Ukrainan sodan havainnot ja opetukset

Aiheesta on tehty Ukrainan sotaan liittyen ihan hyvä katsaus, miten osapuolet käyttävät ja (etenkin venäläiset) jäljittävät puhelimia. Raportti löytyy linkin takaa, sivulla 19 on vielä hyvänä huomiona Ukrainalaisten sotilailleen jakamat ohjeet puhelimen käytöstä rintamalla. Toinen mielenkiintoinen huomio on venäläisten Orlan-10 lennokki johon on asennettu GSM-valetukiasema, jolla on jäljitetty ukrainalaisia.

Lyhyesti ja ytimekkäästi; pidä puhelin pois päältä, älä käytä puhelinta omissa asemissa tai joukkokeskityksissä, käytä sitä vain siviiliväestön keskuudessa.
Laitetaan tämä tännekin talteen, niin ei huku kun harjoitus päättyy.
 
Ukraina on saattanut ottaa ”ensimmäisen askeleen” kohti strategian muutosta puolustustaistelussaan hyökkäyssotaa käyvää Venäjää vastaan, arvioi New Hampshiren yliopiston apulaisprofessori, ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Jen Spindel.

Ukrainan sotilasoperaatio Venäjän Kurskin alueella on jatkunut viikon verran

– Ukraina ei voi jatkaa taistelua samalla tavalla kuin kahden viime vuoden ajan. Ukrainalla ei yksinkertaisesti ole miesvoimaa tai asevarastoja sitä varten, Spindel sanoo Deutsche Wellelle.

– Venäjä on paljon suurempi (maa), ja sillä on suurempi armeija. Ukraina ei voi jatkaa taistelua Venäjän kanssa tasavertaisesti. Ukrainan on omaksuttava epäsymmetrisempi sotimistapa ja vietävä konflikti Venäjän alueelle, jos se haluaa jatkaa taistelua.

Spindelin mukaan tämä tarkoittaa sitä, että Ukrainan ei kannata ottaa yhteen Venäjän asevoimien kanssa avoimella taistelukentällä, vaan puolustajan pitäisi käyttää Ukrainan joukkojen vahvuuksiin ja aseistukseen sopivampaa taktiikkaa

– Juuri sitä, mitä Kurskissa näyttää tapahtuvan.

– Näen tämän Ukrainan yrityksenä muuttaa hieman strategiaansa. Se osoittaa, että Venäjän alueelle eteneminen ei ole enää kiellettyä ja että Ukraina hyökkää Venäjälle pakottaakseen hyökkääjän ohjaamaan pommituksensa pois Ukrainasta. LISÄÄ:

 
No niin, siinä on eversti evp tehnyt täydellisen virhearvion juuri vastahyökkäyksen aattona tai sitten tämä on osa informaatiokampanjaa...
Eräs tämän ajan ilmiö. Jos haluat kuulla täyttä paskaa, haastattele jotain jonka nimen edessä on evp.
 
ISW:n 70+ sivuinen artikkeli liikkuvasta sodankäynnistä ja Ukrainan sodan opetukista. Kattaa Ukrainan 2023 epäonnistuneen vastahyökkäyksen, ja hakee syitä miksi Z-armeija ei ole tässä myöskään onnistunut. Vasta olen silmäillyt sisällysluetteloa, mutta laitetaan talteen ennen kuin unohtuu,

Ukraine and the Problem of Restoring Maneuver in Contemporary War

 
Katso liite: 100296

Tähän ei juurikaan taidettu muuten tarttua, vaikka onkin aika hyvä ja helposti ymmärrettävä auki-kirjoitus vastahyökkäyksestä. Aika paljon muuten samoja juttuja tuolla, kuin mitä muualla ja tälläkin palstalla on nostettu esiin:
  • Riittämätön koulutustaso johtuen lyhyestä ajasta. Länsikalusto annettiin uusille yksiköille, jotka eivät olleet aikaisemmin harjoitelleet tai sotineet yhdessä. Varsinkin prikaatin esikuntatasolla puuttui kokemusta, mutta myös rivimiehissä. Ukraina joutui keräämään hyökkäävien pataljoonien parhaimmistosta 1-2kpl joukkueen kokoisia rynnäkköosastoja, koska linjajalkaväen kokemus- ja koulutustaso ei ollut riittävä. Prikaatien esikunnat eivät kyenneet suunnittelemaan ja hallinnoimaan prikaati-tason hyökkäyksiä. Tämä johti siihen, että rynnäkköosastotoiminnalla pyrittiin saamaan ensimmäinen asema haltuun, mutta hauis ei riittänyt jatkaa hyökkäystä. Vaikka olisi ollut, ei todenäköisesti johdon kokemus olisi riittänyt, suurimmat hyökkäykset tehtiin pataljoona-tasalla, mutta suurimmassa osassa oli mukana korkeintaan komppania.
  • Riittämätön raivauskalusto. Raivauskaluston tappiot myös estivät nopean etenemisen. Ensimmäisten asemien jälkeen iso osa raivausta piti suorittaa käsin.
  • Länsimaissa koulutettu kalusto myös erosi joltain osin siitä, mitä Ukrainaan todellisuudessa lahjoitettiin.
  • Yhteistoiminta ei pelannut. Prikaatien ja pataljoonien vastuualueet meni sekaisin, jolloin ajettiin omien miinoihin tai ammuttiin omia. Hommaa pahensi se, että ensimmäisten puskujen jälkeen kokemattomia hyökkääviä osastoja tukemaan haettiin joukkoja ja kalustoa kokeneista naapuriyksiköistä, jolloin yhteistoiminta vaikeutui entisestään kun samassa hyökkäyksessä saattoi toimia kolmen eri prikaatin joukkoja.
  • ELSO:n kanssa yhteensovitusongelmia. Omia droneja häirittiin, vasta-drone toiminta häiritsi omia viestiyhteyksiä, ELSO:a ei tarpeeksi alhaisella tasolla ja sen käyttöä rajoitettiin johtuen negatiivisista sivuvaikutuksista omiin johtojärjestelmiin.
  • Tykistöllä ei ollut tarpeeksi savukranaatteja jotta olisi voitu suojata murtokohtaa raivaavia vaunuja.
  • Kaikesta huolimatta Ukraina pääsi monessa kohtaa sisäänmurtoon ensimmäiseen puolustuslinjaan, mutta joukkojen huolto oli lähes mahdotonta miinakenttien menevien rännien kapeuden takia, jotka olivat vihollisen valvonnan ja tulen alla. Dronet ja tykistön sirotemiinoitteet olivat ongelma. Hyökkäys siis monessa paikkaa tyrehtyi jo ensimmäiseen ja alunperinkin venäläisten heikosti pitämiin asemiin sekä vastahyökkäyksiin.
  • Lancetit estivät tykistön tuomisen eteenpäin. Hyökkääjien epäsuoran tuki siis heikkeni sitä mukaa kun edettiin.
  • Syvälle iskeneiden täsmäaseiden määrä ei ollut riittävä halutun ja merkittävän vaikutuksen aikaansaamiseksi. Iso osa täsmäaseista keskitettiin iskuihin Krimin puolustukseen, jonka oli määrä helpottaa läpimurron jälkeisiä jatko-tavoitteita, joita ei sitten koskaan tullut.
  • Venäjän ilma-aseeseen ei löydetty vastausta ajoissa. Ilmatorjuntaa ei alistettu hyökkääville joukoille riittävästi, eikä ilma-asetta pyritty /pystytty kuluttamaan. Ukraina sai esimerkiksi luvan käyttää ATACMS:ia Venäjän helikopterikenttiin vasta lokakuussa, eli hyökkäyksen päättymisen jälkeen.
Oleellinen huomio kuitenkin on, että lännellä meni aseavun vatvomisen kanssa niin pitkään, että yhdessä vastahyökkäyksen suunnitelmien vuotamisen kanssa, Venäjällä oli suurinpiirtein tieto ajasta ja paikasta. Venäjä tiesi, että hyökkäys tulee Tokmakin alueella 30km leveällä murtoalueella, johon Ukrainalla oli 12 prikaatia ryhmitettynä kolmeen portaaseen (sisäänmurto, läpimurto ja takaa-ajo), ja puolustukset voitiin siten rakentaa syvyyteen. Venäjä rakensi kolme puolustuslinjaa; eteentyönnetyn aseman ja sen edessä häirintäalue, tämän takana pääpuolustusasema. Tämän takana vielä tukiasema ja reservit. Näitä miehittämässä oli 4 divisioonaa ja koko alueella 105k miestä. Artikkelin kirjoittajan mukaan Ukrainalla ei siis hyökkäyksen alussa, aikana tai päätyttyä ollut hyökkäykselle edullista joukkosuhdetta kuin korkeintaan hetkellisesti/alueellisesti. Se ei myöskään saanut länneltä riittävää määrää tai riittävän laajasti kalustoa riittävän nopeasti, varsinkin rypäle- ja täsmäaseiden saapuminen vasta hyökkäyksen loppuvaiheissa tai jälkeen nostettiin esille. Ukraina oli alunperin luottanut, että murtautumalla yllätyksen turvin selustaan se voisi siirtyä liikesodankäyntiin ja määrittää tempon. Vaikka yllätys menetettiin, oli poliittisista syistä kuitenkin hyökättävä, joten ruvettiin toivomaan että hyökkäyksen shokkivaikutus murtauisi puolustukset. Lopulta sekään ei toteutunut.

Ja jotain oppejakin:
  • Raivauskalustoa pitää olla enemmän, ja sen pitää olla yksinkertaisempaa jottei kustannukset karkaa. Sen suojaamista omalla tulenkäytöllä pitää myös parantaa. (Tekeekö siis Kylmän sodan aikainen miinajyrä per vaunukomppania paluun?)
  • Huollon perille saamisen parantaminen. Tähän ehdotellaan joko aselajien yhteistoimintaa (IT, ELSO ja raivauskalusto) tai miehittämättömien ilma- tai maa-alusten kehittämistä.
  • Puolustusteknologian kehitystä pitää nopeuttaa vastauksena vihollisen vastatoimille. Esim. lännen antamien täsmäaseiden (Excalibur ja GMLRS) sekä dronejen käytön teho tippui nopeasti, pakottaen Ukrainan keksimään keinot vastatoimien tai häirinnän ohittamiseksi.
  • Sähkömagneettisen spektrin hallinta. Taistelukentällä on paljon väkeä jolla on kannossa laitteita jotka tukkivat tajuuksia. Samaten Venäjällä on lukuisia keinoja häiritä niiden toimintaa. Omien järjestelmien käytössä olevien tajuuksien hallinta ja yhteensovittaminen on ensiarvoisen tärkeää, samoin kuin joukkojen kouluttaminen oman häirinnän oikeaoppiseen käyttöön/vihollisen häirinnältä suojautumiseen jotta vältetään taajuusalueiden ristiinmeno ja naapuriyksiköiden tms. viesti- ja johtojärjestelmien tukkiminen. (Mielenkiintoisena huomiona Venäjällä on kyky pistää taajuudet uusiksi 24h välein, ja synkronoida oman häirinnän käyttö muiden toimintojen (kuten dronetiedustelu) kanssa siitä huolimatta, että he ovat jalkauttaneet ELSO-kyvykkyyttä komppania-tasalle saakka.)
  • ELSO-järjestelmien pitää myös jalkautua alemmalle tasolle (nykyisin usein divisioonassa) jolla suojaudutaan hyökätessä vihollisen tykistö-, täsmäase- ja droneuhalta. Samaten ilmapuolustusta pitää kehittää siten, että vihollisen tykistöä ja taistelua johtaviin droneihin kyetään vaikuttamaan tehokkaammin. Molempia pitää parantaa siten, että niitä kyetään jakamaan isommalle porukalle.
 
Viimeksi muokattu:
ISW:n 70+ sivuinen artikkeli liikkuvasta sodankäynnistä ja Ukrainan sodan opetukista. Kattaa Ukrainan 2023 epäonnistuneen vastahyökkäyksen, ja hakee syitä miksi Z-armeija ei ole tässä myöskään onnistunut. Vasta olen silmäillyt sisällysluetteloa, mutta laitetaan talteen ennen kuin unohtuu,

Ukraine and the Problem of Restoring Maneuver in Contemporary War

Tässä alkaa nyt ilmestyä kovaa faktaa opetuksista, tuo täytyy ottaa unilukemiseksi!
 
Parhaat on jo tapettu molemmin puolin, jakojäännöksillä mennään. Sota ja taktiikat tuppaavat yksinkertaistumaan tappioiden myötä. Lueskelin tässä Warcollegessa Redditin puolella kommenttia, jossa huomautettiin, että US Army uudisti ryhmätaktiikan oppaan toisen maailmansodan jälkeen 1946-47. Aikaisemmin se oli ollut hyvinkin moderni, ryhmä oli jaettu kahteen kolmeen partioon, liike ja tuli -osiin, omine partionjohtajineen jne. Mutta sodan tappiot, realiteetit ja laaja asevelvollisuus johtivat siihen, että uudessa oppaassa ryhmää käytettiin vain yhtenä möykkynä, ryhmäläisten määrä tippui 11:stä 9:ään ja tuli ja liike siirtyivät joukkuetasolle. Paluu sodanaikaiseen jakoon tapahtui vasta 50-luvun puolivälissä.
Kiinnostavaa on se, miten teoreetikot ennen sotaa hierovat joukkuetason organisaatioita ees taas lisäillen kp-miehen sinne ja siirtäen kiväärimiehen tänne. Veikkaan että ryhmien ja joukkueiden koko ruutupaperilla tuppaa kasvamaan näissä pohdinnoissa tasaisesti, kun keksitään lisää tehtäviä ja mietitään hienompia johtamisrakenteita.

Sitten tulee tositesti ja huomataan, että vaikuttavan johtamisen säde=10 m, joukkueesta on alun jälkeen yksi kolmannes tappiolistalla, yksi kolmannes aina "jossain" (tehtävässä, nakkisuojassa, paskalla jne.) ja yksi kolmannes on sellaista että niitä ei kovaan paikkaan mielellään laita. Siinä sitten karisevat hienommat teoriat pois.
 
Laitetaan tänne talteen kenraali Ryanin kirjoitus Kurskin tilanteesta ja tavoitteista. Toisin kuin Helin ja Kastehelmi, näkee paljon hyvää tapahtuneen, ja tapahtuvan. Olen koittanut olla pitkämielinen näitä erinomaista OSINT-kartta-analyysin esitaistelijoita kohtaan, mutta heidän innostus operatiiviseen ja strategiseen kommentointiin ei kyllä istu ollenkaan. Nojatuolikenraali on nojatuolikenraali, oikea kenraali on oikea kenraali.

 
  • Yhteistoiminta ei pelannut. Prikaatien ja pataljoonien vastuualueet meni sekaisin, jolloin ajettiin omien miinoihin tai ammuttiin omia. Hommaa pahensi se, että ensimmäisten puskujen jälkeen kokemattomia hyökkääviä osastoja tukemaan haettiin joukkoja ja kalustoa kokeneista naapuriyksiköistä, jolloin yhteistoiminta vaikeutui entisestään kun samassa hyökkäyksessä saattoi toimia kolmen eri prikaatin joukkoja.
Kurskin hyökkäyksessä taitaa olla osia viidestä prikaatista. Joko esikunnissa on opittu toimimaan tai sitten vastus on kahta kertaluokkaa heikompi ja yhteistoimintaongelmat haihtuvat tilaan.

Improvisoitujen taisteluosastojen tehokas käyttö vaatii 3 vuoden sotakokemuksen koko armeijalta.
 
Laitetaan tänne talteen kenraali Ryanin kirjoitus Kurskin tilanteesta ja tavoitteista. Toisin kuin Helin ja Kastehelmi, näkee paljon hyvää tapahtuneen, ja tapahtuvan. Olen koittanut olla pitkämielinen näitä erinomaista OSINT-kartta-analyysin esitaistelijoita kohtaan, mutta heidän innostus operatiiviseen ja strategiseen kommentointiin ei kyllä istu ollenkaan. Nojatuolikenraali on nojatuolikenraali, oikea kenraali on oikea kenraali.

Analyysipohjainen tulevan kehityksen arviointi on pari napsua haastavampaa kuin jo tapahtuneen kirjaaminen.
 
Amen. Kun tämä nuoriso-osastokin muistaisi sen.
Kyllähän tuollainen hehkutus mitä Kastehelmikin on saanut osakseen voi kenellä tahansa kihahtaa kuuppaan ja synnyttää illuusion omasta erinomaisuudesta. Sehän on vain inhimillistä. Todelliset ansiot ovat kuitenkin näyttävissä esityksissä, ei niinkään ennusteissa. Itse on onneksi jo niin vanha pieru, että jos joku joskus kehuu, niin sen ymmärtää heti veetuiluksi. Kovin usein ei kyllä kehu.
 
Samma här. Jos joku kehuu, niin katson sitä pitkään ja loihen sanomaan: "Mitä sä oikein v......let"
 
Kyllähän tuollainen hehkutus mitä Kastehelmikin on saanut osakseen voi kenellä tahansa kihahtaa kuuppaan ja synnyttää illuusion omasta erinomaisuudesta. Sehän on vain inhimillistä. Todelliset ansiot ovat kuitenkin näyttävissä esityksissä, ei niinkään ennusteissa. Itse on onneksi jo niin vanha pieru, että jos joku joskus kehuu, niin sen ymmärtää heti veetuiluksi. Kovin usein ei kyllä kehu.
Philip Tetlock: "Expert Political Judgment". Kirja todisti jo vuosikymmeniä sitten julkisen ekspertin kehityskaaren, jossa asiantuntija on ensin joko oikeassa tai sitten paras median saatavilla oleva johonkin tiettyyn aikaan (koronadosentit, päivystävät everstit, pankkiekonomistit jne.). Sitten kun tilanne menee ohi, ekspertti voi joko vaipua takaisin taustameluun tai sitten taistella paikastaan parrasvaloissa. Käytännössä tämä tapahtuu Tetlockin mukaan niin, että hän alkaa esim. esittää mielipiteitään yhä laajemmasta kirjosta asioita ja/tai ennustaa koko ajan dramaattisempia kehityskulkuja koska niillä saa mediahuomiota vaikka ne eivät toteutuisikaan.

Aikaisemmin tämä toimi lähinnä valtamediassa, mutta Twitter ja muut somet ovat aiheuttaneet sen että näitä samoja kehityskaaria näkee koko ajan enemmän. Mika Aaltola on hyvä kotimainen esimerkki, mies joka muuttui kansainvälisen politiikan asiantuntijasta median lausuntoautomaatiksi aiheesta kuin aiheesta. Samoin Pekka Toverin ennusteet. Lisäksi molemmat ovat siirtyneet huomiotalousalalle eli politiikkaan.
 
Back
Top