Ukrainan sodan havainnot ja opetukset

Maastonvalvontatutka. Niillähän aina peloteltiin, niiden piti tehdä lähestyminen vihollista kohti vaikeaksi. Ja niitä pitäisii olla venäläisilläkin.
Luulisi, että erityisen käyttökelpoinen Ukrainan maastoissa, mutta eipä näytä estävän puolustajaa tekemästä tuhojaan.
Osaako kukaan luonnehtia maastonvalvontatutkien toimintaa käytännössä, ja erityisesti venäläisten käytössä olevia?

Maastovalvontatutkat perustuvat pääasiassa doppler siirtymään eli siihen että tutkan lähettämän signaalin taajuus muuttuu kun se osuu liikkuvaan kohteeseen. Kohteen tulee lähtökohtaisesti olla siis liikkeessä (kohteessa voi olla myös liikkuva osa jonka ansiosta havainto tapahtuu esim HEKO). Maastovalvontatutkat on tarkoitettu havaitsemaan maa-ajoneuvoja sekä yleensä myös henkilöitä. Joissakin keilauskorkeus on sellainen että matalalla olevat HEKOt voidaan myös havaita. Parhaita käyttöympäristöjä on alueet joissa tutka voidaan sijoittaa ympäristöään korkeammalle (-Ukraina) ja josta on näkymä aukeille (+Ukraina). Tutkat pystytään aktiivisina lähetteinä havaitsemaan joten ne eivät välttämättä ole parhaimmillaan kärjessä vaan ehkä enemmänkin sivustoissa ja selustassa.

Suojautumisessa helpointa on että tutkan ja itsesi väliin syntyy fyysinen este. Tiheä metsä muodostaa matalalla kulmalla mitattaessa kohtuu nopeasti ainakin osittaisen fyysisen esteen.

Huonolla säällä maastovalvontatutkasta saadaan suurin hyöty eli esim kovalla sumulla ei kannata tuudittautua ajatukseen ettei vihollinen näe. Tällöin myös vastatoimien riski on tutkan kannalta helpommin perusteltavissa eli tutkaa todennäköisemmin käytetään.

Tulenjohto/maalinosoitus onnistuu yleensä maastovalvontatutkilla ja tykistön/heittimistön tulenkorjauksia voidaan myös tehdä "automaattisesti". Tämä tulee ottaa huomioon juuri erittäin huonoissa olosuhteissa.

Lisäys: Tutkat voivat olla kevyitä kannettavia tai raskaampia ajoneuvoon asennettavia, yleisimmin laitteet ovat kevyehköjä.
 
Viimeksi muokattu:

Joten kysymys kuuluukin, onko kukaan nähnyt näitä Venäjän käytössä Ukrainassa? Minä en ole mutta minä en näe kaikkea ja toisaalta vaikkei olisi videolla niin ei tarkoita etteikö voisi olla käytetty.

Minäkin muistan että näillä peloteltiin jalkaväkeä ja onhan se paha laite, jos vain maasto sallii sen käytön ja jos on varastoitu oikein, huolehdittu kalibroinneista jne jne. Ukraina jos mikä luulisi olevan otollinen paikka näiden käytölle joten jos niitä ei ole käytetty niin miksei? Onko tämäkin sellainen wunderwaffe mitä Venäjä panttaa ns. ässänä hihassa (kuten jotkut kommentaattorit ovat kommentoineet)?

Minä en jaksa uskoa siihen, kyllä vaikuttaisi että heillä on kaikki todelliset keinot käytössä. Ensimmäisen parin päivän osalta voin uskoa että tykistön käyttöä pyrittiin hillitsemään, mikäli se pitää paikkansa että odottivat paraatimarssia Ukrainan yli. Sen jälkeen kun löivät päänsä Ukrainan mäntyyn, en usko että on ollut muita rajoituksia kuin oma logistiikka ja omat kyvyt sekä varustus. Jos jotain on jäänyt käyttämättä niin arvaisin että se on käyttökelvottomassa kunnossa.
 
Enemmän näkyy klippejä, joissa eksyneet(?) orpot tankit jne. pyörii kuin puolukat pi***ssa. Letkat köröttelee tattituntumalla talojen välissä kuin paraatissa. Jos kännykäkameran sijaan olisi Javelin kädessä, niin Ukrainassa olisi enää vanjan ratsuväkeä jäljellä. Kait tämä on jotain nykyaikaista sodankäyntiä, jossa vihollinen päättää ajat, resurssit ja paikan, puolustaja sitten ampuu takaisin sen mitä ampuu, jos ampuu.
Lainaan tänne, koska tuo on viittaus siihen että tienkylttitaktiikka toimii, ja jengi ei osaa suunnistaa ilman GPSää. Yksiköt harhailevat pitkin maisemaa, ajautuen helppoihin väijyihin. Jos Venäjä Elsoaa GPS taajuuksia ja nuo sen varassa niin ei ole hirveitä mahkuja löytää niitä oikeita osoitteita.

Meille sentään suunnistusta opetettiin peruskoulussa, amiksessa ja armeijassa. Korkeakoulu tasossa se oli edellytyksenä kaljoitteluun. Monet noista värvätyistä on syntyneet vuosituhanteen vaiheessa ja niillä on aina ollut GPS apuna, varsinkin viimeiset kymmenen vuotta.

On myös ollut kuvia missä GPS kapula on ollut mukana lentohärvelissä. Joten itsensä elsoaminen ei ole mukavaa, jos ei osaa niitä perustaitoja taikka oma teknologia kusee kintuille.

Anteeksi Luke viestin kaappaamisesta.
 
FNbp6b3VIAEhaBX

Jumissa
 
Pakko avata sanainen arkkuni, koska tämä on niin herkullinen ketju tietojen ja keskustelun suhteen. Luin/silmäilin koko ketjun läpi siitä hetkestä, kun ryssä hyökkäsi, melkoinen luku-urakka, etten sanoisi, huh. Anyway, muutama kysymys/pohdinta joita olen ihmetellyt koko tämän hyökkäyksen ajan...anteeksi pitkä postaus, mutta on näitä kertynyt juttuja seuratessa:
  1. Miksi Ukraina ei ole murrostanut/miinoittanut teitä?
    Venäläiset kolonnat ajavat vapaasti ja päätyvät minne sattuu. Missään ei ole murrostuksia eikä miinoituksia. Kaupungeissakin ajavat kuin taksit, vapaasti minne haluavat. Nyt on alkanut ilmestyä piikkejä ja barrikaadeja, jopa tsekkiläisiä siilejä (jotka eivät asfaltilla yksinään kyllä tee mitään). Mutta ei miinoja. Eikö olisi järkevää vetää suomalaisen sulutusmallin mukaisesti sepeliä tielle kerros ja piilottaa sinne miinoja (sekä pieniä muttereita metallinpaljastimia sekoittamaan)? Pian ei tarvitsisi edes tehdä muuta kuin laittaa sepeliä ja muttereita tielle niin koko kolonna pysähtyy siihen pitkäksi toviksi ihmettelemään. Toki samalla sopii sitten vetää Javelin kylkeen tms. kun pysähtyvät ja toistaa sama vaikka kilsan välein. Välillä voi toki kaivaa/hakata/räjäyttää asfalttiin reiän ja pistää sinne isomman murkulan tai fiksumman pohjamiinan tms. jos iivana päättää jollain puskuhärvelillä puskea sepelit sivuun niin käykin köpsyt. Eikä mikään toki estä laittamasta ilkeitä jalkaväkimiinojakin joukkoon haluamansa määrän. Tarkka-ampuja napsii miinanraivaajaukot ja Javelin miinanraivaaja-ajoneuvot pois pelistä. Olisi eteneminen ollut kumman hidasta, alun rynnistystä ei olisi mitenkään voinut tapahtua. Kun tiestön ulkopuolella ei kerta kaikkiaan voi kulkea tai juuttuu mutaan, niin miksi tätä ei ole tehty alusta lähtien? Mitä ihmettä? Siis miksi kummassa? Kertokaa viisaammat?!?

  2. Miten Ukraina varmistaa, ettei Venäjä kykene käyttämään rautateitä joukkojensa huoltoon?
    Ilmeisesti rautatiet tuhottiin hyvin hyökkäyksen alussa. Pisteet siitä. Venäjän armeijan huolto VAATII rautateitä toimiakseen ja siellä on omat joukotkin tätä varten. Epäilen, että Ukraina ei ole tajunnut täysin tämän tärkeyttä. Radankorjausjunat ja muut pitäisi maalittaa ehdottomasti äärimmäisen korkealle, sekä tuhotut radanpätkät miinoittaa ja suluttaa mielipuolisesti, jotta kaikenlainen korjaus on tuomittu epäonnistumaan. Käsittääkseni näin ei ole oikein tehty, vai onko? Jos ei ole, kunhan Venäjä saa rautatiet korjattua, huolto alkaa pelaamaan ja se tarkoittaa todella huonoa Ukrainalle.

  3. Miten Ukraina varmistaa, ettei Venäjä rakenna huoltoputkia joukkojensa huoltoon?
    Niin, Venäjällä on myös jonkintasoiset huoltojoukot, joiden tehtävä on mm. vetää maahan putket polttoainetta varten. Tiedä sitten, onko näiden toiminta yhtä hullua kuin muidenkin joukkojen, mutta tämäkin aiheuttaa ongelmia. Onko tästä havaintoja ja onko Ukraina tehnyt vastavetoja, onko tietoa? Mieleeni tulee tuhoamisen lisäksi se, että joku ilkeä sissi menee ja suojauttaa tuonne putkiin aineita, jotka tuhoavat ajoneuvot, joissa polttoainetta käytetään ja hups koko Venäjän hyökkäyskalusto koko suunnassa on kohta käyttökelvotonta ilman, että tarvitsee laukaustakaan ampua. Voisiko toimia?

  4. Miten Ukraina varmistaa, ettei Venäjä hyödynnä paikallista polttoaine/ruokavarastoja armeijansa huoltoon?
    En ole törmännyt mihinkään kuvaan tai videoon, jossa näkyisi poltettu huoltoasema tms. Sieltähän ne huoltonsa saavat helposti, dieseliä vaan tankkiin ja meno jatkuu. Varmasti piisaa varastoja paikallisen "Teboilin" tankeista. Onko tätä otettu huomioon? Onko tuhottu? Onko laitettu tököttejä sekaan, jotka tuhoavat ajoneuvot jos käytetään niiden polttoainetta? Vai onko nämä vaan jätetty miehittäjälle käyttöön?

  5. Oman armeijamme rahoitus ja varustus ja taktiikan opetus?
    Ukrainan sota jos mikä osoittaa alueellisen puolustusjärjestelmän tehon ja siihen pitäisi panostaa täällä Suomessakin entistä enemmän. Muutenkin varmaan on viimeistään nyt tajuntaan uponnut, että tarvitaan lisärahaa puolustukseen, jotta on osoittaa joka ukolle (joo no sanotaan ehkä 750000 ukolle ja akalle) pyssy, sinko, miina ja ammuksia sen toteuttamiseen, sekä riittävästi edes jotain viestikalustoa ja tarkka-ampujan kivääreitä. Joojoo siviilit kärsivät kun sitten kaupunkeja pommitetaan kiukuissaan ja siviilejä kuolee, no hei, onko parempi tapattaa oma armeija avomaastossa ja päästää vieras armeija sitten kaupunkeihin tapattamaan kaikki siviilit? Niin. Ryssältä on turha toivoa armoa sen suhteen missään olosuhteissa, se lienee taas kerran todistettu. Toki lienee selvää, että pitää olla myös niitä isompia joukkoja vastahyökkäyksiin ja muuhun, sekä tietenkin ilmavoimat ja mieluusti vahvistaa näitä kaikkia jatkossakin. Lennokkeja myös massamaisesti yms. yms. Lisää rahaa puolustukseen tarvitaan, se on selvä, älkää kysykö mistä se otetaan, jos Kreikalla on varaa lainarahalla eli muiden maksamana varustaa armeija niin kyllä on meilläkin, jos ei haluta leikata mistään välttämättömästä kuten vaikkapa kehitysavusta ja ilmastohössötyksestä.

  6. Informaatiosota, ollaanko tarpeeksi kärryillä siitä vieläkään?
    Lienee selvää, että sotatilanteessa pitäisi kännykkäverkot saada hyödynnettyä maksimaalisesti vihollisen kännyköiden seurantaan ja oman tiedon levittämiseen, mutta tarvittaessa voitava sulkea vihollisen kännykät niistä pois. Ei luulisi olevan vaikea toteuttaa, mallia "jos IMEI on ollut Suomen verkossa yli 30vrk ennen päivää X, se pääsee verkkoon, muuten ei". Toisaalta herää kysymys, miten toimitaan, kun sähköt lähtee ja kännykkäverkot kanssa? Onko tajuttu varalla pitää muita menetelmiä, kuten esim. sitä kaameaa lankapuhelinverkkoa omine sähkökeskuksineen? Onko riittävästi panostettu varaverkkoon? Radioamatööreihin? Vai onko kaikki vaan sen varassa, että kännykät toimii ja sähköt pelaa? (Enkä nyt tarkoita armeijaa vaan kaikkea muuta) Entä miten saisi sen tavallisen reserviläisen ja siviilin aivoihin taottua, ettei kaikkea mitä näkee ja kuulee, pidä postata someen? (Ukraina on tässä onnistunut todella hyvin) Vai pitääkö vaan kylmästi vetää netti pimeäksi itse koko Suomesta, jotta ei tietoa pääse tihkumaan viholliselle (kansa katsokoot ja kuunnelkoot Ylestä tiedot)?

  7. Onko oikeasti poliitikot, viranomaiset ja lait ajantasalla?
    Tulee vaan pakostakin mieleeen, kun miettii, millaiseksi sekoiluksi esimerkiksi koronan vastainen taistelu on mennyt. Täysin sekasorroksi. Sekavia ohjeita, määräyksiä ja neuvoja ja kun joku käsky annetaan, heti on tusinan verran valituksia aluehallintovirastoissa ja hallinto-oikeuksissa asiasta ja sitten vasta vuosien oikeusrumban kautta saadaan päätökset, että miten nyt sitten pitääkin mukamas tehdä ja mitä ei voida tehdä. Sitten ei sitä ennen tehdä mitään, kun ei kerran tiedetä, voisiko se olla laitonta vai ei. Miettikääpä, kun samanlainen rumba alkaa mm. liikekannallepanomääräyksen pilkkuvirheiden, sukupuolestaan erehtyneiden ja sillä perusteella kieltäytyvien, armeijan linnoitus- yms. töiden, kuvaamisen yms. rajoittamisen, jne. toimesta? Luuletteko, että kaikki menee kuin Strömssöössä, vaikka ei mennyt koronankaan suhteen? Entäpäs sitten, kun ampuminen alkaa? Varmasti alkaa hallinto-oikeuteen tulla valitusta, kun Martta-Aino koki tykin ammunan lähellään olevan uhkaavaa ja Kauno-Pertti-Matias valittaa, kun sotavangeille ei tarjota fennovegaaniluomuruokaa. Hyvässä lykyssä joku sotavanki päättää hakea turvapaikkaakin ja siitäpäs vasta hauska soppa syntyy. Tai jos rajalle ilmestyy 200000 "Kirgiisian" "pakolaista" hakemaan "turvapaikkaa" Suomesta. Näitä skenaarioita voi kehittää loputtomasti lisää. Ukrainassa tämmöistä ongelmaa ei ole, koska siellä haistatetaan paskat pykälänviilaukselle, eikä välitetä paskaakaan jonkun lumihiutaleen ulinoista kun tarvitsee tehdä jotain.
Tämmöstä ajatusta ja purkautumista. :)
 
Viimeksi muokattu:
Pakko avata sanainen arkkuni
Kun näemme miten naapuri toimii ukrainassa ja tappaa "veljeskansaa" melko surutta, voi kysyä, että kun/jos sama sattuu omalle kohdallemme, ei venäläisillä ole mitään pidäkkeitä teurastaa siviilejä täällä. Pitää EHDOTTOMASTI pitää huoli, että olemme kansakuntana valmiit taistelemaan yhtä katkerasta kuin ukrainalaiset vihollista vastaan. Sitten kun tilanne on kunnolla päällä ei ole aikaa, että päättäjät "nillittävät" valiokunnussa VAAN aivan kaikki mahdollinen on laitettava tukemaan puolustustamme ja torjumaan hyökkääjä.
 
Pitääkö tämä tulkita niin, että ensimmäisenä pitää pistää sotilaamme "hoitamaan" omat nillittävät päättäjät ja viranomaiset, ehkä muutamat hallinto-oikeudet ja aluehallintovirastotkin, koska ne ovat suurempi uhka kuin maahan tunkeutuva vihollinen? :ROFLMAO: (Ja tämä oli vitsi. Tai siis. Sen pitäisi olla vitsi, mutta kun tarkemmin ajattelen, niin...)
 
Poliittiset päättäjät on tässä ketjussa se heikoin lenkki, vatuloiminen on jo nyt sellaisissa mitoissa esim Natoon liittyvissä asioissa.
 
Viimeksi muokattu:
Lainaan tänne, koska tuo on viittaus siihen että tienkylttitaktiikka toimii, ja jengi ei osaa suunnistaa ilman GPSää. Yksiköt harhailevat pitkin maisemaa, ajautuen helppoihin väijyihin. Jos Venäjä Elsoaa GPS taajuuksia ja nuo sen varassa niin ei ole hirveitä mahkuja löytää niitä oikeita osoitteita.
Maallikkona luulisin, että salattua Glonass-systeemiään voisivat käyttää omasta GPS-häirinnästään huolimatta. Kun muutenkin vieraalla maalla toimiva hyötyy enemmän satelliittipaikannuksesta, niin kannattaisi häirintä mitoittaa siten että itse ei kärsi. Tietysti venäläinen logiikka voi poiketa tästä…
Äkkiä katsottuna GPS-taajuudet poikkeavat Glonass-taajuuksista (eri kanavilla), joten ei vaatisi paljoa osaamista edes. Eli GPS häirintään, oma julkinen glonass epätarkaksi. Ukrainaa ei tietysti paljoa haittaa, koska osaavat liikkua omilla maillaan.
Eri asia sekin, miten paljon kuraportaalla on Glonass-laitteita.

Sen olen kuullut panssarimieheltä, että suunnistus on vaikeaa, jos pitää sisällä olla ja maiseman perusteella suunnistaa. Sissin pelko on vaikean suunnistuksen alku.
 
Pitääkö tämä tulkita niin, että ensimmäisenä pitää pistää sotilaamme "hoitamaan" omat nillittävät päättäjät ja viranomaiset, ehkä muutamat hallinto-oikeudet ja aluehallintovirastotkin, koska ne ovat suurempi uhka kuin maahan tunkeutuva vihollinen? :ROFLMAO: (Ja tämä oli vitsi. Tai siis. Sen pitäisi olla vitsi, mutta kun tarkemmin ajattelen, niin...)
Vitsailet tai et, niin mieti vielä. Käytännössä esität, että puolustuskyvyn maksimoimiseksi sotilasjunttaan pitäisi siirtyä viimeistään sodan alkaessa tai mielellään jo vähän ennen. Juuri tuon takia autoritääriset johtajat maalailevat ulkoisia uhkia oman asemansa pönkittämiseksi. Se on aivan selvää, että demokraattinen päätöksenteko on aina sekavampaa ja osin hitaampaa kuin keskitetyissä järjestelmissä, mutta jos ei silti sen takia heitettäisi demokratiaa romukoppaan. Kyllä meilläkin saadaan rivit suoriksi ja johtosuhteet kuntoon, kun kova paikka tulee. Eikä puolustusvalmiuden johtaminen ole siviilibyrokratiasta kiinni. Kuvailemassasi tilanteessa minä ainakin lopetan maanpuolustustyön siihen pisteeseen, koska demokratiaa ja oikeusvaltiota joita haluan puolustaa ei olisi enää olemassa.
 
Pakko avata sanainen arkkuni, koska tämä on niin herkullinen ketju tietojen ja keskustelun suhteen. Luin/silmäilin koko ketjun läpi siitä hetkestä, kun ryssä hyökkäsi, melkoinen luku-urakka, etten sanoisi, huh. Anyway, muutama kysymys/pohdinta joita olen ihmetellyt koko tämän hyökkäyksen ajan...anteeksi pitkä postaus, mutta on näitä kertynyt juttuja seuratessa:
  1. Miksi Ukraina ei ole murrostanut/miinoittanut teitä?
    Venäläiset kolonnat ajavat vapaasti ja päätyvät minne sattuu. Missään ei ole murrostuksia eikä miinoituksia. Kaupungeissakin ajavat kuin taksit, vapaasti minne haluavat. Nyt on alkanut ilmestyä piikkejä ja barrikaadeja, jopa tsekkiläisiä siilejä (jotka eivät asfaltilla yksinään kyllä tee mitään). Mutta ei miinoja. Eikö olisi järkevää vetää suomalaisen sulutusmallin mukaisesti sepeliä tielle kerros ja piilottaa sinne miinoja (sekä pieniä muttereita metallinpaljastimia sekoittamaan)? Pian ei tarvitsisi edes tehdä muuta kuin laittaa sepeliä ja muttereita tielle niin koko kolonna pysähtyy siihen pitkäksi toviksi ihmettelemään. Toki samalla sopii sitten vetää Javelin kylkeen tms. kun pysähtyvät ja toistaa sama vaikka kilsan välein. Välillä voi toki kaivaa/hakata/räjäyttää asfalttiin reiän ja pistää sinne isomman murkulan tai fiksumman pohjamiinan tms. jos iivana päättää jollain puskuhärvelillä puskea sepelit sivuun niin käykin köpsyt. Eikä mikään toki estä laittamasta ilkeitä jalkaväkimiinojakin joukkoon haluamansa määrän. Tarkka-ampuja napsii miinanraivaajaukot ja Javelin miinanraivaaja-ajoneuvot pois pelistä. Olisi eteneminen ollut kumman hidasta, alun rynnistystä ei olisi mitenkään voinut tapahtua. Kun tiestön ulkopuolella ei kerta kaikkiaan voi kulkea tai juuttuu mutaan, niin miksi tätä ei ole tehty alusta lähtien? Mitä ihmettä? Siis miksi kummassa? Kertokaa viisaammat?!?

  2. Miten Ukraina varmistaa, ettei Venäjä kykene käyttämään rautateitä joukkojensa huoltoon?
    Ilmeisesti rautatiet tuhottiin hyvin hyökkäyksen alussa. Pisteet siitä. Venäjän armeijan huolto VAATII rautateitä toimiakseen ja siellä on omat joukotkin tätä varten. Epäilen, että Ukraina ei ole tajunnut täysin tämän tärkeyttä. Radankorjausjunat ja muut pitäisi maalittaa ehdottomasti äärimmäisen korkealle, sekä tuhotut radanpätkät miinoittaa ja suluttaa mielipuolisesti, jotta kaikenlainen korjaus on tuomittu epäonnistumaan. Käsittääkseni näin ei ole oikein tehty, vai onko? Jos ei ole, kunhan Venäjä saa rautatiet korjattua, huolto alkaa pelaamaan ja se tarkoittaa todella huonoa Ukrainalle.

  3. Miten Ukraina varmistaa, ettei Venäjä rakenna huoltoputkia joukkojensa huoltoon?
    Niin, Venäjällä on myös jonkintasoiset huoltojoukot, joiden tehtävä on mm. vetää maahan putket polttoainetta varten. Tiedä sitten, onko näiden toiminta yhtä hullua kuin muidenkin joukkojen, mutta tämäkin aiheuttaa ongelmia. Onko tästä havaintoja ja onko Ukraina tehnyt vastavetoja, onko tietoa? Mieleeni tulee tuhoamisen lisäksi se, että joku ilkeä sissi menee ja suojauttaa tuonne putkiin aineita, jotka tuhoavat ajoneuvot, joissa polttoainetta käytetään ja hups koko Venäjän hyökkäyskalusto koko suunnassa on kohta käyttökelvotonta ilman, että tarvitsee laukaustakaan ampua. Voisiko toimia?

  4. Miten Ukraina varmistaa, ettei Venäjä hyödynnä paikallista polttoaine/ruokavarastoja armeijansa huoltoon?
    En ole törmännyt mihinkään kuvaan tai videoon, jossa näkyisi poltettu huoltoasema tms. Sieltähän ne huoltonsa saavat helposti, dieseliä vaan tankkiin ja meno jatkuu. Varmasti piisaa varastoja paikallisen "Teboilin" tankeista. Onko tätä otettu huomioon? Onko tuhottu? Onko laitettu tököttejä sekaan, jotka tuhoavat ajoneuvot jos käytetään niiden polttoainetta? Vai onko nämä vaan jätetty miehittäjälle käyttöön?

  5. Oman armeijamme rahoitus ja varustus ja taktiikan opetus?
    Ukrainan sota jos mikä osoittaa alueellisen puolustusjärjestelmän tehon ja siihen pitäisi panostaa täällä Suomessakin entistä enemmän. Muutenkin varmaan on viimeistään nyt tajuntaan uponnut, että tarvitaan lisärahaa puolustukseen, jotta on osoittaa joka ukolle (joo no sanotaan ehkä 750000 ukolle ja akalle) pyssy, sinko, miina ja ammuksia sen toteuttamiseen, sekä riittävästi edes jotain viestikalustoa ja tarkka-ampujan kivääreitä. Joojoo siviilit kärsivät kun sitten kaupunkeja pommitetaan kiukuissaan ja siviilejä kuolee, no hei, onko parempi tapattaa oma armeija avomaastossa ja päästää vieras armeija sitten kaupunkeihin tapattamaan kaikki siviilit? Niin. Ryssältä on turha toivoa armoa sen suhteen missään olosuhteissa, se lienee taas kerran todistettu. Toki lienee selvää, että pitää olla myös niitä isompia joukkoja vastahyökkäyksiin ja muuhun, sekä tietenkin ilmavoimat ja mieluusti vahvistaa näitä kaikkia jatkossakin. Lennokkeja myös massamaisesti yms. yms. Lisää rahaa puolustukseen tarvitaan, se on selvä, älkää kysykö mistä se otetaan, jos Kreikalla on varaa lainarahalla eli muiden maksamana varustaa armeija niin kyllä on meilläkin, jos ei haluta leikata mistään välttämättömästä kuten vaikkapa kehitysavusta ja ilmastohössötyksestä.

  6. Informaatiosota, ollaanko tarpeeksi kärryillä siitä vieläkään?
    Lienee selvää, että sotatilanteessa pitäisi kännykkäverkot saada hyödynnettyä maksimaalisesti vihollisen kännyköiden seurantaan ja oman tiedon levittämiseen, mutta tarvittaessa voitava sulkea vihollisen kännykät niistä pois. Ei luulisi olevan vaikea toteuttaa, mallia "jos IMEI on ollut Suomen verkossa yli 30vrk ennen päivää X, se pääsee verkkoon, muuten ei". Toisaalta herää kysymys, miten toimitaan, kun sähköt lähtee ja kännykkäverkot kanssa? Onko tajuttu varalla pitää muita menetelmiä, kuten esim. sitä kaameaa lankapuhelinverkkoa omine sähkökeskuksineen? Onko riittävästi panostettu varaverkkoon? Radioamatööreihin? Vai onko kaikki vaan sen varassa, että kännykät toimii ja sähköt pelaa? (Enkä nyt tarkoita armeijaa vaan kaikkea muuta) Entä miten saisi sen tavallisen reserviläisen ja siviilin aivoihin taottua, ettei kaikkea mitä näkee ja kuulee, pidä postata someen? (Ukraina on tässä onnistunut todella hyvin) Vai pitääkö vaan kylmästi vetää netti pimeäksi itse koko Suomesta, jotta ei tietoa pääse tihkumaan viholliselle (kansa katsokoot ja kuunnelkoot Ylestä tiedot)?

  7. Onko oikeasti poliitikot, viranomaiset ja lait ajantasalla?
    Tulee vaan pakostakin mieleeen, kun miettii, millaiseksi sekoiluksi esimerkiksi koronan vastainen taistelu on mennyt. Täysin sekasorroksi. Sekavia ohjeita, määräyksiä ja neuvoja ja kun joku käsky annetaan, heti on tusinan verran valituksia aluehallintovirastoissa ja hallinto-oikeuksissa asiasta ja sitten vasta vuosien oikeusrumban kautta saadaan päätökset, että miten nyt sitten pitääkin mukamas tehdä ja mitä ei voida tehdä. Sitten ei sitä ennen tehdä mitään, kun ei kerran tiedetä, voisiko se olla laitonta vai ei. Miettikääpä, kun samanlainen rumba alkaa mm. liikekannallepanomääräyksen pilkkuvirheiden, sukupuolestaan erehtyneiden ja sillä perusteella kieltäytyvien, armeijan linnoitus- yms. töiden, kuvaamisen yms. rajoittamisen, jne. toimesta? Luuletteko, että kaikki menee kuin Strömssöössä, vaikka ei mennyt koronankaan suhteen? Entäpäs sitten, kun ampuminen alkaa? Varmasti alkaa hallinto-oikeuteen tulla valitusta, kun Martta-Aino koki tykin ammunan lähellään olevan uhkaavaa ja Kauno-Pertti-Matias valittaa, kun sotavangeille ei tarjota fennovegaaniluomuruokaa. Hyvässä lykyssä joku sotavanki päättää hakea turvapaikkaakin ja siitäpäs vasta hauska soppa syntyy. Tai jos rajalle ilmestyy 200000 "Kirgiisian" "pakolaista" hakemaan "turvapaikkaa" Suomesta. Näitä skenaarioita voi kehittää loputtomasti lisää. Ukrainassa tämmöistä ongelmaa ei ole, koska siellä haistatetaan paskat pykälänviilaukselle, eikä välitetä paskaakaan jonkun lumihiutaleen ulinoista kun tarvitsee tehdä jotain.
Tämmöstä ajatusta ja purkautumista. :)
8. Onko siviilipuolustus ajan tasalla? Pommisuojia ei taida riittää kaikille. Miten siviilien evakuointi suurimmista kaupungeista onnistuu? Miten varmistetaan esim. ruokahuolto, kun ennen ympäri maata olleet varastot on nykyään keskitetty muutamaan keskusvarastoon pääkaupunkiseudun luona.
 
Siirsin vastauksen tänne mielestäni sopivampaan ketjuun.
Siihen tietokantaan ei tietenkään olisi netistä pääsyä - ainoastaan kaksiosaiselle tunnistautumisella omien tietojen luenta. Ja palaute menisi eri tiedostoon.

Vastaavasti nytkin olisi hakkeroitavissa verotustiedot, kelan tiedot, terveystiedot jne.

Edit: Tämän uudistuksen lisäksi me tarvitsisimme cyberjoukot jotka palvelisivat armeijan lisäksi yhteiskunnallisesti tärkeitä valtion, kunnan ja yksityisten toimintoja. Tähän voitaisiin pyytää jenkeiltä apua kyseisen keskuscyberpoliisin perustamiseen.
Korostetut osat ovat keskenään poissulkevia. Ei omia tietoja voi millään tunnistamisella netistä lukea jos se nettisivusto ei sun tietoja voi sieltä tietokannasta hakea. Muutenhan tuo tietokanta on tietenkin jossain jo olemassa, ei nykypäivänä mitään reserviläistietoja paperilla pyöritellä.

Cyberjoukot olisivat kyllä hyvä idea. Lähtökohdaksi tietysti traficomin kyberturvallisuuskeskus ja päälle roimasti lisää budjettia, osaavaa henkilöstöä ja oikeuksia. Joukkojen pitäisi saada mm. tehdä oma-aloitteisesti penetraatiotestausta yhteiskunnallisesti tärkeisiin järjestelmiin, määrätä korjaustoimenpiteitä ja valvoa niiden toteutusta. Lisäksi mahdollisuuksien mukaan opastaa ja kouluttaa korjauksissa ja yleisissä tietoturva-asioissa.
 
En ole ihan samaa mieltä tuosta. Itse näen sen 280k "aktiiviseen toimintaan kykenevinä" joukkoina joille sälytetään rintamavastuutehtäviä. Todennäköisesti niitä siltavahtikomppanioita tullaan jossain muodossa perustamaan takalinjoille, kun siihen hommaan riittää juuri se kiinarynkky ja pari kessiä. Meillä kuitenkin on iso kasa sitä 30-50 v. koulutettua mutta sijoittamatonta reserviä missä fyysinen kuntokin ihan kohtuullinen.
Puolustusvoimien sodanajan vahvuus on 280 000 sotilasta.
Tämä pitää sisällään:
Operatiiviset joukot kaikissa puolustushaaroissa.
Alueelliset joukot (vielä hetken) maa- ja merivoimissa.
Paikallisjoukot pääasiassa maavoimissa.
Paikallisjoukkojen tehtävä on ihan nimen mukaisesti puolustaa niitä omia kohteita ja siltoja.
Maakuntakomppaniat ovat paikallisjoukkojen kärkiyksiköitä ainakin vielä hetken.

Sijoittamaton reservi on henkilöitä, joilla täydennetään mm. taistelutappioita kaikissa joukoissa. Näitä henkilöitä tullaan käskemään palvelukseen ja heidät kouluttaa PERK sekä kova elämä.

Takalinjoille oikea termi syvyys ei tulla perustamaan muita joukkoja puolustusvoimien toimesta.

Lisää tietoa voi käydä opiskelemassa:

Liikenteessä ollut useita hyvälaatuisia kotien valvontakameravideoita venäjän joukkojen likkumisesta. Miten nämä saadan meillä käytettyä hyväksi? Luulisi olevan helppo ja edullinen tapa seurata vihulaista? Kameroita on teollisuusalueilla, huoltoasemilla ja kodeissa, nämä nettiin eikä pelkästään rakeisena vhs-tallennuksena.
 
Back
Top