Ukrainan konflikti/sota

Tomahawk ammutaan (noissakin) maissa joko sukellusveneiden torpedoputkista tai pinta-alusten vertikaalilaukaisimista.

Ja kumpiakaan noista ei Ukrainalla ole...
Jep. Mutta ehkä tuo laukaisualusta on kuitenkin kohtuullisella työllä viritettävissä johonkin muuhun kuljetusalustaan.
 
Noista tomahawkeista puhuttiin ansioituneen bännätyn kirjoittajan toimesta jo vuosia sitten. Silloin niitä osa vähätteli. Nyt ne on taas wunderwaffeneita? Jos niitä saadaan määrissä niin kyllä, mutta USAlta niitä ei saada yhtäkään, ja euroopasta muutamia kymmeniä. Sadoilla tämä sota olisi jo sodittu, kun olisi tehtaat tuhottu..

Ilmeisen kovaa tämäkin ihmease nyt meni rysyjen ihon alle, kun puttekin oikein yltyi sanomaan, että kosto olisi hilmuinen. Tässä kohtaa toimitus muistuttaa, että M1A1 abramssit oli eskaalatio nro 2, heti Leo2 vaunujen jälkeen. Stormshadowit ja himarssit oli "ydinase eskalaatio blyat" koska ne voi kantaa ytimiä. Ei tullut rysyiltä maailmanloppua. Seuraavaksi ATACMS ja ei ainakaan ryssien puolelle, tai tulee armageddon.. ja viimeisenä F16, joka myös ydinaselavetti.

Jokainen punainen viiva on johtanut samaan, mitä putte tekee muutenkin: pommittanut summittaisesti kaupunkeja ja infraa. On täyttä kuunatsihuuhaata uskoa putlerin honotusta eskalaatioista ja ydinsodasta tämän ja tuon aseen jälkeen. Ei näy ei kuulu, ja niin se menisi jatkossakin.

Tomahawkeille on maalaukaisualusta olemassa ja tuskimpa niitä on sukellusveneen runkoon valettu, eli moduuli varmasti mahdollista käyttää myös maalla, ainakin Ukrainan pellepelottomien käsissä.
 
Mietin itse ihan samaa. Briteillä ei kai edes ole (vielä) muita kuin torpedoputkista ammuttavia. T26:han on tulossa Mk41:t, jollei suunnitelmat ole taas muuttuneet totaalisesti...
Jep. Mutta ehkä tuo laukaisualusta on kuitenkin kohtuullisella työllä viritettävissä johonkin muuhun kuljetusalustaan.
Torpedoputkestahan ohjus laukaistaan kapselissa, joka nousee pintaan loivahkossa (<45°) kulmassa. Kapselin kärjen noustessa pinnan yläpuolelle se aukeaa rakettiboosterin työntäessä ohjuksen ulos kapselista ja kiihdyttäessä sen riittävään vauhtiin, että suihkumoottori ehtii käynnistyä.

Tuo prosessihan ei siis oleellisesti eroa maalta tai laivan kannelta laatikkolaukaisimesta laukaisusta. Ja briteillä on taustaa nopeasti kasaan saatujen laukaisimien tuottamisesta tämänhetkisen sodan ajalta. (Brimstone-pikkukuormuri, Raven ASRAAM-Supacat.) Eli mahdollisesti ihan tehtävissä.
 
Anteeksi, en nyt jaksa lukea läpi viimesempiä jos on ollu jo, mutta siis Putinhan ja muukin rakkaan itänaapurimme ylin johto sanoi, että mikä vaan isku syvälle moskvovan suuriruhtinaskunnan alueelle aiheuttaa niiin ennennäkemättömät kostotoimet, että Chuck Norriskin pistää vetelät housuihin, niin siis Ukrainahan on iskeny jo pitkän aikaa syvälle Mordorin maalle, eikös noiden ennennäkemättömien seurauksien olisi pitäny tulla jo.
DeeperandDeeper.webp
 
Tämäkin hyvä uutinen. Ilmeisesti mopedien torjuntadrooneja tuotantoon UK:ssa. Tämä on darwinistinen prosessi, on hyvä että näitä on monia eri malleja tässä vaiheessa. Ja että Euroopan maat saavat konkreettista oppia ja tuotantoa.

Muutenkin koska drooniteknologian kehitys on niin nopeaa, on parempi mitä isompi "geenipooli" löytyy jo valmiiksi. Muokkaantuu aina joku helpommin örkkien viimeisimpään.

Tuhansia kuukaudessa.. ollessaan toimiva kapistus, noilla suojannee paljon asioita mopedeja vastaan. Alkaa äkkiä riittämään vähän joka kirkonkylän lämpövoimalalle, ja ne kunnon kamat säästyvät kriittisimpiin paikkoihin.
 
Anteeksi, en nyt jaksa lukea läpi viimesempiä jos on ollu jo, mutta siis Putinhan ja muukin rakkaan itänaapurimme ylin johto sanoi, että mikä vaan isku syvälle moskvovan suuriruhtinaskunnan alueelle aiheuttaa niiin ennennäkemättömät kostotoimet, että Chuck Norriskin pistää vetelät housuihin, niin siis Ukrainahan on iskeny jo pitkän aikaa syvälle Mordorin maalle, eikös noiden ennennäkemättömien seurauksien olisi pitäny tulla jo.
Katso liite: 125848
Mun on pakko laittaa tää meemi
 
Liitteet

  • images.webp
    images.webp
    10.5 KB · Luettu: 253
Päivän luvut:
572038689_1174117278234682_4552982898117238273_n.jpg
 
Näihin Gepardeihin ja Iris-T:n kannattaisi Euroopan dronen torjunnoissa laittaa kyllä rahaa. Tukisi noiden tulevien torjuntadroonien rinnalla hyvin toisiaan. Olisi mukava tietää statistiikkaa paljonko erilaisilla järjestelmillä noita on saatu alas. Mutta tuo tietohan on salattu. Arvio kuitenkin on että Gepard olisi tuolla aika ykkösnyrkki. Laukaistuja Shahed drooneja taitanee olla sodan aikana yhteensä 28000kpl

Siis mitä vittua belgia?!

Belgia on ainoa, joka voi tämän sallia. Vain ja yksin, muut voivat vain äänillään osoittaa tukea. Vastaan tulee pankkiluottamuskysymykset, voidaanko heidän valvonnassa olevasta pankista/säilytysyhteisöstä pölliä varat kollektiivisella päätöksellä. Tunnistaako kansainvälinen laki tällaista menettelyä? Onko sitä joskus koeponnistettu?

Seuraukset ovat helposti yhtä päätöstä suuremmat. Kiinalla on haaveita Taiwanin suhteen, asiakkuus venäjän 130 miljardin sijaan onkin 1000 miljardia. Muut valtiot, Iran jne?

Lisäksi mahdolliset kv-oikeudenkäynnit jälkikäteen, joissa vastaajina olisivat yksin Euroclear sekä Belgian valtio/valvova viranomainen.

Rannalta on helppo huutaa. Valitettavasti ymmärrän päätöstä. Belgia joutuu tässä asiassa emuloimaan Sveitsiä.

Muok: Kas, Petteri Orpo sanoi käytännössä saman näkökulman juuri tiedotustilaisuudessaan. Lukeeko Petterikin palstaa? 😉😂

Viimeksi muokattu:
Noista tomahawkeista puhuttiin ansioituneen bännätyn kirjoittajan toimesta jo vuosia sitten. Silloin niitä osa vähätteli. Nyt ne on taas wunderwaffeneita? Jos niitä saadaan määrissä niin kyllä, mutta USAlta niitä ei saada yhtäkään, ja euroopasta muutamia kymmeniä. Sadoilla tämä sota olisi jo sodittu, kun olisi tehtaat tuhottu..

Ilmeisen kovaa tämäkin ihmease nyt meni rysyjen ihon alle, kun puttekin oikein yltyi sanomaan, että kosto olisi hilmuinen. Tässä kohtaa toimitus muistuttaa, että M1A1 abramssit oli eskaalatio nro 2, heti Leo2 vaunujen jälkeen. Stormshadowit ja himarssit oli "ydinase eskalaatio blyat" koska ne voi kantaa ytimiä. Ei tullut rysyiltä maailmanloppua. Seuraavaksi ATACMS ja ei ainakaan ryssien puolelle, tai tulee armageddon.. ja viimeisenä F16, joka myös ydinaselavetti.

Jokainen punainen viiva on johtanut samaan, mitä putte tekee muutenkin: pommittanut summittaisesti kaupunkeja ja infraa. On täyttä kuunatsihuuhaata uskoa putlerin honotusta eskalaatioista ja ydinsodasta tämän ja tuon aseen jälkeen. Ei näy ei kuulu, ja niin se menisi jatkossakin.

Tomahawkeille on maalaukaisualusta olemassa ja tuskimpa niitä on sukellusveneen runkoon valettu, eli moduuli varmasti mahdollista käyttää myös maalla, ainakin Ukrainan pellepelottomien käsissä.
Semmonen korjaus, että Putinin 24.2.22 pitämän sodanjulistuspuheen perusteella ne 5000 Saksan lähettämää kypärää oli jo eskalaatio.
 
Noista tomahawkeista puhuttiin ansioituneen bännätyn kirjoittajan toimesta jo vuosia sitten. Silloin niitä osa vähätteli. Nyt ne on taas wunderwaffeneita?
Luulen, että vuosia sitten usko venäjän lähes läpäisemättömään ilmatorjuntaan oli kova. Ryssän it on sittemmin osoittautunut täysin pahviksi ja silmät (kuitenkin maallikkojen, vaikkakin valistuneiden sellaisten) ovat auenneet erilaisten ohjuksien tarjoamista mahdollisuuksista. Uskoisin myös, että sodankäynnin skaala on avautunut erilaisena, ei puhuta kymmenistä, ei edes sadoista iskuista enää.
 
Aamukahvi jäähtyy videoita odotellessa. Tehdään siis omaa sisältöä.

Pari pointtia sotakirveestä.

Tomahawk on 50-vuotta vanha alunperin sukellusveneiden torpedoputkista laukaistavaksi kehitetty risteilyohjus. Nyt menossa viidenteen sukupolveen, mutta alkuperäinen idea on pysynyt samana. Kohdeohjelmoitava ammu ja unohda risteilyohjus. Alisooninen koska mereltä laukaistaessa etäisyydet ovat pitkiä jolloin kantama piti maksimoida. Ohjus lentää matalalla koska terrain mappingin ohjaus tarvitsee maatutka ja kamerakuvaa. Sattumalta näistä tuli 2000-luvulla sen suurin vahvuus. Koska mennään matalalla ja pienemmällä ääni- ja lämpösignaalilla niin se on erittäin vaikeasti torjuttavissa.

Pinta-alusversio kehitettiin 1982 ja maasta-maahan versio 1984. Ilmavoimat saivat omansa muutamaa vuotta myöhemmin. Kaikissa sama puikko, mutta lähtökiihdytys meri- ja maaversioissa tapahtuu rakettimoottorilla kuten Ukrainan Flamingossa. Parinsadan metrin jälkeen rakettiosa putoaa pois ja suihkumoottori lähtee käyntiin.

Jenkeillä oli 1985 90 kpl BGM-109G Gryphon transporter–erector–launcher (TEL) ajoneuvoa, joista jokaiseen meni 4 kpl tomahawkin tulista ydinkärjellä varustettua ohjusta. Ydinversiot purettiin 1991 osana SALT sopimusta ja kylmän sodan päätettyä myös TELit stenattiin.

Maasta-maahan tekniikka on 40 vuotta vanha konsepti. Kuvassa alkuperäinen laukaisuajoneuvo.

1761384217196.webp

Amerikkalainen pulustuskonserni OSHKOSH julkisti viikko sitten messuilla uuden tomahawk TEL ajoneuvon, mitä on kehitetty vuodesta 2023. Sopivasti tämä messujulkistus oli samaan aikaan kun tomahawkeista alkoi tulemaan enemmän tarinaa julkisuuteen.

Eli heillä on valmis tuote millä tomahawkkeja voidaan pistää liikenteeseen. "Extreme Multi-Mission Autonomous Vehicle (X-MAV), capable of supporting “the future of long-range munitions”. The X-MAV is on display at AUSA 2025 with four Tomahawk missiles"

1761384653786.webp

Oshkoshin X-MAVin lisäksi Raytheonilta on tulossa samalle alustalle rakennettu robottiohjattu laukaisu-alusta DeepFires, mihin mahtuu 2 kpl tomahawkkeja, mutta tämä on vielä prototyyppiasteella. Kuvasta nähdään kuitenkin että Tomahawkeista on olemassa kasettiversio yhdelle ohjukselle. Tästä en löytänyt sen tarkempaa tietoa.

"Raytheon revealed more details of its airplane transportable (C-130) Autonomous light weight Launchers DeepFires, which uses the Oshkosh FMTV A2 — the same platform employed by the middle-tier M-MAV. Weapons payloads for DeepFires range from the AIM-9X Sidewinder for air defense all the way up to the Tomahawk."

1761387794019.webp

Hyvä video tomahawkin historiasta:

Alkuperäinen Gryphon TEL
X-MAV TEL
DeepFires
 
Katso liite: 125861

Amerikkalainen pulustuskonserni OSHKOSH julkisti viikko sitten messuilla uuden tomahawk TEL ajoneuvon, mitä on kehitetty vuodesta 2023. Sopivasti tämä messujulkistus oli samaan aikaan kun tomahawkeista alkoi tulemaan enemmän tarinaa julkisuuteen.

Eli heillä on valmis tuote millä tomahawkkeja voidaan pistää liikenteeseen. "Extreme Multi-Mission Autonomous Vehicle (X-MAV), capable of supporting “the future of long-range munitions”. The X-MAV is on display at AUSA 2025 with four Tomahawk missiles"

Katso liite: 125862

Oshkoshin X-MAVin lisäksi Raytheonilta on tulossa samalle alustalle rakennettu robottiohjattu laukaisu-alusta DeepFires, mihin mahtuu 2 kpl tomahawkkeja, mutta tämä on vielä prototyyppiasteella. Kuvasta nähdään kuitenkin että Tomahawkeista on olemassa kasettiversio yhdelle ohjukselle. Tästä en löytänyt sen tarkempaa tietoa.

"Raytheon revealed more details of its airplane transportable (C-130) Autonomous light weight Launchers DeepFires, which uses the Oshkosh FMTV A2 — the same platform employed by the middle-tier M-MAV. Weapons payloads for DeepFires range from the AIM-9X Sidewinder for air defense all the way up to the Tomahawk."

Katso liite: 125866

Hyvä video tomahawkin historiasta:

Alkuperäinen Gryphon TEL
X-MAV TEL
DeepFires
Se taisi olla vuonna 1987 solmittu INF-sopimus, missä jenkit ja neukut sopivat maasta laukaistavien ballististen ja risteilyohjusten kieltämisestä sisältäen sekä tavanomaiset että ydinohjukset, joiden kantama on 500-5500 kilometriä? Sopimus ei kattanut ilmasta eikä mereltä laukaistavia ohjuksia, joten tällaiset Tomahawkit olivat edelleen sallittuja. Trump irtisanoi sopimuksen loppuvuodesta 2018, koska katsoi ryssien rikkovan sitä avoimesti, ja virallisesti INF-sopimus lakkasi olemasta vuonna 2019. Neukkulan romahdettua sen velvoitteet siirtyivät ryssille tosin en tiedä jatkettiinko sopimuksen noudattamista Ukrainassa. Niin taikka näin, 2020-luvulla TELit on voitu ottaa takaisin käyttöön, koska INF-sopimus ei ole niitä enää kieltämässä.
 
Back
Top