Uusi taistelijan ase

Miten se venäläismallinen sivukiila kävisi kotimaiseen kivääriin, aakoovehkeiin ei liene ongelmaa. Elikkä haittaisiko sisäkaluja, kiinnihän nyt saa jos ruuveja on
Hyvin sen siihen saisi, koneiston tapit samoissa kohdissa kuin AKssa, niin samalla sabluunalla vaan. Laatikossa sen verran materiaalivahvuuttakin, että saisi reiät kierteytettyä, joten ei tulisi laatikon sisäpuolelle mitään ulokkeita jotka ottaisi tappien pidätinlevyyn, jne mitä siellä nyt on potentiaalisesti tiellä. Voi vetää niiteilläkin (kuten AKssa), mutta sitten pitänee viilata sitä pidätinlevyä parista kohdasta myös.
Sisuskaluja ei haitanne, mutta laatikon kantta haittaa, eli siis tyypilliset AK:n sivukiilaan menevät tähtäimet tai kiskot osuvat RK:n takatähtäimeen.
 
Eli rk62:een ei käy mitkään osat mistään muusta mallista eikä 62:een valmisteta omia palikoita. Siis suurin osa armeijasta on jumissa 62:sen jo alunperin tositoimiin huonosti soveltuvien tähtäimien kanssa, myös tulevaisuudessa kun Sako arskojakin saadaan vain terävimmälle kärjelle
 
Jos sota syttyisi ja varastolta annetaan se Rk62 niin vetäisin maalit päälle, oma hihna ja patentilla asevalo kiinni ja sillä menisin.

Kyllä riittävän nopeasti 50-300m osun maaliin. Liikkuvan kanssa sitten pitää vähän paukuttaa enemmän jossa punapisteestä olisi hyötynsä.
 
Eli rk62:een ei käy mitkään osat mistään muusta mallista eikä 62:een valmisteta omia palikoita. Siis suurin osa armeijasta on jumissa 62:sen jo alunperin tositoimiin huonosti soveltuvien tähtäimien kanssa, myös tulevaisuudessa kun Sako arskojakin saadaan vain terävimmälle kärjelle
Onhan RK62:ssa avotähtäinkin olemassa, jos diopteri ei miellytä.
 
Sisuskaluja ei haitanne, mutta laatikon kantta haittaa, eli siis tyypilliset AK:n sivukiilaan menevät tähtäimet tai kiskot osuvat RK:n takatähtäimeen.
Tietysti se kannattaa huomioida. Itsellä äimä keikkuu Midwest Industriesin mountissa, sen saisi suoraan sivukiskolliseen rynkkyynkin, koska tähtäin melko edessä. Samaa kilkettä saa myös picatinnyn pätkällä. Yötähtäimiä voisi silti haitata, mutta oma RK-tuunaus jos sellainen tulisi ”loppuelämän vastuulle” lähtisi liikkeelle 4mm porasta, takadiopterista ja mustasta tussista/paukkupullosta.
 
Itse ei onneksi tarvitse enää miettiä mutta jos vielä pitäisi niin varmaan hankkisin ne ak 2.0 kiskot ja päälle sitten suurentaja-pp-lämpökamera, noita sitten tarpeen vaatiessa kiinni/pois aseesta.
 
Onhan RK62:ssa avotähtäinkin olemassa, jos diopteri ei miellytä.

Näin kun on intissä käyty 70-80 lukujen vaihteessa en mä ainakaan muista että mitään diopteri tähtämiä olis ollut käytössä. Toki muisti kuvat on aika kehnoja kun silloin pääsi rynkyllä ampumaan vain muutaman kerran kovilla. Mikä vitutti aivan helkutista. Ampumaanhan armeijan mennään…
 
En kyllä ymmärrä tuota ongelmaa takatähtäimen reijän ahtaudesta. Eipä tuo koskaan häirinnyt 30 vuoden aikana, aina ehti ja osui.
Toki loppupäässä uraa pääsi nauttimaan pp-tähtäimen eduista, kun silmissä alkaa olemaan ikänäköä.
EI se talvikelissä mikään kaksinen ole ja toinen homma on vielä sekin että tuota reikää on niin monen kokoista että toiselle ampujalle käypäinen on toiselle lähes mahdoton käyttää tai siten vaatii ihan ihmeellisen asennon että tähtäikuva olisi järkevä.
 
Kuten totesin ei ole ollut ongelma ja kun en paremmasta tiedä niin en kaipaa muutosta.
 
EI se talvikelissä mikään kaksinen ole ja toinen homma on vielä sekin että tuota reikää on niin monen kokoista että toiselle ampujalle käypäinen on toiselle lähes mahdoton käyttää tai siten vaatii ihan ihmeellisen asennon että tähtäikuva olisi järkevä.
Wut? Onko niitä eri kokoisilla diopterirei'illä? Mulla oli kolme eri rk62:sta intin aikana. 2 tp mallia ja yksi jäykkäperäinen raastinrautaetutukkinen. Kaikissa näissä kyllä oli saman kokoinen diopterinreikä.

En ole livenä tavannut ketään, jolle rk tähtäimen kanssa olisi ollut mitään ongelmia tähtäinkuvan saamisessa. Saati päässyt näkemään radalla näitä ongelmia. En tietenkään kiistä etteikö joillain yksilöillä ongelmia olisi. Kaikennäköistä näköongelmaa voi olla ja silloin voi olla vaikka ak avot paremmat. Ja mieltymykset tietenkin ovat sitten asia erikseen.

Muoks: niin ja mikä ongelma rk tähtäimissä talvella on? En itse kyllä huomannut mitään erityistä.
 
Diopteri menee helposti tukkoon lumesta/jäästä kun on niin pieni. ”Ghost ring” takatähtäimen osalta olisi parempi jos tapella pitää (rynkkyetäisyyksillä), radalla kunnon valaistuksessa se vakioversio on hyvä ulosmittaamaan aseen paras tarkkuus ilman optiikkaa. Yötähtäin muuten hyvä, mutta tarttuu helposti kaikkeen ja repii ja raapii.
 
Wut? Onko niitä eri kokoisilla diopterirei'illä? Mulla oli kolme eri rk62:sta intin aikana. 2 tp mallia ja yksi jäykkäperäinen raastinrautaetutukkinen. Kaikissa näissä kyllä oli saman kokoinen diopterinreikä.

En ole livenä tavannut ketään, jolle rk tähtäimen kanssa olisi ollut mitään ongelmia tähtäinkuvan saamisessa. Saati päässyt näkemään radalla näitä ongelmia. En tietenkään kiistä etteikö joillain yksilöillä ongelmia olisi. Kaikennäköistä näköongelmaa voi olla ja silloin voi olla vaikka ak avot paremmat. Ja mieltymykset tietenkin ovat sitten asia erikseen.

Muoks: niin ja mikä ongelma rk tähtäimissä talvella on? En itse kyllä huomannut mitään erityistä.
Kyllä niitä vain näytti olevan kun kaverin kanssa vertailtiin oman osaston kivääreitä, osa oli niin kuin pitääkin ja osassa oli "1/3" ghost ring. Ja tämä homma lähsi siitä kun tuskailin että että eihän tällä kiväärillä saa kunnollista tähtäinkuvaa millään ilveellä, joko piti ampua pää kenossa tai sitten olisi pitänyt jatkaa perää 4-5cm. normi takatähtäimellä mitään muutoksia ei tarvinnut.
 
En ole livenä tavannut ketään, jolle rk tähtäimen kanssa olisi ollut mitään ongelmia tähtäinkuvan saamisessa. Saati päässyt näkemään radalla näitä ongelmia. En tietenkään kiistä etteikö joillain yksilöillä ongelmia olisi. Kaikennäköistä näköongelmaa voi olla ja silloin voi olla vaikka ak avot paremmat. Ja mieltymykset tietenkin ovat sitten asia erikseen.
Diopterilla on myös se etu, että se vähentää hajataiton ja likinäköisyyden aiheuttamia häiriöitä. Toki siinä sitten on omat ongelmansa valon riittävyyden suhteen.
 
EI se talvikelissä mikään kaksinen ole ja toinen homma on vielä sekin että tuota reikää on niin monen kokoista että toiselle ampujalle käypäinen on toiselle lähes mahdoton käyttää tai siten vaatii ihan ihmeellisen asennon että tähtäikuva olisi järkevä.

Se että joku ei osaa tähdätä, ei ole aseen vika. Osalla ampuma-asento on todella kummallinen oli ase mikä tahansa.

Mutta se on kyllä tosi että diopteri ei ole hämärässä tai pimeässä hyvä. Taljajousissa on vastaavat tähtäimet. Valoisalla kaksi rinkulaa voi helposti laittaa linjaan, mutta pimeässä tähtäinkuva menee todella suppeksi ja syö vähäisestä valosta ison osan pois.

Mutta tätä varten ainakin meillä niissä uudemmissa taittoperä rynkyissä oli käännettävät pimeätähtäimet missä fosfori jyvät. Näin ainakin muistelen?
 
Rk:n tähtäimet eivät ole olleet ainakaan omalla kohdallani ongelma, vaan pikemminkin ikääntymisen vaikutusten vuoksi hapertunut ampuja. Likinäkö, hajataitto ja sylinterivika optisella puolella sekä jäykempi ruoto pulleamman keskivartalon kera eivät ainakaan edistä asioita. Punapisteellä sihtailu läheisten päivän kalustonäyttelyssä oli lähes raamatullinen elämys. Voi pojat sentään. Hiljattain palveluksensa päättäneen jälkikasvun kokemus Rk:n punapistetähtäimen kanssa ampumisesta vahvistaa käsitystä tähtäämisen helppoudesta rautatähtäimiin verrattuna.

Jos tähtäimiin on mennyt lunta tai jotain muuta sinne kuulumatonta, on sen saanut kyllä poiskin. Minusta tämä ei ole ollut varsinainen ongelma, soras kun voi vermeet sotkeentua monella eri tavalla.

Edit: Voisi olettaa, että Sakon uusiin rynnäkkökivääreihin laitetaan punapistetähtäimet yms. kilkkeet kiinni (kunhan ne tulevat palveluskäyttöön).
 
Viimeksi muokattu:
Se että joku ei osaa tähdätä, ei ole aseen vika. Osalla ampuma-asento on todella kummallinen oli ase mikä tahansa.

Mutta se on kyllä tosi että diopteri ei ole hämärässä tai pimeässä hyvä. Taljajousissa on vastaavat tähtäimet. Valoisalla kaksi rinkulaa voi helposti laittaa linjaan, mutta pimeässä tähtäinkuva menee todella suppeksi ja syö vähäisestä valosta ison osan pois.

Mutta tätä varten ainakin meillä niissä uudemmissa taittoperä rynkyissä oli käännettävät pimeätähtäimet missä fosfori jyvät. Näin ainakin muistelen?
On sillä vaan merkitystä paljonko sitä "ilmaa" jää etutunnelin ja takadiopterin väliin, ei porukka huvikseen ammu säädettävillä dioptereilla esim kenttäammuntoja.

Btw: ilman aktiivista valaisua ns pimeä tähtäimillä ei tee hevon vittua.
 
Ahdas diopteritähtäin on ihan perseestä taistelukäytössä. Tämä ei ole mielipide vaan fakta. Esimerkiksi vaihtelevissa valaistusolosuhteissa ja nopeissa tilanteissa avotähtäin hakkaa diopterit mennen tullen. Mitä isommalla aukolla diopteri on sitä parempi sotapyssyyn. RK on hyvä ratapyssy.

Ja joo näistä huolimatta sillä RKlla pärjää kyllä, ei se siitä oo kiinni, mutta tuo ahdas diopteri on vaan typerä ratkaisu. Ihan sama mitä mieltä Jorma 60v on siitä.

Tästä ei oo montaakaan viikkoa kun olin toiminnallista ammuntaa ampumassa RKn diopterilla +-0 kelissä. Taivaalta tuli jotain veden / rännän sekaista kamaaa. Ammuin kääntöön ilman ongelmia -> vaihdoin tuliasemaa ja olin ampumassa seuraavaan kääntöön kun tähtäimestä ei nähnytkään läpi. Vesipisara / räntää oli tippunut tähtäimen reikään ja tukkinut sen. Ei lähtenyt puhaltamalla pois oli jäätynyt jo siihen. Piti sormilla lämmittää hetki et sai puhallettua puhtaaks. Ois muuten vituttanu jos se taulu olis ollutkin joku entiteetti, joka olis halunnut minulle pahaa.
 
Back
Top