YliKoo
Greatest Leader
Suomalainen ex-ammattisotilas kävi puolustamassa Ukrainaa - koulutti erään tulenjohtojärjestelmän käyttöä ja auttoi ohjusiskun uhreja
"Olen entinen ammattisotilas. Minulla on vuosien kokemus Puolustusvoimissa erilaisissa tehtävissä, joita en tarkemmin avaa.
Kuvateksti: Sami kuvasi hihamerkkinsä. Hihamerkissä on Ukrainan vaakuna, jossa lukee Foreign SOF Ukraine, Ulkomaiset Erikoisoperaatiojoukot.
Suomalainen ex-ammattisotilas kävi puolustamassa Ukrainaa - koulutti erään tulenjohtojärjestelmän käyttöä ja auttoi ohjusiskun uhreja
Jessikka Aro
Jessikka Aro
Awarded reporter, public speaker and author of Putinin trollit.
Published Apr 3, 2022+ Follow
"Olen entinen ammattisotilas. Minulla on vuosien kokemus Puolustusvoimissa erilaisissa tehtävissä, joita en tarkemmin avaa. Olen kouluttanut kriisinhallintajoukkoja, ja ase- ja ampumakoulutukseni on äärimmäisen tiivistä.
Minulla on myös siviilielämässä hankittua osaamista, jota pystyin hyödyntämään ja antamaan edelleen ukrainalaisille.
Olin todella huolissani jo siitä lähtien, kun Putinin joukot alkoivat kerääntyä Ukrainan rajalle. Ymmärsin, että kun miehistön määrä lähestyy 200 000:aa, sellaista ei tehdä pelkkänä voimannäytön eleenä, vaan siinä suunnitellaan jo jotain ikävää.
Suomessa olen vannonut sotilasvalan, jonka perusteella puolustan Suomen demokraattista oikeusjärjestelmää, kansalaisia ja aluetta. Mutta kun tämä tilanne tuli eteen, ja Nato tai EU eivät haluneet sekaantua virallisesti, niin minun mielestäni taistelu ukrainalaisten riveissä on oikeutettua. Sillä puolustetaan demokratiaa, vapautta ja ihmisen oikeutta elää kuten tahtoo. Niitä tulen aina puolustamaan.
Hyvä vastaanotto
Ja niin kävi, iso invaasio Ukrainaan alkoi. Olimme keskenämme yhteydessä samanhenkisten ihmisten kanssa: entisten suomalaisten ja pohjoismaisten, eurooppalaisten sekä yhdysvaltalaisten ammattisotilaiden. Halusimme muodostaa Ukrainaan lähtevän joukon. Ukrainan lain mukaan ulkomaalainen saa suorittaa sotatoimia Ukrainan puolesta heidän siviiliväestönsä ja alueensa puolustamiseksi.Mietimme tarkkaan, mikä tehtävämme Ukrainassa konkreettisesti voisi olla. Kiväärimiehiä siellä ei tarvita, niitä on jo tarpeeksi. Halusimme tuoda jotain erityisosaamista mitä Ukrainalla ei ole, mutta josta voisi olla hyötyä heidän puolustustaistelussaan. Meidät otettiin äärimmäisen hyvin vastaan, ja paikalliset olivat todella vieraanvaraisia.
Palvelimme Kiovan länsipuolella ja majoituksemme oli pääosin Yavorivin sotilastukikohdassa. Vapaaehtoiset oli jaettu eri porukoihin. Osalla ei ollut taistelukokemusta tai pitkää sotilasuraa takanaan, ja he olivat jalkaväkiosastoissa osana Ukrainan armeijaa. Me olimme sellaisessa porukassa, jossa oli entisiä erikoisjoukkoja tai ammattisotilaita, joilla oli koulutusta ja pitkää osaamista.
Toimimme tukikohdassa pitkälti yhdessä muiden länsimaalaisten kanssa. Osasyy siihen on se, että kaikilla mailla erilaiset kyvyt ja tavat toimia, ja meillä Nato- ja kumppanuusmaiden sotilailla omamme. Yhdessä säilytimme tehokkuuden ja toimimme samalla lailla. Saimme käyttöömme myös Yhdysvalloilta sekä EU-maista saatuja asejärjestelmiä, jotta operointimme olisi mahdollisimman tehokasta, nopealla aikataululla.
Tarkkaa suomalaisten vapaaehtoisten lukumäärää en osaa sanoa. Siellä oli vapaaehtoisia, nuoria, joista olin erittäin huolissani. Juttelin heidän kanssaan. Osalla ei ole varusmieskoulutusta takana, ja joillakin oli jokin vamma. Heidän turvallisuutensa oli minulle huolenaihe, koska paikkana Ukraina on tällä hetkellä vaarallisin mitä sota-aikana voi kuvitella.
Se on toimintaympäristönä tyystin erilainen kuin ne, joihin Suomi on kriisinhallintatehtävissä osallistunut. Se on täysi sota-alue.
Kun palvelee Ukrainaa, palvelee altavastaajaa. Siinä saa olla skarppina ja tietää, miten toimia tilanteissa. Venäjällä on hyvin kehittyneitä ja laajamittaista tuhoa tekeviä asejärjestelmiä. Mutta heidän panssarijoukkojensa sekä jalkaväkensä heikkous oli itselle kyllä aivan puskista tullutta. Tuntui kuin kukaan ei johtaisi toimintaa lainkaan.
Mutta Ukrainassa toiminta ei ollut minullekaan helppoa.
En paljasta liikaa operaatiostamme, mutta se liittyy tulenosoitusjärjestelmiin. Minun tehtäväni oli operoida erästä laitetta ja kouluttaa ukrainalaisia toimimaan sen kanssa. Suoritimme tehtäviä enimmäkseen yöaikaan.
Viimeinen hetki edessä
Venäläiset tekivät ohjusiskun tukikohtaan 13. maaliskuuta. Minä ja muut vapaaehtoiset olimme teltoissa ja siksi turvassa iskun aikana. Olimme noin sata metriä ensimmäisen ohjuksen osumakohdasta, eli kaukana, mutta ihan liian lähellä kuitenkin.Se oli erikoinen tilanne.
Sitä ennen ilmahälytys oli soinut joka yö, kun venäläiset tekivät iskuja Lviviin ja muualle, mutta hälytyksistä huolimatta yhtään iskua ei ollut tullut.
Sinä aamuna ei kuulunut hälytystä.
Mutta 05.30 heräsimme todella voimakkaaseen räjähdykseen.
Siinä oli vielä sitten se, että nukuimme aseiden ja patruunoiden kanssa. Emme tienneet, mikä on tilanne, oliko kyseessä mahdollisesti tulivalmistelu hyökkäykselle vaiko vain ohjusisku lamauttamaan toimintaa.
Emme jääneet makaamaan ja panikomaan. Lähdimme teltasta ja teimme puolustuslinjan. Muistan näin jälkikäteen, että käännyin teltasta poistuessani takaisin nappaamaan ryhmämme konekiväärin mukaan, sillä se on tärkeä ase. Hakeuduimme suojaisiin paikkoihin joissa olisi mahdollisuus torjua mahdollinen hyökkäys. Tiedossa oli, että venäläiset maahanlaskujoukot voivat käytännössä olla missä tahansa ja tiedustelutiedot olivat hatarat.
Siellä kuoli ihmisiä. En osaa tarkkaa lukumäärää arvioida. Mutta määrä oli dramaattinen: useita kymmeniä. Toista sataa loukkaantui.
Koska minulla on perustason ensihoitokoulutusta, minut huudettiin paikalle hoitamaan iskussa loukkaantuneita.
Ja se oli reissun traumaattisin kohta. Kaikenmoista on koettu, mutta tuossa mittakaavassa... Hetken jouduin keräämään itseäni ennen kuin hihoja lähdin käärimään. He olivat nuoria miehiä, joilla ei ollut sotilastaustaa. He olivat vakavasti loukkaantuneita ja hämmentyneitä. Heillä oli ikävä omaisia.
Useimmilla oli viimeinen hetki edessä. Se oli tosi vaikeaa.
Olosuhteet eivät antaneet myöden antaa sitä hoitoa mitä vakavimmin loukkaantuneet olisivat tarvinneet. Se oli kipulääkkeen antamista ja kädestä pitämistä.
Iskun jälkeen toimintamme oli aika pitkälle lamaantunutta. Tukikohta itsessään ei ollut puolustamiskelpoinen, koska siellä ei ollut suojatoimia risteilyohjuksia vastaan. Se oli avoin vastahyökkäyksille, ja toiminnan jatkaminen olisi ollut mahdotonta. Myös ammusvarasto ja ruokala oli pelistä poissa.
Minun oma osuuteni oli loppusuoralla ja olin saanut järjestelmän luovutettua Ukrainalle. He jatkavat sen kanssa toimintaa.
Ohjusisku oli ikävä päätös kaikelle. Ennen sitä meillä oli korkea moraali ja paljon onnistumisia, eikä tappioita ollut yhtään. Mutta tuollaisen henkilömäärän menettäminen tuntuu.
Kaikki ohjukset ammuttiin hävittäjä- tai pommialustoista Valko-Venäjän alueelta. Olen tehnyt paljon töitä räjähteiden kanssa ja räjäyttänyt erikokoisia panoksia. Nämä eivät olleet mitään pikkupaukkuja, vaan puhutaan kunnon taistelukärjistä.
Voin vahvistaa, että kaikki siellä olleet suomalaiset pääsivät turvaan ja pois tukikohdasta. Osa tuttavistani jatkaa edelleen toimintaansa Ukrainassa.
Jälkipuintia saunanlauteilla joutunee suorittamaan
Jos taustalla vain varusmieskoulutus tai jännityksen haku tai vastaava, Ukrainan-taistelumatka kannattaa jättää väliin. Jos sinne lähtee ilman sotilaan perustaitoja, siinä on iso vaaranpaikka että loukkaantuu pysyvästi tai menettää henkensä. Minulla on koulutusta, mutta minuunkin se vaikutti.Olen nähnyt ihmisten kuolevan, ja jälkipuintia joutunee saunanlauteilla suorittamaan. On tärkeä muistaa kantaa suomalaista lippua korkealla. Kohteliaisuus kaikkia kohtaan sekä se, että muistaa ne oikeusvaltioperiaatteet, joihin meidät on kasvatettu. Sodassakaan ei saa tehdä mitä huvittaa.
Tämä on sodan todellisuus, ja se on kauheaa.
Sanon koko Euroopan turvallisuuden puolesta, että vaikka meitä uhitellaan ydinaseilla ja kostotoimenpiteillä Natoon liittymisestä, niin nyt on aika toimia.
Ukraina on täysin hädässä.
En ole ikinä elämäni aikana kokenut sellaista taistelutahtoa kuin ukrainalaisilla. Mielestäni tilanne on samankaltainen kuin Suomella talvisodassa: Ukraina taistelee itsenäisyydestä samaa vihollista vastaan, vihollisella on vaan eri lippu. Mekään emme pärjänneet omillamme talvisodassa, vaan saimme apua. Saman ansaitsee myös Ukraina.
Nykymuotoiselle Venäjälle on saatava loppu. Se on riehunut jo tarpeeksi kauan. Toiminta on niin pelkurimaista siviileihin kohdistuen, että nostaa tunteita pintaan.
Minä en vihaa venäläisiä. Venäjällä on ollut todella paljon rohkeita ihmisiä, jotka ovat vastustaneet katastrofia, silläkin uhalla että he saavat vankeutta ja turpaan putkassa. Mutta Putinin lähipiiri ja häntä sokeasti seuraavat ovat minulle enemmän maalitauluja kuin ihmisiä tässä vaiheessa.
Olen äärimmäisen kiitollinen siitä sotilaskoulutuksesta, jonka olen saanut Suomessa. Täällä on tehty asiat oikein, ja Suomessa muodostettava ajattelutapa on passeli juuri tuota vastustajaa varten.
Lisäksi haluan mainita Maanpuolustuskorkeakoulun tutkijoille (jotka ovat analysoineet Venäjän hyökkäyksen tapahtumia julkisuudessa) Antti Paroselle ja Eerika Vaahtovuolle, että minun havaintoni osuu 1:1 heidän arvioidensa kanssa. Heidän mukaansa esimerkiksi Venäjä on menettänyt huoltoreittinsä, mikä on lamauttanut venäläisiä sotilaita.
Kohtasin itse sotavankeja ja keskustelin heidän kanssaan tulkin avulla. He kertoivat olevansa nälkäisiä. Osalla oli ammukset loppu. Kommunikointi toisten joukkojen kanssa oli niin alkeellista, että he olivat varastaneet matkapuhelimia, jotta voivat soittaa toisilleen. Sehän tarkoittaa heidän olevan hyvin haavoittuvaisia.
Aiotko mennä sinne uudestaan?
Minua on pyydetty takaisin, koska kouluttamamme järjestelmä on ollut oleellinen tapa ukrainalaisille osoittaa epäsuoraa tulta tai ohjattuja asejärjestelmiä kohteisiinsa tarkasti. Harkitsen ja seuraan luonnollisesti sekä rauhanneuvottelujen kulkua ja tilannetta muutenkin yhteyksieni kautta eri puolilla Ukrainaa."
Kirjoitti Samin kertomuksen perusteella Jessikka Aro
