Uusi taistelijan ase

Tämä on vähän ironinen vastaus, sillä nimenomaan iipoille Galil kelpasi ja se olikin IDF:n valinta aikanaan, mutta ilmaiseksi USA:lta saadut M16A1:t aiheuttivat sen, että Galiliin ajatellut rahat suunnattiinkin tärkeämpiin hankintoihin, koska M16A1 oli "riittävän hyvä". Galil toisaalta pysyi AR-varianttien rinnalla käytössä Tavorin käyttöönottoon saakka, sillä panssarijoukoilla ja mekanisoidulla jalkaväellä Galil SAR katsottiin kätevämmäksi.

Galil ei ollut ainoa Israelin aseteollisuuden projekti, jota jenkit yrittivät torpata, vaan myös monen muun USA on joko kokonaan tai referenssiasiakastasolla kaatanut tarjoamalla Israelille pilkkahintaan tai ilmaiseksi amerikkalaisen teollisuuden tuotteita, jolloin huomattavasti kunnianhimoisempaa panostusta oman aseteollisuuden tuotteisiin ei ole pystynyt poliittisesti eikä käytetyllä rahalla saatavan kokonaissuorituskyvyn takia oikeuttamaan. Näin kävi merkittävinä hankkeina esimerkiksi Sholef-panssarihaupitsille ja Lavi-monitoimihävittäjälle.

Epäilen hiukan tätä tulkintaa. Ilmaiset tai puoli-ilmaiset M16 variantit on usein mainittuna syyksi miksi Galil-projekti jäi torsoksi, mutta jos se niin hyvä ase olisi ollut niin eikö Tavoreilla olisi korvattu jenkkipyssyt ja Galilit jääneet käyttöön? Ei Israelilaiset nyt ihan tampioita ole, vaikka haluavatkin tietysti suosia kotimaista tuotantoa.

Äskettäin levisi huhuja siitä että Tavoreita ei hankita enempää ja että M4 tulee ne korvaamaan, Tavorin valmistaja toki heti kielsi näin tapahtuvan.

Oli niin tai näin, Israelin erilaiset erikoisjoukot ovat pääosin aseistettuja M4 karbiineilla, ei Galileilla eikä Tavoreilla.

iu
 
Tuosta Galil-Ar-vertailusta oli joskus muinoin Isayeret.com-sivustolla aika painokas lausunto, jonka mukaan israelilaiset sotilaat kentällä tykkäsivät eniten AR:stä, piste. Galileita olisi ollut saatavilla, jopa sotasaalis-Kalasnikoveja, mutta AR valittiin, jos valinnanvaraa oli.

En tietysti tiedä kuinka arvovaltainen tuo lähde oli. Isayeret keskittyy erikoisjoukkojuttuihin ja on mennyt rekisteröitymisen taakse.
 
Tunnettu poikkeus olivat taistelusukeltajat, Shayetet 13, jonka tavaramerkkinä olivat pitkään sotasaaliina saadut AK-47:t.
 
Tämä on vähän ironinen vastaus, sillä nimenomaan iipoille Galil kelpasi ja se olikin IDF:n valinta aikanaan, mutta ilmaiseksi USA:lta saadut M16A1:t aiheuttivat sen, että Galiliin ajatellut rahat suunnattiinkin tärkeämpiin hankintoihin, koska M16A1 oli "riittävän hyvä". Galil toisaalta pysyi AR-varianttien rinnalla käytössä Tavorin käyttöönottoon saakka, sillä panssarijoukoilla ja mekanisoidulla jalkaväellä Galil SAR katsottiin kätevämmäksi.

Galil ei ollut ainoa Israelin aseteollisuuden projekti, jota jenkit yrittivät torpata, vaan myös monen muun USA on joko kokonaan tai referenssiasiakastasolla kaatanut tarjoamalla Israelille pilkkahintaan tai ilmaiseksi amerikkalaisen teollisuuden tuotteita, jolloin huomattavasti kunnianhimoisempaa panostusta oman aseteollisuuden tuotteisiin ei ole pystynyt poliittisesti eikä käytetyllä rahalla saatavan kokonaissuorituskyvyn takia oikeuttamaan. Näin kävi merkittävinä hankkeina esimerkiksi Sholef-panssarihaupitsille ja Lavi-monitoimihävittäjälle.
Joo, en ollut tuon heiton kanssa ihan hirveän vakavissani. ;)
(Niin kuin en ole muutenkaan. :))

Kyllähän Svedutkin tykkäsivät RK:sta/AK:sta enemmän, kuin FN FNC:stä johon sitten lopuksi päätyivät.
Paras ei (läheskään) aina voita, varsinkaan viranomaishankinnoissa.

Nythän Tavorkin on jo kuopattu, ja asteittain siirretään pois joukkojen käytöstä. Tai sitten ei, riippuu keneltä kysyy ja milloin. ;)
 
Tässä on toinen tornari joka ei kuole sitten millään. Vietnamin ongelmat johtui patruunasta joka viimehetkillä päätettiinkin ladata jollain halvemmalla ruudilla.
btw suorakaasu jopa puhdistaa hylsynpoistoaukon jota mäntäpeli ei tee...
Tuohon ruutiasiaan:
Silloin kun M-16 kiväärejä oltiin hankkimassa yhdysvaltain asevoimille, niin niissä huoltovapautta todistavissa koeammunnoissa käytettiin patrunaa joka oli ladattu puhtaammin palavalla ruudilla. Ne jakotavarana vietnamiin lähetetyt, patruunapesien syöpymistä ja patruunoiden pesiin kiinniruostumista aiheuttavat, karstoittavalla ruudilla ladatut patruunat olikin sitten ihan muuta kuin ne koeammunnoissa käytetyt.
 
Joo, ja samalla joku valopää vielä päätti että joukot eivät tarvitse puhdistusvälineitä...
 
Ja kaiken huipuksi, piippuja ja patruunapesiä ei kovakromattu (ei muuten tehty näin RK:ssa myöskään, miksiköhän varusmiehet sitä joka välissä jynssäävät? ;)).

Monen summan aiheuttama katastrofi, joka kuitenkin korjattiin parissa vuodessa ja sen jälkeen AR-15 onkin ollut erinomainen pyssy ja dominoi niin siviili- kuin viranomaismarkkinoita.
 
Hevosmiesten tietotoimiston mukaan muutaman vuoden takaisessa Georgian sodassa, Venäjää vastaan, georgialaiset oli varustettu Bushmasterin valmistamilla arskoilla. Juntturaan menivät ja köpelösti kävi, kuin Vietnamissa aikoinaan. Olikohan ruudin koostumuksen syytä jälleen
 
Oliko kenties kyseessä Tehtaankadun hevosmiehet?
 
Ihan saatavissa olevan tiedonkin mukaan Georgian armeijan "yleisase" oli ja lienee vieläkin Bushmasterin valmistama M4. Lyhyeksi jääneen sodan (mistä Renny Harlin teki leffankin) ajalta on kuvauksia siitä, miten ne jumiuituivat pahemman kerran juuri pahimmalla hetkellä
 
Olisiko väittämälle jotain lähdettä?

Kyllä nuo kovasti tuntuvat puuhaavan omaa G5/G13 kaasumäntä AR:ssä, sekä aloittelevat M4:sten kasaamista:

Että ilmeisesti kyllä luottoa sielläkin löytyy k.o konstruktioon. ;)

Niin, eihän meillä täällä pohjolan perukoilla ja erikoisolosuhteissakaan puhuta uudesta "Sako AKsta" vaan "Sako ARstä".

Ja ihan näin mielenkiinnosta, osaako joku sanoa, että kuinka moni maa on siirtynyt AR15 pohjaisesta konstruktiosta johonkin muuhun?
 
Georgian armeijan "yleisase" oli ja lienee vieläkin Bushmasterin valmistama M4.

En äkkiseltään löytänyt ko. sodasta yhtään kuvaa, jossa olisi georgialaisia arskat käsissään.

bmp2_armoured_infantry_fighting_com.jpg

Kerrohan epätietoiselle: mikä saa miehen levittämään täyttä potaskaa? Hölmöys, työnantaja vai mikä?
 
Itsekin kuulin huhuja miten AK-74 meni juntturaan Afganistanissa ja tästä syystä Mujahidin potki ryssiä perseelle vanhoilla Enflieldin pulttilukoilla.
 
En äkkiseltään löytänyt ko. sodasta yhtään kuvaa, jossa olisi georgialaisia arskat käsissään.

Katso liite: 53170

Kerrohan epätietoiselle: mikä saa miehen levittämään täyttä potaskaa? Hölmöys, työnantaja vai mikä?
Bellingcatila on kyllä juttu Georgialla olleista ja Venäjän kaappaamista M4:ista, mutta jumittumiseen en ota kantaa:
 
Noita arskoja hieman harrastaneena, joku sanoi joskus kauan sitten "vältä bushmateria" on laadullisesti heikompaa materiaalia. Satsaa hieman laatuun, se kannattaa.

Eli ei mitenkään yllätys, että AR valmistajissa on myös isoja eroja. Kymmenisen vuotta sitten US-army järjesti kilpailutuksen M4 aseista ja sen voitti bushmasters. Yhtään ko. valmistajan asetta ei ole tullut vastaan ainakaan niillä joukoilla kenen kanssa olen ollut tekemisissä.

ANA ja ANP käytti pelkkiä AK klooneja ainakin silloin, itse siellä palvelin ja niissä oli isoja eroja laadussa. Venäläinen AK-47 oli halutuin ja Tsekkien VZ hyljeksityin.

Mihin lienee nuo bushmasterit päätyneet?
 
Back
Top