Uusi taistelijan ase

ctg kirjoitti:
Näenkö mä väärin vain onko tuolla turkkilaisella kannossa extra pitkä m16 ilman minkäänlaista optiikkaa?

http://www.militaryphotos.net/forums/showthread.php?222490-Today-s-Photos-Wednesday-January-23nd-2013&p=6546090&viewfull=1#post6546090

Minusta tuo näyttää ihan normaalin mittaiselta. Etutukki vaan on vanhempaa mallia.

http://en.wikipedia.org/wiki/File:M16A1_brimob.jpg

Mittasuhteet näyttäisivät minun silmään samalta kuin tuossa kuvassa.
 
No niin on mut se vaan näyttää niin hemmettin pitkältä verrattuna nykyiseen m4seen.
 
No ei se piipun pituus M16A1/2/3/4:ssa (20" piippu) etutähtäimen jälkeen pitäisi olla yhtään pitempi kuin M4:ssa (14,5"). Miksi? No koska sama pistin menee niihin, joka lukittuu etutähtäimen ulokkeeseen (bayonet lug) ja liekinsammuttimeen. No onko hölmöä kaasujärjestelmän kannalta? No on.
 
ctg kirjoitti:
No niin on mut se vaan näyttää niin hemmettin pitkältä verrattuna nykyiseen m4seen.

Kieltämättä näin on, itsekin huomasin, että M16 näyttää oudolta kun yleensä näkee vain M4:ia. Tuossa kuvassa vielä hämää se, että tuo etutukki on hieman hankala nähdä, ja oikeastaan vain tuo heijastus näkyy.
 
Tuolta uiskenteli vastaan mielenkiintoinen artikkeli, koskien G11 rynnäkkökiväärin kehitystä.

G11: Liian paljon aikaansa edellä...

g11.jpg


Saksassa 1960-luvulla tehtyjen selvitysten pohjalta huomattiin, että G3 kiväärin tapainen, kallis ja korkealaatuinen ase ei tarjoa olennaista etua halpaan DDR:n käyttämään AKM kivääriin nähden. Vaikka jalkaväki varustettaisiin millä tahansa markkinoilla olevalla aseella, ei taistelukyky nousisi kuin marginaalisesti. Silloin alkoi tämänpäivän teknisesti kehittyneimmän rynnäkkökiväärin tarina. Saksan puolustusministeriö laati listan jonka pohjalta suunniteltaisiin mullistava ase joka moninkertaistaisi jalkaväensotilaan taistelukyvyn.

Uuden asejärjestelmän kehitystyöhön ryhtyi kolme yhtiötä: tunnettu asevalmistaja Heckler & Koch, räjähdysaineita valmistava Dynamit Nobel, sekä sotilasoptiikkaa valmistava Hensoldt-Wezlar. Yhdessä nämä yhtiöt tunnettiin nimellä GHGS (Gesellschaft für Hülsenlose Gewehrsystem).

Ensimmäinen dokumentoitu vaihe projektissa tapahtui 07.05.1969. Silloin tehtiin patruunakokeiluja muuttamalla HK33 kaliiperille 4,9mm. Ensimmäinen toimiva G11 koemalli valmistui lokakuussa 1971. Suunnittelijat Tilo Moller (MP5:n suunnittelija), Gunter Kastner, Dieter Ketterer ja Ernst Wossne saivat aseen rakenteen ja toimintaperiaatteen kehitettyä suhteellisen valmiiksi jo vuonna 1973. 1975 hakivat Tilo Möller ja Dieter Ketterer patentin aseelle Saksassa, ja 14.03.1978 USA:ssa.

1975 Valmistettiin prototyyppi 2. Samana vuonna tehtiin kokeita kaliipeereilla 4,6mm ja 4,75mm josta jälkimmäisen kehittelyä jatkettiin. Prototyyppi 3 valmistettiin 1976 kaliiperille 4,75mm, kyseinen ase esiteltiin suurelle joukolle NATO upseereita Brysselissä 04.11.1976 aseesta olivat Englantilaiset erityisen kiinnostuneita.

Vuonna 1977 G11 prototyyppi 5 pääsi ensimmäistä kertaa NATO:n testeihin, niissä Dynamit Nobellin 4,7x21mm patruuna paljastui käyttökelvottomaksi: kun patruunapesän lämpötila nousi 178 asteeseen (7-8 laukausta) niin patruunat alkoivat syttyä itsestään. Turvallisuussyistä G11 poistettiin harjoituksista. Luultavasti juuri tämän vuoksi Saksan puolustusministeriö poisti suuren osan G11 projektin rahoituksesta. Vuonna 1978 tuli prototyyppi 6 jossa oli onnistuttu ratkaisemaan useita tärkeitä ongelmia. Neuvottelut yhteistyöstä alkoivat raskalaisen GIAT:n kanssa.

24.01 1978 päivänä alkoi yhteistyö GIAT:in kanssa. Silloin siirryttiin kokeilemaan paremmin lämpöä kestävään HITP (High Ignition Temperature Propellant) patruunaan. Uuden patruunan ajoaine on salainen mutta on arveltu sen olevan jotain kosteudenkestäväksi fregmatisoitua nitramiini-pohjaista räjähdysainetta. Uusi patruuna muistuttaa muodoltaan pientä tiiltä, luoti on upotettu kokonaan patruunan sisään.

Prototyypi HITP patruunat alkavat syttyä vasta noin 100 patruunan jälkeen. Uuden patruunan rakenne poisti syöttöongelmia, sekä antoi maksimaalisen hyötysuhteen. Patruunan muodon vuoksi G11:n lippaassa ei ole lainkaan tyhjää tilaa. Näiden korjausten ja parantuneen suorituskyvyn vuoksi puolustusministeriö palautti rahoituksen G11 projektiin, sekä laajensi sitä: rynnäkkökiväärin lisäksi armeija tarvitsi uutta kevytkonekivääriä, LMG11:ta. HITP patruuna käyttivät kaikki prototyypit 11:ta eteenpäin. Prototyypillä 11 ammuttiin 8000 laukausta ilman suurempia häiriöitä vuonna 1980.

Prototyyppi 13:ta valmistettiin 8 kappaletta ja ase esiteltiin USA:n edustajille Fort Benningissä. Prototyyppi 14 valmistui 1982 ja osallistui USA:ssa ohjelmaan kaliiperissa 4,73x33mm. G11 menestyksestä ACR projektiin voi vain spekuloida koska M16A2:lle ei valittu seuraajaa. On kerrottu että jos USA:n olisi pitänyt valita ase suorituskyvyn (ei hinnan) perusteella olisi G11 vahvoilla. Bundeswehr sai Syyskuun 27 päivä vuonna 1984 kaksi kappaletta prototyyppiä 14 koekäyttöön.

Koekäyttö varsinaisesti BWB:ssä alkoi 1988 jolloin toimitettiin Kampfschule 1:lle Hammeburgiin kaksi erää G11:ta, yhteensä 27 asetta joilla ammuttiin 50 000 laukausta vuoteen 1989 mennessä. Asetta muokattiin Bundeswehrin toiveiden mukaan ja syntyi malli G11K2 joka valmistui 1989. Asetta toimitettiin myös USA:n joukoille testattavaksi 5 kappaletta Saksaan ja 15 Yhdysvaltoihin. Asetta toimitettiin 1990 lisää 15 kappaletta Fort Benningiin ACR testeihin, joissa jokaisella aseella ammuttiin noin 4000 laukausta ilman ongelmia. Vuoteen 1990 mennessä G11 sarjan aseilla oli ammuttu noin 60000 laukausta. Ase osoittautui prototyypiksi kohtalaisen luotettavaksi eli 500 patruunasta vähemmän kuin yksi ei toiminut.

25.05.1993 Saksan puolustusministeriöltä tuli päätös että armeijaa ei aseisteta G11 kiväärillä. Syy tähän oli poliittinen ja talloudellinen. Epävirallisten lähteiden mukaan yksi G11 oli maksanut noin 5000 Saksanmarkkaa (joidenkin epävirallisten lähteiden mukaan G11 ACR olisi maksanut USA:lle vain noin 750 dollaria.), kun vielä otetaan huomioon että Saksat olivat juuri yhdistyneet sekä Neuvostoliitto romahtanut niin luultavasti ajateltiin että rahaa tarvitaan enemmän Itä-Saksan talouden kohentamiseen kuin uuteen jalkaväen aseeseen. Asetta kuitenkin valmistettiin noin 2000 kappaletta erikoisjoukoille. Tämä 2000 kappaleen tilaus ei kuitenkaan kattanut edes murto-osaa useiden satojen miljoonien kehityskuluista. Heckler & Koch ajautui konkurssiin ja englantilainen Brittish Ordnance osti sen, G11-projekti jäädytettiin. G11-projektin tuloksena on olemassa sarjatuotantovalmis, valmiiksi testattu asejärjestelmä joka on moderni vielä pitkälle tulevaisuuteen.

2000-luvulla ase ei kuitenkaan edusta sellaisenaan tätä päivää. Tulevaisuuden aseen tulisi olla modulaarinen, yksinkertainen, kevyt ja halpa. G11 ei ole mitään näistä, mutta se on jättänyt perinnön jota varmasti hyödynnetään tulevaisuudessa

Toiminta

Kun Tilo Moller aloitti yhdessä johtamansa insinööri ryhmän kanssa kehittämään uutta mullistavaa jalkaväen asetta, hän päätti käyttää täysin uusia ratkaisuja. Kun G11 kiväärillä ammutaan kolmen laukauksen sarja, niin tapahtumat kulkevat seuraavasti: patruuna syötetään 90 asteen kulmassa patruunapesään, patruunapesä kääntyy piipun suuntaisesti ja patruuna laukaistaan jonkin tyyppisellä sähkökiteellä, luoti lähtee ja kaasumäntä syöttää uuden patruunan. Kun luoti jättää piipun, rekyyli pakottaa koko lukkolaitteiston ja piipun perääntymään. Ase ampuu vielä kaksi laukausta ja lukon ja piipun perääntyminen jatkuu koko ajan. Kun kolmas patruuna jättää piipun alkavat myös piippu ja patruunapesä palata paikalleen, vasta tässä vaiheessa ampuja tuntee rekyylin. Tähän tapahtumasarjaan kuluu noin 70 millisekuntia. Ampuja ei kerkeä reagoida rekyyliin laukausten välissä joten kaikki kolme patruunaa osuvat melko lähelle toisiaan, normaalisti kun ammutaan pursketulta niin ensimmäinen luoti osuu mutta toinen ja kolmas lentävät kohteen yli rekyylin vaikutuksesta. Tämä rakenne tietenkin pienentää myös kerta ja sarjatulella koettua rekyyliä.

Koska aseen käyttämä patruuna on hylsytön, vaaditaan aseelta todella tiivistä patruunapesää. Aseen rakenne on erittäin tiivis, tämä estää veden ja hiekan pääsyn koneistoon sekä lisäksi ampuja ei kärsi palojätteistä tai kaasuista. Aseen runko on valmistettu hiilikuidusta joka on iskunkestävää ja muotoiltu virtaviivaiseksi jotta aseseen ei tartu mitään esimerkiksi metsässä. Vaikka G11 on ergonomialtaan ja tasapainoltaan hyva niin kaikki tämä kostautuu monimutkaisena rakenteena, toisaalta asetta ei koskaan pureta kenttäolosuhteissa. Ase on nopeasti valmis ammuttava, tasapainoltaan hyvä sekä rekyylituntumaltaan pieni. G11 toimii myös välttävästi tulitukiaseena hitaan sarjatuli nopuden ja 50 patruunan lippaan ansiosta.

Tähtäin

G11 kiväärin tähtäimen toimitti Hensodt/Wezlar, aseen tähtäin on optinen 1:1x kiikari joka toimii myös kantokahvana. Saksan armeijan testaamissa aseissa kiikari on täysin integroitu eikä sitä voi irrottaa ilman työkaluja, tämän epäkohdan H&K poisti parannetussa G11K2 mallissa jossa kiikarin voi vaihtaa vaikka lämpötähtäimeen. Optinen tähtäin nopeuttaa ampumista ja tekee siitä tarkempaa. Saksan armeijan testien mukaan alokkaat osuivat aseella paremmin kuin G3:lla.

Ammunta

Aseessa niin sanottu S-1-3-50 laukaisukoneisto eli varmistimessa on neljä asentoa. Ensimmäisessä asennossa ase on varmistettu, toisessa asennossa ase ampuu kertatulta, kolmannessa kolmen laukauksen purskeita ja neljännessä täysin automaattisesti. Varmista että lipas on paikallaan ja että aseen patruunapesässä on patruuna. Tämän jälkeen poista varmistin ja laukaise ase.

Lataaminen

Lippaan täyttämisen jälkeen asetetaan lipas paikalleen. Lipas työnnetään lipaskuilun pohjaan saakka jolloin lipas lukittuu paikalleen. Tämän jälkeen väännetään aseen tukin vasemmalla puolella sijaitsevaa vipua vastapäivään, jolloin uusi patruuna siirtyy pesään.

Aseen varmistaminen

Lippaan poistonappi sijaitsee kantokahvan takana, paina nappia ja vedä lipas ulos. Tämän jälkeen väännetään aseen tukin vasemmalla puolella sijaitsevaa vipua vastapäivään. Osoita aseella turvalliseen suuntaan ja laukaise se. Siirrä varmistimen vipu S-asentoon.

Aseen puhdistus

Poista lipas ja varmista että ase on tyhjä. Puhdista piippu etukautta kahvan sisällä olevalla harjalla. Tavallinen sotilas ei pura asetta koskaan. Pitemmälle purkaminen aloitetaan ilmeisesti takatukin irrotuksella. Tämän jälkeen poistetaan lukosta joitakin osia ja öljytään ase koneellisesti.

Patruunan ominaisuudet

Luodin halkaisija: 4,93mm
Luodin pituus: 22,8mm
Patruunan mitat: 8x8x33mm
Luodin paino: 3,28g
Patruunan paino: 5,2g
Ajoaineen ja nallin paino: 1,7g
Boosterin paino: 0,13g
Muovihatun paino: 0,07g
Keskimääräinen paine: alle 4000bar
Ajoaineen tyyppi: High Ignition Temperature Propellant (HITP)
Nalli tyyppi: Kokonaan palava
Luotityyppi: Kokovaippa veneperä (FMJBT), vaippa terästä ja sydän lyijyä
Luodin läpäisy: 30 kappaletta 1" lautaa, asetettu 1" välein. Teräskypärä 600 metrin etäisyydeltä.
Patruunan toimivuus: 99.8%, häiriö yli 500 patruunan välein
Patruunoiden itsestäänsyttyminen: G11: 150 laukausta keskeyttämätöntä tulta, yhden laukauksen sekuntivauhdilla. LMG11: 300 laukausta keskeyttämätöntä tulta 450 laukauksen minuuttivauhdilla.
Luodin nopeus (0m): 930m/s
Luodin nopeus (100m): 837m/s
Luodin nopeus (300m): 670m/s
Luodin nopeus (600m): 455m/s
Luodin putoama (0m): 0cm
Luodin putoama (100m): 2cm
Luodin putoama (300m): 17cm
Luodin putoama (600m): 102cm

Muut G11 pohjaiset aseet

G11 projekti poiki myös muita alihankkeita kuten hylsyttömän kevytkonekivääri LMG11 rakennus hankkeen. LMG11 projekti osoittautui melko hankalaksi koska aseelta vaadittiin 300 laukauksen keskeyttämätöntä tulta. Vaikeuksien kautta määränpää kuitenkin saavutettiin. Toinen projekti oli rakentaa hylsytön konepistooli, kilpailijaksi FN P90 konepistoolille. Tämä projekti lopetettiin ennen merkittävien tulosten aikaansaantia. Kolmas projekti oli G11:ta parannushanke, Saksan armeijan kokoaman listan mukaan rakennettiin malli G11K2. K2 mallin suurimmat erityispiirteet ovat irrotettava tähtäin, STANAG pistin/bipod adepteri sekä pienennetty 45 patruunan lipas. G11K2:ta kehittyneempi G11K3 oli tiettävästi kehitteillä mutta sitä ei saatu valmiiksi ennen Heckler & Kochin konkurssia.

Rynnäkkökivääri G11 (prototyyppi 15)
Tulinopeus: 400 l/m, kolmen laukauksen sarja 2000 l/m
Kaliiperi: 4,73x33mm DM11 (hylsytön)
Patruunakapasiteetti: 50 patruunan irtolipas+1
Piippu: 53,5cm, 1:6 polygonaali rihlaus
Pituus: 75cm
Paino: 3,65kg

Rynnäkkökivääri G11K2
Tulinopeus: 480 l/m, kolmen laukauksen sarja 2100 l/m
Kaliiperi: 4,73x33mm DM11 (hylsytön)
Patruunakapasiteetti: 45 patruunan irtolipas+1
Piippu: 53,5cm, 1:6 polygonaali rihlaus
Pituus: 75cm
Paino: 4,09kg (mukana 135 patruunaa)

Konekivääri LMG11
Tulinopeus: 450 l/m
Kaliiperi: 4,73x33mm DM11 (hylsytön)
Patruunakapasiteetti: 300 patruunan kasetti
Piippu: 61cm, 6 rihlaa, 1:9 rihlaus
Pituus: 90cm
Paino: 5,1kg tyhjänä, ladattuna vajaat 7kg.

Konepistooli MP 4,73MMx25 "G11 PDW"
Kaliiperi: 4,73x25mm (hylsytön)
Patruunakapasiteetti: 20 tai 40 patruunan irtolipas+1

Lähde: http://ifearnoevil.tripod.com/files/g11.htm
 
Tältä se näyttää kun 3 luotia lähtee kerralla ja solttu tuntee rekyylin vasta sen viimeisen laakin kohdalla..
 
Last edited by a moderator:
Kaukohöpsöttelijältä hyvä posti, en ollut muuten ennen missään törmännyt tuohon caseen. Oletan, että kiväärin valmistamisen yksikkökustannukset olisivat olleet hulppeat.

Mutta sitten synkkään asiaan: joulukuussa olin tilaisuudessa kopaista bullpup-tyyppistä rynnäkköasetta. Jääköön merkki ja malli sikseen. Ei ollut mahdollisuutta tiukkaan käpistelyyn, lähinnä kolme asentoa ampuen vajaa lipas kustakin, tähtäimenä aimpoint, amet alle 100 metriä. Ampui luonnollisesti 5.56 Natoa. Helppo ampua pystystä, hallittavuus parempi kuin AK-suvulla, polvelta ihan okei, mutta makuulta sitten: en löytänyt hyvää asentoa mitenkään, aika monella mutkalla kävin ja vääntelin kaulaani kuin kurki, oikea silmäni pullotti päästä kuin sammakolla, kun yritin etsiä asentoa, jossa olisi luonnollisen helppo ampua osumia. Noh. Ehkä se harjoitellen löytyisi.

Kuten sanoin, ei ollut mahdollisuutta asiantuntevaan D. käpistelyyn. Mutta hilimikkihän se ase oli AK-sukuisiin nähden. Hilimikki mikä hilimikki. Veikkaan, että Maavoimien kunnossapidon kumppanit odottavat vesi ja höyry kielellä, jahka aikanaan pääsevät "huoltamaan ja kunnossapitämään" uusia ihania Nato-yhteensopivaisia aseita. Jos siis valinta osuu johonkin tämänmoiseen holomikkiin ja osuuhan se tietysti.
 
Minulla jäi artikkelista päälinmäisenä nuo pari lausetta mieleen:
''Saksassa 1960-luvulla tehtyjen selvitysten pohjalta huomattiin, että G3 kiväärin tapainen, kallis ja korkealaatuinen ase ei tarjoa olennaista etua halpaan DDR:n käyttämään AKM kivääriin nähden. Vaikka jalkaväki varustettaisiin millä tahansa markkinoilla olevalla aseella, ei taistelukyky nousisi kuin marginaalisesti.''
ja
''2000-luvulla ase ei kuitenkaan edusta sellaisenaan tätä päivää. Tulevaisuuden aseen tulisi olla modulaarinen, yksinkertainen, kevyt ja halpa. G11 ei ole mitään näistä, mutta se on jättänyt perinnön jota varmasti hyödynnetään tulevaisuudessa.''

Kysymys kuuluukin seuraavasti: Kannattaako Suomen haikailla natokaliiperisen rynnäkkökiväärin perään, jos kyse on lopultakin vain marginaalisista eroista? Jokatapauksessa tulevaisuuden aseet ovat tulevaisuudessa, eikä sellaista voida kehittää vielä nykypäivänä halvalla helpoksi ja yksinkertaiseksi maavoimien vakioaseeksi.
 
Kaukovittuilija kirjoitti:
Kysymys kuuluukin seuraavasti: Kannattaako Suomen haikailla natokaliiperisen rynnäkkökiväärin perään, jos kyse on lopultakin vain marginaalisista eroista? Jokatapauksessa tulevaisuuden aseet ovat tulevaisuudessa, eikä sellaista voida kehittää vielä nykypäivänä halvalla helpoksi ja yksinkertaiseksi maavoimien vakioaseeksi.

Näkisin, että suurin ero on siinä, että ase ja ammukset olisivat kevyempiä.
 
SJ kirjoitti:
Kaukovittuilija kirjoitti:
Kysymys kuuluukin seuraavasti: Kannattaako Suomen haikailla natokaliiperisen rynnäkkökiväärin perään, jos kyse on lopultakin vain marginaalisista eroista? Jokatapauksessa tulevaisuuden aseet ovat tulevaisuudessa, eikä sellaista voida kehittää vielä nykypäivänä halvalla helpoksi ja yksinkertaiseksi maavoimien vakioaseeksi.

Näkisin, että suurin ero on siinä, että ase ja ammukset olisivat kevyempiä.

7,62:sen täysilipas painaa about 800g ja 5,56×45 mm NATO-kaliiperin kohdalla täyslipas painaa keskimäärin 600g. Sen sijaan esimerkiksi HK G36 ase painaa ihan samanverran kuin RK62. Ruotsalainen AK5-natokaliiperin ase painaa taasen 3,9kg tyhjänä, eli 300-400g enemmän kuin ensinmainitut. Käytännössä ainoastaan lippaat painavat vähemmän, mutta siltikin vakiotaistelija kantaa edelleen mukanaan samanverran panoksia, jolloin ainoa merkittävä ero on lippaiden paino, eli 3 lipasta painaa 600 g vähemmän.
 
Kaukovittuilija kirjoitti:
SJ kirjoitti:
Kaukovittuilija kirjoitti:
Kysymys kuuluukin seuraavasti: Kannattaako Suomen haikailla natokaliiperisen rynnäkkökiväärin perään, jos kyse on lopultakin vain marginaalisista eroista? Jokatapauksessa tulevaisuuden aseet ovat tulevaisuudessa, eikä sellaista voida kehittää vielä nykypäivänä halvalla helpoksi ja yksinkertaiseksi maavoimien vakioaseeksi.

Näkisin, että suurin ero on siinä, että ase ja ammukset olisivat kevyempiä.

7,62:sen täysilipas painaa about 800g ja 5,56×45 mm NATO-kaliiperin kohdalla täyslipas painaa keskimäärin 600g. Sen sijaan esimerkiksi HK G36 ase painaa ihan samanverran kuin RK62. Ruotsalainen AK5-natokaliiperin ase painaa taasen 3,9kg tyhjänä, eli 300-400g enemmän kuin ensinmainitut. Käytännössä ainoastaan lippaat painavat vähemmän, mutta siltikin vakiotaistelija kantaa edelleen mukanaan samanverran panoksia, jolloin ainoa merkittävä ero on lippaiden paino, eli 3 lipasta painaa 600 g vähemmän.

Ja yksi tuliannos on 6 lipasta eli 1,2kg vähemmän. Ja veikkaan että niitä tuliannosksia voi olla enemmänkin kannossa kuin tuo yksi.
 
SJ kirjoitti:
Kaukovittuilija kirjoitti:
Kysymys kuuluukin seuraavasti: Kannattaako Suomen haikailla natokaliiperisen rynnäkkökiväärin perään, jos kyse on lopultakin vain marginaalisista eroista? Jokatapauksessa tulevaisuuden aseet ovat tulevaisuudessa, eikä sellaista voida kehittää vielä nykypäivänä halvalla helpoksi ja yksinkertaiseksi maavoimien vakioaseeksi.

Näkisin, että suurin ero on siinä, että ase ja ammukset olisivat kevyempiä.

Se vaatii vain enemmän ukkoja kantamaan. Kantajiksi sopivasta porukasta meillä ei ole ikinä pulaa.
 
JOKO kirjoitti:
SJ kirjoitti:
Kaukovittuilija kirjoitti:
Kysymys kuuluukin seuraavasti: Kannattaako Suomen haikailla natokaliiperisen rynnäkkökiväärin perään, jos kyse on lopultakin vain marginaalisista eroista? Jokatapauksessa tulevaisuuden aseet ovat tulevaisuudessa, eikä sellaista voida kehittää vielä nykypäivänä halvalla helpoksi ja yksinkertaiseksi maavoimien vakioaseeksi.

Näkisin, että suurin ero on siinä, että ase ja ammukset olisivat kevyempiä.

Se vaatii vain enemmän ukkoja kantamaan. Kantajiksi sopivasta porukasta meillä ei ole ikinä pulaa.

Eiköhän tämän perusaseen valinnan ratkaise tämä Nato-kiima: vaikka Natolaisia ei oltaisikaan, niin kaliberin yhteensopivuus ja muu Nato-logistiikka varmaan ratkaisee kunhan 7,62:t paukut on ammuttu altapois ja RK/AK:t saatu Stenalle myytyä.

Tämä ketju muuten vähän kiertää ympyrään (taasen kerran), joten osaltani lopetan tähän.
 
veffeade kirjoitti:
Eiköhän tämän perusaseen valinnan ratkaise tämä Nato-kiima: vaikka Natolaisia ei oltaisikaan, niin kaliberin yhteensopivuus ja muu Nato-logistiikka varmaan ratkaisee kunhan 7,62:t paukut on ammuttu altapois ja RK/AK:t saatu Stenalle myytyä.

Tämä ketju muuten vähän kiertää ympyrään (taasen kerran), joten osaltani lopetan tähän.

Lienet oikeassa. Kaluston natoyhteensovittaminen taitaa olla ainoa syy, eikä uudelta aseelta voi odottaa mitään kovin merkittävää, koska edulliset jalkaväenaseet eivät ole mitään kehityksen edelläkävijöitä G11 tapaan, vaan hiihtävät paikallaan, samoin kuin tämä keskustelu.
 
Jos ajatellaan sitä seuraavaa asetta, joka korvaa nykyiset mallit, niin se on varmaan hyvin pitkälle modulaarinen, missä G11 ratkaisut voidaan ottaa huomioon. Ase voi rakentua jannun ympärille kokonaan niinkuin nykyisellä trendillä voidaan nähdä. Mutta teknologiassa se ei edusta millään tapaa sitä seuraavaa sukupolvea, missä se jokin syrjäyttää ruutiperäiset aseet lähes kokonaan.

Onneksi kuitenkin alueella on vielä paljon sellaista mitä kehittää, kuten esim mitä M4 modauksen yhteydessä on nähty viime vuosina. Joku voisi jopa väittää että länsimainen aseteknologia on ottanut aimo harppauksen jalkaväen aseissa viime kymmenen vuoden kuluessa. Mutta jos tuo on totta, niin myös idässä on tuotu ulos aimo kasa kaikenlaisia mielenkiintoisia leluja.
 
Oten nyt vertailuun M4:n ja Rk62:n, painoero tyhjänä noin kilo. Viimeaikoina asutuskeskustaistelua treenanneena, ja asetta valmiusasennossa tuskallisen pitkiä aikoja pitäneenä, sanoisin että sillä kilolla on merkitystä, etenkin jos aseessa on kiinni jotain kivoja hilavitkuttimia.
Itse pitäisin viime aikojen suurinpana mullistuksena rynkyissä juuri tuota ihanaa punapistetähtäintä, jolla kaltaiseni ei niin harjaantunut ampuja, ampuu hiton paljon helpommin ja nopeammin osumia, kuin perinteisillä tähtäimillä. Olen itse itselleni antanut ymmärtää että sellaisen asentaminen olemassa oleviin rynkkyihin, joillain virityksellä toisi paljon painoa lisää ja ennestään painavaan aseeseen. Ei kuulosta hyvältä, joten en ole ollenkaan varma että modernimpi ase toisi vain marginaalista etua.
Kaliiperiin en muuten ota kantaa, kuin että suurempi määrä patruunoita kovassa tilanteessa saattaisi lämmittää sydäntä.
 
RK:n kädensuojustahan ei voi suunnitella uudestaan Mil-Std 1913 eli Picatinny-kiskoisena?

http://www.finnrappel.fi/w_m92.htm
 
Tvälups kirjoitti:
RK:n kädensuojustahan ei voi suunnitella uudestaan Mil-Std 1913 eli Picatinny-kiskoisena?

http://www.finnrappel.fi/w_m92.htm

Näköjään voi :)
Suomen tuntien tuosta saataisiin luultavasti kuitenkin kalliimpi ratkaisu kuin kokonaan uudesta aseesta :D
 
Onhan noita halvempia, yksinkertaisia ja käyttövarmempiakin ratkaisuja natokaliiperilla ja Picatinny-kiskoisena. Kuten esimerkiksi natomaa Puolan, ak-sukuinen Kbs wz. 1996 Beryl. Tämä ase on halpa ja varmasti RK:n tapaan Suomen erikoisolosuhteisiin soveltuva. Myös natostandardit täyttyvät. Painoakin on vain 3,3 kg.
Rifle_wz.1996_Beryl.jpg

800px-Beryl_rifle_POL.jpg


http://en.wikipedia.org/wiki/Kbs_wz._1996_Beryl
 
Lueskelin tossa erään kenttäkoeraportin.
Arpi vs 416.

Arven paremmuuksia vs 416.
Ergonomia, vaihdin, taittoperä(hyppytoiminta), lataus (rk95 tottumiskysymys) huoltopurku, vähemmän häiriöitä (0), säädettävä poskipakka...
Huonoa arvessa, raskaampi laukasu, huonompi rekyylihallinta (ei iso ero)....
Tuntus ase olevan selvillä, mutta testissä ei otettu kantaa kaliiberiin. Sen päättävät myöhemmin.
 
Back
Top