Ukrainan konflikti/sota

Biafra, Tsetsenia, Baskimaa... Confirmation bias on vaikea välttää tässä aiheessa. Vain itsenäistyneet alueet jäävät muistuttamaan olemassaolostaan, siinä epäonnistuneet vajoavat historian hämärään.
Lisäksi Itä-Karjala. Aunuksen kuvernementin edustajisto äänesti 1920 (jolloin suomalaiset suojeluskuntalaiset olivat joutuneet jo bolsevikkien pois ajamiksi) yksimielisesti Neuvostoliitosta irtaantumisen puolesta, mutta Puna-armeija ei sallinut sitä, ja seurauksena kymmeniä tuhansia karjalaisaktivisteja pakeni Suomeen. Myös Vienan puolella Uhtuan maapäivät äänesti itsenäistymisestä (mutta vasta kun Vienaa miehittäneiden brittien aiemmin järjestämässä äänestyksessä oli harmillista kyllä äänestetty status quo ante bellumin eli Venäjän osana säilymisen puolesta), ja sekin kukistettiin. Kuitenkin Brest-Litovskin rauhansopimuksen vuoksi bolsevikkien olisi pitänyt sallia itsenäistymiset, sillä siinä sanottiin, että kaikkien Venäjästä irtaantumista tavoittelevien alueiden on sallittava tehdä niin.
 
Olen pohdiskellut ja yrittänyt asetella viime aikoina Donetskin suunnalta kuulemiani uutisia ja viestejä laajempaan kontekstiin. Viesteistä välittyy kuva siitä, että ihmisten tyytymättömyys miehitettyjen alueiden hallintoja (ja samalla Venäjää) kohtaan on lisääntynyt - mikäli havainnot todellakin pitävät paikkansa, se saattaisi tietää sitä, että Moskovalla on kasvavaa halua ratkaista Itä-Ukrainan "ongelma" ennen ennenkuin tilanne alkaa riistäytyä alueella hallinnasta ts. siviilivastarintaa alkaa toden teolla esiintyä.

Kirjoittelin näistä ilmenneistä ilmapiirimuutoksista hiukan laajemmin blogiin, mutta koetan sovittaa niitä vielä laajempaan kuvaan (ja ehkäpä joku päivä käsittelen aihetta tästä näkökulmasta laajemmin). Lyhyt lainaus ja loppuun linkki:

"Mikäli seuraavassa havainnossa olisi kyse yhden yksittäisen ihmisen tekemästä havainnosta, ei olisi järkevää tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä – oikeastaan sellaisessa tapauksessa kyseessä olisi likimain merkityksetön detalji, jollei siihen saisi mitään vahvistusta muita reittejä myöten. Kyseessä on kuitenkin useista, toisistaan erillisistä havainnoista, havaintojen takana on alueen asukkaita, jotka eivät tunne toisiaan, joten tämä tekee havainnosta yksittäistä havaintoa konkreettisemman. Sellaisen joka erottuu ”viestivirrasta”.

Kun muistelen aikaa vuoden taakse tai aikaa tämän vuoden alussa – talvella – taisteluiden käydessä todella kiivaana Donetskin alueella, korviini kantautui varsin usein viestiä, jossa huomattava osa alueen asukkaista nurkui ja purnasi Ukrainan tekemisistä, syy epäonnistumisiin löytyi tavattoman usein lännestä – Ukrainasta. Nyt kesän jo käännyttyä syksyyn, purnaajien määrä on merkittävästi vähentynyt, Ukrainaa syytetään aiempaa vähemmän. Ilmapiirin asteittaista muuttumista kuvaa sekin, että nyt entistä useampi kohdistaa syyttävän sormensa alueen militanttikomentajiin ja paikallisiin johtajiin, Venäjää unohtamatta
."

http://vartiopaikalla.blogspot.fi/2017/09/elamaa-kansantasavalloissa.html

vlad

Saattaa kiinnostaa @Vonka , @Maidan , @sirra
Kiinnostaa kyllä, kiitoksia taas hyvästä kirjoituksesta.

Tässä tosiaan on jonkin verran tullut sen suuntaista signaalia, joskin vielä heikkoa sellaista, että nykytilanne ei tyydytä Venäjää. Juurikin nuo vlad:n mainitsemat mielialat "kansantasavalloissa" lienevät yksi syy muiden joukossa siihen, että jonkin sortin ratkaisua haetaan. Jos kansa käy mielikuvitustasavalloissa kovin tyytymättömiksi voi niiden hallinta osoittautua entistä hankalammaksi.

Yksi lisäsyy näyttäisivät olevan kuitenkin myös pakotteet.

Laitan donotlink palvelun kautta linkin RT:n uutiseen (kyseiselle sivustolle en halua lisää klikkausjulkisuutta, sen vuoksi donotlink). Tuossa RT:n jutussa kerrotaan, että Berliinissä suhtaudutaan myötämielisesti Venäjän ehdotukseen rauhanturvaajista Donbassissa. No tuohon RT:n kuvailemaan Berliinin kantaan voitaneen suhtautua vielä isolla varauksella, Merkelin kanta Putinin puuhiin on ollut ilahduttavan tiukka. Toivottavasti linja pitää. Tässä uutisessa tuuletetaan selvästi Saksan ulkoministerin Sigmar Gabrielin puolesta, joka esitetään Venäjän aloitteen ymmärtäjänä. Nähtäväksi jää, muodostuuko Gabrielista lähitulevaisuudessa Moskovan kultapoika Saksassa, josta Moskovassa toivotaan uutta Venäjän ymmärtäjää Saksan johdossa.

Keskeistä kuitenkin tuossa RT:n jutussa on se, että siinä mainitaan tämän Venäjän aloitteen johtavan mahdollisesti pakotteiden purkamiseen. Tämä on nyt nähtävästi siellä mukana yhtenä syynä Venäjän aloitteelle. Moskovan motivaatioita tuolle alotteelleen rupeaa siis vähitellen putkahtelemaan esille.

https://donotlink.it/o20b

Läntiset johtajat eivät toivoakseni ole niin sinisilmäisiä, että Putinin aloitteen nielevät tuollaisenaan. Rauhanturvaajat ovat varmastikin ok Itä-Ukrainassa, mutta ne pitää saada Ukrainan ja Venäjän valtionrajalla eikä sementoimaan "kansantasavaltojen" rajoja, jolloin Venäjä saisi sen jäätyneen konfliktinsa pidettyä yllä ja vielä YK:n tuella.

@vlad On muuten mielenkiintoinen ajatusleikki, miten käy Venäjän tarinan osattomuudesta tapahtumiin Donbassissa siinä vaiheessa, kun venäjän armeijalle tulee lähtö sieltä? Jonain päivänä se on kuitenkin edessä. Paikallisilla asukkailla uskoisin olevan paljon silminnäkijätodistuksia "kansantasavaltojen" hallinnosta ja myös siitä, mitä väkeä ja kenen aseita siellä on liikkunut.
 
Väistämättä tulee mieleen ukrainalaisen sotilasasiantuntija (ja parlamentaarikko) Dmytro Tymchukin Facebook-päivitykset:

"Näin loppuun Venäjän ja Valko-Venäjän yhteisen Zapad-2017-sotaharjoituksen alla ukrainalaisen sotilasasiantuntija ja parlamentaarikko Dmytro Tymchukin havainnoista. Facebook päivityksessään syyskuun 6. 2017 hän nosti esille jälleen mainintana sen, että Donetskin ”kansantasavallan” 1. armeijakunta ja Luhanskin ”kansantasavallan” 2. armeijakunta harjoittelevat Zapad-2017-sotaharjoituksen aikana yhdessä Venäjän Eteläisen sotilaspiirin 8. armeijan kanssa Itä-Ukrainassa.

Päivityksessään Tymchuk viittaa tulevan harjoituksen valmistelutöiden alkamiseen, johon esim. liittyy polttoainehuollon varmistaminen. Jotta harjoitus voidaan suorittaa suunnitellusti alueella Venäjältä saapuvien yksiköiden ja Donetskin ”kansantasavallan” 1. armeijakunnan ja Luhanskin ”kansantasavallan” 2. armeijakunnan kanssa, on alueelle toimitettu rautateitse polttoainetta (29.8 – 5.9 välillä 1400 tonnia, määrä vastaa noin 25 säiliövaunullista polttoainetta). Polttoainekuljetukset muun huollon varmistamisen ohella jatkuvat edelleen. Muutaman viimepäivän aikana alueelle on tuotu Venäjältä yli 900 tonnia polttoainetta.

Dmytro Tymchuk kirjoitti samaisesta aiheesta kuluvan vuoden heinäkuun viimeisenä päivänä Facebookissa seuraavaa:

Preparations are being made for a series of exercises in the operational departments of the 1st Army Corps of the DNR and 2nd Army Corps of the LNR. These exercises are to be led by the Armed Forces of the Russian Federation in August and September of this year. According to the plan of the General Staff of the Armed Forces of the Russian Federation and the staff of the Russian 8th Combined Arms Army…”.
Tuolloin mahdollista yhteisharjoitusta tarkasteltiin kriittisesti DFRLabin artikkelissa ”Are Separatists in Ukraine Joining Russia’s Largest Military Exercise?” (2) – josta yllä oleva Tymchuk-lainaus englanniksi käännettynä."

Lainaus aiemmin linkittämästäni blogitekstistä "Elämää 'kansantasavalloissa'" - sen lyhyehköstä loppu-osuudesta, jossa huomioin aiheen. Aiheesta tullee jatkoa lähipäivinä blogiin.

vlad

@sirra - palaan viestiisi hiukan myöhemmin, herätti ajatuksia.
 
Läntiset johtajat eivät toivoakseni ole niin sinisilmäisiä, että Putinin aloitteen nielevät tuollaisenaan. Rauhanturvaajat ovat varmastikin ok Itä-Ukrainassa, mutta ne pitää saada Ukrainan ja Venäjän valtionrajalla eikä sementoimaan "kansantasavaltojen" rajoja, jolloin Venäjä saisi sen jäätyneen konfliktinsa pidettyä yllä ja vielä YK:n tuella.

@vlad On muuten mielenkiintoinen ajatusleikki, miten käy Venäjän tarinan osattomuudesta tapahtumiin Donbassissa siinä vaiheessa, kun venäjän armeijalle tulee lähtö sieltä? Jonain päivänä se on kuitenkin edessä. Paikallisilla asukkailla uskoisin olevan paljon silminnäkijätodistuksia "kansantasavaltojen" hallinnosta ja myös siitä, mitä väkeä ja kenen aseita siellä on liikkunut.

Ehdottomasti samaa mieltä tuosta "rauhanturvaaja-kysymyksestä" - sen tulee täyttää (vähintään) kolme ehtoa:

1. rauhanturvaajien on otettava valvontaansa kaikki Itä-Ukrainan miehitetyt alueet sekä Ukrainan ja Venäjän välinen raja, ulottaisin tämän sen verran pitkälle, että rauhanturvaajia tulisi olla molemmin puolin rajaa, niin kauan kunnes koko tilanne saadaan stabiloitua.

2. rauhanturvajien tulee olla monikansallisia, mutta niiden joukossa ei saa olla ainoatakaan venäläissotilasta - ulkopuolelle jättäisin myös eräiden maiden, kuten Armenia, sotilaat, koska luottamus heihin ja heidän puolueettomuuteen ei ole suuren suuri.

3. venäläisjoukot on vedettävä niin nopeasti kuin mahdollista Itä-Ukrainasta ja samalla kaikki "kansantasavaltojen" alueella olevat militantti- ja terroristiryhmät on riisuttava aseista (ja jos suinkin mahdollista, johtohenkilöitä pyrkiä toimittamaan kv. oikeuteen).

* * *

Siinä vaiheessa kun alkaa käydä ilmeisesti, että Venäjän ote alkaa lipsua, on todennäköistä, että ainakin osa "kansantasavaltojen" johdosta ja militanttikomentajista pyrkii yhteistyöhön lännen kanssa, saadakseen aikaan sopimuksen, jolla pelastavat oman nahkansa tietoja tms. vastaan. Selkäänpuukottamista tulee esiintymään aivan varmasti.

Itse pidän oikeastaan kiinnostavampana sitä, että paikallinen väki ryhtyy avaamaan niitä verkostoja, joita Venäjä operaattoreineen on alueelle rakentanut. Dokumentoitua aineistoa alueella toimineista joukoista on kiitettävän paljon, toki lisävahvistukset tietyissä tapauksissa ovat toivottavia (esim. eksaktit tiedot MH17 tapahtumista ml. mukana olleiden henkilöiden kontaktit henkilötietoineen). Samaten kiinnostavia ovat tiedot Venäjälle siirretystä omaisuudesta (tuotantolaitokset, koneet ja muu omaisuus) kuin myös näiden korruptoituneiden ja rikollisten militanttikomentajien - tai heidän omaisten - haltuun siirtyneestä omaisuudesta.

Kieltämättä eräiden ukrainalaisten oligarkkien osallisuudesta olisi mukavaa saada lisätietoa. Rinat Akhmetovin väitettiin keväällä 2014 istuneen kahdella tuolilla, myös väitteitä "kansantasavaltojen" tukemisesta esiintyi. Hänellä oli erityislaatuinen suhde esim. DNR:n alueella aina tähän kevääseen saakka, vielä viime syksynä/talvena Donetskin kärvistellessä muuten polttoainepulassa, ainoita bensa-asemia joilla oli bensaa ja diesiliä myynnissä, olivat ne, jotka olivat kuuluneet - ja kuuluivat - Akhmetovin talousimperiumiin.

vlad
 
Siis miten rauhanturvaajat voisivat ottaa toisen osapuolen alueen sekä sen toisen osapuolen ja Venäjän rajan hallintaan. Täysin mahdoton ajatus, ellei Venäjä lyö hanskoja tiskiin ja tuon avulla pesee kätensä.
Rauhanturvaajia yritetään saada miehitetyn alueen ja Ukrainan väliin. Joka on tosin oltava maskirovaa, koska mielikuva vahva, että alue on riittämätön. Samoin positiiviset vastaukset ja kommetit ehdotukseen eivät sisältäneet venäläisiä rauhanturvaajia.
 
Ajatukseni on lähinnä se, että alkuehtojen tulee olla riittävän tiukat - mikäli Venäjä pääsee alustalähtien ohjailemaan liikaa, seuraus on juuri se, että Venäjä kykenee jäädyttämään konfliktin ja Itä-Ukrainan miehitetyt alueet jäävät sen hallintaan epämääräiseksi ajaksi.

Venäjän esille tuotu tavoite on sijoittaa "rauhanturvaajat" demakraatiolinjan alueelle, jolloin valtaosa miehitetyistä alueista jää käytännössä Venäjän hallintaan, samoin 409 km Ukrainan ja Venäjän välistä rajaa - kestämätön ajatus! Niinpä lännen on tuettava Ukrainan vaatimuksia (ja alkuun pistettävä hiukan esktraa vaatimuksiin, joista voidaan sitten hiukan joustaa).

vlad
 
Poroshenko rikkoi Ukrainan perustuslain viemällä Saakashvililta Ukrainan kansalaisuus. Seurasin tänään Saakashvilin paluutta Puolasta Ukrainaan, aivan järkyttävää..ilmassa kypsyy uusi Maidan.
Saakashvili ei alistunut Poroshenkon mielivaltaan vaan ilmoitti paluusta Ukrainaan. Hän lähti Puolasta "Intercity" junalla Peremyshl-Kiova. Juna oli jo rajalla ja sen piti lähteä eteenpäin aikataulun mukaan klo 13.07, mutta sen lähtöä viivyteltiin muutamalla tunnilla. Joidenkin tietojen mukaan junan eteenpäin lähtöä viivytteli viranomaiset. Sitten poliisi kiistanut tämän. Ja Ukraliznytsja, (=VR) selitti että viivyttelyn syy on "henkilö, jolla ei ole perusteluja tulla maahaan". Saakashvili (mm hänen perhe) ja mukana ollut delegatio lähtenyt sitten bussilla toiselle rajanylitys paikalle - "Schegini", jota olikin (ei ole yllätys) suljettu vartavasten. Tästä seurasi myöhemmin kunnon mellakkaa.
Junassa, ihmetellaan viivyttelyn syytä:
Myöhemmin:

Saakashvilin kannattajat ylittäneet rajan:

Paikalle marsittiin Poroshenkon ja oligharhien toimeesta tietenkin "titushkat":

Saakashvilin kannattajat, mukana myös media ja kansanedustajat, tulivat väkisin rajan yli auttaen politikon ja hänen kanssa olevan delegation mukaan.
Jatkoa odotellaan..
 
Viimeksi muokattu:
Poroshenko rikkoi Ukrainan perustuslain viemällä Saakashvililta Ukrainan kansalaisuus. Seurasin tänään Saakashvilin paluutta Puolasta Ukrainaan, aivan järkyttävää..ilmassa kypsyy uusi Maidan.
Saakashvili ei alistunut Poroshenkon mielivaltaan vaan ilmoitti paluusta Ukrainaan. Hän lähti Puolasta "Intercity" junalla Peremyshl-Kiova. Juna oli jo rajalla ja sen piti lähteä eteenpäin aikataulun mukaan klo 13.07, mutta sen lähtöä viivyteltiin muutamalla tunnilla. Joidenkin tietojen mukaan junan eteenpäin lähtöä viivytteli viranomaiset. Sitten poliisi kiistanut tämän. Ja Ukraliznytsja, (=VR) selitti että viivyttelyn syy on "henkilö, jolla ei ole perusteluja tulla maahaan". Saakashvili (mm hänen perhe) ja mukana ollut delegatio lähtenyt sitten bussilla toiselle rajanylitys paikalle - "Schegini", jota olikin (ei ole yllätys) suljettu vartavasten. Tästä seurasi myöhemmin kunnon mellakkaa.
Junassa, ihmetellaan viivyttelyn syytä:
Myöhemmin:

Paikalle marsittiin tietenkin "titushkat":

Saakashvilin kannattajat, mukana myös media ja kansanedustajat, tulivat väkisin rajan yli auttaen politikon ja hänen kanssa olevan delegation mukaan.
Jatkoa odotellaan..

Rajan takana on kohta kolme venäläistä armeijaa ja povaat uutta maidania Ukrainaan?
En ole varma voiko kukaan auttaa.
 
Rajan takana on kohta kolme venäläistä armeijaa ja povaat uutta maidania Ukrainaan?
En ole varma voiko kukaan auttaa.
Pitääkö alistua sen pelossa mielivaltaisten offshoreihin kansalta varastelevien poroshnkoihin?
 
Pitääkö alistua sen pelossa mielivaltaisten offshoreihin kansalta varastelevien poroshnkoihin?

Se ei ollut pointtini, Ukraina on mielestäni juurikin failed state tilassa ja on ihme jos Venäjä ei pyri siitä hyötymään.

Saakashvili on mies jonka Venäjä on jo korottanut sotarikollisen asemaan omassa narratiivissaan Georgian sodasta lähtien.
Hänen johtamansa uusi maidan tullaan hyödyntämään täysmimääräisesti propagandassa ja sen pohjalle on jo helppo kehitellä casus belli.

Tämä on oma analyysini joka ei ota kantaa siihen mitä pitäisi tehdä.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS

Saakashvili on Putinin ja pro-krelmilaisten georgialaisten kauhu. Ja nyt Poroshenko liittyi heidän paskalle haisevaan joukkoon.

Toisaalta on hyvä että Saakashvilin kannatus niin hyvä, toisaalta tämä tilanne ilahduttaa Kremlia, mutta Venäjän finansit ovat mitä ovat. Erittäin huono että pääsyyllinen tähän on itsе Poroshenko :mad: - se on hänen emovirhe, pelkurimainen ja katala kostonhimoinen teko jossa hän meni liian pitkälle. Aivan idiottimaisuuteen. Mitään kunniotusta häntä kohtaan ei koskaan ollut, ja nyt vain syvä inho.
Pelkkä keksiminen että rajaylityspaikka on miinoitettu on jo överien överi.
Ja taustalla tietenkin mukana muiden vallasta taistelu (tai/ja pelko että heidätkin lustroidaan tulevaisuudessa, siksi ovat siellä eturiivissa mukana, muka "me ollaan rehellisia, me ollaan Saakashvilin kanssa") mm Julia Timoshenko nähtiin.

Saakashvili on sikäli harvinainen ihminen että tekee tämän muista syistä kun rahasta, hän aidosti halua hyviä muutoksia maahan. Valitettavasti sellaiset rehelliset polittikot kun Saakshvili jäävät ahneiden ja vallanhaluisten poliitikoiden jalkoihin. Mutta katsotaan..
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä näin on. Taisaalta on hyvä että Saakashvilin kannatus niin hyvä, toisaalta tämä tilanne ilahduttaa Kremlia. Erittäin huono että pääsyyllinen tähän on itsе Poroshenko :mad: - se on hänen virhe. Tämä hänen pelkurimainen ja katala teko jossa hän meni liian pitkälle. Aivan idiottimaisuuteen.
Ja taustalla tietenkin muiden vallantaistelu (tai/ja pelko että heidätkin lustroidaan, siksi ovat siellä eturiivissa mukana, muka "me ollaan rehellisia") Timoshenko nähtiin heti PR:massa itseään ja Ljashko..

Saakashvilin olisi hyvä pysyä poissa Ukrainasta, jotenkin tämäkin tulee kuin tilauksesta, keitä tässä kuviossa on taustalla häntä nostamassa?
 
Saakashvilin olisi hyvä pysyä poissa Ukrainasta, jotenkin tämäkin tulee kuin tilauksesta, keitä tässä kuviossa on taustalla häntä nostamassa?
En usko että tämän paluun hän on tehnyt jonkun tilauksesta ja jos joku juonnittelee, niin tuskin Saakashvili siinä mukana. Hän oli USA:ssa kun sai tiedon että Poroshenko otti häneltä pois Ukrainan kansalaisuuden, tiedon tästä hän sai heinäkuun lopulla. Kahden viikon päästä hän ilmoitti palaavansa Ukrainaan 10.9, kuten jo ajemmin suunnitellutkin ja ilmoitti että piti Poroshekon tekoa Ukrainan perustuslain vastaisena. Saakashvililla oli oma ohjelma ja tietääkseni loma, jolloin hän halusi olla perheensa kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Käsittääkseni Saakasvili luopui Georgian kansalaisuudesta silloin kun hän sai Ukrainan kansalaisuuden. Tämä siksi että kaksoiskansalaisuus ei toisi esteitä viranhoidossaan. Poroshenko nimitti hänet Odessan alueen kuvernööriksi.
Tätä taustaa vasten on aika outoa että Poroshenko mitätöi Saakasvilin kansalaisuuden ja tekee henkilöstä "ei-minkään-maan" kansalaisen.
Olen samaa mieltä että Poroshenkolla ei ole puhtaat jauhot pussissa.
 
Minäkin seurasin Saakashvilin paluusirkusta, tosin itse tapahtumia en läheskään niin tarkasti kuin Maidan. Enemmän Ukrainan tarkkailijayhteisön reaktioita.

Yleisesti ottaen kunnon periukrainalainen tapahtuma, Femenin Inna Shevtshenkokin oli paikalla tempaisemassa. Ljashkoa en huomannutkaan, oli kai niin marginaalissa. :D

Itselläni ei ole sellaista vaikutelmaa, että Saakashvililla olisi ollut erityisen suurta kannatusta Ukrainassa, kun on mokaillutkin ihan riittävästi. Tässä nimenomaisessa tilanteessa Poroshenko on kuitenkin se kardinaalimokailija, joka luultavasti on tässä vain auttanut Saakashvilin suosion kasvua.

Mielestäni kyllä se uusi Maidan on pikkuhiljaa kypsynyt, mutta, näillä näkymin, tuskin ukrainalaiset sitä lähtevät tekemään ennen kuin Venäjän muodostama uhka on saatu kuriin. Jotkut pienet aktivistiryhmät erikseen.

Failed state - mittariin viitaten, ehkäpä tämänhetkinen Ukraina on kuitenkin piirun verran paremmassa asemassa kuin Suomi yöpakkasten ja Noottikriisin aikoihin. Noin niinkuin Venäjän vaikutusvaltaan nähden. :D

Edit. Korjattu Shevtshenko-nimen typo.
 
Viimeksi muokattu:
Käsittääkseni Saakasvili luopui Georgian kansalaisuudesta silloin kun hän sai Ukrainan kansalaisuuden. Tämä siksi että kaksoiskansalaisuus ei toisi esteitä viranhoidossaan. Poroshenko nimitti hänet Odessan alueen kuvernööriksi.
Tätä taustaa vasten on aika outoa että Poroshenko mitätöi Saakasvilin kansalaisuuden ja tekee henkilöstä "ei-minkään-maan" kansalaisen.
Olen samaa mieltä että Poroshenkolla ei ole puhtaat jauhot pussissa.

Poroshenko yritti lähinnä vain ratsastaa Saakashvilin suosiolla, mutta eihän se perkele pysynytkään lieassa. Loppu olikin paniikkisähläustä, jopa tyyliin Janukovitsh.

Eipä siinä, Saakashvilikin on päästellyt kunnon sammakoita suustaan.
 
Back
Top