ole huonosti muillakaan resurssisektoreilla. Tina, wolfram, alumiini (bauksiitti), elohopea, rauta, mangaani, kromi, nikkeli, platina, titaani, kupari, lyijy, timantit, fosfaatit ja kulta. Kaikki resursseja, joita venäläisillä on runsaasti vielä hyödyntämättä. Samaan aikaan kun muualla niiden tunnetut esiintymät ovat ehtymässä.

Pahalta näyttää näin länkkärin silmissä, että idän roskasakilla on noin valittevan paljon resursseja hallussaan. Joilla järjestää "kohtauksia" naapurimaiden rajoille. Oikeisiin töihin ei tarvinne venäläisen noin 100 vuoteen mennä.

Venäjän maa-alue on niin suuri että siellä riittää kaikenlaista raaka-ainetta kaiveltavaksi. Tästä huolimatta asiat eivät ole täysin kohdillaan varsinkaan öljyn ja kaasun osalta.

Venäjällä on suuria vaikeuksia pitää tuotantoaan kannattavana. Varannot ja tuotantoalueet sijaitsevat kaukana potentiaalisista asiakkaista, tekniikka on osin vanhaa ja tehotonta mikä nostaa myös kustannuksia. Uudistuksiin ei oikein tahdo riittää varoja jne.. Vielä vähemmän on pääomia investointeihin jos/kun ne vähätkin tuhlataan aseisiin ja sodankäyntiin, samalla kun läntiset investoijat pysyvät poissa rahoineen.


Toisaalta on varmaa että jatkossa EU, USA ja muut länsimaat tulevat suuntaamaan investointejaan muualle, monenlaisiin vaihtoehtoisiin energialähteisiin. Kaikki tämä on pois Venäjältä ja johtaa myös hintakilpailuun missä Venäjä ei todellakaan ole vahvoilla. Lisäksi koko ajan neuvotellaan maailmanlaajuisesti keinoista joilla saataisiin hiilivetyjen käyttöä vähennettyä radikaalisti. Ilmastonmuutoksen jarruttamisen lisäksi uutena motivaattorina on konkreettinen tarve vähentää energiariippuvuutta (siis lähinnä hiilivetyjen osalta) Venäjästä. Kiina ei korvaa länsimaita energian ostajana vielä moniin vuosiin, jos koskaan.

Venäjä/Putin on valinnut erittäin huonon suunnan politiikalleen. Eristäytymällä läntisistä talousjärjestelmistä Venäjän talouden kehitys sakkaa pahasti. Venäjän asemaa (taloudellisesti tai sotilaallisesti)ei paranna sotiminen Ukrainassa eikä sekään vaikka se kykenisi siellä etenemään. Tai vaikkapa miehittämään koko Ukrainan. Itseasiassa Venäjällä ei ole enää tarpeeksi sotilaita jotta se edes teoriassa kykenisi hallitsemaan samanlaista määrää vieraita kansoja/maita kuin vielä kommunistiaikoina.

Näyttäisi että Venäjän politiikka johtaa täydelliseen umpikujaan..Mutta eihän se niinkään voi olla. Siellä on älykkäitä ihmisiä. Heiltä täytyy löytyä järkevästi perusteltavat tavoitteet ihmeelliselle ulkopolitiikalleen..

Todella suuri kysymys on, mitä Venäjä tavoittelee politiikkansa muutoksella?

Lännen suunnalla siis Euroopassa lähes kaikki naapurimaat ovat NATO:n ja EU:n jäseniä. Muutenkin näissä maissa (entiset itäblokin maat) ihmiset ovat yksimielisesti venäläisvastaisia, monen kymmenen vuoden miehityksen jäljiltä. Venäjä ei voi mitenkään laajentua tähän suuntaan. Käytännössä Venäjällä ole minkäänlaisia mahdollisuuksia edes uhata niitä asevoimillaan. Kun Euroopan suuntaan ei ole mahdollisuutta laajentua niin mikä voisi olla Venäjän tavoitteena?

Jatkuessaan Venäjän toiminta Ukrainassa johtaa väistämättä sodan uhkan laajenemiseen muillekin rintamille. Valko-Venäjälle?, Kazakstaniin?, Uzbekistaniin?
Nämä maat saattaisivat olla tulevaisuudessa mahdollisia hyökkäyksen/miehityksen kohteita. Miehittämällä nämä entisen Neuvostoliiton osavaltiot, Venäjä kasvaisi 100 miljoonalla asukkaalla, jo 250 miljoonan asukkaan kokoluokkaan. Samalla se saisi takaisin haltuunsa entisiä NL:n maita liki kaksi kertaa Euroopan kokoisen alueen. Näin (uudelleen laajentunut) Venäjä lähenisi maantieteellisesti merkittävällä tavalla Intian ja Kiinan suuntaan..siis yli kahden miljardin ihmisen vahvasti kehittyvän markkina-alueen suuntaan!

Vaikka se jäisi em. valloituksiensa jälkeen edelleen taloudellisesti pieneksi tekijäksi EU:iin ja USA:aan verrattuna, tällä "Euraasian liittoutumalla" olisi kuitenkin paljon paremmat mahdollisuudet nousta todelliseksi ja merkittäväksi suurvallaksi. Jopa suuremmaksi kuin konsanaan Neuvostoliitto..
 
Vähän samoilla linjoilla, vaikka lännestä laitettaisiin täysi sulku niin varmasti markkinat löytyisi esim Kiinasta. Varmasti Kiina käyttäisi tilaisuuden hyväkseen. Vai eristetäänkö Kiinakin mahtipontiesesti samalla, ryhtyvät käymään resurssi kauppaa Venäjän kera?
Huvitti vain tuo kommentti venäjän täys saartamisesta.

Varmaankin siperiassa on melkoisesti luonnon varoja, mutta alkuun voi olla työlästä. Pitähään rakentaa ensin tiet ja radat ennen kuin pääsee edes alkuun. Nythän on öljy ja kaasu lähinnä merkittävämpiä resursseja. Liusta kaasustahan ollut paljon puhetta. Lupaavia esiintymiä on niin ikään USA,euroopassa ja vaikkei paljon ole tietoa niin mahtaa sitä Venäjälläkin olla paljon.

Sepä oliskin jotain, jos venäjästä tulisi oikea demokratia. Epäilen kyllä onko se mahdollistakaan. Kautta aikainhan tuolla jonkunlainen diktatuuri tai eliitin katto järjestö on hallinnut.
 
Todella suuri kysymys on, mitä Venäjä tavoittelee politiikkansa muutoksella?
Missä on varmaksi todettu, että Venäjällä on jotakin järkeviä tavoitteita? Minusta näyttää pikemminkin siltä, että Putinille on käynyt kuten diktaattoreille tuppaa ajan myötä käymään. Muuten jurpin kanssa samaa mieltä.
 
Miksi pitäisi jättää kaatamatta?

Siis, mitä syytä yhteiskunnalla olisi muistella harhaoppista kansanmurhaajaa? Varsinkin kun patsaan osalta kysymys on vain äärimmäistä pakkovaltaa käyttäneen kommunistin henkilöpalvonnasta.

Minkäänlaista taidearvoa tällaiseen henkilöpalvonnan tuotteeseen ei liity.
Samaa mieltä. Lenin on Neuvostoliiton (=venäläisvallan) ajan symboli. Ukrainalaisilla ei ole mitään syytä kunnioittaa sen muistoa patsain, kun muistetaan muutama semmoinen pikkujuttu kuin esimerkiksi n. 3 - 4 miljoonan ukrainalaisen murhaaminen nälkään 1932-1933. 25 maata tunnustaa sen kansanmurhaksi. Vähän sama kuin Israelissa olisi Hitler-patsaita - tai jonkun Hitlerin ideologisen oppi-isän.
 
Viimeksi muokattu:
On pakotteita ja on pakotteita. Kaasuhan virtaa koko ajan ja siitä maksetaan. Pakotteet sinänsä ovat varsin vakavia jo nyt ja niiden vaikutus tuntuu tarkoitetussa kohteessa: Venäjää johtavat mahtuvat yhteen mustaan autoon.

No toisaalta Suomea oikeasti johtavat mahtuvat kahteen mustaan autoon eivätkä hekään ole hallituksessa.
 
Kaivosmiehet tyytymättömiä :

Huomenna kaivosmiehet järjestävät mielenosoituksen Kiovassa koska palkkoja on maksamatta jopa kesäkuusta lähtien.
( vapaututetuilla alueilla , ATO alueella ja miehitetyillä alueilla )
http://112.ua/glavnye-novosti/shaht...kabmin-glava-profsoyuza-gornyakov-122646.html


Jokohan hallitus on kyllästynyt radikaalien mellastamisen ja alkaa tehdä jotain :
" Sisäministeri Avakov vaatii radikaaleja lopettamaan hyökkäykset vaaliehdokkaita vastaan "
http://112.ua/politika/avakov-prizv...prekratit-napadeniya-na-deputatov-122730.html
 
T72 bongailua... donetskin lentokentän lähistöllä...
http://1.bp.blogspot.com/-inlUwS3z_g4/VCrCIzmlJkI/AAAAAAAAV2M/fZH2xCcKox0/s1600/tank.JPG
(sekä ukrainalla että venäläisillä on raskaita tankkeja alueella vaikka ei saisi olla)
Enimmäkseen kapinallisten tankit on olleet melko puhtoisia tai tuhottuja, mutta nyt alkaa enemmän näkyä kärsineitä mutta vielä kulkevia vehkeitä.
Mikälie kapinallinen tankki: http://pbs.twimg.com/media/ByzoTQDIIAA9S40.jpg
(tuossa tankissa mielestäni silmiinpistävää aktiivipanssaroinnin puute, liekö sitten jo hylätty tankki josta on moiset siirretty parempaan versioon)

Kuulemma googlemaps päivittänyt satelliittikuvia kesäkuun lopun tasalle. kartalta löytyy mm:
http://ukraineatwar.blogspot.nl/2014/09/exact-location-of-il-76-crash-site-june.html

kaverikuva:
:-(
 
Viimeksi muokattu:
Mutta on luultavaa, että Venäjällä on hallussaan isompi siivu kuin viideosa maailman tunnetuista jäljellä olevista öljy&kaasu pohjaisista varannoista.

http://www.rosneft.com/news/pressrelease/27092014.html

The Universitetskaya structure covers an area of 1,200 thousand kilometers with a 550 m high hydrocarbon trap. Its resources account to more than 1.3 billion tons of oil equivalent. A total of some 30 structures were found in three East Prinovozemelskiy areas of the Kara Sea, and the entire resource base of the three areas is estimated at 87 billion barrels or 13 billion tonnes of oil equivalent. According to experts the volume of the Kara Sea oil province resources exceeds the oil and gas resources the Gulf of Mexico, the Brazilian shelf, the shelf of Alaska and Canada, and it will be comparable to the resource base of Saudi Arabia.
 
ETYJ tuntuu tosiaan kaunistelevan raportteja. Samalla ETYJ:in taustavoimat ovat hampaattomia tulitauon rikkomisen suhteen ja Venäjän jatkuvan tilanteesta valehtelun suhteen. Hybridisota siis menossa ja 'tulitauko' on osa sen termistöä. Länsimaiden osalta turrutetaan porukkaa ja kohta kukaan ei ole enää kiinnostunut kuinka paljon tulitaukoa rikotaan.

Krimin huolto lienee edelleen avainkysymyksiä:
- Kaasun suhteen Krim on suhteellisen omavarainen; sitä saadaan Azovin mereltä.
- Sähköstä 90% tulee Ukrainasta; vastaavasti osa Ukrainaa saa sähköä Venäjältä (NL..)
- Krimin vesi johdetaan Dnepr:istä (http://en.wikipedia.org/wiki/North_Crimean_Canal), yli 80% vedestä
- Krimin ruokahuolto tulee pitkälti Ukrainasta

Kuten nähdään, Krim on Ukrainalle varsinainen aikapommi ja paras vaihtoehto olisi palauttaa Krim Ukrainaan kansainvälisillä pakotteilla. Toinen vaihtoehto on pelata tätä hybridipeliä Venäjän kanssa (http://en.wikipedia.org/wiki/No-win_situation).
 
Krimin huolto lienee edelleen avainkysymyksiä:
- Kaasun suhteen Krim on suhteellisen omavarainen; sitä saadaan Azovin mereltä.
- Sähköstä 90% tulee Ukrainasta; vastaavasti osa Ukrainaa saa sähköä Venäjältä (NL..)
- Krimin vesi johdetaan Dnepr:istä (http://en.wikipedia.org/wiki/North_Crimean_Canal), yli 80% vedestä
- Krimin ruokahuolto tulee pitkälti Ukrainasta

Kuten nähdään, Krim on Ukrainalle varsinainen aikapommi ja paras vaihtoehto olisi palauttaa Krim Ukrainaan kansainvälisillä pakotteilla. Toinen vaihtoehto on pelata tätä hybridipeliä Venäjän kanssa (http://en.wikipedia.org/wiki/No-win_situation).

Kasteluvettä Ukraina taisi rajoittaa kesällä Krimille , en tiedä kuinka paljon viljelijät kärsivät siitä.
Krimiin liittyen Ukrainan tulli on tehnyt muutoksia :

" Ukrainan tulli suhtautuu Krimiin samoin kuin ulkomaalaiseen valtioon "
" Ukraina ei kuitenkaan tunnusta että Krim ei kuuluisi Ukrainaan "
http://www.segodnya.ua/regions/krym...-kak-teper-budut-rabotat-s-krymom-556476.html
 
Back
Top