USA:n ja Kiinan välinen globaali kilvoittelu

Mikähän on yksityishenkilöiden velkaantumisen aste? Löytyiskö tuo fakta mistään?

Veikkaan, että Kiina ja sen kansalaiset ovat hyvinkin velkaetunojassa olleet viime vuosikymmenet - koska taloudessa on tosiaan mennyt lujaa ja kasvu vaikuttanut loputtomalta.

Mulla on vanhaa tietoa pääkopan perukoilta.

Finanssikriisin jälkimaininkeihin asti tein työkseni markkina- ja talousanalyysia ym. Sittemmin en ole detaljitasolla seurannut enää hommien vaihduttua. Mutta vielä kymmenisen vuotta sitten kotitalouksien velkaantumisaste oli isossa kuvassa äärimmäisen matala ja säästämisaste korkea. Kiinan kauppa- ja vaihtotase oli erittäin ylijäämäinen ja Kiinan talouskavu vuosituhannen alkupuolella oli erittäin vienti- ja investointivetoinen. Investoinneissa suuressa roolissa oli rakentamisen lisäksi loputtomat infrahankkeet.

Kiinahan pyrki silloin vakauttamaan kasvua enemmän kotimaisen kysynnän varaan, koska infravetoinen kasvu ei voi jatkua loputtomiin ja vienti on herkkä ulkopuolisille shokeille. Kotitalouksien säästämisasteen ja velkaantumisasteen tarkastelu todettiin silloin erittäin vaikeaksi johtuen yksinkertaisesti valtavasta populaatiosta, tuloeroista ja alueellista eroista (maaseutu vs kaupunki). Ei ollut oikein keinoa erottaa tilastoista mikä osa väestöstä velkaantuu ja mikä säästää. Suuri osa maaseutua on köyhiä. Kaupungeissakin monen kerroksen väkeä. Kaupungin köyhät orjatyöläiset eivät pysty oikein järkevästi velkaantumaan. Hyvin toimeentuleva keskiluokka oli potentiaalisesti velkaantuva, koska taas sikarikkailla siihen ei ollut mitään tarvetta.

Väestön ja varallisuuden epätasaisen jakautumisen takia ”keskivertokiinalainen” ei oikeasti tarkoita mitään.

Kymmenisen vuotta sitten esittämääsi kysymystä pyrin selvittämään silloin pääsemättä yksiselitteiseen lopputulokseen. Wirallinen mantrahan oli kansainvälisiä pankkien johdolla, että kiinalaiset säästää eivätkä ota velkaa = loputon kasvupotentiaali kunhan pääsevät vauhtiin. Itse pyrin tätä näkemystä haastamaan tuon varallisuuden jakautumisen takia.

Ehkä parempia tilastoja on tullut saataville sittemmin.

Edit: koska töissä ja kännykkällä, niin jäsennys hieman jäi vajaaksi. Täsmennys edelliseen. Mun hypoteesi siis kiinalaisten kuluttajien matalasta velkaantumisesta oli, että velkaantumiskykyisen ja -haluisen väestönosan velkaantumiaste saattaisi olla paljon korkeampi kuin tilastoitu koko väestön velkaantuminen ja velkavetoisen kulutuskysynnän kasvupotentiaali siten oleellisesti matalampi kuin markkinamiesten indikoima ”lähes ääretön”.
 
Viimeksi muokattu:
Edit: koska töissä ja kännykkällä, niin jäsennys hieman jäi vajaaksi. Täsmennys edelliseen. Mun hypoteesi siis kiinalaisten kuluttajien matalasta velkaantumisesta oli, että velkaantumiskykyisen ja -haluisen väestönosan velkaantumiaste saattaisi olla paljon korkeampi kuin tilastoitu koko väestön velkaantuminen ja velkavetoisen kulutuskysynnän kasvupotentiaali siten oleellisesti matalampi kuin markkinamiesten indikoima ”lähes ääretön”.

Itseasiassa luultavasti toisinpäin. Kiinalaiset hamstraa patjoihin seteliä, koska luottamus yhteiskuntaan on niin heikko. Myös fyysinen kulta on hyvin suosittua ja lähes jokaisessa taloudessa on kassakaappi. Ulkomaille vietyjä sijoituksia ei myöskään verottajalle ilmoiteta. Koko väestön velkaantuminen on liioiteltu, eikä siellä ole massiivista kuluttajan luottomarkkinaa toisin kuin esim suomessa.

Toisaalta kiinalaisten pankkien yritysveloista on kautta aikain kohistu, koska ne muistuttavat lähinnä eritystukea kuolleiden valtionyhtiöiden eläkkeiden hoitamiseen.
 
Itseasiassa luultavasti toisinpäin. Kiinalaiset hamstraa patjoihin seteliä, koska luottamus yhteiskuntaan on niin heikko. Myös fyysinen kulta on hyvin suosittua ja lähes jokaisessa taloudessa on kassakaappi. Ulkomaille vietyjä sijoituksia ei myöskään verottajalle ilmoiteta. Koko väestön velkaantuminen on liioiteltu, eikä siellä ole massiivista kuluttajan luottomarkkinaa toisin kuin esim suomessa.

Toisaalta kiinalaisten pankkien yritysveloista on kautta aikain kohistu, koska ne muistuttavat lähinnä eritystukea kuolleiden valtionyhtiöiden eläkkeiden hoitamiseen.

Tämä luottamuspula ja säästäminen on totta, kävi mielessä tuota kirjoittaessa, mutta en tullut sitä tuohon kirjoittaneeksi perusteluksi vaan totesin ylipäänsä säästämisasteen olevan korkea niinkuin se on (oli kun noita pohdittiin). Yritin välttää maratoonipostausta :)

Yllä oleva pohdintani todellakin jäi mysteeriksi, monet keskustelut kv-kumppaneidenkin kanssa siitä käytiin, mutta totuus on yhä tuolla ulkona. Kunnon tilastoja kun ei oikein silloin ollut. Näin 10 vuotta myöhemmin ajateltuna jos jokin ilmiö olisi silloin ollut, niin siihen liittyvät riskit olisivat varmaan jo tulleet pintaan jotenkin.

Vanha asia rupesi hieman mietyttämään. Täytyy huomenna katsoa jos vaikka suomen pankin julkaisuissa olisi jotain tuoretta asian tiimoilta. Siellä on perinteisesti tehty ihan varteenotettavaa tutkimusta Kiinasta.

 
Yet another large interweb routing blunder has prompted internet engineers to stress the need for additional security at the network's foundational layer, and again raised eyebrows at the behavior of China Telecom.

On June 6, more than 70,000 BGP routes were leaked from Swiss colocation company Safe Host to China Telecom in Frankfurt, Germany, which then announced them on the global internet. This resulted in a massive rerouting of internet traffic via China Telecom systems in Europe, disrupting connectivity for netizens: a lot of data that should have gone to European cellular networks was instead piped to China Telecom-controlled boxes.

BGP leaks are common – they happen every hour of every day – though the size of this one and particularly the fact it lasted for two hours, rather than seconds or minutes, has prompted more calls for ISPs to join an industry program that adds security checks to the routing system.

The fact that China Telecom, which peers with Safe House, was again at the center of the problem – with traffic destined for European netizens routed through its network – has also made internet engineers suspicious, although they have been careful not to make any accusations without evidence.

"China Telecom, a major international carrier, has still implemented neither the basic routing safeguards necessary both to prevent propagation of routing leaks nor the processes and procedures necessary to detect and remediate them in a timely manner when they inevitably occur," noted Oracle Internet Intelligence's (OII) director of internet analysis Doug Madory in a report. "Two hours is a long time for a routing leak of this magnitude to stay in circulation, degrading global communications."

Here's Madory's summary of the leak:

Swiss data center colocation company Safe Host (AS21217) leaked over 70,000 routes to China Telecom (AS4134) in Frankfurt, Germany. China Telecom then announced these routes on to the global internet redirecting large amounts of internet traffic destined for some of the largest European mobile networks through China Telecom’s network. Some of the most impacted European networks included Swisscom (AS3303) of Switzerland, KPN (AS1136) of Holland, and Bouygues Telecom (AS5410) and Numericable-SFR (AS21502) of France.

Back in November, Madory was diplomatic but ultimately supportive of a report from the US Naval War College that noted "unusual and systematic hijacking patterns associated with China Telecom." Madory noted in response to that report that he had "expended a great deal of effort" to end traffic misdirection by China Telecom.
https://www.theregister.co.uk/2019/06/10/bgp_route_hijack_china_telecom/
 
The UK Parliament’s Science and Technology Select Committee yesterday asked experts whether Huawei poses a threat to national security. It was a question the answers to which exposed the many problems with trying to ban a manufacturer that’s been a part of the country’s telecommunications landscape for nearly two decades.

The main event involved the grilling of John Suffolk, Global Cyber Security and Privacy Officer at Huawei - and a former UK government CIO. Norman Lamb MP, chairman of the Commons select committee, kicked off the proceedings by asking the executive about Huawei's involvement with governments that have records of corruption and human rights abuses – zeroing in on the government of the Xinjiang region of China, which is a customer of Huawei and has been widely reported to carry out illegal detention of Muslim citizens.

Suffolk replied that Huawei was operating in 170 countries, and was always following local laws, without “creating moral judgements.”

Lamb went as far as to claim Huawei was “complicit” in human rights violations, and, of course, the Chinese state was compared to Nazi Germany – you can’t escape Godwin's law, even offline. Some of the other wonderful things mentioned, as the session went on, included gas chambers and the poisonous gas Zyklon B.

Next, politicians went straight to the core of the Huawei question: whether it could resist potential attempts by the Chinese state to modify or backdoor its equipment so that it can be used to covertly spy on foreigners abroad.

“We’re quite clear, and it’s quite proven, we’re an independent company,” Suffolk answered. "No one can put us under pressure – we’ve made it very clear, regardless of who the country would be, if we were put under any pressure by any country that we felt was wrong, we would prefer to close the business."

"That we felt was wrong" is an interesting caveat, we note: if Huawei felt the pressure was justified, would it be happy installing a backdoor? In any case, according to the Huawei man, the much-cited requirement to cooperate with Chinese secret services, and install backdoors in networking gear on demand, simply didn’t exist.

“There are no laws in China that obligate us to work with the Chinese government on anything whatsoever," Suffolk continued. "We have looked at all of the Chinese laws: we have taken on board professors in Chinese law, and we had their views validated via Clifford Chance in London, and there is no requirement on us or any other company to undertake what you’re suggesting.
https://www.theregister.co.uk/2019/06/11/huawei_uk_parliament_backdoors/
 
Katsoen tämän ketjun aikaisempia viestejä on kuitenkin hyvä muistaa että missään vaiheessa ei ole annettu mitään todistusaineistoa näiden huawei-vakoilusyytteiden tueksi.

Myöskin tekniseltä puolelta on hieman huvittavaa kuunnella puheita satavarmasta vakoilusta ja mittavasta tiedustelupotentiaalista. En nyt ihan ensimmäisenä lähtisi superlatiiveilla panikoimaan jos jossain ylioppilaslautakunnan ristikytkentäkaapissa on tämän brändin laitteita, koska:

  • Ei tiedetä keräävätkö laitteet mitään tietoa, teoriassa se on toki mahdollista mutta olisi aikamoinen taikatemppu jos näin olisi, ja vieläpä niin ettei viimeisen 20v käytön aikana olisi tullut mitään väärinkäyttöä ilmi
  • En jaksa uskoa että laitteet pystyisivät lähettämään tietoa esim. Suomessa ilman että jossainpäin valtoria (tai csc:tä, en tiedä kumpaa yol käyttää) alettaisiin ihmettelemään minkä takia suvilahdenkatu 10:n toimipisteeltä tykitellään jonnekkin .cn - suuntaan paketteja
  • En jaksa uskoa etteikö tuollainen liikenne, joko suorana tai epäsuorana, outoihin aikoihin tai työaikoihin piilotettuna, jäisi joko valtorin/csc:n tai verkkoyhteyden palveluntarjoajan tai viestintäviraston huomaamatta pidemmällä aikavälillä
  • En jaksa uskoa etteikö huawein purkeille olisi jossain vtt:llä tehty ruumiinavauksia, joko suorana tilaustyönä tai ihan vaan jonkun propellerihatun omana tutkimustyönä viimeistään uutisointien jälkeen
Tämän Huawein sijasta uskoisin Kiinan vakoilun saavan huomattavasti enemmän irti länsimaista esim. opiskelija-vaihdoilla sekä tutkimus- ja kauppayhteistyöllä kuin ilmatieteenlaitoksen kassajärjestelmän osana olevalla reitittimellä.

Mutta uskon asioitahan nämäkin ovat
 
HUAWEI'S CURRENT persona-non-grata status in the US is causing problems across the board, and now just for Huawei itself.

Qualcomm and Intel are amongst a group of chipmakers based in the USA who have started pressing authorities to ease up on the ban fearing it could cost a combined total running into tens of billions of pounds.

Reuters reports that Intel and Xilinx attended a meeting with the US Commerce Department in May to discuss the ban, whilst Qualcomm has said to be lobbying separately, in moves facilitated by the Semiconductor Industry Association.

"This isn't about helping Huawei. It's about preventing harm to American companies," said an anonymous spokesperson for one of the firms, and yielding a "well… duh!" from this publication.

The firms argue that the vast majority of parts used by Chinese firms are commonly available and as such a far smaller security risk that Huawei's bespoke 5G infrastructure equipment.

Estimates put the total spent by Huawei on US products last year as $11bn, a mere 15 per cent of the total spend, but when you're dealing in billions, there are no small numbers. Broadcom hasn't been part of the negotiations but is expected to face $2bn losses.

It is understood that Google has also lobbied for a relaxation of the rules, which would allow them to continue servicing Android phones present and future.

Huawei itself hasn't commented, but it is understood that they don't feel there are any channels open to them. It is not believed that there has been any direct dialogue between Huawei and the US Government since the ban came in over a month ago.


At present, US companies are able to trade under a 90-day licence designed to allow continuity, but with no sign of the US-China trade war slowing down, it is still unclear what will happen after this licence expires in August.


The White House has already hinted that a US-China trade deal could including negotiations over Huawei, thus more-or-less putting to bed any suggestion that this was ever really about security. μ
https://www.theinquirer.net/inquirer/news/3077458/intel-qualcomm-lobby-against-huawei-ban
 
Kiinan tiedustelupalvelu pyrkii värväämään vakoilijoita LinkedIn-yhteisöpalvelussa, kertoo Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltolan raportti. Raportin mukaan myös useita suomalaisia ulkopolitiikan asiantuntijoita on lähestytty palvelun välityksellä.

Henkilöt joita lähestyttiin, olivat raportin mukaan sellaisia, joilla oli tietämystä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Heidän henkilöllisyyttään ei paljasteta.

Saksan tiedustelupalvelu kertoi jo toissa vuonna, että Kiina oli valetilien välityksellä lähestynyt ainakin 10 000 saksalaispoliitikkoa tai virkamiestä LinkedInissä. Tiedustelupalvelun mukaan kyseessä oli laaja yritys soluttautua saksalaiseen yhteiskuntaan.

– LinkedInissä tapahtuvat värväykset ovat malliesimerkki vaarallisesta haavoittuvuudesta. Se voi johtaa siihen, että immateriaalista ja luottamuksellista tietoa päätyy väärin käsiin ja syntyy vaikutusvaltaisia verkostoja, joissa lojaalisuus on ulkoisten toimijoiden ohjailtavissa, sanotaan raportissa.

Raportissa korostetaan, että sosiaalisessa mediassa voidaan aiheuttaa laajaa haittaa, ja siksi viranomaisten ja yhteiskunnan valmiuksia tulee kohottaa.
https://yle.fi/uutiset/3-10838995

 
Bloomberg: Huawein henkilöstöä mukana Kiinan armeijan tutkimusprojekteissa

Huawein ja Kiinan armeijan hankkeet liittyivät lukuisiin eri aiheisiin aina radioviestinnästä tekoälyyn, Bloomberg kertoi. (KUVA: ALY SONG)
Julkaistu: 27.6. 15:48

Monet kiinalaisen teknologiajätti Huawein työntekijöistä ovat työskennelleet tutkimusprojekteissa yhdessä Kiinan armeijan henkilöstön kanssa, Bloomberg kertoo.

Bloombergin paljastus viittaa, että Huawein välit maan asevoimien kanssa ovat läheisemmät, kuin mitä yhtiö on aiemmin kertonut.

Viimeisen vuosikymmenen aikana Huawein työntekijät ovat tehneet yhteistyötä Kiinan armeijan elinten kanssa ainakin kymmenen tutkimushankkeen parissa.

Hankkeet liittyivät lukuisiin eri aiheisiin aina radioviestinnästä tekoälyyn, joista osalla on mahdollisia sotilaallisia sovelluksia.

Niiden joukkoon lukeutuu esimerkiksi armeijan ylimmän johdon kanssa toteutettu yhteisprojekti, jonka tarkoitus oli erottaa ja luokitella tunteita nettivideoiden kommenttikentistä.


Toinen tiedossa oleva projekti on Huawein ja Kansallisen Puolustusteknologiayliopiston hanke, joka tutki tapoja kerätä ja analysoida satelliittikuvia ja maantieteellisiä koordinaatteja.

Bloomberg keräsi tutkimukset joukosta tieteellisiä julkaisuja ja verkon tutkimustietokannoista, joita käyttävät pääasiassa kiinalaiset akateemikot ja asiantuntijat. Tutkimusten kirjoittajat tunnustivat itsensä Huawein työntekijöiksi ja yhtiön nimi esiintyi hyvin voimakkaasti tutkimusten alkupäässä.

Huawein tiedottaja Glenn Schloss kielsi tutkimusten olevan Huawein tiedossa ja ilmoitti, ettei yhtiö tee tutkimusyhteistyötä armeijan kanssa.

– Huawei kehittää ja valmistaa maailmanlaajuiset siviilistandardit täyttäviä viestintälaitteita, eikä muokkaa T&K-tuotteita asevoimia varten, Schloss sanoi.

Kiinan puolustusministeriö ei vastannut Bloombergin tiedusteluihin aiheesta. Huawein lakijohtaja Song Liuping tuki Schlossin kommentteja torstaina, toistaen, ettei Huawei tee tutkimusta tai muokkaa tuotteita armeijalle.

– Emme ole tietoisia väitetyistä tutkimuksista. Meillä ei ole yhteisiä tutkimusprojekteja armeijan kanssa, Song sanoi Shenzhenissä.

Huawein Yhdysvaltain liiketoiminta on ollut pitkään ongelmissa johtuen yhtiön väitetyistä kytköksistä maan hallintoon. Huawei on jatkuvasti kiistänyt siihen kohdistetut vakoilusyytökset, ilmoittaen, ettei yhtiö luovuta eikä luovuttaisi arkaluontoisia tietoja valtiolle.

Nämä uudet löydökset kuitenkin todistavat, että Huawein suhde maan armeijan ja käytännössä sitä kautta maata hallitsevan kommunistisen puolueen kanssa on tiiviimpi, kuin yhtiön johto on aiemmin väittänyt.

Huawein perustaja Ren Zhengfei, joka on itse tunnustautunut kommunistisen puolueen lojalistiksi, kiisti tammikuussa yhtiön kytkökset armeijaan ja sanoi yhtiön myyvän lähinnä vähän siviilituotteita asevoimille.

Myös armeija on kiistänyt suhteet Huaweihin. Puolustusministeri Wei Fenghe totesi tässä kuussa, että vaikka Huawein perustaja on ollut sotilas, se ei kuitenkaan tarkoita, että Huawei olisi jollain tasolla armeijan jatke.

 
Myös armeija on kiistänyt suhteet Huaweihin. Puolustusministeri Wei Fenghe totesi tässä kuussa, että vaikka Huawein perustaja on ollut sotilas, se ei kuitenkaan tarkoita, että Huawei olisi jollain tasolla armeijan jatke.

Tarkoittaako tuo siis, että Huawei on nimenomaan intin jatke?
 
Mielenkiinnolla odotan maamme operaattoreiden laitetoimittajavalintoja...varsinkin Virve2.0:aa ajatellen..kuka ikinäkään ensimmäisen kilpailutuksen voittaa..

Taitaa olla jaossa -vain- vaihtoehtoja, joista valitaan vähiten huono tässä kontekstissa. Taitaa jokaisella toimittajalla olla kytkökset maansa tiedusteluelimiin näissä asioissa. Kannattaa muistaa se, että mm. Usa vakoili todella räikeästi monilla eri tavoin -liittolaisiaan- ja tekee sitä varmasti nytkin.

Sotilasvakoilu on yksi kategoria, talous-kauppa-pankit-teollisuus-.....niissä on ollut vakoilun volyymi kylmän sodan jälkeen. Sinisilmäisyyteen ei olisi varaa.
 
White House economic adviser Larry Kudlow insisted on Sunday Donald Trump is not backing off national security concerns, despite agreeing to allow US companies to sell some components to Chinese telecommunications giant Huawei.

Trump made the announcement on Saturday after meeting Chinese president Xi Jinping for trade talks at the G20 summit in Japan. Trump said US companies could make the sales if the transactions did not present a “great, national emergency problem”.

Several Republican senators expressed concerns. In a tweet, Marco Rubio of Florida called the decision a “catastrophic mistake”.
https://www.theguardian.com/technology/2019/jun/30/white-house-trump-huawei-catastrophic-mistake
 
China-owned semiconductor giant Tsinghua Unigroup, which already manufactures flash memory, is about to try its luck at making DRAM – a much more complicated endeavour.

The Middle Kingdom wants a reliable domestic supply of DRAM, but its latest efforts were thwarted at the end of 2018 when the US indicted state-owned chipmaker Fujian Jinhua Integrated Circuit Company (JHICC) on industrial espionage charges, and banned the company from importing semiconductor equipment and materials from the US. This effectively stopped JHICC from advancing its DRAM programme.
https://www.theregister.co.uk/2019/07/01/china_spawns_a_new_dram_manufacturer/
Since 2018, Tsinghua Unigroup HAS BEEN majority-owned by the government of Shenzhen, China's industrial capital. It acquired Chinese startup RDA Microelectronics for $907m in 2014, and French chip designer Linxens for €2.2bn in 2018. It also owns Spreadtrum Communications, a homegrown mobile chip supplier that hopes to rival MediaTek and Qualcomm, and a chunk of Portland-based Lattice Semiconductor.

Last year, Tsinghua president Zhao Weiguo called for peaceful coexistence with American firms. "I hope multinational chip makers can leave a bite for Chinese companies," he said.

DRAMeXchange claimed Tsinghua has experience building production facilities as it employs the same teams that worked on fabs for Yangtze Memory. Tsinghua is already building a DRAM plant in Nanjing and is negotiating with the government of Chongqing, where it hopes to open a second facility.

Tsinghua said it would enter the DRAM market once before, in 2014, but instead decided to focus on NAND manufacturing.
 
Huawei is on the offensive as it is still caught between US and Chinese diplomatic trade tensions. “Huawei has been treated unfairly,” Walter Ji, the head of the company's European consumer business tries to sound cheerful, and the words ‘commitment to consumers’ are repeated like a mantra during a half-hour briefing with British media this week.

The timing is interesting: just this weekend, US president Donald Trump seemed to extend an olive branch to Chinese premier Xi Jinping at the G20 Summit in Osaka, Japan and ease the blacklisting of Huawei. “US companies can sell their equipment to Huawei,” Trump said at a news conference. “We’re talking about equipment where there’s no great national security problem with it.”

The details are still hazy, but the shift could be great news for Huawei, who is the number two smartphone maker in the world and the latest pawn in US trade negotiations with China. Trump recently turned the pressure up when he put Huawei on an ‘entity list’, which stops US firms from doing any kind of business with the Chinese company. In effect, this would have been a potential death sentence for Huawei, a company that depends on Google’s Android operating system and ARM processors for its mobile devices (Huawei’s Kirin chipsets are based on ARM designs), plus all the chips from Intel and Microsoft’s Windows that power its computer business.
https://www.wired.co.uk/article/huawei-ban-lifted
 
Ymmärtänyt näin, että kiina ei pelaa samoilla hyväksytyillä säännöillä. Se haluaa kehittyneiden maiden joukkoon, se halua käydä kauppaa, mutta se tekee sen omilla säännöillään. Vakoilu, räikeät patenttirikkomukset(kuulemma) ja ulkomaisten yritysen rajoittaminen etteivät pääse Kiinan sisämarkkinoille on väärin. Kuinka hullua, että firman täytyy luovuttaa osaamisena Kiinalle ehtona päästä sisämarkkinoille. Eihän tuo touhu voi jatkua pitkään noin. Joku sille laittaa stopin ja toivottavasti Trump vie edes vähän oikeaan suuntaan.
Joten Huawei voidaan hyvällä omallatunnolla potkia helkuttiin täältä.
 
The US Department of Justice has convicted Shin Yi-chi, an electrical engineer and former academic, over illegal exports of US-made silicon with potential missile guidance applications to China.

Shin could be sentenced to up to 219 years in prison, but plans to appeal the decision.

"It was a major miscarriage of justice," his lawyer, James Spertus, told South China Morning Post. "Shih got caught in a trade war he had nothing to do with."

Spertus also identified the alleged victim as Cree, a major American chip designer known primarily for its LED technology.

Shin is a 64-year old Chinese-American, a former adjunct professor of engineering at UCLA and a former president of Chinese semiconductor maker Chengdu GaStone Technology Company (CGTC) - which was put on the Commerce Department's "Entity List" in 2014, due to its involvement in "activities contrary to the national security and foreign policy interest of the United States."

According to evidence presented at the trial, Shih and his 65-year-old co-defendant Kiet Ahn Mai conspired to obtain unauthorized access to systems of a US company that manufactured wide-band, high-power chips known as monolithic microwave integrated circuits (MMICs) - which fall under restricted exports.

As well as civilian applications, these chips are used in missiles, missile guidance systems, fighter jets, electronic warfare, electronic warfare countermeasures and radar applications.

The DoJ claimed Shin got access to the chipmaker's systems after Mai pretended to be a domestic customer, seeking to obtain custom MMICs for use within the US.

The resulting chips were then allegedly shipped to CGTC, which, conveniently enough, was building a MMIC manufacturing facility in Chengdu. The effort was allegedly funded by a company controlled by Shin, called Pullman Lane Productions LLC - which received its funding from an unnamed company in Beijing and was also on the Entity List.

Shin was found guilty on 18 counts after a six-week jury trial in the US District Court for the Southern District of California. Among other things, he has been convicted of making false statements to a government agency, mail and wire fraud, filing false tax returns, and most importantly, violating a federal law barring exports of certain materials to China.

"This defendant schemed to export to China semiconductors with military and civilian uses, then he lied about it to federal authorities and failed to report income generated by the scheme on his tax returns," said US attorney Nick Hanna.

"My office will enforce laws that protect our nation’s intellectual property from being used to benefit foreign adversaries who may compromise our national security."

Shih's defence denied he had ever sent chips to China. As well as a lengthy prison term, he faces the forfeiture of hundreds of thousands of dollars in assets, according to court documents.

Shih's partner in crime pled guilty in December 2018 to one count of smuggling and the Pasadena resident is scheduled to be sentenced in September, facing a maximum stint of 10 years in prison.
https://www.theregister.co.uk/2019/...ing_militarygrade_chips_from_the_us_to_china/
 
Ymmärtänyt näin, että kiina ei pelaa samoilla hyväksytyillä säännöillä. Se haluaa kehittyneiden maiden joukkoon, se halua käydä kauppaa, mutta se tekee sen omilla säännöillään. Vakoilu, räikeät patenttirikkomukset(kuulemma) ja ulkomaisten yritysen rajoittaminen etteivät pääse Kiinan sisämarkkinoille on väärin.

Voit panna sanan Kiina - paikalle minkä tahansa vähänkään isomman valtion nimen ja todeta ihan samoja asioita.

Boldatun osan toimia harrastavat mm. Usa, Rus, JPN, Bra, Aus, Can, Ger, Fra, GB......

Kiinan oikea perussynti on se, että Usan ykköspaikka johtavana valtiona tällä pallolla on jollain aikavälillä uhattuna tätä menoa, Usa EI LUOVUTA PIIKKIPAIKKAA kirveelläkään, se on fakta. Tämä on se perussyy, miksi Kiinan kampittaminen on vasta alkanut ja tulemme näkemään melkoista tasapainoilua sodan ja rauhan välillä tulevat vuosikymmenet.

Trumpin liehittely PKn johtajan kanssa kuuluu tähän samaan asiaan. Trump ja eritoten Usa tietää tarkoin, mikä rooli PKlla on Kiinan näkökulmasta....PKn irtoaminen Kiinan vasalliudesta olisi paha paikka. Japani ja EK itkevät selällään naukunauku, kun Trump sivuuttaa Usan näkökulmasta katsoen aivan oikein liittolaisensa ja ajaa omaa politiikkaansa.

Luulen, että vain Trumpin tapa toimia Kiinaa vasten on meille uusi asia, Trump teki asian tunnetuksi unohtaen liiat diplomatian koukerot ja syheröt. Trump ehtii maalata Usan nurkkaan suhteessa Kiinaan ellei ole jo tehnytkin sitä.....seuraajien ei tarvi erikseen pohtia miten asiaa lähestytään. Presidentin twiitti on julkinen ja tekee pelin selväksi mm. suhteessa Kiinaan, ei tarvi miettiä erikseen mitään sellaista, että mitähän se nyt tarkoittaa......

Meillähän oli ja on varmaan vieläkin kremlologiarmeija, joka pohtii Moskovan uutisia ja arvailee kremliläisiä sivujuonteita ja tarkoituksia. Kiinan ei tarvi perustaa washingtologi-armeijaa erikseen, Usan presidentti tekee asioista julkisia ja täts it.

En tiedä ketä Trumpin taustalla OIKEASTI ON, mutta kyllä siellä on muutakin kuin julkisuudessa pällistelevä esikunta.
 

Former acting CIA director and CBS News contributor Michael Morell offered daunting prediction: if the United States went to war with China in East Asia, we could "possibly lose." China "has gained on us more rapidly than any other country has in history, militarily," Morell said. "If we had to fight a war against them today, in East Asia, we would struggle to win and could possibly even lose that war."
 
Back
Top