Totta, tämä käytännössä pyyhki pois sen ajatuksemme siitä, että voisimme yksinomaan nopeassa sodassa aiheutetuilla suurilla tappioilla saada meille suotuisan rauhan. Kyllä tosiasia nyt on, että sen nopean sodan aikana vihollinen on kyettävä lyömään pois valtakunnan alueelta ja mielellään otettava asemat naapurin puolelta, jotta se suotuisa rauha saadaan, koska miestappioilla ei näytä olevan merkitystä, kalustotappioillakin vain kaikkein kyynisimmin eli sotilaallisen suorituskyvyn näkökulmasta.
Ja mitä kaikkea se tarkoittaakaan? Taannoisten luonnosteltujen valmiusprikaatiunelmien 3-5 mekanisoitua prikaatia ja panssariprikaati tai pari voisi näyttää sen valossa aika paljon uskottavammalta ratkaisulta kuin nykyinen - kun katsoo sitä, mitä ja missä kokoluokassa Puolassa suunnitellaan, niin siinä voisi olla hyvä vertailukohta. Eritoten jos se NATO-jäsenyys jää pidemmän aikaa junnaamaan.
Tässä taitaa olla vastakkain kaksi tekijää:
1. Venäjän kyky toipua Ukrainan sodasta. Henkilöstön osalta sopimussotilaiden värvääminen lienee jatkossa vaikeampaa, kukapa haluaisi Ukrainan jälkeen tykinruoaksi, mutta tämä resurssi korvattaneen pitkälti asevelvollisilla ja upseeristo lienee kärsinyt vähemmän katoa. Materiaalin osalta luulisi olevan tuotantokykyä simppelimmän, neuvostoaikaisen kaluston osalta (tuolloin suunnitelluissa/valmistetuissa laitteissa tuskin on länsikomponentteja, Ukrainaan jäänyt tuotantokapasiteetti ryöstettiin Venäjälle v. 2014, ja jos nyt jotain johtonippuja tai kuulalaakereita tilataan ulkomailta, niin korvaaminen kotimaisilla osilla ei liene ylivoimaista). Mutta tuleeko rajoitteita muilta osin, esim. uusimpien ilma-alusten avioniikkajärjestelmissä tai täsmäaseiden satelliittipaikannusjärjestelmissä? Vai onko nämä hoidettavissa kiertoteitse, salakuljettamalla COTS-materiaalia Venäjälle?
2. Suomen kyky rakentaa suorituskykyä. Oletetaan, että rahaa on toisen HX-hankkeen verran, hankintaprosessit lyhennetään vuosista kuukausiin ja toimitusajat ovat normaalit (tai kiirehdityt) eikä 5+ vuotta toimitusten alkuun. Jos näin onnellisesti onkin, niin onko osa myyjistä ulkona markkinoilta? Onko esim. Saksa valmis myymään Leopard-päivityksiä outoon tilanteeseen itsensä ajaneelle Nato-kokelaalle vai pitääkö hankkia Abramseja ja kärsiä kaikki koulutukselliset ja logistiset synnytystuskat?
Monenlaista nimikettä varmaan saadaan ajettua systeemiin suhteellisen helposti (kaikki mille on jo koulutettu käyttäjiä pidemmän aikaa, ampumatarvikkeet, henkilökohtaiset varusteet ja aseet, kuorma-autot, pst-aseet...), mikä kohentaa suorituskykyä. Valmius nousee, kun kalustoa ei tarvitse pakko-ottaa siviilistä. Jalkaväen suorituskyky nousee, jos kaikille on jakaa modernit rynkyt, rytkyt ja pimeänäkölaitteet. PST:n suorituskyky kasvaa, jos TOW korvautuu Spikella.
Mutta se ei juuri auta uusien yhtymien luomisessa. Mistä hankitaan pätevät käyttäjät uusien yhtymien raskaalle kalustolle ja mikä kirjekurssiupseeristo johtaa näitä uusia yhtymiä? Sinänsä tähänkin ongelmaan on varmasti ratkaisunsa, mutta suorituskykytaso voi olla kovin "venäläinen", jos joukossa on sekaisin jenkkien kouluttamaa Abrams-miehistöä, ruotsalaisten kouluttamaa CV90-miehistöä ja koko palettia johtaa pari EVP-upseeria ja muutama siviiliuran valinnut RUK:n priimus. Näin vähän karrikoiden.