Uusi taistelijan ase

Mietin aina tuota läpäiseekö joku nelosen levyt? Ihmistorsossa on myös muitakin paikkoja ampua, kuin massakeskipiste. Alavartalo on yleensä suojaton levyn alla sekä reidet joissa on osuma-alaa sekä isot valtimot.
Mielestäni aina ei tarvi päästä levystä läpi.
 
Kyllä se vaan taitaa olla. Se kuinka paljon merkitystä sillä on onkin sitten eri asia.

OK. Suljetaan tämä sivupolku kuitenkin nyt heti tähän ja jatketaan oikeaa asiaa. Risuherkkyyksistä on turha enää rutista, siitä on muutama sata sivua väittelyä tämän ketjun historiassa.
 
Viimeksi muokattu:
4 levyt ovat harvinaisia. Ai miksi? Koska ne painaa aivan saatanasti vs 3A tai 3. Jossei materiaaleissa tule reilua kehitystä, niin kyllä mosurilla on enimmäkseen 3A suojaus.
Ja se, että 5.56 patruunaa olisi ylettömästi ei pidä paikkaansa. Muistellaanpas mitä tapahtu 2001 jälkeen, USA:ssa iski pula 5.56 patruunoista ja kapasiteetti ei riittänyt tuottamaan tarpeeksi ammuksia.
Ja jos Suomessa tulevaisuudessa tilanne perkelöityy, niin se tekee muissakin NATO-maissa, niin ei varmasti ole ylimääräsiä 5.56 patruunoita sen jälkeen maailmalla kun koko Eurooppa yrittää haalia niitä.
 
Ei tarvitse mennä edes 2001, vaan ihan tässä 2020-luvulla eli ruton aikoina ja Ukrainan rymistelyjen aikana on .223 ollut useasti loppu kaupoista. Huomatkaa tuo "ollut". 7.62x39 (bulkki..) on edelleen loppu. Menee vissiin tärkeämpiin rientoihin. ;-)

Nytkin Yhdysvalloissa on (armeijan mielestä) itseasiassa riittämätön kapasiteetti tuottaa 5.56:sta. Osittain syynä siihen miksi sinne avataan sen uusi patruunatehdas.
 
5.56x45 on tällä hetkellä ja seuraavan parinkymmenen vuoden ajan ainoa järkevä ratkaisu kaliiperiksi uudelle aseelle.
Uusi rynkky tulee olemaan palveluksessa yli 50 vuotta. RK62 otettiin 1965 ja sitä ollaan korvaamassa jo nyt 20-luvulla. Jos aseita ja kaliberia vaihdeltaisiin vain 20 vuoden syklissä, niin valinta olisi huomattavan paljon helpompaa.

556 on elinkaarensa päässä, koska suojavarusteet ajavat siitä ohi. Toivottavasti valinta ei osu valmiiksi vanhentuneeseen kaliberiin. Se on kehitetty 60-luvulla ja sen aikaisilla vaatimuksilla. Vaatimukset on koventuneet.
 
Toisaalta taas PV osti juuri TA- ja tukiampujan aseita kaliiperissa, joka läheltä läpäisee suojavälineitä vielä huonommin. Eikä se 6.8:kaan läpäise NIJ IV levyjä kuin erikoisampumatarvikkeilla. Itse luulen, että asevoimat ympäri maailman joutuvat hyväksymään sen ettei levyjä läpäistä millään .338 Lapuaa kevyemmällä.
 
Mikä hinku on ampua niitä suojavarusteita ja läpäistä niitä? Ihmisessä on muitakin paikkoja mihin voi ampua vaikka nyt sitten pää, alavatsa ja reidet.
 
Mikä hinku on ampua niitä suojavarusteita ja läpäistä niitä? Ihmisessä on muitakin paikkoja mihin voi ampua vaikka nyt sitten pää, alavatsa ja reidet.

Maallikon arvaus: Isossa kuvassa tilastollisesti merkityksetöntä kuinka tehokkaasti rk läpäisee vastapuolen suojaliivin. Mutta rivisotilaiden moraalin kannalta saattaa olla isokin vaikutus.

Kuka haluaisi olla taisteluhaudassa tietäen että oma ase ei vihulaiseen tepsi?
 
Suojamateriaalit kehittyvät myös. Se kaliiperi mikä jotenkuten tänään läpäisee luotilevyn ei välttämättä sitä enää jonkun vuoden päästä tee. Siksi on mielestäni aivan turhaa yrittää keksiä jotain wunder-kaliiperia. Mieluummin hyväksi todettu ase- ja patruunayhdistelmä, joka mahdollistaa riittävän osumatarkkuuden ja riittävän tulen määrän kuin joku marginaalinen läpäisyparannus uudessa kaliiperissa, jonka edut voivat hyvinkin neutraloitua lähitulevaisuudessa...
 
Kuka haluaisi olla taisteluhaudassa tietäen että oma ase ei vihulaiseen tepsi?
Eikö tuo ole tällä hetkellä se totuus käytti mitä tahansa kaliiberia? No ehkä .338 ja .50 lukuunottamatta.

Jos ja kun Venäjä jatkaa ainoana uhkana seuraavat 50 vuotta, niin Ukrainan sotaa voidaan pitää jonkinlaisena verrokkina. Eikä tuossa sodassa pahemmin taida niitä levyjä ryssillä olla ehkä terävintä kärkeä lukuunottamatta. Turha pohtia mitä jos, kun totuus on jotain muuta.
 
Minusta on huomionarvoista, jos miettii esim. Ukrainan sotaa, on tappiot tehty pääasiassa tykistöllä, eikä liivien läpi ammuskelemalla. Samalla isompi kaliiberi joka johtaa isompaan ja raskaampaan aseeseen, heikentää miesten tehokkuutta cqb tilanteissa.
 
Kyllä, tykistö tuottaa tappioita. Mutta kyllä se on jalkaväki joka sen vihollisen pysäyttää maaliksi omalle tykistölle.
 
Helpompaa videopeleissä kuin taistelukentällä.

Kuinka moni jää sinne tst-hautaan vajaatehoisten vehkeiden kanssa?

Videopeleissä (ja ampumaradallakin) on nimenomaan helppo ampua rintaan. Toisaalta todellinen patruunakulutus yhtä osumaa kohden on yleensä ollut melko huima, ja veikkaanpa, että osumakohtakaan ei ole tällöin kovin tarkasti valittu, vaan enemmän sattumasta kiinni.

1661157195300.png
 
Toisaalta taas PV osti juuri TA- ja tukiampujan aseita kaliiperissa, joka läheltä läpäisee suojavälineitä vielä huonommin. Eikä se 6.8:kaan läpäise NIJ IV levyjä kuin erikoisampumatarvikkeilla. Itse luulen, että asevoimat ympäri maailman joutuvat hyväksymään sen ettei levyjä läpäistä millään .338 Lapuaa kevyemmällä.

Ymmärtääkseni tämä ei pidä paikkaansa, vaan 7.62 NATO tarjoaa tässä suhteessa paljon enemmän potentiaalia kuin 5.56 NATO.

5.56 NATO:n "parempi läpäisy" on käsittääkseni perusampumatarvikkeilla (Ball/FMJ) saavutettua. Mutta se on aika lailla se ja sama, koska modernit kovat levyt on tyypillisesti suunniteltu pysäyttämään molemmat. Kumpikaan ei läpäise, vaikka 5.56 läpäisisi hieman enemmän terästä laboratoriotestissä.
 
Nuo on erikoisampumatarvikkeita, joita ei ole millään sotavoimilla yleiseen jakoon asti. Edes 6.8 ei ilman erikoismateriaaleja luodissa paranna tilannetta(kykyä läpäistä NIJ IV keraamiset levyt) oleellisesti
 
Joo, mutta viisastelu paremmin läpäisevästä 5.56:sta on ihan sitä itseään, koska jos oikeasti halutaan läpäistä jotakin, tarvitaan ja käytetään niitä erikoisampumatarvikkeita. Siinä suhteessa isompi on parempi.

Yleisestä jaosta en tiedä. Neuvostoliitossa niitä ainakin kehiteltiin melko ahkerasti, missä määrin lie vanhemmat peruspatruunat pysyneet tuotannossa siinä rinnalla? Lisäksi jenkit kai tähtäävät siihen yleiseen jakoon 6,8:n kanssa, kerran ottavat ko. kaliberin käyttöön? Lisäksi M23:n osalta on tiedotettu peruspatruunasta (600 metriin asti), tarkkuuspatruunasta (800 metriin asti) ja vaatimuksesta kyetä läpäisemään kevyesti panssaroituja ajoneuvoja (liekö jompikumpi edellisistä patruunoista vaiko erillinen panssarinläpäisyampumatarvike). DMR toki syönee patruunaa maltillisempia määriä kuin perus-RK, joten kustannuspuoli on paremmin hallittavissa. Ja jotakin on kai jo nyt olemassa RK-kalustolle - jakomäärät sitten asia erikseen. Mutta jos vaikkapa tulenavauksen voi suorittaa panssarinläpäisypatruunalla siirtyen sitten normipatruunaan, niin silläkin voinee saavuttaa etua.

Back
Top