Ukrainan sodan havainnot ja opetukset

1648980851444

Kuvateksti: Sami kuvasi hihamerkkinsä. Hihamerkissä on Ukrainan vaakuna, jossa lukee Foreign SOF Ukraine, Ulkomaiset Erikoisoperaatiojoukot.

Suomalainen ex-ammattisotilas kävi puolustamassa Ukrainaa - koulutti erään tulenjohtojärjestelmän käyttöä ja auttoi ohjusiskun uhreja​

Jessikka Aro
Click here to view Jessikka Aro’s profile

Jessikka Aro​

Awarded reporter, public speaker and author of Putinin trollit.​

Published Apr 3, 2022
+ Follow
"Olen entinen ammattisotilas. Minulla on vuosien kokemus Puolustusvoimissa erilaisissa tehtävissä, joita en tarkemmin avaa. Olen kouluttanut kriisinhallintajoukkoja, ja ase- ja ampumakoulutukseni on äärimmäisen tiivistä.
Minulla on myös siviilielämässä hankittua osaamista, jota pystyin hyödyntämään ja antamaan edelleen ukrainalaisille.
Olin todella huolissani jo siitä lähtien, kun Putinin joukot alkoivat kerääntyä Ukrainan rajalle. Ymmärsin, että kun miehistön määrä lähestyy 200 000:aa, sellaista ei tehdä pelkkänä voimannäytön eleenä, vaan siinä suunnitellaan jo jotain ikävää.
Suomessa olen vannonut sotilasvalan, jonka perusteella puolustan Suomen demokraattista oikeusjärjestelmää, kansalaisia ja aluetta. Mutta kun tämä tilanne tuli eteen, ja Nato tai EU eivät haluneet sekaantua virallisesti, niin minun mielestäni taistelu ukrainalaisten riveissä on oikeutettua. Sillä puolustetaan demokratiaa, vapautta ja ihmisen oikeutta elää kuten tahtoo. Niitä tulen aina puolustamaan.

Hyvä vastaanotto​

Ja niin kävi, iso invaasio Ukrainaan alkoi. Olimme keskenämme yhteydessä samanhenkisten ihmisten kanssa: entisten suomalaisten ja pohjoismaisten, eurooppalaisten sekä yhdysvaltalaisten ammattisotilaiden. Halusimme muodostaa Ukrainaan lähtevän joukon. Ukrainan lain mukaan ulkomaalainen saa suorittaa sotatoimia Ukrainan puolesta heidän siviiliväestönsä ja alueensa puolustamiseksi.
Mietimme tarkkaan, mikä tehtävämme Ukrainassa konkreettisesti voisi olla. Kiväärimiehiä siellä ei tarvita, niitä on jo tarpeeksi. Halusimme tuoda jotain erityisosaamista mitä Ukrainalla ei ole, mutta josta voisi olla hyötyä heidän puolustustaistelussaan. Meidät otettiin äärimmäisen hyvin vastaan, ja paikalliset olivat todella vieraanvaraisia.
Paikkana Ukraina on tällä hetkellä vaarallisin mitä sota-aikana voi kuvitella
Palvelimme Kiovan länsipuolella ja majoituksemme oli pääosin Yavorivin sotilastukikohdassa. Vapaaehtoiset oli jaettu eri porukoihin. Osalla ei ollut taistelukokemusta tai pitkää sotilasuraa takanaan, ja he olivat jalkaväkiosastoissa osana Ukrainan armeijaa. Me olimme sellaisessa porukassa, jossa oli entisiä erikoisjoukkoja tai ammattisotilaita, joilla oli koulutusta ja pitkää osaamista.
Toimimme tukikohdassa pitkälti yhdessä muiden länsimaalaisten kanssa. Osasyy siihen on se, että kaikilla mailla erilaiset kyvyt ja tavat toimia, ja meillä Nato- ja kumppanuusmaiden sotilailla omamme. Yhdessä säilytimme tehokkuuden ja toimimme samalla lailla. Saimme käyttöömme myös Yhdysvalloilta sekä EU-maista saatuja asejärjestelmiä, jotta operointimme olisi mahdollisimman tehokasta, nopealla aikataululla.
Tarkkaa suomalaisten vapaaehtoisten lukumäärää en osaa sanoa. Siellä oli vapaaehtoisia, nuoria, joista olin erittäin huolissani. Juttelin heidän kanssaan. Osalla ei ole varusmieskoulutusta takana, ja joillakin oli jokin vamma. Heidän turvallisuutensa oli minulle huolenaihe, koska paikkana Ukraina on tällä hetkellä vaarallisin mitä sota-aikana voi kuvitella.
Se on toimintaympäristönä tyystin erilainen kuin ne, joihin Suomi on kriisinhallintatehtävissä osallistunut. Se on täysi sota-alue.
Kun palvelee Ukrainaa, palvelee altavastaajaa. Siinä saa olla skarppina ja tietää, miten toimia tilanteissa. Venäjällä on hyvin kehittyneitä ja laajamittaista tuhoa tekeviä asejärjestelmiä. Mutta heidän panssarijoukkojensa sekä jalkaväkensä heikkous oli itselle kyllä aivan puskista tullutta. Tuntui kuin kukaan ei johtaisi toimintaa lainkaan.
Mutta Ukrainassa toiminta ei ollut minullekaan helppoa.
En paljasta liikaa operaatiostamme, mutta se liittyy tulenosoitusjärjestelmiin. Minun tehtäväni oli operoida erästä laitetta ja kouluttaa ukrainalaisia toimimaan sen kanssa. Suoritimme tehtäviä enimmäkseen yöaikaan.

Viimeinen hetki edessä​

Venäläiset tekivät ohjusiskun tukikohtaan 13. maaliskuuta. Minä ja muut vapaaehtoiset olimme teltoissa ja siksi turvassa iskun aikana. Olimme noin sata metriä ensimmäisen ohjuksen osumakohdasta, eli kaukana, mutta ihan liian lähellä kuitenkin.
Se oli erikoinen tilanne.
Sitä ennen ilmahälytys oli soinut joka yö, kun venäläiset tekivät iskuja Lviviin ja muualle, mutta hälytyksistä huolimatta yhtään iskua ei ollut tullut.
Sinä aamuna ei kuulunut hälytystä.
Mutta 05.30 heräsimme todella voimakkaaseen räjähdykseen.
Siinä oli vielä sitten se, että nukuimme aseiden ja patruunoiden kanssa. Emme tienneet, mikä on tilanne, oliko kyseessä mahdollisesti tulivalmistelu hyökkäykselle vaiko vain ohjusisku lamauttamaan toimintaa.
Emme jääneet makaamaan ja panikomaan. Lähdimme teltasta ja teimme puolustuslinjan. Muistan näin jälkikäteen, että käännyin teltasta poistuessani takaisin nappaamaan ryhmämme konekiväärin mukaan, sillä se on tärkeä ase. Hakeuduimme suojaisiin paikkoihin joissa olisi mahdollisuus torjua mahdollinen hyökkäys. Tiedossa oli, että venäläiset maahanlaskujoukot voivat käytännössä olla missä tahansa ja tiedustelutiedot olivat hatarat.
Siellä kuoli ihmisiä. En osaa tarkkaa lukumäärää arvioida. Mutta määrä oli dramaattinen: useita kymmeniä. Toista sataa loukkaantui.
Iskun jälkeen toimintamme oli aika pitkälle lamaantunutta.
Koska minulla on perustason ensihoitokoulutusta, minut huudettiin paikalle hoitamaan iskussa loukkaantuneita.
Ja se oli reissun traumaattisin kohta. Kaikenmoista on koettu, mutta tuossa mittakaavassa... Hetken jouduin keräämään itseäni ennen kuin hihoja lähdin käärimään. He olivat nuoria miehiä, joilla ei ollut sotilastaustaa. He olivat vakavasti loukkaantuneita ja hämmentyneitä. Heillä oli ikävä omaisia.
Useimmilla oli viimeinen hetki edessä. Se oli tosi vaikeaa.
Olosuhteet eivät antaneet myöden antaa sitä hoitoa mitä vakavimmin loukkaantuneet olisivat tarvinneet. Se oli kipulääkkeen antamista ja kädestä pitämistä.
Iskun jälkeen toimintamme oli aika pitkälle lamaantunutta. Tukikohta itsessään ei ollut puolustamiskelpoinen, koska siellä ei ollut suojatoimia risteilyohjuksia vastaan. Se oli avoin vastahyökkäyksille, ja toiminnan jatkaminen olisi ollut mahdotonta. Myös ammusvarasto ja ruokala oli pelistä poissa.
Minun oma osuuteni oli loppusuoralla ja olin saanut järjestelmän luovutettua Ukrainalle. He jatkavat sen kanssa toimintaa.
Ohjusisku oli ikävä päätös kaikelle. Ennen sitä meillä oli korkea moraali ja paljon onnistumisia, eikä tappioita ollut yhtään. Mutta tuollaisen henkilömäärän menettäminen tuntuu.
Kaikki ohjukset ammuttiin hävittäjä- tai pommialustoista Valko-Venäjän alueelta. Olen tehnyt paljon töitä räjähteiden kanssa ja räjäyttänyt erikokoisia panoksia. Nämä eivät olleet mitään pikkupaukkuja, vaan puhutaan kunnon taistelukärjistä.
Voin vahvistaa, että kaikki siellä olleet suomalaiset pääsivät turvaan ja pois tukikohdasta. Osa tuttavistani jatkaa edelleen toimintaansa Ukrainassa.

Jälkipuintia saunanlauteilla joutunee suorittamaan​

Jos taustalla vain varusmieskoulutus tai jännityksen haku tai vastaava, Ukrainan-taistelumatka kannattaa jättää väliin. Jos sinne lähtee ilman sotilaan perustaitoja, siinä on iso vaaranpaikka että loukkaantuu pysyvästi tai menettää henkensä. Minulla on koulutusta, mutta minuunkin se vaikutti.
Olen nähnyt ihmisten kuolevan, ja jälkipuintia joutunee saunanlauteilla suorittamaan. On tärkeä muistaa kantaa suomalaista lippua korkealla. Kohteliaisuus kaikkia kohtaan sekä se, että muistaa ne oikeusvaltioperiaatteet, joihin meidät on kasvatettu. Sodassakaan ei saa tehdä mitä huvittaa.
Tämä on sodan todellisuus, ja se on kauheaa.
Sanon koko Euroopan turvallisuuden puolesta, että vaikka meitä uhitellaan ydinaseilla ja kostotoimenpiteillä Natoon liittymisestä, niin nyt on aika toimia.
Ukraina on täysin hädässä.

En ole ikinä elämäni aikana kokenut sellaista taistelutahtoa kuin ukrainalaisilla. Mielestäni tilanne on samankaltainen kuin Suomella talvisodassa: Ukraina taistelee itsenäisyydestä samaa vihollista vastaan, vihollisella on vaan eri lippu. Mekään emme pärjänneet omillamme talvisodassa, vaan saimme apua. Saman ansaitsee myös Ukraina.
Nykymuotoiselle Venäjälle on saatava loppu. Se on riehunut jo tarpeeksi kauan. Toiminta on niin pelkurimaista siviileihin kohdistuen, että nostaa tunteita pintaan.
Olen äärimmäisen kiitollinen siitä sotilaskoulutuksesta, jonka olen saanut Suomessa.
Minä en vihaa venäläisiä. Venäjällä on ollut todella paljon rohkeita ihmisiä, jotka ovat vastustaneet katastrofia, silläkin uhalla että he saavat vankeutta ja turpaan putkassa. Mutta Putinin lähipiiri ja häntä sokeasti seuraavat ovat minulle enemmän maalitauluja kuin ihmisiä tässä vaiheessa.
Olen äärimmäisen kiitollinen siitä sotilaskoulutuksesta, jonka olen saanut Suomessa. Täällä on tehty asiat oikein, ja Suomessa muodostettava ajattelutapa on passeli juuri tuota vastustajaa varten.
Lisäksi haluan mainita Maanpuolustuskorkeakoulun tutkijoille (jotka ovat analysoineet Venäjän hyökkäyksen tapahtumia julkisuudessa) Antti Paroselle ja Eerika Vaahtovuolle, että minun havaintoni osuu 1:1 heidän arvioidensa kanssa. Heidän mukaansa esimerkiksi Venäjä on menettänyt huoltoreittinsä, mikä on lamauttanut venäläisiä sotilaita.
Kohtasin itse sotavankeja ja keskustelin heidän kanssaan tulkin avulla. He kertoivat olevansa nälkäisiä. Osalla oli ammukset loppu. Kommunikointi toisten joukkojen kanssa oli niin alkeellista, että he olivat varastaneet matkapuhelimia, jotta voivat soittaa toisilleen. Sehän tarkoittaa heidän olevan hyvin haavoittuvaisia.
Aiotko mennä sinne uudestaan?
Minua on pyydetty takaisin, koska kouluttamamme järjestelmä on ollut oleellinen tapa ukrainalaisille osoittaa epäsuoraa tulta tai ohjattuja asejärjestelmiä kohteisiinsa tarkasti. Harkitsen ja seuraan luonnollisesti sekä rauhanneuvottelujen kulkua ja tilannetta muutenkin yhteyksieni kautta eri puolilla Ukrainaa."
Kirjoitti Samin kertomuksen perusteella Jessikka Aro
 
Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin(?). Legendaarinen ja luotettavuudestaan hyvin tunnettu automerkki Moskvitsh on tekemässä paluun markkinoille, Ukrainan "erikoisoperaation" seurauksena. Renault kun meinaa häipyä ryssänmaalta, mossea ruvetaan valmistamaan tehtaillaan. Eipä siinä rellussakaan aina ole hurraamista ollut, laadussa.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS

Ei muuta kuin Moskvits Eliteä tehtaasta ulos - työntöhanskat vakiovarusteena. 😉
 
Sori ot mutta usko nyt vain, se kanttaus tekee siitä kestävän. Eipä nuo viralliset viljasiilotkaan ole kovin paksusta tavarasta tehty

Merikontit sopivat mainiosti myös viljansäilytykseen. Erityisesti 9-metriset (30 jalkaa) bulk-konttimme ovat saavuttaneen ison suosion viljakontteina. Tiiviit kontit on suunniteltu esim. jauhemaisten aineiden kuljettamiseen ja ne sopivat viljakonteiksi suoraan ilman sen kummempaa muokkaamista.

Bulk- kontteja on myyty myös lietesäiliöiksi, konttien vahvan rakenteen ja tiiveyden ansiosta ne sopivat hyvin myös lietesäiliökäyttöön.

Ja jottei täysin offia niin normi merikontti kestää varmasti maahan upottamisen, itse tosin katon vahvistaisin jos meinaisin syvälle haudata
Sorry itsellesi.
Lueppa rauhassa käyttämäsi viite ja yritä ymmärtää tekstin sisältö. Ohessa kertaus.

"Viljakontit​

Merikontit sopivat mainiosti myös viljansäilytykseen. Erityisesti 9-metriset (30 jalkaa) bulk-konttimme ovat saavuttaneen ison suosion viljakontteina. Tiiviit kontit on suunniteltu esim. jauhemaisten aineiden kuljettamiseen ja ne sopivat viljakonteiksi suoraan ilman sen kummempaa muokkaamista.
9- metrisen bulk-kontin katolla on 5 kpl pyöreää täyttöaukkoa, jotka on tiivistetty siten ettei kosteus pääse sisään luukun ollessa suljettuna. Meillä on myynnissä 9-metrisiä bulk-kontteja kahta eri mallia, joista molemmat sopivat hyvin viljakontiksi.
Pariovellisessa mallissa on etupäässä kokonaan aukeavat pariovet ja takapäässä kippiluukku alareunassa, tyhjennystä varten.
Käyntiovellisessa mallissa etupää on umpinainen ja takapäässä on kippiluukku alareunassa sekä käyntiovi kippiluukun yläpuolella.
Bulk- kontteja on myyty myös lietesäiliöiksi, konttien vahvan rakenteen ja tiiveyden ansiosta ne sopivat hyvin myös lietesäiliökäyttöön."

Nämä bulk-kontit on räätälöity / vahvistettu alunperin tarkoituksenmukaisesti. Eivät ne ole tavallisia merikontteja.
Arvelen, että seinät ja pohja ovat vahvempia ja todennäköisesti "ranka" on vahvistettu esim kehillä ja välipalkeilla tukevammaksi kuin peruskontissa.
Suomenkielinen nimitys lienee "irtotavarakontti", jossa kuljetettava materiaali/kuiva aines joutuu suoraa kosketuksiin kontin seinämän kanssa. Kuormaa ei sidota millään vaan kontin pitää kestää kuormat.

Viljasiilot ovat useimmin pyöreitä juuri siitä syystä, että silloin seinämän materiaali on parhaimmin hyödynnetty.
Tee koe:
1. Ota muoviviivotin ja vedä sitä pituussuuntaan. Ei mene rikki eikä veny niin paljoa että huomaisit. (=vedetty pyöreä seinä)
2. Aseta viivotin pöydän reunalle siten, että painat sitä toisesta päästä pöytää vasten ja pöydän reuna yli menevästä päästä painat sormella kevyesti viivotinta. Se taipuu pienellä voimalla selvästi ja saat sen poikki, jos jatkat. --> Laatikkokontin seinämä taipuu ja lopulta murtuu poikittaiskuormalla, koska se on taivutusta seinämän suhteen.
3. Aseta viivotin poikittain pystyyn ja tue ja kuormita kuten kohdassa 2. Ei taivu niin helposti pystysasennossa (taivutuksen suhteen vahvempi suunta), mutta taipuu kuitenkin ja lopulta murtuu. --> Poikittain kuormitetun laatan / tangon tulee olla korkea taivutuksen kuormituksen suunnassa ts. levyn paksuuden tulee olla suurempi, jos kuorma on taivutusta.
4. Käännä kohdissa 2 ja 3 viivotin "ympäri" eli kuormita viivotinta vastakkaiseen suuntaan. --> käy samoin kuin edellä, joten viivotin / kontin seinä käyttäytyy samoin kummasta suunnasta tahansa sitä kuormitetaan. --> Maahan kaivetun kontin seinämät painuvat sisään samalla tavoin kuin ne pullistuvat ulospäin, jos kuorma on sisällä (esim. jauho, jyvä, neste jne). Maan paine on kuitenkin suurempi (maa on raskaampaa kuin esim. vesi), joten kuormakin on suurempi maahan kaivettuna aikaa myöden.

Tuossa malliksi pyöreä sylinterimäinen säiliökontti nesteen / kaasun yms. kuljetukseen ja ympärillä kontin ranka, jottei säiliö kanna muiden konttien pinokuormia.
Kuvalähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kontti
"
1652723385073.png

  • Säiliökonttia käytetään nesteiden kuljettamiseen. Se koostuu säiliöstä ja säiliötä ympäröivästä avoimesta kehikosta.
  • Kuivan massan kuljettamiseen irrallaan käytetään massatavarakonttia (Bulk kontti?). On myös rakennettu autokontteja, eläinkuljetuskontteja ym. tietyn rahdin kuljettamista varten."
Jos kerran kontti kestää hautaamisen, niin miksi talojen perustukset tehdään ~200 - 500 mm paksusta teräsbetonista väliseinin. Eikös sinne kannattaisi upottaa vain hieman konttipeltiä nurkista vahvistettuina, kun perustukset ovat matalampiakin kuin kontit?

Off Topic riittänee jo.
 
Katso liite: 61718

Konttejahan on Suomessa käytetty linnoitteissa. Ne muutamat mitä minä olen nähnyt on tuettu sisältä melkoisella kasalla puutavaraa ennen ympäryksen täyttöjä. Tuossa kohdin voi tietysti olla mietitty maan paineen lisäksi myös asevaikutusta Pioneerit tuhersivat puolisen päivää hommissa ja kontti oli hävinnyt hiekkapenkkaan. Ovien eteen lyhyt katettu yhdyshauta ja vissiin vartiopotero. Toimi hyvin ainakin torjuntakomppanian johtamispaikkana.
 
Lainaan pätkän DOD:n uutisista:

Yesterday, Secretary of Defense Lloyd J. Austin III had a conversation with Ukraine Defense Minister Oleksii Reznikov. Reznikov told Austin that 74 of the 90 M777 artillery cannons that the U.S. supplied Ukraine are forward in the fight, providing long-range, indirect fire capability, the official said, noting that the tubes are being used not only in the Kharkiv area but elsewhere in the Donbas.

Currently, Russian President Vladimir Putin has committed about 80% of his total battalion tactical groups to Ukraine. "And there's no question that of that 80%, he has lost quite a bit," the official said.

Putin still has a total of 140-plus BTG available to him, with 10 operational in Ukraine. The ones not in Ukraine do not appear to be near the periphery of Ukraine, the official noted.

On the Ukrainian side, they still have a majority of their combat power available to them, the official said.

"That is not to say that losses are not being sustained on both sides. They are, both in terms of forces but also in terms of equipment and weapon systems. It's a real gunfight in the Donbas, literally, with artillery being exchanged every single day and the Russians to fly airstrikes, the official said.

Ryssän touhussa ei ole ikinä päätä eikä häntää. Ensin oli tsaari, kenet kommunistinen vallankumous tappoi perheineen, nyt on sekava diktaattori, joka haluaa olla tsaari ja muistelee kommunismin hienoja aikoja sekä "suurvalta-asemaa", mikä sekin oli inhan lännen ansiota
Kun katsotaan historiaa niin Venäjä/Neuvostoliitto on "ryssinyt" oikein kunnolla. 1904-1905 tuli turpaan Japanilta. Itämeren laivasto purjehti maailman ympäri tullakseen upotetuksi Tsushimassa. Ensimmäinen maailmansota päättyi kotimaassa vallankumoukseen ja Brest-Litovskin rauhaan Saksan kanssa. Vallankumousta seurasi sisällissota ja "Työläisten paratiisi" luotiin pakolla. Puhdistuksissa tapettiin miljoonia. Myöhemmin johtaja "Isä-Aurinkoinen" päätti puhdistaa myös armeijansa. Meidän Suomalaisten onneksi. Pätevät upseerit teloitettiin ja jätettiin "Jees-miehet" remmiin. Kun Kolmas Valtakunta alkoi kolkutella Moskovan portteja, itkettiin länteen ja Setä-Samuli syyti tavaraa ja aseita niin, että Neuvostoliitto pelastui.
Neuvostoliiton avustamisesta voisi sanoa, että Lend-Lease pelkästään Yhdysvalloista oli 11,3 Mrd USD. Vertailuksi voi sanoa, että Suomelle määrättiin maksettavaksi sotakorvauksia 0,3 Mrd USD ja Neuvostoliitto arvioi jo tuolloin, että Suomi ei koskaan selviä tuon summan maksamisesta.
Nyt onneksi Ukraina on avun saajana lännestä.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Jos sinua kohti pudotetaan pommi leijunnassa olevasta dronesta, niin juokse pakoon aina vastatuuleen. Eka pommi menee yleensä ohi tuulen takia. :)
 
Sorry itsellesi.
Lueppa rauhassa käyttämäsi viite ja yritä ymmärtää tekstin sisältö. Ohessa kertaus.

"Viljakontit​

Merikontit sopivat mainiosti myös viljansäilytykseen. Erityisesti 9-metriset (30 jalkaa) bulk-konttimme ovat saavuttaneen ison suosion viljakontteina. Tiiviit kontit on suunniteltu esim. jauhemaisten aineiden kuljettamiseen ja ne sopivat viljakonteiksi suoraan ilman sen kummempaa muokkaamista.
9- metrisen bulk-kontin katolla on 5 kpl pyöreää täyttöaukkoa, jotka on tiivistetty siten ettei kosteus pääse sisään luukun ollessa suljettuna. Meillä on myynnissä 9-metrisiä bulk-kontteja kahta eri mallia, joista molemmat sopivat hyvin viljakontiksi.
Pariovellisessa mallissa on etupäässä kokonaan aukeavat pariovet ja takapäässä kippiluukku alareunassa, tyhjennystä varten.
Käyntiovellisessa mallissa etupää on umpinainen ja takapäässä on kippiluukku alareunassa sekä käyntiovi kippiluukun yläpuolella.
Bulk- kontteja on myyty myös lietesäiliöiksi, konttien vahvan rakenteen ja tiiveyden ansiosta ne sopivat hyvin myös lietesäiliökäyttöön."

Nämä bulk-kontit on räätälöity / vahvistettu alunperin tarkoituksenmukaisesti. Eivät ne ole tavallisia merikontteja.
Arvelen, että seinät ja pohja ovat vahvempia ja todennäköisesti "ranka" on vahvistettu esim kehillä ja välipalkeilla tukevammaksi kuin peruskontissa.
Suomenkielinen nimitys lienee "irtotavarakontti", jossa kuljetettava materiaali/kuiva aines joutuu suoraa kosketuksiin kontin seinämän kanssa. Kuormaa ei sidota millään vaan kontin pitää kestää kuormat.

Viljasiilot ovat useimmin pyöreitä juuri siitä syystä, että silloin seinämän materiaali on parhaimmin hyödynnetty.
Tee koe:
1. Ota muoviviivotin ja vedä sitä pituussuuntaan. Ei mene rikki eikä veny niin paljoa että huomaisit. (=vedetty pyöreä seinä)
2. Aseta viivotin pöydän reunalle siten, että painat sitä toisesta päästä pöytää vasten ja pöydän reuna yli menevästä päästä painat sormella kevyesti viivotinta. Se taipuu pienellä voimalla selvästi ja saat sen poikki, jos jatkat. --> Laatikkokontin seinämä taipuu ja lopulta murtuu poikittaiskuormalla, koska se on taivutusta seinämän suhteen.
3. Aseta viivotin poikittain pystyyn ja tue ja kuormita kuten kohdassa 2. Ei taivu niin helposti pystysasennossa (taivutuksen suhteen vahvempi suunta), mutta taipuu kuitenkin ja lopulta murtuu. --> Poikittain kuormitetun laatan / tangon tulee olla korkea taivutuksen kuormituksen suunnassa ts. levyn paksuuden tulee olla suurempi, jos kuorma on taivutusta.
4. Käännä kohdissa 2 ja 3 viivotin "ympäri" eli kuormita viivotinta vastakkaiseen suuntaan. --> käy samoin kuin edellä, joten viivotin / kontin seinä käyttäytyy samoin kummasta suunnasta tahansa sitä kuormitetaan. --> Maahan kaivetun kontin seinämät painuvat sisään samalla tavoin kuin ne pullistuvat ulospäin, jos kuorma on sisällä (esim. jauho, jyvä, neste jne). Maan paine on kuitenkin suurempi (maa on raskaampaa kuin esim. vesi), joten kuormakin on suurempi maahan kaivettuna aikaa myöden.

Tuossa malliksi pyöreä sylinterimäinen säiliökontti nesteen / kaasun yms. kuljetukseen ja ympärillä kontin ranka, jottei säiliö kanna muiden konttien pinokuormia.
Kuvalähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kontti
"
Katso liite: 61718

  • Säiliökonttia käytetään nesteiden kuljettamiseen. Se koostuu säiliöstä ja säiliötä ympäröivästä avoimesta kehikosta.
  • Kuivan massan kuljettamiseen irrallaan käytetään massatavarakonttia (Bulk kontti?). On myös rakennettu autokontteja, eläinkuljetuskontteja ym. tietyn rahdin kuljettamista varten."
Jos kerran kontti kestää hautaamisen, niin miksi talojen perustukset tehdään ~200 - 500 mm paksusta teräsbetonista väliseinin. Eikös sinne kannattaisi upottaa vain hieman konttipeltiä nurkista vahvistettuina, kun perustukset ovat matalampiakin kuin kontit?

Off Topic riittänee jo.
Sehän oli insinöörinkestävä selitys 😉
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Tulipa mieleen, asevelvollisuutta ja yleistä asevelvollisuutta henkeen ja vereen vastustava Uuden Suomen blogisti Arno Kotro on vuosia selittänyt mitenkä vanhentunut koko laaja reservi on. Pieni ammattiarmeija riittää mihin tahansa tilanteeseen. Hyvin meni ennustus kohdalleen nyt Ukrainan suhteen. Venäjä hyökkäsi laittamalla peliin lähes koko rauhan ajan vahvuutensa ammattisotilaitaan / sopimussotilaitaan. Eikä ole saanut aikaan ei lasta eikä paskaa. Ukraina mobilisoi omia reservejään ja taistelee leijonan lailla.
 
Jonkin verran heikohko vertauskuva koska venäläiset ressut eivät ole olleet kiinnostuneita senkään vertaan sotimaan ja laatu on ollut aika kuraa. Ammattilaiset ovat ressuhin nähden pärjänneet paremmin.
Samoin meni georgiassa.

Mielestäni sota on näyttänyt hyvin sen että noin 150 tuhatta sotilasta per puoli on aika pieni määrä.
Edit. Suomen SA vahvuus voisi olla lähempänä 400tuhatta.
 
Mediasota on ollut ratkaiseva tärkeä apu Ukrainalle.

Koko maailma on seurannut videoita Ukrainan puolustustahdosta ja vihollisen tappioista

Jo alkuvaiheessa sotaa Ukraina sai poliittista ja sotilaallista tukea koska nähtiin että kansa taistelee.

Raskasta aseistusta alettiin lähettää koska nähtiin että vihollinen on lyötävissä.
 
Näkee että Zelensky ja lähipiiri ovat mediapuolelta. Yksi hymyilevä taistelija taistelun keskellä videolla on vakuuttavampi kuin tuhat pukuäijää puhetta pitämässä.

Vielä kun tekstittäisivät kaikki videonsa jollain ymmärrettävälle kielelle.
 
Ehkä "maatalouskontteja" on jollakin tapaa vahvistettu peruskontin rakenteeseen nähden vaikkapa kyläsepän "yritä, erehdy ja opi" -menettelyllä.
Heiniä ja vastaavia kevyitä materiaaleja kontti kestänee, jos niitä ei puristeta kasaan kovin paljoa.

Peruskontin rakenne oli tuolla aiemmin viestissä ja se ei kestäne seinien (kylkien) pullistelua (vaakavoimia) eikä katosta roikuttamista merkittävillä kuormilla kuten viestissäkin on selkeästi todettu.

Peruskontin seinät ja päädyt pullistuvat ja tukirankakin taipuu, jos konttiin lastataan hiekkaa, vettä, lietettä, viljaa jne, niihin kohdistuvasta hydrostaattisesta paineesta p=roo*g*h johtuen, koska tukematon levykenttä (tasolaatta) on suuri. Esimerkiksi sivuseinä: kontin pituus * korkeus (h) ja tuennat vain reunoilla ja pitävä vaakatuenta (kehä) vain kontin päissä. Sama tilanne on tietenkin myös silloin, jos "tyhjä" kontti upotetaan maahan tai veteen, jolloin paine kohdistuu "sisäänpäin".

Se ei ole vahinko, että paineastiat ja säiliöt kuten öljyautojen ja nesteitä kuljettavien rautatievaunujen säiliöt ovat pyörähdyskappaleiden tai ellipsin muotoisia, usein päädytkin pyöristettyjä, mutta eivät suorakaiteista muodostuvia "laatikoita". Samoin viljasiilojen muoto on yleensä pyörähdyskappale (sylinteri) kartiopäädyillä.

Erikoiskontit ovat sitten erikseen:
Ohessa Nemo-kontin "luuranko", josta näkyy hyvin, miten kontin runkoa joudutaan vahvistamaan, jos voimat eivät ole lattiatasolla ja sisältävät sekä pysty- että vaakavoimakomponentteja.
Reevat (=diagonaalit=vinosauvat) ja lisäkehät tarvitaan kattoon ja seiniin (ja varmaan pohjaankin, mutta ei näy kuvassa), vaikka sivuseinien /katon levyt lienevät melko vahvat ballistisen perussuojan vuoksi.

Ei kontin katon tuentaa voi tehdä voimaa siirtävänä pelkillä poikitaispalkeilla (tukeilla), vaan lisäksi täytyy tehdä vähintään pystytolpilla kehä.
Jos voimat ovat suuret, niin sitten pitää diagonaaleilla siirtää kuormat nurkkiin ao. kuvan tapaan ja diagonaalittomat aukot pitää vahvistaa kehiksi.
Katso liite: 61707
Linkki Nemo-kontin kuvan lähteeseen: https://www.armyrecognition.com/wea...mm_mortar_in_a_mobile_container_12012162.html

Nemo-kontti on kuitenkin sijoitettava "pinon päällimmäiseksi", jos torni on kontissa paikallaan ase ylpeästi tanassa kuvan tapaan.
Huomiona: Asejärjestelmänä Ukrainan opetuksen mukaan Nemo-kontti on aivan suojaton droneilta. Ei pääse karkuun omin voimin, jos hätä tulee dronen pudotuspommin muodossa, ellei ole kuljetusvälineen päällä valmiina.

[Hieman off topicia tämä Teräsrakenne-kontti taktiikka/strategia ketjun perusaiheeseen nähden, mutta kun kontin rakennetta ja kestävyyttä on ketjussa aiemmin pohdittu, niin ei oltane vielä kovin syvällä metsässä.]

Varmaan sotatoimialueella Nemo-konttia pidetään kiinni kuorma-auton lavalla. Sitten kun lavetista piiputtaa moottori tai rengas, niin kontti siirtyy toisen kuormurin lavalle. Tuskin sitä miljoonakonttia mihinkään metsään jätetään yksin pelkäämään, vastatykistöpeikon syötiksi.
 
Back
Top