Zero The Hero
Luutnantti
Ranskalainen sotilaskoulutus omaksuttiin ilmeisesti turhankin hyvin.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Ukrainan sodan ehkä tärkein havainto ja opetus on, että jokaisella suvereenilla valtiolla tulisi olla oma ydinase ja valmius käyttää sitä.
Kaiketi Israel, Pakistan ja Pohjois-Korea katsovat jotain hyötyä saavansa.Itse olen aina pitänyt ydinaseita sellaisena tuomiopäivän airueena käyttötarkoitukseltaan. Sellaisten tarpeeksi lukuisa määrä valtioilla ja MAD-periaate ovat käytännössä taanneet sen ettei niitä ole ollut tarvis käyttää kun lopputulos on tiedetty. Itse kuulun näihin joiden mielestä ydinsotaa ei voi voittaa siinä vaiheessa jos niitä ruvettaisiin laajamittaisemmin käyttämään. Pelkästään pelotteen olemassaolo on riittänyt toistaiseksi takaamaan niiden käyttämättömyyden.
Väkisinkin tosiaan Ukrainan rauhanneuvotteluiden lopputulos kirvoittaa keskustelun siitä mitä hyötyjä ydinaseesta jollekin pienemmälle valtiolle voisi olla Ukrainan kaltaisessa tilanteessa. Se on toki pelottava kehityssuunta, mutta toki ihan oleellinen pohdinnan aihe siinä vaiheessa kun ruvetaan miettimään kansainvälisten liittokuntien sisäistä koheesiota ja jatkuvuutta tällaisessa tilanteessa kuin maailma nyt makaa alkuvuodesta 2025.
Saa nähdä tulevatko tällaiset projektit saamaan tuulta alleen tällaisen epäedullisen rauhansopimuksen jäljiltä mantereellamme vai ei.
Nooh kyllähän kun suurvalta kyseessä niin tuo jälkimmäinenkin on tiedossa ollut, eli jos et ole hyvä kaveri olet vihollinen riippumatta aiemmasta statuksesta. Siihen hyväkaveri kerhoon pääsemiseksi täytyy tehdä mitä sanotaan ja reagoida nopeasti tuulen suunnan muutoksiin.Kaksi opetusta, joista ensimmäinen tiedettiin jo entuudestaan.
1. Älä luota ryssään
2. Älä luota Yhdysvaltoihin
![]()
Ukrainan sota
Ukrainan sota, Helsinki. 4 602 tykkäystä · 2 130 puhuu tästä. Sivustolla keskustellaan, dokumentoidaan ja jaetaan tietoa Ukrainan sodasta.www.facebook.com
![]()
Reconnaissance Fires Complex Part 1: “A Revolution in Military Affairs”
(20 Minute Read)duncanlmcculloch.substack.com
TIEDUSTELUTULENKÄYTTÖ JA LÄPIMURROT
Olen valmistellut viimeiset viikot artikkelisarjaa, jossa pohditaan Ukrainan sodassa esiin nousseen modernin sodankäynnin muutosta. Ajankäyttöäni on tosin häirinnyt käynnissä olevat sangen polveilevalla otteella etenevät tulitauko ja orastavat rauhanneuvottelut. Julkaisin eilen (17.3.) kirjoitussarjani ensimmäisen osan ”Droonien varjossa Ukrainan sota vuoteen 2025”.
Duncan L. McCullohin blogit "Reconnaissance Fires Complex Part Two: The Fire Sacks" ja ”Reconnaissance Fires Complex Part 2: Why No Breakthroughs?” (14. ja15.2.2025) käsittelevät modernin sodankäynnin kehitystä, erityisesti Ukrainan konfliktin valossa. Kirjoittaja tarkastelee blokeissaan tiedustelu-tulikompleksia ja sodankäynnin muutosta, johon droonien massamainen käyttö on johtanut. McCullohin blokisarjan toisessa osassa hänpohtii, mikä estää vakavasti heikentyneen Ukrainan asevoimat romahtamasta? Ohessa on hänen kirjoitussarjansa ensimmäinen osa.
.
.
TIEDUSTELUTULEN KOMPLEKSI
Ensimmäisessä artikkelissa McCulloch käsittelee tiedustelutulen kompleksia (Reconnaissance Fires Complex), joka on modernin sodankäynnin keskeinen konsepti, erityisesti Venäjän ja Ukrainan sodassa. Termi juontaa juurensa Neuvostoliiton 1970-luvun sotilasajattelusta, jolloin se inspiroitui Yhdysvaltain Assault Breaker -ohjelmasta. Tiedustelu-tulikompleksi on järjestelmä, joka yhdistää sensorit, viestintäverkot ja pitkän kantaman aseet tuhotakseen vihollisen kohteita syvällä rintaman takana (taktisella tasolla) tai operatiivisella tasolla (Reconnaissance Strike Complex, jopa 100 km syvyydessä).
DUNCAN L. MCCULLOCH 14.2.2023: ”Reconnaissance Fires Complex Part 1: “A Revolution in Military Affairs” https://duncanlmcculloch.substack.com/.../reconnaissance... .
Käytän (Reconnaissance Fires Complex) suomenkielistä suorahkoa käännöstä tiedustelutulen kompleksi, voisi olla toki myös tiedustelu-tulenkäyttöjärjestelmä (vast.), mutta tyydyn lyhyempään ilmaisuun. Ja koska kyseessä on aidosti kompleksinen järjestelmä, siksi ”kompleksi”. Samoin päättelee McCulloh: ”Tässä yhteydessä sana ’kompleksi’ on vaihdettavissa sanan ’järjestelmä’ kanssa, mikä tarkoittaa useiden osien kokonaisuutta.”
.
.
*** Tiedustelutulen kompleksin historiaa ***
Neuvostoliitto kehitti tiedustelu-tulikonseptin, mutta ei kyennyt toteuttamaan sitä teknologisten ja taloudellisten rajoitteiden vuoksi. Venäjä alkoi panostaa siihen uudelleen erityisesti vuoden 2008 Georgian sodan jälkeen. Venäjä investoi drooneihin, tarkkuusohjattuihin aseisiin (PGM), elektroniseen sodankäyntiin (EW) ja tekoälyä hyödyntäviin tulenjohto-ohjelmistoihin. Vuonna 2014 Donbasin sodassa venäläiset osoittivat kykynsä drone-ohjatuilla tykistöiskuilla (esim. Zelenopillyan isku), mutta vasta 2022–2023 Venäjän tiedustelu-tulikompleksi alkoi toimia sujuvasti Ukrainan sodassa.
Yhdysvallat oli edelläkävijä tässä konseptissa, vaikka sillä ei ole vastaavaa termiä. Se käytti järjestelmää menestyksekkäästi mm. operaatioissa Desert Storm, Allied Force Serbiaa vastaan, Enduring Freedomissa Talebania vastaan, ja Iraqi Freedom, hyödyntäen satelliitteja, drooneja ja digitaalisia viestintäjärjestelmiä.
Ukraina kehitti oman tiedustelutulen kompleksinsa 2010-luvun lopulla, ja se oli valmiina Venäjän hyökätessä. Vuodesta 2022 alkaen ja läpi vuoden 2023 Ukrainan tiedustelutulen kompleksi oli heidän hyökkäys- ja puolustusdoktriininsa kulmakivi. Mutta kun heidän drooni- ja tulikykynsä kasvoivat samalla, kun heidän orgaaninen jalkaväkensä heikkeni tappioiden vuoksi, Ukrainan drooniohjattu tiedustelutulen kompleksi kantoi raskaan taakan Ukrainan puolustamisessa.
.
.
*** Mistä tiedustelutulen kompleksi koostuu ***
Ukrainan järjestelmä koostuu seuraavista osista:
1. Taktinen operaatioiden keskus (TOC): Piilossa oleva komentokeskus, jossa seurataan tilannetta digitaalisilla kartoilla (esim. Ukrainan Kropyva-ohjelmisto) ja drone-kuvilla.
2. Droonitiimit: 2–3 hengen ryhmiä, jotka operoivat etulinjan läheisyydessä. He käyttävät satelliitti-internetiä (esim. Starlink) ja kaupallisia viestisovelluksia (WhatsApp, Telegram) kommunikointiin.
3. Tiedusteludroonit: Droonit kartoittavat vihollisen liikkeet, ja niiden live-syötteet välitetään TOC:iin.
4. Tulenjohto: TOC:ssa upseerit ohjaavat tulta reaaliajassa droonien havaintojen perusteella. Ukrainassa käytetään GIS Arta -sovellusta, jota kutsutaan "tykistön Uberiksi". Tuli avataan esimerkiksi tykistöllä, raketeilla, FPV-kamikaze- ja pommidrooneilla, ohjautuvin liitopommein tai ohjuksilla. ”Kill chain” (havaitsemisesta tuhoamiseen) kestää noin 2 minuuttia.
Tiedustelutulen kompleksi on erittäin tehokas sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa, sillä se mahdollistaa nopean ja tarkan reagoinnin sekä tulen keskittämisen vihollisen liikkeisiin.
Järjestelmä voidaan teoriassa häiritä.
– Sää (esim. lumimyrskyt, sade) häiritsee drooneja.
– Elektroninen sodankäynti (EW) ja ilmatorjunta voivat tuhota drooneja.
– Drooneja voidaan sokaista savutuksin.
– Ukraina on alkanut käyttää FPV-drooneja vihollisen droonien torjuntaan.
– TOC:ien sijainti voidaan paljastaa ja tuhota.
McCulloch osoittaa, että perinteiset laajat panssari- ja jalkaväkioperaatiot ovat menettäneet tehokkuutensa, kun droonit mahdollistavat reaaliaikaisen tiedustelun ja tarkan tulenjohtamisen. Tämä on johtanut erityisesti Venäjän joukkojen taktiikan sopeutumiseen: he ovat siirtyneet massiivisista hyökkäyksistä kohti hajautetumpaa ja drooneihin perustuvaa tulenjohto- ja käyttöstrategia. McCulloch näkee tämän osana laajempaa sodankäynnin paradigman muutosta, jossa teknologia – ja tulevaisuudessa satelliitit ja tekoäly – korvaa perinteiset voimatekijät.
Droonijohtoinen tiedustelutulen kompleksi on mullistanut sodankäynnin Ukrainassa, ja se on keskeinen syy siihen, miksi Venäjä ei ole saavuttanut nopeita voittoja huolimatta Ukrainan heikentyneestä jalkaväestä. Artikkelin toisessa osassa tarkastella, miksi Ukrainan heikentynyt armeija ei ole romahtanut ja onko droonijohtoinen tiedustelutulenkäyttö avainasemassa tässä kestävyydessä.
Tällä hetkellä kumpikaan Ukrainan sodan osapuoli ei ole vielä kehittänyt luotettavaa tapaa täysin lamauttaa toisen tiedustelutulenkäyttöjärjestelmää, mikä tekee hyökkäyksistä riskialttiita – "jos sinut nähdään, sinut tuhotaan".
Kuitenkin on huomattava, että mekanisoidun joukkojen massiivisen käytön uhka on koko ajan olemassa, jos hyökkääjä kykenee lamauttamaan droonijohtoisen tiedustelutulen käytön.
.
.
*** Kuka on Duncan L. Mcculloh ***
Duncan L. McCulloch @duncanlmcculloch kertoo olevansa ”Amatöörihistorioitsija. Nojatuolikenraali. Hullu nero. Kyynikko. Sotaveteraani. Rakastava aviomies ja isä. Olen kaikki nämä asiat ja enemmänkin. Katsokaa minun mahtavia sanojani ja epätoivoani!”
”Pidän sodasta, olen suuri sotilasnörtti ja pidän kirjoittamisesta, joten oli väistämätöntä, että lopulta aloittaisin blogin. Olen puhunut siitä jo vuosia, ja nyt vihdoin vedin sen nuppineulasta, joten TERVETULOA!”
McCullochilla on korkeakoulututkinnot valtiotieteissä ja historiassa .
Ennalta viisaasti, tätä silloin tietämättä, meillä liitettiin suorituskykyinen huolto, lääkäritasoisen ensihoitonsa kanssa jo jv-komppanian organisaatioon.TSTEA ja evakuointi:
– Vuonna 2022 emme tienneet mitä FPV-droonit olivat. Niitä ei ollut. Ajoin ambulanssilla suoraan asemiin, hän kertoo.
Lääkintämies kertoo, että tällä hetkellä ei voi ajaa kymmentä kilometriä lähemmäs. Jos likemmäs etulinjaa yrittää, siitä tulee lääkintähenkilöstölle yksisuuntainen matka. Droonien häirintäkalusto ei useinkaan auta – etenkään nyt, kun valokuitukaapelia hyödyntävät droonit ovat yleistyneet.
– Niille ei voi tehdä mitään.
Venäläiset hyökkäävät jokaista ambulanssia ja evakuointiajoneuvoa vastaan.
Miehittämättömiä maa-ajoneuvoja kehitetään.
Tämän hetken kovimmat taistelukentällä tappajat ovat FPV- eli rynnäkködroonit sekä tykistö. Lääkintämiehen oman kokemuksen mukaan tykistö tuottaa näiden kahden asejärjestelmän yhteenlasketuista tappioista noin 60 prosenttia, droonit noin 40 prosenttia.
![]()
IL Ukrainassa: Kokenut lääkintämies kertoo, mikä taistelukentällä tappaa eniten – Tiedot voivat yllättää
Kokenut lääkintämies on pelastanut lukuisia ihmishenkiä Ukrainan sodan vaikeimmissa paikoissa. Nyt hän kertoo, miten raadollinen paikka moderni taistelukenttä voi olla.www.iltalehti.fi
Ukrainassa olevat vapaaehtoiset suomalaiset sotilaskouluttajat kokevat, että Ukraina on Suomea edellä ilmauhkan huomioimisessa varusmieskoulutuksessa.
Iltalehden haastattelemat kouluttajat antavat esimerkin ampuma-asennosta maaten, jossa suomalaisille varusmiehille opetetaan pitämään jalat levällään.
Ukrainassa pidetään jalat ristissä, koska jos päälle pudotetaan droonista kranaatti, isoimmat verisuonet eivät ole välittömästi paljaana.
Tulisiko ampuma-asento opettaa toisin Suomessa?
– Me näemme tällä hetkellä, että ei, sanoo varusmieskoulutuksesta vastaava majuri Jyrki Kalliola pääesikunnasta.
Kalliola näkee asiassa kuitenkin kaksi kulmaa: puhutaanko harjoittelusta ampumaradalla vai taisteluharjoituksessa.
– Meillä on kaksi kokonaisuutta tästä. Ensimmäinen on se, että opetamme ampumaan ampumaradalla, jolloin keskiössä on riittävän ampumataidon saavuttaminen.
– Taistelukentällä opitaan liikkumaan, suojautumaan ja käyttämään tulta tilanteen ja maaston mukaisesti. Siinä huomioidaan ampumaradalla opitut perusperiaatteet aseen käytöstä ja tarkasta laukauksesta, Kalliola lisää.
– Ampumaradalla ei mielestämme ole järkevää lähteä opettelemaan jalat ristissä ampumista, mikä ei ole se tukevin asento, kun otetaan ensikosketuksia aseeseen ja harjoitellaan perusampumistaitoa.
Puolustusvoimat tiedotti syyskuussa 2023 aloittavansa lennokkien käytön ja niiltä suojautumisen koulutuksen kaikissa Maavoimien aselajeissa koko maassa. Koulutusta tehdään varusmiespalveluksessa koulutushaara- ja erikoiskoulutusjaksoilla.
Nykyään drooneja käytetään koulutuksessa myös oman toiminnan kuvaamiseen. Varusmiehille annettava palaute voidaan yhdistää visuaaliseen kuvaan.
– Se on aika motivoivaa joukolle ja yksilölle, kun näkevät lintuperspektiivistä omaa toimintaansa, Kalliola sanoo.
Hänen mukaansa Puolustusvoimien drooniuhkan huomioiminen varusmieskoulutuksessa on hyvällä mallilla. Drooniuhkaan varautumiseksi ei ole niinkään tarvinnut keksiä uusia toimintatapoja.
– Hienosäädetään ja korostetaan ihan yleisiä perusteita, kuten esimerkiksi tähystämistä, linnoittamista, hajauttamista, maastouttamista ja harhauttamista. Toki niitä on pitänyt korostaa entistä enemmän, mutta varsinaista uutta ja mullistavaa ei koulutuksessa ole.
Kalliola korostaa, että sotilaskoulutuksen kehittämisessä ei tule tehdä liian pikaisia johtopäätöksiä, vaan havainnot analysoidaan ja arvioidaan huolella ja toteutetaan niiden perusteella muutokset suunnitelmallisesti ja hallitusti.
– Teltoista ei olla luopumassa. Ne ovat etenkin normaalioloissa kustannustehokkaita, monikäyttöisiä ja palvelusturvallisia, eivätkä ne poikkeusoloissakaan ole täysin poistumassa, Kalliola sanoo.
Hän huomauttaa, että uhka-arvio, käyttötarkoitus ja sijainti taistelukentällä vaikuttavat käytettävään ratkaisuun. Teltat ovat monissa tilanteissa käyttökelpoisia ratkaisuja, mutta eivät kuitenkaan aina. Suojaa haetaan monipuolisesti muillakin tavoin.
Joissakin koulutushaaroissa on jo pitkään harjoiteltu ilman telttamajoitusta.
– Jo 15–20 vuotta sitten olin kouluttamassa joukkotyyppiä, joille teltta ei ollut ehkä järkevin majoitustyyppi. Meidän maastoharjoituksissamme majoituttiin poikkeuksetta muissa majoituksissa kuin teltoissa. Sillä joukolla majoituttiin muun muassa rakennuksissa ja väestönsuojissa, Kalliola muistaa.
– Tässäkin on vähän niin kuin siinä ampumakoulutuksessa, että pyrimme tekemään asiat aina mahdollisimman tilanteen mukaisesti. Poikkeusoloissa erilaisten muiden majoitteiden käyttäminen on joustavampaa, mutta normaalioloissa tilapäismajoittuminen ei ole välttämättä käytännöllisin tai palvelusturvallisin ratkaisu
![]()
Viesti Ukrainasta: Puolustusvoimat opettaa vaarallista asiaa sotilaille – Majuri IL:lle: Emme vaihda
Majuri Jyrki Kalliola sanoo, että ampumataidon opettamisessa tärkeää on riittävä tuki aseelle. Silloin nykyinen makuuammunta on hänen mielestään parempi.www.iltalehti.fi
Ihmisistä lähtee aina lämpöä jos on hengissä. Joten se lämmittämätönkin teltta näkyy mutta toki paljon heikommin.Ja toisekseen, ei pj-teltan turvallisemmat vaihtoehdot ole vain jotain tilapäismajoitteita vaan pieniä telttoja ilman kaminaa. Niissä pitää oppia asumaan etukäteen.
Ryhmän betonilaattakorsu taitaa olla se mihin ajan kanssa mennään. Nopea rakentaa kun kaivuri on käytössä, voidaan varustaa kaminalla tai sähköpatterilla, antaa suojan tulta vastaan. Sisään käyntiin kaksi tiukkaa mutkaa sekä verkko-ovi mutkan taakse ja varsinainen ovi mutkan jälkeen.En kyllä ymmärrä ensimmäistä saati ihan viimeistä pointtia. Jos todellisuudessa käytettävä ampuma-asento on epävakaampi, kannattaa siihen käyttää aikaa.
Ja toisekseen, ei pj-teltan turvallisemmat vaihtoehdot ole vain jotain tilapäismajoitteita vaan pieniä telttoja ilman kaminaa. Niissä pitää oppia asumaan etukäteen.