Uusi taistelijan ase

Raskain ase jolla olen ampunut on ilmakivääri. 30m ja kukkiva horsma katkesi. Liikkuvaan maaliin ei optiikkaa tarvita.

Vaikka et olisi kertonutkaan että et ole koskaan ampunut muulla kuin ilmakiväärillä, seuraava virkkeesi olisi kertonut asian.

Kyllä muuten tarvitaan. Toki pikatilanteissa oikea optiikka on 1-2x suurentava punapiste eikä 20x suurentava pitkänmatkan kiikari.
 
Jenkkisiviili testailee 40mm kranaatteja.

Tuota noin, kyseinen henkilö on varsinaisesti sanottuna Delta force erikoisjoukkojen veteraani.

Jenkkisiviili eiiiiii...:D

Tolla jätkällä on varmaan enemmän kokemusta "pyssyhommista" kun kellään meistä tällä foorumilla.

Mies on kuitenkin ollut erikoisoperaatioissa "potkimassa ovia sisään"... (assaulter)

Eläkkeellä hän on tätä nykyä mutta joku roti nyt sentään. :rolleyes:
 
Miksei otettaisi koekäyttöön jonkinsuuruinen erä vaikka kymmentä eri rynkkyä, annetaan varusmiesten (eli esim. valitun kasarmin saapumiserän) räplätä jokaista niitä pitkin inttiä (metsässä, kasaramilla, kaikkialla) ja sitten lopussa äänestetään parasta. Levitetään intin lopussa kaikki rynkyt varusmiesten silmien eteen muisteluhetkeä varten ja tehdään kirjallinen kysely hyvistä ja huonoista puolista - mikä ase istui käsiin parhaiten, minkä käyttö oli helpoin tai vaikein oppia, mikä ase oli vaivattomin huoltaa, tarttuiko ase helposti muihin varusteisiin, puhuiko ase sinusta paskaa selkäsi takana, kosketteliko sukuelimiä ja huohotti korvaan riettauksia jne. Vastauksia voitaisiin jopa vertailla varusmiesten ominaisuuksiin. Todennäköisesti esim. lyhyet jätkät tuntisivat lyhytpiippuiset rynkyt mukavimmiksi käsitellä mutta mistäpä sitä tietäisi mitä siitä kokeilusta selviäisi. Pitääkö neurootikko enemmän SIGeistä kuin H&K:n aseista? Ovat automekaanikot taipuvaisia tuntemaan vetoa mustiin kantohihnoihin? Purkaako putkimies Tavor:in nopeammin kuin ylioppilas?

Erilaisten lippaiden säilytys ja kuljetus tetsarissa (tai taskuissa) voi toki olla hankalaa, riippuen miten paljon ne poikkeavat muodoltaan Rk62:n banaanilippaista, ja siten tetsarin taskuista. Mutta eikös nykyajan tetsarit ole aika modulaarisia? Eli pitäisi hommata sopivia irtotaskujakin tai laittaa martat ompelemaan niitä...

Säilytys voi olla myös toinen haaste, eli menisiköhän siten asetelineet tai -kaapit uusiksi jossain varuskunnassa? Toisaalta kaappiinhan nyt tuuppaa ihan minkälaisen metallidildon tahansa... Teline saattaa olla kaappia nirsompi.

Se on muuten tavallaan historiallinen hetki sitten kun uusi ase valitaan ja Rk62 päästetään virallisesti eläkkeelle. Varmaan suurin osa meistä tulee todistamaan sitäkin.
 
Kyllä muuten tarvitaan. Toki pikatilanteissa oikea optiikka on 1-2x suurentava punapiste eikä 20x suurentava pitkänmatkan kiikari
Ajattelin lähinnä puolustusvoimien perusasetta. Nyttehän se on rynkky jyvätähtäimellä? Vai miksi sitä sanotaan? siis tähtäintä. Sama shitti kuin aikojen alussa.
Joo. Olin väärässä. Kyllähän se liikkuva maalikin putoaa helpommin kunnon tähtäimen avustuksella.
 
Miksei otettaisi koekäyttöön jonkinsuuruinen erä vaikka kymmentä eri rynkkyä, annetaan varusmiesten (eli esim. valitun kasarmin saapumiserän) räplätä jokaista niitä pitkin inttiä (metsässä, kasaramilla, kaikkialla) ja sitten lopussa äänestetään parasta. Levitetään intin lopussa kaikki rynkyt varusmiesten silmien eteen muisteluhetkeä varten ja tehdään kirjallinen kysely hyvistä ja huonoista puolista - mikä ase istui käsiin parhaiten, minkä käyttö oli helpoin tai vaikein oppia, mikä ase oli vaivattomin huoltaa, tarttuiko ase helposti muihin varusteisiin, puhuiko ase sinusta paskaa selkäsi takana, kosketteliko sukuelimiä ja huohotti korvaan riettauksia jne. Vastauksia voitaisiin jopa vertailla varusmiesten ominaisuuksiin. Todennäköisesti esim. lyhyet jätkät tuntisivat lyhytpiippuiset rynkyt mukavimmiksi käsitellä mutta mistäpä sitä tietäisi mitä siitä kokeilusta selviäisi. Pitääkö neurootikko enemmän SIGeistä kuin H&K:n aseista? Ovat automekaanikot taipuvaisia tuntemaan vetoa mustiin kantohihnoihin? Purkaako putkimies Tavor:in nopeammin kuin ylioppilas?

Varmaankin varusmiehille annetaan noita testattavaksi, mutta heidän mielipide tuskin on erityisen merkittävä lopullisen hankintapäätöksen kannalta. Tämä ihan sillä, että kaikki testattavaksi annettavat aseet löytävät kyllä faninsa, joten aina siellä joku pettyy hankintapäätöksestä. Lisäksi se, mistä aseesta suurin osa sakista sattuu tykkäämään on aika irrelevantti sen rinnalla, miten ase toimii ja kestää varusmiehiä. Tarkoitus on tuottaa sota-ajan joukkoja, joten on tärkeämpää, että ukot osaavat käyttää ja pitää aseen kunnossa, kuin se, että ase on suosittu.

Itseasiassa veikkaan, että se jonka mielipide lopulta pätee eniten on kouluttajan mielipide. Siis sen henkilön jonka raportti sanoo, että "Tämä ase oli helpoin kouluttaa varusmiehille". Tämän jälkeen koulutus suunnitellaan uudelleen uutta asetta varten.
 
Ajattelin lähinnä puolustusvoimien perusasetta. Nyttehän se on rynkky jyvätähtäimellä? Vai miksi sitä sanotaan? siis tähtäintä. Sama shitti kuin aikojen alussa.
Joo. Olin väärässä. Kyllähän se liikkuva maalikin putoaa helpommin kunnon tähtäimen avustuksella.

Kunpa olisikin jyvä-hahlotähtäinyhdistelmä, niin sillä pärjäisi pikatilanteissa suht ookoo, mutta kun on diopteri ja vielä perhanan ahdasreikäinen. Hyvä tähtäintyyppi rata-ammuntaan, pusikossa juosten liikkuvien ja kohti ampuvien maalien tulittamiseen silloin kun paskat on housussa ja pulssi 200, mahdollisimman huono.

EDIT RK95:n tähtäin on hiukan parempi tässä suhteessa kuin RK62:n, mutta RK95:ttä on tuotettu vain varsin pieni määrä.
 
Varmaankin varusmiehille annetaan noita testattavaksi, mutta heidän mielipide tuskin on erityisen merkittävä lopullisen hankintapäätöksen kannalta. Tämä ihan sillä, että kaikki testattavaksi annettavat aseet löytävät kyllä faninsa, joten aina siellä joku pettyy hankintapäätöksestä. Lisäksi se, mistä aseesta suurin osa sakista sattuu tykkäämään on aika irrelevantti sen rinnalla, miten ase toimii ja kestää varusmiehiä. Tarkoitus on tuottaa sota-ajan joukkoja, joten on tärkeämpää, että ukot osaavat käyttää ja pitää aseen kunnossa, kuin se, että ase on suosittu.

Itseasiassa veikkaan, että se jonka mielipide lopulta pätee eniten on kouluttajan mielipide. Siis sen henkilön jonka raportti sanoo, että "Tämä ase oli helpoin kouluttaa varusmiehille". Tämän jälkeen koulutus suunnitellaan uudelleen uutta asetta varten.
Suosiota ei saa täysin ohittaakaan. Se ei tee taistelijan moraalille hyvää jos hän tietää, että hän pitelee käsissään esim. halvinta vaihtoehtoa tai kouluttajalle helpointa vaihtoehtoa. Valintaa ei pidä tehdäkään pelkästään varusmiesten suosion pohjalta vaan se olisi yksi osatekijä, aivan kuten kouluttajan mielipidekin, joka sekään ei saa olla se ainoa valintakriteeri. Varusmiehet ne ovat niitä jotka sen aseen kanssa joutuvat elämään ja taistelemaan päivästä toiseen, joten heidän mielipide pitäisi ottaa huomioon joko ensimmäisenä, toisena tai kolmantena.

Itse veikkaisin, että jos varusmiehet ja ressut saisivat vapaasti valita torrakkonsa, niin vasta pitkällisen vertailun jälkeen voisi jokainen päätyä lopputulokseen, että ei sillä torrakolla ole sitä suurinta merkitystä, vaan sillä miten sitä käytetään ja miten sen kanssa tullaan toimeen. Yksikään (nuorempi tai vanhempi) aseintoilija, tai motivoitunut sotilas, ei voi tietää sitä ennalta kun hänen päivittäinen haave on löytää se Täydellinen Ase... ja hän on saanut kokeilla elämässään vain yhtä tai kahta. Kaikissa torrakoissa on varmasti jotain kritisoitavaa, ja kompromisseilta ei voida välttyä. Meidän ei tarvitse valita sitä suosituinta torrakkoa mutta emme myöskään saa ottaa sitä vihatuinta kapistusta.

Toivoisin, että edes upseerit järjestäisivät maanlaajuisen oman sisäisen äänestyksensä parhaasta (tai vähiten huonosta) perusaseesta. Valtakunnan upseerit ovat varmasti saaneet pitää käsissään yhtä sun toista luodinsylkijää, vai miten on? Heitäkin pitäisi kuulla.
 
Suosiota ei saa täysin ohittaakaan. Se ei tee taistelijan moraalille hyvää jos hän tietää, että hän pitelee käsissään esim. halvinta vaihtoehtoa tai kouluttajalle helpointa vaihtoehtoa. Valintaa ei pidä tehdäkään pelkästään varusmiesten suosion pohjalta vaan se olisi yksi osatekijä, aivan kuten kouluttajan mielipidekin, joka sekään ei saa olla se ainoa valintakriteeri. Varusmiehet ne ovat niitä jotka sen aseen kanssa joutuvat elämään ja taistelemaan päivästä toiseen, joten heidän mielipide pitäisi ottaa huomioon joko ensimmäisenä, toisena tai kolmantena.

Ei toki, mutta luulen että varusmiesten mielipide vastaa aika pitkälti muidenkin testien tuloksia, myös sitä kouluttajan mielipidettä. Tästä syystä varusmiesten mielipide ei voi tulla sen tielle, että aseelle tehdään testejä ja selvitetään vaikkapa sen kestävyyttä.
 
Valitettava tosiasia on että valtaosalle kantahenkilökunnastakin intin jakokalusto on se käytännössä ainoa kosketus tuliaseisiin. Firma ei järjestä mitään "kevytaseiden tutustumiskurssia" maailmalla yleisiin aseisiin.
Jos kokemusta ja kosketuspintaa vaihtoehtoiseen kalustoon on, se on pääasiassa tullut henkilökohtaisen harrastustoiminnan ja kiinnostuksen kautta. Materiaalilaitoksen puolelta toki löytynee joitain yksilöitä joiden tehtävä on kiertää maailman messuja ja ihastella uutuuksia mutta tavan kouluttaja ei tällaisia mahdollisuuksia saa.
 
Kunpa olisikin jyvä-hahlotähtäinyhdistelmä, niin sillä pärjäisi pikatilanteissa suht ookoo, mutta kun on diopteri ja vielä perhanan ahdasreikäinen. Hyvä tähtäintyyppi rata-ammuntaan, pusikossa juosten liikkuvien ja kohti ampuvien maalien tulittamiseen silloin kun paskat on housussa ja pulssi 200, mahdollisimman huono.

EDIT RK95:n tähtäin on hiukan parempi tässä suhteessa kuin RK62:n, mutta RK95:ttä on tuotettu vain varsin pieni määrä.
Muistelen lukeneeni jostain asekirjasta, että aikoinaan vastattiin RK62:n diopteritähtäintä kritisoineille, jotta aina voi kääntää sen yötähtäimen käyttöön, mikäli tuntee tarvetta avotähtäimelle. Se on käynyt joskus mielessä, kun olen täsmälleen samaa mieltä tuosta diopterista kanssasi. Muistelen armeija-aikana käyttäneeni yötähtäintä tasan kerran kovilla, vaikka se yleensä käännettiin käyttöön pimeällä harjoituksissa. Taitaisi ainakin vääntyä helposti, jos oikeasti joutuis kahinoimaan sen kanssa.
 
Yötähtäin toimii SRA.ssa lähisomotuksessa erittäin hyvin. Omassa aseessani olen kohdistanut yötähtäimen 50 m.iin eikä sitä lyhyeltä matkalta tarvitse hirveästi tähtäinkuvaa muutenkaan hieroa. Sormi koukkuun vaan ripeästi ja reikiä syntyy. Tietysti jos tärkeintä olisi kisassa pärjääminen niin onhan punapiste aina hieman nopeampi. Omalla kohdalla hitaus johtuu vähäisestä harjoittelusta.
 
Risuherkkyydestä. PVTT (tai mikä se onkaan ollut -80 luvulla) on tehnyt testin tosta 556vs762x39vs308 yms risuherkkyydestä.
Kaikki luodit poikkeaa jos osuma tulee risun reunaan (2cm halkasijaltaan oleva puukeppi). Ja mikään noista ei osu maaliin sen jälkeen, jopa 12.7 ja 50cal poikkeaa jonkun verran.
Mutta, jos luoti menee risun keskeltä läpi, niin se ei vaikuta osumaan kuin sen verran, mitä se menettää nopeuttaa tuossa läpäisyssä.
 
Eli toisin sanoen, ns. risuherkkyysperustelu syynä 7,62*39:n käytölle on taas näitä erikoisolosuhdejuttuja, tunnetaan myös nimellä täyttä soopaa.... :D
 
Kyllä. 7.62x39 poikkeaa vähemmän kuin 556, mutta ihan tarpeeksi paljon ettei se mene edes läheltäkään. :)
Mutta, 7.62x39 massa taass auttaa läpäisyssä vs 556 suorempi lentorata....
Eli 6.8 ois paras xD

Mutta, siksi kuulema on tulossa/tullut konsepti partioase, partiokivääri ja kvkk..
 
Yötähtäin toimii SRA.ssa lähisomotuksessa erittäin hyvin. Omassa aseessani olen kohdistanut yötähtäimen 50 m.iin eikä sitä lyhyeltä matkalta tarvitse hirveästi tähtäinkuvaa muutenkaan hieroa. Sormi koukkuun vaan ripeästi ja reikiä syntyy. Tietysti jos tärkeintä olisi kisassa pärjääminen niin onhan punapiste aina hieman nopeampi. Omalla kohdalla hitaus johtuu vähäisestä harjoittelusta.

Silloin kun mulla oli kannossa lippaat täynnä kovia nuolia niin pidin oletusarvoisesti yötähtäintä esillä. Muistelen että aika moni muukin piti, ainakin niistä joitten diopteri ei ollut mystisesti laajentunut...
 
Yötähtäin toimii SRA.ssa lähisomotuksessa erittäin hyvin. Omassa aseessani olen kohdistanut yötähtäimen 50 m.iin eikä sitä lyhyeltä matkalta tarvitse hirveästi tähtäinkuvaa muutenkaan hieroa. Sormi koukkuun vaan ripeästi ja reikiä syntyy. Tietysti jos tärkeintä olisi kisassa pärjääminen niin onhan punapiste aina hieman nopeampi. Omalla kohdalla hitaus johtuu vähäisestä harjoittelusta.

RK62:n hämärähtäin moodi on hieman epäkelpoinen lujuutta ja kestävyyttä ajatellen. Rk95:ssa vastaava herättää huomattavasti enempi luottamusta. Tosin muistetaan ettei se hahlo lähellä silmää ole koskaan mikään hyvä ratkaisu.
 
Jollain oudolla tavalla lohdullista, että muuallakin kuin Suomessa osataan varustaa sotilaat kalliilla scheissella joka ei toimi... :rolleyes:

Kunhan nyt vain Suomen uusi perusase, kun se aikanaan valitaan, valitaan olemassa olevista ja toimivista eikä ruveta taas kehittämään jotain omaa himmeliä.
Suhteellisen lievä ongelma ja ase täyttää kaikki sille alunperin määrätyt speksit. Ongelmia ei ole niin pitkään kuin on joko ei niin kuumassa ilmastossa tai ei ammu pitkiä sarjoja. Isistä vastaan tappelevat kurdit tykkäävät ja haluavat G36:sia lisää.
Eikä minuakaan haittaisi vaikka koko Rk sarja korvattaisiin kyseisellä aseella.
 
Back
Top