Uusi taistelijan ase

Melkein samalla vaivalla olisi voinut suunnitella uuden aseen, joka rakentuisi johonkin muulle alustalle kuin perinteisen kalashnikovin peltirunkoon. Noitten "uusien" venäläisten aseiden kirous tuntuu olevan tuohon vanhaan peltirunkoon perustuminen olisi se sitten helical-lippaasta syöttävä konepistooli tai kalashnikovin korvaaja.

Tuotantotekniset syyt...peltirunkoon on valmiina valtavat valmistuslinjat. Johonkin koneistettuun kevytmetallirunkoon tai muuhun länsimaiseen hapatukseen siirtyminen vaatisi isot investoinnit jos niillä pitäisi oikeasti armeija varustaa.
Tähtäinväli näyttää mukavan pitkältä. Optiikallahan sitä tietenkin enempi nykyisin jo ammutaan mutta hyvä jos rautaa on bäkuppina.
 
En oikein ymmärrä intoa käyttää koneistettua kevytmetallia ( alumiinilejeerinkiä ) massatuotantoaseissa. Sotilaan henikökohtaisen aseen pitää olla ensisijaisesti riittävän tulivoimainen, riittävän tarkka ja mahdollisimman yksinkertainen. Toki erilaiset extrahärpättimet voivaat jossain tilanteesssa olla hyviä ja tietysti kunnon tähtäin on ehdoton. Muistuu vaan mieleen entisen konstruktiotekniikan opettajani lausahdus: "Mitä "hienompi" konstruktio, sitä enemmän hajoavia osia." Kärjistetty sanontahan tuo on, mutta on siinä sanoma taustalla. Ja, jos vedotaan raudan ruostumiseen, niin kyllä se alumiinikin hapettuu.
 
Tuotantotekniset syyt...peltirunkoon on valmiina valtavat valmistuslinjat. Johonkin koneistettuun kevytmetallirunkoon tai muuhun länsimaiseen hapatukseen siirtyminen vaatisi isot investoinnit jos niillä pitäisi oikeasti armeija varustaa.
Tähtäinväli näyttää mukavan pitkältä. Optiikallahan sitä tietenkin enempi nykyisin jo ammutaan mutta hyvä jos rautaa on bäkuppina.

Pellinpalan joka on taitettu kahdesta kohtaan 90 asteen kulmaan ja porattu ja jyrsitty reikiä sekä niitattu muutamia osia ei luulisi olevan kovin kallis osa koko aseen tuotantoprosessia. Samalla kun säilytetään tämä ratkaisu toki saadaan monia olemassaolevia osia käytettyä hyväksi mutta samat huonot perusratkaisut säilyvät ja Ak-12:ssakin on lukittavasta kannesta huolimatta säilytetty AK-konstruktion heikkous optiikan kiinnitystä ajatellen, epäyhtenäinen yläkerta. Voisiko syy yksinkertaisesti olla tuotantoteknisten syiden sijaan se että Izhmashissa ei ole kovin paljon panostettu tuotekehitykseen. Näkyyhän tämä jo Saiga 12:n kohdalla. Aika helvetin huonosti tehty ase mitä tulee vaikka lujuuslaskelmiin ja testeihin. Ei taida suurinopeuskameraakaan käytetty aseen syöttö- ja ulosvetoprosessia tutkiessa. Ihan ilman syytähän Izhmash ei ajautunut konkurssiin, kävi kuin Nokialla. Keskityttiin tekemään antiikkia ja eikä huomioitu markkinoiden kysynnän ja kilpailijoiden muuttuneen.
 
Viimeksi muokattu:
RK95:sta poisjätetyt ominaisuudet ovat tuohon eksyneet, samoin kiskoa on lisätty. Mielenkiintoista on lähinnä se miksi etutukista on taas pitänyt tehdä lyhyt ja ylipitkä kompensaattori. No toisaalta liekki siinä ehkä ehtii jo hieman sammua. AK74:sta tuttu kompensaattori kyllä komeat lieskat taikoo. Sinällään tuossa ei ole mitään uutta pl. front trunnionin siirtäminen edemmäksi ja latauskahvan eteenvienti, joka on ollut lisäosavalmistajilla ja kotisepille turhan vaivalloista. Toki näitä kaasumännän suojaputken kohdalle lisättyjä latauskahvoja on nähty. Vaikea nähdä että tuota valittaisiin tai otettaisiin käyttöön missään. Melkein samalla vaivalla olisi voinut suunnitella uuden aseen, joka rakentuisi johonkin muulle alustalle kuin perinteisen kalashnikovin peltirunkoon. Noitten "uusien" venäläisten aseiden kirous tuntuu olevan tuohon vanhaan peltirunkoon perustuminen olisi se sitten helical-lippaasta syöttävä konepistooli tai kalashnikovin korvaaja.
Tuo olisi toimiessaa AK-malli, jonka minäkin hyväksyisin länsiaseeen kannattajana...varmistus ja muut oikealla paikalla
 
En oikein ymmärrä intoa käyttää koneistettua kevytmetallia ( alumiinilejeerinkiä ) massatuotantoaseissa. Sotilaan henikökohtaisen aseen pitää olla ensisijaisesti riittävän tulivoimainen, riittävän tarkka ja mahdollisimman yksinkertainen. Toki erilaiset extrahärpättimet voivaat jossain tilanteesssa olla hyviä ja tietysti kunnon tähtäin on ehdoton. Muistuu vaan mieleen entisen konstruktiotekniikan opettajani lausahdus: "Mitä "hienompi" konstruktio, sitä enemmän hajoavia osia." Kärjistetty sanontahan tuo on, mutta on siinä sanoma taustalla. Ja, jos vedotaan raudan ruostumiseen, niin kyllä se alumiinikin hapettuu.


Juu, ja miettikääs eri armeijoiden kivääriaseistuksen elinkaarta - hyvät hyttyset, 50 vuoden kohdalla aletaan vasta suunnitella korvaamista. Tämä seikka tuntuisi puoltavan rouheita tapoja valmistaa ja pysyttäytymistä tutuissa asioissa. Vaatimus on paljon toisenlainen kuin ipsc-harrastajalla, joka vaihtaa lemmikkiään muutaman vuoden välein.
 
Hyvinhän se alumiiniseos on kestänyt ar-15-kivääreissä rungossa. Ei mitään ongelmaa kestävyyden kanssa. Alumiini tietenkin pinnoitetaan niin se kestää paremmin. Se että alumiiniseosta käytetään tämän kaltaiseksi suunnitellussa aseessa ei tuo mitään negatiivista mutta paljon hyvää. Ei ole muutenkaan mitään järkeä tehdä osia liian vahvoiksi, painaviksi ja ylikestävästä aineesta valmistetuksi kuin todellinen tarve on.

IPSC-harrastajilla on tuskin mitään muutaman vuoden välein vaihtuvaa lemmikkiä vaan kisoja ovat aina dominoineet AR-15-kiväärit enemmän tai vähemmän viritettyinä! Ne viritykset eivät ole mihinkään muuttuneet vuosien saatossa kuin merkkien ja yksityiskohtien kohdalla: pienisuurennoksinen variaabeli, raskas piippu, kuristetut kaasut, suujarru, parannettu laukaisu ja vapaasti kelluva etutukki bipodilla.
 
Viimeksi muokattu:
IPSC-harrastajilla on tuskin mitään muutaman vuoden välein vaihtuvaa lemmikkiä vaan kisoja ovat aina dominoineet AR-15-kiväärit enemmän tai vähemmän viritettyinä! Ne viritykset eivät ole mihinkään muuttuneet vuosien saatossa kuin merkkien ja yksityiskohtien kohdalla: pienisuurennoksinen variaabeli, raskas piippu, kuristetut kaasut, suujarru, parannettu laukaisu ja vapaasti kelluva etutukki bipodilla.
(Huonosti?) Viritetyt AR kiväärit tosin tuppaavat hajoamaan tai tekemään häiriöitä vähän väliä ainakin noin sivusta seuraavan näkökulmasta että sinänsä ei kovinkaan hyvä esimerkki.
Ennemmin pitäisi verrata oikeasti sotilas käyttöön tarkoittettuja AR kivääreitä joissa osassa on esimerkiksi asiallinen kaasumäntä.
 
(Huonosti?) Viritetyt AR kiväärit tosin tuppaavat hajoamaan tai tekemään häiriöitä vähän väliä ainakin noin sivusta seuraavan näkökulmasta että sinänsä ei kovinkaan hyvä esimerkki.
Ennemmin pitäisi verrata oikeasti sotilas käyttöön tarkoittettuja AR kivääreitä joissa osassa on esimerkiksi asiallinen kaasumäntä.

Toissa kesänä olin mukana ampumassa yhden viikonlopun: vain ar-sukuiset temppuilivat. Toki otanta oli huono, mutta toisaalta ehkä paljastava, ne vähätkin arit temppuilivat. Vaikea sanoa sitten, mistä oli kyse lopultakin. Baikalin epäilys lippaiden huonosta kunnosta luonnollisesti työnnettiin luiskaan. Syytä etsittiin jos mistä muusta, mutta se 90-prosenttinen käyttöhäirion aiheuttaja oli virheellinen........paitsi, että ei ollut, kuten totesin. Mistä tempaisin muuten tuon 90-prosenttia, arvatkaa, jos ette usko?
 
Ei kai siitä ole epäselvää, että seuraavan(kin) aseen pitää olla kenttäkelpoinen ja helppokäyttöinen, suht edullinenkin. Siitä eteenpäin voi syntyä eroja tähdättyjen osumien todennäköisyydessä, maaliballistiikassa, varusteltavuudessa...

Ja pakollisena Karthago-puheenvuorona, epäsuora, pst ja konekiväärit ovat jalkaväkitaistelijalle sitä ihtiään.
 
Hyvinhän se alumiiniseos on kestänyt ar-15-kivääreissä rungossa. Ei mitään ongelmaa kestävyyden kanssa. Alumiini tietenkin pinnoitetaan niin se kestää paremmin. Se että alumiiniseosta käytetään tämän kaltaiseksi suunnitellussa aseessa ei tuo mitään negatiivista mutta paljon hyvää. Ei ole muutenkaan mitään järkeä tehdä osia liian vahvoiksi, painaviksi ja ylikestävästä aineesta valmistetuksi kuin todellinen tarve on.

IPSC-harrastajilla on tuskin mitään muutaman vuoden välein vaihtuvaa lemmikkiä vaan kisoja ovat aina dominoineet AR-15-kiväärit enemmän tai vähemmän viritettyinä! Ne viritykset eivät ole mihinkään muuttuneet vuosien saatossa kuin merkkien ja yksityiskohtien kohdalla: pienisuurennoksinen variaabeli, raskas piippu, kuristetut kaasut, suujarru, parannettu laukaisu ja vapaasti kelluva etutukki bipodilla.

AK-konstruktion heikkous optiikan kiinnitystä ajatellen, epäyhtenäinen yläkerta.

Niin nuo ovat kisa aseta ja kisa käytössä, Jossa niitä hinkataan joka välissä puhtaaksi ja öljytään (kaksi tippa kaasuportti).
Silti niissä esiintyy toimintahäiriöitä.
Nämä kisapyssyt näyttävät sotilas aseilta mutta eivät ole lähelläkään esikuviaan.


Et varmaan ole huomannut että ”rakas naapurimme” käyttää sivukiila ja pikajalkaa.
Joka on toimiva ratkaisu niin käytetavudeltaan kuin takuudeltaa (tähtäimen irrotus ja kiinnitys)


http://www.veika.fi/index_tiedostot/Page560.htm
 
Nämä ovat tietenkin vain omia, subjektiivisia mielipiteitäni, mutta kuitenkin:

Niin nuo ovat kisa aseta ja kisa käytössä, Jossa niitä hinkataan joka välissä puhtaaksi ja öljytään (kaksi tippa kaasuportti).
Silti niissä esiintyy toimintahäiriöitä.
Nämä kisapyssyt näyttävät sotilas aseilta mutta eivät ole lähelläkään esikuviaan.

Sota- Arskojen ja kisa- Arskojen vertaaminen keskenään on kyllä turhaa. Kisa-arskat tuppaavat olemaan niin raskaasti tuunattuja, että ne eivät ominaisuuksiltaan enää vastaa kenttäkelpoista asetta. Tankki-kompit, kevennetyt luistit, supertiukat patruunapesät, yliherkät laukaisut, kuristetut kaasut ja vaikka mitä muuta joita en jaksa tässä ruveta listaamaan. Ja tässä se ongelma onkin. Luotettava ja kenttäkelpoinen ase on pilattu vain sen takia, että kisassa saataisiin jotain sekunnin kymmenyksiä tai jopa sadasosia etua.

Itsellä ollut useita ar-kiväärejä, ensimmäinen jo vuodesta -87. Kaikki olen pitänyt tiukasti mil-spekkinä, ainoat muutokset ovat olleet ulkoisia(perää, optiikkaa, varustekiskoa jne...). Jokainen pyssyistäni on toiminut kuin se kuuluisa junan vessa. Aseesta johtuvat häiriöt viimeisen neljännesvuosisadan ajalta voidaan laskea yksinumeroisella luvulla. Käyttäjästä aiheutuvat häiriöt(kröhöm), niitä on ollut enemmän.

Moni ei myöskään tunnu ymmärtävän Arskan sielunelämää. Intissä opetetaan että pyssy pitää vetää rutikuivaksi ennen ammuntoja, ja tämä oppi sitten seuraa siviili-elämään. Ar vain on sellainen ase, että se pitää olla hyvin, ellei peräti runsaasti voideltu toimiakseen kunnolla. Lukuisia taktisia karbiinikursseja läpikäyneenä olen nähnyt tämän lähes joka kerta. Kaverit tulevat rutikuivalla kiväärillä ja sitten ase alkaa jumittamaan. Joka kerta ongelma on ratkennut siihen että koneistoon lisätään oikein huolella öljyä, siis tyyliin niin paljon että sitä jopa vähän valuu. Tällä lailla voideltuna, ja täysin mil-spekkinä, voin luottavaisena ampua 700-800 laukausta aseesta läpi viikonlopun kurssin aikana, putsaamatta välillä, ilman pelkoa häiriöistä.

Ar ei ole AK. Sillä ei voi ampua kolmea vuosikymmentä putsaamatta ja voitelematta, niin kuin afrikan sodissa varmaan on tapana. Mutta oikein käytettynä se on erinomainen ja kenttäkelpoinen ase.
 
Arska vaikuttaa hifistelyltä. Olisi varmaan mukavaa harrastaa jotain ammuntaa jos olisi käytössä sellainen kliininen, parhaista osista hifistellen koottu AR? Sellainen sopisi minunkaltaiselle hifistelijälle ja kenties kabineteissa kehuttavaksi.
 
Moderneissa rynnäkkökivääreissä tuppaa olemaan "muovikuoret" joten sitä tuskin pääsee pakoon. 3D printtauksen yleistyessä peltikiväärit katoavat kokonaan.
 
Mitähän nämä modernit kiväärit mahtaisivat olla sitten? G36 ja Beretta? Nojaa. 3D-printtaus ei ole mikään tehokas tapa vaikka se yleistyisi ja teknologia halpenisi. 3D-printtauksen hyöty on lähinnä sellaisten osien teossa johon perinteisillä keinoilla ei päästä fyysisten työkalujen rajoitteiden vuoksi monimutkaisissa sisämuodoissa sekä prototyyppien käsissä hypistely. Lisäksi muovi materiaalina vaikka erilaisia seoksia on lähes rajattomasti ei ole nykyteknologialla sellainen materiaali että siitä voisi tehdä mitään muuta kuin otepintoja. Kaikissa "muovipistooleissakin" itse luistin vastepinnat ovat metallista tehtyjä kelkassa tai muoviin upotettuina.
 
Mitähän nämä modernit kiväärit mahtaisivat olla sitten? G36 ja Beretta? Nojaa. 3D-printtaus ei ole mikään tehokas tapa vaikka se yleistyisi ja teknologia halpenisi. 3D-printtauksen hyöty on lähinnä sellaisten osien teossa johon perinteisillä keinoilla ei päästä fyysisten työkalujen rajoitteiden vuoksi monimutkaisissa sisämuodoissa sekä prototyyppien käsissä hypistely. Lisäksi muovi materiaalina vaikka erilaisia seoksia on lähes rajattomasti ei ole nykyteknologialla sellainen materiaali että siitä voisi tehdä mitään muuta kuin otepintoja. Kaikissa "muovipistooleissakin" itse luistin vastepinnat ovat metallista tehtyjä kelkassa tai muoviin upotettuina.

Ensimmäisenä "muoviaseista" tulee mieleen FN F2000, Tavor, QBZ-95, Beretta ARX 160 ja monet muut. Ei peltirunkoisia enään nykyään suunnitella elleivät ne ole itänaapurin ihmeen ja arskan jälkeläisiä... polymeerissä ja komposiittimateriaaleissa on tulevaisuus. Tuskina kaikkea ihan heti valmistetaan muovista, mutta ulkokuoriin ne kelpaavat ihan hyvin.
 
Viimeksi muokattu:
No itseasiassa arskoissa ja sen jälkeläisissä ei ole peltirunkoa kuten kalashnikovissa vaan pikemmin koneistettu valamalla ja taotusta tehdystä aihiosta. Muovirunko tai pitäisikö sanoa pikemminkin tukki, koska aina ei ole aivan selvää mikä on runkoa ja tukkia niin ei ole kuin tapa korvata puu otepinnoissa ja suojata asetta. Itse aseen konstruktion noissakin "muoviaseissa" on ihan perinteisesti tehty metalleista tai vähintään vahvistettu metalli-inserteillä. Mitään sotakelpoista asetta jossa runko johon kiinnittyy piippu ei ole vielä pystytty tekemään muoveista tai kuitumateriaaleista jotka kestäisivät pitkäaikaista käyttöä eivätkä vaikuttaisi negatiivisesti tarkkuuteen. Koska bullpup-aseet lyhyinä kuumenenevät nopeasti ja kuumat paikat ovat lähempänä käyttäjää on niissä aseissa ollut välttämätöntä ympäröidä asetta enemmän muovilla ettei poskipää ja kädet pala sekä optisten tähtäimet kärsi lämmön aiheuttamasta ilman väreilystä.
 
Viimeksi muokattu:
15 vuotta sitten CNC koneet oli harvinaisia. Nykyään niitä on jo joka nyrkkipajassa. Eli varasosien teko RK62/95 ei ole mitään rakettitiedettä.
Rk 62 on jo modernisoinnin alla. Teleperät, laatikon poraukset että saa sivukiskon kiinni, adapterit valolle, laserille yms. Varaosia löytyy ihan reilusti ja firmat tekee lisää kun pyytää.
Ainakin viime vuonna vielä jakovat ihan uusia Rk95 jakoon veijareille.... tosin taitaa olla viimeset.
 
Massatuotetun Kalashnikovin yksikköhinta on alle 200€. Toisin sanoen kannattaisi ostaa yhdet kappaleet varastoon sodanajan joukoille ja ostaa sen jälkeen jokaiselle palvelukseen astuvalle varusmiehelle tuliterä AK ja stenata se kotiutuspäivän jälkeen.
 
Back
Top