Ukrainan kriisin seuraukset Suomessa

Mutta eikö Krimin miehittäminen täytä strategisen iskun tunnusmerkit? kohteena vain oli Krim eikä Kiova.
Minusta(kin) juuri näin. Strateginen isku, joka tehtiin korkeassa valmiudessa olevilla erikoisjoukoilla sun muilla. Otettiin haltuun tärkeät kohteet salamana, sitten lentokuljetuksin ja maanteitä pitkin varsinaiset päävoimat paikalle. Kohdealueella olevat puolustajan joukot "lamautettiin" (tässä tapauksessa ehkä propagandalla ja röyhkeydellä) ja sidottiin toimintakyvyttömäksi. Kun tähän vielä yhdistetään sisäpoliittinen sekoilu Ukrainassa (jonka Venäjä itse loi), meni kaikki täysin nappiin.
 
Ilman muuta strateginen isku, jonka tavoitteena luultavasti juuri allamainittu fait accompli. Lähin vertailukohta lienee Argentiinan Falklandin valtaus 1982. Siitä on opittavissa pari juttua:

-fait accomplia voidaan yrittää myös sotilaallisesti vahvempaa osapuolta vastaan.
-fait accompli ei aina onnistu!
 
Sen verran (tiedoksi niin itäiselle kuin läntisellekin tiedustelulle) sanon, että Suomessa moinen Krimillä nähty koptereilla lentely ei onnistu ilman vastatoimia.
Sanoo maan virallinen hallitus mitä tahansa tai olkoon sanomatta, mitään.

Ainakin täällä itäisessä Suomessa löytyy vielä aseistusta aika monesta mökistä sekä pahan paikan tullen tahto käyttää niitä maahantunkeutujaa vastaan.

olkoon tämä purkaus sitten ennustus Fait Accomplii -tilanteen jälkiseurauksille.
 
Krutchov antoi Krimin Ukrainalle ja heillä on 2042 asti vuokrasopimus meritukikohdasta..joten mitään lainavastaista ei koptereilla ole tehty käsittääkseni.
 
Venäjä ja Ukraina painavat Helsingin pörssiä
Maanantai 3.3.2014 klo 12.14
Helsingin pörssi on avautunut yli 2 prosenttia miinukselle Venäjän ja Ukrainan tilanteen vuoksi.
Laskussa ovat erityisesti yhtiöt, joilla on runsaasti liiketoimintaa Venäjällä.
Nokian Renkaat on pudonnut yli 7 prosenttia, YIT lähes 6 prosenttia ja Stockmann vajaat 5 prosenttia.
Venäjä ja Ukraina painavat myös muita Euroopan pörssejä. Muun muassa Frankfurtin pörssi on noin 2,5 prosentin laskussa.
STT
 
Muistakaa nyt että poliittinen muisti on lyhyt ja Ukraina tuntuu olevan kaukana Suomesta, ainakin henkisesti. Ihmiset ja poliitikot nyt vain tahtovat lakaista ikävät asiat asiat nopeasti maton alle heti kun pystyvät ja jatkaa sitten aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Tai jos onkin tapahtunut niin ei se jostain ihmeellisestä syystä meitä koske kuitenkaan.
 
En haluaisi uskoa, että eduskunta ja muut päättäjät jättäisivät tämän asian sikseen.

Se on selvää, että osa kansasta haluaisi mielistellä Venäjälle entistäkin kovemmin, mutta mahtaako vaikuttaa toiseenkin suuntaan? Siis herätäänkö nyt lintukodosta ja ryhdytään aidosti keskustelemaan turvallisuuspolitiikasta ja valinnoista?
 
Olen ollut huomaavinani että monelle "aito keskustelu turvallisuuspolitiikasta" tarkoittaa "Naton varauksetonta kannattamista".

En ole nähnyt Suomessa mitään muuta kuin avointa turvallisuuspoliittista keskustelua viimeisten 20 vuoden aikana. Mitään "rajoittamista" tai "vaientamista" ei ole tapahtunut muualla kuin joidenkin ihmisten mielikuvituksessa. On vain niin että jotkut ihmiset ovat pettyneitä siihen että muut eivät ajattele heidän laillaan, ja ovat siksi kehittäneet sadun sensuurista ja rajoittamisesta selittämään sen miksi heidän esittämänsä ilmiselvästi paras vaihtoehto ei saa ansaitsemaansa kannatusta.
 
Lyhyellä aikavälillä (<1vuosi) Moskova tulee saamaa itä-Ukrainan ja Krimin välittömään valvontaansa eivätkä EU, Nato tai USA kykene tekemään se estämiseksi hevon v-n helvettiä. Keski-eurooppa ei selviä ilman Venäjän kaasua, öljylle löytyy aina ostaja ja muut pakotteet voidaan kiertää. Sotilaallista voimaa Venäjän pois ajamiseksi ei ole saatavilla, kyse ei ole siitä ettei sitä haluta tai uskalleta käyttää, SITÄ EI OLE!

Keskipitkällä aikavälillä tämä tulee tiukentamaan Putinin otetta kotimaassa, mutta vain väliaikaisesti. Paine kleptokraatteja vastaan tulee kasvamaan ja silloin kiusaus sotilaallisiin seikkailuihin ulkomailla on suuri. On erittäin vaarallista jos Kreml nyt tulkitsee Naton ja USA:n halvaksi bluffiksi. Itämeren alue ja Kaliningrad ovat helppoja lähiulkomaita. Olemattomat puolustusvoimat, vahva venäläinen vähemmistö, vähäinen strateginen merkitys lännelle.

Pitkällä aikavälillä Venäjä on kroonisesti epävakaa valtio, joka on nykymuodossaan ~20 vuotta vanha ja linkuttaa kriisistä kriisiin. Jos nykyhallinto ei kaadu tähän niin se kaatuu johonkin muuhun, mutta koska?

Yksi mahdollisuus vakauttaa tilanne olisi tehdä etupiirijako Ukrainan suhteen jossa Venäjä saa itäosan ja Krimin ja lännen "kriisinhallintaosasto" tulee läntisiin osiin, tähän ymmärrys että Saksassa olevat Naton maavoimat astuvat askeleen itään ja majoittuvat Viroon ja Latviaan. Sitten päästäänkin odottelemaan VEnäjän sisäistä kehitystä.
 
Seuraavat asiat pitää panna kuntoon, en laita, että PITÄ ISI VAAN PITÄÄ:

- JOUKKOJEN HARJOITTAMINEN ON SAATAVA KONDIKSEEN, IHAN ILMAN MUTINOITA JA LÄPÄTYKSIÄ. Minä en hyväksy mitään selityksiä, jotka yrittävät väittää muuta. On oltava arsenaalissa tuoreesti koulutettuja joukkoja ja tarpeeksi. Katsokaa millä tempuilla Venäjä on hoitanut hommaa, aivan helvetin hyvä vastaus olisi ollut jo se, että olisi ollut heittää peliin harjoitettuja kokoonpanoja edes kevyin asein.

- nyt sitten asia, jota en tunne, mutta kuuluu samaan kuin joukkojen harjoittaminenkin. On taatusti kehitettävä kykyä heittää peliin NOPEASTI näitä koulutettuja joukkoja. NOPEASTI ei tarkoita viikkoa tai kahta, kuusi tuntia on lähellä totuutta. Homma voi ollakin ihan okei, en tunne asiaa eli en väitä mitään. Jos joku väittää, että erikoisjääkäripataljoona on vastaus tähän huutoon, niin minä sanon, että tutkituttakaa päänne ja avatkaa kanava Ukraina-uutisille.

- katsokaa nyt v...u, missä roolissa olivat täsmäohjustimet, panssarikolonnat ja reaktiopommittajat....rahaa on ruvettava irtoamaan ihan siihen perushuttuun, joka on joukkojen kouluttaminen. Kaikkea ei kannata holvata kapeaan huipputeknologiseen kärkeen, nuo sijoitukset voi hyökkääjä kuitata yksinkertaisesti valitsemalla toimintatavat, jotka eivät tuota edes maaleja näille hiteki-välineille....tässä sitä nyt ollaan.

Jos joukkojen harjoittamista ei saada käyntiin nyt nähdyn jälkeen, olen helvetin pettynyt ja odotan kyllä sille perusteluja. Myrskyvaroitus on tullut, meillä ei ole varaa joutavuuksiin.
 
Mitenköhän tämä kriisi vaikuttaa Venäjän ja sitä kautta Suomen talouteen? Ukraina on jo konkurssin partaalla, Venäjälläkin voi tyytymättömyys lisääntyä eikä Suomessakaan varmaan mitään taloudellisesti hyviä vuosia ole ihan heti edessä. Helvetin hienoa kaiken kaikkiaan.

Käsittääkseni Venäjä tulee olemaan taloudellisesti suurin häviäjä. Ukraina menee ilman muuta jonkun elätettäväksi, elättääkö sen Venäjä vai Länsi, epäilen, että Länsi saa tuon ilon osakseen. Venäjän taloussuonta tämä iskee ja lujaa, sitä kautta veikkaan vahvasti, että Putin voi ostaa aamukamman, eikä tarvitse ostaa edes metrin mittaista gonakampaakaan.

Hienosti Venäjä kyllä toimii. Järjesti kymmenillä miljardeilla olympialaiset, joissa haluttiin esitellä uutta modernia Venäjää. Kisat menivät hyvin ja puitteet olivat upeat, niitä suitsutettiin laajalti. Ja mitä tekee Venäjä....ennenkuin olympiatulen hiillos ehtii sammua aloitetaan sotilasoperaatio naapuria vastaan ja aivan turhaan, täysin absurdein syin. Osataan sitä sielläkin kusta glooria-arvo maailman silmissä kerralla viemäriin. Sota aloitetaan näköjään joka kerta olympialaisten tunnelmissa, saa nähdä mikä on kohteena neljän vuoden kuluttua.
 
Seuraavat asiat pitää panna kuntoon, en laita, että PITÄ ISI VAAN PITÄÄ:

Niinpä niin, tarvitaan miehiä, miehille tarvitaan jotakin millä ampua, jotakin millä liikkua ja jotakin millä kommunikoida. Krimillä on nyt menossa se kuuluisa "harmaa vaihe". Suomen doktriinin mukaan nyt alettaisiin pikkuhiljaa kertauttamaan miehistöä ja ostamaan Nato-maista tavaraa jaettavaksi.
 
Seuraavat asiat pitää panna kuntoon, en laita, että PITÄ ISI VAAN PITÄÄ:

- JOUKKOJEN HARJOITTAMINEN ON SAATAVA KONDIKSEEN, IHAN ILMAN MUTINOITA JA LÄPÄTYKSIÄ. Minä en hyväksy mitään selityksiä, jotka yrittävät väittää muuta. On oltava arsenaalissa tuoreesti koulutettuja joukkoja ja tarpeeksi. Katsokaa millä tempuilla Venäjä on hoitanut hommaa, aivan helvetin hyvä vastaus olisi ollut jo se, että olisi ollut heittää peliin harjoitettuja kokoonpanoja edes kevyin asein.

- nyt sitten asia, jota en tunne, mutta kuuluu samaan kuin joukkojen harjoittaminenkin. On taatusti kehitettävä kykyä heittää peliin NOPEASTI näitä koulutettuja joukkoja. NOPEASTI ei tarkoita viikkoa tai kahta, kuusi tuntia on lähellä totuutta. Homma voi ollakin ihan okei, en tunne asiaa eli en väitä mitään. Jos joku väittää, että erikoisjääkäripataljoona on vastaus tähän huutoon, niin minä sanon, että tutkituttakaa päänne ja avatkaa kanava Ukraina-uutisille.

No mikäs se sitten on? Muita kuin ammattilaisia tahi varusmiehiä on mahdoton saada punkasta 6h:ssa sinne missä niitä tarvitaan.
Joku paikallinen maakuntajoukko siihen saattaa kyetä, mutta se on paikallinen ja hyvin rajallisen kokoinen joukko se, ilmeisestikkään et ajanut takaa mitään max. komp. kokoista voimaa?

Erikoisjoukkoja vastaan Utin erkki on mitä sopivin, se voi operoida jo täydellä höyryllä kun ensimmäisten reserviläisten kutsumista vasta harkitaan = muodossa tai toisessa sillä ostetaan aikaa muiden joukkojen perustamiselle. Täytyy muistaa ettei meille kyetä todellakaan uittamaan maan sisään mitään kummoisia voimia ilman että rajapuomi ns. avataan teloilla.

Omana valmiusreserviin kuulumis aikana, passin välissä oli tosiaan "saavu ilmoitettuun paikkaan 48h sisällä jne. lappu", tuollainen porukka saadaan kyllä 6h:ssa sinne minne halutaan, mutta sen pitää olla jo kasarmilla käskyn käydessä.

Esim. molemmista etelän Jpr05:sta + Kaartista saadaan varmasti valmiuspataljoona/sen runko liikkeeseen SA-varustuksessa esittämässäsi 6h:ssa, mutta reserviläisten pitää olla siinä vaiheessa jo saapunut kasarmille. Koulutuksenkin pitäisi olla ihan siedettävällä tasolla koska yli 5-vanhoja kertauttamattomia sijoituksia noissa tuskin juurikaan on.

Ongelma kotomaisessa "ensilinjan" valmiudessa on siinä löytyykö päättävältä taholta munaa antaa pv:lle lupa määrätä sitä ensilinjan reserviä ylimääräiseen palvelukseen, täyttä/julkista lkp se ei vaadi.

- katsokaa nyt v...u, missä roolissa olivat täsmäohjustimet, panssarikolonnat ja reaktiopommittajat....rahaa on ruvettava irtoamaan ihan siihen perushuttuun, joka on joukkojen kouluttaminen. Kaikkea ei kannata holvata kapeaan huipputeknologiseen kärkeen, nuo sijoitukset voi hyökkääjä kuitata yksinkertaisesti valitsemalla toimintatavat, jotka eivät tuota edes maaleja näille hiteki-välineille....tässä sitä nyt ollaan.

Jos joukkojen harjoittamista ei saada käyntiin nyt nähdyn jälkeen, olen helvetin pettynyt ja odotan kyllä sille perusteluja. Myrskyvaroitus on tullut, meillä ei ole varaa joutavuuksiin.

Harjoittelu on ilman muuta oltava prioriteetti listojen kärjessä, mutta ei niinkään sen takia että osaaminen ehtii rapautumaan siviilissä, vaan sen takia että osaamista pitäisi saada ylöspäin vielä kotiuttamisen jälkeenkin tai sitten palveluksen aikainen leirittäminen on oltava niin laadukasta että se kantaa reservissä ne valmiusvuodet.
 
En tiedä onko tätä vielä liitetty tänne, mutta olen Tervon kanssa täsmälleen samaa mieltä:

Jari Tervo: Sodan aattona
Viime vuosikymmenten merkittävin maailmanhistoriallinen tapahtuma oli Neuvostoliiton romahtaminen, kirjoittaa Jari Tervo blogissaan.

Jari Tervo Kuva: Lassi Seppälä / Yle
Luhistumisen kumu kuuluu yhä. Ukrainassa Venäjän presidentti Putin yrittää pitää kynsin hampain kiinni imperiumin raunioista.

Venäjä ei voi sietää länsimielistä Ukrainaa. Se näkee Ukrainan länsitien päässä Euroopan unionin ja jopa Naton jäsenyyden. Baltian maitten, entisten neuvostotasavaltojen, liittyminen molempiin järjestöihin nöyryytti Venäjää.

Kansainvälinen yhteisö on tuominnut Yhdysvaltain presidenttiä Barack Obamaa ja Suomen presidenttiä Sauli Niinistöä myöten venäläisten joukkojen tunkeutumisen Krimin niemimaalle. Miehitys on kansainvälisen oikeuden räikeä loukkaus.

Putin on ilmoittanut Venäjän suojelevan Ukrainassa venäläisiä väkivallalta. Se on naurettava tekosyy. Länsimedian mukaan Krimillä on kuollut mielenosoituksessa yksi venäläinen sydänkohtaukseen.

Venäläisten suojeleminen milloin miltäkin Venäjän naapurimaissa on Putin ulkopolitiikan kulmakiviä. Sillä hän selittää Venäjän puuttumisen naapureitten elämään ja haikailun neuvostoaikojen mahtiin. Saman venäläisten suojelupolitiikan pienimpiä kaikuja on Venäjän huolestuminen siitä, miten Suomi kohtelee venäläistaustaisten vanhempien lapsia.

Paluuta neuvostoaikaan edustaa myös kielenkäyttö. Ukrainasta paennut syrjäytetty presidentti Viktor Janukovitš, tämä omia kansalaisiaan murhauttava kansainvälinen suurrikollinen, ilmoitti Venäjällä pitämässään tiedostustilaisuudessa, että fasistit ovat kaapanneet vallan Kiovassa. Yleisradion televisiouutisissa monet haastatellut Krimin venäläiset ovat tuominneet Ukrainan kumouksen fasistiseksi. Tekosyy tähän saadaan siitä, että pieni siru Janukovitšin vastaisesta oppositiosta kuuluu oikeistoradikaaleihin.

Fasistisia haamuja näkevien joukkoon liittyi myös urheilu- ja kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen (vas.) eduskunta-avustaja Antero Eerola. Hän tuomitsi Janukovitšin syrjäyttämisen laittomaksi vallankaappaukseksi, luultavasti näin erottaen sen laillisista vallankaappauksista. Eerola kysyi: "Milloin EU tuomitsee tämän fasismin nousun?"

Putin on ilmoittanut Venäjän suojelevan Ukrainassa venäläisiä väkivallalta. Se on naurettava tekosyy.

Ukrainassa ei tietenkään ole kysymys fasismista, vaan stalinistisesta kielipelistä. Neuvostoliitto nimitteli toisen maailmansodan jälkeen fasisteiksi kaikkia, jotka olivat eri mieltä sen kanssa. Erimielisyys riittää fasistiksi leimaamiseen myös tänään. Tietenkin Venäjän kansan syvien rivien on helpompaa hyväksyä sota fasisteja vastaan kuin länsimaista demokratiaa vaativia vastaan.

Putin on ollut muka huolissaan venäläisten mahdollisesti kohtaamasta väkivallasta Ukrainassa. Varsinaista väkivaltaa ovat tätä kirjoitettaessa toistaiseksi kohdanneet vain ne ukrainalaiset, jotka kylmäverisesti murhattiin Maidan-aukiolle.

Miksi Venäjän liittolaiset, Ukrainan janukovitšit ja Valko-Venäjän lukashenkat, ovat järjestään rikollisia tai diktaattoreita? Johtuisiko se siitä, että muunlaisia johtajia ei saada Venäjän harjoittaman politiikan taakse?

Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien Suomen ulkopolitiikan mantrana on ollut ilmoittaa Suomen tukevan Venäjän demokratisoitumiskehitystä. Se on tietenkin kohtelias tapa välttää sanomasta mitään kärjekästä demokratian nykytilasta Venäjällä. Viimeistään nyt on valitettavasti tullut selväksi, että Suomi on yli kaksikymmentä vuotta tukenut kehitystä, jota ei ole olemassa.

Ukrainan kriisin myötä saivat käytännön ulko- ja turvallisuuspoliittista opetusta ne kotimaiset ajattelijat, joitten mielestä perinteiset uhkakuvat kuuluvat menneeseen maailmaan ja armeija voi keskittyä puhdistamaan lintuja öljystä ja poimimaan puolukoita.

Nyky-Venäjä muistuttaa vanhaa Neuvostoliittoa myös siinä, että länteen on syntynyt koulukunta, joka pienistä yksityiskohdista yrittää päätellä, onko Venäjän politiikka muuttumassa. Onko Venäjä liberalisoitumassa? Puhaltavatko vihdoin vapaamieliset tuulet? Kremlologien sijaan on syntynyt putinologeja. Mihail Hodorkovskin ja Pussy Riotin jäsenten vapauttamista tervehdittiin innostuneesti.

Eivät nämä vapauttamiset mitään merkinneet. Ne olivat vain vahaa, jolla kiillotettiin sotilassaapasta.

Venäjä ei ole demokratia eikä se demokratisoidu. Se on uhka kaikille sen naapurissa asuville kansanvaltaisille maille, ellei sille tehdä selväksi, että tämä ei käy. Baltian maissa Ukrainan tilannetta seurattaisiin paljon huolestuneemmin, elleivät ne kuuluisi Natoon. Venäjä ymmärtää kyllä, ettei sotilasliittoon kuuluvaan maahan saapastella niin kuin Ukrainaan.

Muistattehan vielä Naton? Sehän on tämä kauhea ja tarpeeton sotilasliitto.

Jari Tervo
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija
 
Käsittääkseni Venäjä tulee olemaan taloudellisesti suurin häviäjä. Ukraina menee ilman muuta jonkun elätettäväksi, elättääkö sen Venäjä vai Länsi, epäilen, että Länsi saa tuon ilon osakseen. Venäjän taloussuonta tämä iskee ja lujaa, sitä kautta veikkaan vahvasti, että Putin voi ostaa aamukamman, eikä tarvitse ostaa edes metrin mittaista gonakampaakaan.

Hienosti Venäjä kyllä toimii. Järjesti kymmenillä miljardeilla olympialaiset, joissa haluttiin esitellä uutta modernia Venäjää. Kisat menivät hyvin ja puitteet olivat upeat, niitä suitsutettiin laajalti. Ja mitä tekee Venäjä....ennenkuin olympiatulen hiillos ehtii sammua aloitetaan sotilasoperaatio naapuria vastaan ja aivan turhaan, täysin absurdein syin. Osataan sitä sielläkin kusta glooria-arvo maailman silmissä kerralla viemäriin. Sota aloitetaan näköjään joka kerta olympialaisten tunnelmissa, saa nähdä mikä on kohteena neljän vuoden kuluttua.

Ajoitus tuntuu tosiaan (taas) surkealta. Toisaalta, Putin ehkä pani merkille miten vähällä Venäjä pääsi poliittisesti Georgian operaatiosta. Silloinkin retoriikka länsivalloilta oli hyvin kovaa - ja siinä revohkassa oikeasti kuolikin paljon ihmisiä, mitä ei tässä ole (toistaiseksi) tapahtunut. Yhdellä jos toisella asialla uhkailtiin ja neljä vuotta myöhemmin sama kööri hymyili iloisesti olympialaisten avajaisissa. Taas toisaalta, ei lännessäkään sentään ihan mitä tahansa niellä ja jos invaasiot naapurimaihin muuttuvat kovin tavallisiksi niin jossain vaiheessa pinna alkaa kiristymään.

Ps. seuraaviin olympialaisiin on vain 2 vuotta.
 
Tämä kuulostaa varmaan epäisänmaalliselta, mutta joskus on käynyt mielessä, että kunpa Venäjä valtais Suomen pian ja lopettaisi lastensuojeluviranomaisten toiminnan. Minulta ei ole viety mutta ystäväpiirissä joka toiselta. 18 000 lasta asuu nyt kodin ulkopuolella ilman tuomarin päätöstä, eli 10 vuoden aikana ehkä 100 000 on viety, jopa 17-vuotiaita viedään tahdonvastaisesti (määrät lukee THL vuosikertomuksessa). Sosiaalitanttoja ei valvo kukaan ja he vetoavat siihen että kaikki paperit on salaisia. Eikä papereita yleensä edes ole, valtaosa kommunikaatiosta menee suusta suuhun tanttojen kesken ja viranomaisten välillä. Pari harmaata palaveria olen nähnyt itsekin koulumaailmassa ja hallinto-oikeus järjestäisi heille välittömästi potkut jos kertoisin. Olen seurannut todella läheltä neljää tapausta ja seurustellut aikoinaan usean tämmöisen tantan kanssa, nykyään en voisi. Osa heistä uskoo toimivansa oikein. Itse olivat kaikki lapsettomia. Kirjanopit ovat ohittaneet inhimillisyyden rippeetkin, kuin jossain DDR:ssä, missä sukulaiset ilmiantaa toisiaan, syyttömiäkin. Tämän päivän Iltalehti 3.3 kirjoitti järisyttävää juttua päiväkotien hoitajista jotka ei välitä lapsista tippaakaan, rikkoo sääntöjä ja lähinnä juttelevat keskenään, jokainen voi kuvitella että mitä sakkia on sitten viranomaiset, eli se huonompi puolisko saman alan ihmisistä. Bisnekseen en ota kantaa mutta toiminnan budjetti on 600 miljoonaa ja määräaikaiset tantat saavat tehdä päätöksiä esim 3-5 vuoden pidätys/sijoitusajasta. Eipähän sitten omat työt pääse loppumaan !!

Putin ja Medvedev saisivat heittää Siperian kylmimmälle leirille tai arolle tuhannet suomalaiset sosiaalivirkamiehet ja lautakuntien politrukit. Tämä maa olisi oikea paratiisi sen jälkeen. Olen vannonut jo vuosia sitten että minä tai lapseni eivät tähän maahan veroja maksa niin kauan kuin sillä rahalla vaan kidutetaan viattomia lapsia ja kunnollisia, täysraittiita ja fiksuja vanhempia, joiden ainoa vika saattaa olla esim se, että tekee makaronilaatikon väärin, kuten varatuomari Ikosen kirjassa on yhtenä esimerkkinä:

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/119...oista+aiti+teki+makaronilaatikkoa+vaarin.html
 
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194856562206/artikkeli/il jarkyttavat tarinat huostaanotoista aiti teki makaronilaatikkoa vaarin.html

Juu, ja tätä lapsipropagandaa syöksee ilmoille Venäjä, jonka kaduilla asuu ties miten monia kymmeniä tuhansia lapsia. Eli Charlie vaihtaisit nämä kotoiset ongelmat uusiin, kenties vielä drramaattisempiin?
 
Mistä päin maailmaa kirjoittelet Charly?

Jos tiedossasi on jotain raskauttavaa todistusaineistoa, ole hyvä ja tee mainitsemallesi vääryydelle jotain.
Omassa duunissa olen nähnyt lastensuojelun toimintaa ja ei niitä lapsia kovin helposti vanhemmilta riistetä. Melkoinen rapajuoppo/narkki äiti saa olla, ennen kuin koneisto alkaa toimia, mutta joskus on vain pakko.

Toki suomalainen virkamieskunta on melko koskematon eliitti luokka suomessa, mutta toivon sydämeni pohjasta, että ongelmat heidän kanssaan ratkaistaan ilman uuden isä aurinkoisen apua.
 
Mutta eikö Krimin miehittäminen täytä strategisen iskun tunnusmerkit? kohteena vain oli Krim eikä Kiova.

Ei mielestäni. Meille strateginen isku on markkinoitu valtionjohtoon, asevoimiin ja yhteiskunnan perusrakenteisiin kohdistettuna täsmäiskujen sarjana, joka vie edellytykset sodankäyntiin jo ensimmäisessä erässä. Ukrainassa valtiota johtaa vallan kaapannut sakki, infralle ei ole tehty mitään ja asevoimat ovat suurimmaksi osaksi koskemattomat. Periaatteessa Ukraina voi nyt rauhassa laittaa armeijan liikekannalle ja tämän jälkeen ajaa venäläiset pois valtaamiltaan alueilta. Eli ihan perinteista raakaa vääntöä puolin ja toisin. Venäjä tosin sai todella hyvän alun, kun Ukrainan joukkoja ei ollut rajalla puolustusta aloittamassa. Nyt Venäjä pääsee puolustamaan hyvin edullisista asemista käsin, joten Ukrainan peli on käytännössä pelattu.
 
Putinilta kyllä aika laskelmoitu valttikortin pelaaminen omaan käteen tämä Krimin kaappaus. Nyt voidaankin neuvotteluissa tulla Venäjän kannalta suotuisinpaan optioon eli siihen, että Putin pääsee rauhanrakentajana neuvottelemaan neutraalin ja näennäisesti yhtenäisen Ukrainan perustuksia. Venäjän intresseissä ei todellakaan ole hankkia muutamaa ylimääräistä köyhää oblastia sillä hinnalla, että rajalla on jatkossa yksi vihamielinen valtio lisää ja muukin Eurooppa alkaa kiinnittää huomiota puolustukseensa. EU on aika hampaaton tässä vaiheessa, kun Putin vaatii 21. päivän sopimusneuvottelujen mukaisia toimia ja tarjoaa de-eskaloimista vastalahjaksi. Ikävästi tästä jää kaikille paska maku suuhun, mutta aika helpolla päästään jos ketään ei ajeta tässä vaiheessa enää nurkkaan. Talousvaikutukset jatkossa riippunevat paljonkin lähipäivien sopimusehdoista.
 
Back
Top